perjantaina, joulukuuta 31, 2004

Parempaa Uutta Vuotta 2005

Koko Poikakuoron puolesta haluan toivottaa kaikille musavisalaisille ja blogiamme seuraaville hyvää alkavaa uutta vuotta. Olkaa ihmisiksi.

torstaina, joulukuuta 30, 2004

Vuoden viimeinen juhlalevy soimaan!

Uutena Vuotena kuullaan ainakin Greyboyn Shades of Grey -levyä. Veikkaan, että menee tossun ja kossun alle.

keskiviikkona, joulukuuta 29, 2004

Sähköiset treenit

Pidimme eilen ensimmäiset bänditreenit, jossa käytin sähkökitaraa (ESP Stratocaster, jonka ostin Oulun Backlinesta vuonna 1990). Putkicombo toimi mainiosti, mutta paljasti samalla soittelustani pahoja puutteita. Täytynee siis harjoitella uusia kuvioita. Hetkinen, harjoiteilla? En ole koskaan harjoitellut kitaransoittoa! Olen vain soitellut menemään ja kierrättänyt ikiaikaisia blues-riffejä, joita olen omaksunut rockia kuuntelemalla. Taidan olla Chuck Berry / Keith Richards -koulukunnan tyyppejä, kun jäykät nakkisormeni eivät taivu lainkaan tilutteluun.

tiistaina, joulukuuta 28, 2004

Luuppeja

Kaksi asiaa pyörii luuppina päässä:

1.) Pakko nähdä Anita Pallenberg (luen Keith Richards-elämäkertaa)
2.) Pakko nähdä Wicker Man (kuuntelen soundtrackia, paljon)

maanantaina, joulukuuta 27, 2004

Hou hou hou!

Jos joku tarvitsee, minulla on muutamia gmail-kutsuja jaossa.

sunnuntaina, joulukuuta 26, 2004

Joululahja

Tuleva ex-lankomieheni antoi minulle mahtavan joululahjan. Saan käyttööni varastossa tarpeettomana lojuneen varsin erinomaisen putkicombon. Kyllä nyt kelepaa soitella Brown Sugaria. Nih. Leppoisia välipäiviä!

torstaina, joulukuuta 23, 2004

Kapteenin Joulutervehdys

Hyvää Joulua kaikille musavisalaisille! Poikakuoron heterojäsenille haluan vielä lähettää näin virtuaalisesti viimeisen joulukorttini: olkaa hyviä (kevätkaudellakin)!

keskiviikkona, joulukuuta 22, 2004

Bändin pikkujoulut

Vietimme eilen bändimme pikkujoulut. Haluan kirjata kuinka hienoa oli aloittaa bileet yhteiskuuntelemalla The Whon Who's Next (1971) kokonaan ja kovaa. On se vaan jumalattoman hyvä levy - ja meillä loistava bändi.

tiistaina, joulukuuta 21, 2004

Päätä kylmää

Jos J. Karjalainen olisi aikasiirtynyt 80-luvulta täksi päiväksi Rovaniemelle, olisi hän takaisin palattuaan saattanut kirjoittaa seuraavanlaisia säkeitä Papu ja pojat -yhtyeelle:
Tiistai on hyvä päivä
Tiistai on huippu päivä
Silloin tapaa tuttuja, kivoja kavereita
Kuulee hassuja juttuja, bändipalopuheita
* *
Tänään on tyhmä päivä
Tänään on tyhjä päivä
Kun ei ole musavisaa
(kurkkuakin kuivaa)

Mustikka

Katsottiin Blueberry. Kannat yleisössä vaihtelivat hieman pettyneestä melko ihastuneeseen. Itseäni viehätti tarinan moralismin puute, siinä ei haettu amerikkalaiseen tyyliin mitään itkuista hyvitystä ja toverillista selkäänläiskyttelyä. Koska raati on hajallaan, siirretään puheenvuoro ulkomaan kommentoijalle IMDB-sivulta, jonka kannan ymmärrän yleiseksi:
I will not forgive the way the complex comic strip character evolution of Mike S. Blueberry from slave owning Southerner to friend of Indians and liberal minded westerner being replaced by the nonsense story in this flick (meeting the whore and so on...).

Elokuva kannattaa katsoa mahdollisimman suurelta näytöltä ja mahdollisimman hyvällä äänentoistolla. Alun poika oli kyllä ärsyttävä, tuntui että kaikissa elokuvissa pitää antaa samastumiskohde maailman valtiaille eli amerikkalaisille teineille. Tuloksena oli pahimpaan ranskalaistyyliin mukarankka Wesley Crusher.

maanantaina, joulukuuta 20, 2004

ATM-jouluvitsi

Kaksi suomalaismiestä istuu ongella. -Kyllä se vaan tuo joulu on mukava juhla. Kuluu tunti, ja toinen vastaa:-Kyllä seksi on kuitenkin mukavampaa. Tunnin päästä toinen taas vastaa: -Mutta joulupa on useammin!

[Lähde]

sunnuntaina, joulukuuta 19, 2004

Tuntemattomien kanssa puhumisesta

Eilen illalla junalle lähtiessä oli iskeä ahdistus, kun ei toisaalta yhtään huvittanut lähteä kotoa pois, toisaalta taas on esim. tänään mukava nähdä kavereita täälläkin päässä Suomea. Mutta kuitenkin junamatka oli loppujen lopuksi mukava, koska oli samassa makuuvaunussa hyvää juttuseuraa. Matkailualaa opiskeleva nuori herra Tikkurilasta oli ollut kuukauden verran kouluhommissa käsivarressa ja palaili kotia päin. Tuli puhetta musiikista (minä en keskustelua aloittanut, koska on estoja ja muita tarttuvia) ja osoittautui, että makumme aika hyvin kohtasivat, brittipop kumpaakin koskettaa. Tosin hän kerää vinyylejä, minulla ei ole edes moista soitinta, kun en osaa sopivaa kunnioitusta korkeampia ääniä kohtaan osoittaa. Oli hauskaa jutella bändeistä ja vertailla kuuntelukokemuksia, Curen parasta biisiä valita (hänellä Just like heaven, mikä minunkin mielestäni melkein hyvein, mutta kun piti sitten olla Eri Laine, valitsin wish-levyn päättävän kappaleen end, jossa on hieno kitarariffi, jonka melkein joskus osasin soittaa) ja uusia hienoja orkestereita miettiä. Tulimme tulokseen, että pari viimeistä vuotta ovat olleet hienoja, sillä vaikka vanhat väistyvät, niin uusia on tullut tilalle. On Keane, Coldplay, Franz Ferdinand, Killers ja muita kivoja. Interpolilta en itse ole kuullut kuin yhden kappaleen, mutta on oikein suositeltavaa kuulemma. Eli pitää hankintalistalle kai laittaa. Muistutti matkatoveri minua vielä Depeche Moden remix-levystä, minkä melkein viime reissulla täältä ostin, mutta kun ei ollut kai edes visalla katetta, piti jättää hyllyyn. Onneksi tulee jouluale ja kauppoihin pääsee.

lauantaina, joulukuuta 18, 2004

Olisi kannattanut tulla

Filippiinos joulushow tarjoili tänään musiikkikirjastossa kolmen nuoren ja lahjakkaan soittajan voimin modaalijazziksi sovitettuja joululauluja. Lisäksi kuultiin muutama hupinumero. Yhtyeen 18-vuotias rumpali Iso-T teki minuun suuren vaikutuksen. Hänestä ja hänen rummunsoitostaan saamme kaikki vielä kuulla.

Tiedoksi

Olen juuri saamassa listani valmiiksi. Koska tehtävä ei ole helppo, tein siitä itselleni helpomman. Palaan asiaan ASAP.

perjantaina, joulukuuta 17, 2004

Hyvä konsertti!

Johann Sebastian Bachin, tämän kuuluisien säveltäjien isän Goldberg-muunnelmat ovat minulle jonkin verran tuttuja Glenn Gouldin levytyksinä, mutta mitenkään syväanalyyttisesti (tietenkään) niitä en ole koskaan kuunnellut. Eilen kuulin tämän hugelomaanisen WWV 988:n Dmitry Sitkovetskyn järisyttävänä sovituksena, jonka hän kirjoittanut jousiorkesterille ja neljälle soolosoittajalle. Teos kesti noin tunnin, ja sen aikana tuli selväksi, kuinka sooloklaveerille alunperin sävelletty suurteos saa aivan uudentyyppisen luonteen, kun virtuoosimaiset juoksutukset hoidetaankin viululla, alttoviululla ja sellolla. Tunnin Bach-show oli aikamoinen annos, joten oli selvää, että hitaimmissa ja mietiskelevissä osissa tuli jokun verran viivyttyä omissa ajatuksissa - sovittajakin oli vaihtua välillä Nukkumatiksi. Tämä tietenkin johtui vain ja ainoastaan harjaantumattomasta korvastani ja silkasta junttimaisuudestani.

Korviani suuresti miellyttävä Camille Saint-Saënsin jouluoratorio (Oratorio de Noël) on noussut syksyn kuuntelurupeaman jälkeen suureen suosiooni. Viime vuonna kuuntelin joulunaikaan lähes yksinomaan Jethro Tullin Christmas Albumia, nyt on olemassa perästi kaksi teosta, jota voin kuunnella joumusiikkina. Jouluoratorio oli eilisillan kohokohta. Nuoret solistit yllättivät ainakin minut tasokkuudellaan, varsinkin tenori Juha Yli-Knuuttila teki kauniilla ja pehmeästi soivalla äänellään suuren vaikutuksen. Seitakuoro kuulosti lähes ammattikuorolta.

Konsertin jälkeen ihmiset olivat iloisen ja rentoutuneen oloisia. Paikalla oli myös musavisalaisia eri joukkueista. Kulttuuriväkeä. Poikakuoroa edusti of course parhaiten kansalainen Pekka, jonka osuus varsinkin Franz Lisztin Weihnachtsliedissä oli maukasta kuunneltavaa. Puhallinkvintetti on live-akteissa suosikkikokoonpanoni, mutta jostain syystä kvintettilevytyksien kuunteleminen on jäänyt erittäin vähäiseksi.

torstaina, joulukuuta 16, 2004

Tolkien ja Tony Scott

Kapteenimme kertoo sivuprojektissaan eli Kasablogissa kyllästymisestään Sormusten herraan. Hänhän lähti nukkumaan kesken filmin ja minäkin kyllä mietin mistä kohtaa panisi poikki että olisi huomenna virkeämpi. Pekka, jolla on selvästi parempaakin tekemistä kuin osallistua kirjoittamisiimme tykkäsi kovasti, ja pahoittelut hänelle huonosta seurastamme.

Itse olen täysin Tolkien-vammainen. Olen aloittanut Sormusten herran muistaakseni neljä kertaa ja päässyt pisimmilläni jonnekin sivun 140 paikkeille. Kun 1994 aloin kerran lukea sitä, kaverini totesi että olen jo liian vanha, kyyninen ja sisältä kuollut. Olin tietenkin samaa mieltä.

Sama julkaisu kertoo Tampereella 1954 Pelimanni-poikien solistina esiintyneestä bongorumpalista, neekeri Tony Scottista. Minulla oli sama mainos talteen leikattuna, mutta se taisi hukkua traagisessa muutossani viime kesänä. Kiintoisaa kyllä, äärettömän viisaan kapteenimme kommentit alkoivat tuoda lisätietoa, ja minua yksin mietityttänyt ja itkettänyt mysteeri miten Gillespien ja Nat King Colen bändeissä soittanut Scott päätyi Tampereelle, saattaisi pienellä vaivalla peräti kirkastua. Ja kaiken kukkuraksi Scott olikin sitten mahdollisesti meritoitunut klarinetisti, jonka tuotantoa suuri suomalainen kirjastonhoitaja latelee kuin tyhjää vain.

Lisäys 17.12. Tonyt olivat eri miehet. Kerrottiin Kasan kommenttiosastolla.

ps: Outoa taigaa kirjoittaa 16.12 poromiehistä, jotka olivat lavastaneet salakaatonsa joksikin viattomammaksi. Täällä Lapissa kuulee heistä ja heidän teoistaan aika paljon, varsinkin kun kyseistä ammattinimikettä tuskin niin hirveän moni kantaa. Onko kukaan tutkinut onko poromiehillä jotenkin tavallista useammin rikosrekisteri?

Parhaudesta

Ässien oma blogi on herennyt tarjoamaan kiitettävästi sisältöä. Nuorten popparien kuvaston (mukana mm. Tommy Lee sukkahousuissa, muita suosikkejani ovat Gene Simmons ja Kirk Hammett) ohella ensin parasta kappaletta ja sitten heti perään kärttävät musavisalaisilta top-10 -luetteloa. Ottakaapa osaa. Itse en kykene vaikka uskokaa pois, olen yrittänyt.

Lainasin kirjastosta hehkuttamaani Beethovenia ja vaikka se biisi onkin edelleen varsin hyvä, parhaasta kappaleesta edes hetkellinen puhuminen jättää minulle likaisen ja masentuneen olon. Varmaan siksi, että subjektiivisesti voin tykätä laulusta vain aika rajoitetun ajan. Johnny Winterin Prodigal Son on kyllä hieno, jos joku vielä esittäisi sen osaavammin. Mutta en kyllä missään tapauksessa haluaisi kuulla sitä päivittäin tai edes viikottain. Sitäpaitsi jos oikein tarkasti ja rehellisesti miettisin, täytyisi varmaan hyvin pian tunnustaa jokin toinen viisu paremmaksi. Ja sille sitten kävisi samalla tavalla ja niin edelleen.

Torstain viini&kulinarismi

Rovaniemeltä on kokemattoman yllättävän vaikea löytää tavallista kebabia. Kuukausien tauon jälkeen eilen iski tarve. Torikeitaan tuotteita on kehuttu, mutta olivat kalliita, ympäristö jotenkin ankea eikä electronkaan kelvannut.

Sämpylä- tai pitakebabia saa harvasta paikasta, liekö mennyt muodista. Luistinradan viereisessä kopissa (se mistä saa pizzat Karhuun) taivastelin jo megapommipizzaa hakiessani tiskin nahistuneita kebab-tarvikkeita. Mietin hetken, itkin vähän ja päätin hakea jo kokemani annoksen kaukaa keskustasta, eli Marmariksen rullakebabin.

Eines oli maukas ja riittoisa, kuten edelliselläkin kerralla. Suosittelen. Ravintolatilassa ei ole kehumista, joten kannattaa ottaa mukaan. Se kyllä jäähtyi vähän minun tapauksessani, mutta nälkä kompensoi. En tietenkään teeskentele, että osaisin kirjoittaa näistä asioista kuin mestarini.

Musiikkikirjastoon mars!

Elävää musiikkia!
Lapin maakuntakirjaston maankuulussa musiikkikirjastossa lauantaina 18.12.2004 kello 12.00 maanmainio FILIPPIINOS-joulushow
Mukana myös Riukupastori! ja superyllätys!

Vapaa pääsy!

Kirkkoon mars!

Tänään sitten kaikki musavisalaiset illalla reippaina kirkkoon, jossa on luvassa seuraavanlainen kattaus:

KAMARISINFONIAKONSERTTI IV
A Child is Born
To klo 19.00 Rovaniemen kirkko

John Storgårds, (The leader of the gang)
& Lapin Kamariorkesteri (The Wild Bunch)
Solisteina professori Petteri Salomaan laululuokan oppilaita
Seitakuoro, valmennus Kadri Joamets

Jozef D’Hoir: Variations on A Child is Born in Bethlehem
Johann Sebastian Bach: Goldberg – Variationen BWV 988
(sov. jousiorkesterille Dmitry Sitkovetsky)
Malcolm Arnold: This Christmas Night
Franz Liszt: Weihnachtslied arr. Seay
Camille Saint-Saëns: Oratorio de Noël

Liput: 12/9/5 €

Imitatio Ashton, inte Rebecca

Vastoin Pekan itse levittämäänsä tietoa, punaisen verryttelyasun yläosa onkin todellisuudessa peräisin jostain aivan muualta. Dude, where's your dignity?

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2004

Tuuba

Basistit ovat tyhmiä. Kaikkein tyhmimpiä basisteja ovat tuubansoittajat. En tunne ketään tuubistia, joka olisi tyytyväinen soitinvalintaansa, mikä johtunee alhaisen arvostuksen lisäksi logistisista kysymyksistä. Piccoloon puhaltajia varmaakin kadehditaan; heillä on pieni peli.

Maailman paras

Satu kyseli maailman parhaan biisin perään. Vaikka ehdin jo rehellisesti vastata, haluan näin jälkikäteen kannustaa Beatlesia tekemään lisää Wild Honey Pie -tyyppisiä hienoja lauluja.

Laki

Rajat ovat rakkautta. Onneksi elämän tärkeät säännöt ovat muodossa, jonka tällainen moukkakin ymmärtää. Vinkkejä saa sekä ruokailuun että pukeutumiseen. Homoilla ei saa eikä pukeutua naiseksi. Perheellisen on hyvä tietää koska kivittää lapsi tai koko huusholli.

Ai miksikö? Vieläkö tekee mieli olla yksilöpyksilö?

Alkeellinen rinnakkaistodellisuus ehkä mahdollinen

Eilen mainittiin, että eräässä syrjäisessä satamakaupungissa olisi olemassa musavisaskene nimellä rockvisa. Googlatessa huomasin, että senniminen kirja on olemassa. Löytyi myös ravintola "Omppu", muttei mainintaa missä se sijaitsee. Ehkä Parkanossa tai Kiteellä, mistäs sen tietäisi. Hämeentie on varmaan jokaisessa Suomen kunnassa.

tiistaina, joulukuuta 14, 2004

Jipii, tiistai!

Laadin juuri kymmenen pikkuknoppia illan ATMV:tä* varten. Kymmenen kysymystä ja kymmenen palkintoa, paljastettakoon. Tommi täytyy lisäksi saada uudelleen raiteilleen; ylikuumenemista on selvästi ilmassa. Relax, baby!

[*alemmantasonmusavisa]

Tiistainen runosoppi

Lähde mukaani tiistain kiellettyihin nautintoihin. Avaamme runokirjan, kuin se olisi ruusu, mettä valuva, ensi kosketustaan janoava. Luen rivin, arki kaikkoaa. Se saa kaikota. Annamme itsellemme luvan hemmotteluun. Keskellä harmaata viikkoa. Runo vie meidät korkeuksiin, rakkauden aurinko räjähtää horisontista toiseen miljoonin kuumin värein, lämpö uppoaa joka huokoseen, kohtaa sydämen helteen ja ... minä sulan. Juot minut viimeiseen pisaraan asti. Jää vain tämä onni. Ja linkki runojen paratiisi-aittaan, Rakkausrunot.comiin.

Tervetuloa kulttuuritiistain runohetkeen, sulosäkeitten ystävät. Täällä puhumme tänään tunteista, mistä muustakaan. Saatamme myös käsitellä rankkoja ja kipeitä asioita runojemme kautta. Mehän olemme kaikki ihmisiä, ja siksi meitä sattuu joskus. Ihmistä sattuu.

Aluksi syntymäpäiväonnittelut Sini-Tuulialle. Hänethän muistamme rakkauden, ikävän ja kuoleman tulkkina, joka välillä yllättää meidät myös herkällä luonnontunteella. Kuka voisi unohtaa näitä säkeitä:
Sinä lähdit luotani. Jäin yksin ikävöitsemään sinua, sinun pehmeää ihoasi, sinun ihanaa tuoksuasi.

Sini-Tuulia täyttää tänään 12 vuotta. Onnea.

Miespuolelta tuottelias Nikke von Nakkerton on tietenkin kuuluisa työelämän arjen kuvaajana. Viime aikoina hänen tyylinsä on saanut raskaampia sävyjä, erotiikka, kuolema ja kaipaus. Silti hän on onnistunut säilyttämään verevän tyylinsä:
Kulta tämä hetki kanssani jaa,
sillä sää oot niin hyvää etten muuta sanotuksi saa.

Mää ohjasin kätesi mun patukalle,
kysyen haluut sää päälle vai alle.

Sekä:
Ihahaa hepoo ratsastaa,
on se ihanaa kun Ori vielä olla saa.

Ohjelmamme päätteeksi päätin etsiä välillä jotain muutakin kuin kaipausta, kuolemaa ja erotiikkaa. Vain neljän tunnin selauksen jälkeen Föglön raikkaiden merituulten partaalta sköbö ravistelee runoparadigman uinuvia nurkkia tiiviin rohkealla kuvakielellään:
mää möö blöö blää
mönkkistä möö,klönkkistä bööö,blöbsistä bää...ja...BLÖRTZ

Ihanaa illanjatkoa ja muistakaa, Pegasos laukkaa vaikka Vermossa.

Rankki haisee

Kuten jotkut jo tietävät, menestyksemme perustuu paitsi joukkueessamme laajalti levinneeseen selibaattiin (ehkä muistoa myös vanhasta nimestä "Skoptilaiset"), myös ankaran jäykkään ja hierarkkiseen organisaatioon. Lupailimme kapteenillemme ylennystä mikäli voitamme kauden. Kesken syyskauden katsoimme parhaaksi täydentää päällystöä huutamalla Jonzen yksimielisesti förstiksi, eli joukkueellamme on siis oma number one.

Nyt tuli kuitenkin pieniä ongelmia. Sekoittamalla eri aselajien nimityksiä ei ollutkaan mitenkään selvää, että Jupe olisi nyt majuri. Suomen laivastossa taas ei ole arvoa nimeltä "kapteeni". Aivoriihi tuli pian tulokseen, että arvojärjestyksessämme pitää noudattaa kaikille tutuinta hierarkiaa, eli Star Trekin järjestelmää. Pienellä googlauksella alkoi löytyä tietoa ja tämäkin ratketa. Palautetaan hetken mieleen mitä löytyi ja miten päällystön arvot suhtautuvat monille tutumpiin maavoimien arvoihin:

MaavoimatSuomen laivastoTähtilaivasto
everstikommodorikapteeni
everstiluutnanttikomentajakomentaja
majurikomentajakapteenikomentajaluutnantti
kapteenikapteeniluutnanttiluutnantti
luutnanttiluutnanttialiluutnantti
vänrikkialiluutnanttivärvätty

Jostain syystä meikäläisen yliluutnantin arvo on jäänyt välistä, mutta sekös haittaisi. Miehistön ja aliupseeriston arvot löytyvät googlatuilta sivuilta. Kun mietimme Jupen ylentämistä, hänelle riittänee nyt taata everstinarvoinen kapteenin arvo, kuten Kirkillä ja Picardilla. Amiraalikuntaan nousu on sitten jo melkoinen kohotus. Jonze kunnostautui myös niin komeasti, että ehdotan että hän on tämän kauden ollut luutnantti ja tästä kirjoituksesta lähtien olkoon komentajaluutnantti, tuo McCoyn vanhassa sarjassa ja erityisesti hänen lähimmän vertauskohtansa Rikerin arvo.

Meille muille välttää crewman -nimike, josta on mukava saada ylennyksiä jos osoittautuu sen arvoiseksi. Pekka on meriupseerin poikana selkeästi matruusi. Jos vastalauseita ei tule, saanen esitellä Poikakuoron organisaatiokaavion:

Päällystö


  1. Marko Michael Montgomery Marmaduke Jupiter-Jones, kapteeni
  2. Jouni Jonze, försti, komentajaluutnantti

Miehistö


  • pekka, matruusi
  • tommi, rivimies
  • toni, rivimies

Jos ja kun menestyksemme jatkuu, Jupe on uhannut siirtyä operatiivisesta johdosta puhtaasti strategiseen johtoon ja hörppiä olutta viereisestä pöydästä ja tarkkailla, miten joukkueemme pätee musavisan taistoissa. Tällöin hänet voi sitten ylentää amiraaliluokkaan. Tämän kuultuamme me miehistö kyllä kömmimme komentosillan portaiden juureen, kysyimme lupaa puhutella kapteenia ja lakit kourissa ja ujosti köhien saimme viimein sanottua, että te olette hemmetin hyvä kapteeni ja että tuota kyllä teidän porukassanne tuota noin ikäänkuin tuota kiitos vain, tuota, Pekka älä pyörry ei sun tartte sanoo mitään, seisot vaan siinä muitten mukana niin että kiitosta öö me tästä nyt sitten, niin että.

Orange Crate Art

Nyt kun ainakin Mojo-lehden mukaan aikamme trendikkäät kuuntelevat pitkähkösti kypsyteltyä Smileä, voi muistuttaa otsikonmukaisesta levystä. Nimekkäällä amerikkalaisella maisemataiteella kaunistetulla äänitteellä Wilson raakkuu kuin ainakin juuri ja juuri vuosikymmenten sekoboltsisuudeltaan studioon kyennyt vokalisti voi. Kappaleiden sävellysansiot on merkitty jo Beach Boys -aikoihin daideellisudestaan kuittia saanelle Van Dyke Parksille. Ainoa jonka sävellykseen levynkannen mukaan on Wilson päässyt mukaan, on levyn päättävä klassistyylinen orkesterikappale Lullaby, jota ainakin Allmusic pitää levyn helmenä. Eikä aivan aiheetta.

Tätä musiikkia jos mitään kuvaa nimitys leppoisa. Parin kuuntelun jälkeen pari laulua ja erityisesti niiden sanoitukset alkavat helposti tökkiä, mutta mukana on myös helmiä, jotka jaksavat viehättää kunhan osaa suhtautua oikein, eli hyväksyä niiden estottoman viihteellinen schmaltz-tyyli. Kovasti kunnianhimoinen levy kärsii paitsi laulajan virttyneisyydestä, myös siitä, että tuotanto ei ole aivan siististi loppuunviety ja sointikuva jää jotenkin keskeneräiseksi. Se tietenkin haittaa vain kuulokkeet korvilla kitiseviä perfektionisteja eikä ihannekuulijaa eli popmusiikin tuntijaa, joka haluaa istahtaa nojatuoliin takkatulen eteen piippua polttelemaan ja nautiskelemaan pienen hetken siekailemattomasta sentimentaalisuudesta.

Toisaalta tuotos on siitäkin kiitollinen, että jo parin sekunnin sisään selviää onko kuulija halukas tai oikeassa mielentilassa kuuntelemaan sen loppuun saakka. Allmusic antoi sille kaksi tähteä. Itse suosittelen nimikappaletta ja erityisesti kolmatta laulua My hobo heart, joka ei niinkään tehoa kappaleena kuin peilinä, jota vasten voi miettiä mitä popmusiikilta haluaa ja mitä on siltä valmis sietämään.

Kuvallista aineistoa: Alfred Mitchell, Edwaer Hopper.

Pop rokkaa!

POP-lehden uusimmassa numerossa päätoimittaja Juha Rantala paukuttaa jutussaan
"Kirjastot musiikkialan suurena uhkana?" oikein kunnolla ääni- ja kuvatallennetuottajien ruikutusvirttä vastaan. Mukavaa, että myös musiikkilehdistö reagoi tärkeän asian puolesta.

maanantaina, joulukuuta 13, 2004

Lisää tyylitajuisia mimmejä

Helmikuussa 2005 Rovaniemelle saapuu levyjä pyörittämään DJ nimeltä Milla Lehto. Vaikka musiikki ei välttämättä nappaisikaan, voi keikka silti olla näkemisen arvoinen. Toinen kiinnostava konemusiikkiin liittyvä mimmi on Miss Kittin; hän osaa pukeutua. En tiedä, mitä yhteistä heillä on. Olette oikeassa, olen joskus varsinainen sovinistisikajuntti.
Mut ainaski mää oon meleko rehelline!

We will shortly arrive at Koivu

Björk on muuten hyvä bändi, mutta saisivat vaihtaa vokalistin.

Joskus syksyllä 1994 eräillä jatkoilla kuulin Violently happya volyymilla, joka ei tuntunut minusta hyvältä. Asuin tuolloin hetkellisesti Kangasalla, ja seuraava bussi sinne lähti vasta kuudelta.

Homogenic vaikutti hyvältä levyltä. Kävin syntymäpäivänäni katsomassa Dancer in the Darkin. Minusta hahmot olivat tyhmiä ja vastenmielisiä ja laulut sen mukana. Vokalistin naamanvääntely kiristi hermojani. Kaikki seurueestamme eivät varmaan olleet samaa mieltä, sillä sain ilon kuulla tuota hirnuntaa muutamankin kerran kera hehkutuksen miten hieno säveltäjä täti on. Vuosia myöhemmin keskustelussa tuli ilmi, että juonen aukot johtuivat todennäköisesti torkahtelustani eivätkä käsikirjoituksen puutteista.

Vespertine on hienonnäköinen levy. Kuuntelen vielä uusinta jonkun aikaa ennen mielipidettäni, joka epäilemättä kiinnostaa kaikkia kovasti. Täältä tähän.

Tiistai Karhussa

Poliisitalon ruokalassa donkeykongalaisella oli ehdotus: huomenna tiistaina yhdeksältä Karhuun. Istumaan iltaa ja kuuntelemaan levyjä. Ehdotus ei kuulostanut huonolta. Sinne vain sitten kaikki musavisailijat, joilla ei ole parempaakaan tekemistä. Me poikakuoron alemman tason miehet, jotka annamme joukkueemme nimen alkuosalle uskottavuuden ainakin ajattelimme tulla. Kuka tarvitsee enää elämää kun on musavisa?

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2004

Keskustelua illallisella

- Rock and roll and blues and jazz - kiss my ass!
- Hyvä biisi, mutta tiedätkö kenen se on?
- En.
- Juice Leskisen.
- Aha.
- Tiedätkö kuka on Juice Leskinen?
- Tiedän.
- No?
- Se on se pornotähden isä.

Sunnuntain levy ja kirja

Kuuntelussa:

Iron Maiden: Iron Maiden

Syy:

Mick Wall: Iron Maiden - Run to the Hills

Kirjassa on 544 sivua, olen sivulla 250. Eletään vuotta 1980, Dennis Sratton on juuri saanut potkut yhtyeestä ja Adrian Smithiä ajetaan sisään.

lauantaina, joulukuuta 11, 2004

Lauantai

Ensin Seitakuoron konserttiin ja sitten Karhubaarin bileisiin. Yksinkertaista.

[koska olen vanha, tylsä ja väsynyt, varaan itselleni oikeuden vanheta, tylsistyä ja väsyä kotona loppuillan, jos konsertti ottaa lujille. Man, kaksi tuntia kuorolaulua saattaa käydä voimille. Been there, done that.]

perjantaina, joulukuuta 10, 2004

Äshät

Kausifinaalissa toiseksi tullut joukkue Ässät on avannut omat kotisivunsa Käykää heittämässä tervehdyksenne.

[Sattumalta löytynyt Ässät-linkki on jotenkin tuttu... jostain]


Kamariorkesteri revittää ja rulettaa!

"Auf Wiedersehen Japan; Welcome Winter" on Lapin Kamariorkesteri nimennyt kauden kolmannen kamarikonserttinsa, joka pidetään tänään harjoittelukoululla klo 19.00. Kaksi parasta syytä tulla kuuntelemaan:

Kaupungilla kiertää nimittäin huhu, että

1.) Kuoromme matruusi Pekka on juuri aloittanut klarinettiopintonsa ja soittaa Lasse Eerolan Kasvikokoelman monimutkaisia mutta kauniita kappaleita.

2.) Lasse Joamets on uhannut soittaa viululla Yngwie J. Malmsteenia.

torstaina, joulukuuta 09, 2004

Don't tell mama

Jos ylivoimamme alkaa aiheuttaa päänsärkyä, voisi soveltaa DTM-autoilusta sovellettua kikkaa. Siellä voittajan autoon pannaan lisäpainoja etteivät erot kasva ja kisa pysyy tasaisena.

Jos musavisassa voittajajoukkueesta poistettaisiin yksi jäsen ja siirrettäisiin seuraavan kilpailun ajaksi johonkin toiseen joukkueeseen. En tiedä olisiko viimeiseksi tullut kauhean motivoiva. Kakkoseen sijoittaminen taas voisi johtaa kahden joukkueen hegemoniaan. Suuripisteisin kisasta pudonnut voisi olla kätevä, semminkin kun tulevalla kaudella finaaliin pääsee kolme etevintä. Ottakaa kantaa.

keskiviikkona, joulukuuta 08, 2004

Epätrendikkäät voittavat

Poikakuoro taitaa olla ainoa joukkue, jonka yksikään jäsen ei omista ipodia tai tietokoneelta selattavaa laululistaa kuten tämä, tämä tai tämä.

Siinäkö lienee mahtavuutemme salaisuus? Vai onko se vain vanhat kunnon usko, toivo ja rakkaus.

Farssifinaali?

Voitimme eilen, mutta tänään ei enää tunnu yhtä hyvältä. Kannatan jyrkästi kausifinaali-tuomarin vaihtamista. Homma ei toiminut kuten kausifinaalin olisi pitänyt toimia; liian monelle jäi paha maku suuhun. Muistaako muuten kukaan, kun Dj-Ram-Eye vai mikä se nyt olikaan piti Wanhan Karhun aikaan musavisafinaalin? Se oli oikea katastrofi!

Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että AOR, Bruce Springsteen, ooppera ja kasari-pop ovat ihan relevanttia musavisa-ainesta siinä missä tukka-heavy, mainosmusiikki, blues, jazz, Matti Nykänen, funk, iskelmä, punk, musikaalit ja jopa kaupallinen peli- ja filmimusiikki, jne, jne, jne. Niistä on osattava vain tehdä mielenkiintoisia kysymyksiä - kuten usein on tehtykin ja usein ei.

Joka tapauksessa: Poikakuoro rules!

tiistaina, joulukuuta 07, 2004

Kausifinaali!

Kreikkalaisen voitonjumalattaren sanoin: Just Do It.

maanantaina, joulukuuta 06, 2004

Ympäri Ämpäri

Jussi ja Samuli ovat pistäneet pystyyn mielenkiintoisen metalinkkiblogin. Og kertoo:

Ämpäri on musiikkiin keskittyvä metalinkkiblogi. Suodatamme mp3-blogien sisältöä ja linkitämme paikkoihin, joiden kautta pääsette nauttimaan mielestämme hyvästä ja/tai mielenkiintoisesta musiikista. 'Meta' siksi että emme yleensä linkitä suoraan musiikkiin. Näin aluksi blogia ylläpitävät Samuli Laukka ja Jussi Og kaksi pohjattoman coolia eklektikkoa. Tervetuloa.

Leppoisaa itsenäisyyspäivää!

Päivän visaisin kysymys tietenkin kuuluu: mitä itsenäisyys sinulle merkitsee ?

Minulle se merkitsee sitä, että täytyy valita päivän Suomi-levy soimaan. Ratkaisin pulman mitä parhaimmalla tavalla; laskin levylautaselle suomalaisen pop-historian todellisen merkkipaalun. Kohdusta hautaan Tuomari Nurmion ja Köyhien Ystävien kanssa on täydellinen äänilevy.

sunnuntaina, joulukuuta 05, 2004

Rock And Roll - funktionaalista ajanvietemusiikkia

Aavistin oikein. Beatlesin One After 909 on aivan hemmetin tiukka keikkabiisi. Teimme eilen bändillämme kunniaa rock and rollin jumalille täyttämällä tanssilattian rokkaavilla feministeillä.

lauantaina, joulukuuta 04, 2004

Viikonlopun sitaatti

Kerran itkin kustantajan jatkoilla väiteltyäni Pelle Miljoonan kanssa ammattiyhdistysliikkeestä.

- Katri Manninen, Ilta-Sanomat 4.12.2004.

perjantaina, joulukuuta 03, 2004

Pimpelipom

Plimsollin merkki kirjoittaa kuolleesta pianonsoittolihasta nimeltään Richter. Samasta musikantista on puhuttu joukkueemme sisällä sekä tukiryhmän kesken, tietääkseni. Triviapamaus: 60-luvun tietosanakirjassa sukunimi on muodossa Rihter. En hämmästyisi vaikka joku rupeaisi mouhottamaan, että se on ainoa oikea tapa ja muoto.

torstaina, joulukuuta 02, 2004

500 Greatest Songs Of All Time

Rolling Stone (nro 963) on listannut 500 parasta biisiä kautta aikojen. Ihan mielenkiintoista luettavaa. Kuten DJ Orionkin totesi, hieman tuo Like a Rolling Stonen (Dylan) valinta ykköseksi haiskahtaa, mutta sellaista se Rock & Roll on.

Minun ei tarvitse miettiä lainkaan kaikkien aikojen parasta (rock)-biisiä, sillä se on ehdottomasti Rollareiden Brown Sugar. [linkin kuvassa on muuten aika kova single!]

Jaetulta kakkossijalta löytyykin sitten satoja kappaleita.

keskiviikkona, joulukuuta 01, 2004

Rock-rumpalit TOP-5

Rumpali on muusikon paras ystävä

1.) Peter Criss (Hooligan / Love Gun)
2.) John Bonham (The Ocean / How The West Was Won)
3.) Charlie Watts (Where The Boys Go / Emotional Rescue)
4.) Eric Singer (Kiss: Goin' Blind /Unplugged)
5.) Ian Paice (Deep Purple: Lay Down, Stay Down/ Burn)

(Suluissa esimerkkikappale / LP)

Ylös ja alas

Takana on jälleen yllätysten ilta. Harmillinen lipsuminen pudotti meidät täpärästi finaalista. Varjofinaali osoitti meidän olleen kuitenkin hyvässä vireessä mutta se surullisen kuuluisa viimeistely jäi puuttumaan. En ala kuitenkaan soittamaan valitusvirttä vaan lähetän onnittelut illan joukkue- ja yksilövoittajille!

Kaikesta huolimatta on ollut ilo nähdä uusien voittajien nousu. Päätöstään lähestyvä syyskausi on edetessään muuttunut vaihtelevaksi, jännittävämmäksi ja entistä haastavammaksi. Pysyköön jännitys yllä loppuun saakka!

tiistaina, marraskuuta 30, 2004

Mitä tahansa voi tapahtua

Minulla on fiilis, että illan visasta tulee poikkeuksellinen. Ainakin toivon niin, sillä tuomarihommat hoitaa tällä kertaa tietävänsorttinen pariskunta uunoista.

Kunkelo

Sormusten herran pitkät versiot kestävät sitten yhteensä 11 tuntia ja 20 minuuttia. Tämän kertoo Slashdot (jonka kulttuuri on tutustumisen arvoinen, jos oikeata elämää ei tosiaankaan ole). Jos kolmaskin pitkäosa joskus rantautuu tänne pohjan perukoille, voisi katsoa kaikki porukalla putkeen läpi ja katsoa, miten alas ihminen vajoaa. Kaikki sohvalle istumaan, kuva ennen ekan elokuvan alkua ja toinen maratonin jälkeen.

Prioriteetti, tupakka

Minäpä kerron: jätin tänään rahaa maksavan lounaan väliin. Säästyneet senttoset aion käyttää ylimääräiseen tuoppiin. Suussani maistuu kahvin ja suklaan makea mikstuura eli ei tässä kahvitauolla aivan tyhjän päällä kirjoitella. Tupakkakin kelpaisi, mutta minä en ole tupakoitsija. Olen mielestäni nimittäin aina tiistaisin kaunopuhaltelija, kuten Tommikin. Muut kuorolaiset ovat täysin savuttomia.

maanantaina, marraskuuta 29, 2004

sunnuntaina, marraskuuta 28, 2004

Kravitz-kysymys

Lukijakunnassamme on tietääkseni tämän retrorokkarin harrastusta. allmusicin mukaan levy nimeltä 5 julkaistiin 12. toukokuuta 1998 (pitäneekö paikkansa?) Luullakseni tällä levyllä on kappale, jonka videolla K kuljeskelee tai lojuu futuristisessa asunnossa jonkun muistaakseni mallin seurassa. Ellen aivan väärin muista, jokin esine kelluu ilmassa.

Koska tämä video alkoi pyöriä MTV:llä, tuolla poppisvideoiden virallisella kanavalla? Minulla on yllättäviä ongelmia paikantaa edes vuosi.

Mescalero

Viime päivinä olen ruvennut kuuntelemaan uusia levyjä. Ajattelin jopa sensuroida kaiken ennen 2000-lukua äänitetyn (ja ehkä myös sävelletyn) pois hittiparaatistani. Musiikissa on monta tekijää, mutta uusissa levyissa on eräs metka piirre: ne kuulostavat paremmalta. Musiikki on paremmin soitettu ja paremmin äänitetty.

Toinen hypoteesi, jota olen ajatellut elättää on se, että popmusiikki on hyvin yksinkertaista, ja siksi joka tekijä tekee saman levyn uudestaan. Siitä seuraa kaksi asiaa (nämä ovat eräänlaisia ajatuskokeita, joiden perusteella hahmotan asiaa lopputekstiä varten):
  1. Uusi levy on aina objektiivisesti paras
  2. Koska se ei vaadi toisten saman tekijän levyjen tuntemista, ensimmäinen levy on helpoimmin lähestyttävä.

Tätä hämärtää lähinnä se, että levyihin kiinnitytään tunteellisesti. Ne esimerkiksi kuvaavat jotain elämänvaihetta. Toinen se, että musiikista on haettu piirteitä, jotka eivat oikeastaan kuulu esittäjän perusviestiin (tästä voi tietenkin kiistellä). Olen tietenkin varastanut tämän ajatuksen muualta. Aikanaan eräs luokkatoverini piti tuolloin haukuttua Tonightia Bowien parhaana levynä. Se oli silloin uusin, ja henkilö väitti, että siinä on kaikki mitä vanhoissakin levyissä, mutta paremmin. Jos ei sitä tajunnut, se johtui vain siitä, että oli liian pinnallinen käsitys Bowien ideoista ja musiikista.

Wendy Carlos kirjoitti jossain levynkansitekstissään, että ihmiset kyllästyivät aikanaan syntetisaattorimusiikkiin siksi, että syntikkaäänet ovat pohjimmiltaan yksinkertaisia kun taas ns. akustisissa soittimissa äänet ovat yleensä hyvin monimutkaiset. Ihmiset eivät välttämättä tajua sitä tietoisesti, mutta se näkyy siinä, mitä ääniä jaksetaan kuunnella pitkään ja mitä ei.

Konemusiikissa ärsyttää monesti jonkinlainen cargokultismi (tämän blogin lukijoille ei varmaan tarvitse selittää mitä sana tarkoittaa). Toisin sanoen kun soitto tehdään koneilla, pukeudutaan johonkin foliopaitaan, puhutaan monotonisesti ja luetaan skifiä. Joskus 80-luvulla, kun aivan kaikki oli tavattoman huonoa, usein konemaista oli vain imago, sen takana soitettiin jopa sähkökitaroita ja tehtiin keikkoja, niin mauttomalta kuin se 60-luvun jälkeen kuulostaakin.

Löysin levyn, jossa tämä kaikki oli ratkaistu mainiolla tavalla. Se on ZZ-topin uusin ja paras levy Mescalero. Toisin kuin vielä aiemmilla pitkäsoitoilla, levyn ääniaines on pelkkää ränttätänttää. Mutta sitten taas: levystä kuuluu, että se on tehty tietokoneella. En hämmästyisi vaikka yhtään riffiä ei olisi "oikeasti" soitettu soittimilla alusta loppuun. Soittimilla on tehty vain ääniä ja ehkä joitain pätkiä, joita tuottajat ovat sitten tietsikalla liimailleet kokonaisuuksiksi. Moni kitarariffi kuulostaa sataprosenttisesti sampleista digitaalisesti kokoonkeitetyltä.

Mikä mukavinta, tämä kaikki kuuluu. Välillä esiintyy älyttömän monta "kitaraa" päällekkäin panoroituna, joskus kiinnittää huomiota, miten rumpua on vähän yritetty saada kuulostamaan ihmisellä soitetulta. Koko äänikuva ei kuulosta juuri ollenkaan yhtyeeltä vaan kaikki on kompressoitu enemmän kuin mitään olen kuullut kompressoitavan. Tuloksena tahnamainen äänimassa, joka on optimoitu 2000-luvun ainoalle tärkeälle soittimelle eli äänentoistolaitteistolle.

Perusaineksena on kuitenkin juureva rämistely, suorastaan haisevan esineellinen ääniaines. Siksi Mescalero onnistuu juuri siinä, missä Pan Sonicin Keston ykköslevy epäonnistuu: täysin elektronisen rokkenrollin keksimisessä. Hatunnosto myös siitä, että yhtye, jonka Tres Hombres on parhaitensoitettu kuulemani 70-luvun alun levy (jos virheettömyyden lisäksi lasketaan tekijäksi svengi) on ymmärtänyt väistyä antaakseen koneiden tehdä se missä ne ovat ihmistä parempia. En kyllä tiedä onko Billy Gibbonsin kitarasoolot jätetty tahallaan levylle osoittamaan, että äänitteen luomuin materiaali on myös sen ehdottomasti heikoin lenkki.

Mainiouden huippu lienee, kun ylpeästi täyssynteettisellä levyllä lauletaan I'd rather fall in sin than fall in blues sen sijaan, että yritettäisiin selitellä, että aikaahan tässä seurataan, trendikkäitä ollaan. Tietenkin suosikkosoitintani autotunea (jos se on oikea nimitys) käytetään ahkerasti. Suosittelen!

lauantaina, marraskuuta 27, 2004

Löytö

Vuoden blues-levy: Micke & Lefty - Big Bag. Kitarajumala Brozmania on selvästi kuunneltu eikä tarvitse hävetä yhtään; Micke Björklöf on Dobron suuri ymmärtäjä ja Ville "Lefty"Leppänen King Of The Finnish All Kind Of Blues.

perjantaina, marraskuuta 26, 2004

Fleetwood Mac - kelpaa!

Olen vuosia diggailut ihan julkisesti Fleetwood Macin AOR-tuotantoa. Huomasin vuonna 1997, että avioriitelymusiikki on hyvää kamaa, jos kitaraa sattuu soittamaan tyylitaituri nimeltä Lindsey Buckingham. Eilen kuulin ensimmäistä kertaa yhtyeen blues-kauden helmeä Peter Green's Fleetwood Mac. Sen pitemmittä puheitta julistaudun tässä ja nyt Fleetwood Macin kokonaisvaltaiseksi ihailijaksi - tai miten sen nyt ottaa; en ole edelleenkään kuullut yhtyeen koko tuotantoa, joten antaapa julistusten sittenkin olla. Kuuntelen vaan ihan hötkyilemättä sekä mahtavaa Rumousia että svengaavaa esikoista. Hyvää ja kiinnostavaa musiikkia molemmat, though.

[Aion joka tapauksessa matkustaa koiran muodossa 1960-luvun Lontooseen ja käydän pissalla]

Tikku, asia, toiminta

Ja eihän tokikaan käyne niin, että Poikakuoron digitaalijulkaisu jäisi ilman perjantaimerkintäänsä. Kannattaa ainakin tsekata sarjakuvasivut, siellä on hyviä uusintoja.

torstaina, marraskuuta 25, 2004

Lepposa

1980-luvun Raahessa meillä oli tapana arvioida monia hyviä ja mukavia asioita sanalla leppoisa eli raaheksi lepposa. Oli lepposa meininki, joku oli lepposa jätkä, lepposa bändi jne.

Minä tykkään leppoisuudesta. Siksi haluankin, että joku kuuluisa pop-säveltäjä kyhäisi sellaisen laulun, jossa lepposa jätkä herää aamulla, keittelee kahvit, mutustelee meetvursti-voileipää, menee töihin, tulee töistä, katselee telkkarista uutiset, lueskelee lempikirjailijansa tuotoksia ja kuuntelee Rolling Stonesia, seurustelee silti sujuvasti perheensä kanssa, surffailee netissä, kirjoittelee blogia, katselee ehkä illan lopuksi kavereidensa kanssa jonkun hyvän elokuvan ja painuu sitten kiltisti pehkuihin suuresti arvostamaansa lempipyjamaansa pukeutuen.

Se olisi hieno laulu se. Säveleksi kelpaisi hyvin sellainen John Hiatt -tyyppinen juureva ralli. Sanat voisi kirjoittaa Hector tai Edu Kettunen...

keskiviikkona, marraskuuta 24, 2004

Kapteenin itkuiset terveiset

Eilen oli kaikesta huolimatta mukava ilta. Joukkueemme viehkeä seuralainen toi mukanaan tuulahduksen kaivattua eleganssia. Onnistuipa hän voittamaan Chick-tiedollaan kaulakorunkin. Pekalla oli hyviä ja erikoisia kysymyksiä, joskin ne oli huolella suunnattu "erästä joukkuetta" vastaan, mikä on tietenkin eettisesti väärin. Jos haluaa nujertaa Poikakuoron, on tartuttava seuralaisemme sanoja seuraten ns. suljettuun genreen. Muutenhan kaikkivaltiaalle ja mahtavalle joukkueellemme ei pärjätä. Näitä mietiskellen onnistuin viimein nukahtamaan itkuisen aamuyön jälkeen. Vieläkin kurkussa on iso pala. Kuka lohduttaisi Jupea?

Onnea uusille voittajille!

Mitä siellä illalla taas tapahtuikaan

Voitettiin eka kierros. Toisella sukelsimme muhevahkosta pistejohdostamme huolimatta jonnekin viidennelle sijalle. Pudottiin siis finaalista, ja kauas. Tietämyksemme pelimusiikista oli olematon eli ei ollut ollenkaan.

Paras oli Donkey Konga. Onnea heille, vaikkeivät välttämättä niin pelkästään onnen varassa kisailekaan.

Läl-läl-lää

Kiitos eilisestä kaikille osallistujille. Valitan, että puhuin ajoittain epäselvästi.
Seuraa kisaraportti:
I kierros tuntui olleen osittain helppo, vaikeuksia aiheutti odotusteni mukaisesti Duke Ellingtonin kappaleen säveltäjäkolmikko, vaan enpä itsekään olisi varmaan osannut vastata. Onneksi on apua tarjolla. Sinisen unen sanoittajaakaan ei löytynyt, Martti Haavio siis tekstin takana. Koska pitää muistaa, mistä tulee, kysyin myös deppareista, yksi joukkue muisti levyn nimen, vaan ei kuitenkaan osannut taustatarinaa kertoa. Eli kyseessä oli Pasadenassa nauhoitettu (olisikohan Music for the Masses -kiertueen, en muista varmasti) rundin 101. keikka. Ai niin, kaikki paitsi yksi joukkue muistivat karkkilaulun.
II kierros oli puolihelppo/vaikea, kaikkia R.E.M. -yhtyeen jäseniä ei tosin tiennyt kuin yksi joukkue, silläkin etunimi joltain soittajista puuttui. Vaan kuka niitä basisteja jaksaa muistaa. Hyvin oli pelitietämys hallussa Wipeoutin suhteen, moni osasi. Kappale itsessään tuotti vaikeuksia, Chemical Brothersia miksaajaksi tosin veikkailtiin, vaan kun ei niin ei. Erityisen iloinen olen siitä, että kaksi joukkuetta (Pupuliima ja nämä) saivat kaikki oikein pelimusiikkikysymyksessä. Pisteitä siitä tuli rutkasti (8), vaan elämässä jotkin asiat ovat tärkeitä. Ihmettelin hieman, että Ratpackin jäsenistö ei ollut tiedossa, tokihan kaikki nyt esim. tämän elokuvan muistavat. Eikö?
Finaali tuntuikin sitten vähän vaikeammalta, olisiko pitkäksi venynyt ilta vienyt voimia. Pistepirkot muistaakseni tunnettiin, valitettavasti pohjoinen ulottuvuus ei tullut selväksi, Hulkkosen Jorin osallistuminen levyntekoon ei ollut tiedossa. Autobahnin kansi tiedettiin, toivottavasti kukaan ei arvannut, kappale oli levyn viimeinen, aikas jännä, ei ihan vibaa punttiin laittanut. Kolmas kysymys oli tarkoitettu semihelpoksi, vaan eipä ollutkaan, kyseessä oli Electronic, Johnny Marrin ja Bernard Sumnerin sivuprojekti 90-luvulta. Taustoja tonkiessani huomasin, että ovat saaneet jo kolmannen levyn valmiiksi, on kuulemma parempimenoinen kuin toinen, eli sisko, jos tätä luet, niin joululahjalistan jatkeeksi. Neljäs kysymys oli vaikeaksi tarkoitettu ja siinä onnistuin oikein hyvin. Ei ollut tietoa Pleasuresta, eikä myöskään Jazz Crusadersin Wayne Hendersonista. Ehkä joskus toiste sitten. Viimeinen oli helpoksi tehty, kumpikin joukkue sen hyvin selvitti, lukuunottamatta kappaleen kirjoittajaa, tuli valitettavasti Kinks-toistoa Ray Daviesin kautta.
Voittajaksi siis Donkey Konga, kakkosena Roots, ero oli aika selkeä lopussa DK:n hyväksi, vaan oli kuitenkin oikeat joukkueet kolmannella kierroksella, eivät varjofinaalin osanottajat tällä kertaa olisi pärjänneet. Onnea vielä kummallekin finaalijoukkueelle.

tiistaina, marraskuuta 23, 2004

Illan kysymykset

Taidan jo aavistaa illan kysymykset:

1.) Mikä yhtye?
2.) Kuka laulaa?
3.) Kappaleen nimi?
3.) Miltä vuodelta?

Mutta ei se haittaa. Peruskysymykset ovat...öh...peruskysymyksiä. Kevätkaudelle jokainen tuomari voisi kehittää vuorollaan jotain aiempaa erikoisempaa.

Minulla laki, teille laulut

Illan visaan annan vinkin kaikille: kirjoittakaa selkeästi.

Spekulaatio tuomarin linjasta ja menestysodotuksistamme

Nythän on niin, että tänään koittaa henkilökohtaisen Pekkamme neitsyttuomaroinnin aika. Harvoin sitä on näin utelias kuulemaan, mitä ilta tarjoaa. Toisaalta taas olen aivan varma, että tietämykseni hipoo nollaa. Minun ja Pekan musatietämys on varsin eri alueilla, mikä on tietenkin hyvä kun ollaan samassa joukkueessa. Naisvahvistuksia joukkueeseemme houkuttelevan Jupen tietämyksestä tietämykseni on lähinnä osajoukko.

maanantaina, marraskuuta 22, 2004

Tähtivieras

Tiedoksi, että huomenna joukkueemme saa vierailijan. Hän osallistuu visaan eräänlaisena tarkkailijana eli emme ylitä säännöissä mainittua kokoonpanon suuruutta.

sunnuntaina, marraskuuta 21, 2004

Ennen kaikki oli paremmin?

Istahtaessani pitkän päivän päätteeksi tietokoneen ääreen on tapanani avata televisiosta CNBC Europen talousuutiskanava äänettömäksi taustaväreilyksi. Toisinaan saatan hetken mielijohteesta loikkia pari kanavaa ylemmäksi Music Televisionille. Kyseessä on lienee vanhaan rutiiniin pohjautua toiminto ajoilta, jolloin kanavalla törmäsi yleensä musiikkivideoihin. Nykyisin yleisin vastaantulija on kännykän soittoäänimainos. Perässä seuraavat yleensä autojen hip hop-tyyliseen ehostamiseen keskittyvä ohjelma tai entisen teinitähden uudeksi teinitähdeksi pyrkivän pikkusiskon elämää seuraava sarja.

Muistan vielä 1980-luvun alussa alkaneen popmusiikkikanavien vyöryn. Vaaran huipulla taivaalle kurkotteleva lautasantenni välitti kaapelitelevisioverkkoon Sky Channel- ja Music Box-kanavat, jotka tykittivät ruutuihin kansainvälisten supertähtien viimeisimpiä hittejä.

Oma lukunsa olivat tietenkin kanavien persoonalliset juontajat. Kuka muistaa vaikkapa Pat Sharpin tai Gary Daviesin? Amanda Reddington oli puolestaan saavuttanut listamenestystä K-Ram-trion hauskan Ménage à trois-hitin myötä (moniko muistaa?) ja päätyi lopuksi juontamaan metallimusiikin erikoisohjelmaa yhdessä metallijournalisti Dante Bonutton kanssa. Toisinaan Reddington tuurasi myös Gary Daviesia ja muistan elävästi, kuinka hän irvisteli ja tuhahteli Daviesin elostelulle Young, Free and Single-ohjelman alkutunnarin aikana.

Musiikkivideot olivat tuoreita, mielikuvitusrikkaita, siedettävään tahtiin leikattuja ja suosikkiartistin hittivideon näkeminen oli aina tapaus. Oma musiikkimaku alkoi muotoutua ja suosikit sekä inhokit erottua virrasta. Pidin kovasti vaikkapa Culture Clubin Karma Chameleonista, Jacksonsin Torturesta tai Madnessin hupaisista videoista. Michael Jacksonin Thrillerin täyspitkän version näkeminen oli jo luksusta. Toisaalta Sky Channelin eurolistaohjelmassa saattoi nähdä viikosta toiseen listaa hallinneen Europen vetämässä Final countdownia playbackina hollantilaisen diskon lavalla!

Wham!-yhtyeen extremepirteä Wake me up before you go-go-video ja ruudusta Ring-elokuvan Sadakon lailla tunkevat Choose Life!-paidat jaksavat puolestaan puistattaa edelleen. Itse kappaleen shokkiarvo on jo tosin laskenut siedettävälle tasolle.

lauantaina, marraskuuta 20, 2004

1970-luku

Kaivoin pitkästä aikaa esille suosikkivalokuvani Dr. Hook -yhtyeestä. 1970-luku oli hienoa aikaa kaikin puolin.

perjantaina, marraskuuta 19, 2004

Kaksi minusta

(Zabroznkywe na rabaljokwy, Puola 1967) Mies muuttaa Huippuvuorille sääasemalle. Hän murtaa oikean jalan keskivarpaansa pöydänjalkaan. Pari päivää myöhemmin tulee kova pakkanen, ja varvas paleltuu. Kuolio alkaa edetä, varvas putoaa pois, ja mätä syö reittiään eteenpäin ylös kohti päätä. Mies halkeaa kahteen osaan, ensin jalka, myöhemmin torso. Pian halkeama on leuassa saakka. Mies on kahdessa osassa, mutta haljennut epäsymmetrisesti.

Ruumiinpuoliskojen epäsuhdasta ja itäeurooppalaisesta ajankuvasta sekä juurevista maalaishahmoista ohjaaja saa irti monta hauskaa hetkeä, joskin kerronta alkaa laahata heti alusta ja heikkenee koko filmin loppuun asti. Käsikirjoittaja Wlaudalans Grymanzik ammuttiin toisinajattelijana saksalaismiehityksen aikana, ja sekä pääosanesittäjä että ohjaaja saivat Krakovan filmijuhlilla suorituksistaan pronssisen solmioneulan. Nautinnollista elokuvailtaa.

torstaina, marraskuuta 18, 2004

Onka muilla...elämä?

Musavisa-sivuistoilla on oudon hiljaista. Kukaan ei kommentoi eikä kirjoita. Paitsi minä ja Tommi. Hah, Pekallakin on tieysti muiden kavereidensa kanssa parempaa ja sivistyneempää puuhaa. Olenkin päättänyt yhdessä tämän ainoan kirjoitushaluisen toverini kanssa heittäytyä Jonzen jalkojen juureen ja rukoilla:

Oi, sinä Jonze, ison kynän hiljainen jumala,
suo meille kirjaimesi, anna sanojesi kilvoitella piinattuja sielujamme ja
lahjoita meille edes yksi kirjaus.

Roots ja Noone viettävät luultavasti siksi hiljaisia viikkoja, koska ovat niin tyrmistyneitä Poikakuoron menestyksestä. Välttelen tässä ajatusta, että kaikilla muilla olisi oikeasti muutakin ajateltavaa ja tekemistä kuin musavisailu. Voiko se olla totta? Ei! Mahdotonta! Ei! Ei! Ei!

keskiviikkona, marraskuuta 17, 2004

Husky Rescue ja homosarjakuva

Jälleen iloinen yllätys: suomalaisen pop-orkesteri Husky Rescuen Country Falls on ollut ensimmäisillä kuuntelukerroilla varsin mukavaa kohtelua korvilleni. Kiitos, kun teitte tämän levyn, te Husky Rescuen erinomaiset soittajat! Erityiskiitos viehkeälle laulajattarelle (Reeta-Leena Korhola, sassy country girl). Vaikka en huomenna enää levystänne pitäisikään, olen silti kiitollinen. Olen kiitollisella tuulella.

Nyt menen sänkyyn lukemaan Ralf Königin taidesarjakuvaa "Voitte suudella sulhasta". Olin jo unohtanut koko taiteilijan, kunnes muistini virkistyi luettuani kommenttiosastomme homo-juttuja. Pidän Königistä, mutta Gullenklöten oli minulle liikaa. Päätin pitää taukoa ja tässä sitä jälleen ollaan uteliaan valppaana.

Ai niin, yhtyeen kotisivuilta löytyy kaksi mukiinmenevää musiikkivideota. City Lights-videon innoittajana lienee ollut David Bowien kaunis video Thursday's Child (1999).

Linkkatirallaa

Paljastan teille nyt pehmeän vatsapuoleni ja kerron tykkäämisestä.

Suosikkini kaikista näkemistäni nettisarjakuvista on The guy I almost was. Teki ainakin minuun aikanaan pitkällisen vaikutuksen. Jos on kilpailevia ehdotuksia, kertokaapa kommenttilootassa.

Kolme vähäntunnettua blogia, joita suosin suuresti. Mustanaamio herättää minussa kirjoittajana kroonista kateutta. Rakentumistyömaa on aina laadukas. Jos osaisin olla cool lopettaisin tämän löpertelyn ja tekisin pelkät laatulinkit riviin panevan listan, kuten Jaska Järvilehto.

Ränttätänttä-ihmetys

Suureksi yllätyksekseni huomasin, ettei tupakinpoltto ei ole hyväksi. Aamutuskissani lohdutin itseäni kuuntelemalla tämänhetkistä suosikkilevyäni ja siitä hämmästelin seuraavaa: onko kappaleen Beer drinkers and hell raisers kakkoslaulaja Dusty Hill ja jos on ja kun laulaa tässä kappaleessa niin käsittämättömän hienosti, miksi Billy Gibbons jäi silti orkesterin ykköslaulajaksi?

Voitto Poikakuorolle!

Jyräsimme täydellä miehistöllä. Kaikilla kuorolaisilla oli substanssitietoa ydinosaamisalueeltamme. Roots-Antti oli valmistellut hyvän, mutta pahaa aavistamatta joukkuettamme suosivan visan. Pari esimerkkiä:

1.) Tommi tuntee niin hyvin Tenavat, että on opetellut jopa soittamaan tunnareita nokkahuilullaan päästääkseen mahdollisimman jyvälle.
2.) Koska Kiss on maailmanhistorian paras rock-bändi, ei kannata kysyä siitä kysymyksiä jos Jupe on joukkueessa. Jupa tykkää, että Kiss is the best!

Tietoa tuntui tosin olevan muillakin joukkueilla, muttei tarpeeksi. Noone oli finaalivastustaja, mutta hyytyi.

Roots! Herätkää entiseen loistoonne!! Haastetta kehiin!

[ATM]

tiistaina, marraskuuta 16, 2004

The Funk

Nyt kun ongelma on kokonaan poistettu, haluan nostattaa tiistai-fiilistä seuraavalla kysymyksellä:

Mikä on maailman tiukin funk-biisi? Omat ehdotukseni:

The Isley Brothers: Fight The Power (1975)
Graham Central Station: Now Do-U Wanta Dance (1977)
James Brown: Sex Machine (1970)

Linkkipari

maanantaina, marraskuuta 15, 2004

Lisää Brasiliaa

Seuraava tutustumisen arvoinen brassitähti: Bebel Gilberto.

Viikko alkaa karjumalla

Vähän hirvittää tuo tykkäyskäyrän stagnaatio. Vain neljätoista lukijaa, itsemme mukaanlukien, kasvua ei pianpa lainkaan.

Toimivin blogiresepti on tietenkin olen hemmoteltu tyttö, jolle ei tule mieleenkään edes joskus edes kokeeksi ottaa toisia huomioon ja yrittää hillitä tärkeitä ja ainutlaatuisia tunteitani, ja joka joutuu siksi kahnauksiin ympäristönsä kanssa ja itkee nettiin näistä konflikteista sekä maailman yleisestä pahuudesta. Sitäpaitsi George Bush on tyhmä ja ruma, linkitänpä tähän jonkun hauskan pilkka-animaation. Olen testin mukaan Eowengwyn, salaperäinen, vaarallinen ja kiehtova. Silti, silti, näillä meidän resursseillammekin pitäisi pärjätä. Lisää yritystä. Jouni saatana! Airot liikkeelle!

Huomistiistaina on koko joukkue kasassa, vieras tuomari ja kaikki kunnossa mitata pitkästä aikaa päteminen ydinosaamisalueellamme eli musavisailussa. Toivottavasti saamme turpaamme kunnolla, liian hauskaa ei pidä olla.

sunnuntaina, marraskuuta 14, 2004

Sisustamisen ongelma

Seinillämme ei ole vielä mitään maalin ja tapetin lisäksi. Tänään kiersimme kaupungilla etsimässä ripustettavaa. Aluksi minua miellytti tämä kangastaulu, mutta sitten minua alkoi ahdistaa. En tiennyt miksi, mutta analyyttiseen ajatteluun taipuvainen vaimoni tiesi lyhyen vilkaisun jälkeen syyn.

Muuta:

- Kasan Jussi Og on ostanut hemmetin hyvän levyn.
- Tommi sai hienon valokuvan sivuilleen.
- Pekka tarjoili Pellosta ostettua ruotsalaista kahvia.
- Isänpäivä meni mukavasti.

Minimivaatimus

Jokainen soittakoon isälleen ja kysyköön vähintään kuulumisia.
Jos ei, syyt olkoon henkilökohtaisia.

lauantaina, marraskuuta 13, 2004

Tänään kävelyllä, kirjastossa

Ulkona on kuurainen sekä mukavan vähätuulinen marraskuun puolivälin aurinkoinen loppusyksyn/alkutalven lumeton tunnelma. Kävelyn päätteeksi ainakin minä aion piipahtaa musiikkikirjastoon klo 14:00 kuuntelemaan loistavaa Bookends-yhtyettä.

perjantaina, marraskuuta 12, 2004

Dark Side of The Moon

Muun muassa

1. Rap
2. Koneet
3. Iskusävelet
4. Saaristolaisvalssit
5. Useimmat eksoottiset musiikkikulttuurit


Entä nyt?

Mitä nyt tehdään, kun sekä Jasser Arafat että Usko Meriläinen ovat kuolleet? Peruuttaako Antti ensi tiistain visan?

Kerrankin joku on samaa mieltä

DOs & DON’Ts of Photography, kohta B:
Don't: Band photos What? Why are these four guys so mad at me? And why are they standing in front of a trash-strewn vacant lot? Who are you guys, a tough gang from the bad part of town?
Nope, you are every fucking band ever, and you are so boring to look at it makes me dizzy.
Don'ts: Black & white, Blurry photos on purpose, photos in/of Bathtubs, Burning (and dodging), Bums, Brooklyn, Blinking
Dos: Blogs, Breasts, Bunny ears (when you hold up two fingers behind someone's head in a photo)

Rokki jee

Kun saisi Johnny Winterin Prodigal Sonin autotunella käsiteltynä. Silloin ei keksisi enää miten parantaa. Kaikki suomalainen sarjakuva on huonoa. Syytä en tiedä. Jatketaan tykkäämisillä. Steven Dutch ei todennäköisesti ole maailman viisain mies, mutta kaikesta päätellen häntä fiksumpia on niin mitätön prosentti tällä planeetalla, etten keksisi ketään parempaa veikkausta kyseiseen asemaan. Lukekaapa vaikka juttu ilmastonmuutoselokuvasta.

torstaina, marraskuuta 11, 2004

Luuppina nupissa

Päässäni pyörii Iggyn klassikko-laulun kertosäe. Siinäpä on muuten sellainen biisi, että saa meikäläisenkin korvat punastumaan. Pitäisi joskus soittaa se musavisassa ja kysyä siitä hyviä kysymyksiä. Iggy Pop on amerikkalaisen populaarimusiikin suuria runoiljoita.


keskiviikkona, marraskuuta 10, 2004

Kuvia

Kuva-Googlasin eilisen voiton kunniaksi sanalla Tommi. Parhaat tulokset:

Tommi
Tommi
Tommi
Tommi
Tommi
Tommi
Tommi

Kohta alkaa C.S.I. Se on toinen show, jota seuraan telkkarista. Molemmat ovat hyviä, toinen on parempi.

Kappale kappaleelta

I. kierros
  1. Svårt att säga nej tunnettiin hyvin. Minun piti tarkistaa naislaulajan nimi levyltä ennen kisaa, mutta Poikakuoron nimeltämainitsematon sankariklarinetisti näytti nappaavan vastauspaperin pianpa kiireesti. Hänen asiantuntemuksensa selittänee kuvamateriaali.
  2. Diamonds and Rust tunnettiin myös hyvin, mutta kumma kyllä kukaan ei vastannut Bob Dylania kohtaan, jossa vihjasin runopojan osoittautuneen herkäksi vain ja tasan omaa itseään kohtaan. Kummaa.
  3. Beat on the Brat tunnettiin, myös soittajien nimet. Muistaakseni Noone sai tästä täydet.
  4. Teardropsia ei tunnettu, vain yksi arvasi edes yhtyeen.
  5. John Cage tunnistettiin, mutta kukaan ei arvannut, että hän syntyi vuonna 1912. Myöhäisin arvio oli puoli vuosisataa jäljessä. Sellaista on nuoruus.
  6. Lou Reedin Sad Song tunnettiin hyvin. Paremmin kuin odotin, oikeastaan.

Toinen kierros
  1. Mestari tunnistettiin ominaisuuksineen, kuten jokaisen kunnon suomalaisen kuuluukin.
  2. Rollareiden Sparks will fly oli myös tuttu
  3. John Denver tunnistettiin, mutta kaikki eivät tunnistaneet. Pahoittelen kysymystä Tampereen kaupunginjohtajasta, jonka lisäsin epätoivon hetkellä.
  4. Dion Stand up and shout oli viime kevään bonuskysymyksenä yllättävän kinkkinen, mutta nyt heviosasto oli valppaampi ja tuntemus kokonaisvaltainen.
  5. Golden Earring edusti epäonnistumista niinkuin musavisatuomari vain voi epäonnistua: kukaan ei tunnistanut. Syytän itseäni paitsi yhtyeenvalinnasta, myös liian vähän vihjailevista ja muutenkin monotonisista kysymyksistä (aivan oikein, oli liikaa linjaa mikä bändi, kappaleen nimi, miltä levyltä)
  6. Manowar päätti kisan. Ainoa kysymys, jonka keksimisestä olin vähän ylpeä oli kuunteluttaa mitkä maat laulussa mainittiin. Nehän olivat Englanti, Irlanti, Skotlanti, Wales, Belgia, Hollanti, Ranska, Tanska, Ruotsi, Norja, Suomi, Italia, Sveitsi, Itävalta ja Saksa.

Finaaliin yritin tuoda vähän vaikeampaa materiaalia. Taisi tulla liian vaikeata.
  1. Johnny Winterin Gangster of lovea ei yllättäen tunnistettu. Mielenkiintoista kyllä, Ässät epäili esiintyjäksi Edgar Winteriä ja hänen veljekseen Johnnyä.
  2. Bossanovakysymys oli taas kohdallani epäonnistunut. Onneksi oli vähemmän yleisöä, jonka edessä hävetä. Noone olisi voinut päteä tässä, taas syy lisää itkeä sen puolen pisteen takia.
  3. Eppu Normaali tunnistettiin kuten myös Coctail Bar, mutta kumpikaan finaalijoukkueista ei tiennyt, että kappaleen nimi on Päätön mies.
  4. Viimeisenä Ynkkaa. Ja se kappale ei ole mikään "adagio" vaan Icarus Dream Suite.

Sellainen pökäle. Ensi kerralla lupaan olla parempi ihminen. Jos saan c-kasettini jotenkin musavisakäyttöön, ohjelmasta tulee paljon parempi, ja siinä on mukavammin myös ainesta kehittää parempia eli monipuolisempia kysymyksiä. Kiitos, anteeksi ja olkaa hyvä!

Minä olin laki!

Oman joukkueen voitto on tuomarille aina jonkinlainen moraalinen ongelma. Etukäteen vähän huolehdin, saanko ollenkaan kysymyksiä tehtyä, kun en omista juurikaan CD-levyjä, kannettavan ämppäreistä käytin oivimmat jo ensimmäiseen kisaani ja ilman kotiyhteyttä en voi enää imuroida uusiakaan. Yritin välttää liian tuttuja, mutta ohjelmistosta tuli väkisinkin omannäköinen. Poikakuoro pelasi täydellä kentällisellä, minkä olen huomannut vaikuttavan menestykseen olennaisesti. Varajäsenet oletettavasti pätivät melkoisesti. Noone ja Roots olivat yllättävän vaisut tässä kisassa.

Kuusi kappaletta per kierros tuntui vähältä, mutta yllättäen iltaa ei pilannut ainakaan soiton vähyys. Kello kymmenen megapommikysymys peräti myöhästyi, eikä toinenkaan kierros ollut aivan lyhyt. Ajanpuutteen takia jätän tarkemman selostuksen myöhemmäksi.

Vain yksi kysymys oli täysin epäonnistunut, kuten kävi viimekin kerralla. Golden Earringia ei tunnistettu. En olisi kyllä itsekään, mutta yritin vihjata ikää ja kotimaata epätavallisiksi. Ei toiminut. Toinen vähän tunnettu oli Hurriganesien Teardrops. Vain yksi joukkue tunnisti edes yhtyeen. Teardrops on todennäköisesti lähimpänä kaikesta levytetystä musiikista sitä, miltä kuulostaisi jos rupeaisin itse laulamaan.

tiistaina, marraskuuta 09, 2004

Omenaonnomena

Eräässä ammatissa kuulee nimiväännöksiä tyyliin Reivel, Bäädz, Juds Praist jne. Tiedättekö, mikä laulu- ja soitinyhtye on Yövissy?

Ranskalaiset

Asiat ranskalaisin viivoin (taloudellisin tapa):

- Toni osallistuu illalla visaan. Hip Hei!
- Viikon biisin nimi: Teeny Weeny String Bikini (en saattanut kunnella laulua kokonaan)
- Viikon levy: Japan, Quiet Life (1979)
- Illan musavisasta on luvassa mitä tahansa. Go Tommi!
- Tiistai on lempipäiväni; vaikka ollaan arjen ytimessä, baariinkin päästään!

Tuomari pahoittelee jo etukäteen

Tänään on sitten odotettavissa ATMVK eli alemman tason musavisakoitos. Anteeksi jo etukäteen. Onneksi aika moni väittää olevansa estynyt tulemaan paikalle. Kiitos. En ole vielä edes printannut kysymyksiä, saati sitten monistanut. Monta mahdollisuutta möhliä jäljellä. Olisihan sitä voinut valmistautua, mutta piti sikailla sekin kallis aika.

maanantaina, marraskuuta 08, 2004

Olen selkä

Terveisiä idästä. Juna nukutti tällä kertaa huonosti, joten huomisen kisaan keskittyminen meni pieleen, olen jo valmiiksi pahoillani.
Nyt kun olen kunniakirjapillisti, voinen antaa kuunteluvinkin. Setä tehnyt vaikka mitä. Onneksi on nauhallakin jotain ja paperilla, pitää yrittää kuoron harjoituskämpän kautta saada kokeiltavaksi.

Pelasta mut!

Käsittääkseni Rootsien Antti aikoo tuomaroida seuraavan session. Haluaisin tähän varmuuden.

Jos nimeni on huomisen kisan tuomarinpaikalla, luovutan tilaisuuden hänelle enemmän kuin mielelläni. Kiirettä pitää, ja jos tuomaroin, olen hirvittävän huono. Pidän kisan joukkueenjäsentemme suosikkilevyistä, eli siinä uhkaus. Uhk.

lauantaina, marraskuuta 06, 2004

Itkua toisen menestyksen takia

Pekka-ihminen ei ole palannut etelän huumasta tänne edes raportoimaan. Ei taida juhlittua taiteilijaa enää vaatimattomat voittokaljat paljoa hetkauttaa.

Tuomari jyrähtää

Pelkään, että tuomaroin tiistaina. Kysymykset ovat vielä aivan hahmottamatta. Suurin ongelma: en omista cd-levyjä. Sain ensimmäisen soittimeni korkeassa iässä ja olen mieltänyt levyt kalliiksi. Kasetteja olisi, mutten tiedä toimiiko Karhun soitin. Kovalevyllä olisi vielä kysyttäviä kappaleita, muttei todennäköisesti tarpeeksi koko musavisaksi.

Ehkä tässä silti jotain keksitään. Pitäisi varmaan käydä joku päivä testaamassa Karhun mankan toiminta ja kyky. Huomasin tässä taannoin, että kuuntelumusiikkini oli minidisceillä ja (nyttemmin) poltetuilla cd-levyillä, mutta humalapäissäni soivat kasetit ja kovalevy.

Löytö

Minua rauhoittaa vinyylilevyjen pläräily. Sillon tällöin harrastan sitä täällä. Rahaakin siellä tuhlaan; viimeisin hankinta oli Gerry Butler plays The Happy Hammond goes Pop Country.

Hammondimusiikki saa minut hyvälle tuulelle. Kiitos Christianille Turkuun, kun nauhoitit John Zornin perään hammondi-hittejä heinäkuussa 1988.

torstaina, marraskuuta 04, 2004

Space-Ace

Loppuviikon levy: Ace Frehley (1978)

Havaintoja:

1.) Levyllä on huonoa musiikkia (kehnot soundit, soittajat ja biisit).
2.) Levyä on mukava kuunnella (nostalgia-arvo, hauskuus ja fiilis).
3.) Remasteroitu cd-painos on toki hieno, mutta vinyyli...[kuvitelkaa tähän puristinen saarna]

keskiviikkona, marraskuuta 03, 2004

Uunojen ensimmäinen voitto

Onneksi olkoon No. 1! Nyt kun olen kuluttanut kaikki nenäliinani loppuun, vaihtanut raastavan itsesäälini jämerään realistisuuteen, voin tuntea vilpitöntä iloa ensimmäisen voittonne puolesta.
Musavisa taitaa olla aika tasainen; vasta eilen tuomarin kotijoukkue voitti. Näen sen niin, että syyskauden lavea tuomarilinja on ollut toistaiseksi onnistunutta, sanotaan mitä sanotaan.

tiistaina, marraskuuta 02, 2004

Aarghh!

Tätä kirjoittaessa en tiedä voittajajoukkueen nimeä, mutta sen tiedän, että se ei ole Poikakuoro. Ensimmäinen kierros oli kivuliasta konttaamista, toinen kierros meni vähän paremmin; päädyimme tasapisteisiin ässien kanssa kolmanneksi.

Tietoa ei ollut taaskaan läheskään tarpeeksi. Se mitä tiesimme, tiesivät kaikki muutkin joukkueet. Sattuipahan myös jälleen muutama pahaa laatua oleva tilapäinen muistinmenetys. Pahin ja henkilökohtaisesti satuttavin moka oli Bonon oikean nimen unohtaminen. Visa oli sisällöllisesti kiinnostava (uunojen Anterolle nöyrähkö kumarrus) ja osoitti jälleen kerran sen kylmän tosiasian, kuinka ohut musiikillinen sivistykseni onkaan. Voin ainoastaan lohduttautua sillä spekulatiivisella ajatuksella, että vakiomiehistöllä olisimme "todennäköisesti" olleet finaalissa. Pikaisesti rekrytoidusta apumiehistöstä oli jonkin verran hyötyä eli kiitos Juhalle ja Sampalle avusta.

Ah, kuinka pahalta viikkofinaalista putoaminen voi tuntuakaan! Taidanpa näin nöyryyttävän illan päätteeksi kaivautua peiton alle itkemään ja vakavasti itseäni ottamaan sekä ennen kaikkea syvästi haaveilemaan, että jonain talvisena tiistai-iltana kaikki kysymykset koskisivat pelkästään omien suosikkiartistieni musiikkia. Byää!

Onnea voittajajoukkueelle!

Ongelmanratkaisua

Pekka Helsingissä, Tommi Tampereella, Jonze sairaana. Kas, siinäpä ongelmaa kerrakseen iltaa ajatellen. Yksin en kuitenkaan pärjää, joten esitän uunoille ja rootseille sekä muille mahdollisesti kiinnostuneille (ikään kuin sellaisia olisi) kutsun liittyä väliaikaiseksi jäseneksi Poikakuoroon. Kaksi paikkaa olisi tarjolla, sillä erään tietäjän olen jo kutsunut. Vaimoni ei suostunut osallistumaan "Munavisaan" - mutta sehän on selvä juttu; hänellä on lähes samaan aikaan ylemmän tason kuoroharrastuksia. Se on tietenkin ok.

lauantaina, lokakuuta 30, 2004

Tony Manero goes John Rambo

Tänään tulee telkkarista Sylvester Stallonen ohjaama SNF-jatko-osa Staying Alive (1983). Syltty on selvästi pyrkinyt luomaan Travoltasta eräänlaisen Broadwayn tanssivan Rambon. Pahinta sköndää on tietysti elokuvaa varten "sävelletty" musiikki, joka on Frank Stallonen käsialaa. Muu musiikki on vanhan kierrätystä eli Bee Gees-hittejä edellisestä osasta.

perjantaina, lokakuuta 29, 2004

Maria Rita

Brasilialaisesta musiikista innostuneet tietänevät jo varmasti brasilialaisen laulajan Maria Ritan. Suosittelen kuunneltavaksi. Vaikka en ymmärrä sanaakaan portugalia, mielestäni kielen klangi on jotenkin vaan viettelevän kuuloista musiikissa. Pidän myös portugalilaisesta, Lissabonissa syntyneestä fadosta, johon olen tosin päässyt tutustumaan varsin pintapuolisesti. Ritan Levyn kansikuva, olkaa hyvä.

torstaina, lokakuuta 28, 2004

Päätös

Sovitaan niin, että Tonille ei hankita seuraajaa eli joukkueemme on tästä lähtien"virallisesti" nelihenkinen. Ehdotan kuitenkin samalla, että varaamme viidennen pelaajapaikan mahdollisille vierailijoillle ja satunnaisille vahvistuksille (muistakaa vaan esim. Ollie The Dick ja hänen vakuuttava kontribuutionsa).

[Hetkinen! yksi, kaksi, kolme....kuusi! Miksi uunoja on kuusi? Hä?]

keskiviikkona, lokakuuta 27, 2004

Tällä kertaa kolmanneksi

Alex Haleyn jengiläiset onnistuivat viimein pääsemään finaaliin rock-painotteisen visailun siivittäminä. Heidän ylivoimansa kahdella ensimmäisellä kierroksella oli suorastaan murskaava. Roots oli rock, mutta illan voittajat eli Ässät saivat kalauttaa voittokaljat. Ässäläisten kapteenista Mr. Acesta on hyvää vauhtia tulossa Musavisan pelätyin mies.

Me kuorolaiset olimme liikkeellä trio-kokoonpanona. Sijoituimme niukasti kolmanneksi jättäen taaksemme mm. uunot seitinohuella marginaalilla. Finaaliin meillä ei ollut mitään asiaa. Emme tienneet läheskään tarpeeksi ja teimme erittäin kivuliaita virheitä. Kolme pahinta:

1) Emme lukeneet erästä Bluesbrothers-kysymystä kokonaan. Olisimme tienneet oikean vastauksen.

2.) Minä en uskonut Röyhkä-knopissa Pekka-parkaa, joka olisi tiennyt oikean vastauksen.

3.) Tommi pinnisti ylpeänä aivoaan ja muisti Ramonesin alkuperäisjäsenten oikeat nimet. Valitettavasti niitä ei edes kysytty. Nimittäin oikeita nimiä.

Lisäksi Topper Headon ei meinannut tulla millään mieleen - mikä on tietysti aivan naurettavaa. Onneksi sentään Big Brother and The Holding Company ja pari muuta pikkutietoa välähti väljässä tajunnassa viime hetkellä.

Kun yöllä saavuin kotiin, otin tyynyn syliin ja märisin hiljaa. Mietin, mikä minussa on vikana kun en tunnistanut varjofinalistina edes Sonny Rollinsin muhkeaa tenorisaksofonia. Aivoni olivat jumissa, vaikka tuomari paljasti joukkueellemme saksofonistin etu- ja sukunimen alkukirjaimet sekä lempinimen Newk. Pää kumisi tyhjyyttään.

Uunojen Juhalle erityiskiitos hyvästä visasta. Pidin erityisesti bonus-kysymyksistä.

tiistaina, lokakuuta 26, 2004

Huh

Illan miehistöstä korvaamattomin jäsen on sairaana ja toinen matkoilla. Olemme siis pulassa. Äänenavauksen yhteydessä voisimme pohtia Tonille seuraajaa.

You and Me

Open up your eyes - See how life time flies
Open up and
let the light back in.

Open up your heart - Let the lovin' start
Open up and
let the light back in.

...

Neil Young (You and Me - Harvest Moon)

maanantaina, lokakuuta 25, 2004

Menoksi

Illalla kannattaa mennä Rovaniemen kirkkoon, sillä siellä esiintyy Lapin kamariorkesterin lisäksi The Raschèr Saxophon Quartett. Christine Rallin sopraano on kenties kaunissointisin saksofoni, mitä minä olen konserteissa koskaan kuullut. Kuulin sitä kesällä ja tänään saan mahdollisuuden kuulla lisää.

Konsertti alkaa klo 19.00.

Selitys ja anteeksi

Tämä ei liity musavisaan, vaan sen paikkaan. Lauantai-iltana yritin selittää erästä juttua Karhu-galleriassa, mutta rupesin nauramaan niin, ettei siitä tullut mitään. Olen pahoillani, mutta jutun juuren eli aiheen voitte lukea täältä. Kulttuurit kohtasivat.

Voihan meemeli!

Musavisailijoiden ensimmäinen meemi?

Viisi Markon stereoissa viime päivinä soinutta albumia:

1. Samuli Putro: Samuli Putro (vinyyli-EP)
2. Ghost World [soundtrack]
3. Maurice Ravel: G-duuri viulusonaatti
4. Saint-Saëns: Jouluoratorio, op.12
5. Laura Sippola: Sahara

Nämä tulivat ensimmäisenä mieleeni.

lauantaina, lokakuuta 23, 2004

Sitaatti

Moni muusikeri on huono muusikeri senvuoksi , ettei hän osaa muuta kuin musiikkia.

- Erkki Melartin

perjantaina, lokakuuta 22, 2004

Kaksoiselämää

Mitä Kimi Räikkönen tekee vapaa-ajallaan? Hän soittelee Yhdysvalloissa viihdetrumpettia ja esiintyy salanimellä Chris Botti.

keskiviikkona, lokakuuta 20, 2004

Alamäki alkaa, vai alkaako sittenkään?

Kuorolaiset. Meillä on ollut hyvä alku, mutta kannattaa jo nyt valmistautua alkaviin vastoinkäymisiin. Kunhan rootsilaiset ja uunot pääsevät omille isännöintikierroksilleen, tilanne tulee muuttumaan ihan vamasti.

Toisaalta, kyllä meidänkin joukkueemme Mötykät ja Clashit tuntee. Molemmat ovat selkäytimessä ja sydämessä. Viimeksi mainittu teki myös pirun hyvää rock-musiikkia. Suosikkilaulujani ovat mm. Rock the Casbah, Magnificent Seven ja tietenkin London Calling. Ah, kotona muuten odottaa vielä korkkaamistaan tiukkakin tiukempi Rude Boy (tarkoitan tietenkin DVD-elokuvaa, te pervot!).

Lopuksi ja Jonzen mieliksi:

I'm all lost in the supermarket
I can no longer shop happily

ja heti perään täydellinen käännökseni Tommin mieliksi

Oon ihan pihalla Lidlissä
Siks rahaa en tuhlata voi

Orter runt Åbo

Lundo, Reso, Pemar, Pikis, Rimito, Lemo, Letala, Villnäs, Koskis, Gustavs, S:t Mårtens, Mietois, Nousis, Bjärnå, S:t Bertils, Sagu, Finby, Tövsala, Vemo, S:t Karins.

Montako tunnistatte lunttaamatta? Minä keksin 13. Ei oikeita vastauksia kommentteihin vaan arvattuja lukuja.

Svengi päällä

Voitonmaljat on jälleen kumottu. Illan kysymyksissä liikuttiin esimerkiksi balkanilaisissa sekä nostalgisissa suomalaisissa tunnelmissa. Pohdinta, tuuri ja taito olivat tarpeen.

Joukkue on saanut syyskauden hyvin käyntiin eikä ryhmän kemiassa ole valittamista. Menestys vaatii kuitenkin jatkossakin tiukkaa keskittymistä jokaisessa kilpailussa. Jokainen piste on tärkeä eikä ylpistymiseen ole varaa. Illan matsista on parempi poistua tuuletellen kuin saapua paikalle liikaa röyhistellen. Pisteille ja palkinnoille on ottajia, joten tarkkana on oltava.

Ilta oli kuitenkin jälleen viihdyttävä ja kiitoksethan kuuluvat koko fiilistä luovalle sakille eli kysymykset laatineelle tuomarille, muille joukkueille sekä tietenkin oman porukan kanta- ja täydennysjäsenille.

Rockin' on!

tiistaina, lokakuuta 19, 2004

Hymy

Smile on sitten kuultu. Ainakin suurimmaksi osaksi. Jupe ei tykännyt, minä ehkä enemmän.

Brian Wilsonilla ei ole ääni enää parhaimmillaan. Kuulosti vähän joltain rentturokkarilta, jonka nimi ei vieläkään tule Míeleeni. Siinä jäi vähän varpailleen odottamaan, miten papparainen yltää seuraavaan korkeaan nuottiin. Usein melkein ylsikin.

Ensikuuleman jälkeen suosin edelleen kappaleiden versioita Smiley Smilellä. Osaksi notkeamman laulun, mutta suureksi osaksi Smiley Smilen mainion urun ansiosta. Jos minulla olisi lahjoja edes sinapinsiemenen verran ja tekisin levyn, korvaisin mahdollisimman monta soitinta vibratottomalla sähköurulla.

(Sanoin myös, että jos tekisin levyn, en kiittäisi siinä ketään. Jupe väitti, etten pystyisi olemaan kiittämättä. Tuosta viikonlopun makeilusta voisi päätellä toista, mutta jankkaan, että pystyisin. Se on tässä tapauksessa helppo luvata.)

Illan vetäjä

Haa! Yhtäkkiä muistin, kuka on illan vetäjä. Kyseinen henkilö juonsi Musavisaa jonkin aikaa vakituisesti vanhassa Karhussa. Muutaman kerran hän lauloi kysymyskappaleita itse. Näppäilipä kerran myös Moskovan Olympialaisista (1980) tuliaiseksi saadulla balalaikalla slaavilaista surusävelmää, josta esitti sitten kirpakoita kysymyksiä. Illalla on siis luvassa tuulahdus vanhoja hyviä aikoja.

Pari linkkiä piristykseksi

Matalalla liitäville kulttuurinystävälle pari mieluisaa (wanhaa?) linkkiä:

The Ruthless Guide To 80's Action & Big Hair Metal and Glam Rock.

Illalla taas visaillaan! Kuorolaisille tiedoksi, että Toni ei pääse tulemaan. Pitäisikö meidän hankkia sijainen?

maanantaina, lokakuuta 18, 2004

Kasariklassikko

Edellisestä Musavisasta tarttui lanttuun Midnight Oil -yhtyeen hieno laulu Beds are burning. Paikallisesta musiikkikirjastosta sitä ei kuitenkaan löytynyt - vielä.

Onneksi Jonzella on parempi levykokoelma.

sunnuntaina, lokakuuta 17, 2004

Hammarby-Nisses hemsida

Eilinen saunailta on vain herkkä muisto enää. Kiitokset johtajallemme Jupelle ja ihailijakerhollemme (joka osaa tehdä pyramidin).

En osaa valita oikeita sanoja kiittääkseni vieraanvaraisuudestanne. Sanat korvatkoon reilu kädenpuristus, yhteenpuristetuin huulin, kostein silmin ja pala kurkussa. Kiitos.

Jos voitamme tämän kauden, ehdotan että Kapteenimme ylennetään majuriksi.

lauantaina, lokakuuta 16, 2004

NWOBHM

Oulusta hankin puuttuvat osat Pyhään Trilogiaan. Nyt hyllyssäni ovat kunniapaikalla Number Of The Beast, Piece Of Mind ja Powerslave. Kaksikymmentäyksi vuotta sitten kaverini isoveli osti Piece Of Mindin muistaakseni Ylivieskasta. Vastuullisena isoveljenä hän ei suostunut näyttämään pelottavaa kantta pikkuveljelleen eikä minulle. Kuulen levyn edelleen tuoreena ja jännittävänä. Iron Maiden taitaa muuten olla uusin heavy rock -yhtye, josta pidän. Metallista en tiedä enkä tajua mitään.

torstaina, lokakuuta 14, 2004

Kotimaista laatumusiikkia

Kärsin nettiriippuvuudesta, jossa päätelaitteistoni kautta kulkee päivittäin reilusti yli tuhat huumorisivua. Silloin tällöin vastaan tulee iloisia yllätyksiä, mutta tänäinen yllätys oli aivan omaa tasoa. Sain nimittäin kuullakseni yhden parhaimmista koskaan kuulemistani suomalaisista debyytti-levyistä. Kyseessä on laulaja- lauluntekijä Donny Olkkola
Kohti pusujen planeettaa
kulkea saamme kahdestaan.
Ihanaa
se olla saa.

Donnyn kootut lyriikat.

Linkkatirallaa

Elikkäs kiperimmät kilpakumppanimme Roots ja No 1. Knows ovat myös kybertyneet. Kannattaa lukea! Lisäsin linkit tuonne oikealle.

keskiviikkona, lokakuuta 13, 2004

Apina

Mukavan tiukka voitto. Itse olin kaikesta huolimatta jotenkin poissa tolaltani. Join myös liikaa olutta ja äidyin kovaäänisesti melskaamaan kuin apina. Syynä oli tietenkin paviaanijupakka, jonka otan kaikkinensa hyvin henkilökohtaisesti.

Voitto

Eilen kerättiin siis voitto kotiin, tosin sopivan tiukasti puolen pisteen marginaalilla. Vaikutti vähän siltä, että Roots ei ole tottunut olemaan pääsemättä loppuotteluun. Olin itse kai taas arvottomimmasta päästä pelaajia, vaikka tällä kertaa voin todeta jo tuottaneeni joukkueellemme joitain selviä pisteitäkin. Muistaakseni.

Putkeni yksilökysymysten pisteenkerääjänä sitten katkesi. Onneksi ehdin saada toisenkin ilmaisen oluen tietämällä Love storyn tunnuslauseen. Vuosi 1970-projektiini kuuluisi katsoa ko. elokuva, mutta en ole kehdannut lainata sitä, koska se olisi niin tyttömäistä ja lällyä. Sitäpaitsi olen jo lukenut kirjan. Sen voin tunnustaa.

Sitten asiaa: Wikipedian mukaan musiikkitieteilijä Remo Giazotto sävelsi "Albinonin" Adagion 1945 käyttäen pohjana jostain dresdeniläisestä kirjastosta löytämäänsä bassolinjaa ja kuuden tahdin melodianpätkää. Paras versio taitaa olla Ynkan Icarus dream suite.

tiistaina, lokakuuta 12, 2004

Kauden toinen, onko samanmoinen, meitsit rimmaa, joko toiset himmaa

Tänään taas kisa l. koitos. Riveistämme puuttuu ainakin Pekka, mutta toisaalta uljas kapteenimme Jupe on taasen mukana. Omasta puolestani voin kertoa, ettei musiikintuntemukseni ole lisääntynyt tippaakaan (musiikintuntemus on tunnetusti nestemäistä) kuluneen viikon aikana, ja olen jälleen valmis laskemaan keskitasoamme.

Paljon on kiinni tuomarista ja hänen ohjelmastaan. Illan suurin kysymys lienee, jatkaako tuore tulokas Ässät samaan tahtiin kuin räjähtävä starttinsa antoi ymmärtää. Pukuhuoneessa kuulin, että heillä on jokin jäsen, jonka ensinäkemältä Jup^H^H^H^H eräs jäsenemme oli todennut itsekseen, että nyt hävittiin.

maanantaina, lokakuuta 11, 2004

Sahara

Vuoden debyytti-levy on Laura Sippolan Sahara. Lukekaa tarkemmin Kasasta.

sunnuntaina, lokakuuta 10, 2004

Onnea!

Pekka! Pekka! Pekka! Öööööööö!

Meidän kaikkien puolesta.

lauantaina, lokakuuta 09, 2004

Ote yhden yön tarinasta

Niiden hetkien joukossa joita en koskaan unohda, on se kun mopoa korjatessani avasin saunakamarin oven, näin enoni istuvan pöytäviinapullo kädessä, kuuntelevan Jamppa Tuomisen Aamu toi, ilta vei -kappaletta ja itkevän.

- Olli Lindholm, Yhden yön tarina (WSOY 2003)

Suomalaista rock-lyriikkaa

Rotat

Kaikki miehet on rottii
ja niiden päät on pelkkii pottii
en mä tartte niitä
rotta ala lampsii siitä

[jne]

San. Laura Jäppinen & Pia-Yvonne Rosenqvist (Päät 1979).

Shut Up

I wanna kill you, 'cos I hate you
I wanna kill you-u-uu-uu, oh yeah

San. Matti Sortila ja Heikki Väisänen (Eddy & Lightness 1964)


perjantaina, lokakuuta 08, 2004

Kunnon kansi

Psychobillysta en tiedä mitään, mutta tanskalainen psychobilly-bändi Horrorpops taitaa kansitaidetyöskentelyn: Hell yeah!

Musavisa 5.10.2004

Näyttää siltä, että seitsemän kysymyskappaletta kahdelle ensimmäiselle kierrokselle oli ajoituksen kannalta juuri sopiva määrä. Jokaisesta kappaleesta esitin kolme peruskysymystä. Avauskierroksella suurimmasta yllätyksestä vastasi Roots, joka ei tunnistanut Gene Vincentia kuullen tämän Jorma Kääriäiseksi. Rootsin LaLe kertoi myöhemmin hyvien soundien (1956) hämänneen. Toisella kierroksella vaikeutin kysymyksiä. Tiesin jo etukäteen, että yksikään joukkue ei yhdistä Meinn Herr -laulua Ute Lemperiin, mutta Judy Garlandin roolihahmon nimen (Dorothy) elokuvasta Wizard of Oz muistaa ainakin osa joukkueista. Näin kävi. Kun kierroksen päätteeksi paljastin, että Lea Lavenin Tumma nainen on englanniksi Dark Lady, joukkueet päästivät naurunsekaisen huokauksen. Finaalissa olivat vastakkain Poikakuoro ja uusi kokoonpano, Ässät. Panin merkille, kuinka Juhani Markolan Ääni puhelimessa vapautti tunnelmaa. Sen sijaan Bert Janchin Blackwater Side, jota veikattiin mm. Jethro Tulliksi, sai selvästi aikaan totisia ilmeitä. Finaalista tipahtaneen Noone-joukkueen luottomies ToKn ähkäisi tunnistaneensa Janchin, mutta sillähän ei ollut mitään merkitystä muuta kuin hänelle itselleen. Hyvin tiedetty, kuitenkin!

Molemmat bonuskysymykset ratkaisi Poikakuoron Tommi: hän tunnisti salamannopeasti Armi Aavikon Iltaloman esittäjäksi. Poikakuoron ToVi ehätti arvaamaan megapommin esittäjää intron perusteella Joe Lynn Turneriksi, vaikka kysymyksessä olikin itse Markku Aro. Kappale oli Rainbow-yhtyeen I surrender käännettynä Ensi kertaa. Tommi sai palkinnoksi kolme kasetillista kansanmusiikkia sekä lahjakortin pitseriaan.

Musavisan voitti kuitenkin uusi joukkue Ässät. Onnea heille!

Kommentteja kisasta?