tiistaina, marraskuuta 30, 2004

Mitä tahansa voi tapahtua

Minulla on fiilis, että illan visasta tulee poikkeuksellinen. Ainakin toivon niin, sillä tuomarihommat hoitaa tällä kertaa tietävänsorttinen pariskunta uunoista.

Kunkelo

Sormusten herran pitkät versiot kestävät sitten yhteensä 11 tuntia ja 20 minuuttia. Tämän kertoo Slashdot (jonka kulttuuri on tutustumisen arvoinen, jos oikeata elämää ei tosiaankaan ole). Jos kolmaskin pitkäosa joskus rantautuu tänne pohjan perukoille, voisi katsoa kaikki porukalla putkeen läpi ja katsoa, miten alas ihminen vajoaa. Kaikki sohvalle istumaan, kuva ennen ekan elokuvan alkua ja toinen maratonin jälkeen.

Prioriteetti, tupakka

Minäpä kerron: jätin tänään rahaa maksavan lounaan väliin. Säästyneet senttoset aion käyttää ylimääräiseen tuoppiin. Suussani maistuu kahvin ja suklaan makea mikstuura eli ei tässä kahvitauolla aivan tyhjän päällä kirjoitella. Tupakkakin kelpaisi, mutta minä en ole tupakoitsija. Olen mielestäni nimittäin aina tiistaisin kaunopuhaltelija, kuten Tommikin. Muut kuorolaiset ovat täysin savuttomia.

maanantaina, marraskuuta 29, 2004

sunnuntaina, marraskuuta 28, 2004

Kravitz-kysymys

Lukijakunnassamme on tietääkseni tämän retrorokkarin harrastusta. allmusicin mukaan levy nimeltä 5 julkaistiin 12. toukokuuta 1998 (pitäneekö paikkansa?) Luullakseni tällä levyllä on kappale, jonka videolla K kuljeskelee tai lojuu futuristisessa asunnossa jonkun muistaakseni mallin seurassa. Ellen aivan väärin muista, jokin esine kelluu ilmassa.

Koska tämä video alkoi pyöriä MTV:llä, tuolla poppisvideoiden virallisella kanavalla? Minulla on yllättäviä ongelmia paikantaa edes vuosi.

Mescalero

Viime päivinä olen ruvennut kuuntelemaan uusia levyjä. Ajattelin jopa sensuroida kaiken ennen 2000-lukua äänitetyn (ja ehkä myös sävelletyn) pois hittiparaatistani. Musiikissa on monta tekijää, mutta uusissa levyissa on eräs metka piirre: ne kuulostavat paremmalta. Musiikki on paremmin soitettu ja paremmin äänitetty.

Toinen hypoteesi, jota olen ajatellut elättää on se, että popmusiikki on hyvin yksinkertaista, ja siksi joka tekijä tekee saman levyn uudestaan. Siitä seuraa kaksi asiaa (nämä ovat eräänlaisia ajatuskokeita, joiden perusteella hahmotan asiaa lopputekstiä varten):
  1. Uusi levy on aina objektiivisesti paras
  2. Koska se ei vaadi toisten saman tekijän levyjen tuntemista, ensimmäinen levy on helpoimmin lähestyttävä.

Tätä hämärtää lähinnä se, että levyihin kiinnitytään tunteellisesti. Ne esimerkiksi kuvaavat jotain elämänvaihetta. Toinen se, että musiikista on haettu piirteitä, jotka eivat oikeastaan kuulu esittäjän perusviestiin (tästä voi tietenkin kiistellä). Olen tietenkin varastanut tämän ajatuksen muualta. Aikanaan eräs luokkatoverini piti tuolloin haukuttua Tonightia Bowien parhaana levynä. Se oli silloin uusin, ja henkilö väitti, että siinä on kaikki mitä vanhoissakin levyissä, mutta paremmin. Jos ei sitä tajunnut, se johtui vain siitä, että oli liian pinnallinen käsitys Bowien ideoista ja musiikista.

Wendy Carlos kirjoitti jossain levynkansitekstissään, että ihmiset kyllästyivät aikanaan syntetisaattorimusiikkiin siksi, että syntikkaäänet ovat pohjimmiltaan yksinkertaisia kun taas ns. akustisissa soittimissa äänet ovat yleensä hyvin monimutkaiset. Ihmiset eivät välttämättä tajua sitä tietoisesti, mutta se näkyy siinä, mitä ääniä jaksetaan kuunnella pitkään ja mitä ei.

Konemusiikissa ärsyttää monesti jonkinlainen cargokultismi (tämän blogin lukijoille ei varmaan tarvitse selittää mitä sana tarkoittaa). Toisin sanoen kun soitto tehdään koneilla, pukeudutaan johonkin foliopaitaan, puhutaan monotonisesti ja luetaan skifiä. Joskus 80-luvulla, kun aivan kaikki oli tavattoman huonoa, usein konemaista oli vain imago, sen takana soitettiin jopa sähkökitaroita ja tehtiin keikkoja, niin mauttomalta kuin se 60-luvun jälkeen kuulostaakin.

Löysin levyn, jossa tämä kaikki oli ratkaistu mainiolla tavalla. Se on ZZ-topin uusin ja paras levy Mescalero. Toisin kuin vielä aiemmilla pitkäsoitoilla, levyn ääniaines on pelkkää ränttätänttää. Mutta sitten taas: levystä kuuluu, että se on tehty tietokoneella. En hämmästyisi vaikka yhtään riffiä ei olisi "oikeasti" soitettu soittimilla alusta loppuun. Soittimilla on tehty vain ääniä ja ehkä joitain pätkiä, joita tuottajat ovat sitten tietsikalla liimailleet kokonaisuuksiksi. Moni kitarariffi kuulostaa sataprosenttisesti sampleista digitaalisesti kokoonkeitetyltä.

Mikä mukavinta, tämä kaikki kuuluu. Välillä esiintyy älyttömän monta "kitaraa" päällekkäin panoroituna, joskus kiinnittää huomiota, miten rumpua on vähän yritetty saada kuulostamaan ihmisellä soitetulta. Koko äänikuva ei kuulosta juuri ollenkaan yhtyeeltä vaan kaikki on kompressoitu enemmän kuin mitään olen kuullut kompressoitavan. Tuloksena tahnamainen äänimassa, joka on optimoitu 2000-luvun ainoalle tärkeälle soittimelle eli äänentoistolaitteistolle.

Perusaineksena on kuitenkin juureva rämistely, suorastaan haisevan esineellinen ääniaines. Siksi Mescalero onnistuu juuri siinä, missä Pan Sonicin Keston ykköslevy epäonnistuu: täysin elektronisen rokkenrollin keksimisessä. Hatunnosto myös siitä, että yhtye, jonka Tres Hombres on parhaitensoitettu kuulemani 70-luvun alun levy (jos virheettömyyden lisäksi lasketaan tekijäksi svengi) on ymmärtänyt väistyä antaakseen koneiden tehdä se missä ne ovat ihmistä parempia. En kyllä tiedä onko Billy Gibbonsin kitarasoolot jätetty tahallaan levylle osoittamaan, että äänitteen luomuin materiaali on myös sen ehdottomasti heikoin lenkki.

Mainiouden huippu lienee, kun ylpeästi täyssynteettisellä levyllä lauletaan I'd rather fall in sin than fall in blues sen sijaan, että yritettäisiin selitellä, että aikaahan tässä seurataan, trendikkäitä ollaan. Tietenkin suosikkosoitintani autotunea (jos se on oikea nimitys) käytetään ahkerasti. Suosittelen!

lauantaina, marraskuuta 27, 2004

Löytö

Vuoden blues-levy: Micke & Lefty - Big Bag. Kitarajumala Brozmania on selvästi kuunneltu eikä tarvitse hävetä yhtään; Micke Björklöf on Dobron suuri ymmärtäjä ja Ville "Lefty"Leppänen King Of The Finnish All Kind Of Blues.

perjantaina, marraskuuta 26, 2004

Fleetwood Mac - kelpaa!

Olen vuosia diggailut ihan julkisesti Fleetwood Macin AOR-tuotantoa. Huomasin vuonna 1997, että avioriitelymusiikki on hyvää kamaa, jos kitaraa sattuu soittamaan tyylitaituri nimeltä Lindsey Buckingham. Eilen kuulin ensimmäistä kertaa yhtyeen blues-kauden helmeä Peter Green's Fleetwood Mac. Sen pitemmittä puheitta julistaudun tässä ja nyt Fleetwood Macin kokonaisvaltaiseksi ihailijaksi - tai miten sen nyt ottaa; en ole edelleenkään kuullut yhtyeen koko tuotantoa, joten antaapa julistusten sittenkin olla. Kuuntelen vaan ihan hötkyilemättä sekä mahtavaa Rumousia että svengaavaa esikoista. Hyvää ja kiinnostavaa musiikkia molemmat, though.

[Aion joka tapauksessa matkustaa koiran muodossa 1960-luvun Lontooseen ja käydän pissalla]

Tikku, asia, toiminta

Ja eihän tokikaan käyne niin, että Poikakuoron digitaalijulkaisu jäisi ilman perjantaimerkintäänsä. Kannattaa ainakin tsekata sarjakuvasivut, siellä on hyviä uusintoja.

torstaina, marraskuuta 25, 2004

Lepposa

1980-luvun Raahessa meillä oli tapana arvioida monia hyviä ja mukavia asioita sanalla leppoisa eli raaheksi lepposa. Oli lepposa meininki, joku oli lepposa jätkä, lepposa bändi jne.

Minä tykkään leppoisuudesta. Siksi haluankin, että joku kuuluisa pop-säveltäjä kyhäisi sellaisen laulun, jossa lepposa jätkä herää aamulla, keittelee kahvit, mutustelee meetvursti-voileipää, menee töihin, tulee töistä, katselee telkkarista uutiset, lueskelee lempikirjailijansa tuotoksia ja kuuntelee Rolling Stonesia, seurustelee silti sujuvasti perheensä kanssa, surffailee netissä, kirjoittelee blogia, katselee ehkä illan lopuksi kavereidensa kanssa jonkun hyvän elokuvan ja painuu sitten kiltisti pehkuihin suuresti arvostamaansa lempipyjamaansa pukeutuen.

Se olisi hieno laulu se. Säveleksi kelpaisi hyvin sellainen John Hiatt -tyyppinen juureva ralli. Sanat voisi kirjoittaa Hector tai Edu Kettunen...

keskiviikkona, marraskuuta 24, 2004

Kapteenin itkuiset terveiset

Eilen oli kaikesta huolimatta mukava ilta. Joukkueemme viehkeä seuralainen toi mukanaan tuulahduksen kaivattua eleganssia. Onnistuipa hän voittamaan Chick-tiedollaan kaulakorunkin. Pekalla oli hyviä ja erikoisia kysymyksiä, joskin ne oli huolella suunnattu "erästä joukkuetta" vastaan, mikä on tietenkin eettisesti väärin. Jos haluaa nujertaa Poikakuoron, on tartuttava seuralaisemme sanoja seuraten ns. suljettuun genreen. Muutenhan kaikkivaltiaalle ja mahtavalle joukkueellemme ei pärjätä. Näitä mietiskellen onnistuin viimein nukahtamaan itkuisen aamuyön jälkeen. Vieläkin kurkussa on iso pala. Kuka lohduttaisi Jupea?

Onnea uusille voittajille!

Mitä siellä illalla taas tapahtuikaan

Voitettiin eka kierros. Toisella sukelsimme muhevahkosta pistejohdostamme huolimatta jonnekin viidennelle sijalle. Pudottiin siis finaalista, ja kauas. Tietämyksemme pelimusiikista oli olematon eli ei ollut ollenkaan.

Paras oli Donkey Konga. Onnea heille, vaikkeivät välttämättä niin pelkästään onnen varassa kisailekaan.

Läl-läl-lää

Kiitos eilisestä kaikille osallistujille. Valitan, että puhuin ajoittain epäselvästi.
Seuraa kisaraportti:
I kierros tuntui olleen osittain helppo, vaikeuksia aiheutti odotusteni mukaisesti Duke Ellingtonin kappaleen säveltäjäkolmikko, vaan enpä itsekään olisi varmaan osannut vastata. Onneksi on apua tarjolla. Sinisen unen sanoittajaakaan ei löytynyt, Martti Haavio siis tekstin takana. Koska pitää muistaa, mistä tulee, kysyin myös deppareista, yksi joukkue muisti levyn nimen, vaan ei kuitenkaan osannut taustatarinaa kertoa. Eli kyseessä oli Pasadenassa nauhoitettu (olisikohan Music for the Masses -kiertueen, en muista varmasti) rundin 101. keikka. Ai niin, kaikki paitsi yksi joukkue muistivat karkkilaulun.
II kierros oli puolihelppo/vaikea, kaikkia R.E.M. -yhtyeen jäseniä ei tosin tiennyt kuin yksi joukkue, silläkin etunimi joltain soittajista puuttui. Vaan kuka niitä basisteja jaksaa muistaa. Hyvin oli pelitietämys hallussa Wipeoutin suhteen, moni osasi. Kappale itsessään tuotti vaikeuksia, Chemical Brothersia miksaajaksi tosin veikkailtiin, vaan kun ei niin ei. Erityisen iloinen olen siitä, että kaksi joukkuetta (Pupuliima ja nämä) saivat kaikki oikein pelimusiikkikysymyksessä. Pisteitä siitä tuli rutkasti (8), vaan elämässä jotkin asiat ovat tärkeitä. Ihmettelin hieman, että Ratpackin jäsenistö ei ollut tiedossa, tokihan kaikki nyt esim. tämän elokuvan muistavat. Eikö?
Finaali tuntuikin sitten vähän vaikeammalta, olisiko pitkäksi venynyt ilta vienyt voimia. Pistepirkot muistaakseni tunnettiin, valitettavasti pohjoinen ulottuvuus ei tullut selväksi, Hulkkosen Jorin osallistuminen levyntekoon ei ollut tiedossa. Autobahnin kansi tiedettiin, toivottavasti kukaan ei arvannut, kappale oli levyn viimeinen, aikas jännä, ei ihan vibaa punttiin laittanut. Kolmas kysymys oli tarkoitettu semihelpoksi, vaan eipä ollutkaan, kyseessä oli Electronic, Johnny Marrin ja Bernard Sumnerin sivuprojekti 90-luvulta. Taustoja tonkiessani huomasin, että ovat saaneet jo kolmannen levyn valmiiksi, on kuulemma parempimenoinen kuin toinen, eli sisko, jos tätä luet, niin joululahjalistan jatkeeksi. Neljäs kysymys oli vaikeaksi tarkoitettu ja siinä onnistuin oikein hyvin. Ei ollut tietoa Pleasuresta, eikä myöskään Jazz Crusadersin Wayne Hendersonista. Ehkä joskus toiste sitten. Viimeinen oli helpoksi tehty, kumpikin joukkue sen hyvin selvitti, lukuunottamatta kappaleen kirjoittajaa, tuli valitettavasti Kinks-toistoa Ray Daviesin kautta.
Voittajaksi siis Donkey Konga, kakkosena Roots, ero oli aika selkeä lopussa DK:n hyväksi, vaan oli kuitenkin oikeat joukkueet kolmannella kierroksella, eivät varjofinaalin osanottajat tällä kertaa olisi pärjänneet. Onnea vielä kummallekin finaalijoukkueelle.

tiistaina, marraskuuta 23, 2004

Illan kysymykset

Taidan jo aavistaa illan kysymykset:

1.) Mikä yhtye?
2.) Kuka laulaa?
3.) Kappaleen nimi?
3.) Miltä vuodelta?

Mutta ei se haittaa. Peruskysymykset ovat...öh...peruskysymyksiä. Kevätkaudelle jokainen tuomari voisi kehittää vuorollaan jotain aiempaa erikoisempaa.

Minulla laki, teille laulut

Illan visaan annan vinkin kaikille: kirjoittakaa selkeästi.

Spekulaatio tuomarin linjasta ja menestysodotuksistamme

Nythän on niin, että tänään koittaa henkilökohtaisen Pekkamme neitsyttuomaroinnin aika. Harvoin sitä on näin utelias kuulemaan, mitä ilta tarjoaa. Toisaalta taas olen aivan varma, että tietämykseni hipoo nollaa. Minun ja Pekan musatietämys on varsin eri alueilla, mikä on tietenkin hyvä kun ollaan samassa joukkueessa. Naisvahvistuksia joukkueeseemme houkuttelevan Jupen tietämyksestä tietämykseni on lähinnä osajoukko.

maanantaina, marraskuuta 22, 2004

Tähtivieras

Tiedoksi, että huomenna joukkueemme saa vierailijan. Hän osallistuu visaan eräänlaisena tarkkailijana eli emme ylitä säännöissä mainittua kokoonpanon suuruutta.

sunnuntaina, marraskuuta 21, 2004

Ennen kaikki oli paremmin?

Istahtaessani pitkän päivän päätteeksi tietokoneen ääreen on tapanani avata televisiosta CNBC Europen talousuutiskanava äänettömäksi taustaväreilyksi. Toisinaan saatan hetken mielijohteesta loikkia pari kanavaa ylemmäksi Music Televisionille. Kyseessä on lienee vanhaan rutiiniin pohjautua toiminto ajoilta, jolloin kanavalla törmäsi yleensä musiikkivideoihin. Nykyisin yleisin vastaantulija on kännykän soittoäänimainos. Perässä seuraavat yleensä autojen hip hop-tyyliseen ehostamiseen keskittyvä ohjelma tai entisen teinitähden uudeksi teinitähdeksi pyrkivän pikkusiskon elämää seuraava sarja.

Muistan vielä 1980-luvun alussa alkaneen popmusiikkikanavien vyöryn. Vaaran huipulla taivaalle kurkotteleva lautasantenni välitti kaapelitelevisioverkkoon Sky Channel- ja Music Box-kanavat, jotka tykittivät ruutuihin kansainvälisten supertähtien viimeisimpiä hittejä.

Oma lukunsa olivat tietenkin kanavien persoonalliset juontajat. Kuka muistaa vaikkapa Pat Sharpin tai Gary Daviesin? Amanda Reddington oli puolestaan saavuttanut listamenestystä K-Ram-trion hauskan Ménage à trois-hitin myötä (moniko muistaa?) ja päätyi lopuksi juontamaan metallimusiikin erikoisohjelmaa yhdessä metallijournalisti Dante Bonutton kanssa. Toisinaan Reddington tuurasi myös Gary Daviesia ja muistan elävästi, kuinka hän irvisteli ja tuhahteli Daviesin elostelulle Young, Free and Single-ohjelman alkutunnarin aikana.

Musiikkivideot olivat tuoreita, mielikuvitusrikkaita, siedettävään tahtiin leikattuja ja suosikkiartistin hittivideon näkeminen oli aina tapaus. Oma musiikkimaku alkoi muotoutua ja suosikit sekä inhokit erottua virrasta. Pidin kovasti vaikkapa Culture Clubin Karma Chameleonista, Jacksonsin Torturesta tai Madnessin hupaisista videoista. Michael Jacksonin Thrillerin täyspitkän version näkeminen oli jo luksusta. Toisaalta Sky Channelin eurolistaohjelmassa saattoi nähdä viikosta toiseen listaa hallinneen Europen vetämässä Final countdownia playbackina hollantilaisen diskon lavalla!

Wham!-yhtyeen extremepirteä Wake me up before you go-go-video ja ruudusta Ring-elokuvan Sadakon lailla tunkevat Choose Life!-paidat jaksavat puolestaan puistattaa edelleen. Itse kappaleen shokkiarvo on jo tosin laskenut siedettävälle tasolle.

lauantaina, marraskuuta 20, 2004

1970-luku

Kaivoin pitkästä aikaa esille suosikkivalokuvani Dr. Hook -yhtyeestä. 1970-luku oli hienoa aikaa kaikin puolin.

perjantaina, marraskuuta 19, 2004

Kaksi minusta

(Zabroznkywe na rabaljokwy, Puola 1967) Mies muuttaa Huippuvuorille sääasemalle. Hän murtaa oikean jalan keskivarpaansa pöydänjalkaan. Pari päivää myöhemmin tulee kova pakkanen, ja varvas paleltuu. Kuolio alkaa edetä, varvas putoaa pois, ja mätä syö reittiään eteenpäin ylös kohti päätä. Mies halkeaa kahteen osaan, ensin jalka, myöhemmin torso. Pian halkeama on leuassa saakka. Mies on kahdessa osassa, mutta haljennut epäsymmetrisesti.

Ruumiinpuoliskojen epäsuhdasta ja itäeurooppalaisesta ajankuvasta sekä juurevista maalaishahmoista ohjaaja saa irti monta hauskaa hetkeä, joskin kerronta alkaa laahata heti alusta ja heikkenee koko filmin loppuun asti. Käsikirjoittaja Wlaudalans Grymanzik ammuttiin toisinajattelijana saksalaismiehityksen aikana, ja sekä pääosanesittäjä että ohjaaja saivat Krakovan filmijuhlilla suorituksistaan pronssisen solmioneulan. Nautinnollista elokuvailtaa.

torstaina, marraskuuta 18, 2004

Onka muilla...elämä?

Musavisa-sivuistoilla on oudon hiljaista. Kukaan ei kommentoi eikä kirjoita. Paitsi minä ja Tommi. Hah, Pekallakin on tieysti muiden kavereidensa kanssa parempaa ja sivistyneempää puuhaa. Olenkin päättänyt yhdessä tämän ainoan kirjoitushaluisen toverini kanssa heittäytyä Jonzen jalkojen juureen ja rukoilla:

Oi, sinä Jonze, ison kynän hiljainen jumala,
suo meille kirjaimesi, anna sanojesi kilvoitella piinattuja sielujamme ja
lahjoita meille edes yksi kirjaus.

Roots ja Noone viettävät luultavasti siksi hiljaisia viikkoja, koska ovat niin tyrmistyneitä Poikakuoron menestyksestä. Välttelen tässä ajatusta, että kaikilla muilla olisi oikeasti muutakin ajateltavaa ja tekemistä kuin musavisailu. Voiko se olla totta? Ei! Mahdotonta! Ei! Ei! Ei!

keskiviikkona, marraskuuta 17, 2004

Husky Rescue ja homosarjakuva

Jälleen iloinen yllätys: suomalaisen pop-orkesteri Husky Rescuen Country Falls on ollut ensimmäisillä kuuntelukerroilla varsin mukavaa kohtelua korvilleni. Kiitos, kun teitte tämän levyn, te Husky Rescuen erinomaiset soittajat! Erityiskiitos viehkeälle laulajattarelle (Reeta-Leena Korhola, sassy country girl). Vaikka en huomenna enää levystänne pitäisikään, olen silti kiitollinen. Olen kiitollisella tuulella.

Nyt menen sänkyyn lukemaan Ralf Königin taidesarjakuvaa "Voitte suudella sulhasta". Olin jo unohtanut koko taiteilijan, kunnes muistini virkistyi luettuani kommenttiosastomme homo-juttuja. Pidän Königistä, mutta Gullenklöten oli minulle liikaa. Päätin pitää taukoa ja tässä sitä jälleen ollaan uteliaan valppaana.

Ai niin, yhtyeen kotisivuilta löytyy kaksi mukiinmenevää musiikkivideota. City Lights-videon innoittajana lienee ollut David Bowien kaunis video Thursday's Child (1999).

Linkkatirallaa

Paljastan teille nyt pehmeän vatsapuoleni ja kerron tykkäämisestä.

Suosikkini kaikista näkemistäni nettisarjakuvista on The guy I almost was. Teki ainakin minuun aikanaan pitkällisen vaikutuksen. Jos on kilpailevia ehdotuksia, kertokaapa kommenttilootassa.

Kolme vähäntunnettua blogia, joita suosin suuresti. Mustanaamio herättää minussa kirjoittajana kroonista kateutta. Rakentumistyömaa on aina laadukas. Jos osaisin olla cool lopettaisin tämän löpertelyn ja tekisin pelkät laatulinkit riviin panevan listan, kuten Jaska Järvilehto.

Ränttätänttä-ihmetys

Suureksi yllätyksekseni huomasin, ettei tupakinpoltto ei ole hyväksi. Aamutuskissani lohdutin itseäni kuuntelemalla tämänhetkistä suosikkilevyäni ja siitä hämmästelin seuraavaa: onko kappaleen Beer drinkers and hell raisers kakkoslaulaja Dusty Hill ja jos on ja kun laulaa tässä kappaleessa niin käsittämättömän hienosti, miksi Billy Gibbons jäi silti orkesterin ykköslaulajaksi?

Voitto Poikakuorolle!

Jyräsimme täydellä miehistöllä. Kaikilla kuorolaisilla oli substanssitietoa ydinosaamisalueeltamme. Roots-Antti oli valmistellut hyvän, mutta pahaa aavistamatta joukkuettamme suosivan visan. Pari esimerkkiä:

1.) Tommi tuntee niin hyvin Tenavat, että on opetellut jopa soittamaan tunnareita nokkahuilullaan päästääkseen mahdollisimman jyvälle.
2.) Koska Kiss on maailmanhistorian paras rock-bändi, ei kannata kysyä siitä kysymyksiä jos Jupe on joukkueessa. Jupa tykkää, että Kiss is the best!

Tietoa tuntui tosin olevan muillakin joukkueilla, muttei tarpeeksi. Noone oli finaalivastustaja, mutta hyytyi.

Roots! Herätkää entiseen loistoonne!! Haastetta kehiin!

[ATM]

tiistaina, marraskuuta 16, 2004

The Funk

Nyt kun ongelma on kokonaan poistettu, haluan nostattaa tiistai-fiilistä seuraavalla kysymyksellä:

Mikä on maailman tiukin funk-biisi? Omat ehdotukseni:

The Isley Brothers: Fight The Power (1975)
Graham Central Station: Now Do-U Wanta Dance (1977)
James Brown: Sex Machine (1970)

Linkkipari

maanantaina, marraskuuta 15, 2004

Lisää Brasiliaa

Seuraava tutustumisen arvoinen brassitähti: Bebel Gilberto.

Viikko alkaa karjumalla

Vähän hirvittää tuo tykkäyskäyrän stagnaatio. Vain neljätoista lukijaa, itsemme mukaanlukien, kasvua ei pianpa lainkaan.

Toimivin blogiresepti on tietenkin olen hemmoteltu tyttö, jolle ei tule mieleenkään edes joskus edes kokeeksi ottaa toisia huomioon ja yrittää hillitä tärkeitä ja ainutlaatuisia tunteitani, ja joka joutuu siksi kahnauksiin ympäristönsä kanssa ja itkee nettiin näistä konflikteista sekä maailman yleisestä pahuudesta. Sitäpaitsi George Bush on tyhmä ja ruma, linkitänpä tähän jonkun hauskan pilkka-animaation. Olen testin mukaan Eowengwyn, salaperäinen, vaarallinen ja kiehtova. Silti, silti, näillä meidän resursseillammekin pitäisi pärjätä. Lisää yritystä. Jouni saatana! Airot liikkeelle!

Huomistiistaina on koko joukkue kasassa, vieras tuomari ja kaikki kunnossa mitata pitkästä aikaa päteminen ydinosaamisalueellamme eli musavisailussa. Toivottavasti saamme turpaamme kunnolla, liian hauskaa ei pidä olla.

sunnuntaina, marraskuuta 14, 2004

Sisustamisen ongelma

Seinillämme ei ole vielä mitään maalin ja tapetin lisäksi. Tänään kiersimme kaupungilla etsimässä ripustettavaa. Aluksi minua miellytti tämä kangastaulu, mutta sitten minua alkoi ahdistaa. En tiennyt miksi, mutta analyyttiseen ajatteluun taipuvainen vaimoni tiesi lyhyen vilkaisun jälkeen syyn.

Muuta:

- Kasan Jussi Og on ostanut hemmetin hyvän levyn.
- Tommi sai hienon valokuvan sivuilleen.
- Pekka tarjoili Pellosta ostettua ruotsalaista kahvia.
- Isänpäivä meni mukavasti.

Minimivaatimus

Jokainen soittakoon isälleen ja kysyköön vähintään kuulumisia.
Jos ei, syyt olkoon henkilökohtaisia.

lauantaina, marraskuuta 13, 2004

Tänään kävelyllä, kirjastossa

Ulkona on kuurainen sekä mukavan vähätuulinen marraskuun puolivälin aurinkoinen loppusyksyn/alkutalven lumeton tunnelma. Kävelyn päätteeksi ainakin minä aion piipahtaa musiikkikirjastoon klo 14:00 kuuntelemaan loistavaa Bookends-yhtyettä.

perjantaina, marraskuuta 12, 2004

Dark Side of The Moon

Muun muassa

1. Rap
2. Koneet
3. Iskusävelet
4. Saaristolaisvalssit
5. Useimmat eksoottiset musiikkikulttuurit


Entä nyt?

Mitä nyt tehdään, kun sekä Jasser Arafat että Usko Meriläinen ovat kuolleet? Peruuttaako Antti ensi tiistain visan?

Kerrankin joku on samaa mieltä

DOs & DON’Ts of Photography, kohta B:
Don't: Band photos What? Why are these four guys so mad at me? And why are they standing in front of a trash-strewn vacant lot? Who are you guys, a tough gang from the bad part of town?
Nope, you are every fucking band ever, and you are so boring to look at it makes me dizzy.
Don'ts: Black & white, Blurry photos on purpose, photos in/of Bathtubs, Burning (and dodging), Bums, Brooklyn, Blinking
Dos: Blogs, Breasts, Bunny ears (when you hold up two fingers behind someone's head in a photo)

Rokki jee

Kun saisi Johnny Winterin Prodigal Sonin autotunella käsiteltynä. Silloin ei keksisi enää miten parantaa. Kaikki suomalainen sarjakuva on huonoa. Syytä en tiedä. Jatketaan tykkäämisillä. Steven Dutch ei todennäköisesti ole maailman viisain mies, mutta kaikesta päätellen häntä fiksumpia on niin mitätön prosentti tällä planeetalla, etten keksisi ketään parempaa veikkausta kyseiseen asemaan. Lukekaapa vaikka juttu ilmastonmuutoselokuvasta.

torstaina, marraskuuta 11, 2004

Luuppina nupissa

Päässäni pyörii Iggyn klassikko-laulun kertosäe. Siinäpä on muuten sellainen biisi, että saa meikäläisenkin korvat punastumaan. Pitäisi joskus soittaa se musavisassa ja kysyä siitä hyviä kysymyksiä. Iggy Pop on amerikkalaisen populaarimusiikin suuria runoiljoita.


keskiviikkona, marraskuuta 10, 2004

Kuvia

Kuva-Googlasin eilisen voiton kunniaksi sanalla Tommi. Parhaat tulokset:

Tommi
Tommi
Tommi
Tommi
Tommi
Tommi
Tommi

Kohta alkaa C.S.I. Se on toinen show, jota seuraan telkkarista. Molemmat ovat hyviä, toinen on parempi.

Kappale kappaleelta

I. kierros
  1. Svårt att säga nej tunnettiin hyvin. Minun piti tarkistaa naislaulajan nimi levyltä ennen kisaa, mutta Poikakuoron nimeltämainitsematon sankariklarinetisti näytti nappaavan vastauspaperin pianpa kiireesti. Hänen asiantuntemuksensa selittänee kuvamateriaali.
  2. Diamonds and Rust tunnettiin myös hyvin, mutta kumma kyllä kukaan ei vastannut Bob Dylania kohtaan, jossa vihjasin runopojan osoittautuneen herkäksi vain ja tasan omaa itseään kohtaan. Kummaa.
  3. Beat on the Brat tunnettiin, myös soittajien nimet. Muistaakseni Noone sai tästä täydet.
  4. Teardropsia ei tunnettu, vain yksi arvasi edes yhtyeen.
  5. John Cage tunnistettiin, mutta kukaan ei arvannut, että hän syntyi vuonna 1912. Myöhäisin arvio oli puoli vuosisataa jäljessä. Sellaista on nuoruus.
  6. Lou Reedin Sad Song tunnettiin hyvin. Paremmin kuin odotin, oikeastaan.

Toinen kierros
  1. Mestari tunnistettiin ominaisuuksineen, kuten jokaisen kunnon suomalaisen kuuluukin.
  2. Rollareiden Sparks will fly oli myös tuttu
  3. John Denver tunnistettiin, mutta kaikki eivät tunnistaneet. Pahoittelen kysymystä Tampereen kaupunginjohtajasta, jonka lisäsin epätoivon hetkellä.
  4. Dion Stand up and shout oli viime kevään bonuskysymyksenä yllättävän kinkkinen, mutta nyt heviosasto oli valppaampi ja tuntemus kokonaisvaltainen.
  5. Golden Earring edusti epäonnistumista niinkuin musavisatuomari vain voi epäonnistua: kukaan ei tunnistanut. Syytän itseäni paitsi yhtyeenvalinnasta, myös liian vähän vihjailevista ja muutenkin monotonisista kysymyksistä (aivan oikein, oli liikaa linjaa mikä bändi, kappaleen nimi, miltä levyltä)
  6. Manowar päätti kisan. Ainoa kysymys, jonka keksimisestä olin vähän ylpeä oli kuunteluttaa mitkä maat laulussa mainittiin. Nehän olivat Englanti, Irlanti, Skotlanti, Wales, Belgia, Hollanti, Ranska, Tanska, Ruotsi, Norja, Suomi, Italia, Sveitsi, Itävalta ja Saksa.

Finaaliin yritin tuoda vähän vaikeampaa materiaalia. Taisi tulla liian vaikeata.
  1. Johnny Winterin Gangster of lovea ei yllättäen tunnistettu. Mielenkiintoista kyllä, Ässät epäili esiintyjäksi Edgar Winteriä ja hänen veljekseen Johnnyä.
  2. Bossanovakysymys oli taas kohdallani epäonnistunut. Onneksi oli vähemmän yleisöä, jonka edessä hävetä. Noone olisi voinut päteä tässä, taas syy lisää itkeä sen puolen pisteen takia.
  3. Eppu Normaali tunnistettiin kuten myös Coctail Bar, mutta kumpikaan finaalijoukkueista ei tiennyt, että kappaleen nimi on Päätön mies.
  4. Viimeisenä Ynkkaa. Ja se kappale ei ole mikään "adagio" vaan Icarus Dream Suite.

Sellainen pökäle. Ensi kerralla lupaan olla parempi ihminen. Jos saan c-kasettini jotenkin musavisakäyttöön, ohjelmasta tulee paljon parempi, ja siinä on mukavammin myös ainesta kehittää parempia eli monipuolisempia kysymyksiä. Kiitos, anteeksi ja olkaa hyvä!

Minä olin laki!

Oman joukkueen voitto on tuomarille aina jonkinlainen moraalinen ongelma. Etukäteen vähän huolehdin, saanko ollenkaan kysymyksiä tehtyä, kun en omista juurikaan CD-levyjä, kannettavan ämppäreistä käytin oivimmat jo ensimmäiseen kisaani ja ilman kotiyhteyttä en voi enää imuroida uusiakaan. Yritin välttää liian tuttuja, mutta ohjelmistosta tuli väkisinkin omannäköinen. Poikakuoro pelasi täydellä kentällisellä, minkä olen huomannut vaikuttavan menestykseen olennaisesti. Varajäsenet oletettavasti pätivät melkoisesti. Noone ja Roots olivat yllättävän vaisut tässä kisassa.

Kuusi kappaletta per kierros tuntui vähältä, mutta yllättäen iltaa ei pilannut ainakaan soiton vähyys. Kello kymmenen megapommikysymys peräti myöhästyi, eikä toinenkaan kierros ollut aivan lyhyt. Ajanpuutteen takia jätän tarkemman selostuksen myöhemmäksi.

Vain yksi kysymys oli täysin epäonnistunut, kuten kävi viimekin kerralla. Golden Earringia ei tunnistettu. En olisi kyllä itsekään, mutta yritin vihjata ikää ja kotimaata epätavallisiksi. Ei toiminut. Toinen vähän tunnettu oli Hurriganesien Teardrops. Vain yksi joukkue tunnisti edes yhtyeen. Teardrops on todennäköisesti lähimpänä kaikesta levytetystä musiikista sitä, miltä kuulostaisi jos rupeaisin itse laulamaan.

tiistaina, marraskuuta 09, 2004

Omenaonnomena

Eräässä ammatissa kuulee nimiväännöksiä tyyliin Reivel, Bäädz, Juds Praist jne. Tiedättekö, mikä laulu- ja soitinyhtye on Yövissy?

Ranskalaiset

Asiat ranskalaisin viivoin (taloudellisin tapa):

- Toni osallistuu illalla visaan. Hip Hei!
- Viikon biisin nimi: Teeny Weeny String Bikini (en saattanut kunnella laulua kokonaan)
- Viikon levy: Japan, Quiet Life (1979)
- Illan musavisasta on luvassa mitä tahansa. Go Tommi!
- Tiistai on lempipäiväni; vaikka ollaan arjen ytimessä, baariinkin päästään!

Tuomari pahoittelee jo etukäteen

Tänään on sitten odotettavissa ATMVK eli alemman tason musavisakoitos. Anteeksi jo etukäteen. Onneksi aika moni väittää olevansa estynyt tulemaan paikalle. Kiitos. En ole vielä edes printannut kysymyksiä, saati sitten monistanut. Monta mahdollisuutta möhliä jäljellä. Olisihan sitä voinut valmistautua, mutta piti sikailla sekin kallis aika.

maanantaina, marraskuuta 08, 2004

Olen selkä

Terveisiä idästä. Juna nukutti tällä kertaa huonosti, joten huomisen kisaan keskittyminen meni pieleen, olen jo valmiiksi pahoillani.
Nyt kun olen kunniakirjapillisti, voinen antaa kuunteluvinkin. Setä tehnyt vaikka mitä. Onneksi on nauhallakin jotain ja paperilla, pitää yrittää kuoron harjoituskämpän kautta saada kokeiltavaksi.

Pelasta mut!

Käsittääkseni Rootsien Antti aikoo tuomaroida seuraavan session. Haluaisin tähän varmuuden.

Jos nimeni on huomisen kisan tuomarinpaikalla, luovutan tilaisuuden hänelle enemmän kuin mielelläni. Kiirettä pitää, ja jos tuomaroin, olen hirvittävän huono. Pidän kisan joukkueenjäsentemme suosikkilevyistä, eli siinä uhkaus. Uhk.

lauantaina, marraskuuta 06, 2004

Itkua toisen menestyksen takia

Pekka-ihminen ei ole palannut etelän huumasta tänne edes raportoimaan. Ei taida juhlittua taiteilijaa enää vaatimattomat voittokaljat paljoa hetkauttaa.

Tuomari jyrähtää

Pelkään, että tuomaroin tiistaina. Kysymykset ovat vielä aivan hahmottamatta. Suurin ongelma: en omista cd-levyjä. Sain ensimmäisen soittimeni korkeassa iässä ja olen mieltänyt levyt kalliiksi. Kasetteja olisi, mutten tiedä toimiiko Karhun soitin. Kovalevyllä olisi vielä kysyttäviä kappaleita, muttei todennäköisesti tarpeeksi koko musavisaksi.

Ehkä tässä silti jotain keksitään. Pitäisi varmaan käydä joku päivä testaamassa Karhun mankan toiminta ja kyky. Huomasin tässä taannoin, että kuuntelumusiikkini oli minidisceillä ja (nyttemmin) poltetuilla cd-levyillä, mutta humalapäissäni soivat kasetit ja kovalevy.

Löytö

Minua rauhoittaa vinyylilevyjen pläräily. Sillon tällöin harrastan sitä täällä. Rahaakin siellä tuhlaan; viimeisin hankinta oli Gerry Butler plays The Happy Hammond goes Pop Country.

Hammondimusiikki saa minut hyvälle tuulelle. Kiitos Christianille Turkuun, kun nauhoitit John Zornin perään hammondi-hittejä heinäkuussa 1988.

torstaina, marraskuuta 04, 2004

Space-Ace

Loppuviikon levy: Ace Frehley (1978)

Havaintoja:

1.) Levyllä on huonoa musiikkia (kehnot soundit, soittajat ja biisit).
2.) Levyä on mukava kuunnella (nostalgia-arvo, hauskuus ja fiilis).
3.) Remasteroitu cd-painos on toki hieno, mutta vinyyli...[kuvitelkaa tähän puristinen saarna]

keskiviikkona, marraskuuta 03, 2004

Uunojen ensimmäinen voitto

Onneksi olkoon No. 1! Nyt kun olen kuluttanut kaikki nenäliinani loppuun, vaihtanut raastavan itsesäälini jämerään realistisuuteen, voin tuntea vilpitöntä iloa ensimmäisen voittonne puolesta.
Musavisa taitaa olla aika tasainen; vasta eilen tuomarin kotijoukkue voitti. Näen sen niin, että syyskauden lavea tuomarilinja on ollut toistaiseksi onnistunutta, sanotaan mitä sanotaan.

tiistaina, marraskuuta 02, 2004

Aarghh!

Tätä kirjoittaessa en tiedä voittajajoukkueen nimeä, mutta sen tiedän, että se ei ole Poikakuoro. Ensimmäinen kierros oli kivuliasta konttaamista, toinen kierros meni vähän paremmin; päädyimme tasapisteisiin ässien kanssa kolmanneksi.

Tietoa ei ollut taaskaan läheskään tarpeeksi. Se mitä tiesimme, tiesivät kaikki muutkin joukkueet. Sattuipahan myös jälleen muutama pahaa laatua oleva tilapäinen muistinmenetys. Pahin ja henkilökohtaisesti satuttavin moka oli Bonon oikean nimen unohtaminen. Visa oli sisällöllisesti kiinnostava (uunojen Anterolle nöyrähkö kumarrus) ja osoitti jälleen kerran sen kylmän tosiasian, kuinka ohut musiikillinen sivistykseni onkaan. Voin ainoastaan lohduttautua sillä spekulatiivisella ajatuksella, että vakiomiehistöllä olisimme "todennäköisesti" olleet finaalissa. Pikaisesti rekrytoidusta apumiehistöstä oli jonkin verran hyötyä eli kiitos Juhalle ja Sampalle avusta.

Ah, kuinka pahalta viikkofinaalista putoaminen voi tuntuakaan! Taidanpa näin nöyryyttävän illan päätteeksi kaivautua peiton alle itkemään ja vakavasti itseäni ottamaan sekä ennen kaikkea syvästi haaveilemaan, että jonain talvisena tiistai-iltana kaikki kysymykset koskisivat pelkästään omien suosikkiartistieni musiikkia. Byää!

Onnea voittajajoukkueelle!

Ongelmanratkaisua

Pekka Helsingissä, Tommi Tampereella, Jonze sairaana. Kas, siinäpä ongelmaa kerrakseen iltaa ajatellen. Yksin en kuitenkaan pärjää, joten esitän uunoille ja rootseille sekä muille mahdollisesti kiinnostuneille (ikään kuin sellaisia olisi) kutsun liittyä väliaikaiseksi jäseneksi Poikakuoroon. Kaksi paikkaa olisi tarjolla, sillä erään tietäjän olen jo kutsunut. Vaimoni ei suostunut osallistumaan "Munavisaan" - mutta sehän on selvä juttu; hänellä on lähes samaan aikaan ylemmän tason kuoroharrastuksia. Se on tietenkin ok.