lauantaina, lokakuuta 31, 2009

Puolustuspuheenvuoro

TM + muut vastaa syytöksiin Musavisa-blogilla:
Kommentti numero 14.

Ars recte cantendi

Toivo Kuulan Elegia (Op. 3b) tai Antti "Irwin" Hammarbergin sosiaalipoliittinen tutkielma "Manu vippaa muutama markka" (1977). Musiikki - taiteista olennaisin - on meille edelleen mysteeri.

1.) Musiikki
2.) Miekkailu
3.) Lauantai
4.) YLE Radio1
5.) Vaahterasiirappi

Seppo Uimonen, Voima-lehti: Piratismi - artistin onni
Paula Vesalan vastine: Piratismista

Aikakirjoihin myös merkille, että Tenka Issakainen kirjoitti erinomaisen alakerta-artikkelin eiliseen Lapin Kansaan. Aiheena oli Halloween-juhla, millaiset hienot historialliset vastineet sillä on suomalaisessa kansanperinteessä. Unohtakaa itkut bileiden keinotekoisuudesta ja nauttikaa kekristä ja pyhäinpäivästä! Mikään pakko se ei tietenkään ole.

torstaina, lokakuuta 29, 2009

Suuntana Mount Everest

Jaså där. Oliskos taas raportin aika. Kaiken kuohuilun keskellä on asiat hoidettava, joten David Bowien 1974/1979 kokis soimaan ja kirjoitushommiin.

28.10.2009. Pöydässämme oli neljä kuorolaista: kaksi Mikkoa, yksi Jonze ja hieman myöhemmin mukaan ehtinyt Jah. Tuomarin aitiossa puuhaili Oula.

Ekan kierroksen yksilöpalkinnon vei toinen Mikoista, joten illan savotta alkoi mallikkaasti. Varsinainen kierros alkoi tummasävyisesti Bauhaus-yhtyeen Peter Murphylla. Luulin tosin heppua Ian McCullochiksi. No, oltiin kai siinä jotenkin oikeissa sävyissä, ainakin. Seuraavaksi esiintyi Digital Underground tuottaen meille puolikkaan pistettä. Freukkarit sentään tiedettiin ja veikkailu levynsä äänityskaupungista (Austin) osui sentään oikeaan. Kelis jäi ihan ufoksi, mutta special guest Mikko hallitsi Alice Coltranen. Olimme kierroksen kakkosina Toistaiseksi jälkeen.

Toinen kierros alkoi UFOn musiikilla. Emmepä tunteneet, vaikka biisistä tuli pisteen puolikas. Sen jälkeinen Underworld olikin Orb, mutta biisissä kuulunut sämple toi meille pisteen. Puolikas tuli myös seuraavasta kysymyksestä, jonka esitti kasaritukkalegenda Ratt. Ei siis Poison, joka kyllä näytti hienolta vastauspaperissa. Nolostuttaa itseäni tämä. Niukasti tiesimme myös Spandau Balletin ja riivimme vielä Tide is high-kysymyksestä 1,5 pistettä. Kakkoskierroksen 4,5 pistettä ynnättynä ykkösen 5,5 pisteeseen riitti kuitenkin finaaliin.

Finaalin aluksi soinut Syd Barrett tunnettiin hyvin, joskin miehen kuolinikä meni pieleen uutterasta arvuuttelusta huolimatta. Allekirjoittaneenne tunsi Ace Of Basen, mutta ei häpeäkseen muistanut edes kahta bändin studioalbumia. Laiskanläksyille siis ja taas nolostuttaa. Sitten soi suuresti fanittamani Johann Sebastian Bachin yhtä suuresti fanittamani Toccata ja fuuga BWV 565. Eteeriset soundit kuulostivat Emerson, Lake & Palmerilta, jonka sitten paperiin tuhersimme. No, sepä olikin kokeellista rockia aikoinaan soittanut Sky, jossa alkuperäisenä kitaristina soitti John Williams. Aina sitä oppii uutta, näemmä.

Sitten jytisi Massive Attack, johon vastailimme tyylikkäästi. Lopuksi Martha and the Muffins soitti rallinsa Echo Beach. Sen tunsimme, toisin kuin bändin kotimaata ja kitarariffiä sämplinyttä artistia. Hyvin finaali kuitenkin meni, koskapa lähdimme hämärään yöhön kakkossijan kaksi pistettä kainalossa. Voitto meni Tm + Muut-pöytään ja Oula keräsi moraaliset ansiot onnistuneesti ja jouhevasti sujuneesta illasta.

Tämä oli illan kulku noin pääpiirteittäin. Mahdolliset unohdukset, korjaukset yms. voi täydentää kommenttiosastolle.
Kiitos, hyvää yötä ja onnea kaikille!

Tunnelmakuva

keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009

Voimakuva



Nouskoon joukkueemme tänään korkeuksiin ja olkoon luja kuin kallio.

Fjongaa ja harmoniaa joukkuetoverit.


Edellisessä kuvass oli myös voimaa vaan ei svengiä. Tässä kuvass on sitten sitä ja paljon muutakin. Kuulin huhua että hehkeä Ingrid the Conductor on kaupungissa, toivottavasti hän saapuu Poikiksen pöytään tänä iltana.

Itse lähden koht'silleen duuniin ja tulen öpaut 22 jälkeen pääkallopaikalle pistäytymään.

tiistaina, lokakuuta 27, 2009

Rock and Roll!

Aitoa, rehellistä ja ennen kaikkea oikeaa rock and rollia tarjolla Tivolissa 14. marraskuuta:

The Real McCoy Band is coming to town!

Linkiksi Andyn elokuiset terveiset.

Mutta onko siinä svengiä?

Aikamoista palautetta Ilkka Mattila on saanut kolumnistaan "Jalka ei vipata väkisin". Mattila kirjoittaa mm.

"Suomalaiset ja saksalaiset ovat neuvokkaina ja peräänantamattomina ihmisinä korvanneet svengittömyytensä tarkkuudella ja voimalla ja saaneet aikaiseksi Rammsteinin ja Children of Bodomin kaltaisia yhtyeitä."

Mattilan teesi on, että metalli ei vaan svengaa. Toisten mielestä taas esim. jazzia ei tule laskea lainkaan musiikiksi, "niin henkisesti aivokuollutta suorittamista se on."

Vielä hauskempi kolumni löytyy syyskuun Rondo Classicasta, jossa säveltäjä Eero Hämeenniemi kirjoittaa Sibiksessä pitämästään eteläintialaisen karnaattisen musiikin alkeiskurssista. Kuulemma "muuan tunnettu etnomusikologi" oli lähettänyt opiskelijan välityksellä närkästyneet terveiset, että kuinka harrastelija (Hämeenniemi) kehtaa.

maanantaina, lokakuuta 26, 2009

ETUSIVU UUSIKSI!

Skandaali musavisassa!

Erästä nimeltä mainitsematonta musavisa-joukkuetta epäillään vilpistä! Lukekaa koko juttu Musavisa-blogista! Lukekaa myös kuumat kommentit!

The Italian Man Who went to Malta.

Pakkasensietokyky kohdallaan

On turvallista tietää, että patsas on tehty ammattitaidolla arktiset olosuhteet huomioon ottaen:

Valmistettu sydänpuusta tehdyllä liimapuulla, pinta sivelty useaan kerrokseen pellavaöljyn ja puutärpätin seoksella sekä väritetty öljyvärillä, jalusta keraamiikamosaiikista.
Näin kertoo taiteilija.

Viikonloppuna katsoin pitkästä aikaa Mika Kaurismäen mestariteoksen Zombie ja kummitusjuna, joka on kuvattu talvella. Silu Seppälän selviytyminen pakkasessa kaiketi varmistettiin asianmukaisella pakkasnesteellä (dogmaa ennen dogmaa). Eräässä haastattelussa muusikkonäyttelijä kertoo:

- Jouduin kävelemään kymmenen kilometriä pillifarkuissa ja spittareissa neljänkymmenen asteen pakkasessa. Kaurismäki sanoi, että näyttää hyvältä, kun tulet tuolta tunturin takaa. Me kuvataan täältä tieltä.

Minulle tulee pakkasesta joskus nostalginen olo. Varsinkin alkutalvesta, kun alipukeutuneena kävelen Rovaniemen hyisillä kaduilla kädet ja pää paljaina tennarit jalassa, tulee Oulun ajat mieleen. Kuvassa kotitaloni 90-luvun alussa, keskimmäinen laatikoista.

sunnuntaina, lokakuuta 25, 2009

Kännykkäalbumi

"Äänenlaatu on cd-tasoa."

cindy blackman - kravitz groove - drummer live 2007

Parastaikaa tv 2:lta tulee Lenny Kravitz:n Lontoon keikka (oisko vuodelta 93?) ja keikkahan on kunnon vanhanliiton häpeilemätöntä rokkikukkoilua parhaimmillaan. Mutta tuon keikan rytmiosaston groove ja Cindy Blackmanin taimaus.

Uh Oh :)

lauantaina, lokakuuta 24, 2009

Menestyksen mittari

Rock-uran menestystä voidaan mitata monella tavalla. Eräs luotettavimmista mittareista on kurkistaa, millaisissa takahuoneissa bändit ja artistit saavat aikaansa viettää ennen ja jälkeen keikan.

Nyrkkisääntö lienee, että monet aloittelevat bändit ja tähdenalut joutuvat tyytymään vaatimattomiin takahuoneisiin. Kun homma alkaa rullata, päästään jo säällisimpiin paikkoihin.

Keith Moon -tason baskstageen ei taida kukaan enää koskaan yltää, paitsi tietenkin Robbie Williams, Vesku Loiri ja
Snoop Dogg.

Lisäys: kirjoitettu seitinohuessa nousuhumalassa.

Satiiria ja painajaisia

"Valtiovarainministeri Kataisen ääni kumisi kuin Barry Whiten kutuhuokaus. Katainen tuskin oli syntynyt, kun Barry Whiten käheä, satakolmekymmentäkiloinen murina kasteli amerikkalaisia naisia. Hän oli kooltaan yhtä valas kuin Eurooppaa samaan aikaan villinnyt Demis Roussos, mutta kreikkalaisen ääniala oli munaton falsetti."

Tervo osaa hommansa, mutta on paikoin liiankin nokkela. Huonoa oli se, että iltalukeminen meni uniin. Harmaa, tylsä ja itseriittoinen pajatus raikui epäloogisena ja absurdina läpi tiheiden vilkeunien. Aamyöstä hellitti, mutta silloin mukaan tulivat raastavat painajaiset. Konttasimme korruption satamassa, jossa erityisesti asbesti sai meidät voimaan pahoin. Rakkaallani oli kaiken lisäksi atooppinen astma, joten vaara oli todellinen. Lahnanen ei koskaan eronnut.

perjantaina, lokakuuta 23, 2009

Alkaa taas olla se aika vuodesta käsillä

Helvetti on olemassa...


...ja se löytyy Kelasta, vakuutusyhtiöstä, terveysasemilta, keskussairaalasta, missä vain on byrokratiaa, virkailijoita ja kaavakkeita.

Mutta Marina Takalon (muistaakseni) Juha Pentikäiselle lausumat sanat lohduttavat:
”Ei helvettiä ole olemassa, ei ihmisellä voi olla kahta helvettiä, ensin täällä ja sitten vielä kuoleman jälkeen.”

Vaikuttavaa musiikkia

Lainasin kirjastosta jonkin aika sitten Mulatu Astatke & The Heliocentricsin uutukaisen Inspiartion information, mutta vasta eilen aloin sitä kuunnella.

Ennen sitä siivosin, sammutin valot, sytytin kynttilät ja aloin odotella illan vieraitani. Kun he tulivat, joimme teetä ja kuuntelimme Astatkea. Minun oli aluksi vaikea keskittyä puheenaiheisiin, kun huomioni kiinnittyi herkeämättä levyn kiehtoviin säveliin, rytmiin ja sointiin. Sitten musiikki alkoi vaikuttaa.

Tunnelma olohuoneessamme soljui rennon letkeästi Jarmuschin Broken Flowers -elokuvan hengessä - ja syy on tietenkin siinä, että kyseisessä rainassa soi myös tämän etiopialaisen Astatken maagiset sävellykset. Pian puhuimmekin elokuvasta, josta me kaikki ilmoitimme suuresti pitävämme. Tee oli tavallista teetä, mutta vihreää.

torstaina, lokakuuta 22, 2009

Fu Manchu: Signs of Infinite Power

Tosta lähikaupan levyosastolta nappasin tämän kauan odotetun uutukaisen mukaan. Fu Manchu veti ässän hihasta tällä levyllä. Pari edellistä oli aika kesyä, snadia haparointia. Mutta nyt on taas palattu perusjyystöön ja käännetty Marshallit kolmelletoista, fuzzeissa uudet patterit ja laulaja vetää edelleen kahta nuottia. Kunnon stonerlanausta, pörisee niinkuin pitääkin. Ostin kyytipojaksi Tigeria muutaman pullon, parasta kaljaa ikuna.

Бешеный автобус - Перми 19.10.2009 9:42

Kerkeeää.

Assalta

Käväisin illalla divarissa, josta tarttui mukaan (kassan kautta!) Ronnie Spectorin, Anneli Sarin ja Wendy & Lisan älppärit, kaikki huippukuntoisia.

Ronnie Spector on kuuma rock-nainen, jonka villiä ääntä ovat kuunnelleet ainakin Winehouse ja Leinonen. En ole vielä varma, pidänkö Spectorin vibraatosta, joka on leveä ja rytmisesti hiukan hallitsematon. Mutta hänen raaka äänensä miellyttää "rock and roll" -korvaani. Sävellykset ovat keskinkertaisia, samoin taustamuusikoiden soitto. Tästä huolimatta pidän ajatuksesta, että minulta löytyy Ronnie Spectorin älppäri levyhyllystäni. Sitä paitsi Ronnie on hot.

Anneli Sari ei mitenkään edusta minulle olennaista tai tärkeää artistia, mutta jostain kumman syystä pidän häntä kiinnostavana laulajana. Levyllä Sari laulaa tosi hienosti hyviä sävellyksiä, mutta orkesterisovitukset ovat kummallisen puisevia. Levy on julkaistu 80-luvun alussa - ja sen kuulee: 70-luvun riemukkaista kokeiluista ei kuulu pihahdustakaan.

Wendy & Lisa soittivat aikanaan Princen taustabändissä. Teinipoikana koin jotain selittämättömän kiihottavaa, kun kuuntelin Sennheisereilla Girls and Boysia (Parade-klassikolta). Sheila E ja Lisa lirkuttivat vasemmalta, ja Susannah ja Wendy oikelta. French seduction on krediiteissä kirjattu Marie Francen nimiin. Ostamani levy on aika hyvä sekin. Parhaimpia kappaleita on kenties filleriksi tarkoitetut funk-rypistykset. Hittibiisejä ei ole, mutta sellaisiksi selvästi suunnitellut ovat ylisovitettuja. Soundit ovat erinomaiset - jos pitää 90-luvun taitteen kamasta.

Nygård, BB ja itäkeskuksen poliisiasema

Kurkistakaamme laskiämpäriin:

"Kävimme tänään itäkeskuksen poliisiasemalla tekemässä rikosilmoituksen Petri Nygårdin videosta ja poliisi ottikin innolla vastaan tutkintapyynnön!"

keskiviikkona, lokakuuta 21, 2009

"Elogium regionis natalis"

"O dies circa lacum Päijänne

In nemore campane qui tinnitus."

Kotiin kävellessäni, köpitteli edelläni latinisti emeritus, jonka luennot olivat klassista opetusta parhaimmillaan.

Lörpöttelyä

Poistin tästä täysin turhan Plastic Tears -aiheisen postauksen, jossa muistelin rokkiyhtyeen hajoamista Tavastian lavalle ja ihmetellen samalla yhtyeen kirkamaista nimeä - Kirkallahan (r.i.p.) niitä kyyneitä oli yhteen aikaan miltei joka laulussa.

Luin päivällä kirjastossa pitkästä aikaa Rumbaa ja Soundia. Lisäksi pläräilin Infernoa, jonka loistavassa pääkirjoituksessa päätoimittaja Riekki muisteli ilman halki äänittämäänsä Hotter Than Hellia. Minäkin muistan, Matti.

Kasan Jussi kirjoitti hauskasti Kissistä, ja eri tavalla hauska on myös Simmonsin Dr. Pepper Cherry -mainos.

Syysloman voimavideo

Musavisa viettää tällä viikolla syyslomaa, mutta pitäkäämme silti mukavaa Mr. Alan Jacksonin tavoin.

tiistaina, lokakuuta 20, 2009

Äänentoistoa ja musiikinteoriaa

Varoitus: kirjaus sisältää YouTube -linkkejä.

Stroh-viulu eli torviviulu taittuu makeasti polskaan ja klezmeriin. Luin aamulla, että soitinta käytettiin 1920-luvun Suomessa ns. melujazzin esittämisessä. Ikuna en ole torviviulua elävänä kuullut.

Jälkimmäisen linkin sävelmä, Ma Yofus, on varmasti kaikille tuttu klezmer-melodia. Mutta mikä on sen sävellaji? Nuottini etumerkinnässä on yksi risti ja kaksi alennusmerkkiä, ikään kuin G-duurin ja B-duurin yhteismerkintä, mutta kappaleen ensimmäisen asteen sävel eli toonika on d. Ylinouseva sekunti kakkosen ja kolmosen välillä tuo sävelmään sen itämaisen sävyn, alennettu johtosävel lisää myös modaalisuuden tuntua. Nuotissa vilisee tilapäisiä etumerkkejä, torviviulistin soitossa puolestaan riehuvat mikrointervallit. Mahtavaa kamaa!

maanantaina, lokakuuta 19, 2009

Eurooppalaista taide-elokuvaa 1.

Daideilija

- Mun jokaisessa taulussa on tietyssä kohdassa mun vertani värin alla. Sitä dna:ta on vaikea saada ja ne on eri kohdissa joka taulussa. Pankkisafessa on paperi, josta löytyy lista niiden sijainneista, Andy kertoo lehdessä.

Bookends: koska kuullaan uutta musiikkia?

Kuuntelin pitkästä aikaa suosikkiyhtyettäni Bookends: "It takes a man to be Elliot" esikoiselta ja "Tree me" uudemmalta - kuulostaa edelleen hemmetin hyvältä!

Yhtyeen kotisivuilta:

"Bookends are demoing new songs and "album 2" recording sessions are scheduled to summer -09. The song material seems a bit edgier this time, focusing on rhythms and even some electro influences. And there will be a bit more electric guitars this time around."

Vaikka on jo syystalvi, jaksan odottaa hyvää.

sunnuntaina, lokakuuta 18, 2009

Mossaamaan...!!!



Täältä lisää samaa caccaa...

Jooka on poikaa!

Ihan vaan siltä varalta, että joku poikakuorolaista ei ole vielä tätä nähnyt: joogamestari Yogi Oki-Doki ja lapset.

Hiphoppia, jossa ei kiroilla

Tuosta Mackanin postauksesta kyllä tulikin mieleeni tämä Heavy D:n klassikko vuodelta 1991, jossa sanotaan 'älä kiroile'.

Crapton Huxtable is in da house!

"Albumillani ei kiroilla, ylistetä aseita eikä halvenneta naisia."

En tiennytkään, että Lisa Bonetin nykyinen nimi on Likaloi Moon. Tytär (s.2007) puolestaan on Lola Iolani Momoa.

Kaikkien aikojen suosikkinimeni kuuluu eräälle uusi-seelantilaiselle pikkulikalle: Talula Does the Hula From Hawaii. Sitten on tietenkin singaporelainen Batman Bin Suparman. Molemmista on täällä netissä kohistu.

lauantaina, lokakuuta 17, 2009

Red Bull Air Race

Osuin kuluneella viikolla Urheilukanavalle, joka juuri näytti lähetystä Red Bull Air Racen osakilpailusta. Homman idea on yksinkertaistettuna kiertää portein varustettu rata mahdollisimman nopeasti ja sääntöjen mukaan.

Harmillisesti tämä kausi näyttäisi television osalta olevan ohi, mutta pari mallipätkää nyt kuitenkin löytyi. Näitä kekkereitä olisi mahtavaa päästä seuraamaan paikan päälle vaikkapa Unkariin, Barcelonaan (1, 2) tai Rioon.

Piiitkä viikonloppu, siiispä turha postaus iltakahvia odotellessa

Nyt on vasta lauantai!

Kun on paljon tekemistä, niin aika kuluu kuin siivillä ja päivät tuntuu pitkiltä, mutta ei pitkäveteisiltä. Vähän kuin blues. Pari tuntia sitten kehuin harjoituksissa Howlin' Wolfin klassikkoa Spoonful (1960), mutta onko Creamin versio vähän pitkäveteinen?

Onpas pölyinen postaus. Kuten Saarnaajan kirjassa sanotaan, ei mitään uutta auringon alla. Pitkäveteinen sekin.

perjantaina, lokakuuta 16, 2009

Muutos on dynaamista

Muutin tämän blogin asetuksia nyt niin, että etusivulla näkyy kerrallaan 7n päivän edestä noita kirjoituksia, eikä 13n. Tähän on ihan käytettävyydellinen (usability) ja saavutettavuudellinen (accessibility) syy (ks. wikipediasta vaikka nuo).

Elikkä, kun tossa oli niin julmetun paljon tuota tavaraa kerralla näkyvissä kaikkine upotettuine kuvineen ja juutuubineen, niin koko sivun lataus kestää joskus nopeammallakin yhteydellä kaaaauuuuuaaaan, tai esimerkiksi Firefox saattaa vaan jumahtaa lataamaan tätä sivua ikäänkuin luuppiin.

Älkää ampuko mua kuitenkaan. Muutos on perusteltu. Taiteen Kandidaatin (TaK) tutkinnon suomalla arvovallalla.

Monet kuten minä

  • 1997: Ostan CD-singlen "C'mon baby yeah" tuoreeltaan. Tehosekoitin on Tampereella teinityttöjen suosiossa, ja minua jostain syystä hävettää ostaa kymmenen markan sinkun Fazerilta. Tunnen itseni vanhaksi.
  • 1998: Peltolammilla naapurin kuuma rokki-mimmi viereisestä talosta luukuttaa Fiksua ja kypsää. Kuuntelen kotona meteliä ja ajattelen: onpa vaan kova biisi, ja kova on mimmikin!
  • 2001: Skoptilaiset ovat kaikki Tehari-faneja. Kulli-Ollin karaoke-bravuuriksi muodostuu "Pillitä Elli pillitä" moneksi vuodeksi. James, Jake ja minä esitämme kappaleen myöhemmin Kirjastorokissa.
  • 2006: Eräs 12-vuotias tyttö kuulee Prisman parkkipaikalla autostereoista "Sut vien minne vaan" - ja sekoaa täysin: Mikä biisi tämä on? Mahtavaa musiikkia! Pakko saada levy! Mistä sitä saa? Saako Prismasta? Hä?
  • 2009: Hetki sitten löydän YT:sta jotain mielenkiintoista. En ollut varmasti ainoa, jonka mielenkiinto Tehosekoitinta kohtaan heräsi tämän videon myötä. Ellen väärin muista, vuosi oli 1996. Sittemmin Tehosekoittimesta tuli yksi kaikkien aikojen parhaimmista suomalaisista rock 'n' roll -bändeistä.

Fillarointia.


Aaaargh!!!!
Voi virveli mikä fillarointi keli taas. Jäätä maassa ja vodaa tulee, eli liukasta ja märkää. Saa kieli keskellä suuta sompailla ettei vedä turvalleen kun on niin **tun liukasta.

LL lähetti hauskan vitsin

Rikas turisti saapui keskellä talouslamaa pikkukylän paikalliseen hotelliin. Hän asettaa 100 euroa vastaanoton tiskille ja lähtee katsomaan huoneita.

Hotellijohtaja lähtee saman tien 100-lappusen kanssa lihakauppiaalle maksamaan velkaansa. Lihakauppias menee karjankasvattajalle ja maksaa samalla setelillä velkansa tälle.

Karjankasvattaja menee paikalliselle huoltamolle ja maksaa velkansa sinne. Huoltamoyrittäjä menee kylän huoran luo ja maksaa tälle 100 euron velkansa.

Huora menee hotelliin ja maksaa velkansa sinne 100-lappusella. Hotellijohtaja laittaa setelin takaisin tiskille. Turisti palaa takaisin vastaanottoon. Hän ei pitänyt huoneista ja ottaa 100-lappusen takaisin.

Kukaan ei siis ansainnut mitään, mutta koko kylästä tuli velaton ja kaikki katsovat myönteisesti tulevaisuuteen.

torstaina, lokakuuta 15, 2009

Blue Cheer



Hauskaa triviatietoa on, että bändin nimi on samaa perua kuin Purple Haze. Nimen alkuperään liittyvä henkilö kirjoitti myös Vincebus Eruptumin lennokkaat hihanuotit ja toimi erään toisen karvapäälauman managerina, äänimiehenä ja kemistinä.

Enkä mää en ole rokkikitaristi, mutta levy löytyy hyllystä ja tuon julisteen markkeeraamalla keikalla olisin halunnut olla. Bändin kakkoslevyn jälkeiset tuotokset sen sijaan ovat eritasoista kuonaa.

Blue Cheer - Summertime Blues

Jotkut väittää et tää ois eka hevibändi. Tosin itse kyllä kuulun siihen koulukuntaan joka vois väittää tota ekaks stonerbändiksi. Jätkät luukutti kamat kolmellatoista ja happoa kuula täys. Erään legendan mukaan keikalla ollessaan, ohi kulkeva koira heitti luun nurkkaan, sipsutellessaan lavan ohi, syy-kamat kolmellatoista. Enivei, hyvää tää on ja kuuluu jokaisen rokkikitaristin levyhyllyyn.

R.I.P. Richard 'Dickie' Peterson.

Työvoitto

Otetaan kolme poikaa kuorosta. Yksi graafikkomuusikko, yksi kirjastomies ja yksi mediahörhö, joita kaikkia yhdistää musiikin harrastus muodossa tai toisessa ja kahta mäkin käyttäminen ja sama jumalaista alkuperää oleva etunimi. Mitä siitä muuta saadaan, kuin soppaa ja sattumia? Sattumia ainakin. Ja erikoislaatuinen synergia, siitäkin huolimatta, että kaksi muuta poikakuorolaista ei päässyt paikalle.

Kaksi joi olutta ja kolmas alkoholittomia virvokkeita ja yksi poltti tupakkaa. Keskustelimme ja meditoimme jne. aloittamalla homman aika kuoppaisesti Valkokangasteemassa. Se riitti jaettuun kolmanteen sijaan kolmen muun joukkueen kanssa ensimmäiseltä kierrokselta. Uusin tulokas graafikkomuusikko oli vahvana, kirjastomies muisti Kill Bill 2:n käsittämättömän hyvin ja se mediahörhö hapuili ja haravoi huonolla menestyksellä. Päätti kuitenkin kirjoittaa visaraportin dagen efter sen joukkueen nimen kirjoittamisen lisäksi, että toimittaisi edes jotain virkaa.

Virvokkeiden nauttiminen jatkui. Samoin indietyyppisen mussiikin tenttailu teeman Kuolema alla. Graafikkomuusikko raapusteli kirjaimiaan hyvällä menestyksellä paperille ja kirjastomies ositti olevansa oikeassa ammatissa. Mutta mitä se mediahörhö teki? Kävi Seattlessa, mutta poimi sieltä väärän bändin laulajan ja tarjoili väärän Dylanin biisin ja murhan uhrin. Tiesi kuitenkin, kuka tappoi kultakurkun ja miten. Tiukasti toiseksi viimeiseltä sijalta finaalikierrokselle.

Mainittakoon tähän väliin, että yhtään läpsyä ei Poikakuoron pöytään tullut.

Finaali meni samaa kaavaa, eli toiset pojat tiesivät ja mediahörhö peesasi, kun ei ollut oikein sen musaa eikä päivä/ilta. Paitsi kaivoi se Banksyn nimen muististaan itsekin ollen vanha katuvand...*köh*tait...*köh*wannabeeplanttu eli hörhö ja töhertelijä ja meinasi torpedoida oikean vastauksen. Niin tai näin, arvelimme, että ainakin läsnärit saatiin finaalissa oltuamme. Pisteitä ja sijoituksia lueteltaessa karmaiseva totuus alkoi hahmottumaan. Vertasimme 11 ja miinus -merkintää omassa paperissamme ja orastava toivo alkoi muuttua hyvänolontunteeksi. Lopulta erittäin tiukalla marginaalilla jätimme Toistaiseksin taaksemme visassa, jollaiset ovat perinteisesti olleet poikien kompastuskivenä ja Toistaiseksin ominta alaa. Graafikkomuusikko ja kirjastomies sanoivat, että mediahörhön tietämä Banksy saattoi olla se ratkaiseva piste. Sitten saapui Toistaiseksigraafikko - niilläkin on graafikkomuusikko siis ja kaksi mediahörhöä med mera - pöytäämme vertaamaan vastauksia ja harmittelemaan riipaisevaa tappiotansa.

Raporttia odotellessa

Naurut:
Yöllä ratkaisin, kuinka sovittaa Tom Jonesin "She's a lady"-iskusävelmän b-osan. Miten se saadaan toimimaan, on vielä arvoitus. Tai ei sittenkään. Ilmiselvä vastaus on: ei mitenkään, sillä nauruksi/naurettavaksi homma menee. Ehkä niin on tarkoituskin.

Itkut:
Aamukahvilla taas hoksasin, etten lainkaan pidä ronskien rallien balladi-sovituksista. Pahin lähiesimerkki on sen nynnyn (en muista nimeä) versio Irwinin klassikosta "Ei tippa tapa". Entäpä Eric Claptonin kammottavan hyväntuuliset Robert Johnson -tulkinnat? Hrrrrr..... Kun musiikki ja lyriikka menevät eri suuntiin, onko kysymyksessä eräänlainen kontrapunkti?

Poikkeuksia on, mutta niistä joskus myöhemmin oma postaus.

keskiviikkona, lokakuuta 14, 2009

Alternative version (voimakuva).

Katon jos jaksan tulla visailemaan. Jyrkkä ehkä.

Musavisa!

Voimakuva.

Aamun linkki

HS.fi: Mieheltä karhutaan miljoonia piratismista.

"Espoolaismies on ylläpitänyt internetissä palvelinta, jota on TTVK:n näkemyksen mukaan käytetty tekijänoikeudella suojatun musiikin, elokuvien ja ohjelmistojen jakamiseen."

---------------------------------------------------

"Last time I checked, Kiss is not a charity. I will let you know when I want to give my stuff away for free. I don't want you to determine that."

- Chaim Witz

Ruoan teko musaa

Kunnon musahan kutkuttaa sillai kivasti, härnää. Safkoja vääntäessä olen huomannut seuraavaa. Intialaista pöperöä kun vääntää toimii reggae aika hyvin taustamusana jos on alla kiireinen päivä, reggaella kerkeää mausteet kypsyä pehmeämmäksi. Intialaisen musan kanssa on vähän sama juttu, ei kiire mihinkään.
Eilinen Supergrass toimi hienosti kyytipoikana linssipöperön väsäämiselle ja hyvää makua syntyikin.
T-Rex:n hehkuvan lämmin soundi toimii aina jos vaan stereoista lähtee tarpeeksi hyviä watteja vaativaan hyväsoundiseen luukuukseen. Jamiroquailla saa svengaavat makaroonilaatikot aikaseksi.
Onhan noita vielä Love, Canned Heat.....

Musadiggailuko muka tosikoiden juttu :D

tiistaina, lokakuuta 13, 2009

Kylmyyden tuoksu.


Kait se sit döfää raikkaalle, toi pakkanen siis, niin jotkut väittävät. Fillaril on tympee olla liikentees kun ei voi kovaa veivata ton kylmyyden takia.
Lähen tekee hyvälle tuoksuvaa vegepöperöö linsseistä ja kourallisesta mausteita (toki siihen tulee muutakin). Ruokajuomana toimii Clipea ja kokkausmusana Supergrass: Diamnd Hoo Ha albumi, jonka botne jytisyttää mukavasti parkettilattiaamme.

Sitaatti

"Sen mitä tiedän "taidemusiikista" ei ole koskaan herättänyt lisämielenkiintoa. Ehkä se on liian vaativaa tai liian perinteeseen sidottua, en osaa sanoa. Se on kuin kirjallisuuden kanssa - mikään porvarillinen ei kiehdo minua. Ei rokin performanssien keskellä kasvanut näe mitään kiinnostavaa jossain Yllässinfoniassa. Se näkee naurettavuuden. Kunnallispolitiikan ja apurahat se näkee, yrityksen irtiottoon, kun irtiottoa ei tarvita. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana kuvataide ja vakava musiikki ovat seuranneet toisiaan akateemiseen helvettiin. Niistä on kadonnut ilo. Taiteesta tulee väkinäistä shokeeraamista tai ikään kuin yritys säveltää kvanttimekaniikan standardimalli. Mutta onhan rokkikin kuollut, aikaa sitten. Sen epäkunnioittava asenne elää silti aikojen läpi. Välistä myös akateemisessa taiteessa. Minulle se tarkoittaa: Ei kosiskelua, ei hienostelua, ei lepoa. Suoraa toimintaa. Elinvoiman juhlaa. Naurua vasten kuoleman kolonnia."

A.W. Yrjänä: Päiväkirja, s. 318.

Jully Black - Seven Day Fool

Uh oh... aika hyvin versioitu.

Terry Callier - Ordinary Joe

maanantaina, lokakuuta 12, 2009

Tirkistelyä

Musiikkiosastolla mukava virkailija vinkkasi minulle Yrjänän Päiväkirjan.

Kun kirjaa on kolmannes jäljellä, en malta olla kehaisematta. AW Yrjänän kieli on notkeaa ja teemat tenhoavia, pohdinnat aidosti syvällisiä ja punnittuja. Nillittäminen ja siekailematon surkuttelu jatkavat pää pystyssä kansallisia perinteitä, se ei vaivaannuta lukijaa kuin ajoittain - ja sehän meille suomalaisille merkitsee ainoastaan pientä taukoa, asennon vaihtamista.

CMX:stä en ole koskaan piitannut, ja Yrjänä on vaikuttanut aina vähän...narsistiselta. Toisaalta hän on apinoiden kuningas eli uskollisen yleisönsä puolijumala, joten oman kuvan suuteleminen olkoon hyväksyttävää.

Päiväkirjassa vilahtelee ajatus romaanista. Kuten Saarikoski (Tarkan mukaan) oli, kenties Yrjänäkin on parhaimmillaan päiväkirjailijana. Aika näyttää.

Mitä ihmettä?

Mitä olen ihmetellyt? Minä olen ihmetellyt

a) Sitä, että kuinka joku voi samassa lauseessa puhua sekä koiran veriripulista että Keno-lottaamisesta kuulijoiden syödessä herkullista illallista?

b) Tina Turneria.

In & out

In:
  • Island Recordsin levynkannet
  • Génépi, Disaronno & Clontarf
  • Sopranosin viimeinen jakso
  • Hirvenliha
Out:
  • Talvirenkaat vaihtamatta
  • Bittifasistit
  • Byrokratia
  • Big Brother

Eiköhän tällä lähde viikko rullaamaan

"Sata kiloo painoo ja vauhti on päällä

Mä rakkauslaului en lurita
kaasu vaan pohjas moottorii kuritan
."

sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

perjantaina, lokakuuta 09, 2009

Harry Dean Stanton


Huomenna tulee Teemalta "Paris, Texas". Kyseessä on yksi niin sanotuista "elämää suuremmista" elokuvista. Olisinko nähnyt elokuvan jopa pariin kertaan, mutta sen viime näkemisestä tulee minulla kohta kuluneeksi parikymmentä vuotta. Elokuva, jossa ovat pääosissa Harry Dean Stanton ja Nastassja Kinski, ei voi olla muuta kuin täydellinen.

Tunne voi olla pelkkä ajatus

Lehtosen Mikko ei ole aina väärässä. Merkitysten tuottamisen ja vastaanottamisen prosessit kirkastuivat minulle kahdessa päivässä (ti-ke) näissä kolme sävellyksessä ja niiden esittämisessä:

1.) George Michael: Faith
2.) Bob Dorough: Devil May Care
3.) Amy Winehouse: Back To Black

Olin toki aiemminkin ymmärtänyt populaarimusiikin kontekstikeskeisyyden nimenomaan mainituissa merkitysprosesseissa. Poikkeuksellinen paikka, aavemainen tulkinta (tässä laulu), niukka säestys/sovitus ja itse tilannetta kehystäneet kummalliset keskustelut aiheuttivat sen, että todennäköisesti en tule koskaan kuulemaan kyseisiä lauluja ilman omituisen yksityiskohtaisia muistoja.

En ole vielä päässyt ajatuksesta eroon - enkä ole varma, haluanko edes.

torstaina, lokakuuta 08, 2009

Lumi

  • Mikon visa on ollut taatusti mielenkiintoinen. Olisikohan arvuuteltu Policea, rap-musiikkia ja palaa klassista?
  • Eilinen automatka Sodankylästä Rovaniemelle lumimyrskyssä oli unohtumaton kokemus. Nyt paistaa aurinko. Taidan painua iltapäivällä kolaamaan.
  • Päivän äänimaisema: hiljaisuus, ei ollenkaan musiikkia.
  • Päässä soi: halvan maukasta laktritsaa, hetkeä aiemmin Speak softly love. Se hiljaisuudesta. Yritän meditoida metelistä eroon.

maanantaina, lokakuuta 05, 2009

Poppis yms. syystoppis-5

Vähän uutta ja vanhaa tällä hetkellä kolisevaa.

1. The Beatles in Mono-boksi
Viimeinkin tämä on omassa hyllyssä. Viikonlopun ensikuunteluiden perusteella hyvää ja hienoa kannatti todella odottaa. Levyt on masteroitu tunteella ja taidolla: rokit potkivat kunnolla ja slovarit soivat sävykkäästi. Esimerkiksi Yesterdayssa on kerrassaan ihmeellinen intiimin läsnäolon tunne. Sgt Pepperin stereoversiota on nyt myös mukava vertailla boksin monomiksaukseen ja nippua täydentämään ovat vielä tuloillaan Abbey Road ja Let It Be.

2. Richard Hawley: Truelove’s Gutter
Hawley ei taida osata huonoja levyjä tehdäkään. Edelliset kuulemani levyt ovat olleet sen verran timanttista tavaraa, että tämäkin meni ennakkotilaukseen heti, kun tieto ilmestymisestä tuli. Truelove's Gutter on huomattavan tummasävyinen Hawley-levy ja sellaisenaan oivallinen tunnelmapaketti pimeisiin syysiltoihin. Levyllä ei edellisistä poiketen ole reippaita ralleja, mutta pitkästyminen ei silti pääse yllättämään. Nautitaan hämärässä huoneessa hyvistä stereoista.

3. Sonata Arctica: The Days of Grays
Elokuun keikalla saatiin jo parin biisin verran esimakua uudelta albumilta ja pitihän se sitten ilmestyttyään mennä ostamaan eteläruotsalaisesta levykaupasta. The Days of Grays on huomattavan raskas levy eikä se pidä sisällään kahmaloittain tarttuvia yleisönlaulatuskertsejä, tiukkaa riffittelyä sitäkin enemmän. Perinteisempää Sonataa edustaa oikeastaan vain singlebiisi Flag In The Ground. Kunnianhimoista pakettia ovat Tony Kakko ja joukkionsa kasailleet ja hyvin on myös onnistuttu. The Days of Grays ei ole taustamusiikkia huushollisiivoukselle eikä edes arki-illan astianpesulle, vaan sitä pitää erikseen istua kuuntelemaan. Kannetkin ovat hienot!

4. Gdradio.net
Tätä on mukava kuunnella niin arjen kuin vapaa-ajankin taustalla. Yöt ja päivät läpeensä Grateful Deadia seuraajineen. Mukana ovat GD:n lisäksi Jerry Garcia bändeineen, The Dead, The Other Ones, Phil Lesh & Friends, Ratdog yms.
Ohjelmissa tulee tuon tuostakin vastaan laadukasta settiä, jota tekee sitten mieli hommata omaankin hyllyyn.

5. Ensilumi
Hieman valoa pimeyteen, which is nice.

Kokoontumisajot.

Top-5

  • Markon innoittamana tässä oma musiikkitoplista. Vähän epäselvä, mutta se johtuu siitä, että se on kerätty vähän pidemmältä ajalta.

1. Suomalainen huumorimusiikki

Kuulin kaverillani Uffaffaa-levyä, joka myi platinaa vuonna 1986. Huomasin, että levy on oikeastaan hyvin laadukas, sävellykset ovat kai Aarno Ranisen. Vanhoja suosikkejani ovat tietenkin olleet Aki ja Turo, Trio Erectus ja muu Pulttibois-musiikki, Hukkaputki-levy sekä Kake Singers. Samaan linjaan menevät Veikko Lavin ja Mikko Alatalon kupletit. Tämä kaikki on tullut kuin suurena valaistuksena, sillä musiikki on paitsi hauskaa, myös hyvin taitavaa ja kekseliästä. Sketsit vanhenevat nopeasti mutta musiikki pitää hauskuutensa. Ehkä siinä on runouden suuruus. Tämä kaikki on minulle kuin kadonnut parempi maailma, sillä tästä taiteesta puuttuu minua nykykulttuurissa niin ärsyttävä tosikkomaisuus ja sentimentaalisuus.


2. The Orb

Olen ennenkin hehkuttanut KLF:n levystä Chill Out, ja vaikka tarkentaisin top-listaa kuinka, se keikkuu kuitenkin (mielestäni) maailman parhaiden levyjen joukossa. The Orb, elektronisen musiikin Pink Floyd, sanotaan, jatkaa samaa linjaa. Ei ehkä aivan samalla intensiteetillä, mutta kuuntelen tätä paremman puutteessa.


3. Vanha Rolling Stones

Vanhat stonesit ovat kärsineet arvostukseni puutetta siksi (tajusin nyt), että olen kuunnellut sitä lähinnä vain kokoelmista, joissa soivat aina ne samat puhkikuunnellut renkutukset. Kiitos Spotifyn, nyt voi kuunnella itse levyjä, ja nehän ovatkin hienoja ja vivahteikkaita, toisin kuin luulin. Taide on yleensäkin parasta kun siinä on riittävästi osaamattomuutta ja räpellystä. Tämä on rokkia aikana, kun ei oikeastaan vielä aivan tiedetty millaista rokin kuuluisi olla. Tuore ote ja ennakkoluulottomuus antavat hohtoa, jota ammattitaito ei voi koskaan korvata.


4. Zen Wall

Pääasiallinen taustamusiikkini on tämä hieno virtuaalisten buddhakoneiden kokoelma. Alan olla sitä mieltä, että ambientin ydintä ei voi tavoittaa musiikilla, joka jakautuu kappaleisiin joilla on alku ja loppu. Kokeilkaa itse!


5. Itse rämpyttely

Soittelen joskus itse kitaralla tai oikeastaan tapailen tai hapuilen. Lähinnä seuraavia kappaleita:
  • King Crimson: Cadence and Cascade, Islands, Formentera Lady
  • Noosha Fox: More than Molecules
  • Bowie: Memory of a Free Festival, After All
  • Led Zeppelin: Down by the Seaside
Siis tuollaista vetelää ja hippimäistä musiikkia. Sopii kai arkielämääni.


Bubbling under: Tässä olisi kai pitänyt olla yksittäisiä kappaleita. Lisään perään yhden, jonka nerokkuus kaikessa yksinkertaisuudessaan jaksaa piristää. Kuuntelen sitä harvoin ja silloin kuin pastillina. Tyrannosaurus Rex: Oh Harley.


ps. Blogger väittää, että tämä on Poikakuoron blogin juttu numero 1969. Far out, man!

Top-5

1.) Laura Sippola & Tuki: Morse for Nature.

Käykää äänestämässä Lauran loistavaa karsintakappaletta. Säkeistön melodia on oudolla tavalla tenhoava. Tottumattomat korvat saattavat kuulla sen kummallisena ja jopa vääränä.

2.) Ike & Tina Turner: Workin' Together.

Kiitos H & J. Lahjalevy on näkyvillä ja tehokuuntelussa. Amerikkalaiseen populaarimusiikkiin ratkaisevasti vaikuttanut Ike pitäisi ehdottomasti rehabilitoida. Häijy mies, mutta juoruilu saisi olla jo menneisyyttä. Proud Mary on mielestäni yksi parhaimmista cover-versioista ikinä. Iken stemmaa olen jo vuosia yrittänyt laulaa. Aina menee pieleen!

3.) Jean Sibelius: sinfonia nro 1, e-molli, op. 39.

Ajattelin kuunnella pitkästä aikaa kipsipään sinfonisen tuotannon kokonaan. Tälläkin kertaa ensimmäinen osa oli jäänyt parhaiten muistiin. Alun patarummut ja sooloklarinetti luovat jännittävän tunnelman. Tuli eräs äänenjohtaja mieleen.

4.) Robert Crumbin tuotanto.

Oli hauska esitellä lauantaina ystäville Crumbin sarjakuvia ja musiikkia. Meni vähän selittelyksi (puolusteluksi), mutta onhan se vaan mielenkiintoista matskua. The Book of Genesis on tilauksessa.

5.) Tiistain ja keskiviikon "keikat" Ivalossa ja Sodankylässä.

Sanasta keikka tulee nopeasti mieleen a) raahelaiset pikkurikolliset b) ruotsinsuomalaiset tanssiorkesterit c) keski-ikäiset wanna-be -rokkarit d) entisen työväentalon bändikatselmukset e) Kullervo Kivi & Gehenna-yhtye f) basistivitsit.

sunnuntaina, lokakuuta 04, 2009

Kollaa Kestää - Syksy

Viisauden sanoja

"Brändiguru" Jonathan Sands Lapin Kansassa 30.9.09 (s. 3):
"Kilpailu kovenee, eikä siinä pärjää enää vanhoilla konsteilla. Muusikko Jerry Garcia sanoikin osuvasti ettei pidä yrittää olla parhaista paras vaan ainoa lajissaan."

Kyseinen idea taitaa olla kuitenkin peräisin Bill Grahamilta, joka luonnehti Grateful Deadia seuraavin sanoin:
"They're NOT the best at what they do, They're the only ones that do what they do."

Vaikka löytyisihän Garcialtakin paljon soveltamiskelpoisia ajatuksia: a), b)

Syksyn soundeja.


M.D. Dark Magus: Live at Carnegie Hall 1974.
Soulsavers: Broken.
Bbc 6 Music Don Letts.
Kim Thayil.
Clipea.
Minä Cheeta :D
Diamond Hoo Ha.
Spitfire.

Keikkaraportti

Akustinen kerho: Rentoa, Crumb-henkistä stringband-ilakointia. Myös Delbertit ja Djangot viuhahtivat. Uutuutena rummut, joka toi tarvittavaa ryhtiä varsinkin swing-paloihin.

Väärä Raha: Tiukka kuin nunnan huulet sunnuntaina. Rummut, kontrabasso, haitari, trumpetti ja laulu toimivat mahtavasti. Laulu Sivutien toimipisteestä jäi erityisesti mieleen, samoin Troikan dionyysinen laukka.

Ilta sujui muutenkin hienosti. Hyvää ruokaa ja musiikkia & erinomaista seuraa. Kyllä kelpasi!

lauantaina, lokakuuta 03, 2009

Kirjoitan seinään




Otsikko on paljon velkaa Sensuurille.

Crom!

Kuvernööri Schwarzneggerilla (menikö oikein?) on komea paperiveitsi. Vanha juttu, tiedän, mutta me kimmerialaiset kunnioitammekin menneisyyttä.

Illan menovinkit

Tänään Holvissa Akustinen kerho (klo 21.00), jonka jälkeen voi sujuvasti siirtyä Grandeen kuuntelemaan Jaakon Väärä Raha -orkesteria.

Lopuksi ajankohtainen vihje keskiaikaisista mysteerinäytelmistä kiinnostuneille. Ilmoittautuminen on jo päättynyt, mutta eiköhän mukaan mahdu vielä.

Hurriganes animation - Kanes!

Humppa on hanurist!!!!!!

perjantaina, lokakuuta 02, 2009

Syyskauden avaus 30.9.2009

No niin, tuleepa sitä raporttia, kun ensin selvitään porvarillisten velvoitteiden ääreltä kotiin. Homman nimi oli siis syyskauden ensimmäinen musavisa. Poikakuoro oli läsnä allekirjoittaneen, Mikon, Jahin sekä special guestin voimin. Ensimmäinen kierros oli teemaltaan ”tyttömusaa”. Madonnaa ja 22-Pistepirkkoja käsitelleet kysymykset selvitimme kohtuudella. Kolmosen Röyksopp olikin sitten osaamattomuutemme ydinaluetta eli säilytimme miehekkään katu-uskottavuutemme tämän kohdan osalta. Neloskohdan Niilo Nuori oli kuitenkin selvää kamaa, kuten myös lyhyen puuhaosion yhdistelytehtävä. Ykköskierroksen kokonaissaldo 11- oikeutti tässä vaiheessa neljänteen sijaan.

Kakkoskierros olikin jo vaikeampi. Ykkösen Radiohead tunnettiin jotenkuten. Kakkoskysymys meni nollille, enkä muista mistä siinä oli edes kysymys. Seuraavaksi tunnistimme Alice in Chainsin, mutta miehistötrivia jäi perin hämäräksi. Nelosen proge olikin E.L.P. eikä Yes. Biisin sentään osasimme tunnistaa. Viitosen Sigur Ros ei ollutkaan Sigur Ros vaan läntisen naapurimaamme Cult of Luna. Hikiseltä kierrokselta meidät pelasti kuiville hyvin mennyt rumpalipuuhis. Pisteet riittivät pääsyyn finaaliin, joka menikin jo paremmin.

Kierroksen alkajaisiksi allekirjoittanutta onnisti yllärikysymyksessä, jonka jälkeen oli aika perehtyä itse finaaliin. Tunnistimme alkajaisiksi Eleanoora Rosenholmin ja sen jälkeen Mikko bravuurasi hip hop- ja GTA-osastolla. Anssi Kela oli myös hallinnassa, kuten myös Charles Manson. Kun vielä YUP-kysymyskin tuntui menneen hyvin, jäimme odottelemaan viimeistä tuomiota.

Tuomarien ahkera työskentely tuotti tulosta ja lopulliset saldot julistettiin. Voiton avausvisassa vei Elsku Mäy Mäy. Kakkosen identiteetti pääsi livahtamaan ohi korvieni, mutta se kirjattaneen aikanaan tulostauluun. Poikakuoro avasi kauden pronssisijalla, joten aivan kelvollisesti ilta kaiken uurastuksen jälkeen sujui. Tuomarit Petri ja Pupuliima-Tuomas ansaitsevat kiitokset sujuvasta ja haastavasta illasta.

Kiitti, kuitti ja hyvää yötä!