Kielillä puhumista, maaliskuun skebacorner.(prt.3.)

Kitara ei soi ilman kieliä. Kielten valinta onkin varsin hämmentävää puuhaa, tarjontaa on yllinkyllin. Välillä toivoisi että kaupassa vallitsisi vanhakunnon Neuvosto-ajan meininki, eli vain ja ainoastaan yhtä laatua olisi tarjolla. Rockkitaristit voi jakaa kielien perusteella kahteen, paksujen kielien suosijoihin ja ohuempien kielisettien käyttäjien kesken. Itselläni ”kehitys” tapahtui suht normaalisti, eli ohuista seteistä pikkuhiljaa kulkeuduin paksuimpien settien pariin. Jossain vaiheessa tietysti tuli seinä vastaan kun veteli paksuilla vaijereilla rokkia, soiton herkkyys katosi ja muutenkin tuntui että ”onko tämä muuttunut joksikin voimailulajiksi vuosien saatossa?”. Tuntui että se on kovan kitaristin mitta kun vetää rokkia paksuilla vaijereilla, helvetti. Aloin keventää kielisettiäni, asteittain. Soittoon tuli aivan uutta ulottuvuutta, soundin kärsimättä lainkaan. On paskapuhetta että paksuilla kielillä saisi tuhdimman soundin. Sähkökitaralla soitettaessa kun pitää myös huomioida kitara, vahvistin ja kaiutin, kokonaissoundiin vaikuttaa nuo kaikki kolme seikkaa (+piuha+spedut+mikit+vaikka mikä). Melkoista salatiedettä ja empiirisiä kokeita on tehtävä paaaljoooon, jotta kitaraa soitettaessa saa sen universaalin tunteen jota voisi myös kutsua kielilläpuhumisen taidoksi. Vielä on jonkinlainen välivaihe menossa totutellessa ohuempiin, enää aivan pientä hienosäätöä. Oletan että seuraava, ajatuksissani siintävä kielisetti olisi juuri ”se”, yhden vaiheen lopullinen sinetöinti tulee tapahtumaan puolenvuoden sisällä. Sen jälkeen ei enää tarvita kuin lopullinen silaus, joka tietenkin tapahtuu oikean plektran löytämisellä. Se onkin sitten jo toinen juttu josta kerron naperot teille sitten vaikka enskuun skebacornerissa.

Jåtko-råportti

Ja perästä roikaa! Joo, Poikakuoron hanuri oli eilen todella tiukassa kondiksessa. Victory, Success ja Kaljapommi. Ilta sujui kepeästi ja kosteissa merkeissä jo Tupsussa. Köyhän miehen viskiä yritin irvistellen Kollin kanssa kumota, siinä kuitenkin myös onnistuttiin. Irvistelyn aiheutti 1,40 euroa. Tupsu-illan päätteeksi koko kööri sai kaataa kurkkuunsa ilmaiset voittoisat poreilevat.

Suuntaahan ne antoivat, ja ilta jatkui jatkopaikassa nro 1. Tässä vaiheessa Poikåkuoro jakaantui kahtia, yksi lähti kotiin, kaksi lähti kotiin, kolme lähti kotiin. Jäljellejäänyt kehäraakkipoppoomme koostui useamman joukkueen jämäpaloista, joiden kurkkua niin kovin kuivasi. Riemukkaiden hetkien jälkeen katsoimme kelloa, Oho! Mehän ehditään vielä jatkopaikkaan nro 2. Sinne siis raikamaan kåråoken tahtiin.

Paikka oli tapansa mukaan tiistain täyteläinen. Päästiin onneksi istumaan sinne takimmaiseen nurkkaan, korotetulle osiolle, pehmeille tuoleille, pöydän ääreen. Skannasin ympäristön ennen kuin astuin pöytäämme kohti. Vilkaisin oikealle. Mikäs tumma mies ison korvakorunsa kanssa siinä istuu? Missä kummassa olen nähny tän kaverin.. Oho! Sen kanssa istuu joku blondattu lippispäinen rokkarikomistus! Missä ihmeen hemmetissä olen nähny nää kaverit?! Istahdin rokkarikomistuksen selän taakse, omaan pöytäämme. Bling! Täältähän nää kaverit on tuttuja. Pöytään astelee euroopan omistajan elkein kolmas lippispäinen rokkarikomistus. Juu. Takuuvarma tunnistus! Lopulta rohkaistuin, koputin kaveria selkään ja kysyin "Tuliko hyvä video?" Kaveri vastasi hymyillen, pilke silmäkulmassa "Shh.."

Joimme pari siideriä ja lähdimme kotiin.

Obesegrad!

Paranoid! Eipä tiennyt kaljabonarin eli ylläripläjäyksen pääarkkitehti Jussi, että Satu on maailman pohjoisin Black Sabbath - asiantuntija. Ensimmäisen kierroksen tuomarointivastuu oli siis minulla ja Jussilla. Minä tein Idols-aiheisen, anagrammipohjaisen puuhapaperin, Jussi perusrungon. Aluksi aavistelin, että kanssatuomarini kysymykset olisivat olleet vaikeusasteeltaan baarin perustason reilusti ylittävä, mutta tietoa löytyikin hienosti joka joukkueesta. Kierroksen aikana kuultiin mm. The Fallia, Nancy Sinatraa, Napalm Deathia, Benny Hilliä ja Grateful Deadia. Puuhis oli kaikille helppo. Kaikki tiesivät kuka on esim. "en buraanaa " ja "pariton emma", jopa "hämäläinen johanna" osattiin aivan yleisesti. Avauksen voitti Poikakuoro.

Toinen kierros. Koska meitä oli kuusi pöydässä, päätimme siirtää yhden meistä sivuun. Jah ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja vetäytyikin tyynesti pöydän periferiaan myhäilemään omiaan. Kierroksen tuomaroi kinkkien Tomi, joka oli väsännyt hauskat animaatioaiheiset kysymykset. Enpä olisi uskonout, että "Rolling Stones" yhdessä Ren & Stipyn kanssa tuottaisi peräti 200 pistettä. Muutama muukin piste ropisi, mutta niillä irtosi ainoastaan neljäs sija, pisteitä kertyi 800. Kahden ensimmäisen kierroksen yhteenlasketut pojot siivittivät meidät finaaliin.

Finaali, tuomarina DeadParrootsin maineikas hiphopspesialisti Micco. Sivuun jättäytyi tällä kertaa Jussi. Ja meitähän Micco pelottaa aina: öö, öö, öö, öö, orgaaninen soundi, rummutkin kuulostaa melkein oikealta, hyvä biitti. Me yritimme - ja se kannatti, sillä kierroksen aloittanut jäätee-räpätys tunnistettiin kevyesti. Onneksi homma helpottui, kun piti hoksata Sade ja nimetä Smooth Operator, ja heti perään tuli tietää Policen Synchronicity julkaisuvuosineen (miinus tuli siitä, kun emme tienneet piirtää symbolia "II" laulun loppuun). Round Midnight oli helppo, mutta Dexter Gordon ei ollutkaan oikein, eikä edes Coleman Hawkins, vaan Stan Getz. Viimeinen kysymys oli meille klassisen musiikin suurille rakastajille helppo: harmi vaan, ettemme muistaneet KV-numeroa 550. Onneksi sitä ei kuitenkaan edes kysytty, vaan vastauksiksi riittivät Mozart, sinfonia nro 40, g-molli ja Milos Forman. Täydet pisteet.

Poikakuorolle voittotuopit: ROOOOOOXXXAAANNE.....

Raw Power, eli voimakuvaa

Kevättä ilmassa ja se tuntuu kivalta. Fillari kulkee ja raparoiskuu. Marjo Leinonen & Viranomaiset tuuttaa stereoista, lämmin, hehkuva soundi täyttää huoneen. Jep. Voimakuva illan sessioihin, superchef.

Dan Castellaneta ja Harry Shearer

Hauskaa kuunneltavaa ja katsottavaa.

Viisi kärjessä

1. Loma

2. Twins

3. Anita Muin ja Sally Yipin esitys

4. Jackie Chanin ja Kim Hee-sunin esitys

5. Joint Security Area

Kylmä henkäys idästä

Tervepä terve lapsukaiset!... tässä taas raporttia rakkaalta visailuillaltamme tiistailta 20.3...siis Akin, Kimin, Joakimin ja Jaakkiman päivältä.

Deadin Kalle piti mitä mainioimman visan, ilman apuvoimia. Ensimmäisen kierroksen kekseliäs ja kiinnostava teema liittyi päivänpolitiikkaan ja vast'menneisiin ek-vaaleihin. Kaikki poliittisia ääriryhmittymiä edustaneet kilpailijat jouduttiin valitettavasti käännyttämään jo ovelta takaisin, jotta vältyttäisiin kahakoilta ja siten rauhalliselle visabaarille aiheutuvilta vahingoilta. Näin kilpailu latistui jo ennakolta, joka ei tietystikään ollut millään tavoin kunnioitettavan tuomarimme vika. Muutenkin kevät-talven visailtoja on kovasti vaivannut osanottajakato, joka nytkin oli merkillepantavaa.
Mutta takaisin itse kilpailuun ja sen ensimmäiseen (puolueettomasti) poliittiseen kierrokseen.
Pelkällä musatietämyksellä ei tälläkään kertaa pärjätty, ja hyvä niin. Saimme kuulla mm. niin Mikko Alatalon kuin Kike Elomaan vanhanaikaisia luikautuksia. Koko ajan odottamaani, ylpeästi Suomen kommunistista puoluetta edustanutta, Stenkkaa ei kuultu. Puolueen rokki osaston hoiti luotettavasti Peitsamon Kari freukkareiden säestämänä. Ensimmäinen kierros oli melko tasainen, hienosti kolmantena ollut jyrkän poliittisesti suuntautunut Jasmin Mäntylät jätti leikin syystä tai toisesta kesken ennen toista kierrosta. Viimeisen viidenteen kysymykseen onnistuimme taiteilemaan Veltto "Niilo YLI-VAiNIO" Virtasen, vastauksemme oli kuitenkin pahasti hakoteillä. Mielenkiintoista sinänsä, että Veltto pääsi ek:n tällä kertaa perus-suomalaisten riveistä. Mieshän on edustanut vuosien varrella mitä milloinkin.

Nyt on pakko tiivistää loppu, kun kohtaa tulee tv:stä mielenkiintoista ihmissuhde-draamaa.

Toisella kierroksella arvoisa tuomarimme kiusasi meitä sormenjäljillä ja muilla mysteereillä. Mr. Bunglen ja Mr. Pattonin sekoilun sentään tunnistimme, samoin lemmikkieläinkaupassa hengailevien kaverusten ja electrovelhon yhteistyön. "Johtopäätös" (kuvitelkaa tähän Nikke Knattertonin ääni), -osioon pähkäilimme vastaukseksi BOwien, ajattelimme kierroksen jälkeisen kappaleen olleen vihje. Kovasti vyörytettiin elokuvakysymyksiä, näkyvin miinus koko visassa, vaikka moni kilpailija olisi varmasti eri linjoilla.

Finaalia edeltävä megapommi....Kick it!...kindermuna ja jotain muisteltavaa tästäkin visasta vanhoille päiville ja kerrottavaa ei-toivotulle jälkipolvelle. Eipähän vittu sekään auttanut rahoittamaan pitkää iltaa.

Finaali oli pirullisen vaikea ainakin meidän heimollemme. Tietomme keskittyi alkuun ja loppuun ja ennen viimeistä kierrosta kaikki pöydässämme levittelivät käsiään ja näyttivät turhautuneilta. Elokuvia ja muuten vaan vaikeita kysymyksiä. Ykkösessä yhteistyö kantoi hedelmää ja Nataschan kotimaaksi löytyi se Belgia. Toisessa hevi-osastomme http://kuvake.net/searchphotos.php?action=search&tag=hevari haki tuttua ja turvallista Slayeria, mutta vastaus olikin joku helvetin Ministry. KOlmosessa Australia ei ollutkaan Australia vaan Uusi-seelanti ja vaikka viitosen aussin tunnistimmekin, niin se ei auttanut meitä nousemaan kolmatta sijaa korkeammalle. Voiton taisi viedä Kinky konga ja roots oli toinen. Mainittakoon muuten, että kahden kierroksen jälkeen joukkueita oli vain tuo fiinaalin pääsevät viisi. Sääntömuutos näyttää olleen väärin ajoitettu, tai sitten visa ei enää vaan kiinnosta.

No joo...Kallelta hyvä visa ja ennen kaikkea todella nopeasti yksinään läpi hoidettu.

1000!

Kappas, tämä taitaa olla Poikakuoron tuhannes kirjoitus. Ensimäisen kirjoituksen kirjoitti Tommi syyskuun 3. päivä vuonna 2003.

Onneksi olkoon meille, jatketaan samalla mallilla edelleen eli kirjoitetaan mitä muste kynään tuo ja välillä etkoillaan, visaillaan ja jatkoillaan. Tätähän voisi juhlia vaikka jallulla ja funkilla: Eternal Erection huomenna Tivolissa keikalla. Ollin raporttia odotellessa.

Karjalasta kajahtaa

Oli markkinat. Bändikaverini (basisti) kanssa meillä on jo perinteeksi muodostunut, markkinarinkelin ostaminen. Ostamme rinkelit ja painumme jommankumman luo keittämään kahvit. Juomme kahvia ja syömme rinkeliä, eikä kumpikaan puhu mitään, tunnelma on täydellinen. Olemme molemmat seuduilta (Hamina, Joensuu) jonka markkinakulttuuriin on lähtemättömän vaikutuksen iskenyt tuo rinkeli. Ja miksi pitäisi katkaista mukava perinne. Kyseessä on Viipurin Rinkeli, empiiristen tutkimusten perusteella Joensuussa tehdyt rinkelit ovat parhaita (varokaa länsisuomalaisia kopioita). Oikein kun joskus haluan fiilistellä kotiseuturakkaudella, keitän kaffit ja kaivan pakasteesta Vyborg Twistiä (juu juu, tuoreena se on parempaa), pistän Lavin Vepaa tai Tiilen Petriä cd-soittimeen ja annan mennä. Että sillai myö täällä tehää, Ollin raportia odotellessa.

Kun kaikki näkivät punaista

Esiintymisjärjestyksessä:

Ari. Rock and rollin viimeinen kolmannes nousi jo matalaan lentoon, ja biisin lopetus oli tosi komea. Mutta miksi ihmeessä Ari lauloi kappaleen teennäisellä raspilla? Toiseksi, Arin tulkinnasta puuttui tyystin seksi. Robert Plant mouruaa kappaletta esittäessään kuin kujakolli kivuliaassa puutteessa ja osaa herkullisesti ladata kokonaisuuteen bluesin kosteaa värinää. Stratovarius meni kaiketi hieman paremmin, mutta en oikein osaa suhtautua noin korniin kappaleeseen mitenkään.

Kristian. Patricia Kaas? Ei kai sentään? Olen Entertainerista lähtien kuullut Kristianin laulusoundin parhaiten nimenomaan southern-tyyliin istuvana. Ei hemmetti, tuollainen elegantti, varakkaalle ranskattarelle tuoksuva parfyymiblues ei sopinut miehelle ollenkaan! Kappaleen loppuosan kovaa ja korkealta -kohdat kuulostivat tosin jo hiukan paremmilta. Jälkimmäinen esitys oli kohtuullinen, mutta itse biisi oli aika väkinäinen ja tylsä. Sitä paitsi tyystin tuntematon. Kappalevalinnat tiputtivat Kristianin.

Anna. Jos mimmi saisi kerättyä lavaolemukseensa tarpeeksi rohkeutta, homma roihahtaisi taatusti liekkeihin. Vaikka Juanes toimi ihan mukavasti, oli hauska kuulla Annan laulavan sujuvan espanjan ohella myös suomeksi. Toivelauluni Annalle: kunpa hän laulaisi Jäätelökesän ja flirttailisi kunnolla. Anna saattaa voittaa koko kisan. Jos hän vain rentoutuisi enemmän, mikään ei olisi sen esteenä.

Kristiina. Olipa hyvä, että lauloi ja esitti Bonkun akustisena. Se jäi mieleen - toisin kuin se toinen kappale, jota en edes muista nyt. Kertoo paljon Kristiinan karismasta.

Tuomarit. Olipa tiukkaa settiä. Selvästi näkyi, että "tällä kertaa ollaan ankarampia, onhan meillä sentään ruotsalainen idols-tuomari vieraana". Mutta pääosin tuomarit olivat oikeassa. Arin ja Ninan harkka oli aika nolo välikohtaus. Arin pitäisi muistaa asemansa ja paikkansa, mutta myös Ninan kannattaisi selvittää, mitä eroa on Led Zeppelinillä ja Stratovariuksella. Kokeilisi vaikka itse laulaa ko. kappaleet peräjälkeen. Arin ylimielisyydestä en itsekään pidä, mutta toisaalta tuollaiset persoonat tuovat hommaan väriä. Joviaali, poliittisesti korrekti ja harmaan ennustettavia mielipiteitä laukova aloitteleva rock-tähti on sanalla sanoen tylsä. Samoin hiljainen ja nöyrä poppari, jonka tehtävänä on kiltisti toteuttaa formaatin puhtaasti taloudellisten intressien sanelemia taustasitoumuksia. Ehkäpä Arin "rankka asenne" on kuitenkin ylimitoitettua tässä formaatissa. Rauhoitu Ari.

Lisäys: Kollin lupaamaa visaraporttia odoteltaessa todettakoot, että tiistain visassa kävi ns. demarit. Voittajaksi julistettiin KokoomusKonga ja toiseksi tuli KuolleetKeput. Säilytimme kuitenkin johtoasemamme. Siinä mielessä tämä kuivahko poliittinen vertausvitsi ei päde ns. tosielämään.

Elokuun eka

Elokuun ekapäivänä aurinko paistaa täydeltä terältä. Ihmiset ovat hyväntuulisia, juttelevat rennonletkeästi keskenään, kosmista hymyä, rauhaa, rakkautta ja harmoniaa. Kaikki odottavat sitä yhtä ja ainoaa ......

Spaceman.

Pusasin tuossa kukkakaali/perunacurrya ja mietiskelin siinnä kokkailujen lomassa muusikoita joilla on intialaista taustaa. Babylon Zoo:n Jass Mann tuli mieleeni heti ensimmäiseksi ja sen jälkeen ei sitten tarvinnut enää miettiä yhtään mitään, sillä päässäni alkoi soida Spaceman biisi. Hieno biisi, taidokkaasti naitetaan nine inch nailsia, bowieta, hyviä soundeja, grungea, naiviutta ja intialaisten verenperintönä tulevaa vilpittömyyttä, nerokasta. Biisi tarttuu kun kärpäspaperi. Käsi ylös kellä biisi soi päässä, NYT?

Kukkakaali/perunacurrysta tuli hyvää, kiitos Spaceman biisin.

Nyt jos tuosta biisistä tehtäisiin remix, nimi olisi varmaankin MySpaceman.

Jogurttibileet!

Sillä aikaa kun odottelemme Parroots-Laurin suullista esitystä Nipponista, voimme ällistellä seuraavaa mainosta. [B-halko.]

Ja tuosta kaikesta tuli mieleen, että Pirkka-tuote Asidofilus-Bifidus - rukiinen pähkinäjogurtti on aivan hemmetin hyvää. Suomalaiseen makuun! Ruotsiksi nötyoghurt med råg!

Tiistain voimakuva

On tiistai, illalla on musavisa ja kaikille menestystä tuomaan ilmestyy ruutuun voimakuva.

1-5

1. Depis
2. Aurinkolasit
3. Kirja
4. Grateful Dead: High Time
5. Keikat

http://www.myspace.com/poikakuoro

mikä tää on? löysin tämän kun surffailin http://www.myspace.com/poikakuoro .kuka noita sivustoja oikein tekee. onko joku windowsin salaohjelma joka nappaa tietoja käyttäjiltä ja luo sitten niiden perusteella myspaceja ja blokeja. voi äiti, nyt ovat kalliit neuvot hyviä ja parempia kuin pussillinen irtsareita.

Top-5

1.) Viettielämä
2.) Kevät
3.) Uusi työhuone
4.) Perjantai-ilta
5.) Ace Frehley

Musavisakysymys: Minkä yhtyeen laulaja? Nopeimmalle palkinto (vastauksen täytyy olla oikein!).

Saksalaista musiikkia" osa 3. "Heute singen wir mit Heino!"

Heino (gebürtig Heinz Georg Kramm; * 13. Dezember 1938 in Düsseldorf-Oberbilk) ist ein deutscher Schlagersänger und Sänger deutscher Volkslieder. (mehr...)
1.
2.
...und Komm in meinen Wigwam

Sekavampaa kuin Cure.

Kevättä ilmassa, kävelin sohjossa kohti pääkallopaikkaa liukastumatta kertaakaan. Sohjosta sain kimmokkeen joka kutkutteli makuhermojani, Caipiroska drinkki. Muistin kuitenkin että drinkki on helppo pilata hosumalla ja kaupungin parhaat Caipiroskat tehtiin toisessa baarissa eikä tässä mihin olin matkalla, se makunautinnosta. Matkalla tapasin eksyneen Japanilaisturistin ( kaikki Japanilaiset turistit näyttävät eksyneiltä) jonka opastin hotelliin jota hän yritti löytää. Ihmeellistä, miten monta kertaa kartta ehtii pyörähtää turistin käsissä ennenkuin oikea ilmansuunta saadaan haarukoitua framille. Voin vain arvailla miten monta kertaa Jaappanilainen on kerennyt sekoittaa omat askelkuvionsa yrittäessään ottaa selvää kaupungin eläimellisentyperästä asemakaavasta.

Baarissa olin siis hyvissäajoin, järjestelin kysymysvastauspapereita ja testasin cd-soittimen. Odottelua, missä Olli viipyy, samassa puhelin soi; Olavi huohottaa puhelimeen ja kertoo kadottaneensa pipon joenjäälle. Sytytän savukkeen ja siemaisen tuopista huikat, laitan Stoogesin uusimman soimaan. Tapaan baarissa vanhan bändikaverini, kerkeämme vaihtaa muutaman sanasen ennen kisan alkua.

Ja sieltähän Batman saapuukin, ilman pipoa tosin. Batman-Olli kertoo minulle koko tarinan miten pipo katosi, skarppaan ja yritän näyttää siltä niinkuin olisin aivan oikeasti kiinnnostunut siintä vitunpiposta. Katson Pipo-Ollia kasvoihin ja nyökyttelen päätä niinkuinmuka kuuntelisin ja välillä vastailen; "älä hitossa", "niinkö", "on se vaan juu..", vanha hyväksihavaittu hämäyskikka joka toimii aina.
Aloitamme kisan, joukkueita on kaikenkaikkiaan viisi tai kuusi. Istuudumme alas ja laitamme levyn soimaan, bauhausia, joku outo bändi, siouxie, CURE. Vatsassani kuplii, makaronisoijalaatikko. Saatana, pitääkö tässä vielä lähteä raportille. Ei, se meni ohi.
Cure.
Pipo-Olli kertoo nyt minulle Sex Pistolsista jotain, minä nyökyttelen ja muistelen itsekseni mistä lehdestä aikoinaan luin että Curen jätkät vetivät hirveesti happoa uransa alkuvaiheessa. Outo juttu.
Kun Jimi Hendrix ja kumppanit vetivät happoa 60-luvulla saivat he paljon positiivisempaa musiikkia aikaan kuin 80-luvulla happoa vetäneet bändit. Kasaribändit kuulostaa skitsoilta, 60's bändit hilpeiltä, niis on muuten ero. Jasmin Mäntylöitä on vain kaksi, ne lähtevät kesken toisen kierroksen. Ehkä he menivät uimahallille.
Poikakuoro on tänään; rovaniemi vampyre Satu96, Matti&Teppo, Nissani, Jaakko Teppo.
Röyh!
Vatsassani kuplii. Olli nousee pöydästämme ja menee kertomaan oikeat vastaukset. Käytän tilaisuuden hyväkseni. Nostan hitusenverran vasenta kannikkaani ja vapautan hieman suolikaasua biosfääriin. Oho! Tunnen kuinka pakarani resonoivat, helpottavaa ah, ja kohtuullisen kovalla äänenpaineella varustettu soundi hukkuu nippanappa taustamelun alle. Bassotaajuuksia tuntui löytyvän, ylemmät keskiäänetkin soivat hyvin, kaasupurkauksella oli pituuttakin, tuoksua ei ollut, arvosana 9. Puhaltelen tupakinsavua ympäriinsä, jos vaikka sprägärin döfis tulee ikäänkuin viiveellä niinkuin niillä monesti on tapana. Kolistelen myös pöytää ja köhin, hämätäkseni että tarkkakorvaisinkaan ei älyäsi mistä äsken oli kyse.
On kaljapommin aika.
Valitsin Blonde Redhead:n kappaleen, luullen että yliopiston artsufartsut sen tietäisivät, virhearviointi, kukaan ei tiennyt. Pipo- Olli nikkaroi uuden kysymyksen joka koski jonkun laulajan syntymävuotta. Laulajan syntymävuoden kaava on seuraavanlainen; curen levyjen lukumäärä kerrottuna bauhausin rumpalin pituudella ja se jaetaan new york dollsien jäsenmäärän mukaan. Kisa loppui jossainvaiheessa. Papukaijat voittivat. Kalle veti tyytyväisenä lippis päässä voittokaljaa. Läksimme jatkoille, minä, batman, satu96, lippis-kalle, neljäntuulenmikko ja mattiteppo.
Ensimmäisessä jatkopaikassa näkökenttäni alkoi supistua huomattavasti, ylimitoitetun nestetankkauksen johdosta. Lippis-Kalle kertoili eksoottisista viinapaukuista ja tunnelma oli lupsakka. Jostain alkoi kantautua puhetta joka kritisoi musavisaa. Käännyin ääntä kohti ja huomasin tuijottavani Poika ja Ilves elokuvan poikaa ja ilvestä." What a Fuck" loihelausumaan ja lämä pohjaan, rauhanturvajoukot lähtivät liikkeelle. Katselin rauhassa, tähtäsin suoraan kohti kolmattasilmää ja annoin palaa..... kunnes takaraivostani, tarkalleenottaen kaakosta, kuului ääni "JARRU". Satu oli kytkenyt ajatuksenlukijansa päälle. Läksimme vielä toiseenkin jatkopaikkaan jossa Mikko mongersi ruotsia, minä sössin karaåkessa ja kukaan ei ollut kenellekään vihainen, vallitsi harmoninen kaaos niinkuin maailmanlopunravintolassa yleensäkin.

Saksalaista musiikkia osa 1. Jatsimusiikki ja Osa 2. "Elämä on laiffii"

Saksa on kuuluisa mm. suurista säveltäjistään, mutta saksalainen musiikki on paljon muutakin kuin Ludwig van ja Johan Sebastian. Ainakin itselleni on jäänyt tuntemattomaksi saksalainen 1940-luvun jatsimusiikki ” Schräge Musik”, mikä suomeksi käännettynä on kai suurin piirtein ”vino musiikki”. Kuten asia alkukielellä ilmaistaan:

Schräge Musik ist die Bezeichnung für eine deutsche Waffentechnik zur Zeit des Zweiten Weltkriegs, bei der mehrere (meist zwei) Maschinengewehre oder Maschinenkanonen schräg nach vorn oben gerichtet in einen Nachtjäger (meist Me 110) eingebaut wurden.

Mit Hilfe der "schrägen Musik" sollten englische Nachtbomber, welche keinen nach unten wirkenden Waffenstand aufwiesen, abgeschossen werden, ohne eine eigene Gefährdung eingehen zu müssen. Beim Angriff näherte sich der angreifende Nachtjäger von hinten dem feindlichen Bomber und flog unterhalb und leicht hinter diesem in einem Parallelkurs. Da die in einem 70-Grad-Winkel nach oben wirkenden Bordwaffen starr eingebaut waren, musste der deutsche Pilot das ganze Flugzeug so ausrichten, dass er den Feindbomber anvisieren konnte.

Die Bezeichnung leitete sich zum einen aus der schrägen Anordnung der Waffen ab und zum anderen daraus, dass Jazz von der deutschen Propaganda als schräg bezeichnet wurde. (lähde)

Kirjallisia lähteitä esim:

Johnen, Wilhelm: Yöhävittäjälentäjä

Scutt, Jerry: Saksalaiset yöhävittäjä-ässät

Spick, Mike: Luftwaffen hävittäjä-ässät

Ovatko saksalaiset vastuussa siitäkin, että elämä on laiffii ja mitä sillä on tekemistä musiikin kanssa?

Perustellusti (kehnosti tosin) voidaan väittää, kyseessä olevan germaanista alkuperää oleva kulttuurilaina: esimerkki 1. ja esimerkki 2.

Minulla on mielipiteitä!

Ari: Here I Go Again. Hyvä biisi, toivottavasti Ari saa ladattua siihen energiaa. Iron Maiden oli ok, mutta eheiiiihän se riitä.

Anna: First Cut Is The Deepest. Kappas vaan, Yusuf Islam - laulu. Voi olla, että mimmillä on mielessä Sheryl Crow. Minulla on kutinaa, että tästä tulee illan paras "veto". Kantriah, kantriah.

Kristian: I Want It All. Jaahas, tästäkin voi tulla mitä vaan. Ehkäpä Kristian haluaa alleviivata itseironista huumorintajuaan. Toivottavasti muistaa poseerata siinä etukenoasennossaan.

Kristiina: Don't Speak. Vai olisiko parempi Don't Sing? Laulu saattaa hänelle sopiakin, mutta mistä tarvittava voima kertosäkeeseen?

Panu: Patience. Sopii kuin muna puuroon! Taidan äänestää Panua jo nyt! 555...

Pimp my hanuri

Musavisa. Eilen.

Ilta alkoi siideritölkin korkkaamisella. Ajattelin kumota sen ennenkuin The Chauffeur saapuisi hakemaan musavisamobiileineen. Olin vähän huolissani Poikakuoron kokoonpanosta koska: Herra IsoSuuriHanuri oli kipeänä ja kaksi hanurinveivaajaamme väänsi kasaan illan visan eli toimittivat tuomarinvirkaa. Onneksi saimme pari tuuraajaa, joten illan kokoonpano oli pelimannipohjainen, mikä sopi hanuriimme täydellisesti. Me olimme: Jonze, Jaakko, Matti ja minä ihan ite.

Mutta itse visaan. Tuomarithan olivat tietysti harjoitelleet visan kulkua tunnollisesti, mutta eihän niiltä sähläilyiltä voi koskaan välttyä 100%, eihän? Ei se meitä haitannut, se oli sitä viihdettä mitä niin kovin kaivataan. Eli pojat väänsi hyvän, hauskan ja monipuolisen visan. Alkukierroksia väritti "kaveria ei jätetä" -teema, eli covereita oli jokaikinen biisi. Se oli ainakin meille jonkinlainen helpotus, veikkaan. Väitinhän ennen visaa, että "hitsi, meidän kellarirokkihanurit vetää visan, ja me ei tiedetä mitään niiden musasta.." Mutta eka kierros meni hyvin, saatiin lähes täydet pisteet. Siitäpä sitten alkoikin alamäki, joka oli aika hemmetin jyrkkä.

Kakkoskierros meni parin protestin jälkeen siltikin huolestuttavan huonosti. Jokaikinen hanuri venyi äärimmilleen ja yritimme kaikkemme pisteiden kalastuksessa. Jonze jopa taiteili vastauspaperille hienon esseevastauksen Motörheadin ja Hawkwindin historiasta. Vierailijamme Jaakko ja Matti antoivat myös oman panostuksensa ja toivat tietämyksellään pistosia. Finaaliin kuitenkin päästiin, mikä sinänsä ei ollut edes suoritus, koska siinä vaiheessa pelaavia joukkueita oli vain neljä. Suosikkijoukkueemme The Jasmin Mäntylät pakkasivat kamansa ja luovuttivat, LUOVUTTIVAT! Tämä pistääkin miettimään uusiksi suosikkijoukkueemme asemaa.

Finaali oli über-Dieter-Günther-vaikea. Ainoa mikä varmasti tiedettiin oli se Hannibal ja Soppa -hässäkkä, vaikka saamenkieli ei riittänytkään vastaukseksi. Tuohan aiheutti jutuntynkää sitten illan jatkopaikassa nro 1. Mutta finaali meni päin haisevaa hanuria. Saimme 3½ pistettä, jääden samantien jumbosijalle jonkun toisen joukkueen kanssa. Kinkku-Konkat ja Papukaijat viilettivät kirkkaasti ohi pelimannipoppoomme, siinä ei auttanut edes hurjat hanurintöräyttelymme, ei. Onnea voittajille silti!

Ilta jatkui enemmän tai vähemmän kosteissa banaanilimun huuruissa. Karaoket raikukoon iloisesti hanurimme säestyksellä!

Ps. Jos Marko olisi ollut...

Kiss-klassikoita

Ace Frehley tuhoaa kännissä Gene Simmonsin huolella rakentaman mielikuvan vaarallisesta ja myyttisestä demoni-bändistä: "No, actually I'm a plumber!"

Toisaalta tuon mielikuvan rakentaminen tuotti Genelle jo bändin alkuvaiheessa hankaluuksia: "A nice jewish boy."

Voimakuvanomainen harhanäkymäkö?

C'mon everybody let's tuusi muusi. Kysymykset ja vastaukset ovat sekaisin, levyt hukassa, eikä edes paniikista tietoa. Meilläkö konttori sekaisin, höpöhöpö, kateellisten panettelua se vain on. Mutta pitäähän Piokakuorolle voimakuva laittaa. Maaginen, sulosointuinen voimahanurimme , johdatelkoon joukkueemme voittoon, vaikka kaksi onkin poissa tälläkertaa.

What an amazing line-up

En muistanutkaan, kuinka kova taustabändi Elvarilla olikaan.

Kah, huomenna on jälleen tiistai. Huomenna tuomaripelin hoitavat Jah ja Kolli. Jääkäämme odottelemaan poikain voimakuvaa. Ehkä se puree myös tähän perkeleen flunssaan.

Kaunista laulua

Kuulin juuri radiosta hienon kappaleen. Piti kirmaista lähemmäksi, että saisin esittäjän muistiin. Ehkä vielä kuulemme Hayley Westenrasta.

Parasta

Tänä aamuna oli hyvä herätä.

Puhutaan ....politiikkaa!

Vuosi on n. 1967 ja vallankumous teki tuloaan kitaran soidessa komeasti ja tyttöjen ollessa nättejä.

Ja 1976 kun oli tajuttu mistä tässä kaikessa onkaan kyse...

33 vuotta.

Jos bändi on tehnyt viimeiksi levyn 33 vuotta sitten, voisi kuvitella että paluu rock-bisnekseen olisi vaikeaa. Uskottavuusongelma ehkä kaikista suurin paine jonka voisi kuvitella. Aikoinaan Patti Smith heittäytyi bisneksestä veks, taisi olla vakavastisairaanmiehen tukena ellen aivan väärin muista. Patti teki komean paluun, ei uskottavuus ongelmaa, ei tosiaankaan. No. Pistetäänpäs pari veljestä, toinen snadisti ylipainoinen, toinen muuten vaan vähän vanhettunut, tv addikteja molemmat. Siihen sitten päälle tempperamenttinen laulaja. Ja jotta sopasta tulisi varmasti sekava lisätää siihen vielä indie/alternative skenen luovin basisti. Ulkoinen olemus jokaisella jäsenellä viestittää mediaseksittömyyttä. Avot ja kiertueelle. Studioon, levy kasaan ja ....

Vapisevin käsin laitan levyn soittimeen. Ekat soundit räjähtävät soimaan, kylmät väreet kulkevat selkää pitkin ylös, ohi niskan, hiukset nousee pystyyn ja hymy irtoaa.... tippa silmässä huitaisen oikeankädennyrkkini ilmaan " THE STOOGES". Huitaisen Jallupullon huiviin ja heitän raamatun ikkunasta ulos, vittu, nyt rokataan.

Sex sells?

Nii-in, jopa Iron Maiden on luottanut naiskauneuteen live-esiintymisissään. Olen vieläkin vähän shokissa. Women in uniform -videosta olen nähnyt joskus mimmiversion, mutta mihinkähän ne on tästä jätetty?

Tähän ne misukat sitten sopii kuin nakutettu. Can't argue, right?

Poikakuoron naistenpäivätiedote

Jos naisia ei olisi, musiikinkaan ei tarvitsisi olla kuin parasta.

Jos Antti olisi ollut

..mutta eipä ollut! Kauden neljäs viikkovisa toi kauden neljännen voiton. Ylivoimaisesta suorituksesta ei missään nimessä voida puhua; finaalikierros ratkesi jälleen pisteen erolla Dead Parrootsiin. Se tärkeä piste saattoi tulla

a) Etta Jamesista
b) Ford Mustangista
c) Ruisrockista
d) vuodesta 1985 (arvaus!)

Viimeisessä hanuri venyi ainakin kuudella vuodella, ennen kuin se asettui kohdalleen. Eilinen voittotulos 4/17 on noloudessaan sitä luokkaa, että repeilyyn et henkseleiden paukutteluun ei ole edelleenkään syytä. Mutta voittotuoppeja paukuttelimme, se oli hienoa.

The Jasmin Mäntylät olivat tehneet vaikean, mutta erittäin mielenkiintoisen visan. Kirkkain silmin he kertoivat, että eivät halunneet soittaa äijärokkia, paitsi Joy Division -yhtyettä. "Hä, eihän se ole äijärokkia" Satu rykäisi matalalla äänellä. "On se meille", yksi jasmiineista vastasi herttaisesti hymyillen. Suosikkijoukkueemme!

Voimakuvaelma

Pitäähän se iltaa varten voimakuvakin tänne läjäyttää. Viritelkäähän hanurit oikeille taajuuksille ettei ole liian kuoppaista kyytiä tiedossa.

Rock everybody!

Jaakko, tuo maineikas irstaisuuden sankari, yritti hetki sitten tappaa minut nauruun: unnunnuu.

Maaliskuu

MARCH: ”Melancholy March” is a composition by Herman Saunders and Dory Langdon. It was done especially for this album. A very shrewd commission indeed.

Meikä vetää kaakaojuomaa

Marko kertoi karmean kahvijutun tuossa alla. Muutenkin tässä blogissa on sivuttu jos jonkunverran makuaisteja hiveleviä nautintoaineita. Viime vk.loppuna ostin soijakaakaojuomaa ja arvaatte varmaan että maku oli aivammahtava. Tästä tulee tän kevään hitti mulle. Satakertaa parempaa kun kaakao, varmasti on , uskokaa vaikka huviksenne jos ei muuten.

Mieletöntä. Jos kaikki maailman ihmiset joisivat ko. kaakaojuomaa niin maailmanrauha olisi turvattu. Ajatelkaas nyt jos vaikkapa Rovaniemenkaupunki, ihan vaan m a t k a i l u n nimissä lahjoittaisi kaikille turisteille purkillisen soijakaakaojuomaa ikäänkuin tervetuliaisjuomana, veisi se maailmanrauhaa enempi eteenpäin kuin Juolupukki tai Liirdo yhteensä ja tämä kaupunki voisi vihdoinkin pestä kasvonsa. Kaikkit töppäilyt annettaisiin anteeksi ja ihmiset ymmärtäisivät toisiaan. Pikkasen olis hyvä meininki ja ilmastonmuutos kun vielä vähän lämmittää näitä seutuja niin Jolupuki voisi pukeutua shortseihin ja vedellä soijakaakaota jossa olisi snadisti rommia joukossa tai sitten paikallista ponua. Pulkat ja sukset voisi lähettää kehitysmaihin, pitkät kalsarit ja pipot kanssa. Jep jep ja ajatus lentää kuin hohtimet kaivoon.

Herkkua matkalla

Pari päivää sitten pohdimme, onko lapsuuden suosikkiohjelma kestänyt aikaa. Tarkistin asian U-tuubista. Hyvin on kestänyt. Tilasin boxin saman tien. Kuume nousee!

Smack Part 2.

Joskus Poikakuoroblogissa manasin kun ei löydy Smackiltä joutubelta tai jostakin muualta yhtään videota. Kysellyt vaikka mistä, netin kautta tietenkin, kukaan ei tiedä kellä olisi videota tai dvd:ta. No löysin myspacelta Smackin fanisivut ja sieltä joku lupasi laittaa lähitulevaisuudessa jotain matskua joutubelle tai johonkin vastaavalle ja ilmoitella kun siirto on tehty.

Mutta mutta. Muistattekos sen huhun että Nirvana diggasi pirusti Smackistä ja oli jopa soittanutkin lainabiisinä Smackiä joskus uransa alkuaikoina. Moni epäili tuon huhun paikkansapitävyyttä jostain kumman syystä. No nyt löytyi pätkä jossa Nirvana vetää Smackin: Run Rabbit Run biisin. Muistakaa nyt sitten mistä saitte tämän tiedon naperot, eli Poikakuoron blogista.

Aika hyvältä muuten kuulosti tuo Nirvanan veto, vaikka nauhoitus olikin aika kuppainen.

Tommy

Usein on ollut etkoilla puhetta, kuinka me kaikki kaipaamme Tommya.

Tule Tommy takaisin,
ole niin kuin ennenkin
me kaikki sinua kaivataan

Onneksi saamme lohtua ikävään, kun katsomme kukin tykönämme koko kuorolle niin rakasta musiikkivideota.

Memoraatti

Vannon, että näin vanhassa, ruskeassa kahvikupissani Loch Nessin hirviön. Olin juuri valmistautumassa jokailtapäiväiseen annokseeni, kun näin kupissa kahvinesteen pinnalla peloittavan varjon - tutun, peloittavan varjon.

Mutta varjohan se ei ollut. Vanhan kuppini kaamea hirviö tuli hetkeksi pintaan, katsoi ympärilleen ja sukelsi sitten kofeiinin syvyyksiin. En ollut uskaltaa ryystää aluksi lainkaan, mutta sitten tulin lohduttaviin ajatuksiin: eihän hirviöitä ole olemassa!

Jonninjoutavaa jollotusta!

Paikallinen elävän musiikin yhdistys tarjoili viihdettä hiihtolomaviikon päätteeksi - ja kuten tavallista myöhästyimme. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut ainoastaan viihdyttää itseä, vaan myös hoitaa busineksia. Yksi illan esiintyjistä on nimittäin osakkaana uuden Radiopuhelimet-vinyylin julkaisussa. Odotettavissa oli siis, että kyseinen läsy olisi saatavissa keikalta. Esiintyjien välissä pöytäämme horjuikin muusikko kahden levylaatikon kanssa, valitellen soittamisen olleen hankalaa, kun ei ollut esiintyessään tarpeeksi kännissä. Kauppojen hieromisen ohessa hän sitten paikkaili tätäkin puutostilaa. Ja kunnon kauppamies kyseessä olikin, kun alkoi tinkiä levyjen hintoja alemmaksi ennen kuin itse oli ehtinyt suutaan aukaista. Siinä istuessaan kauppias valitteli sitäkin, kun levyt eivät käy kaupaksi. Välillä poistuin pöydästämme seuraamaan illan muita esiintyviä artisteja ja palatessani huomasin, että kauppamies ja levylaatikot olivat yhä pöydässämme – tehokkuus ja kapitalismi eivät kaikilla aloilla vielä ohita muita elämänarvoja. Ja taisimmekin olla vastuussa illan pääasiallisesta tuotosta, muilla ei pahemmin levykasseja näkynyt.

Sitten kun joskus saan taas levyhyllyn pystytettyä näyttää uusi Radiopuhelimet hyvältä yhtyeen ”Avaruus” ja Jussi Raittisen ”Jussi ja Kieku ja Kaiku” levyjen välissä. Sitä ennen on tyydyttävä pyörittelemään levyä omissa hyppysissä ja availemaan hienoja avattavia kansia.

Koska levy siis tuli odotettua halvemmaksi, eikä virvokkeita tullut nautittua ja lipunmaksultakin säästyi, saattoi seuraavana päivänä käydä noutamassa tavaratalon levyosastolta Stoogesin kovasti kehutun Funhouse-cd:n tyydyttämään pahimman möykän tarpeen. Rahaa jäi vielä toisen putiikin ruokaosastollekin tuhlattavaksi, mutta seuraavat pari viikkoa pitänee syödä papuja ja jäätelöä tai jäätelöä ja papuja.

Ilouutinen on myös se, että Rovaniemen kaupunki tukee Lordin Euroviisuesiintymistä 50 000 eurolla. Sirkushuveja me pitkäaikaistyöttömät kaipaamme! Aina töitä hakiessani on vastauksena nimittäin ollut: Ei ole rahaa” (paitsi kerran esteenä oli puuttuvat naiselliset ominaisuudet). Tällaisina hetkinä on hienoa olla rovaniemeläinen! Riemuitkaamme Brews Springstienin tahdissa!

Halleluja!

Wedding singer

Accidents never happen in a perfect world (lähde)

Eilen

1.) Ari oli lavalla kuin ukkosenjohdatin, Suuri Välittäjä.
2.) Kristian teki Lapin kesästä heviversion. Toimi tosi hienosti.
3.) Anna sai teki Princen klassikkoslovarista uskottavan.
4.) Mia oli perushyvä, mutta hieman epätasainen oli eilinen esitys.
5.) Johannan esitys kärsi ristiriitaisuudesta. Iso pettymys.
6.) Kristiina ei tehnyt tarpeeksi syntiä. Jäi hiilet hehkuttamatta.
7.) Panu oli ihan perseestä.

Suurin pettymys: Johannan vaisu esitys ja hänen tippumisensa.
Suurin yllätys: Kristianin jylhä versio Lapin kesästä.
Suurin ihmetys: Millä eväillä Panu-poika on pääsyt finaaliin asti?
Suurin lupaus: Annalla on mielettömät lahjat, ei epäilystäkään.

Suurin toivomus: Laulaisipa Ari Iron Maidenia! Esimerkiksi Run to the hills, The Prisoner, Die with your boots on saattaisivat nousta hienosti lentoon. Entäpä Aces high tai Number of the beast? Jälkimmäinen saisi takuulla helluntalaiset sun muut uskovaiset varpailleen.

Idols

Illan biisivalinnat paremmusjärjestyksessä:

1.) Ari: Perfect strangers (Deep Purple). Aijaii, kun on on hyvä valinta!
2.) Mia: Born to be my baby (Bon Jovi). Bonkku on paheeni, en voi mitään.
3.) Johanna: Moonlight shadow (Mike Oldfield). Tästäkin olen aina pitänyt.
4.) Anna: Nothing compares 2 U (Sinead O''Connor) Princen klassikkoslovari. Paras versio Rosie Gainesilla.
5.) Kristiina: Like a prayer (Madonna). Diggailen kovasti koko levyä (1989).
6.) Panu: Eye of the tiger (Survivor). Roxku-tunnari! Salihitti! Nousee! Nousee!
7.) Kristian: Lapin kesä (Vesa-Matti Loiri). Loiri? Miksei Leino? Rohkea valinta, hieno biisi.

Suosikkilaulajani paremmuusjärjestyksessä:

1.) Ari & Kristian. En osaa vielä päättää kummasta pidän enemmän.
3.) Johanna. Kun vire on kohdallaan, kuulostaa tosi hyvältä.
4.) Anna. Pieni ja pippurinen, mutta iso ja soiva ääni.
5.) Mia. Onnistuessaan hyvä, mutta överit johtaa harhaan.
6.) Panu. En oikein muista, millainen tyyppi on kyseessä.
7.) Kristiina. Äh, ei nappaa sitten yhtään.

Mutta Arin Perfect Strangers on illan kiinnostavin "veto" näin etukäteen. En ole koskaan kuullut sitä kenenkään muun kuin Ian Gillanin laulamana. Kristiankin voi yllättää, kaikki riippuu sovituksesta ja lähestymistavasta.