Kevättä ilmassa, kävelin sohjossa kohti pääkallopaikkaa liukastumatta kertaakaan. Sohjosta sain kimmokkeen joka kutkutteli makuhermojani, Caipiroska drinkki. Muistin kuitenkin että drinkki on helppo pilata hosumalla ja kaupungin parhaat Caipiroskat tehtiin toisessa baarissa eikä tässä mihin olin matkalla, se makunautinnosta. Matkalla tapasin eksyneen Japanilaisturistin ( kaikki Japanilaiset turistit näyttävät eksyneiltä) jonka opastin hotelliin jota hän yritti löytää. Ihmeellistä, miten monta kertaa kartta ehtii pyörähtää turistin käsissä ennenkuin oikea ilmansuunta saadaan haarukoitua framille. Voin vain arvailla miten monta kertaa Jaappanilainen on kerennyt sekoittaa omat askelkuvionsa yrittäessään ottaa selvää kaupungin eläimellisentyperästä asemakaavasta.
Baarissa olin siis hyvissäajoin, järjestelin kysymysvastauspapereita ja testasin cd-soittimen. Odottelua, missä Olli viipyy, samassa puhelin soi; Olavi huohottaa puhelimeen ja kertoo kadottaneensa pipon joenjäälle. Sytytän savukkeen ja siemaisen tuopista huikat, laitan Stoogesin uusimman soimaan. Tapaan baarissa vanhan bändikaverini, kerkeämme vaihtaa muutaman sanasen ennen kisan alkua.
Ja sieltähän Batman saapuukin, ilman pipoa tosin. Batman-Olli kertoo minulle koko tarinan miten pipo katosi, skarppaan ja yritän näyttää siltä niinkuin olisin aivan oikeasti kiinnnostunut siintä vitunpiposta. Katson Pipo-Ollia kasvoihin ja nyökyttelen päätä niinkuinmuka kuuntelisin ja välillä vastailen; "älä hitossa", "niinkö", "on se vaan juu..", vanha hyväksihavaittu hämäyskikka joka toimii aina.
Aloitamme kisan, joukkueita on kaikenkaikkiaan viisi tai kuusi. Istuudumme alas ja laitamme levyn soimaan, bauhausia, joku outo bändi, siouxie, CURE. Vatsassani kuplii, makaronisoijalaatikko. Saatana, pitääkö tässä vielä lähteä raportille. Ei, se meni ohi.
Cure.
Pipo-Olli kertoo nyt minulle Sex Pistolsista jotain, minä nyökyttelen ja muistelen itsekseni mistä lehdestä aikoinaan luin että Curen jätkät vetivät hirveesti happoa uransa alkuvaiheessa. Outo juttu.
Kun Jimi Hendrix ja kumppanit vetivät happoa 60-luvulla saivat he paljon positiivisempaa musiikkia aikaan kuin 80-luvulla happoa vetäneet bändit. Kasaribändit kuulostaa skitsoilta, 60's bändit hilpeiltä, niis on muuten ero. Jasmin Mäntylöitä on vain kaksi, ne lähtevät kesken toisen kierroksen. Ehkä he menivät uimahallille.
Poikakuoro on tänään; rovaniemi vampyre Satu96, Matti&Teppo, Nissani, Jaakko Teppo.
Röyh!
Vatsassani kuplii. Olli nousee pöydästämme ja menee kertomaan oikeat vastaukset. Käytän tilaisuuden hyväkseni. Nostan hitusenverran vasenta kannikkaani ja vapautan hieman suolikaasua biosfääriin. Oho! Tunnen kuinka pakarani resonoivat, helpottavaa ah, ja kohtuullisen kovalla äänenpaineella varustettu soundi hukkuu nippanappa taustamelun alle. Bassotaajuuksia tuntui löytyvän, ylemmät keskiäänetkin soivat hyvin, kaasupurkauksella oli pituuttakin, tuoksua ei ollut, arvosana 9. Puhaltelen tupakinsavua ympäriinsä, jos vaikka sprägärin döfis tulee ikäänkuin viiveellä niinkuin niillä monesti on tapana. Kolistelen myös pöytää ja köhin, hämätäkseni että tarkkakorvaisinkaan ei älyäsi mistä äsken oli kyse.
On kaljapommin aika.
Valitsin Blonde Redhead:n kappaleen, luullen että yliopiston artsufartsut sen tietäisivät, virhearviointi, kukaan ei tiennyt. Pipo- Olli nikkaroi uuden kysymyksen joka koski jonkun laulajan syntymävuotta. Laulajan syntymävuoden kaava on seuraavanlainen; curen levyjen lukumäärä kerrottuna bauhausin rumpalin pituudella ja se jaetaan new york dollsien jäsenmäärän mukaan. Kisa loppui jossainvaiheessa. Papukaijat voittivat. Kalle veti tyytyväisenä lippis päässä voittokaljaa. Läksimme jatkoille, minä, batman, satu96, lippis-kalle, neljäntuulenmikko ja mattiteppo.
Ensimmäisessä jatkopaikassa näkökenttäni alkoi supistua huomattavasti, ylimitoitetun nestetankkauksen johdosta. Lippis-Kalle kertoili eksoottisista viinapaukuista ja tunnelma oli lupsakka. Jostain alkoi kantautua puhetta joka kritisoi musavisaa. Käännyin ääntä kohti ja huomasin tuijottavani Poika ja Ilves elokuvan poikaa ja ilvestä." What a Fuck" loihelausumaan ja lämä pohjaan, rauhanturvajoukot lähtivät liikkeelle. Katselin rauhassa, tähtäsin suoraan kohti kolmattasilmää ja annoin palaa..... kunnes takaraivostani, tarkalleenottaen kaakosta, kuului ääni "JARRU". Satu oli kytkenyt ajatuksenlukijansa päälle. Läksimme vielä toiseenkin jatkopaikkaan jossa Mikko mongersi ruotsia, minä sössin karaåkessa ja kukaan ei ollut kenellekään vihainen, vallitsi harmoninen kaaos niinkuin maailmanlopunravintolassa yleensäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti