maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

Lavin Vepa räppää.



1971 äänitetty Silakka-Apajilla biisi. Kertsissä hienoa "laveaa" räppiä ja bändi kiilaa lopussa tosi kauniisti. Hauskat sanat.

tiistaina, kesäkuuta 17, 2008

Ärtsyt soundit



Eikä videokaan ihan huono ole.

maanantaina, kesäkuuta 16, 2008

Rüştü!


Eilen Turkki pelasi itsensä ilmiömäisellä nousulla jatkoon, ja maalivahti Volkan tuuppasi itsensä pelikieltoon. Jos Turkin valmentajalla on yhtään tolkkua, komennetaan tolppien väliin Rüştü Reçber!

Turkin tulevia pelejä odotellessa voi kuunnella vaikka 3 üç hürel:ia (a, (b

Viikon musavideo.

lauantaina, kesäkuuta 14, 2008

Hikinen hevi-ilta: Dio Club Teatrialla 6.6.2008

Jälleen junassa. Kesäinen aamu on valjennut kauniina ja olen taas matkalla Ouluun hevikeikalle. Viime kerran hyvien kokemusten jälkeen olen pitänyt silmällä Teatrian ohjelmistoa ja Dion keikan ilmaannuttua ohjelmistoon oli helppo tehdä pikainen päätös uudesta keikkaretkestä.

Niinpä junan nytkähdettyä liikkeelle laitan kuulokkeet korviin ja Blackmore’s Nightin cd:n soimaan. Edessä on pitkä päivä, joten suljen silmäni ja jätän maailman vielä hetkeksi ulkopuolelle…

Junan pysähdyttyä Oulun asemalle vääntäydyn liikkeelle ja suuntaan kassi olalla hotellille. Kiirettä ei ole, koska keikan alkuun on miltei 12 tuntia aikaa. Kirjaudun sisään ja suunnistan huoneeseeni. Mukavaa, tällä kertaa minulla on näkymä Rotuaarin aukiolle. Puran rauhassa ylimääräiset tavarat repusta ja yritän hahmotella, missä kuluttelisin päiväni. Suunnittelu sujuu paremmin täydellä vatsalla, joten suuntaan parin korttelin päässä sijaitsevaan tuttuun pizzeriaan. Maukkaan aterian jälkeen lähden katselemaan aurinkoisen Oulun maisemia.

Pitkän iltapäivän kallistuessa kohti iltaa aloitan hiljalleen palailun kohti hotellihuonetta. Hitunen iltapalaa mukaan ruokakaupasta ja sitten hetken huilille huoneeseen. Kellon lähestyessä iltakahdeksaa alan vähitellen laittautua lähtöön. Sää on edelleen mukava, joten olen päättänyt kävellä Teatrialle.

Kävelymatka sujuu joutuisasti, vaikka päivä alkaa jo painaa jaloissa. Olen hyvissä ajoin perillä eikä oven takana ole vielä tungosta. Lippu käteen, sisälle ja takki narikkaan. Ensimmäisen bändin aloitusaikaan on vielä reilu tovi, joten suuntaan myyntipöydälle. Mukaan tarttuu tyylikäs Last in Line-paita. Kokoja on vähänlaisesti, koskapa kiertue on jo lopuillaan ja kauppa on käynyt. Siirryn peremmälle odottelemaan soiton alkua mekaanista musiikkia kuunnellen. Jaloissa kivistelee entistä enemmän, mutta jotenkin aika vain kuluu.

Ensimmäinen bändi aloittaa säntillisesti kello 21.30. Dion lämmittelijänä on Machine Men-niminen poppoo, jota kuulen nyt ensimmäisen kerran. Ei kauheasti kolahda ei. Hyvin soitettua, mutta täysin koukutonta metallimättöä. Kuuntelen kuitenkin keikan kokonaan. Menköön nyt koko rahalla, kun on tänne asti tultu. Soittoa kestää kolme varttia, jonka jälkeen kamojen roudaaminen tuntuu huomattavankin mielenkiintoiselta. Dion keikan alkuun olisi vielä se samainen 45 minuuttia aikaa. Onneksi levymusiikki on pääosin hyvää. Maidenia, Gary Moorea, Whitesnakea ja muuta perusmetallileipää.

Hiljalleen huomaan saliin alkavan valua väkeäkin. Lavalla teknikot suorittavat viimeisiä testejä. Kohta näyttäisi olevan valmista.

Viimein tulee hetki, jolloin lavan valot sammuvat. Vain himmeät siniset valot valaisevat soittimia ja vahvistimia. Savun leijuessa lavalle alkaa kaiuttimista soida kaikille tuttu aavemainen intronauha. Tällä siis aloitetaan! Ensimmäisinä saapuvat lavalle Craig Goldy, Simon Wright, Rudy Sarzo ja Scott Warren aloittaen Holy Diverin. Kuin tyhjästä tupsahtaa lavalle myös Ronnie James Dio ja ottaa yleisön hyppysiinsä. Väsymys haihtuu ja kädet nousevat hevitervehdyksiin pysyen ylhäällä seuraavan reilun puolentoista tunnin ajan. Settiin on kasattu huikea kasa klassikkobiisejä. Mukana on niin Dion soolohittejä kuten myös valittuja Rainbow-klassikoita. Miehellä on tosiaan mistä ammentaa.

Itselleni oudommilta Master of the Moon ja Killing the Dragon-lätyiltä poimitut biisit kuulostavat myös hienoilta, mutta todellinen nostalgiahyöky irtoaa luonnollisesti vanhemmista 80-luvun kappaleista. Joitakin niistä en ole kuullut vuosiin. Radioystävällinen Rock 'n' Roll Children nostattaa liikutusta pintaan. Kuinkahan monta vuotta senkään kuulemisesta on vierähtänyt…

Bändi soittaa upeasti, soundi on tuhti ja äänenpaine silittelee hiuksiani. Holy Diver-aiheinen taustakangas, savut ja valot ovat ainoat lavaefektit eikä muuta oikeastaan kaivatakaan. Dio ja musiikki ovat illan tähdet. Itse herra Dion kuntoa ei voi kun ihmetellä. Hintelä ukkeli heiluu ympäri lavaa ja laulaa upeasti. Ääni taipuu ja artikulointi on selkeää. Biisit ovat tuttuja ja laulan mukana.

Keikan lähestyessä loppuaan tulee tietenkin myös perinteinen yleisönlaulatusbiisi eli Long Live Rock and Roll ja sali laulaa yhteen ääneen Dion johtaessa joukkoa. Toiseksi viimeisenä biisinä kuullaan majesteettinen The Last in Line. Kyllä soikin komeasti! Sitten vielä tiukasti vedetty We Rock, pitkät aplodit ja kumarrukset ja ilta on ohi. Jono tai paremminkin suma narikan nurkalla on kuin muuri. Haahuilen hetken salissa miettien, pitäisikö ostaa vielä kivennäisvesipullo. Päätän kuitenkin lähteä urheasti jonottamaan. Viimein saan takkini ja astun jo viilentyneeseen, mutta valoisaan iltaan ja suuntaan hiljentyneitä katuja pitkin kohti hotellia

maanantaina, kesäkuuta 09, 2008

Ouh Yeah!!!!! (rekisteröity tavaramerkki)


Kun tallailee kohti Turkuhallia (ex-elysee, typhoon) tajuaa jo naisten lukumäärästä että Kravitz esiintyy täällä tänään. Monella miehellähän on ns. selityksen paikka jos levyhyllystä löytyy Lennyä tai roudaa perseensä artistin keikalle. Spiritualized aloittaa tyylikkäästi keikkansa, hiljaa, intensiteettiä kasvattaen. Yleisöä hitusen ja hallin soundi puuroutuu. Hiippailen lähemmäs eturiviä ja antaudun flown vietäväksi, bändi skulaa hyvin ja jamittelee antaumuksella välillä äityen hallitun kakofoniis-psykedelisiin sfääreihin. Lopuksi Come Together muljahtaa käyntiin ja perskutarallaa että soi hienosti, pari tummaa mimmiä hoitelee stemmoja ja johdattaa biisin korkealle ja kovaa, biisi päättyy jameihin. Tahtoo lisää, hieno lämppäri akti. Jonze ois saattanu tykätä.

Kravitsia sitten odotellaankin ehkä pikkasen liikaa. Odotus palkitaan. Bring it on lasautta kitarariffillä löysät punttiin, jumazuga mikä alku. Bändi svengaa kuin se kuuluisa junanvessa, valitettavasti miksaaja tuntuu että miksaisi korvatulpat päässä. Uuden levyn biisit tuntuu toimivan parhaiten, siis ne rokkaavammat. Bändi äityy jamittelemaan ja se on hienon kuuloista, parhaimmillaan kuullaan 20 minsan jameja. Kravitsi hyppää kesken jamien basson varteen ja antaa palaa ja heti sen perään jampat vetää blues jamia ja Kravitsi äityy rumpuja takomaan. Aikamoista heittäytymistä noin niinku tuon mittakaavan staralta. Muutenkin tuntui että euroopan kiertueen aloituskeikalla mokia tuli ja meni ihan kiitettävän inhimilliseen tahtiin, hieno piirre. Hittibiisejä vedettäessä ei voinut välttyä karaoke efektiltä, bändi veti aika kyllästyneen oloisesti Fly Awayt sun muut "Ou Jee" tavaramerkkibiisit.

Mutta mutta, kaikenkaikkiaan 2 tuntia ja 45 minsaa oli setin kesto. HendrixZeppelinMayfieldCharlesWonder akselilla liikuttuna ei yhtään liian pitkään, perinnetietoista kamaa, tyylipuhdasta. Voin kuvitella miten 70-luvun puolella mustat funk/soul pumput ovat revitelleet juuri tuon kuuloisia jamiherkkupaloja. Ja onhan se jo kuulemisen arvoista kun Craig Ross ja Kravitz intoutuvat vetämään Hendrix/Zeppelin pastissiriffejä lahkeet tulessa. Visuaalit olivat aikalailla vaatimattomat, viimekerrallahan miehellä oli perus stagelamppujen ohella ainoastaan sellainen ****tun iso peilipallo joka loisti nyt poissaolollaan. Bändi oli jo itsessään tyylikäs aina kitarastyrkkareiden asettelusta lähtien, homma toimi siis ihan normaalilla "rokkari" estetiikalla (äijät pukeutuu ehkä piirun vaatimattomammin kun eivät ole lavalla). Kravitzilla olisi hyvät mahdollisuudet rakennuttaa isoja lavarakennelmia Stonesien/U2/Metallica/Kiss, etc.. tyyliin mut mies haistattaa paskat lavahärpäkkeille ja vetelee sensijaan 20 minsan jameja. Vois sanoo et pikkasen hyvä juttu, perusasiat kunniaan, Love Revolution!! ja pankaa menemään.

Muistakaa mainita lastenlapsillenne että vapaustaistelija Jahitzu kävi katsomassa tuon euroopankiertueen avauskeikan niin tulette huomaamaan kuinka silmiin syttyy outo loiste jota ette aikaisemmin ole nähneet.

Jep ,lähden väsäämään kasviskeittoa ja laitan tuoreimman Koe-eläinpuiston taustalle pauhaamaan.

ps. Turuus piipahdin kirpparilla tsekaten farkkurotsivalikoiman. Vieressäni pari tummaa (toinen rasta, toinen basic) jamppaa valitsi nahkatakkia toiselle. Oli mielenkiintoista katsella ja kuunnella kun he sovittelivat muutamaa nahkatakkia ja kelailivat ääneen tyyliseikkoja jotakuinkin pualtuntii suht avoimesti. Oli hauskaa jannuilla ja niin myös mulla. Toista se on kun valkoperse tekee vaatehankintoja :) Ei löytyny sopivia rotseja mulle, ronkeli kun olen ja muutenkin kaappi pursuilee farkkutakeista.

perjantaina, kesäkuuta 06, 2008

Enon disco.



Tää biisi tuli joskus Cafe Veijon baarissa, repesin ihan totaalisesti. Onkohan tää muuten toiminut suurena innoittajana Leo Bugariloves:lle.

torstaina, kesäkuuta 05, 2008

All you need is cash





- Lenny Kravitz Lyrics

Alan virittäytyä viikonlopun keikkaan. Toi biisi kuulostaa paikoitellen ihan RedHotChiliPeppersiltä, vai olenko väärässä?

maanantaina, kesäkuuta 02, 2008

Hey Bo Diddley!!!

Bo Diddley heitti skeban nurkkaan. Jäämme kaipaamaan huojuvaa marakassi komppia ja laatikkoskeban soundia. Edistämme rhytm 'n' bluesin ilosanomaa ja vaalimme perintöäsi.

Hallelujah! : laulaa Poikakuoron blues-osasto.