maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Tikkarilaulu


Hyvää uutta vuotta Rovaniemen poikakuorolle! Toivottavasti juhlanne etenevät videon tunnelmissa.

Cat People 2.


Rakkaus on hieno asia. Tässä tuoksua joka pyyhkäisee monet parfyymit mennessään.

The best odour ever.

Mehukasta uutta vuotta 2008.

Buster Keaton tarkistaa taivaan ja helvetin

Sinä olet se mykkä sana
jota rakastan
- Timo K. Mukka

Markku Peltola 1956 - 2007.

Caught in a whisper - Indigo


En ole mikään livemusiikin ystävä (soittavat aina niin huonosti ja kovaa eikä pääse itse vaihtamaan kappaletta jos kyllästyttää) mutta tätä jaksoin katsoa koko yhdeksän ja puoli minuuttia. Pariinkin kertaan.

Olen aina pitänyt julkisesti soittamista tai laulamista epäeroottisuuden huippuna. Kiitos kuulunee koulun oppilaskonserteille ja niiden ultratätimäiselle tunnelmalle, jonka takia aloin itse soittaa mitään vasta melko iäkkäänä.

Tässä on toisin.

sunnuntaina, joulukuuta 30, 2007

Mrrrrrrrrrrr...... Cat People.

Reggae-, Pop- ja Rock musan peruskuvastoon kuuluvat nuo myyttiset kissaeläimet. Leoparditakkia, pantteri tatskaa, Juudaan leijonaa vilisee vähän väliä. Vaarallista, vaistonvaraista liikkumista ja oleilua, yksilönvapautta, voimaa, sielukkuutta, undergroundia. Hurriganesinkin basarissa aikoinaan komea tiikeri irvisteli. Mustat Pantterit saivat rokkareiden suosion jenkeissä. Vihreet Pantterit hehkuttaa omalla tyylillään. Gogol Bordellon laulaja näyttää viiksiensä kanssa aivan joltain kujakissalta. Helvetin hienoa symboliikkaa nuo kisut edustavat ja monesti ovat vielä tyylikkäästi esilläkin. Musa kontekstissa kisut ovat ykköspaikkansa ansainneet.

"Mul on tiikeri tankissa ja kuulen kuinka...." laulaa Marjo Leinonen ja Viranomaiset ja meitsi poistuu tupakille.

perjantaina, joulukuuta 28, 2007

torstaina, joulukuuta 27, 2007

Wolfmother.

Wolfmother Woman
Video sent by modularpeople

Tämä olis "Tahtoo nähdä Top-5" -listan ykkösenä.

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Hauskaa joulua!


Omasta puolestani toivoittelen kaikille musavisailjoille kautta maailman oikein hyvää joulua!

Parkour-pukki

Joulu on pian ovella ja pukin kiireet alkamassa. Mikäs neuvoksi, kun paketteja päätyy teille tietymättömille? Sitten pitää kiiruhtaa, tietty. Urbaanissa ympäristössä parkourtaidot ovat eduksi. Katsokaahan itse hauskat pätkät (1 ja 2).

perjantaina, joulukuuta 21, 2007

Tärinää Teatrialla: Motörhead Oulussa 13.12.2007

Torstaiaamu 13.12.2007. Astun aamupäivän junaan. Hetken kuluttua alkaisi matka kohti Oulua. Motörheadin keikan alkuun on vielä vajaa 12 tuntia aikaa. Olen napannut asemalta VR:n asiakaslehden matkalukemiseksi. Lisääkin lukemista löytyisi, mutta ne ovat laukussa ylähyllyllä ja tovin kuluttua laittaisin kuitenkin musiikin soimaan ja ummistaisin silmäni. Lehden luettuani kaivan kassista kannettavan cd-soittimen ja laitan soimaan Richard Hawleyn Cole's Corner-albumin. Nämä maisemat on nähty niin moneen kertaan, että kerään mieluummin voimia päivää ja iltaa varten.

Junan saavuttua ajallaan Ouluun suuntaan suoraan kohti hotellia. Nyytit huoneeseen, pikainen raikastautuminen ja kauppalaan. Illasta on tulossa pitkä, joten on hyvä varata hieman yöpalaa huoneeseen.

Iltapäivä sujuukin joutuisasti ja pian on aika siirtyä jälleen tukikohtaan. Kuteiden vaihto, tiketti ja kevyt tarpeisto laukkuun ja kohti bussipysäkkiä. Pian auto saapuukin ja aloitan köröttelyn kohti keikkapaikkaa. Paikkojen tunnistaminen pimeydessä on hankalaa ja jään hieman etuajassa bussin kyydistä. No, tien toisella puolella näkyykin vaeltavan heviväkeä Teatrian suuntaan.

Paikalle saavuttuani joudun hetken etsimään klubin sisäänkäyntiä. Löytyyhän se ja pihamaalla paikalle saapuvaa väkeä tervehtii pari murtaen englantia puhuvaa paitojen kaupustelijaa. En mene lankaan, sisällä lienee tarjolla virallistakin muistoesineistöä.

Olen hyvissä ajoin paikalla, joten minulla on hieman aikaa katsella ympärilleni. Suuressa kalja-aitauksessa on jo väkeä. Tallustelen eteenpäin tarkkaillen tilannetta. Illan orkestereilla on myyntipöytiä käytävän varrella. Motörheadin pöytä on paraatipaikalla eteisessä. Aika kuluu verkkaisesti, mutta kello lähestyy vääjäämättä kahdeksaa.

Kello 20. Soitto alkaa. Ensimmäinen esiintyjä on Los bastardos Finlandeses. Viisi karvaista äijää soittaa raskasta rähmärokkia. Kuulostaa vähän kuin Peer Günt ja Backsliders olisivat kasanneet yhteisen projektin. Vasta myöhemmin kuulen, että Bastardosissa soittaa ex-Güntiläisiä. Kuunnellessani totean vain homman toimivan, mutta ei kolahtavan. 25 minuutin setti on juuri kylliksi tätä osastoa. Tyylin puolesta Bastardos kuitenkin sopii illan henkeen.

Roudaustauko. Ostan virvokepöydältä kupillisen limonadia ja piipahdan eteisessä katselemassa, kuinka myyntipöydällä kauppa käy. Vähitellen valuskelen takaisin saliin vartoilemaan Hanoi Rocksin aloitusta. Uudet kamat on pikaisesti roudattu paikoilleen, hapsunauhat ripusteltu telineisiin ja pian on Hanoin vuoro nousta lauteille. Bändi aloittaa tiukasti. Keikka koostuu pääosin uudesta materiaalista, jota en tietenkään tunne. Andy kätkee kasvonsa lierihatun alle ja Mike keikaroi tuttuun tyyliinsä siellä sun täällä. Bändi on edelleen armottoman kovassa keikkavireessä. Ansio lienee erinomaisten nuoremman polven jäsenten, mutta myös Mike on ihmeellisen kovakuntoinen. Hemmo ketkuilee ympäri lavaa ja kiipeilee kaiutintorneissa lavan molemmin puolin. Suuri suomalainen kitarasankari ja rockstara Andy McCoy on tällä kertaa ihmeellisen vaisu. Mies soittaa soitettavansa, mutta esiintyminen sinänsä ei ole kauhean hohdokasta. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ok kolmevarttinen. Tuttuja biisejä kuullaan aika vähän, mutta yleinen energia kompensoi paljon. Keikasta jää kuitenkin vähän irrallinen olo. Pääesiintyjänä Hanoi olisi toiminut, mutta nyt yhtye oli ehkä hieman väärässä seurassa. Mike sai kuitenkin yleisöön liikettä ja lämpöä, mikä myönteisenä seikkana todettakoon.

Hanoiden jälkeen alkaa varmaan elämäni pisin puolituntinen. Uuttera roudarilauma on jälleen lavalla. Nyt vain väki on hieman toisen näköistä, kuin aiemmin illalla. Jaloittelen hieman käytävän toisessa päässä katsellen väkeä. Ja kuinka ollakaan, puolituntinenkin kuluu.

Kello 22. Vihdoin 23 vuoden fanituksen jälkeen suuri hetki. Taustakankaan suuri moottöripää irvistää yleisölle, kun lavalle astelevat Lemmy, Phil Campbell ja Mikkey Dee. Ilmoille jyrähtää Dr. Rock ja Lemmy aloittaa pää kenossa mylvintänsä. Jee! Tätä on tultu katsomaan, tätä on tultu kuulemaan! Motörheadin äänivalli puskee korvatulpista läpi ja puhaltaa pellet suohon. Nyt ei kuunnella meikattuja teinixpoppixidolixpellexejä, joita minä en muista nyt eikä vuoden päästä kukaan muukaan. Lavalla on kolme äijällistä rock 'n' rollia bändissä, joka on toiminut 32 vuotta jyräten läpi kiven, teräksen ja betonin.

Kappale päättyy ja Lemmy tokaisee: "We are Motörhead and we play rock 'n' roll"! Paras uskoa, olkaa hyvät! Ja me uskomme, kun seuraavaksi rakenteita koettelee Stay Clean ja lisää tulee seuraavat puolitoista tuntia. Setti on kuulijaystävällisesti kasattu. Tasapuolisesti uutta ja vanhaa ja tasaisen tiukkaa matskua. Mukana on monta unelmatärinää, mutta näin fania liikuttavat eniten vanhat klassikot Metropolis, Iron Fist ja ah, ikisuosikkini ja kaikkien aikojen kovin rokkirutistus Killed By Death. Viimeinkin pääsen huutamaan väsyneen kurkkuni viimeisillä voimilla laulun iättömän romanttisia lyriikoita.

Biisien seuratessa toistaan tiedän seuraavani tähänastisen elämäni kovinta rokkenroll-showta. Lemmy on elävä todiste siitä, kuinka tervehenkinen rockelämä pitää nuorena ja kauniina. Äijä on silkkaa rokkenrollia tempoessaan bassostaan räminäsointuja. Lisätään tähän vielä Phil Campbell ja Mikkey Dee, niin kyllä tässä klassista kokoonpanoa kuunnellaan. Olkalaukkua koettaessani tunnen kännykän tärisevän äänenpaineen iskuista. Tähän tarvitaan vain nuo kolme tyyppiä lavalla. Jätkistä irtoaa enemmän rytkettä, kuin viidestä Bastardosista. Ottakaas mallia nuoret! Keikan puolivälin tienoilla Mikkey Dee pääsee esittelemään yksin taitojaan pitkällä rumpusoololla antaen arsenaalilleen kyytiä koko rahalla. Jytinä hieroo mukavasti rintakehää tyypin mättäessä tukka pöllyten. Mahtavaa menoa!

Iron Fist, tuo muistorikas ensikosketukseni Motörheadin musiikkiin päättää varsinaisen setin. Yleisö ei todellakaan aio päästää bändiä menemään ja kohta kolmikko on jälleen lavalla. Iloisena yllätyksenä ensimmäinen encore on akustinen Whorehouse Blues. Hullunkuuloinen ajatus, mutta toimii. Sitten taas piuhat kiinni ja tuttu intro päälle: Ace Of Spades. Tuplakonekivääribasaritykitys! Illan viimeinen biisi Overkill infernaalisen stroboshown säestyksellä ja tietty pitkänä versiona! Sitten pitkät kiitokset ja kumarrukset yleisön ulvonnan säestyksellä. Show on ohi, legendat on nähty ja kuultu, valot syttyvät ja kamoja aletaan purkaa. Alkaa verkkainen jonotus kohti narikkaa. Yleisö on tyytyväistä, settiä kehutaan ääneen. Narikalla on tungosta, joten päätän ostaa itselleni pari muistoa. Kiertuepaita, se on hyvä, sekä metallinen tuntolevy. Paita on kallis, mutta ei haittaa. Kaikki investoinnit on jo saatu moninkertaisina takaisin.

Viimein saan itseni narikan äärelle. Tunkua riittää ja vieressäni känninen konserttivieras selittää jotakin suomeksi ulkomaalaiselle konserttivieraalle. Hetken kuluttua saan tuikattua vaatelippuni narikkapojan käteen ja pääsen pukeutumaan. Ulkona pohdin, pitäisikö tilata taksi. En tilaa ja lähden kävelemään hiljaisessa Oulun yössä kohti hotellia.

Kiinnostavat valokuvat

Kuten koulussa opin, lähes jokainen valokuva on dokumentti jostain ilmiöstä. Dokumenttivalokuvan on kaiketi oltava mahdollisimman yksiselitteinen, kaukana vaikeasti katsottavasta absraktiosommitelmasta.

Valokuva Jukka Tolosesta on "vain" lehtikuva, mutta se pakottaa minut lukijana näkemään, että tässä on totta kai a) 70-luvun huippukitaristi b) profeetta c) puukottaja.

Tai sitten ei. Jotain tuossa kuvassa joka tapauksessa on, joka liittyy vastaaviin lapsuuden säväreihin Charles Mansonista ja Ulrike Meinhofista sekä muutamasta muusta.

Are you feeling alright up there?

Bändi soittaa ja porukka pitää hauskaa Naiskulttuuripäivillä ravintola Mixeissä. Kuka niitä miehiä tarvitsee?

Poikakuoro-voitto 20.12.2007

Menimme Semaforiin. Visa oli hitaanlainen, jokaisen kysymyksen välillä soitettiin kappale. Pädimme aika hyvin, mutta muutama ysärikysymys kieltämättä hirvitti.

Opin ainakin itse, että on ollut olemassa alankomaalainen yhtye Mai Tai, sekä että sellainenkin nimi on kuin Löyvä. En tiedä kuka keksi, että sen niminen Movetronin kitaristi soitti 80-luvulla Kolmannessa naisessa, mutta siitäkin sitten saimme pisteet.

Sellaiset kysymykset kuin Crocodile Rockin alkuperäisesittäjä ja Nylon Beat -tyttöjen syntymävuosi palauttivat uskon.

Moni kuulemma tiesi, mutta Poikakuoro oli selkeä voittaja. Saimme pöytään muovisen 1.8 litran kannun olutta, jonka joimme pois. Joukkueessa olivat minä, Arska, Jore ja uusi tulokas Kartsa.

Vaikka kysymyksissä oli kaikkea epämiehekästä, tuomari soitti kysymysten välillä mm. Rolling Stonesia, The Whota, Led Zeppeliniä sekä peräti kaksi kertaa Eric Claptonia.

Aivan ensimmäisten kappaleiden aikana pöydässämme oli pari muutakin tyyppiä, mutta heidät houkutti pois se, että läheisessä kapakassa oli Sirkka Tällin vetämä joulukaraoke. Olipahan enemmän juotavaa meille.

torstaina, joulukuuta 20, 2007

Äänet Top-6. 2007.


1. Aamuisen temppelin äänet Varkalassa (pyhiä lauluja eri instrumenteilla säestettynä klo 6:30).
2. Kahvinkeitin.
3. Tulitikun raapaisu.
4. David Johansen : " When I say I'm in love, you'd best believe I'm in love - L.U.V. "
5. Meri.
6. Nauru.

Kuplii alapuolella;
, nuotio, viinipullon avaus, fillarinkumien "humina" lujaa ajaessa, sipulin paistaminen, lokit.......................

Pyhään paikkaan

Tommi on joskus sanonut, että kiroilu on sekoitus kiukuttelua ja taikauskoa. Psykologian opettajani puolestaan ei ymmärtänyt vittu-sanan käyttöä kirosanana, koska se on "pyhä paikka, josta olemme kaikki tulleet."

Mimosa Palen jättihäpy on valittu vuoden esteettiseksi teoksi. Mistä Mimosa otti mallia? En voi mitään, assosisaatiot ovat mitä ovat: 4D-dokumentti, feminismi ja peili, joka ei mahdu käsilaukkuun.

tiistaina, joulukuuta 18, 2007

the bellrays

the bellrays
Video sent by thegonedu69

Mustanmusiikin ystäville pikku pätkä.
Silkkaa VooDoota saatana.

Vihdoin!


Got my mojo working, but it just won't work on you
Got my mojo working, but it just won't work on you
I wanna love you so bad till I don't know what to do

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Lihan himoa.

Lihan mässyttäjiä on muistettu oivalla tavalla eläinten oikeuksista näin joulun alla. Suomalaiset sikalat voivat paksusti kun kinkku-aika lähestyy. Tuoreessa muistissa varmaan kaikilla ne sikalavideot jotka tv:ssa pyöri (tai youtubella). Mutta tämä olikin aivan uutta, hämmästyttävää.

Nyt tämä vegetaristi avaa uuden bissen ja lähtee parvekkeelle röökille, eihän tässä mitään hätää ole.

Musavisa kyssänderi. Monta härmäläistä rokkaria löytyy tästä listasta?

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Extreme

Joidenkin mielestä bändistä tulee heti huono, kun siitä tulee suosittu eli yleisesti tunnettu. Tämän ajattelutavan paras kritiikki tulee tässä.

torstaina, joulukuuta 13, 2007

Tämä oli vain pakko tehdä

En keksinyt tähän liittyen mitään järkevää sanottavaa: valtiovarainministeri.

Tarjouksia

Tuttavani pläräsi eilen kannettavan vinyylilaatikkoni läpi. "300 euroa koko laatikosta", hän ehdotti, vaikka en tullut jameihin levyjä myymään, vaan soittamaan. "Ne eivät ole kaupan", vastasin ystävällisen päättäväisesti. Levyjä oli yhteensä 68, eli tarjous oli 4,4 euroa kappaleelta.

Jos laskee yhteen vinyylien todellisen myyntiarvon, tunnearvon ja niiden keräämiseen käytetyt resurssit, saadaan tulokseksi noin 79 617 euroa, siis hiukan alakanttiin arvioituna. Tuolla summalla saisin kyllä asuntolainani maksettua, ja jäisi karkkirahaakin. Olkoon tuo lähtöhinta, tarjouksia otetaan sittenkin vastaan.

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

Torstaina Teatria tärisee!

Aamulla junaan ja illalla lavalla Motörhead! Raporttia tulee, kun keritään.

tiistaina, joulukuuta 11, 2007

My white trash soul.

Dollsien vaikutusta rockin kehitykselle ei voida kiistää. Onhan tuolle bändille velkaa Kiss, Hanoi Rocks, Möttösen Munat ja helvetin monimuu merkittävä bändi.
Oli ilo olla läsnä 7.12. Tavan keikalla, toisella Dollsien suomen vierailulla. Tupa täynnä vanhanliiton ihmisiä ja jokunen myöhäisherännäinen pörrötukkakin oli eksynyt mukaan, sukupuolijakauma aikalailla 60/60. Lämppärinä toimi joku Ruotsalainen H/M kuvastosta napattu bändi; yllätyksetöntä, muka energistä, hyvin soitettua hiilipaperikopiota jostain tutusta ja turvallisesta, kaksi biisiä katsoin ja sitten tiskille seurustelemaan. Ja niitä vanhoja tuttujahan riitti... hauskaa, kaikki liikkeellä hyvillä mielin.

Roudari tekee soundchekkiä, pum pum, pam pam, diu diu, one two, check check.... Valot himmenee, kaiuttimista alkaa Love:n Alone again or, suhteellisen lujaa. Seuraavana biisinä jotain kaunista, eteeristä klasari kamaa jota en tunnista, valot sammuu..... bändi hiipii lavalle, jengi huutaa ja taputtaa, valot syttyy lavalle, huuto yltyy, Johansen nappaa mikin " "When I say I'm in love, you'd best believe I'm in love - L.U.V." ja bileet ovat käynnissä. Soundit vähän kökkäreistä ensimmäisen kolmanneksen aikana mut meno bändillä oli huima. Johansen tokaiseekin "this is punk-rock" ja leväyttää makoisan hymyn kasvoilleen. En ole ikinä nähnyt niin paljon hymyä/naurua lavalla kuin Dollsien vetäessä keikkaa ja silti homma toimii eikä kenellekään jää epäselväksi että tässä soitetaan rokkia (moni leveästi livenä hymyilevä bändihän antaa aika lässyn mammanpoika-vaikutelman). Vanhat biisit tuntuivat saavan luonnollisestikin enempi liikehdintää yleisössä aikaan kuin uudet. Valoilla ei pelleilty, bändin karisma kantaa, ei tarvittu edes taustalakanaa. Johansenin jooga harrastus näkyy hyvänä ryhtinä ja hindujumalat t-paidoissa joita hän live tilanteissa näyttää suosivan, laulu kulkee tasaisesti hengitellen. Sylvain kompensoi hienosti ylipainoaan tyylikkäällä pukeutumisellaan ja terävällä huumorilla. Conte taas on ihan rockkareiden peruskuvastoa. Rumpali pätkytti hienosti naama hymyssä.
Sam Yaffa loisti oikeutetusti paitsi taidoillaan myös tyylikkyydellään ja bändi-esittelyssä meinasi Tavastia revetä kun Yaffan vuoro tuli. Johnny Thundersillekin heitettiin viestit yläkerran orkesteriin ja Killer Kanelle + Nolanille, stendarit paloi.
Helvetti mikä ilta. Kosmista yhdessäoloa ja eloa.
Tahtoo lisää tätä.

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2007

Suomen Nikki Sicks.

Punk sucks

Ettei Poikakuoro ajautuisi täydelliseen tautisen punkkiseen borrelioosiin, pläjäytän kehiin tämmösen pätkän. Pitäähän graduntekijän jostain huumorinsa vetää.

lauantaina, joulukuuta 08, 2007

Ihmeellinen luonto: Punkit.


Viime aikoina on puhuttu huolestuneina punkkien leviämisestä, vaikka punkit on jo useampaan otteeseen julistettu kuolleeksi lajiksi. Näin talvisin niitä saattaa tavata jopa sisätiloista. Syitä edellä mainittuihin seikkoihin voidaan hakea esim. ilmaston lämpenemisestä ja kosteuden lisääntymisestä. Myös yhteiskunnallisia epäkohtia on tarjottu selityksenä punkkien lisääntymiseen.

Punkit ovat jakaantuneet useisiin eri alalajeihin ja usein lajinmääritys aiheuttaa oppikiistoja aiheeseen perehtyneiden parissa. Eri alalajit kokoontuvat mielellään lajitovereidensa seuraan, jolloin niiden elämää on mahdollista seurata. Yksittäisiäkin punkkeja saattaa tavata luonnonvaraisina, mutta lajin ominaispiirteet ilmenevät selkeimmin ryhmän käyttäytymistä tarkasteltaessa. Metodiksi soveltuu parhaiten ns. osallistuva havainnointi. Osallistuminen on havainnoijallekin palkitsevaa, koska se on kaiken muun ohessa sosiaalista toimintaa. Yhtä tällaista kokoontumista saatiin todistaa eilen Metsä-suomessa, minne punkit tuntuvat asettuneen pysyvästi.


Hurjasta ulkomuodostaan ja ilkeästä ääntelystä huolimatta punkit ovat usein harmittomia ns. taviksillekin. Muutamat eilen paikalla olleet ns. pitkätukkapartahipitkin saivat märehtiä oluttaan rauhassa pääsääntöisesti punkeista koostuvan lauman seassa. Havaintojen perusteella jo suurin osa punkeistakin osaa nauttia tämän, myös heidän elintoimintojensa kannalta keskeisen ravinteen, sisäsiististi ja muovituopeista. Silmiinpistävää on kuitenkin vanhojen lajien, kuten ns. keesipäiden katoaminen. Ärsytettyinä punkit saattavat olla varsin ilkeitä otuksia, eikä punkin jymäyttäminen ole millään muotoa suositeltavaa. Joskus punkin ärsyyntymisen saattaa aiheuttaa esim. poliisiauton välitön läheisyys. Tästäkin saatiin eilen silminnäkijähavaintoja, mutta tällä kertaa ärsyyntyminen purkautui ainoastaan epämääräisenä huuteluna.


Jotkut punkit saattaa tunnistaa helposti ulkomuodon perusteella. Aina näin ei ole, kuten seuraavat harvinaiset kuvat osoittavat: 1 & 2. Ydinaseeton Pohjola on toistaiseksi aika harvoin tavattu laji, mutta uusia havaintoja saattaa olla tiedossa lähiaikoina. Sen juuret on ääntelyn perusteella selkeästi johdettavissa 1980-luvun niin kutsuttuun Suomi-HC – genreen. Punkkien varsin käsittämättömältä kuulosta ääntely on sekin mahdollista kääntää jotakuinkin ymmärrettäväksi tekstiksi, kuten voimme tämän aineiston perusteella todeta. Yksi punkkeja yhdistävä tekijä on juuri ääntely, joka kuitenkin sekin saattaa olla varsin monimuotoista.


Kakka-hätä-77:n juuret löytyvät selkeästi joskus ennen vallinneesta, mutta nykyisellään yhdeksi alalajiksi marginalisoituneesta ns. 77 (seiskaseiska)-punkista. Kakka-hätä oli kieltämättä hieman löysänoloinen eilen paikalla olleisiin lajitovereihinsa verrattuna, mutta piristyi hieman ja sai erityisesti nuoremmat ja vastakkaista sukupuolta olevat punkit kiitettävästi liikkeelle.

Delta Force II oli esikuvansa mukaista testosteronin kyllästämää aggressiota. Hurjasta menosta huolimatta vahingoilta vältyttiin.

Havainnot Wishing for the days:istä jäivät hieman vaillinaisiksi, mutta pikaisen analyysin perusteella kyseessä on hybridi Ameriikan Yhdysvaltojen 80-luvun HC:n Itä- ja Länsirannikkojen tyyleistä.

torstaina, joulukuuta 06, 2007

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Perjantaina pörähtää


Pnukin äpärälapset tukat silmillä ja keesit poskilla. Sisältää poliittista indoktrinaatiota (k 18).

Asiaan liittyen: kuppilan päydän yli kantautui uutinen, jonka mukaan Kaaoksesta ja Kuolleista Kukista tunnettu laulaja Jakke Hallikainen on liittynyt kuolleiden rock-henkilöiden joukkoon.

Mojo

Ok, fjonga tuli selväksi nyt kaikille. Mutta minäpä saan kohta mojon, enkä tarkoita sitä uusia kykyjä esittelevää musiikkilehteä.

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Fjonga olkoon kanssasi.

Well Alllllright!
Fjongan tietää silloin kun sitä on joutunut käyttämään, varovainen pitää olla. Fjonga on universaali ja vanha käsite. Ruuti on keksitty mut mistä sitä sais lisää, etenkin kuivaa?

Ens vk.loppuna tärähtää.



Markon raporttia odotellessa täytyy ottaa käyttöön plan-b. 7.12. Punk-Rockin esi-isät, jumantsuikka. Törkeen hyvää menoa tiedossa loppuunmyydyllä Tavastialla. Aijai, tolta keikalta saa hyvää fjongaa niin paljon että sillä pärjää kevääseen asti jos bändi on samassa vedossa kuin vuosi sitten RuisRockissa. Miksei olisi.

" When i'm in luv, U best believe i'm in luv, L.U.V."

Tästä ei valkoisenmiehen trash-rocken roll parane.

maanantaina, joulukuuta 03, 2007

Niin ne vuodet vaan kuluivat

"Kolmoismurhaaja Valjakkala pääsee vapauteen". Wikipediasta taustatietoa. Saa nähdä, mitä hän alkaa tehdä vapauduttuaan. Veikkaan, että svedut eivät armahtamisesta tule ilahtumaan.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

"bassonsoitto on helppoa!"

Ei muuten ole, kokeiltu on eri yhteyksissä. Basson soittaminen ja laulaminen yhtäaikaa on minulle miltei mahdotonta. Mutta onneksi on You Tube, josta voi löytää tusinoittain lajin taitajia, niin amattilaisia kuin amatöörejäkin: Lydian musisointia on ilo seurata. Tällainen koruttoman karu taltiointi päästää lähes iholle, siinä on hiottua lopputuotetta enemmän lämpöä ja inhimillisyyttä.

Lisäys: valkoinen myssy tupsuineen, tiukat ilmeet ja funkit, aurinkolasit.

Vieläkin ekoja pikkujouluja odotellen


Tässä videossa on mielestäni tavoitettu joulun henki puhtaimmillaan.

lauantaina, joulukuuta 01, 2007

Top-Sex


1.) Death Proof

2.) Lauantai-ilta yksin
3.) Alkoholijuoma 1
4.) Alkoholijuoma 2
5.) Illan elokuvat
6.) Venekarkit

Katsoin eilen lopultakin elokuvan Death Proof. Tekisi mieleni linkittää suosikkikohtauksiini, mutta en halua, koska jokaisen kannattaa katsoa tämä aika hämmentävä These 8 Women Are About To Meet One Diabolical Man -raina. Aamulla vielä tarkistin pariinkin otteeseen, kuinka eritoten Jordan Ladd mutristi huuliaan rock and rollin tahdissa. Zoe Bellin elehtiminen toi puolestaan mieleeni viimesyksyisen matkan Kööpenhaminaan. Eräs Urpo selitti juuri samoin elein pitkää juttua fläsäreistä. Elokuvan kulttuuriset viittaukset ovat rikkaita, mutta vielä rikkaampia ovat omat assosiaatiot. Olisi ollut hauska nähdä koko homma kerralla.

Lisäys: Death Proof saattaa nostattaa katsojassa mielenkiintoisia reaktioita. Antakaa sen vaikuttaa.