keskiviikkona, syyskuuta 30, 2009

Mitä musiikkia miehen kannattaa Hi-Fi levysoittajaansa laittaa II





Vääntäydyinpäs hi-fi levysoittajani äärestä, kun kuulin mainittavan hi-fi musiikin. Hi-Fi – musiikkiahan alettiin tehdä jo 50-luvun lopulla. Levymerkeistä yksi klassisimpia on RCA:n Living Stereo (toinen RCA:n sarja oli Stereo Action). Tuon ajan tekijöistä maininnan ansaitsee monien joukosta ainakin Juan Garcia Esquivel (b), joka kokeili studion ja stereon mahdollisuuksia.

Musiikin kohderyhmänä ei ollut teinipopparit, vaan kuluttaja, jolla oli varaa investoida laitteisiin ja levyihin Jokainen voi arvata, miten ”bachelor-pad” tähän yhteyteen liittyy. Lue seuraava sitaatti.

Jonkinlainen toinen Hi-fi – musiikin aalto tuli 60-luvun loppupuolella jatkuen 70-luvun puoleenväliin. Mainittavia levymerkkejä olivat London/Deccan Phase 4 ja Emin Studio 2 Stereo. Jälleen etulinjassa ovat orkesterinjohtajat ja sovittajat, esim. John Keating, Ted Heath yms. Keatingin levyjä kai käytettiin hi-fi kaupoissa esittelylevyinä, kun ne soivat niin hienosti.

80-luvusta muistan itsekin sen, kuinka cd-soitinten yhteydessä mainostettiin uutta Dire Straitsin levyä, mutta tuossa tapauksessa hi-fi taisi alkaa merkitä soundien kliinisyyttä ja musiikillista keskinkertaisuutta.

Vaikka genreen mahtuu kaikenlaista marssibändeistä syntsakokeiluihin, on lähes kaikki vanhasta Hi-fi – musiikista on niputettu easy listening-osastoon (toinen merkittävä kategoria oli tietty klassinen musiikki). Siksipä se onkin vaipunut tehokkaasti unohduksiin, eikä pop-musiikin kaanonissa huomioida tällä osastolla tehtyjä kokeiluja, joista osa edelsi pitkätukkapopparien vastaavia kuitenkin lähes vuosikymmenellä. Ja ulkomusiikillisena seikkana mainittakoon, että monissa yllämainittujen levymerkkien levyissä on aivan äärettömän hienot kannet (puhutaan siis vinyylirieskoista, enot).

Zu zu zu…

Voimakuvanomainen harhanäkymäkö?



Rennonletkeää kisaa.

sunnuntaina, syyskuuta 27, 2009

Pari elokuvakokemusta

Kuten niin monet muutkin, minäkin olen nähnyt Likaisen Harrin (eng. Dirty harry) monta kertaa ja osaan myös siteerata tunnetuimpia kohtauksia. Sitä en kuitenkaan muistanut, kuinka "ystävällisesti" Eastwood hymyilee kohdassa "Well do ya punk?".

Sain eilen mahdollisuuden tutustua Blu-ray tekniikkaan. 300 näytti ja kuulosti tosi vaikuttavalta. Autotallin oveen kiinnitetty lakana pehmensi sopivasti yksityiskohtien terävyyttä.

lauantaina, syyskuuta 26, 2009

Paljussa

Big Brother

Uskollinen äänentoisto

Niinsanottu 2+1 -järjestelmä eli subbari ja kaksi pikkukaiutinta ei varmaan miellytä traditionalisteja. Sillä saa kuitenkin halvalla laatua, josta kahden kaiuttimen ihminen joutuisi maksamaan melkoisesti. Jos ei muuten, niin maisemavauriona.

Koin tämän suureksi yllätyksekseni kuunnellessani Syd Barrettin Opelia. En ollut kuunnellut juuri tätä levyä, ja sen versiot kuulostivat paljon paremmilta kuin mihin olin tottunut. Tosin Spotify alkoi soittaa Opelin jälkeen minulle tuttua Madcap Laughsia, joka sekin kuulosti paljon rauhallisemmalta ja ilmavammalta kuin ennen.

Hifimusiikki on tietenkin erikseen, mutten tajunnut miten paljon pieni parannus äänentoistossa auttaa musiikissa, joka on olennaisesti lähinnä epämääräisen kitaranrämpytyksen säestämää mielisairaan mölinää.

Olen huomannut vähän saman efektin kuunnellessani Spotifystä vanhaa Rolling Stonesia. Vanhalla tarkoitan levyä Between the Buttons ja sitä edeltävää tuotantoa. Se liittyy edelliseen siksikin, että vanha Stones oli ainoaa popmusiikkia jota Barrett kuunteli erakkoaikoinaan (muuten etupäässä jazzia ja jonkin verran klassista) ja Barrettin soololevyjen kautta olen oppinut huomaamaan vanhoissa rollareissa samanlaista pelkistettyä ja rentoa omituisuutta. Molemmista näistä riittävä basso poistaa häiritsevää tunkkaisuutta.

(Pahoittelen liikoja adjektiiveja.)

torstaina, syyskuuta 24, 2009

Raportti se on keikkaraporttikin

Jos ei onnistu valloittamaan Nivavaaraa, kuinka vallata Yhdysvallat? Taidan naulata Stratocaster-kopioni autotallin seinään tyttökalenterin viereen ja haudata rock-haaveet tuparilapiolla pihan perälle. Lapsenlapsille kerron sitten joskus, että pappakin.

No ei nyt sentään. Semiakustinen duokeikka meni ihan hyvin pikkuruisista vireongelmista huolimatta. Mistään varsinaisesta meiningistä ei voi kuitenkaan puhua, olihan keikkapaikkana - köh... - pizzeria.

Omistaja kutsui nauttimaan "palkasta" lauantaina. Silloin on karaokeilta.

Oireisiin kuuluu ja kovaa

Kun aivastaa niin kovaa, että kitara alkaa soimaan toisella puolella huonetta, on syytä miettiä tarkoin terveyttään.

Ehkä täällä on vain pölyistä. Koska tämä on musablogi, linkkaan erään pölyisen suosikkilauluni.

Springsteen 60


USA: 44 presidenttiä, kuningas ja prinssi. Mutta vain yksi Pomo.

tiistaina, syyskuuta 22, 2009

Kei - Kenkiin

Japanin Kirka :D

Pipo päähän ja baanalle.



Kyllä vaan se fillarointi sysksyn keleissä vaatii nyt jo pipoa päähän.

Syksyn ilonaihe

Silloin tällöin törmää pienensuuriin musiikillisiin ilonaiheisiin. Niitä ovat olleet tällä viikolla mm. loistava klezmer-kokoelma, Gesualdo, Time of the Templars (Naxos!), eräs onnistunut sovitustyö sekä Dixie Chicks-dokumentti Shut up and Sing.

Paras on kuitenkin tässä: Julia Nunes. Tuosta on enää vaikea pistää paremmaksi. Julian musisoiminen on sanalla sanoen liikuttavaa. Ja se mikä liikuttaa, on Julian tapa ilmentää persoonallisuuttaan ja musikaalisuuttaan rennolla ja hauskalla tavalla. Söpöä, taitavaa ja intiimiä; Julia esiintyy kaikille, mutta laulaa juuri minulle.

Ei ihme, että monet kommenttinsa kirjoittaneista ovat menettäneet hänelle sydämensä.

maanantaina, syyskuuta 21, 2009

Päässä soi

Eilen: In a sentimental mood (Ellington).
Tänään: River (Springsteen).
Nyt: Also Sprach Zarathustra (Strauss/Presley).

Viikonloppu meni työleirillä. Lauantaina nähtiin tähtitaivas. Kun makasi selällään, tuntui että olisi avaruudessa. Yritin muistella Pythagoraan oppeja, mutta eihän lievässä ginihumalassa sellainen onnistu, lukusuhteet sun muut.

Vihjeeksi, että Nivavaarassa on keskiviikkona tarjolla elävää musiikkia. Tutut voivat kysellä tarkemmin, jos kiinnostaa.

perjantaina, syyskuuta 18, 2009

Roots 'n River Blues

Alkavana viikonloppuna on Rovaniemellä tiedossa keikkoja festivaalin muodossa kun ovat saaneet taas Roots 'n River -keimit pystyyn Tivoliin. Ohjelmassa blueskitarointia, americanaa ja muuta populaarikulttuuria. Rovaniemen Nick Cave, Gary Heffern, esiintyy tänään klo 22.30. Ohjelman näette täältä.

Liput maksaa hunajaa, sen kyllä tiedän. Minulta voi kuitenkin anoa vapaalippuja. Liitä vain mukaan virkatodistus, veroselvitys sekä suosittelijan yhteystiedot. Pistäkää paperit vetämään!

torstaina, syyskuuta 17, 2009

Hear My Train a Comin'



Näin flunssakuumehöyryistä unta. Vihreät valot, stage vihreän savun peitossa. Savusta nousi esiin siluetti joka läheni ja samassa alkoi VoodooChile:n alku soida ja koko bändi (experience, ehkä) alkoi hahmottua....

Heräsin onneni kukkuloilla tuosta unesta. Kunnes tajusin kaiken olleen vain unta.
Hei Jimi! Jos tuut sieltä yläkerrasta tänne vetämään ton keikan josta näin näkyjä niin saat kaikki mun levyt+stereot, kitarat+styget ja puolenvuoden palkan. Kuulitko? HÄ?

keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

Päässä soi

Eilen: Caravan (Duke Ellington).
Tänään: Two Hearts (Bruce Springsteen).
Nyt: Stolen Moments (Oliver Nelson).

Kaksi viikkoa ilman henkilökohtaisia päivityksiä, vaikka on tapahtunut vaikka mitä.

torstaina, syyskuuta 03, 2009

Joopati joo ;D



Disinformaatiota on netissä paljon. Mut hyvät nousee pintaan aina, tosi elämässä todettua. Mut hei juu. Mä lähen pakkaa kassia ja ettii passia. Tääl alkaa syksynsoundit puskee ilmas, mä lähen viel fiilistelee tota kesää nyt tonne Afrikan puolelle.

Palataan.

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009

tiistaina, syyskuuta 01, 2009

Kaunis fillarointikeli



Näkyy olevan hieno ilma tänään, kesäinen. Eilen oli jo syksyn soundeja tuulessa, tuoksut, värit ja voima.

Päivän biisi. Depeche Mode:Peace, aivan mahtava Gospel meets Kraftwerk vedätys.