lauantaina, huhtikuuta 23, 2016

Prince

Muistoja.

Kesäsiirtolassa teippasimme serkkuni "J":n kanssa Princen julisteen ikkunalliseen ulko-oveemme. Tytöt kiinnostuivat meistä heti.

Minulla oli poikasena pari Princen rintanappia farkkutakissa, Controversyn levynkansi ja Rude Boy.

Paradea kuuntelin paljon. Aluksi kasetilta, johon "S" oli kirjoittanut tekstit vaaleanpunaisella. Dirty Mindin sain pian älppärinä. Sen funk oli niin makeaa.

Kun Sign O' The Times ilmestyi, kävin kuuntelemassa sitä säännöllisesti Raahen kaupunginkirjaston musiikkiosaston kuunteluhuoneessa.

Lukiolaisena ostin  Love Symbol Albumin yhteisillä vähillä rahoilla silloisen tyttöystäväni "T":n kanssa (hänestä tuli myöhemmin ex-vaimoni). Yliopistossa pyysin toveriani nuotintamaan Sexy Motherfuckerin kitarasoolon, jota sitten yritin opetella. Minulle SMF on aina kertonut vain ja ainoastaan "T":sta.

Siinäpä tärkeimmät. Vanhoja juttuja, ja nyt Prince on kuollut.  

lauantaina, huhtikuuta 09, 2016

From Beyond

Räntäsateinen perjantain iltapäivä. Vatsa täynnä lounasta ja päivän askareet tehty, joten olohuoneen sohva ja katsomattomien elokuvien pino kutsuvat. Pitkällisen pohdinnan jälkeen katsottavaksi valikoituu Stuart Gordonin ohjaama klassikko From Beyond (1986), joka pohjautuu H. P. Lovecraftin saman nimiseen novelliin.

Elokuva alkaa pahasti pieleen menevällä kokeella. Tohtori Edward Pretorius (Ted Sorell) on kehittänyt erityisen resonaattoriksi kutsumansa laitteen, joka auttaa avaamaan ihmisen aistit todellisuuden eri tasoille. Tohtorin apulainen Crawford Tillinghast (Jeffrey Combs) aloittaa kokeen, jonka seurauksena Pretorius jää päättömänä lojumaan testitilana toimivan ullakkohuoneen lattialle ja Tillinghast itse päätyy mielisairaalan suljetulle osastolle. Sairaalassa työskentelevä tohtori Katherine McMichaels (Barbara Crampton) kiinnostuu tapauksesta ja haluaa toistaa kokeen yhdessä Tillinghastin kanssa. Rooleissaan mainion intensiivisesti irroittelevat Combs ja Crampton saavat From Beyondissa seurakseen lystikkään poliisinroolin vetävän Ken Foreen, jonka kauhufanit muistanevat alkuperäisestä vuoden 1978 Dawn Of The Deadista.

Stuart Gordonin edellinen elokuva Re-Animator (1985) pohjautui myös Lovecraftin tarinaan. Re-Animatorissa Gordon saattoi kuitenkin hyödyntää huomattavasti laajempaa pohjamateriaalia. Tästäkin huolimatta From Beyondin tarinan muokanneet Gordon, Brian Yuzna sekä myös varsinaisen käsikirjoituksen laatinut Dennis Paoli onnistuivat hyvin varsin lyhyen novellin laajentamisessa täysimittaiseksi elokuvaksi.

Lovecraftilainen universumi toisissa ulottuvuuksissa vaanivine tuntemattomine voimineen on From Beyondissa hyvissä voimissa. Gordonin ohjauksessa elokuva kasvattaa kierroksiaan tasaisesti kiihtyen loppua kohti tyrmääväksi makaaberien yksityiskohtien ja splatterin tajunnanvirraksi. Lovecraftin vahvasti kirjallista kerrontaa on tunnetusti ollut vaikea kääntää kelvollisin tuloksin elokuvalliseen muotoon, mutta Gordonin ja kumppaneiden lähestymistapa on tuottanut ainakin omalle kohdalleni osuneista tulkinnoista parhaat tulokset. Tekijöiden taidoista kertonee myös se, että pienellä budjetilla tehty ja 30 vuotta vanha elokuva näyttää ja kuulostaa edelleen erittäin hyvältä. Tätä korostaa myös MGM:n loistavasti masteroitu ja runsailla taustamateriaaleilla maustettu dvd-julkaisu.