maanantaina, lokakuuta 05, 2009

Poppis yms. syystoppis-5

Vähän uutta ja vanhaa tällä hetkellä kolisevaa.

1. The Beatles in Mono-boksi
Viimeinkin tämä on omassa hyllyssä. Viikonlopun ensikuunteluiden perusteella hyvää ja hienoa kannatti todella odottaa. Levyt on masteroitu tunteella ja taidolla: rokit potkivat kunnolla ja slovarit soivat sävykkäästi. Esimerkiksi Yesterdayssa on kerrassaan ihmeellinen intiimin läsnäolon tunne. Sgt Pepperin stereoversiota on nyt myös mukava vertailla boksin monomiksaukseen ja nippua täydentämään ovat vielä tuloillaan Abbey Road ja Let It Be.

2. Richard Hawley: Truelove’s Gutter
Hawley ei taida osata huonoja levyjä tehdäkään. Edelliset kuulemani levyt ovat olleet sen verran timanttista tavaraa, että tämäkin meni ennakkotilaukseen heti, kun tieto ilmestymisestä tuli. Truelove's Gutter on huomattavan tummasävyinen Hawley-levy ja sellaisenaan oivallinen tunnelmapaketti pimeisiin syysiltoihin. Levyllä ei edellisistä poiketen ole reippaita ralleja, mutta pitkästyminen ei silti pääse yllättämään. Nautitaan hämärässä huoneessa hyvistä stereoista.

3. Sonata Arctica: The Days of Grays
Elokuun keikalla saatiin jo parin biisin verran esimakua uudelta albumilta ja pitihän se sitten ilmestyttyään mennä ostamaan eteläruotsalaisesta levykaupasta. The Days of Grays on huomattavan raskas levy eikä se pidä sisällään kahmaloittain tarttuvia yleisönlaulatuskertsejä, tiukkaa riffittelyä sitäkin enemmän. Perinteisempää Sonataa edustaa oikeastaan vain singlebiisi Flag In The Ground. Kunnianhimoista pakettia ovat Tony Kakko ja joukkionsa kasailleet ja hyvin on myös onnistuttu. The Days of Grays ei ole taustamusiikkia huushollisiivoukselle eikä edes arki-illan astianpesulle, vaan sitä pitää erikseen istua kuuntelemaan. Kannetkin ovat hienot!

4. Gdradio.net
Tätä on mukava kuunnella niin arjen kuin vapaa-ajankin taustalla. Yöt ja päivät läpeensä Grateful Deadia seuraajineen. Mukana ovat GD:n lisäksi Jerry Garcia bändeineen, The Dead, The Other Ones, Phil Lesh & Friends, Ratdog yms.
Ohjelmissa tulee tuon tuostakin vastaan laadukasta settiä, jota tekee sitten mieli hommata omaankin hyllyyn.

5. Ensilumi
Hieman valoa pimeyteen, which is nice.

1 kommentti:

JahRelainen kirjoitti...

Beatlesin Mono boksi. Pakkohankinta.

Bachia pääsiäisenä II

Carl Philipp Emanuel Bach: Joha nnes-passio H. 785: Leibste Hand! Ich kusse dich Elisabeth Scholl,  altto Basel Baroque Chamber Orchestr...