Naurut:
Yöllä ratkaisin, kuinka sovittaa Tom Jonesin "She's a lady"-iskusävelmän b-osan. Miten se saadaan toimimaan, on vielä arvoitus. Tai ei sittenkään. Ilmiselvä vastaus on: ei mitenkään, sillä nauruksi/naurettavaksi homma menee. Ehkä niin on tarkoituskin.
Itkut:
Aamukahvilla taas hoksasin, etten lainkaan pidä ronskien rallien balladi-sovituksista. Pahin lähiesimerkki on sen nynnyn (en muista nimeä) versio Irwinin klassikosta "Ei tippa tapa". Entäpä Eric Claptonin kammottavan hyväntuuliset Robert Johnson -tulkinnat? Hrrrrr..... Kun musiikki ja lyriikka menevät eri suuntiin, onko kysymyksessä eräänlainen kontrapunkti?
Poikkeuksia on, mutta niistä joskus myöhemmin oma postaus.
2 kommenttia:
Mike Flowers Pops aloitti tuon lounge buumin joskus ysärin lopulla (muistatteko). Nykyisin Novelle Vaque, Richard Cheese, Maria Lund... jatkavat tuota perinnettä. Osa noita projekteista/bändeistä on ihan toimivia osa taas hirveetä skeidaa. Niin se vaan menee.
En tarkoittanut ihan tuota. Mutta totta, totta.
Lähetä kommentti