- Markon innoittamana tässä oma musiikkitoplista. Vähän epäselvä, mutta se johtuu siitä, että se on kerätty vähän pidemmältä ajalta.
1. Suomalainen huumorimusiikki
Kuulin kaverillani Uffaffaa-levyä, joka myi platinaa vuonna 1986. Huomasin, että levy on oikeastaan hyvin laadukas, sävellykset ovat kai Aarno Ranisen. Vanhoja suosikkejani ovat tietenkin olleet Aki ja Turo, Trio Erectus ja muu Pulttibois-musiikki, Hukkaputki-levy sekä Kake Singers. Samaan linjaan menevät Veikko Lavin ja Mikko Alatalon kupletit. Tämä kaikki on tullut kuin suurena valaistuksena, sillä musiikki on paitsi hauskaa, myös hyvin taitavaa ja kekseliästä. Sketsit vanhenevat nopeasti mutta musiikki pitää hauskuutensa. Ehkä siinä on runouden suuruus. Tämä kaikki on minulle kuin kadonnut parempi maailma, sillä tästä taiteesta puuttuu minua nykykulttuurissa niin ärsyttävä tosikkomaisuus ja sentimentaalisuus.
2. The Orb
Olen ennenkin hehkuttanut KLF:n levystä Chill Out, ja vaikka tarkentaisin top-listaa kuinka, se keikkuu kuitenkin (mielestäni) maailman parhaiden levyjen joukossa. The Orb, elektronisen musiikin Pink Floyd, sanotaan, jatkaa samaa linjaa. Ei ehkä aivan samalla intensiteetillä, mutta kuuntelen tätä paremman puutteessa.
3. Vanha Rolling Stones
Vanhat stonesit ovat kärsineet arvostukseni puutetta siksi (tajusin nyt), että olen kuunnellut sitä lähinnä vain kokoelmista, joissa soivat aina ne samat puhkikuunnellut renkutukset. Kiitos Spotifyn, nyt voi kuunnella itse levyjä, ja nehän ovatkin hienoja ja vivahteikkaita, toisin kuin luulin. Taide on yleensäkin parasta kun siinä on riittävästi osaamattomuutta ja räpellystä. Tämä on rokkia aikana, kun ei oikeastaan vielä aivan tiedetty millaista rokin kuuluisi olla. Tuore ote ja ennakkoluulottomuus antavat hohtoa, jota ammattitaito ei voi koskaan korvata.
4. Zen Wall
Pääasiallinen taustamusiikkini on tämä hieno virtuaalisten buddhakoneiden kokoelma. Alan olla sitä mieltä, että ambientin ydintä ei voi tavoittaa musiikilla, joka jakautuu kappaleisiin joilla on alku ja loppu. Kokeilkaa itse!
5. Itse rämpyttely
Soittelen joskus itse kitaralla tai oikeastaan tapailen tai hapuilen. Lähinnä seuraavia kappaleita:
- King Crimson: Cadence and Cascade, Islands, Formentera Lady
- Noosha Fox: More than Molecules
- Bowie: Memory of a Free Festival, After All
- Led Zeppelin: Down by the Seaside
Siis tuollaista vetelää ja hippimäistä musiikkia. Sopii kai arkielämääni.
Bubbling under: Tässä olisi kai pitänyt olla yksittäisiä kappaleita. Lisään perään yhden, jonka nerokkuus kaikessa yksinkertaisuudessaan jaksaa piristää. Kuuntelen sitä harvoin ja silloin kuin pastillina. Tyrannosaurus Rex: Oh Harley.
ps. Blogger väittää, että tämä on Poikakuoron blogin juttu numero 1969. Far out, man!
3 kommenttia:
Kuten kerroin muualla, pidän lakkoa Bloggerista (kuten kaikista muistakin Googlen personoiduista palveluista) loppukuun. Ikäänkuin elämäntapakokeiluna.
Rattoisaa lomaa.
Eilen juuri mietin, että voisin kirjautua PK-blogista kokonaan ulos - ns. vittuuun - ja keskittää kirjoitukset muualle.
Paradoksaalista, mutta pyörsin kuitenkin päätöksen samasta syytä, kuin olin lopettaakin: Poikakuoron blogiin kirjoittamisen kynnys on niin matala.
Aivot saavat piereskellä aivan rauhassa - ja niin olkoon jatkossakin.
Mikäs noin? Olen kyllä itsekin huomannut, että omaan blogiin on jotenkin helpompi kirjoittaa. Suosittelen jo siksikin, että blogiasi olisi kiinnostavaa lukea.
Matalaa kynnystä taas edustaa blogimaailman ns. piirien viimeinen huuto eli Posterous. Siinä julkaiseminen on karsittu karskiin minimiinsä, eli bloggaaminen hoidetaan lähettämällä jutut sähköposteina osoitteeseen post@posterous.com.
Blogin perustamiseenkaan ei tarvita suurempaa kikkailua. Lähetät viestin tuohon osoitteeseen niin posterous luo blogin automaattisesti ja kirjoittamasi ensimmäiseksi jutuksi. Paluusähköpostissa saat tietenkin osoitteen missä blogia voi säätää, nimetä uudestaan tai editoida juttuja.
Ainakin minua se näin minimalismin ystävänä kiehtoo.
Lähetä kommentti