Jyräsimme täydellä miehistöllä. Kaikilla kuorolaisilla oli substanssitietoa ydinosaamisalueeltamme. Roots-Antti oli valmistellut hyvän, mutta pahaa aavistamatta joukkuettamme suosivan visan. Pari esimerkkiä:
1.) Tommi tuntee niin hyvin Tenavat, että on opetellut jopa soittamaan tunnareita nokkahuilullaan päästääkseen mahdollisimman jyvälle.
2.) Koska Kiss on maailmanhistorian paras rock-bändi, ei kannata kysyä siitä kysymyksiä jos Jupe on joukkueessa. Jupa tykkää, että Kiss is the best!
Tietoa tuntui tosin olevan muillakin joukkueilla, muttei tarpeeksi. Noone oli finaalivastustaja, mutta hyytyi.
Roots! Herätkää entiseen loistoonne!! Haastetta kehiin!
[ATM]
2 kommenttia:
Joo, rupesin tuossa keväällä lukemaan tenavia Snoopy.comista kun huomasin, että siellä tulee päivä päivältä vuoden 1970 strippejä. Aluksi jutut vaikuttivat suoraan sanoen väsähtäneiltä ja ajattelin, että aika on ajanut näistä ohi. Ajattelin myös, että nämä ovat sitä parempaa ajankuvaa ja niihin sisäänpäästessä ymmärtää myös historiaa paremmin.
Kesän kuluessa taso nousi tai sitten itse rupesin tajuamaan paremmin. Esimerkiksi hieno tarina Epusta ja Suuresta kurpitsasta tuli tässä halloweenin tietämissä. Tenavissa on jotain liikuttavaa, mutta söpöilemätöntä sellaista. Hahmojen elämässä ei ole oikeastaan mitään dramaattista, onnistumiset ja epäonnistumiset eivät tuota mitään mitattavaa hyötyä tai haittaa. Olen varmaan niin tunnevihamielinen siksi, että nykyviihteessä alleviivataan tunnereaktiot, niiden hyödyllisyys ja johdonmukaisuus.
Tenavien välinpitämätön pysähtynyt todellisuus on minusta paljon otollisempi alusta herkälle ilmaisulle, semminkin kun en ole koskaan kauheasti innostunut tarinoista, missä bodatut, kärsivällisesti taistelutaitoja (yök) opiskelleet ja psykologisesti ihmisinä kasvavat sankarit (vähemmistökiintiöt muistaen) antavat köniin pahoille, rumille ja huonoitsetuntoisille ja harrastavat siinä sivussa molempia osapuolia tyydyttävää laatuseksiä. Maailmakin pelastuu.
Tenavien lapsitodellisuudessa paitsi todellisuus on kaukana hahmojen vaikutusmahdollisuuksista, myös hahmot ovat loppujen lopuksi erillisiä ja toistensa vaikutuksen tavoittamattomissa. Eppua yritetään saada irti rievustaan, mutta se ei tietenkään onnistu. Tellu ei saa Amadeusta hurmattua. Tunteet piirtyvät onnistuneesti betonoitua todellisuutta vasten, koska kun mikään muutos ei ole mahdollinen, kaikki toiveet muutoksista ovat traagisia.
Tätä kaikkea kuvastaa sarjan tunnusmusiikki mitä oivallisimmin, ja siksi ajattelinkin äänittää levyn itselleni heti kun saan käsiini. Spinoza kirjoitti aikanaan, että suurin nautinto on järjen täydellisyyden kasvaminen ja mitä suurempi väärinymmärys tai tietämättömyys kumoutuu, sitä suurempi nautinto.
Pannaan tähän vielä tuo kurpitsatarina linkitettynä. Se on lyhyt, mutta mikäli mikään tarina maailmasta voi sanoa kaikesta kaiken, tämä voisi olla ainakin lähellä sellaista:
123456
Lähetä kommentti