Hymy

Smile on sitten kuultu. Ainakin suurimmaksi osaksi. Jupe ei tykännyt, minä ehkä enemmän.

Brian Wilsonilla ei ole ääni enää parhaimmillaan. Kuulosti vähän joltain rentturokkarilta, jonka nimi ei vieläkään tule Míeleeni. Siinä jäi vähän varpailleen odottamaan, miten papparainen yltää seuraavaan korkeaan nuottiin. Usein melkein ylsikin.

Ensikuuleman jälkeen suosin edelleen kappaleiden versioita Smiley Smilellä. Osaksi notkeamman laulun, mutta suureksi osaksi Smiley Smilen mainion urun ansiosta. Jos minulla olisi lahjoja edes sinapinsiemenen verran ja tekisin levyn, korvaisin mahdollisimman monta soitinta vibratottomalla sähköurulla.

(Sanoin myös, että jos tekisin levyn, en kiittäisi siinä ketään. Jupe väitti, etten pystyisi olemaan kiittämättä. Tuosta viikonlopun makeilusta voisi päätellä toista, mutta jankkaan, että pystyisin. Se on tässä tapauksessa helppo luvata.)