perjantaina, lokakuuta 08, 2004

Musavisa 5.10.2004

Näyttää siltä, että seitsemän kysymyskappaletta kahdelle ensimmäiselle kierrokselle oli ajoituksen kannalta juuri sopiva määrä. Jokaisesta kappaleesta esitin kolme peruskysymystä. Avauskierroksella suurimmasta yllätyksestä vastasi Roots, joka ei tunnistanut Gene Vincentia kuullen tämän Jorma Kääriäiseksi. Rootsin LaLe kertoi myöhemmin hyvien soundien (1956) hämänneen. Toisella kierroksella vaikeutin kysymyksiä. Tiesin jo etukäteen, että yksikään joukkue ei yhdistä Meinn Herr -laulua Ute Lemperiin, mutta Judy Garlandin roolihahmon nimen (Dorothy) elokuvasta Wizard of Oz muistaa ainakin osa joukkueista. Näin kävi. Kun kierroksen päätteeksi paljastin, että Lea Lavenin Tumma nainen on englanniksi Dark Lady, joukkueet päästivät naurunsekaisen huokauksen. Finaalissa olivat vastakkain Poikakuoro ja uusi kokoonpano, Ässät. Panin merkille, kuinka Juhani Markolan Ääni puhelimessa vapautti tunnelmaa. Sen sijaan Bert Janchin Blackwater Side, jota veikattiin mm. Jethro Tulliksi, sai selvästi aikaan totisia ilmeitä. Finaalista tipahtaneen Noone-joukkueen luottomies ToKn ähkäisi tunnistaneensa Janchin, mutta sillähän ei ollut mitään merkitystä muuta kuin hänelle itselleen. Hyvin tiedetty, kuitenkin!

Molemmat bonuskysymykset ratkaisi Poikakuoron Tommi: hän tunnisti salamannopeasti Armi Aavikon Iltaloman esittäjäksi. Poikakuoron ToVi ehätti arvaamaan megapommin esittäjää intron perusteella Joe Lynn Turneriksi, vaikka kysymyksessä olikin itse Markku Aro. Kappale oli Rainbow-yhtyeen I surrender käännettynä Ensi kertaa. Tommi sai palkinnoksi kolme kasetillista kansanmusiikkia sekä lahjakortin pitseriaan.

Musavisan voitti kuitenkin uusi joukkue Ässät. Onnea heille!

Kommentteja kisasta?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pädin noissa bonuskysymyksissä tasan siksi, että molemmat olivat Mikä fiilis 2 -levyltä. Markku Aron muistin siksi, ettei sitä voi kerta kaikkiaan olla muistamatta, jos on kerran sattunut sen kuulemaan.

Armi Aavikon muistin siksi, että istuin joskus 80-luvun alussa Messukylänkadun varrella autossa, radiosta tuli tämä kappale ja vanhempani olivat käymässä kukkakaupassa. Ajattelin, että tämä voisi menestyä euroviisuissa. Vasta Mikä fiilikseltä opin, että esittäjä on Armi ja että kappalehan oli pentatoninen kuten alkuperäinen nimi viittasi.

Mackan kirjoitti...

Olin äärimmäisen pettynyt Hupakoiden poissaolosta.

Anonyymi kirjoitti...

Juu Bert Jansch on toki tuttu Pentangle - orkesterista (joka olisi ollut toinen vaihtoehto). Eipä voi kitaroinnista erehtyä. Ilo oli kuulla sitä, vaikka finaali jäi tuolloin haaveeksi. t. tomtom

http://media.ulapland.fi/~noone/

Bachia pääsiäisenä V

 Konsertto cembalolle, jousiorkesterille ja basso continuolle, sov. uruille BWV 1052 Iveta Apkalna, urut hr-Sinfonieorchester, joht. Ricca...