Musavisa Tampereella

Olin eilen pitkästä aikaa musavisassa. Tampereella Semafori-ravintolassa. Joukkueemme nimi oli (en ehtinyt painostamaan nimenvalintavaiheessa) paikallisten perinteiden mukaan Hanna & the boys.

Ohjelmassa oli kymmenen kysymystä. Voitimme tietenkin. Tosin taso ei ollut kummoinen kun suomirokin kasarikysymykset olivat "kuka esitti kappaleen 'Lauralle'?" ja "Onko Freud, Marx, Engels & Jung perustettu 84, 87 vai 89?"

Richard Claydermanin kotimaa, Groove FM -radioaseman perustusvuosi, minkä yhtyeen muodostivat Andy Bell ja Vince Clarke, minkä yhtyeen laulaja on Till Lindemann olivat muita muistamiani kysymyksiä.

Suurin onnistuminen oli se, että keksin pelkällä intuitiolla vailla tiedon hitustakaan Thomas Woodwardin taiteilijanimen.

Viimeinen kysymys oli kappaleentunnistus. Laulu oli "tästä asti aikaa" tms. Se oli ainoa kysymys, johon en tiennyt vastausta.

Joukkueessa oli viisi jäsentä ja palkintona neljä pizzakuponkia (kolmella täytteellä). Lähdin ensimmäisenä pois koska paikkani oli kaiuttimen alla ja tuomari käytti volyymiä reippaalla kädellä.

Kiire!

Kuka tuomaroi kausifinaalin? Finaalisääntöihin ehdotan seuraavaa:

- Ensimmäinen kierros on kaikille avoin, ja siitä jaetaan viimeiset kausipisteet.
- toiselle kierrokselle pääsee kauden viisi parasta joukkuetta
- kolmannelle kierrokselle eli varsinaiseen finaaliin kolme kakkoskierroksen parasta joukkuetta.

Kommentteja! Tarkistakaa joukkueiden pistetilanne musavisablogista.

[ps. poistin huonon ehdotukseni kolmesta finaalituomarista.]

Oodi keväälle

Linnut kujertavat keskenään, mimmiliigan fudista pelataan täydellä tohinalla ja kaikki soi pelkkää kevään ilosanomaa. Lisäksi kaikkien ruikuttajien isoäiti, Peter Perrett on yhä hengissä ja Only Ones tekee virallisen kumbackin siitä huolimatta (tai sen vuoksi), että PP on lähes 30 vuotta vetänyt niitä sarvispulkkaa kovempia juttuja, siten kääntänyt selkänsä menestykselle. Toisin sanoen sössinyt oman ja yhtyeensä mahdollisen uran. Ulkoiselta olemukseltaan hän alkaa muistuttaa vanhaa lompakkoa. Kaikki tämä on kuitenkin vain ja ainoastaan inhimillistä, mikä tekee itse pääasiasta eli musiikista paikoittaisine kömpelyyksineenkin sitä nautinnollisempaa.

Ja se oodi keväälle, rakkaudelle ja ajattomalle kauneudelle on…

1. 'Lovers Of Today'

… muita ikuisia ralleja ovat…

1. 'Inbetweens'
2. Another Girl, Another Planet

Peter Perrett on tehnyt kärsimyksestään taidetta sen vuoksi, että muilla olisi elämässään edes sen reilun kolmen minuutin mittainen hetki onnea ja autuutta. Ostakaa siksi Only Onesin levyt itsellenne, lapsillenne ja vielä syntymättömille lapsenlapsillenne (miksei myöskin naapurille jne.).

Legendojen pöydässä

Tiistai. Allekirjoittaneella piti kiirettä ehtiä perinteiseen tiistai-illan musavisaan. Saapuessani paikalla vartoili jo Kolli ja pian saapui jo muukin osa joukkuetta. Jahin lisäksi myös Suuren Kapteenin paikalla oli tyhjää, joten alkoi pöydäntäyttämisoperaatio. Pian joukkue oli täysilukuinen ja huomasin joukkueesta 3/5 olevan entisiä Skoptilaisia eli Poikakuoron ohella eläviä musavisalegendoja.

Mutta asiaan. Ensimmäinen kierros meni tautisissa tunnelmissa. Kaikkiin kysymyksiin ja puuhapaperiin oli liitetty lääketieteellisiä ongelmatiloja käsitteleviä yksityiskohtia. Puuhapaperissa piti yhdistää oikea muusikko potemaansa sairauteen. Ykköskierros meni osaltamme varsin mainiosti ja lähdimme voittajina kakkoskierrokselle.

Toinen kierros oli musiikillisesti monipuolinen ja sellaisenaan mukavan vaihteleva. Kierroksen aikana soi Foo Fighters, Sammy Babitzin, Johnny Cash ja Pelle Miljoona muutamia mainitakseni. Pahemmilta hudeilta vältyttiin tälläkin kierroksella, vaikka emme muistaneetkaan Pelle Miljoonan taiteilijanimen alkuperää. Puuhiksessa piti nimetä 15 Rock And Roll Hall Of Fameen päässyttä yhtyettä tai artistia. Puuhiskin meni mainiosti, päätimme kierroksen kakkosina ja jäimme toiveikkaina odottamaan finaalia.

Finaalikierros. Kuuluisa viimeistelyn puute iski jälleen. Tsaikovski muuttui allekirjoittaneen korvissa mystisellä tavalla Melartiniksi. Klassinen progemoka oli puolestaan Wigwamin muuttuminen Tasavallan Presidentiksi. Nämä pari kysymystä taisivat ratkaista kisan tappioksemme. Kinky Konga vei voiton Poikakuoron jäädessä kakkoseksi. Jasmin Mäntylät otti iltapronssia. Tuomareiden ansioksi on kuitenkin luettava visan monipuolisuus. Klassistakin oli mukana, mikä on tietty myönteistä. Kiitokset siis heille, teille ja muille!

Korjaus 20.4.07: Pronssisijajoukkue korjattu tuomarin oikaisun mukaiseksi.

Voimakuvan aika!

Jahve on tänään muissa tehtävissä, mutta kuten uusimman levymme kannesta voi nähdä, Poikakuoro ei sodassaan syntiä ja irstautta vastaan yhtä miestä kaipaa. Luku- ja kielitaitoiset bongaavat myös tärppimme. Jiihaa!

En henkilökohtaisesti ole mikään hevin ylin ystävä, mutta kun sanoisinko kaikki tuonpuoleinen ja infernaalinen on aina viehättänyt yli kaiken, niin tämä http://www.youtube.com/watch?v=LmsxogW1_-4 video ja bändin uusin levy http://www.desibeli.net/arvostelu/2310 ovat kyllä olleet järisyttäviä kokemuksia. Tietysti on kyseenalaista voiko levyä hevin piiriin ollenkaan kategorisoida. Olen humalaisissa keskusteluissa mennyt jopa niinkin pitkälle, että olen nimennyt kyseisen levyn vuoden 2006 levyksi. Kaiken rockin uudelleen kierrätyksen ja r'n'b paskan keskellä olen valmis pitämään kantani hamaan loppuun asti...jäämme siis odottelemaan Jazin lupaamaa maailmanloppua ja uutta sen jälkeistä barbaarista yhdyskuntaa, jossa kärppä-fanit http://etakarpat.myvisio.com/index.php eivät pitkään rankaisematta mölise (nimimerkki: Oulussa viime päivät hengaillut).

Kaikki rovaniemeläiset comicoon katsomaan obcd:n http://www.students.oamk.fi/~k3laja01/ maailmanvalloitusta!

Täydellinen rock-levy ja kitarasoolo

Alla olevat kappaleet julkaistiin alun perin kahtena 7"-singlenä. Born Out of Time/No Next Time on julkaisuista nuorempi. Levyn a-puolen on mainittu olevan kaikkien aikojen paras australialainen rock-biisi. No, asiasta voi olla monta mieltä, mutta levynä alkuperäinen single on täydellinen. Ja nuo a-puolen kitarasoolot …

1. 'Born Out Of Time'
2. 'No Next Time'
3. 'Like A Curse'
4. 'Sun God'

(löytyivät täältä)

Vallankumous jatkuu

Katsoiko kukaan eilen tv:stä A-studiota?

Yksi juttu käsitteli Lapin yliopiston ja kiinalaisen Renmin university of Chinan välistä yhteistyötä. Kansainvälinen yhteistyö yliopistojen välillähän on sinänsä ihan jees, mutta toimittajailkimys kertoi Kiinan kansanyliopiston olevan lähinnä kiinan kommunistisen puolueen eliitin opinahjo. No, parasta jutussa oli kuitenkin se, että Rovaniemelle oltaisiin tässä yhteydessä perustamassa Deng Xiaoping Academy. Deng, jonka joku muistaa diktaattorina, ja jota pidetään vastuullisena Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitusten väkivaltaisesta tukahduttamisesta, saa siis nimeään kantavan laitoksen Rovaniemen demokraattiseen kansantasavaltaan.

Itse asiassa tuo ei ollut jutussa parasta vaan se, että Lapin yliopiston rehtori Riepula (evp) rinnasti Dengin marsalkka Mannerheimiin. Jos valtiossa on pidettävä järjestystä jne... Poliittisia puhdistuksia odotellessamme pistetään rokki pauhaamaan, kun se vielä on sallittua.

The Saints: 1 ja 2

On sitä vedetty muutakin kun Sarvis pulkkaa.(råpårtti ala Låsse)

Tuuli räimii litsareita poskille, 6-0 hävisin, silmät vuotaa, haastava keli. Astun sisään lämpimään liiteriin, Mikko haistattaa veljellisesti paskat ja Satu hymyilee tiara päässä, Jonzendaarus selailee uutta Episodia, kaikki siis kohdallaan. Heti alkajaisiksi pöllimme Parååtsien tutun nurkkapöydän, sillä aikomuksemme on sijoittua tänään kåkkoseksi. Läväytän 400gramma mässyjä pöytään sillä tarkoitukseni on myös vetää tänään tuhdit sokerikännit. Joukkueemme koostumus; Satu Vampire 96, Jontte won Toyota, Mika Lee Mikkelsson ja Rambutanin pääministeri Tuomo (vai oliko se tuono?) ja Marcoolio. Uolevi oli perustanut täksi illaksi oman joukkueen joka koostui hänen iso- ja pikku-veljestä, PeltoHiiret featuring Jaakko Pavunvarsi. Tuomareina häärivät Pupuliiman misut. Eka kierros, puuhis ja peruskyssät. Hyvin meni, muistaakseni voitettiin, kakkosena tulivat Hiiret (oli vielä juusto hukassa). Huomasin että Markokin oli oivaltanut sokerihumalan tuoman mukavan siirappimaisen tahmean olotilan ja vedimme mässyjä kaksinkäsin, muiden tyytyessä ihmettelemään meidän intensiteettiä. Silmät joraili päässäni niinkuin olisin katsonut pingismatsia, huh. Kinky Kongan Petrin kanssa juttelimme tzygedeelisestä musiikista, petri oli löytänyt jonkun hyvän bändin jota suositteli minulle. Keksutelumme keskeytti kakkoskierroksen alkaminen. Musaa tuli ja vieläpä hyvää sellaista; m.a.nummista, nicoa, fadoa, rinneratiota... tunsin kuinka salmiakit sulivat päässäni, tv:ssa koira skeittasi ”ei helvetti”: kelasin itsekseni, pakko etsiä jotain levollisempaa katseltavaa. Jasmin Mäntylät istuivat edessämme, parkkeerasin katseeni heihin, tehden vaikuttavia esteettisiä havaintoja. Kaljapomminkin jotenkin onnistuin voittamaan, tosin se kalja unohtui hakea (saiskohan sitä ens viikolla?), kiitos mässyjen tuomalle tahmealle olotilalla. Finaaliin pääsi...... aikamonta joukkuetta. Musa oli finaalissa tosi hyvää; white strapets, i walk the lime, syd vicious laulo -my way:n (yks karmeimpia punkki biisejä ja muutenkin mun mielestä sid vicious on ollu aika... no joo ), puuhapaperissa piti tietää artistien oikeita nimiä. Finaali oli ehdottomasti meille tämän kevään tiukin puolituntinen. Ja kuinkas sitten käävikään.... Hiiret pääsivät nakertelemaan voittojuustoaan, muiden joukkueiden sijoja en muista, en edes omaa pistesijaamme. Markoolio sujautti paperikäärön kainalooni ”kirjota sää raportin alku”, ” jooo, mie kirjotan” sanoin. Maaginen hanurikaan ei tälläkertaa loistanut, paitsi poissaolollaan. Pöydän ja mässyjen funktio oli tyrmäävä, ei enää ikinä kokeilla tuota yhdistelmää, eihän, jååkå?

Voimakuva

Tiistai. Tiedossa jälleen musavisailua. Aikaisena lintuna minä ehdin ennen muita asentaa sivuille voimakuvan: AWopbopaloomopalopbamboom! [Lähde: Hanskajalka].

Bachia pääsiäisenä III

Glenn Gould esittää Johann Sebastian Bachin Partitan numero 6 e-molli: Toccata, Allemande, Corrente, Air sekä Sarabande, Tempo di gavotta ja Gigue.

Bachia pääsiäisenä II

Karl Richter johtaa osan Kyrie eleison Johann Sebastian Bachin h-mollimessusta, BWV 232.

Elitismin läsnäoloako.

Tuomaroinnin dilemma: helpot-, vaikeat kysymykset ja niiden välttäminen. Voin väittää että jokainen tuomarointivuorolainen kamppailee tuon asian kanssa, hankalaa, eikö? Kuitenkin lähestulkoon kaikki Musavisalaiset ovat ns. normaalia aktiivisempia musadiggareita. Jokaisella on oma spesifi alueensa, missä tietämys on huippuluokkaa. Aktiivi osallistujia on öpaut parikymmentä. Näinollen helppojen kysymysten tekeminen on todella haasteellista. Muistan kun oman ja Uolevin yhteisen tuomarointivuoromme jälkeen saimme kritiikkiä ei aktiivi osallistujalta: ”musavisa on elitististä ja zörzön zöööö.....” . Vaikka kuitenkin jokainen tuomari soittaa 70-100% populaarikulttuurin yleisteoksia ja laati niiden pohjalta kysymykset, saattaa se satunnaiselle Musavisakävijälle näyttäytyä ihmeelliseltä salaseuralaisten puuhastelulta. Pop- ja Rock-kulttuuria seuraamattoman on varmasti vaikea tajuta mistä oikein on kysymys kun astuu tiistai iltana Tupsuun, siintä on elitismi kaukana ja hanuri se vaan hymyilee.

Karvatrendit.

Käsite tukkahevi, oli jotenkin hupaisa ja ehkä jopa halveeraava käsite. No, näkökanta pitkätukkiinhan on tietyllä ihmisryhmällä vakio, oli hän sitten korkeammin koulutettu tai ei. Entäs viikset ja parta?? Tämä suurta suosiota saavuttanut " trendi" tuntuu ylittävän musiikkikulttuurilliset rajat. Viikset väpättää niin punkkarilla kuin klassisenmusiikin edustajallakin. Joko muutaman vuoden päästä yleisesti naureskellaan tuolle ilmiölle, tuskinpa. Voisiko joku kertoa miksi?

Hauska tukkaheviskaba täällä.

Bachia pääsiäisenä

Karl Richter soittaa Johann Sebastian Bachin Toccatan ja fuugan d-molli, BWV 565.

Kauko on Röyhkä

Sinä teit sen taas, Kauko

”Mua pyydettiin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan”, Röyhkä virnistää. ”Mutta kieltäydyin. Ajatus houkutteli, mutta pelkäsin saavani stondiksen tanssiessani kauniin naisen kanssa. Miljoonan tv-katsojan edessä se olisi aika noloa.” - Kauko Röyhkä, Image

Tottua saan steppailemaan.

Diskoteekin pöydillä steppailen vaan.

Ulvoo diskokinkut ilkeää nauruaan,

silti minäpoika steppailen vaan, a - ha - ha.

Tahtoo nähdä livenä top jotain.......

1. Supergrass.
2. Wolfmother
3. Blonde Redhead
4. Fat Boy Slim
5. Marjo Leinonen & Viranomaiset
6. Ravi Shankar

melkein pääsi listalle:
Beastie Boys, Strokes. Shankarin Ravia tuskin enää näkee, keikkailee aika harvakseltaan ja lähinnä Intiassa ja jenkeissä. Tosin ens syksyn Mumbain matka on jo tilattu. Strokes ja BB ovat niin kalliita bändejä et eikait kukaan niitä keikalle osta. Joo. Munarikasta Vappua ja muutenkin oikein tipumaisen ihanaa Juhannusta kaikille, toivoo Mämmikoura.

Four Awesome Accordions – Neljä hämmästyttävää hanuria

Tiistai jälleen. Odottelin kotona illan musavisaa kuunnellen Bachin kuoroteoksia. Matkapuhelimen piipahdus välitti viestin: etkot luvassa. Siirryin musavisamobiiliin ja suuntasin kohti etkopaikkaa. Paikalla olivat Satu, Marko ja allekirjoittanut musiikkitarjonnan koostuessa mm. Rolling Stonesin tuotannosta.

Visailuajan lähestyessä siirryimme musavisamobiililla Tupsuun, jonne tovin kuluttua saapui myös Jah. Illan kvartetti oli koossa ja tuokion odottelun jälkeen alkoi itse visa.

Ensimmäinen kierros oli rakenteeltaan ns. peruskamaa, josta pistesaaliimme oli varsin keskinkertainen. Puutteet olivat tiedon sijasta lähinnä muistamisessa ja se kuuluisa viimeistelykin jäi puuttumaan. Kehnosti sujuneessa bonuspaperissa piti tuntea näytteleviä muusikoita tai musisoivia näyttelijöitä.

Kakkoskierroksella seurasi varsinainen jymy-yllätys. Tuomarit olivat kehitelleet kierroksesta karaoke-version ja jokaiselle joukkueelle arvottiin esitettäväksi yksi biisi. Biiseihin liittyvät kysymykset löytyivät perinteiseen tapaan paperilta. Esitykset olivat seuraavat:

Pupuliima: Daa-da daa-da

Babylonin Portto: Hopeinen kuu

Poikakuoro: Rafaelin enkeli

Dead Parroots: Jos sun lysti on

Jasmin Mäntylät: Wonderwall

Torpedo Boys: Baarikärpänen

Vuoromme koitettua marssimme yhtenä hanurina estradille tulkitsemaan Pekka Ruuskan hitti-iskelmää. Esitys onnistui yli odotusten, vaikka kaikkein hienojakoisimmat nyanssit eivät täysin välittyneet katsomolle ja Satun hanurikoreografia jäi joiltakin näkemättä. Myös muut joukkueet ylsivät persoonallisiin esityksiin sekä soolo- että joukkuesuorituksilla.

Finaalikierros osoittautui varsin haastavaksi. Keräilimme hajapisteitä sieltä sun täältä, mutta viidennessä kysymyksessä Jah ja Satu venyivät ilmiömäiseen meditaatiosuoritukseen ja paperiin ropisi komeasti Burzum-aiheista tietoa. Kysymyksestä irronneet pisteet nostivat meidät iltafinaalin voittajiksi ja pääsimme jatkamaan iltaa nauttimalla voiton hedelmistä.

Ilta oli karaokekierroksen ansiosta poikkeuksellisen innostava joukkueiden lähdettyä aktiivisesti mukaan. Kiitämme siis tuomareita tuoreesta ideasta ja jäämme innolla odottelemaan ensi viikon visaa.

Voimakuva

Serge on luonnollisesti, tietenkin ja ilman muuta sekä joka tapauksessa Poikakuoron kunniajäsen, mutta Jane ansaitsee kunnioituksemme monilla muilla eri tavoilla. Lahjakkaita!

Pannaanpa tähän oikean tunnelman luomiseksi pari linkkiä. Ensiksi säädyllisempi: Wikipedia-artikkeli (suomeksi), olkaa hyvät. Toiseksi klassikko, josta muistaakseni Noonen Yu-ha leipoi aikanaan kysymyksen. Sergeä on kysytty Musavisan historiassa useaan otteeseen, ja minun puolestani saa kysyä jatkossakin. Miehen musiikki sopii Tupsuun aivan ihanasti! Ai niin, se linkki. Kunnioittakaa tästä Jaakkoa, Rovaniemen yö- ja musiikkielämän irstailevaa ruhtinasta.

Huhtikuu

APRIL: “I’ll Remember April” is one of the standards in the album. Properly executed, this song should carry the idea that lost love is actually a bonus for the early wear-and-tear. Julie neatly palms it off.

Psychedelicious

Tekee eetwarttia sillointällöin kuunnella kunnon psykedeelinen albumi läpi. Parhaimmillaanhan se on avartava musiikkimatka, karmeimmillaan studiokikkailua tai Lsd huuruista sekoilua. Yleinen kliseehän on että psykedeelinen musa on pitkätukkahippien rauhantahtoista sekoilua. Ei siinnä mitään, jos rauhantahtoinen hippimeininki tarkoittaa sitä että tykkää rakastelusta, niin avot meiksi kuuluu mieluusti tuohon ryhmään. Psykedeeliankukka kukkii edelleen varsin voimakkaasti, jopa modernimpienkin artistien tuotannossa. Omat tämänhetkiset suosikkini ovat.

1. Hendrix: Electric Ladyland.
Rockhistorian suurin psykedeelinen teos, pieteetillä tehty.

2.Love: Forever Changes
Remaster versiona levy soi kun junanvessa.

3. Chemical Brothers: Surrender.
Aivan käsittämätöntä konemusaa, joka täyttää kaikki psykedeelisen albumin tunnusmerkit.

4. the Doors: strange days.
Bändi parhaimmillaan. Ekan levyn nosteen tuomaa intoa vielä tallella, eikä päihteet olleet vielä alkaneet syödä bändiä. Hämmentävä levy. Kuulokkeet päässä kun kuuntelee niin tuntuu niinkuin lentäisi kärpäsparven keskellä, kohti kadotettua atlantista.

5. QOTSA: Lullabies to paralyze.
Josh Homme löytänyt kunnon pelimannit taustalle. Huikeita sovituksia, vapautunutta soittoa, ei todistelemisen tarvetta.

6.the Temptations: Psychedelic Shack.
Iso bändi, laulu stemmat, groovea ja siihen isolla kädellä tuoretta psykedeelista maustesekoitusta.

7. the Hypnomen: Dreaming of the new dawn
Suomipsykedelian klassikko on syntynyt. Pakkohankinta jokaiselle itseäänkunnioittavalle musadiggarille.

Kielillä puhumista, maaliskuun skebacorner.(prt.3.)

Kitara ei soi ilman kieliä. Kielten valinta onkin varsin hämmentävää puuhaa, tarjontaa on yllinkyllin. Välillä toivoisi että kaupassa vallitsisi vanhakunnon Neuvosto-ajan meininki, eli vain ja ainoastaan yhtä laatua olisi tarjolla. Rockkitaristit voi jakaa kielien perusteella kahteen, paksujen kielien suosijoihin ja ohuempien kielisettien käyttäjien kesken. Itselläni ”kehitys” tapahtui suht normaalisti, eli ohuista seteistä pikkuhiljaa kulkeuduin paksuimpien settien pariin. Jossain vaiheessa tietysti tuli seinä vastaan kun veteli paksuilla vaijereilla rokkia, soiton herkkyys katosi ja muutenkin tuntui että ”onko tämä muuttunut joksikin voimailulajiksi vuosien saatossa?”. Tuntui että se on kovan kitaristin mitta kun vetää rokkia paksuilla vaijereilla, helvetti. Aloin keventää kielisettiäni, asteittain. Soittoon tuli aivan uutta ulottuvuutta, soundin kärsimättä lainkaan. On paskapuhetta että paksuilla kielillä saisi tuhdimman soundin. Sähkökitaralla soitettaessa kun pitää myös huomioida kitara, vahvistin ja kaiutin, kokonaissoundiin vaikuttaa nuo kaikki kolme seikkaa (+piuha+spedut+mikit+vaikka mikä). Melkoista salatiedettä ja empiirisiä kokeita on tehtävä paaaljoooon, jotta kitaraa soitettaessa saa sen universaalin tunteen jota voisi myös kutsua kielilläpuhumisen taidoksi. Vielä on jonkinlainen välivaihe menossa totutellessa ohuempiin, enää aivan pientä hienosäätöä. Oletan että seuraava, ajatuksissani siintävä kielisetti olisi juuri ”se”, yhden vaiheen lopullinen sinetöinti tulee tapahtumaan puolenvuoden sisällä. Sen jälkeen ei enää tarvita kuin lopullinen silaus, joka tietenkin tapahtuu oikean plektran löytämisellä. Se onkin sitten jo toinen juttu josta kerron naperot teille sitten vaikka enskuun skebacornerissa.

Jåtko-råportti

Ja perästä roikaa! Joo, Poikakuoron hanuri oli eilen todella tiukassa kondiksessa. Victory, Success ja Kaljapommi. Ilta sujui kepeästi ja kosteissa merkeissä jo Tupsussa. Köyhän miehen viskiä yritin irvistellen Kollin kanssa kumota, siinä kuitenkin myös onnistuttiin. Irvistelyn aiheutti 1,40 euroa. Tupsu-illan päätteeksi koko kööri sai kaataa kurkkuunsa ilmaiset voittoisat poreilevat.

Suuntaahan ne antoivat, ja ilta jatkui jatkopaikassa nro 1. Tässä vaiheessa Poikåkuoro jakaantui kahtia, yksi lähti kotiin, kaksi lähti kotiin, kolme lähti kotiin. Jäljellejäänyt kehäraakkipoppoomme koostui useamman joukkueen jämäpaloista, joiden kurkkua niin kovin kuivasi. Riemukkaiden hetkien jälkeen katsoimme kelloa, Oho! Mehän ehditään vielä jatkopaikkaan nro 2. Sinne siis raikamaan kåråoken tahtiin.

Paikka oli tapansa mukaan tiistain täyteläinen. Päästiin onneksi istumaan sinne takimmaiseen nurkkaan, korotetulle osiolle, pehmeille tuoleille, pöydän ääreen. Skannasin ympäristön ennen kuin astuin pöytäämme kohti. Vilkaisin oikealle. Mikäs tumma mies ison korvakorunsa kanssa siinä istuu? Missä kummassa olen nähny tän kaverin.. Oho! Sen kanssa istuu joku blondattu lippispäinen rokkarikomistus! Missä ihmeen hemmetissä olen nähny nää kaverit?! Istahdin rokkarikomistuksen selän taakse, omaan pöytäämme. Bling! Täältähän nää kaverit on tuttuja. Pöytään astelee euroopan omistajan elkein kolmas lippispäinen rokkarikomistus. Juu. Takuuvarma tunnistus! Lopulta rohkaistuin, koputin kaveria selkään ja kysyin "Tuliko hyvä video?" Kaveri vastasi hymyillen, pilke silmäkulmassa "Shh.."

Joimme pari siideriä ja lähdimme kotiin.

Obesegrad!

Paranoid! Eipä tiennyt kaljabonarin eli ylläripläjäyksen pääarkkitehti Jussi, että Satu on maailman pohjoisin Black Sabbath - asiantuntija. Ensimmäisen kierroksen tuomarointivastuu oli siis minulla ja Jussilla. Minä tein Idols-aiheisen, anagrammipohjaisen puuhapaperin, Jussi perusrungon. Aluksi aavistelin, että kanssatuomarini kysymykset olisivat olleet vaikeusasteeltaan baarin perustason reilusti ylittävä, mutta tietoa löytyikin hienosti joka joukkueesta. Kierroksen aikana kuultiin mm. The Fallia, Nancy Sinatraa, Napalm Deathia, Benny Hilliä ja Grateful Deadia. Puuhis oli kaikille helppo. Kaikki tiesivät kuka on esim. "en buraanaa " ja "pariton emma", jopa "hämäläinen johanna" osattiin aivan yleisesti. Avauksen voitti Poikakuoro.

Toinen kierros. Koska meitä oli kuusi pöydässä, päätimme siirtää yhden meistä sivuun. Jah ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja vetäytyikin tyynesti pöydän periferiaan myhäilemään omiaan. Kierroksen tuomaroi kinkkien Tomi, joka oli väsännyt hauskat animaatioaiheiset kysymykset. Enpä olisi uskonout, että "Rolling Stones" yhdessä Ren & Stipyn kanssa tuottaisi peräti 200 pistettä. Muutama muukin piste ropisi, mutta niillä irtosi ainoastaan neljäs sija, pisteitä kertyi 800. Kahden ensimmäisen kierroksen yhteenlasketut pojot siivittivät meidät finaaliin.

Finaali, tuomarina DeadParrootsin maineikas hiphopspesialisti Micco. Sivuun jättäytyi tällä kertaa Jussi. Ja meitähän Micco pelottaa aina: öö, öö, öö, öö, orgaaninen soundi, rummutkin kuulostaa melkein oikealta, hyvä biitti. Me yritimme - ja se kannatti, sillä kierroksen aloittanut jäätee-räpätys tunnistettiin kevyesti. Onneksi homma helpottui, kun piti hoksata Sade ja nimetä Smooth Operator, ja heti perään tuli tietää Policen Synchronicity julkaisuvuosineen (miinus tuli siitä, kun emme tienneet piirtää symbolia "II" laulun loppuun). Round Midnight oli helppo, mutta Dexter Gordon ei ollutkaan oikein, eikä edes Coleman Hawkins, vaan Stan Getz. Viimeinen kysymys oli meille klassisen musiikin suurille rakastajille helppo: harmi vaan, ettemme muistaneet KV-numeroa 550. Onneksi sitä ei kuitenkaan edes kysytty, vaan vastauksiksi riittivät Mozart, sinfonia nro 40, g-molli ja Milos Forman. Täydet pisteet.

Poikakuorolle voittotuopit: ROOOOOOXXXAAANNE.....

Raw Power, eli voimakuvaa

Kevättä ilmassa ja se tuntuu kivalta. Fillari kulkee ja raparoiskuu. Marjo Leinonen & Viranomaiset tuuttaa stereoista, lämmin, hehkuva soundi täyttää huoneen. Jep. Voimakuva illan sessioihin, superchef.

Dan Castellaneta ja Harry Shearer

Hauskaa kuunneltavaa ja katsottavaa.

Viisi kärjessä

1. Loma

2. Twins

3. Anita Muin ja Sally Yipin esitys

4. Jackie Chanin ja Kim Hee-sunin esitys

5. Joint Security Area

Kylmä henkäys idästä

Tervepä terve lapsukaiset!... tässä taas raporttia rakkaalta visailuillaltamme tiistailta 20.3...siis Akin, Kimin, Joakimin ja Jaakkiman päivältä.

Deadin Kalle piti mitä mainioimman visan, ilman apuvoimia. Ensimmäisen kierroksen kekseliäs ja kiinnostava teema liittyi päivänpolitiikkaan ja vast'menneisiin ek-vaaleihin. Kaikki poliittisia ääriryhmittymiä edustaneet kilpailijat jouduttiin valitettavasti käännyttämään jo ovelta takaisin, jotta vältyttäisiin kahakoilta ja siten rauhalliselle visabaarille aiheutuvilta vahingoilta. Näin kilpailu latistui jo ennakolta, joka ei tietystikään ollut millään tavoin kunnioitettavan tuomarimme vika. Muutenkin kevät-talven visailtoja on kovasti vaivannut osanottajakato, joka nytkin oli merkillepantavaa.
Mutta takaisin itse kilpailuun ja sen ensimmäiseen (puolueettomasti) poliittiseen kierrokseen.
Pelkällä musatietämyksellä ei tälläkään kertaa pärjätty, ja hyvä niin. Saimme kuulla mm. niin Mikko Alatalon kuin Kike Elomaan vanhanaikaisia luikautuksia. Koko ajan odottamaani, ylpeästi Suomen kommunistista puoluetta edustanutta, Stenkkaa ei kuultu. Puolueen rokki osaston hoiti luotettavasti Peitsamon Kari freukkareiden säestämänä. Ensimmäinen kierros oli melko tasainen, hienosti kolmantena ollut jyrkän poliittisesti suuntautunut Jasmin Mäntylät jätti leikin syystä tai toisesta kesken ennen toista kierrosta. Viimeisen viidenteen kysymykseen onnistuimme taiteilemaan Veltto "Niilo YLI-VAiNIO" Virtasen, vastauksemme oli kuitenkin pahasti hakoteillä. Mielenkiintoista sinänsä, että Veltto pääsi ek:n tällä kertaa perus-suomalaisten riveistä. Mieshän on edustanut vuosien varrella mitä milloinkin.

Nyt on pakko tiivistää loppu, kun kohtaa tulee tv:stä mielenkiintoista ihmissuhde-draamaa.

Toisella kierroksella arvoisa tuomarimme kiusasi meitä sormenjäljillä ja muilla mysteereillä. Mr. Bunglen ja Mr. Pattonin sekoilun sentään tunnistimme, samoin lemmikkieläinkaupassa hengailevien kaverusten ja electrovelhon yhteistyön. "Johtopäätös" (kuvitelkaa tähän Nikke Knattertonin ääni), -osioon pähkäilimme vastaukseksi BOwien, ajattelimme kierroksen jälkeisen kappaleen olleen vihje. Kovasti vyörytettiin elokuvakysymyksiä, näkyvin miinus koko visassa, vaikka moni kilpailija olisi varmasti eri linjoilla.

Finaalia edeltävä megapommi....Kick it!...kindermuna ja jotain muisteltavaa tästäkin visasta vanhoille päiville ja kerrottavaa ei-toivotulle jälkipolvelle. Eipähän vittu sekään auttanut rahoittamaan pitkää iltaa.

Finaali oli pirullisen vaikea ainakin meidän heimollemme. Tietomme keskittyi alkuun ja loppuun ja ennen viimeistä kierrosta kaikki pöydässämme levittelivät käsiään ja näyttivät turhautuneilta. Elokuvia ja muuten vaan vaikeita kysymyksiä. Ykkösessä yhteistyö kantoi hedelmää ja Nataschan kotimaaksi löytyi se Belgia. Toisessa hevi-osastomme http://kuvake.net/searchphotos.php?action=search&tag=hevari haki tuttua ja turvallista Slayeria, mutta vastaus olikin joku helvetin Ministry. KOlmosessa Australia ei ollutkaan Australia vaan Uusi-seelanti ja vaikka viitosen aussin tunnistimmekin, niin se ei auttanut meitä nousemaan kolmatta sijaa korkeammalle. Voiton taisi viedä Kinky konga ja roots oli toinen. Mainittakoon muuten, että kahden kierroksen jälkeen joukkueita oli vain tuo fiinaalin pääsevät viisi. Sääntömuutos näyttää olleen väärin ajoitettu, tai sitten visa ei enää vaan kiinnosta.

No joo...Kallelta hyvä visa ja ennen kaikkea todella nopeasti yksinään läpi hoidettu.

1000!

Kappas, tämä taitaa olla Poikakuoron tuhannes kirjoitus. Ensimäisen kirjoituksen kirjoitti Tommi syyskuun 3. päivä vuonna 2003.

Onneksi olkoon meille, jatketaan samalla mallilla edelleen eli kirjoitetaan mitä muste kynään tuo ja välillä etkoillaan, visaillaan ja jatkoillaan. Tätähän voisi juhlia vaikka jallulla ja funkilla: Eternal Erection huomenna Tivolissa keikalla. Ollin raporttia odotellessa.

Karjalasta kajahtaa

Oli markkinat. Bändikaverini (basisti) kanssa meillä on jo perinteeksi muodostunut, markkinarinkelin ostaminen. Ostamme rinkelit ja painumme jommankumman luo keittämään kahvit. Juomme kahvia ja syömme rinkeliä, eikä kumpikaan puhu mitään, tunnelma on täydellinen. Olemme molemmat seuduilta (Hamina, Joensuu) jonka markkinakulttuuriin on lähtemättömän vaikutuksen iskenyt tuo rinkeli. Ja miksi pitäisi katkaista mukava perinne. Kyseessä on Viipurin Rinkeli, empiiristen tutkimusten perusteella Joensuussa tehdyt rinkelit ovat parhaita (varokaa länsisuomalaisia kopioita). Oikein kun joskus haluan fiilistellä kotiseuturakkaudella, keitän kaffit ja kaivan pakasteesta Vyborg Twistiä (juu juu, tuoreena se on parempaa), pistän Lavin Vepaa tai Tiilen Petriä cd-soittimeen ja annan mennä. Että sillai myö täällä tehää, Ollin raportia odotellessa.

Kun kaikki näkivät punaista

Esiintymisjärjestyksessä:

Ari. Rock and rollin viimeinen kolmannes nousi jo matalaan lentoon, ja biisin lopetus oli tosi komea. Mutta miksi ihmeessä Ari lauloi kappaleen teennäisellä raspilla? Toiseksi, Arin tulkinnasta puuttui tyystin seksi. Robert Plant mouruaa kappaletta esittäessään kuin kujakolli kivuliaassa puutteessa ja osaa herkullisesti ladata kokonaisuuteen bluesin kosteaa värinää. Stratovarius meni kaiketi hieman paremmin, mutta en oikein osaa suhtautua noin korniin kappaleeseen mitenkään.

Kristian. Patricia Kaas? Ei kai sentään? Olen Entertainerista lähtien kuullut Kristianin laulusoundin parhaiten nimenomaan southern-tyyliin istuvana. Ei hemmetti, tuollainen elegantti, varakkaalle ranskattarelle tuoksuva parfyymiblues ei sopinut miehelle ollenkaan! Kappaleen loppuosan kovaa ja korkealta -kohdat kuulostivat tosin jo hiukan paremmilta. Jälkimmäinen esitys oli kohtuullinen, mutta itse biisi oli aika väkinäinen ja tylsä. Sitä paitsi tyystin tuntematon. Kappalevalinnat tiputtivat Kristianin.

Anna. Jos mimmi saisi kerättyä lavaolemukseensa tarpeeksi rohkeutta, homma roihahtaisi taatusti liekkeihin. Vaikka Juanes toimi ihan mukavasti, oli hauska kuulla Annan laulavan sujuvan espanjan ohella myös suomeksi. Toivelauluni Annalle: kunpa hän laulaisi Jäätelökesän ja flirttailisi kunnolla. Anna saattaa voittaa koko kisan. Jos hän vain rentoutuisi enemmän, mikään ei olisi sen esteenä.

Kristiina. Olipa hyvä, että lauloi ja esitti Bonkun akustisena. Se jäi mieleen - toisin kuin se toinen kappale, jota en edes muista nyt. Kertoo paljon Kristiinan karismasta.

Tuomarit. Olipa tiukkaa settiä. Selvästi näkyi, että "tällä kertaa ollaan ankarampia, onhan meillä sentään ruotsalainen idols-tuomari vieraana". Mutta pääosin tuomarit olivat oikeassa. Arin ja Ninan harkka oli aika nolo välikohtaus. Arin pitäisi muistaa asemansa ja paikkansa, mutta myös Ninan kannattaisi selvittää, mitä eroa on Led Zeppelinillä ja Stratovariuksella. Kokeilisi vaikka itse laulaa ko. kappaleet peräjälkeen. Arin ylimielisyydestä en itsekään pidä, mutta toisaalta tuollaiset persoonat tuovat hommaan väriä. Joviaali, poliittisesti korrekti ja harmaan ennustettavia mielipiteitä laukova aloitteleva rock-tähti on sanalla sanoen tylsä. Samoin hiljainen ja nöyrä poppari, jonka tehtävänä on kiltisti toteuttaa formaatin puhtaasti taloudellisten intressien sanelemia taustasitoumuksia. Ehkäpä Arin "rankka asenne" on kuitenkin ylimitoitettua tässä formaatissa. Rauhoitu Ari.

Lisäys: Kollin lupaamaa visaraporttia odoteltaessa todettakoot, että tiistain visassa kävi ns. demarit. Voittajaksi julistettiin KokoomusKonga ja toiseksi tuli KuolleetKeput. Säilytimme kuitenkin johtoasemamme. Siinä mielessä tämä kuivahko poliittinen vertausvitsi ei päde ns. tosielämään.

Elokuun eka

Elokuun ekapäivänä aurinko paistaa täydeltä terältä. Ihmiset ovat hyväntuulisia, juttelevat rennonletkeästi keskenään, kosmista hymyä, rauhaa, rakkautta ja harmoniaa. Kaikki odottavat sitä yhtä ja ainoaa ......

Spaceman.

Pusasin tuossa kukkakaali/perunacurrya ja mietiskelin siinnä kokkailujen lomassa muusikoita joilla on intialaista taustaa. Babylon Zoo:n Jass Mann tuli mieleeni heti ensimmäiseksi ja sen jälkeen ei sitten tarvinnut enää miettiä yhtään mitään, sillä päässäni alkoi soida Spaceman biisi. Hieno biisi, taidokkaasti naitetaan nine inch nailsia, bowieta, hyviä soundeja, grungea, naiviutta ja intialaisten verenperintönä tulevaa vilpittömyyttä, nerokasta. Biisi tarttuu kun kärpäspaperi. Käsi ylös kellä biisi soi päässä, NYT?

Kukkakaali/perunacurrysta tuli hyvää, kiitos Spaceman biisin.

Nyt jos tuosta biisistä tehtäisiin remix, nimi olisi varmaankin MySpaceman.

Jogurttibileet!

Sillä aikaa kun odottelemme Parroots-Laurin suullista esitystä Nipponista, voimme ällistellä seuraavaa mainosta. [B-halko.]

Ja tuosta kaikesta tuli mieleen, että Pirkka-tuote Asidofilus-Bifidus - rukiinen pähkinäjogurtti on aivan hemmetin hyvää. Suomalaiseen makuun! Ruotsiksi nötyoghurt med råg!

Tiistain voimakuva

On tiistai, illalla on musavisa ja kaikille menestystä tuomaan ilmestyy ruutuun voimakuva.

1-5

1. Depis
2. Aurinkolasit
3. Kirja
4. Grateful Dead: High Time
5. Keikat

http://www.myspace.com/poikakuoro

mikä tää on? löysin tämän kun surffailin http://www.myspace.com/poikakuoro .kuka noita sivustoja oikein tekee. onko joku windowsin salaohjelma joka nappaa tietoja käyttäjiltä ja luo sitten niiden perusteella myspaceja ja blokeja. voi äiti, nyt ovat kalliit neuvot hyviä ja parempia kuin pussillinen irtsareita.

Top-5

1.) Viettielämä
2.) Kevät
3.) Uusi työhuone
4.) Perjantai-ilta
5.) Ace Frehley

Musavisakysymys: Minkä yhtyeen laulaja? Nopeimmalle palkinto (vastauksen täytyy olla oikein!).

Saksalaista musiikkia" osa 3. "Heute singen wir mit Heino!"

Heino (gebürtig Heinz Georg Kramm; * 13. Dezember 1938 in Düsseldorf-Oberbilk) ist ein deutscher Schlagersänger und Sänger deutscher Volkslieder. (mehr...)
1.
2.
...und Komm in meinen Wigwam

Sekavampaa kuin Cure.

Kevättä ilmassa, kävelin sohjossa kohti pääkallopaikkaa liukastumatta kertaakaan. Sohjosta sain kimmokkeen joka kutkutteli makuhermojani, Caipiroska drinkki. Muistin kuitenkin että drinkki on helppo pilata hosumalla ja kaupungin parhaat Caipiroskat tehtiin toisessa baarissa eikä tässä mihin olin matkalla, se makunautinnosta. Matkalla tapasin eksyneen Japanilaisturistin ( kaikki Japanilaiset turistit näyttävät eksyneiltä) jonka opastin hotelliin jota hän yritti löytää. Ihmeellistä, miten monta kertaa kartta ehtii pyörähtää turistin käsissä ennenkuin oikea ilmansuunta saadaan haarukoitua framille. Voin vain arvailla miten monta kertaa Jaappanilainen on kerennyt sekoittaa omat askelkuvionsa yrittäessään ottaa selvää kaupungin eläimellisentyperästä asemakaavasta.

Baarissa olin siis hyvissäajoin, järjestelin kysymysvastauspapereita ja testasin cd-soittimen. Odottelua, missä Olli viipyy, samassa puhelin soi; Olavi huohottaa puhelimeen ja kertoo kadottaneensa pipon joenjäälle. Sytytän savukkeen ja siemaisen tuopista huikat, laitan Stoogesin uusimman soimaan. Tapaan baarissa vanhan bändikaverini, kerkeämme vaihtaa muutaman sanasen ennen kisan alkua.

Ja sieltähän Batman saapuukin, ilman pipoa tosin. Batman-Olli kertoo minulle koko tarinan miten pipo katosi, skarppaan ja yritän näyttää siltä niinkuin olisin aivan oikeasti kiinnnostunut siintä vitunpiposta. Katson Pipo-Ollia kasvoihin ja nyökyttelen päätä niinkuinmuka kuuntelisin ja välillä vastailen; "älä hitossa", "niinkö", "on se vaan juu..", vanha hyväksihavaittu hämäyskikka joka toimii aina.
Aloitamme kisan, joukkueita on kaikenkaikkiaan viisi tai kuusi. Istuudumme alas ja laitamme levyn soimaan, bauhausia, joku outo bändi, siouxie, CURE. Vatsassani kuplii, makaronisoijalaatikko. Saatana, pitääkö tässä vielä lähteä raportille. Ei, se meni ohi.
Cure.
Pipo-Olli kertoo nyt minulle Sex Pistolsista jotain, minä nyökyttelen ja muistelen itsekseni mistä lehdestä aikoinaan luin että Curen jätkät vetivät hirveesti happoa uransa alkuvaiheessa. Outo juttu.
Kun Jimi Hendrix ja kumppanit vetivät happoa 60-luvulla saivat he paljon positiivisempaa musiikkia aikaan kuin 80-luvulla happoa vetäneet bändit. Kasaribändit kuulostaa skitsoilta, 60's bändit hilpeiltä, niis on muuten ero. Jasmin Mäntylöitä on vain kaksi, ne lähtevät kesken toisen kierroksen. Ehkä he menivät uimahallille.
Poikakuoro on tänään; rovaniemi vampyre Satu96, Matti&Teppo, Nissani, Jaakko Teppo.
Röyh!
Vatsassani kuplii. Olli nousee pöydästämme ja menee kertomaan oikeat vastaukset. Käytän tilaisuuden hyväkseni. Nostan hitusenverran vasenta kannikkaani ja vapautan hieman suolikaasua biosfääriin. Oho! Tunnen kuinka pakarani resonoivat, helpottavaa ah, ja kohtuullisen kovalla äänenpaineella varustettu soundi hukkuu nippanappa taustamelun alle. Bassotaajuuksia tuntui löytyvän, ylemmät keskiäänetkin soivat hyvin, kaasupurkauksella oli pituuttakin, tuoksua ei ollut, arvosana 9. Puhaltelen tupakinsavua ympäriinsä, jos vaikka sprägärin döfis tulee ikäänkuin viiveellä niinkuin niillä monesti on tapana. Kolistelen myös pöytää ja köhin, hämätäkseni että tarkkakorvaisinkaan ei älyäsi mistä äsken oli kyse.
On kaljapommin aika.
Valitsin Blonde Redhead:n kappaleen, luullen että yliopiston artsufartsut sen tietäisivät, virhearviointi, kukaan ei tiennyt. Pipo- Olli nikkaroi uuden kysymyksen joka koski jonkun laulajan syntymävuotta. Laulajan syntymävuoden kaava on seuraavanlainen; curen levyjen lukumäärä kerrottuna bauhausin rumpalin pituudella ja se jaetaan new york dollsien jäsenmäärän mukaan. Kisa loppui jossainvaiheessa. Papukaijat voittivat. Kalle veti tyytyväisenä lippis päässä voittokaljaa. Läksimme jatkoille, minä, batman, satu96, lippis-kalle, neljäntuulenmikko ja mattiteppo.
Ensimmäisessä jatkopaikassa näkökenttäni alkoi supistua huomattavasti, ylimitoitetun nestetankkauksen johdosta. Lippis-Kalle kertoili eksoottisista viinapaukuista ja tunnelma oli lupsakka. Jostain alkoi kantautua puhetta joka kritisoi musavisaa. Käännyin ääntä kohti ja huomasin tuijottavani Poika ja Ilves elokuvan poikaa ja ilvestä." What a Fuck" loihelausumaan ja lämä pohjaan, rauhanturvajoukot lähtivät liikkeelle. Katselin rauhassa, tähtäsin suoraan kohti kolmattasilmää ja annoin palaa..... kunnes takaraivostani, tarkalleenottaen kaakosta, kuului ääni "JARRU". Satu oli kytkenyt ajatuksenlukijansa päälle. Läksimme vielä toiseenkin jatkopaikkaan jossa Mikko mongersi ruotsia, minä sössin karaåkessa ja kukaan ei ollut kenellekään vihainen, vallitsi harmoninen kaaos niinkuin maailmanlopunravintolassa yleensäkin.

Saksalaista musiikkia osa 1. Jatsimusiikki ja Osa 2. "Elämä on laiffii"

Saksa on kuuluisa mm. suurista säveltäjistään, mutta saksalainen musiikki on paljon muutakin kuin Ludwig van ja Johan Sebastian. Ainakin itselleni on jäänyt tuntemattomaksi saksalainen 1940-luvun jatsimusiikki ” Schräge Musik”, mikä suomeksi käännettynä on kai suurin piirtein ”vino musiikki”. Kuten asia alkukielellä ilmaistaan:

Schräge Musik ist die Bezeichnung für eine deutsche Waffentechnik zur Zeit des Zweiten Weltkriegs, bei der mehrere (meist zwei) Maschinengewehre oder Maschinenkanonen schräg nach vorn oben gerichtet in einen Nachtjäger (meist Me 110) eingebaut wurden.

Mit Hilfe der "schrägen Musik" sollten englische Nachtbomber, welche keinen nach unten wirkenden Waffenstand aufwiesen, abgeschossen werden, ohne eine eigene Gefährdung eingehen zu müssen. Beim Angriff näherte sich der angreifende Nachtjäger von hinten dem feindlichen Bomber und flog unterhalb und leicht hinter diesem in einem Parallelkurs. Da die in einem 70-Grad-Winkel nach oben wirkenden Bordwaffen starr eingebaut waren, musste der deutsche Pilot das ganze Flugzeug so ausrichten, dass er den Feindbomber anvisieren konnte.

Die Bezeichnung leitete sich zum einen aus der schrägen Anordnung der Waffen ab und zum anderen daraus, dass Jazz von der deutschen Propaganda als schräg bezeichnet wurde. (lähde)

Kirjallisia lähteitä esim:

Johnen, Wilhelm: Yöhävittäjälentäjä

Scutt, Jerry: Saksalaiset yöhävittäjä-ässät

Spick, Mike: Luftwaffen hävittäjä-ässät

Ovatko saksalaiset vastuussa siitäkin, että elämä on laiffii ja mitä sillä on tekemistä musiikin kanssa?

Perustellusti (kehnosti tosin) voidaan väittää, kyseessä olevan germaanista alkuperää oleva kulttuurilaina: esimerkki 1. ja esimerkki 2.

Minulla on mielipiteitä!

Ari: Here I Go Again. Hyvä biisi, toivottavasti Ari saa ladattua siihen energiaa. Iron Maiden oli ok, mutta eheiiiihän se riitä.

Anna: First Cut Is The Deepest. Kappas vaan, Yusuf Islam - laulu. Voi olla, että mimmillä on mielessä Sheryl Crow. Minulla on kutinaa, että tästä tulee illan paras "veto". Kantriah, kantriah.

Kristian: I Want It All. Jaahas, tästäkin voi tulla mitä vaan. Ehkäpä Kristian haluaa alleviivata itseironista huumorintajuaan. Toivottavasti muistaa poseerata siinä etukenoasennossaan.

Kristiina: Don't Speak. Vai olisiko parempi Don't Sing? Laulu saattaa hänelle sopiakin, mutta mistä tarvittava voima kertosäkeeseen?

Panu: Patience. Sopii kuin muna puuroon! Taidan äänestää Panua jo nyt! 555...

Pimp my hanuri

Musavisa. Eilen.

Ilta alkoi siideritölkin korkkaamisella. Ajattelin kumota sen ennenkuin The Chauffeur saapuisi hakemaan musavisamobiileineen. Olin vähän huolissani Poikakuoron kokoonpanosta koska: Herra IsoSuuriHanuri oli kipeänä ja kaksi hanurinveivaajaamme väänsi kasaan illan visan eli toimittivat tuomarinvirkaa. Onneksi saimme pari tuuraajaa, joten illan kokoonpano oli pelimannipohjainen, mikä sopi hanuriimme täydellisesti. Me olimme: Jonze, Jaakko, Matti ja minä ihan ite.

Mutta itse visaan. Tuomarithan olivat tietysti harjoitelleet visan kulkua tunnollisesti, mutta eihän niiltä sähläilyiltä voi koskaan välttyä 100%, eihän? Ei se meitä haitannut, se oli sitä viihdettä mitä niin kovin kaivataan. Eli pojat väänsi hyvän, hauskan ja monipuolisen visan. Alkukierroksia väritti "kaveria ei jätetä" -teema, eli covereita oli jokaikinen biisi. Se oli ainakin meille jonkinlainen helpotus, veikkaan. Väitinhän ennen visaa, että "hitsi, meidän kellarirokkihanurit vetää visan, ja me ei tiedetä mitään niiden musasta.." Mutta eka kierros meni hyvin, saatiin lähes täydet pisteet. Siitäpä sitten alkoikin alamäki, joka oli aika hemmetin jyrkkä.

Kakkoskierros meni parin protestin jälkeen siltikin huolestuttavan huonosti. Jokaikinen hanuri venyi äärimmilleen ja yritimme kaikkemme pisteiden kalastuksessa. Jonze jopa taiteili vastauspaperille hienon esseevastauksen Motörheadin ja Hawkwindin historiasta. Vierailijamme Jaakko ja Matti antoivat myös oman panostuksensa ja toivat tietämyksellään pistosia. Finaaliin kuitenkin päästiin, mikä sinänsä ei ollut edes suoritus, koska siinä vaiheessa pelaavia joukkueita oli vain neljä. Suosikkijoukkueemme The Jasmin Mäntylät pakkasivat kamansa ja luovuttivat, LUOVUTTIVAT! Tämä pistääkin miettimään uusiksi suosikkijoukkueemme asemaa.

Finaali oli über-Dieter-Günther-vaikea. Ainoa mikä varmasti tiedettiin oli se Hannibal ja Soppa -hässäkkä, vaikka saamenkieli ei riittänytkään vastaukseksi. Tuohan aiheutti jutuntynkää sitten illan jatkopaikassa nro 1. Mutta finaali meni päin haisevaa hanuria. Saimme 3½ pistettä, jääden samantien jumbosijalle jonkun toisen joukkueen kanssa. Kinkku-Konkat ja Papukaijat viilettivät kirkkaasti ohi pelimannipoppoomme, siinä ei auttanut edes hurjat hanurintöräyttelymme, ei. Onnea voittajille silti!

Ilta jatkui enemmän tai vähemmän kosteissa banaanilimun huuruissa. Karaoket raikukoon iloisesti hanurimme säestyksellä!

Ps. Jos Marko olisi ollut...

Kiss-klassikoita

Ace Frehley tuhoaa kännissä Gene Simmonsin huolella rakentaman mielikuvan vaarallisesta ja myyttisestä demoni-bändistä: "No, actually I'm a plumber!"

Toisaalta tuon mielikuvan rakentaminen tuotti Genelle jo bändin alkuvaiheessa hankaluuksia: "A nice jewish boy."

Voimakuvanomainen harhanäkymäkö?

C'mon everybody let's tuusi muusi. Kysymykset ja vastaukset ovat sekaisin, levyt hukassa, eikä edes paniikista tietoa. Meilläkö konttori sekaisin, höpöhöpö, kateellisten panettelua se vain on. Mutta pitäähän Piokakuorolle voimakuva laittaa. Maaginen, sulosointuinen voimahanurimme , johdatelkoon joukkueemme voittoon, vaikka kaksi onkin poissa tälläkertaa.

What an amazing line-up

En muistanutkaan, kuinka kova taustabändi Elvarilla olikaan.

Kah, huomenna on jälleen tiistai. Huomenna tuomaripelin hoitavat Jah ja Kolli. Jääkäämme odottelemaan poikain voimakuvaa. Ehkä se puree myös tähän perkeleen flunssaan.

Kaunista laulua

Kuulin juuri radiosta hienon kappaleen. Piti kirmaista lähemmäksi, että saisin esittäjän muistiin. Ehkä vielä kuulemme Hayley Westenrasta.

Parasta

Tänä aamuna oli hyvä herätä.

Puhutaan ....politiikkaa!

Vuosi on n. 1967 ja vallankumous teki tuloaan kitaran soidessa komeasti ja tyttöjen ollessa nättejä.

Ja 1976 kun oli tajuttu mistä tässä kaikessa onkaan kyse...

33 vuotta.

Jos bändi on tehnyt viimeiksi levyn 33 vuotta sitten, voisi kuvitella että paluu rock-bisnekseen olisi vaikeaa. Uskottavuusongelma ehkä kaikista suurin paine jonka voisi kuvitella. Aikoinaan Patti Smith heittäytyi bisneksestä veks, taisi olla vakavastisairaanmiehen tukena ellen aivan väärin muista. Patti teki komean paluun, ei uskottavuus ongelmaa, ei tosiaankaan. No. Pistetäänpäs pari veljestä, toinen snadisti ylipainoinen, toinen muuten vaan vähän vanhettunut, tv addikteja molemmat. Siihen sitten päälle tempperamenttinen laulaja. Ja jotta sopasta tulisi varmasti sekava lisätää siihen vielä indie/alternative skenen luovin basisti. Ulkoinen olemus jokaisella jäsenellä viestittää mediaseksittömyyttä. Avot ja kiertueelle. Studioon, levy kasaan ja ....

Vapisevin käsin laitan levyn soittimeen. Ekat soundit räjähtävät soimaan, kylmät väreet kulkevat selkää pitkin ylös, ohi niskan, hiukset nousee pystyyn ja hymy irtoaa.... tippa silmässä huitaisen oikeankädennyrkkini ilmaan " THE STOOGES". Huitaisen Jallupullon huiviin ja heitän raamatun ikkunasta ulos, vittu, nyt rokataan.

Sex sells?

Nii-in, jopa Iron Maiden on luottanut naiskauneuteen live-esiintymisissään. Olen vieläkin vähän shokissa. Women in uniform -videosta olen nähnyt joskus mimmiversion, mutta mihinkähän ne on tästä jätetty?

Tähän ne misukat sitten sopii kuin nakutettu. Can't argue, right?

Poikakuoron naistenpäivätiedote

Jos naisia ei olisi, musiikinkaan ei tarvitsisi olla kuin parasta.

Jos Antti olisi ollut

..mutta eipä ollut! Kauden neljäs viikkovisa toi kauden neljännen voiton. Ylivoimaisesta suorituksesta ei missään nimessä voida puhua; finaalikierros ratkesi jälleen pisteen erolla Dead Parrootsiin. Se tärkeä piste saattoi tulla

a) Etta Jamesista
b) Ford Mustangista
c) Ruisrockista
d) vuodesta 1985 (arvaus!)

Viimeisessä hanuri venyi ainakin kuudella vuodella, ennen kuin se asettui kohdalleen. Eilinen voittotulos 4/17 on noloudessaan sitä luokkaa, että repeilyyn et henkseleiden paukutteluun ei ole edelleenkään syytä. Mutta voittotuoppeja paukuttelimme, se oli hienoa.

The Jasmin Mäntylät olivat tehneet vaikean, mutta erittäin mielenkiintoisen visan. Kirkkain silmin he kertoivat, että eivät halunneet soittaa äijärokkia, paitsi Joy Division -yhtyettä. "Hä, eihän se ole äijärokkia" Satu rykäisi matalalla äänellä. "On se meille", yksi jasmiineista vastasi herttaisesti hymyillen. Suosikkijoukkueemme!

Voimakuvaelma

Pitäähän se iltaa varten voimakuvakin tänne läjäyttää. Viritelkäähän hanurit oikeille taajuuksille ettei ole liian kuoppaista kyytiä tiedossa.

Rock everybody!

Jaakko, tuo maineikas irstaisuuden sankari, yritti hetki sitten tappaa minut nauruun: unnunnuu.

Maaliskuu

MARCH: ”Melancholy March” is a composition by Herman Saunders and Dory Langdon. It was done especially for this album. A very shrewd commission indeed.

Meikä vetää kaakaojuomaa

Marko kertoi karmean kahvijutun tuossa alla. Muutenkin tässä blogissa on sivuttu jos jonkunverran makuaisteja hiveleviä nautintoaineita. Viime vk.loppuna ostin soijakaakaojuomaa ja arvaatte varmaan että maku oli aivammahtava. Tästä tulee tän kevään hitti mulle. Satakertaa parempaa kun kaakao, varmasti on , uskokaa vaikka huviksenne jos ei muuten.

Mieletöntä. Jos kaikki maailman ihmiset joisivat ko. kaakaojuomaa niin maailmanrauha olisi turvattu. Ajatelkaas nyt jos vaikkapa Rovaniemenkaupunki, ihan vaan m a t k a i l u n nimissä lahjoittaisi kaikille turisteille purkillisen soijakaakaojuomaa ikäänkuin tervetuliaisjuomana, veisi se maailmanrauhaa enempi eteenpäin kuin Juolupukki tai Liirdo yhteensä ja tämä kaupunki voisi vihdoinkin pestä kasvonsa. Kaikkit töppäilyt annettaisiin anteeksi ja ihmiset ymmärtäisivät toisiaan. Pikkasen olis hyvä meininki ja ilmastonmuutos kun vielä vähän lämmittää näitä seutuja niin Jolupuki voisi pukeutua shortseihin ja vedellä soijakaakaota jossa olisi snadisti rommia joukossa tai sitten paikallista ponua. Pulkat ja sukset voisi lähettää kehitysmaihin, pitkät kalsarit ja pipot kanssa. Jep jep ja ajatus lentää kuin hohtimet kaivoon.

Herkkua matkalla

Pari päivää sitten pohdimme, onko lapsuuden suosikkiohjelma kestänyt aikaa. Tarkistin asian U-tuubista. Hyvin on kestänyt. Tilasin boxin saman tien. Kuume nousee!

Smack Part 2.

Joskus Poikakuoroblogissa manasin kun ei löydy Smackiltä joutubelta tai jostakin muualta yhtään videota. Kysellyt vaikka mistä, netin kautta tietenkin, kukaan ei tiedä kellä olisi videota tai dvd:ta. No löysin myspacelta Smackin fanisivut ja sieltä joku lupasi laittaa lähitulevaisuudessa jotain matskua joutubelle tai johonkin vastaavalle ja ilmoitella kun siirto on tehty.

Mutta mutta. Muistattekos sen huhun että Nirvana diggasi pirusti Smackistä ja oli jopa soittanutkin lainabiisinä Smackiä joskus uransa alkuaikoina. Moni epäili tuon huhun paikkansapitävyyttä jostain kumman syystä. No nyt löytyi pätkä jossa Nirvana vetää Smackin: Run Rabbit Run biisin. Muistakaa nyt sitten mistä saitte tämän tiedon naperot, eli Poikakuoron blogista.

Aika hyvältä muuten kuulosti tuo Nirvanan veto, vaikka nauhoitus olikin aika kuppainen.

Tommy

Usein on ollut etkoilla puhetta, kuinka me kaikki kaipaamme Tommya.

Tule Tommy takaisin,
ole niin kuin ennenkin
me kaikki sinua kaivataan

Onneksi saamme lohtua ikävään, kun katsomme kukin tykönämme koko kuorolle niin rakasta musiikkivideota.

Memoraatti

Vannon, että näin vanhassa, ruskeassa kahvikupissani Loch Nessin hirviön. Olin juuri valmistautumassa jokailtapäiväiseen annokseeni, kun näin kupissa kahvinesteen pinnalla peloittavan varjon - tutun, peloittavan varjon.

Mutta varjohan se ei ollut. Vanhan kuppini kaamea hirviö tuli hetkeksi pintaan, katsoi ympärilleen ja sukelsi sitten kofeiinin syvyyksiin. En ollut uskaltaa ryystää aluksi lainkaan, mutta sitten tulin lohduttaviin ajatuksiin: eihän hirviöitä ole olemassa!

Jonninjoutavaa jollotusta!

Paikallinen elävän musiikin yhdistys tarjoili viihdettä hiihtolomaviikon päätteeksi - ja kuten tavallista myöhästyimme. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut ainoastaan viihdyttää itseä, vaan myös hoitaa busineksia. Yksi illan esiintyjistä on nimittäin osakkaana uuden Radiopuhelimet-vinyylin julkaisussa. Odotettavissa oli siis, että kyseinen läsy olisi saatavissa keikalta. Esiintyjien välissä pöytäämme horjuikin muusikko kahden levylaatikon kanssa, valitellen soittamisen olleen hankalaa, kun ei ollut esiintyessään tarpeeksi kännissä. Kauppojen hieromisen ohessa hän sitten paikkaili tätäkin puutostilaa. Ja kunnon kauppamies kyseessä olikin, kun alkoi tinkiä levyjen hintoja alemmaksi ennen kuin itse oli ehtinyt suutaan aukaista. Siinä istuessaan kauppias valitteli sitäkin, kun levyt eivät käy kaupaksi. Välillä poistuin pöydästämme seuraamaan illan muita esiintyviä artisteja ja palatessani huomasin, että kauppamies ja levylaatikot olivat yhä pöydässämme – tehokkuus ja kapitalismi eivät kaikilla aloilla vielä ohita muita elämänarvoja. Ja taisimmekin olla vastuussa illan pääasiallisesta tuotosta, muilla ei pahemmin levykasseja näkynyt.

Sitten kun joskus saan taas levyhyllyn pystytettyä näyttää uusi Radiopuhelimet hyvältä yhtyeen ”Avaruus” ja Jussi Raittisen ”Jussi ja Kieku ja Kaiku” levyjen välissä. Sitä ennen on tyydyttävä pyörittelemään levyä omissa hyppysissä ja availemaan hienoja avattavia kansia.

Koska levy siis tuli odotettua halvemmaksi, eikä virvokkeita tullut nautittua ja lipunmaksultakin säästyi, saattoi seuraavana päivänä käydä noutamassa tavaratalon levyosastolta Stoogesin kovasti kehutun Funhouse-cd:n tyydyttämään pahimman möykän tarpeen. Rahaa jäi vielä toisen putiikin ruokaosastollekin tuhlattavaksi, mutta seuraavat pari viikkoa pitänee syödä papuja ja jäätelöä tai jäätelöä ja papuja.

Ilouutinen on myös se, että Rovaniemen kaupunki tukee Lordin Euroviisuesiintymistä 50 000 eurolla. Sirkushuveja me pitkäaikaistyöttömät kaipaamme! Aina töitä hakiessani on vastauksena nimittäin ollut: Ei ole rahaa” (paitsi kerran esteenä oli puuttuvat naiselliset ominaisuudet). Tällaisina hetkinä on hienoa olla rovaniemeläinen! Riemuitkaamme Brews Springstienin tahdissa!

Halleluja!

Wedding singer

Accidents never happen in a perfect world (lähde)

Eilen

1.) Ari oli lavalla kuin ukkosenjohdatin, Suuri Välittäjä.
2.) Kristian teki Lapin kesästä heviversion. Toimi tosi hienosti.
3.) Anna sai teki Princen klassikkoslovarista uskottavan.
4.) Mia oli perushyvä, mutta hieman epätasainen oli eilinen esitys.
5.) Johannan esitys kärsi ristiriitaisuudesta. Iso pettymys.
6.) Kristiina ei tehnyt tarpeeksi syntiä. Jäi hiilet hehkuttamatta.
7.) Panu oli ihan perseestä.

Suurin pettymys: Johannan vaisu esitys ja hänen tippumisensa.
Suurin yllätys: Kristianin jylhä versio Lapin kesästä.
Suurin ihmetys: Millä eväillä Panu-poika on pääsyt finaaliin asti?
Suurin lupaus: Annalla on mielettömät lahjat, ei epäilystäkään.

Suurin toivomus: Laulaisipa Ari Iron Maidenia! Esimerkiksi Run to the hills, The Prisoner, Die with your boots on saattaisivat nousta hienosti lentoon. Entäpä Aces high tai Number of the beast? Jälkimmäinen saisi takuulla helluntalaiset sun muut uskovaiset varpailleen.

Idols

Illan biisivalinnat paremmusjärjestyksessä:

1.) Ari: Perfect strangers (Deep Purple). Aijaii, kun on on hyvä valinta!
2.) Mia: Born to be my baby (Bon Jovi). Bonkku on paheeni, en voi mitään.
3.) Johanna: Moonlight shadow (Mike Oldfield). Tästäkin olen aina pitänyt.
4.) Anna: Nothing compares 2 U (Sinead O''Connor) Princen klassikkoslovari. Paras versio Rosie Gainesilla.
5.) Kristiina: Like a prayer (Madonna). Diggailen kovasti koko levyä (1989).
6.) Panu: Eye of the tiger (Survivor). Roxku-tunnari! Salihitti! Nousee! Nousee!
7.) Kristian: Lapin kesä (Vesa-Matti Loiri). Loiri? Miksei Leino? Rohkea valinta, hieno biisi.

Suosikkilaulajani paremmuusjärjestyksessä:

1.) Ari & Kristian. En osaa vielä päättää kummasta pidän enemmän.
3.) Johanna. Kun vire on kohdallaan, kuulostaa tosi hyvältä.
4.) Anna. Pieni ja pippurinen, mutta iso ja soiva ääni.
5.) Mia. Onnistuessaan hyvä, mutta överit johtaa harhaan.
6.) Panu. En oikein muista, millainen tyyppi on kyseessä.
7.) Kristiina. Äh, ei nappaa sitten yhtään.

Mutta Arin Perfect Strangers on illan kiinnostavin "veto" näin etukäteen. En ole koskaan kuullut sitä kenenkään muun kuin Ian Gillanin laulamana. Kristiankin voi yllättää, kaikki riippuu sovituksesta ja lähestymistavasta.

Kohtalokas hanuri.

Aloitimme illan Ollin kanssa Comicosta. Kahvia ja kevytsavukkeita nautiskellessamme keskustelun rajoittuessa tuomarointivuoromme kyssändereihin. Poikakuorolaisten heavy siipi piti samaan aikaan hulvattomia etkoja Satun luona ja kuulopuheiden mukaan jopa miestä vahvempaakin oli tarjoiltu. Tupsuun kun saavuimme olikin SatuSatu virittänyt tuhdit heavyt soimaan kaiuttimista, tämä ei tiedä hyvää, aprikoin itsekseni, en ymmärrä heavysta huitsulanhelvettiäkään. Reippain askelin suuntasin kuitenkin kohti baaritiskiä ja suustani leijui ulos tuo universaali sana ”tuoppi”, joka toi suurta yhteenkuuluvaisuudentunnetta paikallaolijoihin. Ihmiset hymyilivät ja nyökyttelivät päätään ikäänkuin hyväksymisen merkiksi, onhan tämä kuitenkin se maaginen MusaVisa joka yhdistää ihmisiä mutta varomattomien käsissä voi myös muuntautua aseeksi joka repii parisuhteita hajalle ja ajaa ihmiset taloudellisen konkurssin partaalle. Illan joukkueeseemme kuului Jonze Jompatti, Marko MonkeyMan, Olli the Lizard ja mie ite. Tuomareina siis legendaariset Ässät. Joukkueita osallistui kaikenkaikkiaan 5 (viisi). En tiedä johtuiko kahvista, mutta jotenkin alkoi tuntua että kosmiset energiat muunsivat keskittymiskykyni pieneksi rusinaksi, olin siis lähestulkoon hyödytön. Papereita tipahteli pöydälle; chicks, dicks, puuhapaperia, eläimiä piti miettiä, riki marttiini soi, heavy soi, madonna ja holekin soi, potkupallokilpailuistakin piti jotain tietää.. Katselin tv- uutisia; rajunnäköinen bussiturma tapahtunut ruotsissa, säätyttö näytti kauniilta. Marko ja Olli istuivat vastapäätä minua, heidän välistä kun katseli niin näki suoraan Jasmin Mäntylä joukkueen pöytään, heillä näytti olevan hauskaa ja sitä oli kiva katsella. Toni Tornaado tuli savukkeelle kanssani, keskustelimme myspace sivuista. Viime kerralla miesten wc dunkkasi rajusti jollekin puhdistusaineelle, tällä kertaa tuoksu oli siedettävä. Idols mainos telkkarissa, KultaKatriina 1,49€ plussakortilla, pitääpä hakea. Ekan kierroksen pojot olivat 10 ja puuhiksesta 1. Toka kierros 1, puuhis 1. Finaaliin pääsi kaikki paitsi joku amatöörijoukkue joka diskattiin. Kolmen kärki; 1. Poikakuuro 9pojoa. 2. Tepparots 7pojoo. 3.KongoKinky 6pojoo. Voittokaljat kun vedettiin huiviin, jaloviinan ja whiskyn toimiessa kyytipoikana, alkoi psykofyysinen olotilani kevyestä laitamyötäisestä keinahdella jo ”nakit silmillä”- tilan puolelle. Joku sanoi minua Jone Nikulaksi, en tiedä oliko se vierelläni istunut punapaitainen Kaustinen, vaiko vastapäätä istunut Jaska Jokunen, vaiko Jaska Jokusen vierellä istunut Batman, vaiko Batmanin vieressä istunut Karaoke-emäntä, vaiko Karaoke-emäntää vastapäätä istunut Waspin laulaja basisti, samapa tuo hauskaa kuitenkin oli. Joku tilasi taksin jolla köröteltiin Roippariin. Tällä kertaa emme valinneet jo melkeinpä perinteeksi muodostunutta agro-nurkkapöytää ja muistikuvieni mukaan........... päätän täältä tähän.

Voimakuva

Voimakuva illan musavisaan. Toivotamme onnea ja menestystä kaikille joukkueille tasapuolisesti. Terveisin, Satut.

Tehtäiskös opintomatka.

Olisihan se kiva jos tännekin tulisi musiikin ja tanssin suhteen vähän irtonaisempaa rytmiä (no onhan meillä jutajaiset, just joo). New Orleansin Mardi Gras karkelot olisivat ehkä liian rajut. No mitens sitten nämä Rion karnevaalit, aika värilylläistämenoa vai mitä?
Täältä kateellisenkylmänjäykästä maasta kun zoomailee noita kuvia, vaikuttavat ne kaikinpuolin epätodellisilta. Voiko tanssiminen tehdä ihmiset noin tyytyväisiksi, jopa onnellisiksi. Jumalauta, niiden juomaveteen on kuitenkin laitettu supervahvaa Prozakkia.

Vedän pipon päähän, villasukat jalkaan, paksu talvirotsi päälle ja painun ostamaan kioskilta tupakkaa ja alan miettiä millä keinolla pääsisi Rioon ensi talvena.

Kun aikaa on kulunut tarpeeksi

Luin tänään verkkohesarista:

"Vuonna 1990 valmistunut Mafiaveljet-elokuva toi Scorseselle ehdokkuuden sekä parhaasta ohjauksesta että parhaasta käsikirjoituksesta, mutta molemmat palkinnot lipsahtivat Kevin Costnerin intiaanielokuvalle Tanssii susien kanssa."

Kumpi on kestänyt paremmin aikaa? Minulla on jälkimmäisestä eriskummallinen muisto: Meidän piti psykologian tunnilla pohtia, miten homoseksuaalisuutta rakennetaan inkkarielokuvassa. Brokeback Mountain ei kulttuurintutkimusta kaipaa ainakaan Sherlock Holmes -asteikolla.

Aivammahtavaa.

Juttelin tuossa vk.loppuna vanhan muusikko-ystäväni kanssa ja hän kertoi väsyneensä rockmusaan. Itse taas kerroin kuinka olen oikeastaan Hellacoptersin ensilevystä lähtien nauttinut räkärokin uudesta noususta. White Stripes, Hives, Danko Jones.... 90- luvulla kun ei juuri kitararokin saralla mitään tapahtunut, grunge jyräsi. Stoner-Rock oli tietenkin hieno 90-luvun juttu josta ei luojankiitos tullut grungen kaltaista ylipopulistista ohimenevää aaltoa. Vuosituhannen vaihtumisen jälkeen meitä garage/räkä/katu/stoner/punk-rokin ystäviä on suorastaan palkittu uskollisesta fanituksesta. Stonesit veti Licks keikan hesassa, Stooges saunassa, N.Y.Dolls ruisrokissa, Bellraysia, Danko Jonesia, jsbx, Monster Magnet, mc5, Lama, Ray Davis...

Selailin keskustelupalstoja joissa vilahtelee RuisRock 2007 esiintyjiä. Silmääni osui monesti nimi Roky Erickson, joka siis on tulossa keikalle Ruisrokkiin. Yksin tämä jo saa meikämandoliinin menemään RuisRokkiin, joka on osoittautunut just sopivaksi festariksi artistien suhteen useana vuonna peräkkäin.

Esthetique

Rock and Roll - estetiikkaa kauneimmillaan:

Sneaking up the stairway, running like a thief,
Spend the night shaking like a leaf

Hey hey Paula, I don't wanna marry you

Miksi en muista yhtään Paula Abdulin kappaletta? Menestyksen perusteella tajuntaan olisi pitänyt jäädä tukku hittejä silloin tällöin kiusaamaan ja putkahtekemaan, mutta kun ei yhtään. Lähimmäksi pääsee Kylli-tädin Spinning Around, jonka sävellys- ja kirjoittamisprosessiin Abdul on lähteeni mukaan osallistunut. Nooh, eipä väliä. Pannaan nyt yleisön puolesta tähän löperöön sunnuntaikirjaukseen klassinen mainos.

Elät vain kahdesti

Tänään telkkarissa paras Connery-Bond: USA vs. NL, kaapatut raketit, avaruuden valloittaminen, Japani, japanilaiset misut, Spectre eli S.P.E.C.T.R.E., "ninjat"...

Helvetti Top-5

Mental Hell - Ramones
Aloha from Hell - Cramps
Green Hell - Misfits
Let's go to Hell - God Bullies
All Hell - Samhain

Skeba Corner (part.2)

Tammikuun alussa silmäilin muusikoiden.nettiä ja sieltä osui silmääni Eko Manta. Tippa tirahti silmääni kun mieleeni tulvahti muistoja kaukaa vuosien takaa. Nimittäin kyseinen Italialais valmisteinen ritsa oli ensimmäinen sähkikseni joskus 79-81. Jouduin myymään sen pois koska halusin ostaa ”paremman” johon tarvitsin hiukan massia, joka osoittautui sitten huonommaksi. Yritin jälkikäteen vielä ostaa Ekoa takaisin mutta Jamppa jolle skitan myin ei suostunut myymään sitä takaisin. Silloin päätin että jos joskus vielä Eko Manta tulee vastaan niin ostan itselleni sellaisen, oli sitten kyseessä sama yksilö tai ei. Tämä oli eka kerta kun näin Eko Mantan sitten -82 jälkeen. Ilmeisesti Ekoa ei paljon suomeen tuotu.

Soitin myyjälle, sovimme käytännönjärjestelyt ja skitta lähti matkaan. Paukkupakkasia uhmaten Hki – Rollo linja taittui bussirahtina. Vapisevin käsin kaivoin Ekon pahvilaatikosta ja näppäilin parit akkordit, ”jumazuga” : loihe lausumaan, se oli säilynyt vireessä koko matkan. Vaan mikä ihme se nyt on jos kitara on valmistettu 1967, ovat kitaran puu-osat jo eläneet pahimmat vaiheensa.

Ekolla on kiva vedellä bluesia ja garagea, slideen se on myöskin varsin käypä. Persoonallinen kitara joka on käsissäni osoittautunut erittäin inspiroivaksi soittimeksi. Olennainen, se mistä kaikki lähti, on palautunut vuosien jälkeen takaisin sormenpäihini ja mieleni sopukoihin, kivasti kutittelee. Hukata, etsiä ja löytää, parhaat musiikilliset kokemukset koskettavat aina aluetta jota voisi kutsua vaikkapa henkisyydeksi. Liekki lepattaa nyt erilailla kun Eko rötköttää tuolia vasten, juuri siinnä missä sen olisi aina kuulunut olla.

Opetus: stay clean

Top-5

1.) Husky Rescue: Nightless Night
2.) Motörhead: Back at the Funny Farm
3.) Prince: Sometimes It Snows In April
4.) Dio: Last In Line
5.) Audioslave: Revelations (koko hemmetin levy)