keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Kohtalokas hanuri.


Aloitimme illan Ollin kanssa Comicosta. Kahvia ja kevytsavukkeita nautiskellessamme keskustelun rajoittuessa tuomarointivuoromme kyssändereihin. Poikakuorolaisten heavy siipi piti samaan aikaan hulvattomia etkoja Satun luona ja kuulopuheiden mukaan jopa miestä vahvempaakin oli tarjoiltu. Tupsuun kun saavuimme olikin SatuSatu virittänyt tuhdit heavyt soimaan kaiuttimista, tämä ei tiedä hyvää, aprikoin itsekseni, en ymmärrä heavysta huitsulanhelvettiäkään. Reippain askelin suuntasin kuitenkin kohti baaritiskiä ja suustani leijui ulos tuo universaali sana ”tuoppi”, joka toi suurta yhteenkuuluvaisuudentunnetta paikallaolijoihin. Ihmiset hymyilivät ja nyökyttelivät päätään ikäänkuin hyväksymisen merkiksi, onhan tämä kuitenkin se maaginen MusaVisa joka yhdistää ihmisiä mutta varomattomien käsissä voi myös muuntautua aseeksi joka repii parisuhteita hajalle ja ajaa ihmiset taloudellisen konkurssin partaalle. Illan joukkueeseemme kuului Jonze Jompatti, Marko MonkeyMan, Olli the Lizard ja mie ite. Tuomareina siis legendaariset Ässät. Joukkueita osallistui kaikenkaikkiaan 5 (viisi). En tiedä johtuiko kahvista, mutta jotenkin alkoi tuntua että kosmiset energiat muunsivat keskittymiskykyni pieneksi rusinaksi, olin siis lähestulkoon hyödytön. Papereita tipahteli pöydälle; chicks, dicks, puuhapaperia, eläimiä piti miettiä, riki marttiini soi, heavy soi, madonna ja holekin soi, potkupallokilpailuistakin piti jotain tietää.. Katselin tv- uutisia; rajunnäköinen bussiturma tapahtunut ruotsissa, säätyttö näytti kauniilta. Marko ja Olli istuivat vastapäätä minua, heidän välistä kun katseli niin näki suoraan Jasmin Mäntylä joukkueen pöytään, heillä näytti olevan hauskaa ja sitä oli kiva katsella. Toni Tornaado tuli savukkeelle kanssani, keskustelimme myspace sivuista. Viime kerralla miesten wc dunkkasi rajusti jollekin puhdistusaineelle, tällä kertaa tuoksu oli siedettävä. Idols mainos telkkarissa, KultaKatriina 1,49€ plussakortilla, pitääpä hakea. Ekan kierroksen pojot olivat 10 ja puuhiksesta 1. Toka kierros 1, puuhis 1. Finaaliin pääsi kaikki paitsi joku amatöörijoukkue joka diskattiin. Kolmen kärki; 1. Poikakuuro 9pojoa. 2. Tepparots 7pojoo. 3.KongoKinky 6pojoo. Voittokaljat kun vedettiin huiviin, jaloviinan ja whiskyn toimiessa kyytipoikana, alkoi psykofyysinen olotilani kevyestä laitamyötäisestä keinahdella jo ”nakit silmillä”- tilan puolelle. Joku sanoi minua Jone Nikulaksi, en tiedä oliko se vierelläni istunut punapaitainen Kaustinen, vaiko vastapäätä istunut Jaska Jokunen, vaiko Jaska Jokusen vierellä istunut Batman, vaiko Batmanin vieressä istunut Karaoke-emäntä, vaiko Karaoke-emäntää vastapäätä istunut Waspin laulaja basisti, samapa tuo hauskaa kuitenkin oli. Joku tilasi taksin jolla köröteltiin Roippariin. Tällä kertaa emme valinneet jo melkeinpä perinteeksi muodostunutta agro-nurkkapöytää ja muistikuvieni mukaan........... päätän täältä tähän.

3 kommenttia:

Hans kirjoitti...

On edesvastuutonta linkittää varoittamatta Outi Alasen sivuille :(

Mackan kirjoitti...

Hienoa gonzoa, Jah!

Hans: olen jyrkästi samaa mieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt vasta meni jakeluun tuo "pöytäjärjestys". Loistavaa!

Top-5

1. Perjantai 2. Piimä ja näkkileipä 3. Ilta-aurinko 4. Hiljaisuus 5. Olut (alkoholiton) Minulle kelpaa alkoholiton olut, myös kaikkein halvi...