perjantaina, helmikuuta 02, 2007

the stooges

Yeahh!
Hommasin the Stooges:n remasteroidut ja bonus tracks versiot bändin ekasta ja Fun House levystä. Oli aivan pakko hankkia kun vinyylit on jo aivan ruvella. Remasterointi onnistunut loistavasti, kuuluu kaikki pihaukset, mikin heitot ja muut nyanssit tarkemmin kuin koskaan.


Ekan (vas. yllä) levyn bonus cd sisältää "i wanna be your dog:sta" pari aivan loistavaa versiota. Not Right soi myös alternative mixinä mukavan tuhnuna, svengaa paremmin. Itse yritin monesti suositella tätä aliarvostettua klassikkoa (not right) Funhouse 5 settiimme, ei urpoille kelvannut. Fanina tämä bonus cd on aivan must kamaa muuten. Ekaa levyä olen aina digannut valtavasti. Se on jotenkin jazzmaisen huojuvaa menoa ja välillä tuntuukin että kohta soittajat lopettavat soittamasta kokonaan. Huiman hentoa. "there must be not more than 100 words on that album" on Iggy sanonut tuon levyn sanoituksista. Asennetta. Ekaa levyähän myytiin kuppaset muutamasata zibeletta. Mutta, ne jotka ostivat tämän levyn, perustivat myös bändin. Joo joo, john cale tuotti ja oli saada taiteilija sydärin kun stoogesit kanto studioon tupla-marshallit heti neuhoituksien alkajaisiksi.

Ja sitten tämä Fun House levy ja sen boonukset. Boonus cd on jo julkaistu ilmeisesti jonkinlaisena bootleggina tossa muutama vuosi sitten, joten tässä ei fanina sillai mitään uutta löytyny, paitsi että nyt nää on cd:llä paremmat kun bootleg vinyylillä. Down on the Streets:sta pari huikeaa vetoa.

Kumpakin cd sisältää loistavien kansitekstien lisäksi rutosti hienoja kuvia. Mikäs näitä tupla cd:tä on diggaillessa kun uutta matskuakin on pikapuoliin tulossa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sattumoisin oli lähilevykaupan hyllyssä Funhouse-tuplavinyyli, kun tänään siellä lorvailin. Hieno on, mutta hyllyyn jäi. Tuo mainitsemasi bootleg, mikäli kyseessä on "Declaration of war", on erittäin petollinen ts. hyvin tehty julkaisu. Kyseessähän on eräänlainen "best of" taannoin julkaistusta Fun House sessions-boksista, eli sen sisältö ei muistaakseni aivan täysin käy yksiin tuon FH:n lisälevyn kanssa. Nykyään osataan tehdä erittäin virallisista käyviä bootseja, esim. tuo edellämainittu sekä Misfitsin "12 Hits from hell".
Stoogesiltahan on tullut myös pari/kolme vanhaa materiaalia sisältävää 7"-sinkkua.

JahRelainen kirjoitti...

Declaration of War levy on joo kooste 6cd.boksista,jossa on käsittääkseni koko Fun House sessio, niinkuin mainitsit. Myytiin joitakin vuosia sitten ko.boksia huikeaan hintaan ja rajoitettuna painoksena.

Jotenkin vaan suhtaudun nykyisin varauksella stoogesin ja mc5 bootleggeihin kun niitä kuitenkin on tullut aina silloin tällöin hankittua ja pahimmillaan ne ovat aika karseeta kuunneltavaa.

Mut noi levyt löytyy epe'siltä tohon 9€ hintaan, ei tosiaankaan mene rahat hukkaan. Niin ja Kauko&Narttu: mielummin vanha kuin aikuinen/paha maa cd 6€.

Bachia pääsiäisenä II

Carl Philipp Emanuel Bach: Joha nnes-passio H. 785: Leibste Hand! Ich kusse dich Elisabeth Scholl,  altto Basel Baroque Chamber Orchestr...