Linnut kujertavat keskenään, mimmiliigan fudista pelataan täydellä tohinalla ja kaikki soi pelkkää kevään ilosanomaa. Lisäksi kaikkien ruikuttajien isoäiti, Peter Perrett on yhä hengissä ja Only Ones tekee virallisen kumbackin siitä huolimatta (tai sen vuoksi), että PP on lähes 30 vuotta vetänyt niitä sarvispulkkaa kovempia juttuja, siten kääntänyt selkänsä menestykselle. Toisin sanoen sössinyt oman ja yhtyeensä mahdollisen uran. Ulkoiselta olemukseltaan hän alkaa muistuttaa vanhaa lompakkoa. Kaikki tämä on kuitenkin vain ja ainoastaan inhimillistä, mikä tekee itse pääasiasta eli musiikista paikoittaisine kömpelyyksineenkin sitä nautinnollisempaa.
Ja se oodi keväälle, rakkaudelle ja ajattomalle kauneudelle on…
… muita ikuisia ralleja ovat…
Peter Perrett on tehnyt kärsimyksestään taidetta sen vuoksi, että muilla olisi elämässään edes sen reilun kolmen minuutin mittainen hetki onnea ja autuutta. Ostakaa siksi Only Onesin levyt itsellenne, lapsillenne ja vielä syntymättömille lapsenlapsillenne (miksei myöskin naapurille jne.).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti