Kuka muistaa enää 90-lukua...Kurt Cobainia ja tutti-frutti-brittipoppia. Sitähän se näin vanhasta muistista oli, siis tuo senaikainen rock. Tai niin ajattelin ennen kuin löysin tämän http://www.youtube.com/watch?v=uCwxPAjqQxM bändin. Kuvitelkaa, että jätkät teki tätä, silloin kun muut runkkarit väänsi grungea hiki ja veri valuen. JA KUVITELKAA, että kyseessä on sama bändi, joka sitten myöhemmin muuttui kovasti radioystävälliseksi ja alkoi soittaa aikuispoppia "this is my truth, tell me yours"-malliin. Sopii kysyä miksi bändit yleensäkään eivät säilytä ihanteitaan ja tinkimätöntä asennettaan teini-vuosien ja nuoruusaikojen yli. Tuntuu, kuin Richey James-insidentti
olisi muuttanut kaiken. Vuosikymmenen jännittävin bändi siirtyi tuon friikin kuoleman myötä vuosikymmenen epäkiinnostavimpien ja ylituotetuimpien bändien kastiin 90-luvun puolivälissä.

En toki halua hehkuttaa Jamesin roolia liikaa. Huolimatta kaikesta kohusta, joka miehen ympärillä kuohui, muut http://www.allmusic.com/cg/amg.dll vastasivat tärkeimmästä...siis musiikista. Pahat kielet kertovat, ettei James live-esiintymisten aikana muuta kuin hengaillut kitara kaulassa.

No kaikki ihanteet on kuitenkin loppujen lopuksi tehty rikottaviksi, -92 debyyttialbumin julkaisun jälkeen bändi ilmoitti lopettavansa uransa..ja että ylipäätänsä bändien pitäisi lopettaa yhteen plattaan. No, kului puoli vuotta ja päätös oli kumottu, top 10 hitin myötä.
"We're living in hell, we destroy rock'n'roll!"...joopa joo, tuhosivat lopulta itsensä.