Top-5

1.) Perjantai
2.) Lauantai
3.) Sunnuntai
4.) Black Sabbath: Supertzar (Sabotage)
5.) Johnny Cashin vankilalevyt 1968 ja 1969

Monet tietysti inhoavat kantria, mutta (väittävät) pitävänsä Johnny Cashista. Luultavasti syy on banaalin pinnallinen; mustiin puketuva narkkari on tarpeeksi rok, ja hänen musiikkinsa kuullaan tämän rankan imagon suodattamana. American Recordings -sarja sitten summasi tämän kaiken. Kuinkhan moni huomasi, että viimeiset levyt sisältävät myös hienoa musiikkia? Pitäisikin joskus syventyä enemmän hänen isänmaallisiin teemalevyihin (junat, länkkärit, inkkarit, hobot) ja tietenkin hengelliseen tuotantoon, joita hän itse arvosti suurimmiksi saavutuksikseen. Vankilalevyissä on joka tapauksessa tunnelmaa, jota millään muulla levyllä ei ole. Monet eivät sitä paitsi tiedä, että sähkökitaraa levyillä nakuttaa itse Carl Perkins.

Peli

Tervehenkinen ja haastava peli pimenevien iltojen ratoksi. Kestää useammankin kierroksen.

Houlama mama, zast ö swiit dzänörana!!!!

Väännän skebasta kaularautaa ja vaihdan kielet. Säädään oktaanit kohilleen 12. nauhan kohdalta ja taustalla junttaa Monster Magnet, aika kuluu sukkelaan. 20:40 vetäisen popot jalkaan, rotsin niskaan, pipo ja tupakit messiin. Hyppään hyvän ystäväni Danko Jonesin selkään ja kiskaisen sarvista karjuen pakkasenpanemalle maailmalle; "jopas lähti, sano Annikki Tähti", huiskuttaen samalla vaimolleni joka vilauttaa reittään houkuttelevasti olohuoneen ikkunasta. Mietin, "persana, pitäiskö kääntyä takasin", oluen himo kuitenkin vie voiton 1 sekunnin kelaamisen jälkeen. Parkkeeraan Dankoni sovitun Musavisamestan eteen, "krööööhööö" Danko vinkaisee ja jää tziigailemaan upeita naisten pyöriä, joiden piukeat huippuunsa trimmatut tarakat saavat Dankoni aavistuksen keulimaan.

Siellä Karate-kid Jonde ja blues-skidso Markoolio viitoilevatkin, Mikko keltanokka nostaa hyväksyvästi liplakkiaan. Jostain edestäpäin helähtää häikäisevä hymy silmiini, jonka omistaja on tietenkin hehkeä Ingrid. Kaikki siis tonteilla, nappaamme heti juomat ja höpötämme jotain epäolennaista jota ei voi edes paskanjauhamiseksi kutsua. Savolaista syntyperää olevat KungFu-Faitterskat vetäisee heti tuplakierolla kierteellä jiujitsut kehiin ja Markoolio nappaa kaljaläpsyn itselleen niin hyvin kuin vain janoinen mies voi, vastauksena Mikko Alavähätalo. Pennitön Markoolio meinaa urinoida farmareihinsa, silkasta onnesta. Taputamme hänelle siintä hyvästä että päätyi kuitenkin käyttämään saniteettitiloja. Tunnelma tärähti siis laakista tappiin pöydässämme. Ekan kiepin musat olivat SugarHillGang, Lady Hawke, Bueeno Vista Solidar Club ja misubändi the Bangles. Pojoja lasahti 6ja puol, eli kaks ja puol pinnaa enempi kun seuraavalta perässähiihtäjältä ja kolmansina olivat Toistaiseksi/Ensku mäy mäy........ Tupakkitauko......

Lentopallomailat läsähtivät Jonzella nopeasti yhteen ja vastauksena Ian Andersson. Cola juoma tipahti pöytään kuin tilauksesta. Tokalle kiepille Savonpoejjat olivat viäntäneet puuhapaperin, basistit piti yhdistää oikeaan kokoonpanoon koska basistit ovat niin tyhmiä että eivät itse tiedä missä soittavat. Lastut lentää, sanoo puujalkavitsienveistelijä, jatkaen sujuvasti raportointiaan. Basistit meni kahta mokaa lukuunottamatta nappiin. Varsinainen kierros meni aikalailla skeidaa jutellessa ja vastauksetkin olivat öpaut sinnepäin, suunta oli oikea mut vähän liian hämärää niin ei nähty perille. Tokan kierroksen jälkeen oltiin saatu 13 ja puol pinnaa plakkariin ja paalupaikka, finaaliin mentiin mut niin meni 5 muutakin takana olevaa.

Piipahdimme spaddulla ja aloimme ideoimaan Lapin ensimmäisen (ellei jopa suomen tai euroopan) GayGanstaRäppärin lanseeraamista. Pikaisten pohdintojen jälkeen valitsimme Markoolion (onhan sillä jo vähän tota genreä hallussa, svedu ajoilta) pääartistin rooliin. Nimihän muuttuisi Margaylio muotoon. Saimme myös päähämme että ostamme Claes Anderssonilta, tuosta uudesta sekatavarakaupasta joka Rinteenkulmaan avattiin, niinsanotut dynamolaput, joilla loihdimme valoshown. Dynamolampun toiminta perustuu rivakkaan edestakaiseen ranneliikkeeseen, jonka seurauksena se lataa akut jonka jälkeen valoa tulee kun napista napsauttaa, kätevää. Ranneliikkeen koreografian suunnittelimme aikalailla miehistä onanointirituaalia imitoivaksi, show päättyy ejakuloivaan valoryöppyyn. Jep.

Janoinen Markoolio voitti lentopallomailojen yhteenläpsäytyskisassa itselleen oluen. No niin aasit tajusitteko, kaikki ylläripylläri/megaläpsy/whatever voitot tulivat meidän seurueeseen. Yhteishenkemme oli suuri, valtava ja kaikenlisäksi voimakas hajuinen.

Finnaali kiarrokseen ol Savvonmuanpoejjat laettaneet hyvvee mussoo. Teivit Pouvviee, Uavikkoo ja olhaa hyä sit laettaneet viäl Anssi Tikanmäjenkii sinne viimoseks. Puhuimme enenevässä määrin pelkkää skiedaa ja vastailtiin kun muistettiin. Mikko sanoi et "karjalaiset on kierompia kun savolaiset", meinasin hermostua, jannu ei tiedä mistä puhuu. Meinasin hermostua myös Markooliolle kun se kysyi vastauspaperia täyttäessäni, "onks toi varmaa tietoo", ajattelin "skitso, jätkä on ihan Kanada" , taputin häntä kuitenkin olalle kauniisti hymyillen ja sanoen "älä liikaa kelaa, ettet relaamatta delaa". Voitto, eli vode tuli kuitenkin, 4 ja puol pinnaa. Voi Pytty 3 ja Elisat 2 ja puol. Eka kisani tälle syssylle ja pikkasen petyin kun en Jasmiinin mukavia mimmejä nähnyt paikalla. Muutenkin tuntui olevan vähänpuoleisesti jengiä visailemassa. Mut voitto oli okeido ja keimo maistu. Mä tuun kaljoille keskiviikkosin jos vaan aikataulut sallii, iltaduunia paljon. Musan suhteen mä oon ensisijaisesti sähkökitaristi, sit musafani, sit miksaaja/äänittäjä, ihan viimesenä tulee nää jonglöörin hommat.

Kotimatkalla tapasimme pyörätielle jäätyneen oravan, Danko sivuutti asian olankohautuksella, lisäten poweria potkuun. Vaimoni nukkui kun saavuin kotiin. Yöllä näin unta jossa "Väännän skebasta kaularautaa ja.........

G-Man Jertsy Kotelo ja suosikkialbumit.

G-man Jertsy Kotelo (hänen menestyneempi sukulainen tunnetaan nimellä Jerry Cotton, toinen taas nimeltään Jerry Cannu) ja suosikkilevyt kautta-aikojen.

Ja sitten toisaalle, hieman mies asiaa.
Frank Drebin on miestenmies joka ei häkelly mistään mokasta, ihailtava pokka. Jos puoletkin FD:n pokasta omaisin olisin tyytyväinen, siis jos olisin agentti.

ps. tieto on valtaa, agentti hommissa.

Ennakkoraportti

Kuukausiliitteen Sielu ja ruumis -klassikko: Remu Aaltonen. Minusta tuntuu, että olen linkittänyt jutun aiemminkin. Onneksi en lähtenyt Grus grus - anniskelupaikkaan, sillä neljännen jälkeen en enää muistanut nimiä, lukuja, Donington Parkin sijaintia, enkä varsinkaan läsnäolijoiden työpaikkoja. Onneksi kaikki oli jo tuossa vaiheessa ohi, ja onneksi tuosta nolosta unohtelusta myös muistutettiin. Ryömin kolooni hyvissä ajoin häpeämään. Heräsin tietenkin humalassa.

Raakaa voimaa.

Voimakuvana olkoon jokunen kesä sitten Prahan visiitillä napattu kuva Strahov:n kirjastosta. Skene on tuttu myös From Hell leffasta, jota ainakin kaikki itseään kunnioittavat makeat sutturat diggaavat.

Voimaklassikko: Viisikko Musavisassa

Five go to the Musavisa again eli Viisikko Musavisassa on Eddie Bythonin kadonnut aikuisviihdeklassikko. Romaani kertoo viidestä seikkailunhaluisesta aikuisesta, jotka päättävät osallistua musavisaan aikomuksenaan voittaa tiedoillaan mystiset kreivittäret.

Eddie Bythonin kirjat onnistuivat kiehtomaan aikuisten ihmisten mielikuvitusta. Rakenteena niissä on usein mysteeri ja sen ratkaisu. Hänen kirjoissaan aikuiset ovat vapaita seikkailemaan ja tutkiskelemaan maailmaa ilman lasten sekaantumista. Samat päähenkilöt esiintyvät kymmenissä kirjoissa, mutta eivät koskaan vanhene eikä heidän murrosikänsä tunnu ikinä loppuvan. Tapahtuma- ja seikkailupaikkana on Rovaniemen idyllinen Chinatown ja päähenkilöt harrastavat toisinaan etkoja, juovat maukasta olutta ja siideriä sekä makeaa Puputupunaa. Henkilö- ja luonnonkuvaus on hyvin vähäsanaista, mutta kirjojen viaton ja lämmin ilmapiiri ja jännittävästi kuvatut seikkailut ovat lukijoille miellyttävää eskapismia.

Alkuviikon hitit ja missit

1. Läpimätä eväsomena.
2. Elokuva, jonka kelat eivät ehtineet ajoissa perille.
3. Halpa puolalainen schlageri ja yökerhojatsi(ks. kuva)
4. Pellen sinkun hintatarkistus
5. Omenapiirakka
-----
Eikä Led Zeppelin tai LyijyLompsa Robert Plantia kaipaa

Black Sabbath

G-molli, ei largo eikä lento, vaan tietysti grave. Klassinen kvinttiavaus puolinuotilla, toonika toistuu pahaenteisesti yksinään. Tätä seuraa nopea cis:lle rakentuva trilli. Pudotus perussävelestä vähennettyyn kvinttiin on vahvasti dissonoiva. Jo keskiajalla tätä diabolista tritonus-intervallia kutsuttiin paholaisen intervalliksi, tarkemmin paholaiseksi musiikissa, diabolus in musica. Tätä toistetaan ukkosen, kirkonkellojen, bassokitaran ja rumpujen säestyksellä ns. särösoundilla. On se vaan jumalattoman raskas kitarariffi. Nuotinnos Frederick Duhautpas.

Black Sabbath -kuuntelu jatkuu edelleen. Ajattelin hankkia seuraavaksi tarkasteltavaksi kokeellisen ja kenties juuri siksi paljon parjatun Technical Ecstasyn (1976). Siitä on vuosia, kun olen viimeksi sen kuullut, muistaakseni BS-asiantuntijan ja Suuren Ymmärtäjän eli TeHan kanssa sitä Tampereella kerran puolipeloissamme pyörittelimme. Aion lähteä varovaisesti mutta ennakkoluulottomasti liikkeelle. Laulujen nimet ovat kyllä jotenkin epäsabbathmaisia.

Zeppelin is falling down

Nyt se sitten tapahtuu. Jimmy Page lähtee rahastamaan Zeppeliinillä. Anteeksi ikärasismi.

Mad Men ke 29.10 klo 22:00 (Nelonen)

Everywhere I go, there's a mini skirt there
Everywhere I go, there's a mini skirt there
Tight skirts, tight skirts, everywhere
Oh yeah

- John Lee Hooker: Mini Skirts (1968)

Täs o ollu kaikenlaista

Tuollainen lause on kyllä huono excuse mutta levyn nimeän se yhtäkkiä onkin jotenkin hellyyttävä. Ja tarkemmin ajatellen, siis he...tti sitä on koko ajan kaikenlaista ja tärkeät asiat jää tekemättä. Mutta nyt minä kyllä kirjotan tämän raportin.

Joo oli jotenkin ajankohtaisen oloinen teema tämän viikon visassa. Jender-joukkue oli koonnut visan, ja samaan syssyyn he edustivat Musavisa-konferenssissa Rovaniemen Setaa, mistä myös rekvisiitan sateenkaariliput kertoivat. Illan aikana huomattiin, että Jender ei kisannut ollenkaan itse, vaan koko joukkue oli tuomarointitalkoissa mukana. Siitä heille moraaliset pisteet!

Poikakuorosta oli taas trio koolla: minä, Jonze ja Mikko. Ekalla kierroksella soivat nämä: K.D. Lang, David Bowie, Siiri Nordin ja Tegan and Sara. David Bowie –kysymys meni pojilla kuin vettä vaan. Kappaleen nimi oli Ashes to ashes, ja Bowie viittasi tässä Space Oddity –kappaleeseensa. Elokuvia, joissa artisti on esiintynyt, ovat kuulemma Merry Christmas Mr Lawrence ja Man Who fell To Earth. Siiri Nordin oli sitten enemmän minun heiniä. Siirin veli on Reino Nordin, joka on mukana mm. Reino and the Rhinos –bändissä. Viimeinen oli tämä Tegan and Sara. Joku tyttövaltainen bändi me siihen päätettiin laittaa ja lopulta kirjotettiin: T.A.T.U. Ei ollut tuttu bändi, mutta piireissä kai tunnetaan.

Toisella kierroksella paranneltiin vähän asemaamme, mutta eipä sekkään ollu helppo. Tiesittekö että maailmassa on ihmisiä, jotka puhuu äidinkielenään esperantoa. Käsittämätöntä. Punaiset messiaat -yhtyeen Lende osaa tätä kieltä niinkin paljon, että on levyttänyt jonkun biisin kielellä. Lende tunnetaan siis toisessa yhtyeessä nimellä Awa. Sitten soi Pet Shop Boysin What Have I Done To Deserve This. Paperiin piti piirtää Dusty Springfieldin silmämeikki. Piirrettiin ihan hyvä meikki, mutta tuomarit ei kelpuuttanu. En tiiä onko J tai M jo käyny Alakunnaksen grillillä kysymässä kriteereistä. Sinne kuulemma piti valitukset viedä, ja jos oikein osaa argumentoida asiansa tuomarille, niin saa ehkä hyvityksesksi irtokarkkia. Sitten kierroksella oli vielä pari euroviisuaiheista kyssää. Minä veikkasin Jari Sillanpäätä intron perusteella, mutta se olikin Israelin edustajan Dana Internationalin sävelmä. Ja viimeisenä oli Christal Snow, naantalilainen Miss Drag Queen. Naantalista tulee muuten Suomen tasapainoisimmat ja hyväntuulisimmat ihmiset, mutta eihän se ole ihme kun siellä paistaa aina aurinko. Ja jos tulee huono mieli, niin aina voi poiketa naapurissa muumimamman juttusilla. Jeps, tässä vaiheessa vielä oltiin toisena.

Finaali meni sitten sillä tavalla, että vieläkin varmaan yleisövessoissa ihmetellään ja juorutaan, että miten se Poikakuoro sillä tavalla. Mutta me keskitytään pidemmän tähtäimen saavutuksiin. Nopeat voitot tulee ja menee. Finaali meni siten, että Army of Loverssita ei tiedetty juur mitään merkittävää. Eva Dahlgrenin taustat oli sentään tutumpia. Ja kolmanteen kysymykseen Jonze laitteli oikeat vastaukset ennen kuin biisi edes soi. Sitä me muut vähän katottiin ekaksi kieroon, mutta oikein se ne veti. Kyse oli Freddie Mercurysta, hänen biisistä The Great Pretender, jonka alkuperätinen esittäjä on Platters. Viimeisenä soi ihana Chisu, jonka musiikkia voi kuulla monessa paikassa, elokuvissa Tyttö Sinä Olet Tähti ja Sooloilua, Antti Tuiskun levyillä ja Särkänniemen kummitusjunassa, vain muutamia mainitakseni.

Kolmas sija tuli että napsahti, ja niin on hyvä kuin käy. Elovenatytöt oli voittajajoukkue. Heidän pöydässä oli kyllä tunnelma korkealla, tuolit kaatuili ja ihmiset tärisi onnesta.

Koko päivän olen kuunnellut Black Sabbathia

Sabotage ja Sabbath Bloody Sabbath - mitä levyjä! Kenties diggailun ansiosta muistin tehdä varauksen Jeff Longin uudesta kirjasta Helvetin sydän (Deeper), joka on jatkoa loistavalle Helvetin piirille (Descent).

”Jeff Long on kirjoittanut kirjan joka on paitsi pelottava, myös uskomattoman älykäs. Jos olet lainkaan kiinnostunut mytologiasta, teologiasta, antropologiasta, lingvistiikasta, geologiasta, politiikasta, arvoituksista tai jännityksestä, sinun on luettava tämä kirja.” – Megan O'Laughlin, Bookpeople.net

Muistilista Top-2

Talviaika ja kunnallisvaalit

Saturday Funk Fever 22:00 - 01:30

Mikkoveen ja Mackanin dj-yhteistyö on noussut Kauppayhtiössä tärkeäksi kehittämishaasteeksi osana Poikakuoron organisaatiouudistusta. Yhteistyöprojektissa painopisteenä on genrekohtainen verkostoituminen, mutta hanke vaikuttaa myös Poikakuoron ja Elizabeth Bathoryn pelisuhteeseen, erityisesti toiminnallisella etko- ja jatkotasolla.

Lyyrinen tuokio

Muhammad Ali lausuu ja Liberace soittaa pianoa. Herkkää.

Merl Saunders

Merl Saunders: 2/14/34-10/24/08

My Train

Kaksi klassikkoa

1. The Odd Numbers: Little Kings and Queens

2. fIREHOSE: Brave Captain

TSOOL Sister Surround

888 bileissä tämä biisi veti hulppeat ilmakitarasooloilijat lauteille. Serkun kanssa laulettiin duettona.
Jim Miller kauden Stonesia parhaimmillaan päivitettynä.

Scarface , Valittujen Palojen lyhyt versio.

Tohon Mikon edelliseen postauksesta sain kimmokkeen tähän postaukseen. Joskus FB:ssa (oisko ollu viime talvena) tällasta pätkää kaiffariporukoissa leviteltiin.

Ihan onnistunu leikkaus :)

Olennaisuuden syvin olemus

Eilen puhuimme Jonzen kanssa elokuvista. Tässä on yksi maestro Scorsesen ja maestrojen DeNiron&Pescin mestariteoksista tiivistettynä olennaisimpaan.

Lordin kuulumisia

Levy on valmis, mutta hirviö on nyt vähän väsynyt. Ei leiki eikä pelleile. Älkää siis häiritkö!

Voimakuva

Mielen tyyneyttä ja harmoniaa kaikille musavisailijoille!

Andy McCoy from Hanoi Rocks and Kojo in China

Onhan se paska juttu et euroopan paras katu/glam -rock poppoo iskee hanskat naulaan. Täytynee jotenkin yrittää hilautua jollekin noille vikoista keikoista. Kieltämättä uutinen tuli puun takaa. Olisin mielelläni nähnyt tämän bändin uran jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan.........

All Those Wasted Years

Uutinen: Hanoi Rocks lopettaa keväällä. Lisätietoa kotisivuilta:

"Hanoi Rocks have decided to break up by the end of the year 2008. Michael Monroe and Andy McCoy feel that they've taken the band as far as it can go and now wish to go their separate ways."

Through the laughter and the tears, you've conquered all my fears...

Poikakuoro onnittelee tuoretta hääparia! Minne häämatkalle? Tonttumetsän Hopeavuorelle? Se on salaisuus, kuiskaa druidi Neldec salaperäisesti jäkäläiseen korvaani.

Musta tulee isona

Ensi lauantaina kannattaa tulla Kauppayhtiölle kuuntelemaan, kuinka mustaa musiikkia oikein soitetaan. Ajatelkaa Miihkalin ja minun levynpyöritystä tärppinä kevätkautta ajatellen.

Top-5

1.) Motörhead: Back At The Funny Farm
2.) Blind Boy Fuller: Sweet Honey Hole
3.) CCR: Good Golly Miss Molly
4.) Etta James: Tell Mama
5.) Beatles: You've Got To Hide Your Love Away / Day Tripper

Tuoretta kamaa siis. Aamuisin kuulen myös Voice-kanavalta Pro Toolsia, maailman siisteintä ja tarkinta bändiä. Kunnes nousen ylös ja vaihdan erehdyksessä Lauri Karhuvaaralle.

Myytti normatiivisuudesta

Sunnuntai-hesarissa oli juttua Rovaniemen Setasta. Myös musavisa ja Kauppayhtiö mainittiin, koska haastattelu tehtiin keskiviikkona mainitussa paikassa ennen visan alkua. Jutun lopussa paikkakunnan setalaiset miettivät järjestävänsä viikkovisan teemalla "kuinka hyvin rovaniemeläiset tuntevat K.D. Langin ja Elton Johnin." Hieno homma, antaa palaa vaan! Mutta olisi kuitenkin ollut vielä hienompaa, jos toimittaja olisi kertonut kyseisen illan sisällöstä. Tuona sateisena keskiviikkona saamelainen tuomari soitti muun muassa englantilaisen homoseksuaalin johtaman heavy metal -orkesterin musiikkia. Lisäksi saimme kuulla esim. Vivaldia, rappia, jamaikalaissyntyistä Grace Jonesia ja vieläpä Abbaa. Aikamoinen ilta siis! Me oikeakätiset, lihaa syövät valkoiset junttiheteromiehet olimme ylpeitä hörppiessämme voittojuomiamme.

Ääni sisällä sanoo

Minusta tuntuu, että voitan tänään lotossa päävoiton. Olen toisin sanoen ensi viikolla matkoilla.

Prodigal son

Silläkin ehdolla että toistan itseäni ja häiritsen toisia, tässä Johnny Winterin paras kappale ja samalla eräs maailman kaikkein parhaista rokkikappaleista koskaan. 

Olen jo vuosikaudet miettinyt pikkuruisilla aivoillani, miksei se ole tunnetumpi kuin se on. Ehkä viisaammat tietävät.

Väri

Kas, blogi on vaihtanut ulkomuotoaan. Se on aina hienoa ja piristävää, mutta ehdottaisin, että pidettäisiin punainen mukana ainakin jossain kohtaa, koska se on ollut joukkueen eräänlainen tunnusväri.

Musavisa 15.10.2008 Kauppayhtiöllä

Kerplunkhaxzzhan!!

Eilinen visa oli tiukkaa taistoa ja hermojaraastavaa jännitystä aivan loppuun asti, enkä muuten paljasta lukijoillekkaan lopputulosta kuin vasta lopussa. Ähäkutti.

Käsivarren kasvattia vähän hermostutti ensikertalaistuomarointi alussa ja pienten teknisten kankeuksien kautta päästiin sitten vauhtiin. En tosin vieläkään muista, mitä siinä ekassa megapommissa kysyttiin, mutta ei väliä ja joku sen tiesi kuitenkin.

Eka kierros pärähti käyntiin omituisella ääni-ilmiöllä, joka hämmensi kaikkia, eikä kuulunut tuomarin suunnitelmiin, mutta sekin korjaantui. Ry Cooder veteli jotain kantrintapaista leffasta Paris Texas ja on tehnyt mm. Buena Vista Social Clubin kanssa yhteistyötä ja on Rolling Stonen top 100 kitaristin top 10:ssä, kuten mm. Jimi Hendrix ja Jimmy Page. Niin ja Keith. Grace Jones veti Edith Piafin La vie en rosea, mutta mehän veikkasimme laulajaa Elaine Paigeksi. Ja luultiin, että se biisi oli Onnenpäivien tunnarina radiossa. Ei ollut, vaan Yölinjan. Smashing Pumpkinsin Todayn pärähtäessä soimaan nappasin paperin ja kirjoitin artistin&biisin ja pari niitten levyä, muu joukkue sitten täydensi kaksi muuta vaadittua ja levy-yhtiö Sub-Popin, ekaa maksisinkkua, Tristezaa emme kuitenkaan tienneet. Public Enemystä nakuttelin paperiin oikeat vastaukset 80% varmuudella. Huoli oli turhaa, varmuus oli 100% tällä kertaa, mutta viimeisenä soineen Jori Hulkkosen veikkailimme Jimi Tenoriksi. Jori Hulkkonen kylläkin kävi pöydässä, niin. Errare Machina Est. Pisteenlaskun suhteen olimme rehellisiä ja korjasimme ylimääräiset puoli pistettä tuomarille. 10 pisteellä olimme tiukasti tasoissa Toistaiseksi-joukkueen kanssa.

Toinen yksilökysymys oli vaikea. Haettiin elokuvaa, jossa alkuperäinen oli soinut, tai jotain. Jonze sen tiesi sen Bond-leffan, mutta tuomari liene ollut jännittynyt, kun ei osannut sitä suomenkielistä nimeä hyväksyä. Toistaiseksi-tomtom sen tiesi englanniksi ja pokkasi palkinnon, mutta urheiluhenkisenä ja rehtinä kisaajana antoi palkinnon Jonzelle. Ihailtavaa. Ronnie James Dio lähti vetään Rock 'n' Roll Childreniä, tiedettiin herran laulaneen Black Sabbathissa ja Rainbow'ssa, olisi kai tiedetty muitakin bändejä, mutta emme lähteneet elvistelyn tielle. Ja Dio popularisoi myös sormisymbolin eli sen pirunmerkin. Mobya meinasimme ensiksi luulla joksikin Sashiksi. Aika noloa olisikin ollut, mutta korjattiin, biisiä ei tiedetty, Mobyn nimen alkuperä kylläkin. Viimeisimmäksi levyksi veikattiin Hotellia. ABBA sitten tunnistettiin, biisiä ei, ja ainoastaan Ann-Fridin sukunimeä ei tiedetty. Lyngstad siis. Euroviisuvoittovuosikin meni nappiin. Sitten tuli jotain Detroit-teknoa, johon vetelimme ihan stetsonista nimiä, ei ollut Bellevuen kolmoset hallussa. Viimeisenä soineesta Leevi & Leavingsistä tiesimme osittain biisin nimeä ja ainoastaan Göstan kokoonpanosta. No, Rollossahan ne ei oo kertaakaan keikkailleet. Taas laskimme pisteet tarkasti ja protestoimme ylimääräistä pistettä. Kyllä, olimme rehellisiä. 9,5 pistettä ja taas tiukasti jaettuna ykkösenä Toistaiseksi-joukkueen kanssa. Jännitys alkoi olla jo kouriintuntuvaa.

Finaali alkoi Eurythmicsillä ja se meinasi mennä meiltä ohi, mutta onneksi toinen vierailevistä tähdistämme tunnisti laulajan Annie Lennoxiksi. Biisin nimeä arvoimme ja arvoimme, mutta ei. Leffaksi veikkailimme 1984ää, lopulta, vaikka oikea vastaus 9 1/2 viikkoa viipyili myös pöydässämme. Judas Priestisä tiedettiin sitten kaikki vaadittava, biisin nimi, 4 studioalbumia ja toinen vierailevista tähdistämme heitti paperiin intuitiolla Bob Dylan. Mari Boine tunnistettiin, leffaksi pantiin Kapina, mutta se Kautokeinon jäi pois. Levystä ei ollut hajuakaan. Neljänteen kysymykseen olimme jo kaukonäköisesti panneet Vivaldin ja Venetsian ja Barokin, tässä pohdimme sitten vain lyhyen aikaa, oliko tämä nyt Talvi vai Kevät ja talvihan se oli paperissammekin. Ulkomaalaisvahvistuksemme oli tässäkin hyvänä apuna. Viimeisenä pärähti The Cure soimaan ja se oli Jonzelle selvää kauraa, paitsi vuosi meni yhdellä ohi. Tällöin jo pöydässä spekuloimme hieman, että jos Jah olisi ollut mestoilla, olisivat nämä Jiit yhdessä suurella todennäköisyydellä vääntäneet sen vuoden suhteen hieman aikaa peistä. Pisteidenlaskutauolla sitten vertailimme Toistaiseksi-joukkueen kanssa vastauksiamme ja jännitimme kuumeisesti, kumpi mahtanee voittaa, sen verran tiukalta kisa tuntui koko ajan. Tuomarin lukiessa sitten pisteitä jännitys säilyi molempien joukkueiden osalta loppuun asti, kunnes selvisi, että Poikakuoro vei voiton melko suvereenisti 12 ja miinuksella.

Toistaiseksi kosahti ainakin siihen vuodenaikaan, heidän asiantuntijansa kyllä tiesi sen talveksi, mutta heidän demokratiansa oli kuulemma ollut väärässä 2-1. Voittojuomat maistuivat meille, mutta melkein yksin saimme nauttia. Tuomari tosin liittyi seuraamme ja osa meistä lähti vielä jatkamaan, tuomarin kanssa. Puuh, olipa se visa. Ja selvisipä minulle myös, että 'kolle aksu' tarkoittaa suomeksi kultaista kirvestä.

Visaraportti kärsimättömille televisiolapsille

Kerrankin kun visaraportti tuli melkein ajoissa, olitte unohtaneet tekstityksen. 

Ennakkoraportti

Näin yöllä painajaista, että hävisimme musavisan viikkofinaalin yhdellä pisteellä. Mikkovee kertoo tulevassa raportissaan, mitä tarkkaan ottaen tapahtui eilen Rovaniemen Valtakadulla sijaitsevassa Cafe Kauppayhtiössä klo 21:07- 01:09 välisenä aikana.

Nakkilan nyppyneliö

Ei, kyse ei ole pitsin nypläyksestä vaan kirvesmiesten jatsista, jota on
taas monen vuoden tauon jälkeen saatavilla. Edellisen studiolevynsä Beasts of Bourbon ulosti maailmaan kymmenen vuotta ennen uusimman Little animalsin julkaisua. Ei tämä paras B.o.B.-levy ole, ei myöskään huonoin. Tex Perkinsin mäskinlöyhkäinen
röhinä on kuin raikas tuulahdus muuten niin ummehtuneessa pop-maailmassa.
Huumorimusiikista ei ole kyse, mutta ei kuolemanvakavastakaan. Levyn
päättävässä kantrissa Tex P. kiitellen pudottelee eri kemikaalien nimiä
kuin apteekin hyllyltä. Huumorilla, todennäköisesti. Mitä levy kaipaisi?
Kim Salmonia. Charlie Owen soittaa kitaraa varmalla otteella ja
asenteella, joka kuitenkin sopi aikoinaan paremmin New Christsin jyrän rullaksi. Kim
Salmon vei Tieteilijöihinsä mukanaan varhaisten B.o.B.-levyjen
vinksahtaneen sävykkyyden. Varsinaisen läsyn julkaisi maineikas
Albert-prod. Isolle mustalle muoville sen prässäsi tuiki tuntematon Bang!
Espanjassa. Ensimmäinen tuhannen kopion numeroitu painos on jo kadonnut
vinyylifetisistien hyllyihin. Jos suomalaisen nousuhumala kestää tunnin,
niin australialainen krapula kestää reilun 40 minuuttia.

Voimavideo

Voimakuva

Illan kokoonpano: Mikkovee, Jonze ja Mackan. Poikakuoron junttiosasto ratkaisee tänään Oulan arvoitukset huolellisesti ja varmasti.

Alabama! Nyt ne tulevat! 14.10.2008!

"Haluamme tulevan ymmärretyksi, että 14.10.2008 suurikokoinen alus näkyy taivaallanne. Se on eteläisellä pallonpuoliskollanne ja se tähyilee monien valtioidenne yläpuolella. Annamme teille nimen Alabama."

Miestutkimusta

Tiedetään, että Kasa harjoittaa miestutkimusta. Silloin tällöin tulee netistä bongailtua kaikenlaista, mikä voisi johdattaa jopa vielä syvempään, kenties jopa henkisempään pohdintaan. Millaista analyysia saa aikaiseksi esim. tällaisesta teologisesta tulkinnasta?
[kuva: What did Jesus look like?]

Laulava lihamureke

Mainio tuo teeman Rockin klassikkolevyt -sarja. Tänään oli vuorossa (saattoi olla uusinta) Meat Loafin kiistelty albumi Bat Out Of Hell. Minusta tuntuu, että hyvin monet ovat sekoittaneet Marvin Lee Adayn - eli Meat Loafin - säveltäjä Jim Steinmaniin - tai sitten muistelen väärin. Joka tapauksessa, seksikkäitä könsikkäitä molemmat, paidassa myös Jimin todellinen ikä. Levyn muusikkolista on vaikuttava, jopa Edgar Winter on ollut mukana. Ellen Foley korvattiin videota ja kiertuetta varten Karla DeVitolla. Livepätkien perusteella oiva valinta. Kaunista musiikkia ja kauniita ihmisiä - vai mitä, te pervot esteetikot?

Kantrin renkutusta

Horatio Lee Jenkins - Drunker Than Satan "Spreading His Amazing Story Across America"

Another Perfect Week

Aaah, suosikkipäiväni maanantai! Mikä kaikkein parasta, tällä viikolla pitäisi postiluukusta tipahdella viisi Motörheadin klassikkolevyä. Olin jo pitkään jahkaillut erityisesti Another Perfect Dayn (1983) tilaamista, mutta kamppailin formaattivalinnan kanssa. Olen joskus omistanut sen vinyylinä totta kai, mutta jonnekin se vaan on vuosien varrella kadonnut. Päätin sitten hankkia kaikki keskeiset klassikot kertarysäyksellä cd-levyinä: Playsta saa nimittäin Motörheadia 4:49 euroa kappale. Vinyylit keräilen sitten divareista hyväkuntoisina.

Winterreise

YLE Teemalla päättyi juuri Franz Schubertin säveltämän Winterreisen esitys. Teoksen tulkitsivat baritoni Thomas Quasthoff ja pianisti Daniel Barenboim. Itselleni tähän mennessä tutuin versio on ollut Jorma Hynnisen ja Ralf Gothónin jokseenkin ultimaattinen tulkinta. Tsekatkaapa vaikka Särestössä taltioitu dvd… En tiedä, onko näiden eri huipputulkintojen vertailukaan tarpeen, vaikka kieltämättä se on mielenkiintoista. Ainakin omaan korvaani erot olivat minimaalisen pienet. Sen sijaan itse teos on mitä sopivinta kuunneltavaa myös tällaisina pimeinä syysiltoina. Itse en ole suuri liedmusiikin ystävä, mutta Winterreise on musiikillisesti ja tunnelmaltaan äärimmäisen kiehtova ja samalla helposti lähestyttävä teos. Lisäksi nykyisinä kaupallisten karaokekilpailujen aikana on Quasthoffin, Barenboimin, Hynnisen ja Gothónin kaltaisten huippuosaajien työskentely innostavaa ja sykähdyttävää seurattavaa. Hyvä Teema! Uusinta ko. kanavalla lauantaina 18.10 klo 12.35.

Stand by your band.

Aivammahtavaa!! Lämppäri Demons aloitti 19:45. Swedu bändi paukutti triona menemään ihan tyylipuhdasta punkeroa. Energiaa lähti enempi kuin keskikokoisen kaupungin punk/hc bändeissä yhteensä. Encorena vetivät the Damned:n Neat neat neat, siinnä vasta jotain.

Hellacopters aloitti öpaut ysin pintaan. High Visibility albumin Hopeless case of kid denial avasi setin ja kunnon kokoontumisajojen merkiksi jokainen vetäisi oikean käden nyrkin kohti taivasta. Siel ol kuulkaa porukkaa ihan joka lähtöön, no joo, hip-hopit puuttu. Aika tasasesti tuli matskua joka levyltä ja bändi oli hurjemmassa kunnossa kuin ikinä. Ekan levyn matskut potki ja yllättävintä että jopa sitä kuuluisaa räkää & tiukkuutta löytyi soitosta enempi kuin levyltä, huh.

Psyched out & Furious biisistä tuli tämänkertaisessa käsittelyssä aikamoinen boogiejyrä joka jytkytti mukavasti Pakkahuoneen lattiaa, yam yam teki gutaa. Muutenkin sovitukset olivat totutusta poikkeavia. Skinnerin Leonardille kumarrettiin tyylipuhtaasti Better than you:n skebasoolojameissa. Chuck Berryä ja Stooges pianoa, ikäänkuin mausteena omalle pihville, ei siis toisinpäin niinkuin helposti käy. Setti oli koottu sillä peräänkuulutetulla pieteetillä ja herkyydellä, välttäen perinteiset hittiputki loput. Tai no joo... lopuksi tuli Beatles:n I want you (she's so heavy) biisin loppuriffiä junnaten, sitä kohtaa josta voisi laskea Black Sabbath tyylin syntyneen. Eikä tässä vielä kaikki, ennen tuota tuli Queenin we will rock you punk-rockkina, pikkasen oli hyvä muuten. Täydellinen lopetus, vaikka odotinkin Search&Destroy vetoa viimeiseksi :)


En toisaalta käsitä miks ne panee pillit pussiin koska soitto kulkee ja jätkillä näky olevan lavalla hauskaa joka välittyi myös yleisölle. No, sokerina pohjalla, lopetuskiertueen keikat nauhoitetaan livelevyä varten joka julkaistaan asap.

Kyssänder: Mistä genre action-rock on saanut nimensä?

Mitenkäs se menikään

Se lappilainen suvaitsevuus siis? Ja se, mitenkä hyvin Lapin Kansan väistyvä päätoimittaja tuntee lappilaiset?

Olitte väärässä, Tuomi-Nikula sanoi päin persettä. "Lapin läänissä julkihomon päätoimittajan hyväksyisi 93 prosenttia vastaajista. Koko maan hyväksymislukema jää 85 prosenttiin."

Sillä lailla. Kiva kun semmoinenkin änkyrä on kuvitellut puhuvansa lappilaisten suulla.

Ratoksi ja hyödyksi

Suosikkipelini.

Mara vetäs kotiapäin

Nyt on näemmä ollut Norjan Nobel-komitealla pienempi tarve näpäyttää jenkkien väistyvää valtaa, kuin tehdä oikeasti työnsä. Ne meni ja antoi meinaan Ahtisaarelle rauhanpalkinnon.

Onnea

Soviet Veterans Parade, Jerusalem
Originally uploaded by Grringostar

Poikakuoro on siis Rovaniemellä astunut askeleen kohti taas yhtä ainakin sarjavoittoa. Valitettavasti ette muistaneet postittaa kuvia visasta. Tämän kerran saatte anteeksi. Tässä paparazzikuva.

Ei niin suuri harppaus

Astuimme johtoon.

Totuus kahvista

Kahvi on juotava tuoreeltaan. Niin se vain on.

Karjalainen & Järvenpää

"Paratiisin pojat ovat miehiä, jotka eivät malta odottaa taivaallisia riemuja, vaan tahtovat ottaa ilon irti jo perjantaina. Suomalainen mies on parhaimmillaan nousuhumalassa. Tutkimuksen mukaan se kestää noin tunnin. Jokseenkin saman ajan kuin tämä levy."

- J. Karjalainen

Ma ma se, ma ma sa, ma ma coo sa!

Tuomarina tomtomtomtomtom. Illan kokoonpano: Jonze, MikkoVee ja Mackan.

1. kierros: Vanhat ja tulevat klassikot:

U2 oli pässinlihaa. Tuomari kertoi visan jälkeen, että osa joukkueista ei ollut tunnistanut yhtyettä. Kenties Bullet The Blue Sky ei ole niitä kaikkein tunnetuimpia bändin viisuja. Marvin Gayen What a Fuck is going on meni muuten hyvin, mutta minä sekoitin Ron Jeremyn James Jamersoniin. Niin, laiskuuttamme (oikeasti!) emme kirjoittaneet koko levy-yhtiön nimeä. LSD sheiße Systemistä emme tienneet mitään, ja hyvä niin: roti tulee säilyttää riskipelissäkin. Tapani Rautavaaran Laulu tunturille (elokuva) oli unohtunut. Kierroksen jälkeen johdimme tasapäin Toistaiseksi-joukkueen kanssa (paikalla 18 joukkuetta).

2. kierros: Nice-energiaa:

Norjalaista Annieta on kysytty aiemminkin, mutta emme tunnistaneet Madonna-sämpleä (oliko se Everyboydy?), sillä tuottajat ovat aina olleet julkinen heikkoutemme. Osaamme heistä ainoastaan Veikko Lavin, Desmon Childin ja erään lohjalaisen putkiasentajan. Jayne Mansfieldin sijaan veikkasimme Saatanan Turoa ja kitaristiksi runoilija Russ Meyeriä. Emme edelleenkään usko, että kitarassa oli Jimi Hendrix! Boney M on tehnyt aivan ihkun coverin Neil Youngin Heart Of Goldista, sen toki tiesimme puoleksi päätellen. Mutta Tommia olisimme tarvinneet Frank Fariania muistelemaan. Edie Brickellin levy löytyy meikäläisen hyllystä, mutta kukaan meistä ei muistanut albumin nimeä. Koska Satu pelaa Elizabeth Taylorin kanssa, jäi aviosiippa Paul "Pool" Simon täysin huomioimatta. Kakkoskierroksella sijoituimme heti toiseksi pisteen päähän Toistaiseksi-ryhmästä.

3. kierros: Afrikka.

Taisi kaikkia finaalijoukkueita vähän jännittää finaalin teema! Kun sitten Mory Kantén ikipieru Yeke Yeke pärähti ilmoille, kaikki - ainakin seniorivisailijat - silminnähden rentoutuivat. Biisiä koskeva tilastokysymys meni (ekana afrikkalaisena yli miljoonaa myytyä tai jotain) arvauksena lähelle, mutta silti pieleen. Yksi asuinmaista saatiin sentään veikkaamalla kohdalleen. Chemical Brothersia ei heti tule Afrikkaan yhdistettyä, mutta niin vaan sekin happoduo on jotain sen suuntaista väsäillyt. Esittäjä tunnistettiin, muuta ei. "Sielun tanssista" emme kirjanneet oikeita vastauksia, mutta discon syntyhistoriasta oli kuitenkin kaiketi kyse. Tiedettiin sentään Michael Jacksonin käyneen varkaissa - rahalla saa ja hevosella pääsee (ks. otsikko). Angelique Kidjon kaunis versio Bolerosta kirvoitti joukkueelta tarvittavat pisteet finaalin voittoon. Mikkoveen valppaus Kidjon nimen oikeinkirjoituksessa pelasti meille voiton, sillä kauden alokaskomeetta Blues & Dance jäi jännittävän tarkistuslaskennan jälkeen meistä ainoastaan pisteen päähän. Joukkueen peräsmies ja ensi viikon tuomari Oula liittyi seuraamme ja osoittautui tosi hauskaksi kaveriksi. Myös Satu-Elizabeth kaunisti loppuillan pöytäämme. Tuomari istahti niin ikään, tuoppiaan tyytyväisenä siemaillen.

Kiitokset vielä Tomille mainiosta visasta!

Perfoklubi

Kävin eilen Perfo-klubilla ja näin ensimmäistä kertaa elämässäni performanssia. Ensimmäisessä esityksessä leivottiin puoluekakkuja. Toisessa nainen makasi kartongilla ja ripotteli kukkamultaa ympärilleen.

Kuulin juttuja, millaista on kun on lakkauttanut kannattamattomia asioita elämässään. Kuulemma erittäin paljon parempaa. Kuulin myös, ettei Intiaan kannata mennä. Se on likanen ja meluisa paikka, missä ihmiset ovat äärettömän epäluotettavia. Kaiken lisäksi siellä ei ole oikein mitään nähtävää.

Klubilla esiintyi Dxxxa & the 50/60. Yllättävän hieno keikka. En tiedä miksi sitä musiikkityyliä kutsutaan.

Keep on grooving in outer space

Tänään pyöri päässä Jimi Tenorin Outta Space. Varmaan siksi, että se vei vuosituhannen vaihteen tunnelmiin. Kirjoitan joskus muistelmiini noista ajoista. 

Voimakuva

Now you got the fruit on your tree, lemons on your shelf.
You know lovin' mama that you can't squeeze them all yourself.
Now I say please let me be your lemon squeezer.

im a steerwalkin' cheetah with heart full of napalm...

Hellacopters vetelee viimeisiä härmän keikkoja just nyt, Hesas, Tampereel, Turuus,... Takuuvarmaa scandinaavian"axön rokkia", vanhanliiton sellaista, olemme saaneet kokea reilun kymmenenvuoden ajan Hellojen ansiosta. Kokoonpano on elänyt sujuvasti ja meninki pysynyt katu-rockina.
No eipä mittään, meikä ja kaunis vaimoni pakkaa väskyt ja häipyy Tampereelle heittämään hyvästit tuolle retkueelle. Ja jos hyvin käy niin kerkeämme myös ystävämme Skellefteon (nimi väännetty) Trippers bändiä katsomaan ja parit keimot kumoamaan.

Skippaan siis keskiviikon visat mutta meditoin joukkueelle ( Mac, Jonde, Ingrid, Mikko Wii ) hyvää fjongaa ja kosmista hymyä kisaan mukaan, sillä voittaa aina. Parit fåtåt råpårtissa olis ok.

Luettua

"Aikakauden kenties tunnetuin kirjastonhoitaja oli kuitenkin Giacomo Girolamo Casanova, venetsialainen kirjailija ja seikkailija, joka elämänsä loppupuolella toimi myös kirjastonhoitajana, kuten monet muutkin yleisoppineet."

Eipä tule ensimmmäisenä kirjastonhoitajasta mieleen naistenmies, eikä päinvastoin! Tästä tulikin mieleeni, mikä mahtaa olla huominen kokoonpano? Minä ja Jonze ollaan varmoja, ehkä myös Mikkovee. Inksu on lomailemassa ja muistaakseni Jahve aikoi skipata vielä tämän viikon. Saa nähdä, saammeko joukkuetta kokoon yhteenkään viikkovisaan.

Bridge To Better Days

Kirjastosta lähti tarkempaan kuunteluun: Joe Bonamassa - Live From Nowhere In Particular. Pitkästä aikaa sähkökitarablues kuulostaa kiinnostavalta; sävykästä ja soivaa soittoa. Bonamassalla on lauluäänessään kaiken lisäksi komea southern-soundi. Pidän myös sovituksillisista koukuista ja lukuisista viittauksista, joita hän alati viljelee. Studio-levyjä en ole kuullut, herkuttelen ensin livellä.

Vanhanaikaisen mielentilan kaipuu

Tommin väritystä eilisessä pikaviestissä:

"Ajattele nyt jotain Bullittia roikkumassa facebookissa odottamassa kavereiden statuspäivityksiä tai kinaamassa suomi24-palstalla."

Tekisi mieli sammuttaa kone samantien. Niin moni asia voisi olla paremmin, järkevämmin ja ennen kaikkea miehekkäämmin (halveksien poistettu nykysuomen sanakirjasta).

Vaalit

Vaalikone (vasemmalla). Löysin sieltä oman ehdokkaani. Puolue on vain väärä; en halua pudottaa ääntäni pahuuden kaivoon.

Runkkaamiskysymys

Miksi asteikkojen soittamista, vinyylien keräilemistä tms. pidetään runkkaamisena? Jos se on itsetyydytystä, mikä on sitten oikeata seksiä (vrt. Tuomas Akvinolainen: Every sperm is sacred)?

Onko konsertissa käynti? Entä levyn kuuntelu kotona? Vaikuttaako se, kuunteleeko yksin vai seurassa? Onko jonkin instrumentin soittaminen yksin syntiä? Vai onko kaikki popharrastus, joka ei johda lastentekoon rikos Jumalaa kohtaan, joka on antanut musiikin meille lahjaksi, mutta tätä kaunista lahjaa ei pidä käyttää väärin eli pelkästään omaksi nautinnokseen?

Hifistit

Kävin lauantaina hifimessuilla. Muuten oli mukavaa, mutta hifisteillä oli minusta kammottava musiikkimaku. 

Sitten aloin vähän miettiä lähtökohtiani: millä tavalla on vähäarvoisempaa arvostaa musiikissa ensisijaisesti äänentoisto-ominaisuuksia kuin vaikkapa sen melodiaa, harmoniaa, sanoitusten sisältöä tai kulttuurisia viittauksia ja asemaa?

Eräs arvaus: monen mielestä musiikkimaku on sitä kehittyneempi, mitä useampaan näistä parametreista se perustuu. Mutta onko tämä hyvä vastaus tai edes oikean suuntainen?

Musiikista aikuistuminen

Normaalitilanne taitaa olla, että poppia kuunnellaan rajoitettu aika. Lapset tunnetusti pitävät teinejä tyhminä ja lapsellisina, ja välttelevät sen takia popmusiikiakin. He pitävät sitä liian emotionaalisena ja siksi musiikin kuuntelua epämiehekkäänä. Heiluminen ja kohtuuton innostus ovat todisteita, ettei ole järkensä vaan jonkin tai jonkun muun ohjaama. Siis ei mikään aikuinen ja ympäristöstään erillinen individi, kuten jokainen lapsi haluaa olla.

Sitten tulee nuoruus ja sen mukana musiikki. Otetaan suosikkeja, kuunnellaan musiikkia ja ostetaan levyjä. Se on edelleen noloa, mutta se hyväksytään. Normaali nuori teeskentelee nuoruuteen liitettäviä tunnelmia koska uskoo, että muuten jää ilman jostain mikä menee muuten pian ohi ja jota jäädään aikuisena kaipaamaan jos ei siitä olla saatu osuutta. 

Noin 17-vuotiaana aikuistutaan, lopetetaan murrosikä ja sen mukana popin kuuntelu. Kuten lapsi, aikuinen haluaa olla rationaalinen ja kylmäpäinen eikä mikään popparinihailuaan kiljuva räkänokka. 

Olen viime aikana ollut aika kiinnostunut tästä paradigmaattisesta tarinasta. Erityisesti siksi, että puhuin asiasta erään tyypin kanssa. Hän sanoi, ettei kuuntele enää minkäänlaista musiikkia muuten kuin elokuvien taustaäänenä. Ei kuulemma ole kiinnostunut.

Hänen nuoruutensa musiikki on kuulemma keskinkertaista ja vähämielistä lällätystä muodista menneissä vaatteissa, eikä siitä saa mitään. Käsittääkseni hän lähinnä häpeilee menneitä suosikkejaan. Uusi popmusiikki ei kiinnosta häntä lainkaan, koska "se on kakaroille tarkoitettua". Klassinen musiikki taas ärsyttää häntä, koska se on kuin venyteltäisiin vietereitä. Toisin sanoen hän piti dynamiikkaa ja harmonisia jännitteitä pelkkänä häiriönä. Sanoin, että elokuvamusiikkihan on samanlaista, ja hän myönsi, että osana elokuvan tunnelmanluontia hän sen hyväksyy. Aikuisille suunnattua popmusiikkia taas kuuntelevat hänen mukaansa sellaiset, jotka lukevat itsehoito-oppaita ja saavat itkukohtauksia.

Aikanaan hän keräsi nopeasti melkoisen levykokoelman, joka nyt pölyttyy jossain jos ei sitä olla jo heitetty pois. 

On kiinnostavaa, miten tällainen näkee musiikin harrastuksen merkkinä emotionaalisesta kypsymättömyydestä, miten musiikki-innostus voi nopeasti kiriä valtaviin mittoihin ja sitten kadota yhtä nopeasti jäljettömiin ja miten tällainen ihminen kuulee ympäristönsä, mainosten, elokuvien jne. musiikin ja miten hän siihen suhtautuu (tämän tapauksen mukaan televisio-ohjelmissa on tunnusmusiikki vain siksi, että tietää koska tulla jääkaapilta.)

Sivuhuomiona: paljonko tähän ajatteluun vaikutti se, että 80-luvun Soundeissa samastettiin musikaalisuus ja se, miten sekavaan tilaan joutui musiikkia kuullessaan. Elämäkerroissa tulevat tähdet saivat suunnilleen epilepsiakohtauksen kun kuulivat radiosta ensimmäistä kertaa Chuck Berryä (silloin sanottiin, että se kolahti) tai tylsästäkin bluesinhinkkauksesta tuli suurta ja visioivaa taidetta kun esiintyjä hyppi samalla holtittomasti tästä maailmasta mitään ymmärtämättä. Jatkokysymys: jos tämä ärsytti niin yleisesti meitä lukijoita ja kaikkia ketkä tunsimme, miksi se viehätti tuon ajan toimittajia?

Lähiaikoina on luokkakokous. Jos onnistun, yritän vähän kalastella ihmisiltä tämän kaltaisia kokemuksia. Muistan aika hyvin heidän teiniaikaiset musiikkimakunsa ja innostuksensa tason. Nyt olisi kiinnostavaa kuulla miten se on muuttunut ja mitä ihmiset itse ajattelevat muutoksesta. 

Maanantai

Suosikkipäiväni maanantai! Tästä voidaan laskea, että ylihuomenna on musavisa, jolloin voidaan puolestaan ajatella, että musavisasta laskettuna ylihuomenna on myös perjantai. Kenties tässä on salaisuus, että viikot rullaavat musavisakaudella niin julmettua vauhtia.

Istun pöydän ääressä, katselen ikkunasta ulos Ounaskosken syksyisiä kuohuja. Lenin päivystää selkäni takana, en katsele Stalininkaan pään yli ulos. Tuossa seisoo syntymäpäiväsankarin komea sipuli, vieressä Modesty Blaise kahtena kappaleena. On niin hiljaista, koska aamulla satoi.

Huomio elitistisenmediaseksikkäät vinyylirunkut.

Joskus aikoinaan mainostin Ylen Pop-Talk ohjelmia blogillamme, tais mennä ohi monelta. Enivei perässähiihtäjät, nyt tarjolla herkullinen keskustelu vinyyli formaatista. Linkki.

Fakta

Poikakuoron pelikokoonpano syyskaudella 2008: Inksu, Jonze, Jah, Mikkovee ja Mackan. Kunhan päästään pyöreän pöyrän ääreen, äätä ja öötä ölistään jä päljön. Törinää tötteröön.

Elävänä BB:ssä

Kerrankin bändikeikka paikassa, jolla on kunnon nimi. Tiedän jo nyt, että tuollaisessa paikassa ongelmia tulee ainakin voluumin suhteen: "Pienemmälle!" Mutta ei se mitään, ihan mukavaa rokata ja rollata pitkästä aikaa. Chuck Berry Top-5:

1.) Come On
2.) Brown Eyed Handsome Man
3.) Back In The USA
4.) Too Much Monkey Business
5.) You Never Can Tell

Huonojen elokuvien kerho

Jonzen ja Mackanin privaattiklubi kokoontuu jälleen ensi sunnuntaina parjattujen ja väheksyttyjen väriäänielokuvien parin. Koska viimeksi oli kaupasta Cherry Garcia loppunut, voisimme kostaa menetyksen nimemällä kerhomme Grateful Cinema Cherries - elokuvakerhoksi. Toistaiseksi emme ole vielä rekrytoimassa uusia jäseniä. Mutta muistaakseni ainakin Jussi on joskus ollut seuranamme katsomassa erään kaksikon seikkailuja. Kun Jyväskylän vetinen talvi alkaa kyllästyttää, voisimme työntää Jonzen DVD-soittimeen lisää herkkua.

Näkemyksiä

Jari Kalevassa

Pentti Harjumaa Lapin Radion keskustelupalstalla:

"Alma Median ahdasmielinen ja kapea johtoporukka tulee nimittäin mielivallalla leimanneeksi ja mustamaalanneeksi lappilaiset pimeiksi kusipäiksi, jotka eivät voi hyväksyä muita kuin heteroparisuhteita. Mutta tällainen olettamus ei pidä paikkaansa. Lappilaiset eivät ole keskimäärin sen pimeämpiä ja uvaitsemattomampia kuin muuallakaan. Toisaalta tosin olen totuuden nimessä valmis myöntämään, että myös Lapissa ihmismielten pimeyttä on ja löytyy haitalle asti. Mutta asiallinen vapaamielisyys ja ymmärtämys erilaista ajattelua ja elämäntapaa kohtaan on kuitenkin lisääntymään päin. Onneksi."

Musavisa Semaforissa 2.10.

Motto: Mitä järkeä mennä ulos jos ei visaile? (Autenttinen repliikki torstailta työillan päättyessä.)

Motto2: 

- Tiedätkö millainen on kova jätkä?

- No?

- Sellainen joka löytää helpommin kapakan kuin klitoriksen.

- Mmm, olutta.

Jälleen järjestäydyimme visailemaan Semaforiin. Joukkueessamme aluksi minä, Elias, Juha-Matti ja Hanna. Myöhemmin myös Arska, Johanna ja Maija, eli visan päätteeksi joukkeemme oli pianpa megakoossa. 

Munasimme kahdessa kohdassa. Ensinnäkin veikkasin, että Popedan Harashoo olisi ollut julkaistu vuonna 1983 kun se oli 1984. Toiseksi Ville Valo oli coveroinut vain kolme Baddingin kappaletta, veikkasimme neljä. 

Pääsimme kuitenkin jaetulle voittosijalle, eli herruus oli katkolla. Jokaisesta joukkueesta kysyttiin yksi ratkaisulle, ja kysymys oli aiemmin visassa mainitun kappaleen Beds are Burningin pituus.

Jotenkin tuli mieleen 4:11, mutta jotenkin ajattelin, että se on kuitenkin odotettua pidempi, joten vastasin, että 4:50. Oikea oli kuulemma 4:17, joten joukkue (nimi unohtunut), joka sanoi 4:23 voitti. Kuten laskea saatatte, ei alkuperäiselläkään olisi päässyt kuin uudestaan katkolle, joten parempi ansaitsi kunnian.

Eli kuten lauletaan:

Power and dominion are taken by the will

By divine right hail and kill!

Loppuilta meni sitten riehuessa ja ölistessä. En itse kuitenkaan mennyt jatkopaikkaan vaan kotiin, mistä saatoin tarjota teille tämän tuoreen raportin.

Musavisa 1.1.08

Keskiviikon tutut musavisat ovat palanneet myös omalta osaltani. Astelin Kauppayhtiöön tapani mukaan hyvissä ajoin. Joukkueemme lopullinen osallistujamäärä oli loppujen lopuksi täysi viisi, kun paikalle saapuivat Mackan ja James (nimi muutettu). James toi paikalle myös pari kaveriaan, jotka täydensivät lukumäärämme täyteen mittaan.

Ensimmäinen kierros alkoi yllärikysymyksellä. Tästä, kuten muistakaan pläjäyksistä en poikkeuksellisen meluisana iltana saanut mitään selvää. Joukkuetoverit kuitenkin saivat ja pöytäämme päätyi 2/3 illan ylläreistä.

Ykköskierros osoittautui hikisen vaikeaksi. Booker T. and the M.G.s-kysymyksestä irtosi puolikas pistettä. Rolling Stone-lehden top 10-biisejä kysyttäessä piti tietää kaksi joukkoon kuuluvaa kappaletta. Kysäristä irtosi puolitoista pistettä, vaikka kyseinen lista on pullollaan tuttua peruskamaa. Ykköskierroksen Anthrax- ja Alpha Blondy-kysymyksetkään eivät tuottaneet kummoisesti pisteitä emmekä myöskään saaneet kunnolla selvää Beckin muminoista Loser-kappaleessa. Viisi pistettä oikeutti ensimmäisen kierroksen kahdeksanteen sijaan.

Toinen kierros olikin sitten toista maata. Dire Straitsia käsitellyt kysymys meni täysille pisteille. Mark Knopflerin sympatiat cd-formaattia kohtaan olivat hyvin tiedossa. Brothers in Armsin julkaisuvuosi on tietty 1985 ja ko. levy on myös ensimmäinen miljoonan kappaleen myyntiin yltänyt cd.

Myös R.E.M.:stä löytyi mukavasti tietoa, vaikka bändin kaikki jäsenet eivät mieleen muistuneetkaan. Pet Shop Boysin tunsimme myös, mutta emme tienneet bändin tehneen uuden soundtrackin klassiseen elokuvaan Броненосец «Потёмкин».

Pisteitä kakkoskierrokselta mukavat 10,25 ja yhteispisteet 15,25 veivät meidät finaaliin.

Finaalikierros tuotti jälleen ylimääräistä hikoilua. Manic Street Preachersin hittibiisi tunnettiin, mutta sen taustat ja muut faktat bändistä jäivät unholaan. Kakkoskysymyksessä räppäsivät Dr. Dre ja Snoop Dogg, jotka arvattiin / tunnistettiin, mutta emme sitä, kumpi on pääesiintyjä ja kumpi featuring. Sämplen lähde jäi myös pimentoon, kuten Dr. Dren alkuperäinen pumppu N.W.A.

Kysymys 3. Queen esitti tuttua Under pressure-hittiä. Emme kuitenkaan tienneet, koska yhtyeen tuotanto muunnettiin kokonaisuudessaan cd-muotoon. Bändin nimen puolestaan keksi Freddie Mercury eikä Roger Taylor ja Freddien patsas sijaitsee Sveitsin Montreuxissa, toisin kuin ansiokkaasti arvailimme.

Viimeisenä kappaleena soi Simple Mindsin Don't you forget about me elokuvasta Breakfast Club. Kappaleen julkaisuvuosi 1985 meni meiltä yhdellä vuodella huti ja itse en millään muistanut muita bändiläisiä Jim Kerrin lisäksi.

Niin päättyi syksyn toinen musavisa finaalin kuudennelle sijalle. Voiton veivät naapuripöydän unkarilaiset kreivittäret. Itsellemme läsnäripisteet sekä mukava ilta Jamesin (nimi muutettu) ja ystäviensä seurassa.

Ensi viikolla sitten jälleen uusi visa ja uudet kuviot. Kiitokset, onnittelut voittajille ja kuittaukset. Siirrynpä illan iloksi katsomaan televisiosta ohjelmaa, joka omasta puolestaan todistaa, että ennen tehtiin televisiosarjoja, joita edelleenkin kehtaa tunnustaa diggaavansa.
Ja hei, ollaan sitten varovaisia siellä ulkona!

Manics, politiikka, tekopyhyys jne.

Eilen aloitin finaalin tällä veisulla. Minusta se on hieno, ja siinä on myös vahva sanoma. Pidän sitä myös tähän LK-jupakkaankin osuvan ajankohtaisena.

Tämä Lapin Kansan nykyisen päätoimittajan lausunto suorastaan oksettaa tekopyhyydessään. Natiivina lappilaisena melkein jo häpeän hänen puolestaan, vaikka eihän meillä Lapissa ole osattu turhista hävetä ennenkään.

Mutta se tästä idealistisesta vaahtoamisesta, sillä tuo on hyvä biisi ja videon taiteelliset ansiot ovat kestäneet ajan hammasta hienosti.

Väliraportti

Poikakuoron uusi motto: Ei sitä koskaan tiedä.

Potkut Lapin Kansan uudelle päätoimittajalle

Aika tyrmistyttävä uutinen: "Alma Media antoi potkut Lapin Kansan uudelle päätoimittajalle".

"Alma Media on purkanut sopimuksen Lapin Kansan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen kanssa. Alma Media ilmoitti keskiviikkona, että johtajasopimus puretaan luottamuspulan vuoksi. Todellinen syy on Korhosen mukaan se, että hän elää parisuhteessa naisen kanssa."

On jälleen voimakuvan aika

Jos ja kun Poikakuoro illalla pelaa kahta vajaalla alkuperäiskokoonpanolla, on miehien voima oleva kosmista luokkaa. Haistakaa testoksemme väkevyys!