perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Musavisa Semaforissa 2.10.

Motto: Mitä järkeä mennä ulos jos ei visaile? (Autenttinen repliikki torstailta työillan päättyessä.)

Motto2: 
- Tiedätkö millainen on kova jätkä?
- No?
- Sellainen joka löytää helpommin kapakan kuin klitoriksen.
- Mmm, olutta.


Jälleen järjestäydyimme visailemaan Semaforiin. Joukkueessamme aluksi minä, Elias, Juha-Matti ja Hanna. Myöhemmin myös Arska, Johanna ja Maija, eli visan päätteeksi joukkeemme oli pianpa megakoossa. 

Munasimme kahdessa kohdassa. Ensinnäkin veikkasin, että Popedan Harashoo olisi ollut julkaistu vuonna 1983 kun se oli 1984. Toiseksi Ville Valo oli coveroinut vain kolme Baddingin kappaletta, veikkasimme neljä. 

Pääsimme kuitenkin jaetulle voittosijalle, eli herruus oli katkolla. Jokaisesta joukkueesta kysyttiin yksi ratkaisulle, ja kysymys oli aiemmin visassa mainitun kappaleen Beds are Burningin pituus.

Jotenkin tuli mieleen 4:11, mutta jotenkin ajattelin, että se on kuitenkin odotettua pidempi, joten vastasin, että 4:50. Oikea oli kuulemma 4:17, joten joukkue (nimi unohtunut), joka sanoi 4:23 voitti. Kuten laskea saatatte, ei alkuperäiselläkään olisi päässyt kuin uudestaan katkolle, joten parempi ansaitsi kunnian.

Eli kuten lauletaan:
Power and dominion are taken by the will
By divine right hail and kill!
Loppuilta meni sitten riehuessa ja ölistessä. En itse kuitenkaan mennyt jatkopaikkaan vaan kotiin, mistä saatoin tarjota teille tämän tuoreen raportin.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika kinkkinen tuo pituusbonari. Soitettiinko se Beds are burning?

Heh, soitimme bändin kanssa biisiä vielä pari vuotta sitten, mutta ei sitä koskaan oikein saatu toimimaan. Ei osattu, ja onhan se aika... casari juuri siinä tietyssä merkityksessä, jota en osaa nyt juuri kuvailla.

Anonyymi kirjoitti...

Visassa kappale piti tunnistaa Eläkeläisten coverista. Muutenkin tuomari tuntuu viime aikoina ihastuneen coverkysymyksiin.

Alkuperäisen kappaleen pituuden hän katsoi CD-soittimen näytöltä. Se soitettiinkin, mutta vasta tämän viimeisen kysymyksen jälkeen.

Ja onhan siinä kappaleessa mahtipontinen sointukulku. En kyllä tiedä onko se kasaria vai ei.

Mikkovee kirjoitti...

Mä oon joskus miettinyt, minkälaista raporttia pukkais juurikin visan jälkeen suorilta. Ei pahaa ollenkaan, ainakaan tässä tapauksessa. Itse jos tuota metodia käyttäisin, olisi varmaan miljuuna typoa haittaamassa luettavuutta.

Nuo pituuskysymykset ovat pahoja. Entäs sitten, kun biisistä on julkaistu vaikkapa neljä eripituista virallista versiota? Tiedättehän kun on se alkuperäinen sinkku/radio mix, album version, sitten on se versio, jka on kaikenmaailman kokoelmille päätynyt ja sitten on se, jonka yhtye tai artisti haluaa juuri sille greatest hits-levylleen. Ja tietenkin kaikkien pituudet hieman poikkeavat toisistaan ja tuomarilla on se albumi, jollain visaajalla on mahdollisesti se greatest hits jne.

Mutjeps, kiva näitä tampesterinki visarapportteja on lukea.

Anonyymi kirjoitti...

Eläkeläisiä on kyllä visassa kuultu viimeaikoina paljon. Hauska visa oli taas eilen. Pienestä kiinni voitto.... Lisäkysymys oli kyllä todella paha.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitusvirheissä oli kyllä korjaamista, mutta pienellä aherruksella niistä melkein päästiinkin.

Joo, onneksi tästä kappaleesta näyttäisi olevan vain yksi versio. Muistan siinä seisoskellessani ajatelleeni, että tämä kappale on pidempi kuin luulisi. En muista mistä sain sen päähäni, ehkä kappaleen pituutta on kysytty jossain aiemminkin.

Juuri saamani tiedon mukaan Elias onkin Eljas, mutta olkoon tämä opetuksena vanhemmille, ettei lasten nimillä pidä keekoileman!

Sääli ettei tullut kameraa mukaan. Kuvat ryydittävät raportteja parhaasti.

Bachia pääsiäisenä V

 Konsertto cembalolle, jousiorkesterille ja basso continuolle, sov. uruille BWV 1052 Iveta Apkalna, urut hr-Sinfonieorchester, joht. Ricca...