Miksi asteikkojen soittamista, vinyylien keräilemistä tms. pidetään runkkaamisena? Jos se on itsetyydytystä, mikä on sitten oikeata seksiä (vrt. Tuomas Akvinolainen: Every sperm is sacred)?
Onko konsertissa käynti? Entä levyn kuuntelu kotona? Vaikuttaako se, kuunteleeko yksin vai seurassa? Onko jonkin instrumentin soittaminen yksin syntiä? Vai onko kaikki popharrastus, joka ei johda lastentekoon rikos Jumalaa kohtaan, joka on antanut musiikin meille lahjaksi, mutta tätä kaunista lahjaa ei pidä käyttää väärin eli pelkästään omaksi nautinnokseen?
5 kommenttia:
"Miksi asteikkojen soittamista, vinyylien keräilemistä tms. pidetään runkkaamisena?"
Mietin juuri samaa. Let's keskustellaan.
Onko levyjen kuunteleminen kimpassa (sama sukupuoli) verrattavissa jogurttibileisiin? Jos mukaan liitetään jotain muuta, esim. tanssia ja naisia, muuttuuko tapahtuman luonne välittömästi hyväksyttävämmäksi samalla metaforisella tasolla?
Ajattelin pikemminkin tuota kristillistä velvollisuusajattelua. Eli että seksi omaksi huvikseen tai nautinnoksi on väärin siksi, että sillä on korkeampi tarkoitus. Nimittäin lasten tekeminen ja avioliitto.
Esitän tässä kolme vaihtoehtoa:
1. Kapina-argumentti
2. Velvollisuusargumentti, jakautuu
kahteen alakategoriaan:
2.1. Perversioargumentti
2.2. Luuseriusargumentti
3. Pakkomielleargumentti.
1. Vanhoissa poplehdissä käytettiin vallankumousretoriikkaa, eli musiikin tehtävä oli olla kapinallista. Vanha systeemi on mätä, eikä sen kanssa voi käydä rakentavia neuvotteluita, koska Valta on kaapannut diskurssin ja tehnyt sen aidon kritisoimisen mahdottomaksi perinteisen kielenkäytön sisällä. Siksi musiikin pitää olla kapinaa ja kurittomuutta, situationistista kapinaa. Seksi on kapinan pääasiallinen voima ja toimintamuoto.
2. Seksi on velvollisuus. Ajatellaan, että popmusiikin käyttötarkoitus on pariutumisriitti, ja jos kuuntelu ei johda seksikokemuksiin, se on väärin ja kauhistus. Tässä on pikemminkin hieman terveysliikettä tai totalitarismeja muistuttava ajatus, että on tietty "terve" elämäntapa ja musiikilla on tietty roolinsa siinä komponenttina, joka kanavoi tunnekokemukset tarkoituksenmukaiseen päätepisteeseensä.
Tässä runkkarius voidaan käsittää kahdenlaisena moitteena:
2.1. kieltäydytään musiikin oikeasta seksiinjohtavasta tehtävästä (perversioargumentti)
2.2. pyritään pariutumaan, mutta henkilökohtaiset vajavaisuudet estävät sen (luuseriargumentti).
3. Liika asteikkojen soitto tai levyjen kerääminen johtaa epätasapainoiseen elämään. Tämän opin kirjasta Punk -rokkishokki. Siinä sanottiin, ettei kukaan järkevä ihminen voi tuhlata viittä tuntia päivästään soiton opettelulle. Tarkoitettiin progemusiikkia.
Itse näen tuon runkkaamisen esimerkiksi juuri progeilussa tai Ynkan teknisessä kikkailussa. Ja siis hyvinkin kuvaannollisena ja vertauskuvallisena. Tuo kristillinen velvollisuusajattelu on minulle ateistina yksilötasolla lähtökohtaisestikin irrelevanttia.
Ja toisaalta, jonkun mainostekstin suoltaminen, tai tieteellisen tekstin suoltaminen puhtaasti akateemisia sääntöjä noudattaen ja sitä akateemista jargonia täyteen tunkemalla, on minulle mentaalista pakkomasturbointia, josta on kyllä myös oma nautinto usein kaukana. Joten tältä osin nuo kaksi esimerkkiä ehkäpä poikkeavat jostain musiikillisesta runkkauksesta á la ensimmäiset esimerkkini Ynkka ja progeilut, jotka taasen ovat enemmänkin sellaista omakivahinkkausta, joka voi tekijälleen tuottaa hyvinkin suurta nautintoa, mutta yleisölle ei välttämättä.
Eli vähänniinkuin Stingin myöhempi musiikki mielestäni. Tajuttoman osaavaa ja vaativaa, suorastaan nerollista soittoa ja sävelkulkua, mutta sitä ei vaan tahdo jaksaa kuunnella enää, kun ne Policen aikaiset ja soolouran ensimmäiset levyt ovat sopivalla tasolla myös rosoisia ja paljon mielenkiintoisempia.
Toisaalta tuota hinkkausta l. taitojen hiomista voisi tarkastella myös zeniläisittäin pyrkimyksenä muodon täydellisyyteen, mutta jos se on se päämäärä, niin sen julkituominen suurelle yleisölle taas voi olla jo sitä runkkausta, joka ei ehkä enää ole niin zeniläistä.
Lähetä kommentti