sunnuntai, syyskuuta 07, 2008

Vaarantunne on tärkeä elementti hyvässä Rock'n'Rollissa.


Piipahdin perjantaina parilla huurteisella. Ruotomieli oli Grandessa, kaupungin ainoassa rokkibaarissa, siispä sinne tsekkaamaan bändin livehabitus. No, Grandehan on paikkana kuin jonkun nuorisotalon ja työmaaparakkiruokalan sekoitus ja akustiikka sen mukainen, rock rock :)

Onneksi älysin soitella kavereille ja kysellä monelta keikka alkaa, 23:30, oli pyllähtää meikäpoika niinsanotusti bärsseelleen kun kuulin tuon ajan. Odotan innolla sitä päivää kun viimeisessä junassa ja viimeisessä vaunussa, viimeisellä penkkirivillä saapuu viesti Rovaniemen ravintolamaailmaan; On bisneksen kannalta tuottoisampaa jos keikat alkava aikaisemmin. Mutta se siintä rutinasta.

Ruotomieli oli ihan perushyvää kamaa, enimmäkseen harmiton. Ei ne uudestaan pyörää ole keksineet, vähän vain pimpanneet "retrolla" pikkasen liikaa. Jotenkin se oma tyyli on jäänyt pimppaus huumassa taka-alalle. No mulla meni oikeastaan se keikka niin että bongailin niitä vaikutteita, eräs tapa sekin nautiskella keikasta. Jostain kumman syystä näitä bändejä on alkanut sikiämään Oulu-Tornio-Rovaniemi akselilla ehkä jopa enemmän kuin laki sallii. MC5,hellacopters, Neil Young, Bruce Bringsteen (niin just?),etc... mitä nyt sattuu olemaan sen hetkellä kuuminta. Kaikki vaikutteet vedetään sen kummempia seulontoja tekemättä sammioon ja pikahiivalla käyntiin, nopea kypsyminen. Tarjoilukoodit voi helposti ja nopeasti päivittää netistä, ilman sosiaalista hikoilua, päälle vielä ikäänkuin koristeeksi nippu vanhoja kliseitä niin avot. Menee läpi kuin väärä raha.

Toivon että Tehosekoitin tulis takaisin, lasauttaen shaibaa muutamien bändien puntteihin.

Ei kommentteja:

Top-5

G Livelab Tampere Skotlantilainen meininki Kate Bushin musiikki Tarot-korttien estetiikka Henkilökohtainen vuosikello Odottelen hotellihuone...