Blues!

Erja Lyytinen heitti pari keikkaa täällä pohjoisessa viime viikonloppuna. Kyse oli Ruska Swingeistä. Ja ei ollut muuten minun puolivuotissuunnitelma lähteä juuri tälle keikalle, mutta kun satuin oleen niil huudeil, niin ajattelin että täytyy käydä kattoon, ku siitä niin kovasti puhutaan. Yleissivistyksen vuoksi siis. Mutta ei, yleissivistykset sikseen, hetikättelyssä. Aivan mahtava keikka! Ja ennen Lyytistä Pyhätunturin hotellilla esiinnyi sellainen bändi kuin Pentti Lasanen & Big Swing. Älkääkä naurako. Soittivat viimesen päälle, sellasta vanhan hyvän ajan kunnon musiikkia. Ja ne saksofonisoolot! Oikeita muusikkoja, jotka oli miettiny asiaa moista kuin dynamiikan vaihtelu. Huomasin etten ole kuullut aikoihin keikoilla, että soitettais välillä hiljaa ja sitten välillä kovaa, siis balanssissa. Aika tasasta mattoa eli mättöä tuppaa olemaan.

Mutta tämä oli vasta lämmittelyä sinä iltana. Kun Erja Lyytinen aloitti keikkansa, niin minä olin että ei voi olla totta! Hetkeen en pystyny liikkumaan enkä puhumaan. Kitaristilla nimittäin on aika pysäyttävä karisma ja siihen päälle hän on suvereeni esiintyjä elikkäs täydellisen taitava.

Kuulosti jänskältä kun kitarasta irtosi vaikka minkälaisia melodioita. Sitten vielä Lyytinen soitti bändinsä kanssa aikamoisella vaudilla monessakin paikkaa, eli yhteissoitto pelas. Hitaampia oliski huimannu. Tykkäsin myös Lyytisen lauluäänestä. Siinä kuului jotain eksoottista, mikä johtuu ehkä siitä yksinkertaisesta syystä, että täälläpäin ei pahemmin naiset laula bluesia, tiemmä. Eikä taida miehetkään. Keikka oli pitkä, kesti yli tunnin, mutta se ei todellakaan tuntunu siltä.

Niinku on puhuttu, niin Ruska Swing tarttis kyllä jonkun alalle vihkiytyneen markkinointistrategistin. Sillä yleisöä olis saanu olla enemmän. Mutta joo, olihan siellä sentään ihan kiva kokoonpano ruskaturisteja ja paikallisia virkamiehiä VIP-passeineen.

Vielä se täytyy mainita, että uusimmassa Guitar Fan -lehdessä on Erja Lyytisen haastattelu. Siinä hän sanoo hienosti jotain sentapaista biisien teosta kuin että ei riitä että väsäilee bluesasteiikkoa ees taas, vaan melodiaan täytyy saada myös hohtoa. Sitä mieltä minkäin olen. Musiikki ei ole pelkästään harmoniaa ja äänenkuljetusta, vaikka jotku asian niin haluaa redusoida, vaan siinä on myös jotain mystistä mukana, ja jotku sen onnistuu saamaan esiin. Sellaista kun kuulee, niin väistämättä tulee hyvä olo ja hetken elämä tuntuu käsitettävältä. Suosittelenkin hakeutumaan Erja Lyytisen keikalle, jos pikkuvaikeudet ja -vastoinkäymiset rassaa liikaa tai ylipäänsä on jotenki voimaton olo elämän edessä. Toimiipi.