perjantaina, syyskuuta 26, 2008

Musavisa Semaforissa 25.9.


Poikakuoro visaili taasen Semaforissa, tällä kertaa parikin astetta jäykemmässä tilassa, sillä joukkueellamme oli uusi myötätietäjä. Eikä vähempää kuin Eppu Normaalin perustajajäsen. Hänen kunniakseen aloitan raportin visakysymyksellä, johon vastaus lopussa. 

Eppu Normaali teki toisen keikkansa Rockin SM-kisoissa, jotka järjestettiin legendaarisella Gorilla-klubilla. Missä Gorilla sijaitsee nykyään? Kaupunginosan tarkkuus riittää.

Asiaan. Viisitoista kysymystä, joista emme tienneet kolmea. Yksi tietämyksen ylittäneistä oli Elastisen oikea nimi. Rupesin tässä takkuilemaan, koska mielessäni pyöri jokin ruotsinkielinen sukunimi. Aamulla wikipedoillessani sitten tajusin, että hainkin Iso-H:n nimeä.

Toinen mitä emme tienneet oli Michael Jacksonin sisarusten lukumäärä. Logiikkamme oli Jackson Five miinus Miihkali plus Janet ja LaToya. Siis kuusi. Oikea vastaus oli kahdeksan.

Kolmas kompastuskivi oli piakkoin julkaistavan levyn Superpallo tekijä. Veikkasimme Ristoa, mutta oikea vastaus olisi ollut Maija Vilkkumaa.

Sijoituimme toisiksi yhden pisteen erolla voittaneeseen joukkueeseen, joka pienestä koostaan (kaksi visailijaa) huolimatta on jokseenkin dominoinut Semaforin visaa viime ajat. Mutta täältä vielä tullaan! 

Joukkueessamme visailivat minä, Hanna ja mr. Riihikoski.


Ai niin, vastaus kysymykseen. Oikea vastaus on Kaleva Tampereella. Gorilla sijaitsi nykyisen Koskikeskuksen paikalla vanhassa verkatehtaassa, jonka purkamisesta nousi aikanaan maanlaajuinen poru. Tehtaan purkujätteet käytettiin Kalevassa puiston maisemointiin. En ole varma, onko se kohta enää Kiovan puistoa, mutta leikitään että on. 



2 kommenttia:

Jorma Riihikoski kirjoitti...

Mukava blogi Tommi! Visojen jälkipelihän on toinen puoli voittotuoppia.
Huomasin muuten että Groovessa on torstaisin klo 21 musavisa, jossa mukana videot. Täytys voromaan käyrä kattomassa tommonen homma.
Pieni tarkennus tohon sun Eppu Normaali kommenttiin: koko tarina kuvineen löytyy täältä:
http://punklandia.yle.fi/punk_kartalla/lansi-suomi/eput-pop-kisoissa-tampereella-gorilla-diskossa-1977

t. mr. Riihikoski

Anonyymi kirjoitti...

Katos katos, oon päässy kuvaan!

Top-5

1. Mustikat ja vaniljakastike 2. Discografioiden kuuntelu 3. Tampere 4. Kevät 5. Alut Pitkästä aikaa. Innostuin kirjoittamaan, kun kaverini ...