torstaina, lokakuuta 09, 2008

Ma ma se, ma ma sa, ma ma coo sa!

Tuomarina tomtomtomtomtom. Illan kokoonpano: Jonze, MikkoVee ja Mackan.

1. kierros: Vanhat ja tulevat klassikot:

U2 oli pässinlihaa. Tuomari kertoi visan jälkeen, että osa joukkueista ei ollut tunnistanut yhtyettä. Kenties Bullet The Blue Sky ei ole niitä kaikkein tunnetuimpia bändin viisuja. Marvin Gayen What a Fuck is going on meni muuten hyvin, mutta minä sekoitin Ron Jeremyn James Jamersoniin. Niin, laiskuuttamme (oikeasti!) emme kirjoittaneet koko levy-yhtiön nimeä. LSD sheiße Systemistä emme tienneet mitään, ja hyvä niin: roti tulee säilyttää riskipelissäkin. Tapani Rautavaaran Laulu tunturille (elokuva) oli unohtunut. Kierroksen jälkeen johdimme tasapäin Toistaiseksi-joukkueen kanssa (paikalla 18 joukkuetta).

2. kierros: Nice-energiaa:

Norjalaista Annieta on kysytty aiemminkin, mutta emme tunnistaneet Madonna-sämpleä (oliko se Everyboydy?), sillä tuottajat ovat aina olleet julkinen heikkoutemme. Osaamme heistä ainoastaan Veikko Lavin, Desmon Childin ja erään lohjalaisen putkiasentajan. Jayne Mansfieldin sijaan veikkasimme Saatanan Turoa ja kitaristiksi runoilija Russ Meyeriä. Emme edelleenkään usko, että kitarassa oli Jimi Hendrix! Boney M on tehnyt aivan ihkun coverin Neil Youngin Heart Of Goldista, sen toki tiesimme puoleksi päätellen. Mutta Tommia olisimme tarvinneet Frank Fariania muistelemaan. Edie Brickellin levy löytyy meikäläisen hyllystä, mutta kukaan meistä ei muistanut albumin nimeä. Koska Satu pelaa Elizabeth Taylorin kanssa, jäi aviosiippa Paul "Pool" Simon täysin huomioimatta. Kakkoskierroksella sijoituimme heti toiseksi pisteen päähän Toistaiseksi-ryhmästä.

3. kierros: Afrikka.

Taisi kaikkia finaalijoukkueita vähän jännittää finaalin teema! Kun sitten Mory Kantén ikipieru Yeke Yeke pärähti ilmoille, kaikki - ainakin seniorivisailijat - silminnähden rentoutuivat. Biisiä koskeva tilastokysymys meni (ekana afrikkalaisena yli miljoonaa myytyä tai jotain) arvauksena lähelle, mutta silti pieleen. Yksi asuinmaista saatiin sentään veikkaamalla kohdalleen. Chemical Brothersia ei heti tule Afrikkaan yhdistettyä, mutta niin vaan sekin happoduo on jotain sen suuntaista väsäillyt. Esittäjä tunnistettiin, muuta ei. "Sielun tanssista" emme kirjanneet oikeita vastauksia, mutta discon syntyhistoriasta oli kuitenkin kaiketi kyse. Tiedettiin sentään Michael Jacksonin käyneen varkaissa - rahalla saa ja hevosella pääsee (ks. otsikko). Angelique Kidjon kaunis versio Bolerosta kirvoitti joukkueelta tarvittavat pisteet finaalin voittoon. Mikkoveen valppaus Kidjon nimen oikeinkirjoituksessa pelasti meille voiton, sillä kauden alokaskomeetta Blues & Dance jäi jännittävän tarkistuslaskennan jälkeen meistä ainoastaan pisteen päähän. Joukkueen peräsmies ja ensi viikon tuomari Oula liittyi seuraamme ja osoittautui tosi hauskaksi kaveriksi. Myös Satu-Elizabeth kaunisti loppuillan pöytäämme. Tuomari istahti niin ikään, tuoppiaan tyytyväisenä siemaillen.

Kiitokset vielä Tomille mainiosta visasta!

2 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Onnittelut Lännensankareille hyvästä, pahasta ja rumasta visavoitosta! Bathoryn Ellu ylitti jälleen kerran omat odotuksensa. Visatunnelmia ilmestynee blogille lähiaikoina. Kiitokset tuomari-Tomille mielenkiintoisesta visasta.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia, kauden avausvoitto on aina makea!

Top-5

G Livelab Tampere Skotlantilainen meininki Kate Bushin musiikki Tarot-korttien estetiikka Henkilökohtainen vuosikello Odottelen hotellihuone...