Parempaa Uutta Vuotta 2005

Koko Poikakuoron puolesta haluan toivottaa kaikille musavisalaisille ja blogiamme seuraaville hyvää alkavaa uutta vuotta. Olkaa ihmisiksi.

Vuoden viimeinen juhlalevy soimaan!

Uutena Vuotena kuullaan ainakin Greyboyn Shades of Grey -levyä. Veikkaan, että menee tossun ja kossun alle.

Sähköiset treenit

Pidimme eilen ensimmäiset bänditreenit, jossa käytin sähkökitaraa (ESP Stratocaster, jonka ostin Oulun Backlinesta vuonna 1990). Putkicombo toimi mainiosti, mutta paljasti samalla soittelustani pahoja puutteita. Täytynee siis harjoitella uusia kuvioita. Hetkinen, harjoiteilla? En ole koskaan harjoitellut kitaransoittoa! Olen vain soitellut menemään ja kierrättänyt ikiaikaisia blues-riffejä, joita olen omaksunut rockia kuuntelemalla. Taidan olla Chuck Berry / Keith Richards -koulukunnan tyyppejä, kun jäykät nakkisormeni eivät taivu lainkaan tilutteluun.

Luuppeja

Kaksi asiaa pyörii luuppina päässä:

1.) Pakko nähdä Anita Pallenberg (luen Keith Richards-elämäkertaa)
2.) Pakko nähdä Wicker Man (kuuntelen soundtrackia, paljon)

Hou hou hou!

Jos joku tarvitsee, minulla on muutamia gmail-kutsuja jaossa.

Joululahja

Tuleva ex-lankomieheni antoi minulle mahtavan joululahjan. Saan käyttööni varastossa tarpeettomana lojuneen varsin erinomaisen putkicombon. Kyllä nyt kelepaa soitella Brown Sugaria. Nih. Leppoisia välipäiviä!

Kapteenin Joulutervehdys

Hyvää Joulua kaikille musavisalaisille! Poikakuoron heterojäsenille haluan vielä lähettää näin virtuaalisesti viimeisen joulukorttini: olkaa hyviä (kevätkaudellakin)!

Bändin pikkujoulut

Vietimme eilen bändimme pikkujoulut. Haluan kirjata kuinka hienoa oli aloittaa bileet yhteiskuuntelemalla The Whon Who's Next (1971) kokonaan ja kovaa. On se vaan jumalattoman hyvä levy - ja meillä loistava bändi.

Päätä kylmää

Jos J. Karjalainen olisi aikasiirtynyt 80-luvulta täksi päiväksi Rovaniemelle, olisi hän takaisin palattuaan saattanut kirjoittaa seuraavanlaisia säkeitä Papu ja pojat -yhtyeelle:

Tiistai on hyvä päivä

Tiistai on huippu päivä

Silloin tapaa tuttuja, kivoja kavereita

Kuulee hassuja juttuja, bändipalopuheita

* *

Tänään on tyhmä päivä

Tänään on tyhjä päivä

Kun ei ole musavisaa

(kurkkuakin kuivaa)

Mustikka

Katsottiin Blueberry. Kannat yleisössä vaihtelivat hieman pettyneestä melko ihastuneeseen. Itseäni viehätti tarinan moralismin puute, siinä ei haettu amerikkalaiseen tyyliin mitään itkuista hyvitystä ja toverillista selkäänläiskyttelyä. Koska raati on hajallaan, siirretään puheenvuoro ulkomaan kommentoijalle IMDB-sivulta, jonka kannan ymmärrän yleiseksi:

I will not forgive the way the complex comic strip character evolution of Mike S. Blueberry from slave owning Southerner to friend of Indians and liberal minded westerner being replaced by the nonsense story in this flick (meeting the whore and so on...).

Elokuva kannattaa katsoa mahdollisimman suurelta näytöltä ja mahdollisimman hyvällä äänentoistolla. Alun poika oli kyllä ärsyttävä, tuntui että kaikissa elokuvissa pitää antaa samastumiskohde maailman valtiaille eli amerikkalaisille teineille. Tuloksena oli pahimpaan ranskalaistyyliin mukarankka Wesley Crusher.

ATM-jouluvitsi

Kaksi suomalaismiestä istuu ongella. -Kyllä se vaan tuo joulu on mukava juhla. Kuluu tunti, ja toinen vastaa:-Kyllä seksi on kuitenkin mukavampaa. Tunnin päästä toinen taas vastaa: -Mutta joulupa on useammin!

[Lähde]

Tuntemattomien kanssa puhumisesta

Eilen illalla junalle lähtiessä oli iskeä ahdistus, kun ei toisaalta yhtään huvittanut lähteä kotoa pois, toisaalta taas on esim. tänään mukava nähdä kavereita täälläkin päässä Suomea. Mutta kuitenkin junamatka oli loppujen lopuksi mukava, koska oli samassa makuuvaunussa hyvää juttuseuraa. Matkailualaa opiskeleva nuori herra Tikkurilasta oli ollut kuukauden verran kouluhommissa käsivarressa ja palaili kotia päin. Tuli puhetta musiikista (minä en keskustelua aloittanut, koska on estoja ja muita tarttuvia) ja osoittautui, että makumme aika hyvin kohtasivat, brittipop kumpaakin koskettaa. Tosin hän kerää vinyylejä, minulla ei ole edes moista soitinta, kun en osaa sopivaa kunnioitusta korkeampia ääniä kohtaan osoittaa. Oli hauskaa jutella bändeistä ja vertailla kuuntelukokemuksia, Curen parasta biisiä valita (hänellä Just like heaven, mikä minunkin mielestäni melkein hyvein, mutta kun piti sitten olla Eri Laine, valitsin wish-levyn päättävän kappaleen end, jossa on hieno kitarariffi, jonka melkein joskus osasin soittaa) ja uusia hienoja orkestereita miettiä. Tulimme tulokseen, että pari viimeistä vuotta ovat olleet hienoja, sillä vaikka vanhat väistyvät, niin uusia on tullut tilalle. On Keane, Coldplay, Franz Ferdinand, Killers ja muita kivoja. Interpolilta en itse ole kuullut kuin yhden kappaleen, mutta on oikein suositeltavaa kuulemma. Eli pitää hankintalistalle kai laittaa. Muistutti matkatoveri minua vielä Depeche Moden remix-levystä, minkä melkein viime reissulla täältä ostin, mutta kun ei ollut kai edes visalla katetta, piti jättää hyllyyn. Onneksi tulee jouluale ja kauppoihin pääsee.

Olisi kannattanut tulla

Filippiinos joulushow tarjoili tänään musiikkikirjastossa kolmen nuoren ja lahjakkaan soittajan voimin modaalijazziksi sovitettuja joululauluja. Lisäksi kuultiin muutama hupinumero. Yhtyeen 18-vuotias rumpali Iso-T teki minuun suuren vaikutuksen. Hänestä ja hänen rummunsoitostaan saamme kaikki vielä kuulla.

Tiedoksi

Olen juuri saamassa listani valmiiksi. Koska tehtävä ei ole helppo, tein siitä itselleni helpomman. Palaan asiaan ASAP.

Hyvä konsertti!

Johann Sebastian Bachin, tämän kuuluisien säveltäjien isän Goldberg-muunnelmat ovat minulle jonkin verran tuttuja Glenn Gouldin levytyksinä, mutta mitenkään syväanalyyttisesti (tietenkään) niitä en ole koskaan kuunnellut. Eilen kuulin tämän hugelomaanisen WWV 988:n Dmitry Sitkovetskyn järisyttävänä sovituksena, jonka hän kirjoittanut jousiorkesterille ja neljälle soolosoittajalle. Teos kesti noin tunnin, ja sen aikana tuli selväksi, kuinka sooloklaveerille alunperin sävelletty suurteos saa aivan uudentyyppisen luonteen, kun virtuoosimaiset juoksutukset hoidetaankin viululla, alttoviululla ja sellolla. Tunnin Bach-show oli aikamoinen annos, joten oli selvää, että hitaimmissa ja mietiskelevissä osissa tuli jokun verran viivyttyä omissa ajatuksissa - sovittajakin oli vaihtua välillä Nukkumatiksi. Tämä tietenkin johtui vain ja ainoastaan harjaantumattomasta korvastani ja silkasta junttimaisuudestani.

Korviani suuresti miellyttävä Camille Saint-Saënsin jouluoratorio (Oratorio de Noël) on noussut syksyn kuuntelurupeaman jälkeen suureen suosiooni. Viime vuonna kuuntelin joulunaikaan lähes yksinomaan Jethro Tullin Christmas Albumia, nyt on olemassa perästi kaksi teosta, jota voin kuunnella joumusiikkina. Jouluoratorio oli eilisillan kohokohta. Nuoret solistit yllättivät ainakin minut tasokkuudellaan, varsinkin tenori Juha Yli-Knuuttila teki kauniilla ja pehmeästi soivalla äänellään suuren vaikutuksen. Seitakuoro kuulosti lähes ammattikuorolta.

Konsertin jälkeen ihmiset olivat iloisen ja rentoutuneen oloisia. Paikalla oli myös musavisalaisia eri joukkueista. Kulttuuriväkeä. Poikakuoroa edusti of course parhaiten kansalainen Pekka, jonka osuus varsinkin Franz Lisztin Weihnachtsliedissä oli maukasta kuunneltavaa. Puhallinkvintetti on live-akteissa suosikkikokoonpanoni, mutta jostain syystä kvintettilevytyksien kuunteleminen on jäänyt erittäin vähäiseksi.

Tolkien ja Tony Scott

Kapteenimme kertoo sivuprojektissaan eli Kasablogissa kyllästymisestään Sormusten herraan. Hänhän lähti nukkumaan kesken filmin ja minäkin kyllä mietin mistä kohtaa panisi poikki että olisi huomenna virkeämpi. Pekka, jolla on selvästi parempaakin tekemistä kuin osallistua kirjoittamisiimme tykkäsi kovasti, ja pahoittelut hänelle huonosta seurastamme.

Itse olen täysin Tolkien-vammainen. Olen aloittanut Sormusten herran muistaakseni neljä kertaa ja päässyt pisimmilläni jonnekin sivun 140 paikkeille. Kun 1994 aloin kerran lukea sitä, kaverini totesi että olen jo liian vanha, kyyninen ja sisältä kuollut. Olin tietenkin samaa mieltä.

Sama julkaisu kertoo Tampereella 1954 Pelimanni-poikien solistina esiintyneestä bongorumpalista, neekeri Tony Scottista. Minulla oli sama mainos talteen leikattuna, mutta se taisi hukkua traagisessa muutossani viime kesänä. Kiintoisaa kyllä, äärettömän viisaan kapteenimme kommentit alkoivat tuoda lisätietoa, ja minua yksin mietityttänyt ja itkettänyt mysteeri miten Gillespien ja Nat King Colen bändeissä soittanut Scott päätyi Tampereelle, saattaisi pienellä vaivalla peräti kirkastua. Ja kaiken kukkuraksi Scott olikin sitten mahdollisesti meritoitunut klarinetisti, jonka tuotantoa suuri suomalainen kirjastonhoitaja latelee kuin tyhjää vain.

Lisäys 17.12. Tonyt olivat eri miehet. Kerrottiin Kasan kommenttiosastolla.

ps: Outoa taigaa kirjoittaa 16.12 poromiehistä, jotka olivat lavastaneet salakaatonsa joksikin viattomammaksi. Täällä Lapissa kuulee heistä ja heidän teoistaan aika paljon, varsinkin kun kyseistä ammattinimikettä tuskin niin hirveän moni kantaa. Onko kukaan tutkinut onko poromiehillä jotenkin tavallista useammin rikosrekisteri?

Parhaudesta

Ässien oma blogi on herennyt tarjoamaan kiitettävästi sisältöä. Nuorten popparien kuvaston (mukana mm. Tommy Lee sukkahousuissa, muita suosikkejani ovat Gene Simmons ja Kirk Hammett) ohella ensin parasta kappaletta ja sitten heti perään kärttävät musavisalaisilta top-10 -luetteloa. Ottakaapa osaa. Itse en kykene vaikka uskokaa pois, olen yrittänyt.

Lainasin kirjastosta hehkuttamaani Beethovenia ja vaikka se biisi onkin edelleen varsin hyvä, parhaasta kappaleesta edes hetkellinen puhuminen jättää minulle likaisen ja masentuneen olon. Varmaan siksi, että subjektiivisesti voin tykätä laulusta vain aika rajoitetun ajan. Johnny Winterin Prodigal Son on kyllä hieno, jos joku vielä esittäisi sen osaavammin. Mutta en kyllä missään tapauksessa haluaisi kuulla sitä päivittäin tai edes viikottain. Sitäpaitsi jos oikein tarkasti ja rehellisesti miettisin, täytyisi varmaan hyvin pian tunnustaa jokin toinen viisu paremmaksi. Ja sille sitten kävisi samalla tavalla ja niin edelleen.

Torstain viini&kulinarismi

Rovaniemeltä on kokemattoman yllättävän vaikea löytää tavallista kebabia. Kuukausien tauon jälkeen eilen iski tarve. Torikeitaan tuotteita on kehuttu, mutta olivat kalliita, ympäristö jotenkin ankea eikä electronkaan kelvannut.

Sämpylä- tai pitakebabia saa harvasta paikasta, liekö mennyt muodista. Luistinradan viereisessä kopissa (se mistä saa pizzat Karhuun) taivastelin jo megapommipizzaa hakiessani tiskin nahistuneita kebab-tarvikkeita. Mietin hetken, itkin vähän ja päätin hakea jo kokemani annoksen kaukaa keskustasta, eli Marmariksen rullakebabin.

Eines oli maukas ja riittoisa, kuten edelliselläkin kerralla. Suosittelen. Ravintolatilassa ei ole kehumista, joten kannattaa ottaa mukaan. Se kyllä jäähtyi vähän minun tapauksessani, mutta nälkä kompensoi. En tietenkään teeskentele, että osaisin kirjoittaa näistä asioista kuin mestarini.

Musiikkikirjastoon mars!

Elävää musiikkia!
Lapin maakuntakirjaston maankuulussa musiikkikirjastossa lauantaina 18.12.2004 kello 12.00 maanmainio FILIPPIINOS-joulushow
Mukana myös Riukupastori! ja superyllätys!

Vapaa pääsy!

Kirkkoon mars!

Tänään sitten kaikki musavisalaiset illalla reippaina kirkkoon, jossa on luvassa seuraavanlainen kattaus:

KAMARISINFONIAKONSERTTI IV
A Child is Born
To klo 19.00 Rovaniemen kirkko

John Storgårds, (The leader of the gang)
& Lapin Kamariorkesteri (The Wild Bunch)
Solisteina professori Petteri Salomaan laululuokan oppilaita
Seitakuoro, valmennus Kadri Joamets

Jozef D’Hoir: Variations on A Child is Born in Bethlehem
Johann Sebastian Bach: Goldberg – Variationen BWV 988
(sov. jousiorkesterille Dmitry Sitkovetsky)
Malcolm Arnold: This Christmas Night
Franz Liszt: Weihnachtslied arr. Seay
Camille Saint-Saëns: Oratorio de Noël

Liput: 12/9/5 €

Imitatio Ashton, inte Rebecca

Vastoin Pekan itse levittämäänsä tietoa, punaisen verryttelyasun yläosa onkin todellisuudessa peräisin jostain aivan muualta. Dude, where's your dignity?

Tuuba

Basistit ovat tyhmiä. Kaikkein tyhmimpiä basisteja ovat tuubansoittajat. En tunne ketään tuubistia, joka olisi tyytyväinen soitinvalintaansa, mikä johtunee alhaisen arvostuksen lisäksi logistisista kysymyksistä. Piccoloon puhaltajia varmaakin kadehditaan; heillä on pieni peli.

Maailman paras

Satu kyseli maailman parhaan biisin perään. Vaikka ehdin jo rehellisesti vastata, haluan näin jälkikäteen kannustaa Beatlesia tekemään lisää Wild Honey Pie -tyyppisiä hienoja lauluja.

Laki

Rajat ovat rakkautta. Onneksi elämän tärkeät säännöt ovat muodossa, jonka tällainen moukkakin ymmärtää. Vinkkejä saa sekä ruokailuun että pukeutumiseen. Homoilla ei saa eikä pukeutua naiseksi. Perheellisen on hyvä tietää koska kivittää lapsi tai koko huusholli.

Ai miksikö? Vieläkö tekee mieli olla yksilöpyksilö?

Alkeellinen rinnakkaistodellisuus ehkä mahdollinen

Eilen mainittiin, että eräässä syrjäisessä satamakaupungissa olisi olemassa musavisaskene nimellä rockvisa. Googlatessa huomasin, että senniminen kirja on olemassa. Löytyi myös ravintola "Omppu", muttei mainintaa missä se sijaitsee. Ehkä Parkanossa tai Kiteellä, mistäs sen tietäisi. Hämeentie on varmaan jokaisessa Suomen kunnassa.

Jipii, tiistai!

Laadin juuri kymmenen pikkuknoppia illan ATMV:tä* varten. Kymmenen kysymystä ja kymmenen palkintoa, paljastettakoon. Tommi täytyy lisäksi saada uudelleen raiteilleen; ylikuumenemista on selvästi ilmassa. Relax, baby!

[*alemmantasonmusavisa]

Tiistainen runosoppi

Lähde mukaani tiistain kiellettyihin nautintoihin. Avaamme runokirjan, kuin se olisi ruusu, mettä valuva, ensi kosketustaan janoava. Luen rivin, arki kaikkoaa. Se saa kaikota. Annamme itsellemme luvan hemmotteluun. Keskellä harmaata viikkoa. Runo vie meidät korkeuksiin, rakkauden aurinko räjähtää horisontista toiseen miljoonin kuumin värein, lämpö uppoaa joka huokoseen, kohtaa sydämen helteen ja ... minä sulan. Juot minut viimeiseen pisaraan asti. Jää vain tämä onni. Ja linkki runojen paratiisi-aittaan, Rakkausrunot.comiin.

Tervetuloa kulttuuritiistain runohetkeen, sulosäkeitten ystävät. Täällä puhumme tänään tunteista, mistä muustakaan. Saatamme myös käsitellä rankkoja ja kipeitä asioita runojemme kautta. Mehän olemme kaikki ihmisiä, ja siksi meitä sattuu joskus. Ihmistä sattuu.

Aluksi syntymäpäiväonnittelut Sini-Tuulialle. Hänethän muistamme rakkauden, ikävän ja kuoleman tulkkina, joka välillä yllättää meidät myös herkällä luonnontunteella. Kuka voisi unohtaa näitä säkeitä:

Sinä lähdit luotani. Jäin yksin ikävöitsemään sinua, sinun pehmeää ihoasi, sinun ihanaa tuoksuasi.

Sini-Tuulia täyttää tänään 12 vuotta. Onnea.

Miespuolelta tuottelias Nikke von Nakkerton on tietenkin kuuluisa työelämän arjen kuvaajana. Viime aikoina hänen tyylinsä on saanut raskaampia sävyjä, erotiikka, kuolema ja kaipaus. Silti hän on onnistunut säilyttämään verevän tyylinsä:

Kulta tämä hetki kanssani jaa,
sillä sää oot niin hyvää etten muuta sanotuksi saa.

Mää ohjasin kätesi mun patukalle,
kysyen haluut sää päälle vai alle.

Sekä:

Ihahaa hepoo ratsastaa,
on se ihanaa kun Ori vielä olla saa.

Ohjelmamme päätteeksi päätin etsiä välillä jotain muutakin kuin kaipausta, kuolemaa ja erotiikkaa. Vain neljän tunnin selauksen jälkeen Föglön raikkaiden merituulten partaalta sköbö ravistelee runoparadigman uinuvia nurkkia tiiviin rohkealla kuvakielellään:

mää möö blöö blää
mönkkistä möö,klönkkistä bööö,blöbsistä bää...ja...BLÖRTZ

Ihanaa illanjatkoa ja muistakaa, Pegasos laukkaa vaikka Vermossa.

Rankki haisee

Kuten jotkut jo tietävät, menestyksemme perustuu paitsi joukkueessamme laajalti levinneeseen selibaattiin (ehkä muistoa myös vanhasta nimestä "Skoptilaiset"), myös ankaran jäykkään ja hierarkkiseen organisaatioon. Lupailimme kapteenillemme ylennystä mikäli voitamme kauden. Kesken syyskauden katsoimme parhaaksi täydentää päällystöä huutamalla Jonzen yksimielisesti förstiksi, eli joukkueellamme on siis oma number one.

Nyt tuli kuitenkin pieniä ongelmia. Sekoittamalla eri aselajien nimityksiä ei ollutkaan mitenkään selvää, että Jupe olisi nyt majuri. Suomen laivastossa taas ei ole arvoa nimeltä "kapteeni". Aivoriihi tuli pian tulokseen, että arvojärjestyksessämme pitää noudattaa kaikille tutuinta hierarkiaa, eli Star Trekin järjestelmää. Pienellä googlauksella alkoi löytyä tietoa ja tämäkin ratketa. Palautetaan hetken mieleen mitä löytyi ja miten päällystön arvot suhtautuvat monille tutumpiin maavoimien arvoihin:

Maavoimat	Suomen laivasto	Tähtilaivasto
eversti	kommodori	kapteeni
everstiluutnantti	komentaja	komentaja
majuri	komentajakapteeni	komentajaluutnantti
kapteeni	kapteeniluutnantti	luutnantti
luutnantti	luutnantti	aliluutnantti
vänrikki	aliluutnantti	värvätty

Jostain syystä meikäläisen yliluutnantin arvo on jäänyt välistä, mutta sekös haittaisi. Miehistön ja aliupseeriston arvot löytyvät googlatuilta sivuilta. Kun mietimme Jupen ylentämistä, hänelle riittänee nyt taata everstinarvoinen kapteenin arvo, kuten Kirkillä ja Picardilla. Amiraalikuntaan nousu on sitten jo melkoinen kohotus. Jonze kunnostautui myös niin komeasti, että ehdotan että hän on tämän kauden ollut luutnantti ja tästä kirjoituksesta lähtien olkoon komentajaluutnantti, tuo McCoyn vanhassa sarjassa ja erityisesti hänen lähimmän vertauskohtansa Rikerin arvo.

Meille muille välttää crewman -nimike, josta on mukava saada ylennyksiä jos osoittautuu sen arvoiseksi. Pekka on meriupseerin poikana selkeästi matruusi. Jos vastalauseita ei tule, saanen esitellä Poikakuoron organisaatiokaavion:

Päällystö

1. Marko Michael Montgomery Marmaduke Jupiter-Jones, kapteeni
   
2. Jouni Jonze, försti, komentajaluutnantti

Miehistö

• pekka, matruusi
  
• tommi, rivimies
  
• toni, rivimies

Jos ja kun menestyksemme jatkuu, Jupe on uhannut siirtyä operatiivisesta johdosta puhtaasti strategiseen johtoon ja hörppiä olutta viereisestä pöydästä ja tarkkailla, miten joukkueemme pätee musavisan taistoissa. Tällöin hänet voi sitten ylentää amiraaliluokkaan. Tämän kuultuamme me miehistö kyllä kömmimme komentosillan portaiden juureen, kysyimme lupaa puhutella kapteenia ja lakit kourissa ja ujosti köhien saimme viimein sanottua, että te olette hemmetin hyvä kapteeni ja että tuota kyllä teidän porukassanne tuota noin ikäänkuin tuota kiitos vain, tuota, Pekka älä pyörry ei sun tartte sanoo mitään, seisot vaan siinä muitten mukana niin että kiitosta öö me tästä nyt sitten, niin että.

Orange Crate Art

Nyt kun ainakin Mojo-lehden mukaan aikamme trendikkäät kuuntelevat pitkähkösti kypsyteltyä Smileä, voi muistuttaa otsikonmukaisesta levystä. Nimekkäällä amerikkalaisella maisemataiteella kaunistetulla äänitteellä Wilson raakkuu kuin ainakin juuri ja juuri vuosikymmenten sekoboltsisuudeltaan studioon kyennyt vokalisti voi. Kappaleiden sävellysansiot on merkitty jo Beach Boys -aikoihin daideellisudestaan kuittia saanelle Van Dyke Parksille. Ainoa jonka sävellykseen levynkannen mukaan on Wilson päässyt mukaan, on levyn päättävä klassistyylinen orkesterikappale Lullaby, jota ainakin Allmusic pitää levyn helmenä. Eikä aivan aiheetta.

Tätä musiikkia jos mitään kuvaa nimitys leppoisa. Parin kuuntelun jälkeen pari laulua ja erityisesti niiden sanoitukset alkavat helposti tökkiä, mutta mukana on myös helmiä, jotka jaksavat viehättää kunhan osaa suhtautua oikein, eli hyväksyä niiden estottoman viihteellinen schmaltz-tyyli. Kovasti kunnianhimoinen levy kärsii paitsi laulajan virttyneisyydestä, myös siitä, että tuotanto ei ole aivan siististi loppuunviety ja sointikuva jää jotenkin keskeneräiseksi. Se tietenkin haittaa vain kuulokkeet korvilla kitiseviä perfektionisteja eikä ihannekuulijaa eli popmusiikin tuntijaa, joka haluaa istahtaa nojatuoliin takkatulen eteen piippua polttelemaan ja nautiskelemaan pienen hetken siekailemattomasta sentimentaalisuudesta.

Toisaalta tuotos on siitäkin kiitollinen, että jo parin sekunnin sisään selviää onko kuulija halukas tai oikeassa mielentilassa kuuntelemaan sen loppuun saakka. Allmusic antoi sille kaksi tähteä. Itse suosittelen nimikappaletta ja erityisesti kolmatta laulua My hobo heart, joka ei niinkään tehoa kappaleena kuin peilinä, jota vasten voi miettiä mitä popmusiikilta haluaa ja mitä on siltä valmis sietämään.

Kuvallista aineistoa: Alfred Mitchell, Edwaer Hopper.

Pop rokkaa!

POP-lehden uusimmassa numerossa päätoimittaja Juha Rantala paukuttaa jutussaan
"Kirjastot musiikkialan suurena uhkana?" oikein kunnolla ääni- ja kuvatallennetuottajien ruikutusvirttä vastaan. Mukavaa, että myös musiikkilehdistö reagoi tärkeän asian puolesta.

Lisää tyylitajuisia mimmejä

Helmikuussa 2005 Rovaniemelle saapuu levyjä pyörittämään DJ nimeltä Milla Lehto. Vaikka musiikki ei välttämättä nappaisikaan, voi keikka silti olla näkemisen arvoinen. Toinen kiinnostava konemusiikkiin liittyvä mimmi on Miss Kittin; hän osaa pukeutua. En tiedä, mitä yhteistä heillä on. Olette oikeassa, olen joskus varsinainen sovinistisikajuntti.
Mut ainaski mää oon meleko rehelline!

We will shortly arrive at Koivu

Björk on muuten hyvä bändi, mutta saisivat vaihtaa vokalistin.

Joskus syksyllä 1994 eräillä jatkoilla kuulin Violently happya volyymilla, joka ei tuntunut minusta hyvältä. Asuin tuolloin hetkellisesti Kangasalla, ja seuraava bussi sinne lähti vasta kuudelta.

Homogenic vaikutti hyvältä levyltä. Kävin syntymäpäivänäni katsomassa Dancer in the Darkin. Minusta hahmot olivat tyhmiä ja vastenmielisiä ja laulut sen mukana. Vokalistin naamanvääntely kiristi hermojani. Kaikki seurueestamme eivät varmaan olleet samaa mieltä, sillä sain ilon kuulla tuota hirnuntaa muutamankin kerran kera hehkutuksen miten hieno säveltäjä täti on. Vuosia myöhemmin keskustelussa tuli ilmi, että juonen aukot johtuivat todennäköisesti torkahtelustani eivätkä käsikirjoituksen puutteista.

Vespertine on hienonnäköinen levy. Kuuntelen vielä uusinta jonkun aikaa ennen mielipidettäni, joka epäilemättä kiinnostaa kaikkia kovasti. Täältä tähän.

Tiistai Karhussa

Poliisitalon ruokalassa donkeykongalaisella oli ehdotus: huomenna tiistaina yhdeksältä Karhuun. Istumaan iltaa ja kuuntelemaan levyjä. Ehdotus ei kuulostanut huonolta. Sinne vain sitten kaikki musavisailijat, joilla ei ole parempaakaan tekemistä. Me poikakuoron alemman tason miehet, jotka annamme joukkueemme nimen alkuosalle uskottavuuden ainakin ajattelimme tulla. Kuka tarvitsee enää elämää kun on musavisa?

Keskustelua illallisella

- Rock and roll and blues and jazz - kiss my ass!
- Hyvä biisi, mutta tiedätkö kenen se on?
- En.
- Juice Leskisen.
- Aha.
- Tiedätkö kuka on Juice Leskinen?
- Tiedän.
- No?
- Se on se pornotähden isä.

Sunnuntain levy ja kirja

Kuuntelussa:

Iron Maiden: Iron Maiden

Syy:

Mick Wall: Iron Maiden - Run to the Hills

Kirjassa on 544 sivua, olen sivulla 250. Eletään vuotta 1980, Dennis Sratton on juuri saanut potkut yhtyeestä ja Adrian Smithiä ajetaan sisään.

Lauantai

Ensin Seitakuoron konserttiin ja sitten Karhubaarin bileisiin. Yksinkertaista.

[koska olen vanha, tylsä ja väsynyt, varaan itselleni oikeuden vanheta, tylsistyä ja väsyä kotona loppuillan, jos konsertti ottaa lujille. Man, kaksi tuntia kuorolaulua saattaa käydä voimille. Been there, done that.]

Äshät

Kausifinaalissa toiseksi tullut joukkue Ässät on avannut omat kotisivunsa Käykää heittämässä tervehdyksenne.

[Sattumalta löytynyt Ässät-linkki on jotenkin tuttu... jostain]

Kamariorkesteri revittää ja rulettaa!

"Auf Wiedersehen Japan; Welcome Winter" on Lapin Kamariorkesteri nimennyt kauden kolmannen kamarikonserttinsa, joka pidetään tänään harjoittelukoululla klo 19.00. Kaksi parasta syytä tulla kuuntelemaan:

Kaupungilla kiertää nimittäin huhu, että

1.) Kuoromme matruusi Pekka on juuri aloittanut klarinettiopintonsa ja soittaa Lasse Eerolan Kasvikokoelman monimutkaisia mutta kauniita kappaleita.

2.) Lasse Joamets on uhannut soittaa viululla Yngwie J. Malmsteenia.

Don't tell mama

Jos ylivoimamme alkaa aiheuttaa päänsärkyä, voisi soveltaa DTM-autoilusta sovellettua kikkaa. Siellä voittajan autoon pannaan lisäpainoja etteivät erot kasva ja kisa pysyy tasaisena.

Jos musavisassa voittajajoukkueesta poistettaisiin yksi jäsen ja siirrettäisiin seuraavan kilpailun ajaksi johonkin toiseen joukkueeseen. En tiedä olisiko viimeiseksi tullut kauhean motivoiva. Kakkoseen sijoittaminen taas voisi johtaa kahden joukkueen hegemoniaan. Suuripisteisin kisasta pudonnut voisi olla kätevä, semminkin kun tulevalla kaudella finaaliin pääsee kolme etevintä. Ottakaa kantaa.

Epätrendikkäät voittavat

Poikakuoro taitaa olla ainoa joukkue, jonka yksikään jäsen ei omista ipodia tai tietokoneelta selattavaa laululistaa kuten tämä, tämä tai tämä.

Siinäkö lienee mahtavuutemme salaisuus? Vai onko se vain vanhat kunnon usko, toivo ja rakkaus.

Farssifinaali?

Voitimme eilen, mutta tänään ei enää tunnu yhtä hyvältä. Kannatan jyrkästi kausifinaali-tuomarin vaihtamista. Homma ei toiminut kuten kausifinaalin olisi pitänyt toimia; liian monelle jäi paha maku suuhun. Muistaako muuten kukaan, kun Dj-Ram-Eye vai mikä se nyt olikaan piti Wanhan Karhun aikaan musavisafinaalin? Se oli oikea katastrofi!

Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että AOR, Bruce Springsteen, ooppera ja kasari-pop ovat ihan relevanttia musavisa-ainesta siinä missä tukka-heavy, mainosmusiikki, blues, jazz, Matti Nykänen, funk, iskelmä, punk, musikaalit ja jopa kaupallinen peli- ja filmimusiikki, jne, jne, jne. Niistä on osattava vain tehdä mielenkiintoisia kysymyksiä - kuten usein on tehtykin ja usein ei.

Joka tapauksessa: Poikakuoro rules!

Kausifinaali!

Kreikkalaisen voitonjumalattaren sanoin: Just Do It.

Ympäri Ämpäri

Jussi ja Samuli ovat pistäneet pystyyn mielenkiintoisen metalinkkiblogin. Og kertoo:

Ämpäri on musiikkiin keskittyvä metalinkkiblogi. Suodatamme mp3-blogien sisältöä ja linkitämme paikkoihin, joiden kautta pääsette nauttimaan mielestämme hyvästä ja/tai mielenkiintoisesta musiikista. 'Meta' siksi että emme yleensä linkitä suoraan musiikkiin. Näin aluksi blogia ylläpitävät Samuli Laukka ja Jussi Og kaksi pohjattoman coolia eklektikkoa. Tervetuloa.

Leppoisaa itsenäisyyspäivää!

Päivän visaisin kysymys tietenkin kuuluu: mitä itsenäisyys sinulle merkitsee ?

Minulle se merkitsee sitä, että täytyy valita päivän Suomi-levy soimaan. Ratkaisin pulman mitä parhaimmalla tavalla; laskin levylautaselle suomalaisen pop-historian todellisen merkkipaalun. Kohdusta hautaan Tuomari Nurmion ja Köyhien Ystävien kanssa on täydellinen äänilevy.

Rock And Roll - funktionaalista ajanvietemusiikkia

Aavistin oikein. Beatlesin One After 909 on aivan hemmetin tiukka keikkabiisi. Teimme eilen bändillämme kunniaa rock and rollin jumalille täyttämällä tanssilattian rokkaavilla feministeillä.

Viikonlopun sitaatti

Kerran itkin kustantajan jatkoilla väiteltyäni Pelle Miljoonan kanssa ammattiyhdistysliikkeestä.

- Katri Manninen, Ilta-Sanomat 4.12.2004.

Pimpelipom

Plimsollin merkki kirjoittaa kuolleesta pianonsoittolihasta nimeltään Richter. Samasta musikantista on puhuttu joukkueemme sisällä sekä tukiryhmän kesken, tietääkseni. Triviapamaus: 60-luvun tietosanakirjassa sukunimi on muodossa Rihter. En hämmästyisi vaikka joku rupeaisi mouhottamaan, että se on ainoa oikea tapa ja muoto.

500 Greatest Songs Of All Time

Rolling Stone (nro 963) on listannut 500 parasta biisiä kautta aikojen. Ihan mielenkiintoista luettavaa. Kuten DJ Orionkin totesi, hieman tuo Like a Rolling Stonen (Dylan) valinta ykköseksi haiskahtaa, mutta sellaista se Rock & Roll on.

Minun ei tarvitse miettiä lainkaan kaikkien aikojen parasta (rock)-biisiä, sillä se on ehdottomasti Rollareiden Brown Sugar. [linkin kuvassa on muuten aika kova single!]

Jaetulta kakkossijalta löytyykin sitten satoja kappaleita.

Rock-rumpalit TOP-5

Rumpali on muusikon paras ystävä

1.) Peter Criss (Hooligan / Love Gun)
2.) John Bonham (The Ocean / How The West Was Won)
3.) Charlie Watts (Where The Boys Go / Emotional Rescue)
4.) Eric Singer (Kiss: Goin' Blind /Unplugged)
5.) Ian Paice (Deep Purple: Lay Down, Stay Down/ Burn)

(Suluissa esimerkkikappale / LP)

Ylös ja alas

Takana on jälleen yllätysten ilta. Harmillinen lipsuminen pudotti meidät täpärästi finaalista. Varjofinaali osoitti meidän olleen kuitenkin hyvässä vireessä mutta se surullisen kuuluisa viimeistely jäi puuttumaan. En ala kuitenkaan soittamaan valitusvirttä vaan lähetän onnittelut illan joukkue- ja yksilövoittajille!

Kaikesta huolimatta on ollut ilo nähdä uusien voittajien nousu. Päätöstään lähestyvä syyskausi on edetessään muuttunut vaihtelevaksi, jännittävämmäksi ja entistä haastavammaksi. Pysyköön jännitys yllä loppuun saakka!