Musiikin kulustottumukset muuttuvat, väistämätön totuus. Mutta meikäpoika se edelleen liputtaa cd:n puolesta, epämuodikasta (ainakin vielä, ehkä 2020 se on jo cool) ja niin käytännöllistä.
Musiikin kulustottumukset muuttuvat, väistämätön totuus. Mutta meikäpoika se edelleen liputtaa cd:n puolesta, epämuodikasta (ainakin vielä, ehkä 2020 se on jo cool) ja niin käytännöllistä.
6 kommenttia:
"Sillä välin vaari on edelleen kellarissa soittelemassa lp-levyjään."
20-luvulla olenkin sopivasti vaari-iässä. Lapsenlasten kanssa sitten kuunnellaan älppäreitä ja pelaillaan shakkia puisella laudalla, joka on Neuvostoliitosta ostettu. Maltan tuskin odottaa!
Olen ottanut tavakseni lainata kirjastosta yhden CD-levyn kerrallaan ja kuunnella sitä. Ajattelin myydä MP3-soittimet tarpeettomina pois. Keskittyminen on päivän sana. Ehkä levy per kuukausi olisi sopiva tahti.
Mikä sinulla on nyt lainassa?
Minä olen kuunnellut Gouldin Goldberg-muunnelmia (1955).
Tuo vuoden 1955 levytys on aika vinkeä valinta. Itse olen aina kuunnellut 1981-mallia. Tosin Gouldista on mennyt jotenkin maku, varmaan siksi, että Rosalyn Tureck on jotenkin niin ylivoimainen.
Minulla on lainassa levy, jossa on Prokofjevin pianosonaatit 7, 2 ja 8 (tässä järjestyksessä). Soittoniekkana M. Pletnev. Se on jotenkin abstraktia musiikkia. Vaikea kuvailla tarkemmin. Seuraavaksi aioin lainata levyllisen Debussyn preludeja. Alan ehkä kohta ymmärtää niitä. Mutta kuuntelen tätä nyt ja palautan ensin.
Uudempi levytys on kenties daideellisempi, ja vanhempi ainakin nykypäivän kriteereillä aika mekaaninen tarkkuudessaan.
Hevarit voisivat ottaa mallia esim. mumerosta kahdeksan: tikutakutikutaku...
Rosalyn Tureck opetteli wikipedia mukaan muunnelmat ulkoa jo 18-vuotiaana. Oletko kuunnellut hänen johtamiaan orkesterilevytyksiä?
En ole kuullut kuin levytykset Goldbergista ja Partitoista. Plus jotain yksittäistä mitä Youtubesta löytyy. Ensimmäinen mitä kuulin oli B-duuripartita. En muista miksi lainasin levyn, mutta se oli samanlainen kokemus kuin teininä kun kuulin Kangasalan kirjaston vinyyliltä Gouldin soittavan saman.
Jäin jotenkin hämmästelemään miten hitaasti ja selkeästi Tureck uskalsi soittaa. Tuo sana "uskaltaa" nousu spontaanisti mieleen.
Lähetä kommentti