Istuin toissapäivänä auton kyydissä. Kuskin morsian on kotoisin Dudleystä Birminghamin läheltä. Kerroin häneltä tietääkö hän tornitaloa nimeltä Butterfield Court. Hän sanoi tietävänsä, paikka on kuulemma rotten.
Kerroin, että olen kuljeskellut hänen entisen kotikaupunkinsa kaduilla Googlen katunäkymien välityksellä. Etsinyt paikkaa, josta Led Zeppelinin neljännen levyn takakannen kuva on otettu. En ole löytänyt. Osittain siksi, että kuvan etualan tiilitaloja purettiin jo kuvaa otettaessa 40 vuotta sitten, osittain siksi, että kuva on otettu todennäköisesti puistosta, mistä ei ole katunäkymiä.
Hän kertoi, että luulisi tietävänsä mistä kuva on otettu, ja jos se on se paikka, se on asfaltoitu aikaa sitten. Melu autossa oli melkoinen ja englantini erittäin huonoa, ja kun vaikutti ettei hän pysynyt kärryillä, kysyin jossain vaiheessa onko hän koskaan kuullut sellaisest yhtyeestä kuin Led Zeppelin.
Hän vastasi että tietää, hänen isänsä kuulemma kuuntelee sitä. Vai oliko se Iron Maiden.
Jossain toisessa tapauksessa kuulin, kuinka tätä parikymppistä huomattavasti nuorempi poika esitti vakaumuksenaan, että Beatles meni pilalle Rubber Soulin jälkeen, koska musiikki ei ollut enää sen jälkeen melodista.
Olen vähän epäillyt kannattaako popmusiikista tietää. Se on kuitenkin tarkoitettu - Frank Zappan sanoin - vajaaälyisille 13-vuotiaille tytöille. Sellaisille, jotka eivät löydä Sveitsiä Euroopan kartalta.
Nyt perun sanani ja myönnän olleeni taas kerran väärässä. Maailma on muuttunut. Toisaalta popmusiikin historia on niin pitkä, että asiaa harrastamattomalta menevät jo tyylisuunnat ja vuosikymmenet iloisesti sekaisin.
Toisaalta taas Spotify ja torrentit ovat nostaneet musiikista kiinnostuneiden tietotason aivan uudelle tasolle. Musadiggailu on inhottanut minua lähinnä siksi, että musiikkitietous on ollut indikaattori siitä, että on varaa ostaa kamalasti levyjä (käytännössä jo yhden bändin tuotannon hankkimiseen originaaleina ei riittänyt tuhat markkaa, joka oli teinille melkoinen summa) ja toisaalta hienoja kavereita, jotka osaavat suositella ja kertoa ja joiden kautta pääsee käsiksi harvinaisuuksiin. Siis se on ollut tapa kertoa, että rahaa piisaa ja/tai on päässyt piireihin.
Nyt kuka tahansa räkänokka pääsee parilla klikkauksella kuuntelemaan jotkin Buddy Hollyn unohdetut savikiekot, vertailla Grateful Deadin konserttikehitystä läpi 70-luvun jne, ja sen sijaan että ostaa välitunnilla mainitun bändin levyn ja ihmettelee sitä, Spotifystä voi antaa illan mittaan valua yhtyeen koko tuotannon, mistä voi valita suosikkinsa ja muodostaa kokonaiskäsityksensä.
Popmusiikista kannattaa siis tietää ja sen harrastus on noussut lyhyessä ajassa umpimielisestä fanituksesta ja huhupuheiden toistelusta kiinnostavaksi ja suhteellisuudentajuiseksi touhuksi. Jos siis visailu väsyttää, ei kannata enää uskoa että harrastus olisi kuitenkaan turha.
7 kommenttia:
Mikä taas musadiggailusta on torrenttien ja muiden mukana kadonnut, niin yhteisöllisyys.
Esmes Grateful Deadin kehitykseen sai perehdyttyä pienellä vaivalla ja kohtuullisella rahalla nauhoja vaihtelemalla. Kun siirryttiin digitaaliseen aikaan kaikkea oli enemmän, eikä kohinat ja suhinat enää vaivanneet (tuli tietysti digi-vaivoja), mutta kaikesta tuli kanssa persoonatonta nysväämistä. Ei enää nauhapuita, kotitekoisia kasetinkansia ja saatekirjeitä.
Muutenkin joskus ihmettelee, kuinka asioista löytyi tietoa. Pelkästään etsiminen ja penkominen oli hauskaa. Itse ainakin pidin siitä, kuinka jonkun kaverin tai kaverin kaverin kautta tutustui uusiin juttuihin. Ja kuinka levyjä tuli hankittua näppituntumalta. Eikä levyjen hankkiminen vaatinut kauheasti rahaa, koska niitä ei yksinkertaisesti ollut niin paljon saatavilla.
kaikki mulle heti nyt
Tuo on kyllä yksi asia, että jotenkin tuntuu, että vaikutteita tulee enemmän kuin ehtii käsitellä. No, parempi liikaa kuin liian vähän.
Toinen tekijä, millä netti on lisännyt ihmisten sivistystasoa helpon saannin lisäksi on se, että piti sitten mistä tahansa, netistä löytyy samanmielisiä. Muodit menettävät merkityksensä ja varsinkin nuorison psykologiseen elämään luulisi vaikuttavan syvästi se, että nykyään on mahdotonta kokea itsensä epänormaaliksi.
kaikki mulle heti nyt
Sanotaanko suoraan, että minulla on aina ollut sellainen heikkous, etten pidä siitä että kehuskellaan sillä kun on jotain mitä toisilla ei ole.
Sosiaalinen hikoilu, eli tuo Einsteenin manitsema yhteisöllisyys on kärsinyt.
Tosin ei keikkatilanteissa... tai no... voihan sitä ulkoilmakeikkoja tziigata vaikka pusikosta, ollen vähän niinku passiivisemmassa asemassa.
Kyllä kuitenkin parhaat musadiggailu fiilikset tulee kun soittelee cd-pylpyröitä kotistereoilla. Tietokoneiden ad/da muuntimet ja paskat nettiyhteydet ei kyllä mun korvaa miellytä.
"Sanotaanko suoraan, että minulla on aina ollut sellainen heikkous, etten pidä siitä että kehuskellaan sillä kun on jotain mitä toisilla ei ole."
Tää oli tän kevään "kaapista ulos tulo", joskaan ei yllätys. Heh heh, koita kestää :)
Vie kalatkin vedestä.
Varmaan kannatan tasa-arvoa pelkästään siksi, etten itse koskaan saavuta mitään enkä päde missään. Sen faktan olen viimeinen kiistämään.
Lähetä kommentti