Kotiin kuuluu kaikenlaista tarpeellista tavaraa ja myös turhaa roinaa jotta siellä viihtyisi. Muutamia levyjä on joita ilman hima ei olisi hima. Pari viikkoa sitten postista tuli The Godfathers: Hit by Hit, deluxe 2 cd. Vanha vinyyliversio soitettiin puhki "kultaisella" 80-luvulla, tuolla se hyllyssä kuitenkin vielä on. Yksi syy miksi levy kului liikaa oli tietenkin oma+kavereiden kehno peruslevari, neulat veteli sellaisia lastuja vinyylistä että aivan hirvitti. Ennenvanhaan vinyyleitä lainailtiin paljon kavereille jos ette tätä diggailun muotoa naperot vielä tietäneet, katoavaa kansanperinnettä.
Enivei. Laitoin tuon Hit by Hit:n cd soittimeen ja ....... tuli taas se hieno tunne. Tätä fiilistä olen kaivannut reilut kymmenen vuotta, joka tulee vain tämän albumin kuuntelemisen myötä. En ole ikinä kuullut näin vaikuttavaa versiota Lennonin Cold Turkeysista, uusi masterointi, bonari levyllä helevetin timmejä livevetoja, huh huh. Punk-Rokkia ja kahdella kitaralla riffittelyä. Ja tulihan tämäkin bändi aikanaan nähtyä.
Rokki parantaa, yeah!
Hima ei olisi hima vitosen kärki.
1. Stoogesin kolme ekaa
2. MC5 : Kick Out the Jams
3. New York Dollsit
4. the Godfathers: Hit By Hit
5. RHCP: Blood Sugar....
No niin ja nyt muutkin askartelevat tämän ajatuksen parissa oman listansa.
12 kommenttia:
Nykyinen osoite:
1.) Cannonball Adderley: In San Francisco
2.) Etta James: The Best Of
3.) Joe Jackson: Look Sharp!
4.) Alice Sara Ott: Chopin - Complete Waltzes
5.) Blues & Soul Power (Atlantic-kokoelma)
Kun kuuntelen kotonani em. levyjä, koen olevani "himassa". Mutta kaiken kaikkiaan oma musiikkikokoelma on eräänlainen kronikka, jonka avulla omat elämänvaiheet on helpompi muistaa. Siksi levyjä on syytä ostaa harkiten.
Just huomasin kanssa tuon Godfathersin tupla-cd:n olemassaolon ja pyöräytin omaa älppäriäni, josta kymmenen vuotta sitten maksoin 30 markkaa.
Minulla oli parikymmentä vuotta sitten lista levyistä, jotka hankittuani ei muita sitten tarvitsisikaan. Godfathersin Hit by Hit oli sillä listalla. Levyn löytäminen kesti kuitenkin kymmenisen vuotta.
Cold Turkeyn vein koulun levyraatiin kai joskus yläasteella, eikä sitä ymmärtänyt muut kuin luokan nätein ja musikaalisin tyttö.
Juuri himoiten silmäilin eräältä listalta noita alkuperäisiä 12"-ep:itä, mutta krooninen rahapula jättää niiden hankinnan epämääräiseen tulevaisuuteen.
Birth, school, work & death on kanssa aivan kunkkubiisi. Ja se kolahti aika tuoreeltaan ennen Hit by Hit:iä.
"ymmärtänyt muut kuin luokan nätein ja musikaalisin tyttö."
Tämä oli huippuhauska! Herättää kaikenlaisia mielikuvia ja muistikuvia. Loistava versiohan se on, verrattuna esim. Kravitzin vastaavaan. Tosin muistan joskus kuulleeni Lennyn soittavan biisiä sydämestäkin.
Kaikki luettelemanne suosikkilevyt ovat minulle tuntemattomia. Blood sugar jne. on ainoa, josta tiedän kuulleeni edes kappaleita. Ei ihme, etten ole musadiggari: ei tällä tietämyksellä voi olla.
En ole kyllä ajatellut että kotona pitäisi olla jokin levy. Se ei tietenkään johdu siitä, että olisin cool vaan päinvastoin. Olen niin nostalgiaan taipuvainen, että pelkään latistavani muistot liialla muistelulla ja kuuntelen nuoruuden levyjä mahdollisimman harvoin.
No, pointtihan on se, että vaikka muistot haalistuvat ja vääristyvät, niin musiikki soi yhtä tuoreena kuin vastaleivottu pulla.
Uidessa mietin seuraavan listan:
Ramonesmania,
Grateful dead: Live dead,
Stooges: Funhouse,
Descendents: I don't want to grow up,
Black Flag: The first 4 years
Paitsi ei minulla tuota viimeistä edes ole levynä... Kai se on sitten niin, että sisäinen nuori vihainen mies kaipaa öykkämöykkää ja vanha vihainen mies tyytyy hiljaisuuteen.
Eikähän "musadiggariuuteen" vaadita kovinkaan suurta tietämystä - lähinnä uteliaisuutta.
Einsteen osui naulankantaan. Uteliaisuudesta on kyse, ainakin itselläni ja ilmeisesti Einsteinilla. Perusduunilla minäkin tätä harrastustani/elämäntapaa rahoitan ja kaiken pohjalla on kuitenkin valtava tiedon ja kokemuksien/elämyksien tarve. Ostan levyjä, leffoja. Soitan skittaa bändeissä, suurin osa kavereista on "muusikoita". Pyöritän studiota. Luen lehtiä jotka käsittelevät äänitysteknologiaa, pop/rock kulttuuria, koti-äänentoistotekniikka (ja nyt joku puupää sanoo takarivistä kyyniset sanat "hifisti"), käyn pikkubändien keikoilla (liput 15-30 euroo) Hesassa koska ko. bändit eivät tänne tule niin on p a k k o mennä Hesaan (lentoliput+hurvittelu= aivan järjetön harrastus) ja nyt ei siis kyseessä ole mikään Stones/Madonna/Kiss etc... megaluokka.
Siis nyt oli kyse musadiggariudesta ei siintä kuinka halpa elämäntapa tämä on esimerkiksi jos unelmissani siintäisi esim perisuomalainen 2lasta+kesämökki+2autoa+omakotitalo unelma :D
Popmusiikissa tuo levyjen osto voi toimiakin, koska levyt ovat uniikkikappaleita. Jos taas pitää jostain Sostakovitsista, musiikki on usein kiehtovaa mutta usein niin monimutkaista, että siihen on aluksi vaikea saada otetta. Hyvä tapa avata korvansa sävellysten rikkauksille on kuulla erilaisia esityksiä.
Elän nyt ilman nettiä ja kuuntelen lähinnä kirjaston levyjä. Kävin kirjaston netissä kuulokkeet mukana ja määrä ja laatu, miten jokin Youtube tarjoaa erilaisia esityksiä ja harvinaisuuksia on, no, en keksi tarpeeksi yliampuvaa adjektiivia.
Ihannemaailmassa saisin tietenkin kaiken kulttuuritiedon kavereilta kaljatuopin ääressä ja ostelisin vinyylejä. Ymmärrän sen estetiikan erittäin hyvin. Käytännön elämässä kuitenkin jos pitää tietynlaisesta musiikista, ilmaisen levityksen häviäminen vain kerta kaikkiaan romauttaisi kulttuurinharrastuksen sellaisena kuin se nyt tänä ja viime vuonna on ollut.
Edellinen viesti meni vähän ohi alkuperäisestä aiheesta. Tarkoititteko levyjä, jotka aiheuttavat jotenkin eniten flashbackeja? Tässä voisi olla yritelmäni. Aiemmin kirjoitettiin kai jotain vastaavaa ja hauska nähdä miten nyt unohtaneena hahmottaa asiat, epäilen että nämä ikuiset persoonallisuuspiirteet ovat aika vaihtelevia.
Ensinnäkin kolme ensimmäistä äänitettäni:
Rolling Stones: Undercover (jostain syystä tästä vain A-puoli, toiseen en saanut koskaan makua)
Rolling Stones: Goats Head Soup (tästä en osaa kuvitellakaan miten paljon se on jättänyt jälkiä kaikille elämän eri alueille)
Moody Blues: Greatest Hits (tämä on noloin, sain joululahjaksi, lauluääni (en vieläkään tiedä tarkkaan kenen!) on jäänyt syvälle auditiiviseen muistiin, huomasin vastikään).
Led Zeppelin: 4.
David Bowie: Space Oddity (ehkä eniten säväreitä synnyttävä levy, vältän sen kuuntelemista useammin kuin ehkä kerran vuodessa tai parissa.)
Oma listani (eka kommentti) koski levyjä, jotka liittyvät olennaisesti nykyisen kotini musiikilliseen äänimaisemaan. Esim. joku Kissin Hotter Than Hell on selkeästi Raahen omakotitalon musiikkia, merkiten toki monia muitakin asioita.
Ehkä kaikkien aikojen "himalevyt" eli levyt, jotka tekevät olon kotoisaksi aina uudessa osoitteessa, voisivat olla
esim. Stonesin Let it Bleed, Freen Fire And Water, Miled Davisin Kind Of Blue, Robert Johnsonin Complete Recordings, Red Hot Chili Peppersin Blood Sugar, Led Zeppelinin IV, Skynyrdin Second Helping, Bowien Heroes ja muutamat muut levyt.
Kun levykokoelma on paikallaan, ollaan kotona.
Levykokoelmasta kronikkana aion kirjoittaa joskus lisää.
Minä tarkoitin ensisijaisesti levyjä, joihin palaa säännöllisen epäsäännöllisesti joskus useankin vuoden välein, mutta jotka kuulostavat aina yhtä ajattomilta.
Kaikkiin liittyy jotain ulkomusiikillistakin, mutta kai ne muodostavat jonkinlaisen musiikillisen/oman identiteetin peruskiven. Flashbackejä aiheuttaa lähinnä Live/Dead.
Varsinainen kodin äänimaisema vaihtelee. Ainoa pysyvä juttu on kai elämisen äänet ja radiosta kuuluva jorina. Tämän viikonlopun muu äänimaisema on soundtrackejä, ensi viikonlopun jotain muuta.
Levykokoelma kronikkana on jännä ajatus, ja onhan se sitäkin. Usein jonkun levyn kohdalla päällimmäisenä on ajatus siitä, mistä, milloin ja millaisessa elämäntilanteessa sen hankki, koska ja kenen kanssa sitä kuuntelee tai on kuunnellut...
Einsteenin kanssa samoilla linjoilla edelleen.
Jotkut levyt vaan on.... mitens sen nyt sanois. Jos sanois että osa omaa identiteettiä niinkuin koti, ei vertauskuva ole kovin kaukaa haettu.
Hima ei olisi hima jos minulla ei olisi...... levyä. Tietty turvallisuus, tuttuus ja jonkinlainen "identiteetti" niihin liittyy. Tää nyt oli taas tällanen hahmotelma tosta tunteesta, voi olla että kukaan muu kuin mä ja Einsteen vaan tän on kokenut, ehkä Mackkan (joka usein eksyy asiasta kun kikkailee, ei välttämättä tässä kuitenkaan, heh, elä suutu)
En eksy, enkä suutu:)
Lähetä kommentti