maanantaina, joulukuuta 31, 2007
Tikkarilaulu
Hyvää uutta vuotta Rovaniemen poikakuorolle! Toivottavasti juhlanne etenevät videon tunnelmissa.
Cat People 2.
Rakkaus on hieno asia. Tässä tuoksua joka pyyhkäisee monet parfyymit mennessään.
The best odour ever.
Mehukasta uutta vuotta 2008.
Buster Keaton tarkistaa taivaan ja helvetin
Sinä olet se mykkä sanajota rakastan
- Timo K. Mukka
Markku Peltola 1956 - 2007.
Caught in a whisper - Indigo
En ole mikään livemusiikin ystävä (soittavat aina niin huonosti ja kovaa eikä pääse itse vaihtamaan kappaletta jos kyllästyttää) mutta tätä jaksoin katsoa koko yhdeksän ja puoli minuuttia. Pariinkin kertaan.
Olen aina pitänyt julkisesti soittamista tai laulamista epäeroottisuuden huippuna. Kiitos kuulunee koulun oppilaskonserteille ja niiden ultratätimäiselle tunnelmalle, jonka takia aloin itse soittaa mitään vasta melko iäkkäänä.
Tässä on toisin.
sunnuntai, joulukuuta 30, 2007
Mrrrrrrrrrrr...... Cat People.
Reggae-, Pop- ja Rock musan peruskuvastoon kuuluvat nuo myyttiset kissaeläimet. Leoparditakkia, pantteri tatskaa, Juudaan leijonaa vilisee vähän väliä. Vaarallista, vaistonvaraista liikkumista ja oleilua, yksilönvapautta, voimaa, sielukkuutta, undergroundia. Hurriganesinkin basarissa aikoinaan komea tiikeri irvisteli. Mustat Pantterit saivat rokkareiden suosion jenkeissä. Vihreet Pantterit hehkuttaa omalla tyylillään. Gogol Bordellon laulaja näyttää viiksiensä kanssa aivan joltain kujakissalta. Helvetin hienoa symboliikkaa nuo kisut edustavat ja monesti ovat vielä tyylikkäästi esilläkin. Musa kontekstissa kisut ovat ykköspaikkansa ansainneet."Mul on tiikeri tankissa ja kuulen kuinka...." laulaa Marjo Leinonen ja Viranomaiset ja meitsi poistuu tupakille.
perjantaina, joulukuuta 28, 2007
torstaina, joulukuuta 27, 2007
Wolfmother.
Wolfmother Woman
Video sent by modularpeople
Tämä olis "Tahtoo nähdä Top-5" -listan ykkösenä.
maanantaina, joulukuuta 24, 2007
lauantaina, joulukuuta 22, 2007
Hauskaa joulua!
Omasta puolestani toivoittelen kaikille musavisailjoille kautta maailman oikein hyvää joulua!
perjantaina, joulukuuta 21, 2007
Tärinää Teatrialla: Motörhead Oulussa 13.12.2007
Torstaiaamu 13.12.2007. Astun aamupäivän junaan. Hetken kuluttua alkaisi matka kohti Oulua. Motörheadin keikan alkuun on vielä vajaa 12 tuntia aikaa. Olen napannut asemalta VR:n asiakaslehden matkalukemiseksi. Lisääkin lukemista löytyisi, mutta ne ovat laukussa ylähyllyllä ja tovin kuluttua laittaisin kuitenkin musiikin soimaan ja ummistaisin silmäni. Lehden luettuani kaivan kassista kannettavan cd-soittimen ja laitan soimaan Richard Hawleyn Cole's Corner-albumin. Nämä maisemat on nähty niin moneen kertaan, että kerään mieluummin voimia päivää ja iltaa varten.
Junan saavuttua ajallaan Ouluun suuntaan suoraan kohti hotellia. Nyytit huoneeseen, pikainen raikastautuminen ja kauppalaan. Illasta on tulossa pitkä, joten on hyvä varata hieman yöpalaa huoneeseen.
Iltapäivä sujuukin joutuisasti ja pian on aika siirtyä jälleen tukikohtaan. Kuteiden vaihto, tiketti ja kevyt tarpeisto laukkuun ja kohti bussipysäkkiä. Pian auto saapuukin ja aloitan köröttelyn kohti keikkapaikkaa. Paikkojen tunnistaminen pimeydessä on hankalaa ja jään hieman etuajassa bussin kyydistä. No, tien toisella puolella näkyykin vaeltavan heviväkeä Teatrian suuntaan.
Paikalle saavuttuani joudun hetken etsimään klubin sisäänkäyntiä. Löytyyhän se ja pihamaalla paikalle saapuvaa väkeä tervehtii pari murtaen englantia puhuvaa paitojen kaupustelijaa. En mene lankaan, sisällä lienee tarjolla virallistakin muistoesineistöä.
Olen hyvissä ajoin paikalla, joten minulla on hieman aikaa katsella ympärilleni. Suuressa kalja-aitauksessa on jo väkeä. Tallustelen eteenpäin tarkkaillen tilannetta. Illan orkestereilla on myyntipöytiä käytävän varrella. Motörheadin pöytä on paraatipaikalla eteisessä. Aika kuluu verkkaisesti, mutta kello lähestyy vääjäämättä kahdeksaa.
Kello 20. Soitto alkaa. Ensimmäinen esiintyjä on Los bastardos Finlandeses. Viisi karvaista äijää soittaa raskasta rähmärokkia. Kuulostaa vähän kuin Peer Günt ja Backsliders olisivat kasanneet yhteisen projektin. Vasta myöhemmin kuulen, että Bastardosissa soittaa ex-Güntiläisiä. Kuunnellessani totean vain homman toimivan, mutta ei kolahtavan. 25 minuutin setti on juuri kylliksi tätä osastoa. Tyylin puolesta Bastardos kuitenkin sopii illan henkeen.
Roudaustauko. Ostan virvokepöydältä kupillisen limonadia ja piipahdan eteisessä katselemassa, kuinka myyntipöydällä kauppa käy. Vähitellen valuskelen takaisin saliin vartoilemaan Hanoi Rocksin aloitusta. Uudet kamat on pikaisesti roudattu paikoilleen, hapsunauhat ripusteltu telineisiin ja pian on Hanoin vuoro nousta lauteille. Bändi aloittaa tiukasti. Keikka koostuu pääosin uudesta materiaalista, jota en tietenkään tunne. Andy kätkee kasvonsa lierihatun alle ja Mike keikaroi tuttuun tyyliinsä siellä sun täällä. Bändi on edelleen armottoman kovassa keikkavireessä. Ansio lienee erinomaisten nuoremman polven jäsenten, mutta myös Mike on ihmeellisen kovakuntoinen. Hemmo ketkuilee ympäri lavaa ja kiipeilee kaiutintorneissa lavan molemmin puolin. Suuri suomalainen kitarasankari ja rockstara Andy McCoy on tällä kertaa ihmeellisen vaisu. Mies soittaa soitettavansa, mutta esiintyminen sinänsä ei ole kauhean hohdokasta. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ok kolmevarttinen. Tuttuja biisejä kuullaan aika vähän, mutta yleinen energia kompensoi paljon. Keikasta jää kuitenkin vähän irrallinen olo. Pääesiintyjänä Hanoi olisi toiminut, mutta nyt yhtye oli ehkä hieman väärässä seurassa. Mike sai kuitenkin yleisöön liikettä ja lämpöä, mikä myönteisenä seikkana todettakoon.
Hanoiden jälkeen alkaa varmaan elämäni pisin puolituntinen. Uuttera roudarilauma on jälleen lavalla. Nyt vain väki on hieman toisen näköistä, kuin aiemmin illalla. Jaloittelen hieman käytävän toisessa päässä katsellen väkeä. Ja kuinka ollakaan, puolituntinenkin kuluu.
Kello 22. Vihdoin 23 vuoden fanituksen jälkeen suuri hetki. Taustakankaan suuri moottöripää irvistää yleisölle, kun lavalle astelevat Lemmy, Phil Campbell ja Mikkey Dee. Ilmoille jyrähtää Dr. Rock ja Lemmy aloittaa pää kenossa mylvintänsä. Jee! Tätä on tultu katsomaan, tätä on tultu kuulemaan! Motörheadin äänivalli puskee korvatulpista läpi ja puhaltaa pellet suohon. Nyt ei kuunnella meikattuja teinixpoppixidolixpellexejä, joita minä en muista nyt eikä vuoden päästä kukaan muukaan. Lavalla on kolme äijällistä rock 'n' rollia bändissä, joka on toiminut 32 vuotta jyräten läpi kiven, teräksen ja betonin.
Kappale päättyy ja Lemmy tokaisee: "We are Motörhead and we play rock 'n' roll"! Paras uskoa, olkaa hyvät! Ja me uskomme, kun seuraavaksi rakenteita koettelee Stay Clean ja lisää tulee seuraavat puolitoista tuntia. Setti on kuulijaystävällisesti kasattu. Tasapuolisesti uutta ja vanhaa ja tasaisen tiukkaa matskua. Mukana on monta unelmatärinää, mutta näin fania liikuttavat eniten vanhat klassikot Metropolis, Iron Fist ja ah, ikisuosikkini ja kaikkien aikojen kovin rokkirutistus Killed By Death. Viimeinkin pääsen huutamaan väsyneen kurkkuni viimeisillä voimilla laulun iättömän romanttisia lyriikoita.
Biisien seuratessa toistaan tiedän seuraavani tähänastisen elämäni kovinta rokkenroll-showta. Lemmy on elävä todiste siitä, kuinka tervehenkinen rockelämä pitää nuorena ja kauniina. Äijä on silkkaa rokkenrollia tempoessaan bassostaan räminäsointuja. Lisätään tähän vielä Phil Campbell ja Mikkey Dee, niin kyllä tässä klassista kokoonpanoa kuunnellaan. Olkalaukkua koettaessani tunnen kännykän tärisevän äänenpaineen iskuista. Tähän tarvitaan vain nuo kolme tyyppiä lavalla. Jätkistä irtoaa enemmän rytkettä, kuin viidestä Bastardosista. Ottakaas mallia nuoret! Keikan puolivälin tienoilla Mikkey Dee pääsee esittelemään yksin taitojaan pitkällä rumpusoololla antaen arsenaalilleen kyytiä koko rahalla. Jytinä hieroo mukavasti rintakehää tyypin mättäessä tukka pöllyten. Mahtavaa menoa!
Iron Fist, tuo muistorikas ensikosketukseni Motörheadin musiikkiin päättää varsinaisen setin. Yleisö ei todellakaan aio päästää bändiä menemään ja kohta kolmikko on jälleen lavalla. Iloisena yllätyksenä ensimmäinen encore on akustinen Whorehouse Blues. Hullunkuuloinen ajatus, mutta toimii. Sitten taas piuhat kiinni ja tuttu intro päälle: Ace Of Spades. Tuplakonekivääribasaritykitys! Illan viimeinen biisi Overkill infernaalisen stroboshown säestyksellä ja tietty pitkänä versiona! Sitten pitkät kiitokset ja kumarrukset yleisön ulvonnan säestyksellä. Show on ohi, legendat on nähty ja kuultu, valot syttyvät ja kamoja aletaan purkaa. Alkaa verkkainen jonotus kohti narikkaa. Yleisö on tyytyväistä, settiä kehutaan ääneen. Narikalla on tungosta, joten päätän ostaa itselleni pari muistoa. Kiertuepaita, se on hyvä, sekä metallinen tuntolevy. Paita on kallis, mutta ei haittaa. Kaikki investoinnit on jo saatu moninkertaisina takaisin.
Viimein saan itseni narikan äärelle. Tunkua riittää ja vieressäni känninen konserttivieras selittää jotakin suomeksi ulkomaalaiselle konserttivieraalle. Hetken kuluttua saan tuikattua vaatelippuni narikkapojan käteen ja pääsen pukeutumaan. Ulkona pohdin, pitäisikö tilata taksi. En tilaa ja lähden kävelemään hiljaisessa Oulun yössä kohti hotellia.
Junan saavuttua ajallaan Ouluun suuntaan suoraan kohti hotellia. Nyytit huoneeseen, pikainen raikastautuminen ja kauppalaan. Illasta on tulossa pitkä, joten on hyvä varata hieman yöpalaa huoneeseen.
Iltapäivä sujuukin joutuisasti ja pian on aika siirtyä jälleen tukikohtaan. Kuteiden vaihto, tiketti ja kevyt tarpeisto laukkuun ja kohti bussipysäkkiä. Pian auto saapuukin ja aloitan köröttelyn kohti keikkapaikkaa. Paikkojen tunnistaminen pimeydessä on hankalaa ja jään hieman etuajassa bussin kyydistä. No, tien toisella puolella näkyykin vaeltavan heviväkeä Teatrian suuntaan.
Paikalle saavuttuani joudun hetken etsimään klubin sisäänkäyntiä. Löytyyhän se ja pihamaalla paikalle saapuvaa väkeä tervehtii pari murtaen englantia puhuvaa paitojen kaupustelijaa. En mene lankaan, sisällä lienee tarjolla virallistakin muistoesineistöä.
Olen hyvissä ajoin paikalla, joten minulla on hieman aikaa katsella ympärilleni. Suuressa kalja-aitauksessa on jo väkeä. Tallustelen eteenpäin tarkkaillen tilannetta. Illan orkestereilla on myyntipöytiä käytävän varrella. Motörheadin pöytä on paraatipaikalla eteisessä. Aika kuluu verkkaisesti, mutta kello lähestyy vääjäämättä kahdeksaa.
Kello 20. Soitto alkaa. Ensimmäinen esiintyjä on Los bastardos Finlandeses. Viisi karvaista äijää soittaa raskasta rähmärokkia. Kuulostaa vähän kuin Peer Günt ja Backsliders olisivat kasanneet yhteisen projektin. Vasta myöhemmin kuulen, että Bastardosissa soittaa ex-Güntiläisiä. Kuunnellessani totean vain homman toimivan, mutta ei kolahtavan. 25 minuutin setti on juuri kylliksi tätä osastoa. Tyylin puolesta Bastardos kuitenkin sopii illan henkeen.
Roudaustauko. Ostan virvokepöydältä kupillisen limonadia ja piipahdan eteisessä katselemassa, kuinka myyntipöydällä kauppa käy. Vähitellen valuskelen takaisin saliin vartoilemaan Hanoi Rocksin aloitusta. Uudet kamat on pikaisesti roudattu paikoilleen, hapsunauhat ripusteltu telineisiin ja pian on Hanoin vuoro nousta lauteille. Bändi aloittaa tiukasti. Keikka koostuu pääosin uudesta materiaalista, jota en tietenkään tunne. Andy kätkee kasvonsa lierihatun alle ja Mike keikaroi tuttuun tyyliinsä siellä sun täällä. Bändi on edelleen armottoman kovassa keikkavireessä. Ansio lienee erinomaisten nuoremman polven jäsenten, mutta myös Mike on ihmeellisen kovakuntoinen. Hemmo ketkuilee ympäri lavaa ja kiipeilee kaiutintorneissa lavan molemmin puolin. Suuri suomalainen kitarasankari ja rockstara Andy McCoy on tällä kertaa ihmeellisen vaisu. Mies soittaa soitettavansa, mutta esiintyminen sinänsä ei ole kauhean hohdokasta. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ok kolmevarttinen. Tuttuja biisejä kuullaan aika vähän, mutta yleinen energia kompensoi paljon. Keikasta jää kuitenkin vähän irrallinen olo. Pääesiintyjänä Hanoi olisi toiminut, mutta nyt yhtye oli ehkä hieman väärässä seurassa. Mike sai kuitenkin yleisöön liikettä ja lämpöä, mikä myönteisenä seikkana todettakoon.
Hanoiden jälkeen alkaa varmaan elämäni pisin puolituntinen. Uuttera roudarilauma on jälleen lavalla. Nyt vain väki on hieman toisen näköistä, kuin aiemmin illalla. Jaloittelen hieman käytävän toisessa päässä katsellen väkeä. Ja kuinka ollakaan, puolituntinenkin kuluu.
Kello 22. Vihdoin 23 vuoden fanituksen jälkeen suuri hetki. Taustakankaan suuri moottöripää irvistää yleisölle, kun lavalle astelevat Lemmy, Phil Campbell ja Mikkey Dee. Ilmoille jyrähtää Dr. Rock ja Lemmy aloittaa pää kenossa mylvintänsä. Jee! Tätä on tultu katsomaan, tätä on tultu kuulemaan! Motörheadin äänivalli puskee korvatulpista läpi ja puhaltaa pellet suohon. Nyt ei kuunnella meikattuja teinixpoppixidolixpellexejä, joita minä en muista nyt eikä vuoden päästä kukaan muukaan. Lavalla on kolme äijällistä rock 'n' rollia bändissä, joka on toiminut 32 vuotta jyräten läpi kiven, teräksen ja betonin.
Kappale päättyy ja Lemmy tokaisee: "We are Motörhead and we play rock 'n' roll"! Paras uskoa, olkaa hyvät! Ja me uskomme, kun seuraavaksi rakenteita koettelee Stay Clean ja lisää tulee seuraavat puolitoista tuntia. Setti on kuulijaystävällisesti kasattu. Tasapuolisesti uutta ja vanhaa ja tasaisen tiukkaa matskua. Mukana on monta unelmatärinää, mutta näin fania liikuttavat eniten vanhat klassikot Metropolis, Iron Fist ja ah, ikisuosikkini ja kaikkien aikojen kovin rokkirutistus Killed By Death. Viimeinkin pääsen huutamaan väsyneen kurkkuni viimeisillä voimilla laulun iättömän romanttisia lyriikoita.
Biisien seuratessa toistaan tiedän seuraavani tähänastisen elämäni kovinta rokkenroll-showta. Lemmy on elävä todiste siitä, kuinka tervehenkinen rockelämä pitää nuorena ja kauniina. Äijä on silkkaa rokkenrollia tempoessaan bassostaan räminäsointuja. Lisätään tähän vielä Phil Campbell ja Mikkey Dee, niin kyllä tässä klassista kokoonpanoa kuunnellaan. Olkalaukkua koettaessani tunnen kännykän tärisevän äänenpaineen iskuista. Tähän tarvitaan vain nuo kolme tyyppiä lavalla. Jätkistä irtoaa enemmän rytkettä, kuin viidestä Bastardosista. Ottakaas mallia nuoret! Keikan puolivälin tienoilla Mikkey Dee pääsee esittelemään yksin taitojaan pitkällä rumpusoololla antaen arsenaalilleen kyytiä koko rahalla. Jytinä hieroo mukavasti rintakehää tyypin mättäessä tukka pöllyten. Mahtavaa menoa!
Iron Fist, tuo muistorikas ensikosketukseni Motörheadin musiikkiin päättää varsinaisen setin. Yleisö ei todellakaan aio päästää bändiä menemään ja kohta kolmikko on jälleen lavalla. Iloisena yllätyksenä ensimmäinen encore on akustinen Whorehouse Blues. Hullunkuuloinen ajatus, mutta toimii. Sitten taas piuhat kiinni ja tuttu intro päälle: Ace Of Spades. Tuplakonekivääribasaritykitys! Illan viimeinen biisi Overkill infernaalisen stroboshown säestyksellä ja tietty pitkänä versiona! Sitten pitkät kiitokset ja kumarrukset yleisön ulvonnan säestyksellä. Show on ohi, legendat on nähty ja kuultu, valot syttyvät ja kamoja aletaan purkaa. Alkaa verkkainen jonotus kohti narikkaa. Yleisö on tyytyväistä, settiä kehutaan ääneen. Narikalla on tungosta, joten päätän ostaa itselleni pari muistoa. Kiertuepaita, se on hyvä, sekä metallinen tuntolevy. Paita on kallis, mutta ei haittaa. Kaikki investoinnit on jo saatu moninkertaisina takaisin.
Viimein saan itseni narikan äärelle. Tunkua riittää ja vieressäni känninen konserttivieras selittää jotakin suomeksi ulkomaalaiselle konserttivieraalle. Hetken kuluttua saan tuikattua vaatelippuni narikkapojan käteen ja pääsen pukeutumaan. Ulkona pohdin, pitäisikö tilata taksi. En tilaa ja lähden kävelemään hiljaisessa Oulun yössä kohti hotellia.
Kiinnostavat valokuvat
Kuten koulussa opin, lähes jokainen valokuva on dokumentti jostain ilmiöstä. Dokumenttivalokuvan on kaiketi oltava mahdollisimman yksiselitteinen, kaukana vaikeasti katsottavasta absraktiosommitelmasta.Valokuva Jukka Tolosesta on "vain" lehtikuva, mutta se pakottaa minut lukijana näkemään, että tässä on totta kai a) 70-luvun huippukitaristi b) profeetta c) puukottaja.
Tai sitten ei. Jotain tuossa kuvassa joka tapauksessa on, joka liittyy vastaaviin lapsuuden säväreihin Charles Mansonista ja Ulrike Meinhofista sekä muutamasta muusta.
Are you feeling alright up there?
Bändi soittaa ja porukka pitää hauskaa Naiskulttuuripäivillä ravintola Mixeissä. Kuka niitä miehiä tarvitsee?
Poikakuoro-voitto 20.12.2007
Menimme Semaforiin. Visa oli hitaanlainen, jokaisen kysymyksen välillä soitettiin kappale. Pädimme aika hyvin, mutta muutama ysärikysymys kieltämättä hirvitti.
Opin ainakin itse, että on ollut olemassa alankomaalainen yhtye Mai Tai, sekä että sellainenkin nimi on kuin Löyvä. En tiedä kuka keksi, että sen niminen Movetronin kitaristi soitti 80-luvulla Kolmannessa naisessa, mutta siitäkin sitten saimme pisteet.
Sellaiset kysymykset kuin Crocodile Rockin alkuperäisesittäjä ja Nylon Beat -tyttöjen syntymävuosi palauttivat uskon.
Moni kuulemma tiesi, mutta Poikakuoro oli selkeä voittaja. Saimme pöytään muovisen 1.8 litran kannun olutta, jonka joimme pois. Joukkueessa olivat minä, Arska, Jore ja uusi tulokas Kartsa.
Vaikka kysymyksissä oli kaikkea epämiehekästä, tuomari soitti kysymysten välillä mm. Rolling Stonesia, The Whota, Led Zeppeliniä sekä peräti kaksi kertaa Eric Claptonia.
Aivan ensimmäisten kappaleiden aikana pöydässämme oli pari muutakin tyyppiä, mutta heidät houkutti pois se, että läheisessä kapakassa oli Sirkka Tällin vetämä joulukaraoke. Olipahan enemmän juotavaa meille.
Opin ainakin itse, että on ollut olemassa alankomaalainen yhtye Mai Tai, sekä että sellainenkin nimi on kuin Löyvä. En tiedä kuka keksi, että sen niminen Movetronin kitaristi soitti 80-luvulla Kolmannessa naisessa, mutta siitäkin sitten saimme pisteet.
Sellaiset kysymykset kuin Crocodile Rockin alkuperäisesittäjä ja Nylon Beat -tyttöjen syntymävuosi palauttivat uskon.
Moni kuulemma tiesi, mutta Poikakuoro oli selkeä voittaja. Saimme pöytään muovisen 1.8 litran kannun olutta, jonka joimme pois. Joukkueessa olivat minä, Arska, Jore ja uusi tulokas Kartsa.
Vaikka kysymyksissä oli kaikkea epämiehekästä, tuomari soitti kysymysten välillä mm. Rolling Stonesia, The Whota, Led Zeppeliniä sekä peräti kaksi kertaa Eric Claptonia.
Aivan ensimmäisten kappaleiden aikana pöydässämme oli pari muutakin tyyppiä, mutta heidät houkutti pois se, että läheisessä kapakassa oli Sirkka Tällin vetämä joulukaraoke. Olipahan enemmän juotavaa meille.
torstaina, joulukuuta 20, 2007
Äänet Top-6. 2007.
1. Aamuisen temppelin äänet Varkalassa (pyhiä lauluja eri instrumenteilla säestettynä klo 6:30).
2. Kahvinkeitin.
3. Tulitikun raapaisu.
4. David Johansen : " When I say I'm in love, you'd best believe I'm in love - L.U.V. "
5. Meri.
6. Nauru.
Kuplii alapuolella;
, nuotio, viinipullon avaus, fillarinkumien "humina" lujaa ajaessa, sipulin paistaminen, lokit.......................
Pyhään paikkaan
Tommi on joskus sanonut, että kiroilu on sekoitus kiukuttelua ja taikauskoa. Psykologian opettajani puolestaan ei ymmärtänyt vittu-sanan käyttöä kirosanana, koska se on "pyhä paikka, josta olemme kaikki tulleet."
Mimosa Palen jättihäpy on valittu vuoden esteettiseksi teoksi. Mistä Mimosa otti mallia? En voi mitään, assosisaatiot ovat mitä ovat: 4D-dokumentti, feminismi ja peili, joka ei mahdu käsilaukkuun.
Mimosa Palen jättihäpy on valittu vuoden esteettiseksi teoksi. Mistä Mimosa otti mallia? En voi mitään, assosisaatiot ovat mitä ovat: 4D-dokumentti, feminismi ja peili, joka ei mahdu käsilaukkuun.
keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007
tiistaina, joulukuuta 18, 2007
the bellrays
the bellrays
Video sent by thegonedu69
Mustanmusiikin ystäville pikku pätkä.
Silkkaa VooDoota saatana.
Vihdoin!
Got my mojo working, but it just won't work on you
Got my mojo working, but it just won't work on you
I wanna love you so bad till I don't know what to do
maanantaina, joulukuuta 17, 2007
KYLIE MINOGUE 2 HEARTS HQ
KYLIE MINOGUE 2 HEARTS HQ
Video sent by RAQUELLE
KYLIE MINOGUE 2 HEARTS HQ
http://www.sendspace.com/file/vll91v
lauantaina, joulukuuta 15, 2007
Lihan himoa.
Lihan mässyttäjiä on muistettu oivalla tavalla eläinten oikeuksista näin joulun alla. Suomalaiset sikalat voivat paksusti kun kinkku-aika lähestyy. Tuoreessa muistissa varmaan kaikilla ne sikalavideot jotka tv:ssa pyöri (tai youtubella). Mutta tämä olikin aivan uutta, hämmästyttävää.Nyt tämä vegetaristi avaa uuden bissen ja lähtee parvekkeelle röökille, eihän tässä mitään hätää ole.
Musavisa kyssänderi. Monta härmäläistä rokkaria löytyy tästä listasta?
perjantaina, joulukuuta 14, 2007
Extreme
Joidenkin mielestä bändistä tulee heti huono, kun siitä tulee suosittu eli yleisesti tunnettu. Tämän ajattelutavan paras kritiikki tulee tässä.
torstaina, joulukuuta 13, 2007
Tämä oli vain pakko tehdä
En keksinyt tähän liittyen mitään järkevää sanottavaa: valtiovarainministeri.
Tarjouksia
Tuttavani pläräsi eilen kannettavan vinyylilaatikkoni läpi. "300 euroa koko laatikosta", hän ehdotti, vaikka en tullut jameihin levyjä myymään, vaan soittamaan. "Ne eivät ole kaupan", vastasin ystävällisen päättäväisesti. Levyjä oli yhteensä 68, eli tarjous oli 4,4 euroa kappaleelta.Jos laskee yhteen vinyylien todellisen myyntiarvon, tunnearvon ja niiden keräämiseen käytetyt resurssit, saadaan tulokseksi noin 79 617 euroa, siis hiukan alakanttiin arvioituna. Tuolla summalla saisin kyllä asuntolainani maksettua, ja jäisi karkkirahaakin. Olkoon tuo lähtöhinta, tarjouksia otetaan sittenkin vastaan.
keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007
tiistaina, joulukuuta 11, 2007
My white trash soul.
Dollsien vaikutusta rockin kehitykselle ei voida kiistää. Onhan tuolle bändille velkaa Kiss, Hanoi Rocks, Möttösen Munat ja helvetin monimuu merkittävä bändi.Oli ilo olla läsnä 7.12. Tavan keikalla, toisella Dollsien suomen vierailulla. Tupa täynnä vanhanliiton ihmisiä ja jokunen myöhäisherännäinen pörrötukkakin oli eksynyt mukaan, sukupuolijakauma aikalailla 60/60. Lämppärinä toimi joku Ruotsalainen H/M kuvastosta napattu bändi; yllätyksetöntä, muka energistä, hyvin soitettua hiilipaperikopiota jostain tutusta ja turvallisesta, kaksi biisiä katsoin ja sitten tiskille seurustelemaan. Ja niitä vanhoja tuttujahan riitti... hauskaa, kaikki liikkeellä hyvillä mielin.
Roudari tekee soundchekkiä, pum pum, pam pam, diu diu, one two, check check.... Valot himmenee, kaiuttimista alkaa Love:n Alone again or, suhteellisen lujaa. Seuraavana biisinä jotain kaunista, eteeristä klasari kamaa jota en tunnista, valot sammuu..... bändi hiipii lavalle, jengi huutaa ja taputtaa, valot syttyy lavalle, huuto yltyy, Johansen nappaa mikin " "When I say I'm in love, you'd best believe I'm in love - L.U.V." ja bileet ovat käynnissä. Soundit vähän kökkäreistä ensimmäisen kolmanneksen aikana mut meno bändillä oli huima. Johansen tokaiseekin "this is punk-rock" ja leväyttää makoisan hymyn kasvoilleen. En ole ikinä nähnyt niin paljon hymyä/naurua lavalla kuin Dollsien vetäessä keikkaa ja silti homma toimii eikä kenellekään jää epäselväksi että tässä soitetaan rokkia (moni leveästi livenä hymyilevä bändihän antaa aika lässyn mammanpoika-vaikutelman). Vanhat biisit tuntuivat saavan luonnollisestikin enempi liikehdintää yleisössä aikaan kuin uudet. Valoilla ei pelleilty, bändin karisma kantaa, ei tarvittu edes taustalakanaa. Johansenin jooga harrastus näkyy hyvänä ryhtinä ja hindujumalat t-paidoissa joita hän live tilanteissa näyttää suosivan, laulu kulkee tasaisesti hengitellen. Sylvain kompensoi hienosti ylipainoaan tyylikkäällä pukeutumisellaan ja terävällä huumorilla. Conte taas on ihan rockkareiden peruskuvastoa. Rumpali pätkytti hienosti naama hymyssä.
Sam Yaffa loisti oikeutetusti paitsi taidoillaan myös tyylikkyydellään ja bändi-esittelyssä meinasi Tavastia revetä kun Yaffan vuoro tuli. Johnny Thundersillekin heitettiin viestit yläkerran orkesteriin ja Killer Kanelle + Nolanille, stendarit paloi.
Helvetti mikä ilta. Kosmista yhdessäoloa ja eloa.
Tahtoo lisää tätä.
sunnuntai, joulukuuta 09, 2007
Punk sucks
Ettei Poikakuoro ajautuisi täydelliseen tautisen punkkiseen borrelioosiin, pläjäytän kehiin tämmösen pätkän. Pitäähän graduntekijän jostain huumorinsa vetää.
lauantaina, joulukuuta 08, 2007
Ihmeellinen luonto: Punkit.
Viime aikoina on puhuttu huolestuneina punkkien leviämisestä, vaikka punkit on jo useampaan otteeseen julistettu kuolleeksi lajiksi. Näin talvisin niitä saattaa tavata jopa sisätiloista. Syitä edellä mainittuihin seikkoihin voidaan hakea esim. ilmaston lämpenemisestä ja kosteuden lisääntymisestä. Myös yhteiskunnallisia epäkohtia on tarjottu selityksenä punkkien lisääntymiseen.
Punkit ovat jakaantuneet useisiin eri alalajeihin ja usein lajinmääritys aiheuttaa oppikiistoja aiheeseen perehtyneiden parissa. Eri alalajit kokoontuvat mielellään lajitovereidensa seuraan, jolloin niiden elämää on mahdollista seurata. Yksittäisiäkin punkkeja saattaa tavata luonnonvaraisina, mutta lajin ominaispiirteet ilmenevät selkeimmin ryhmän käyttäytymistä tarkasteltaessa. Metodiksi soveltuu parhaiten ns. osallistuva havainnointi. Osallistuminen on havainnoijallekin palkitsevaa, koska se on kaiken muun ohessa sosiaalista toimintaa. Yhtä tällaista kokoontumista saatiin todistaa eilen Metsä-suomessa, minne punkit tuntuvat asettuneen pysyvästi.
Hurjasta ulkomuodostaan ja ilkeästä ääntelystä huolimatta punkit ovat usein harmittomia ns. taviksillekin. Muutamat eilen paikalla olleet ns. pitkätukkapartahipitkin saivat märehtiä oluttaan rauhassa pääsääntöisesti punkeista koostuvan lauman seassa. Havaintojen perusteella jo suurin osa punkeistakin osaa nauttia tämän, myös heidän elintoimintojensa kannalta keskeisen ravinteen, sisäsiististi ja muovituopeista. Silmiinpistävää on kuitenkin vanhojen lajien, kuten ns. keesipäiden katoaminen. Ärsytettyinä punkit saattavat olla varsin ilkeitä otuksia, eikä punkin jymäyttäminen ole millään muotoa suositeltavaa. Joskus punkin ärsyyntymisen saattaa aiheuttaa esim. poliisiauton välitön läheisyys. Tästäkin saatiin eilen silminnäkijähavaintoja, mutta tällä kertaa ärsyyntyminen purkautui ainoastaan epämääräisenä huuteluna.
Jotkut punkit saattaa tunnistaa helposti ulkomuodon perusteella. Aina näin ei ole, kuten seuraavat harvinaiset kuvat osoittavat: 1 & 2. Ydinaseeton Pohjola on toistaiseksi aika harvoin tavattu laji, mutta uusia havaintoja saattaa olla tiedossa lähiaikoina. Sen juuret on ääntelyn perusteella selkeästi johdettavissa 1980-luvun niin kutsuttuun Suomi-HC – genreen. Punkkien varsin käsittämättömältä kuulosta ääntely on sekin mahdollista kääntää jotakuinkin ymmärrettäväksi tekstiksi, kuten voimme tämän aineiston perusteella todeta. Yksi punkkeja yhdistävä tekijä on juuri ääntely, joka kuitenkin sekin saattaa olla varsin monimuotoista.
Kakka-hätä-77:n juuret löytyvät selkeästi joskus ennen vallinneesta, mutta nykyisellään yhdeksi alalajiksi marginalisoituneesta ns. 77 (seiskaseiska)-punkista. Kakka-hätä oli kieltämättä hieman löysänoloinen eilen paikalla olleisiin lajitovereihinsa verrattuna, mutta piristyi hieman ja sai erityisesti nuoremmat ja vastakkaista sukupuolta olevat punkit kiitettävästi liikkeelle.
torstaina, joulukuuta 06, 2007
keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007
Perjantaina pörähtää
Pnukin äpärälapset tukat silmillä ja keesit poskilla. Sisältää poliittista indoktrinaatiota (k 18).
Asiaan liittyen: kuppilan päydän yli kantautui uutinen, jonka mukaan Kaaoksesta ja Kuolleista Kukista tunnettu laulaja Jakke Hallikainen on liittynyt kuolleiden rock-henkilöiden joukkoon.
Mojo
Ok, fjonga tuli selväksi nyt kaikille. Mutta minäpä saan kohta mojon, enkä tarkoita sitä uusia kykyjä esittelevää musiikkilehteä.
tiistaina, joulukuuta 04, 2007
Fjonga olkoon kanssasi.
Well Alllllright!Fjongan tietää silloin kun sitä on joutunut käyttämään, varovainen pitää olla. Fjonga on universaali ja vanha käsite. Ruuti on keksitty mut mistä sitä sais lisää, etenkin kuivaa?
Ens vk.loppuna tärähtää.
Markon raporttia odotellessa täytyy ottaa käyttöön plan-b. 7.12. Punk-Rockin esi-isät, jumantsuikka. Törkeen hyvää menoa tiedossa loppuunmyydyllä Tavastialla. Aijai, tolta keikalta saa hyvää fjongaa niin paljon että sillä pärjää kevääseen asti jos bändi on samassa vedossa kuin vuosi sitten RuisRockissa. Miksei olisi.
" When i'm in luv, U best believe i'm in luv, L.U.V."
Tästä ei valkoisenmiehen trash-rocken roll parane.
maanantaina, joulukuuta 03, 2007
Niin ne vuodet vaan kuluivat
"Kolmoismurhaaja Valjakkala pääsee vapauteen". Wikipediasta taustatietoa. Saa nähdä, mitä hän alkaa tehdä vapauduttuaan. Veikkaan, että svedut eivät armahtamisesta tule ilahtumaan.
sunnuntai, joulukuuta 02, 2007
"bassonsoitto on helppoa!"
Ei muuten ole, kokeiltu on eri yhteyksissä. Basson soittaminen ja laulaminen yhtäaikaa on minulle miltei mahdotonta. Mutta onneksi on You Tube, josta voi löytää tusinoittain lajin taitajia, niin amattilaisia kuin amatöörejäkin: Lydian musisointia on ilo seurata. Tällainen koruttoman karu taltiointi päästää lähes iholle, siinä on hiottua lopputuotetta enemmän lämpöä ja inhimillisyyttä.
Lisäys: valkoinen myssy tupsuineen, tiukat ilmeet ja funkit, aurinkolasit.
Lisäys: valkoinen myssy tupsuineen, tiukat ilmeet ja funkit, aurinkolasit.
Vieläkin ekoja pikkujouluja odotellen
Tässä videossa on mielestäni tavoitettu joulun henki puhtaimmillaan.
lauantaina, joulukuuta 01, 2007
Top-Sex
1.) Death Proof
2.) Lauantai-ilta yksin
3.) Alkoholijuoma 1
4.) Alkoholijuoma 2
5.) Illan elokuvat
6.) Venekarkit
Katsoin eilen lopultakin elokuvan Death Proof. Tekisi mieleni linkittää suosikkikohtauksiini, mutta en halua, koska jokaisen kannattaa katsoa tämä aika hämmentävä These 8 Women Are About To Meet One Diabolical Man -raina. Aamulla vielä tarkistin pariinkin otteeseen, kuinka eritoten Jordan Ladd mutristi huuliaan rock and rollin tahdissa. Zoe Bellin elehtiminen toi puolestaan mieleeni viimesyksyisen matkan Kööpenhaminaan. Eräs Urpo selitti juuri samoin elein pitkää juttua fläsäreistä. Elokuvan kulttuuriset viittaukset ovat rikkaita, mutta vielä rikkaampia ovat omat assosiaatiot. Olisi ollut hauska nähdä koko homma kerralla.
Lisäys: Death Proof saattaa nostattaa katsojassa mielenkiintoisia reaktioita. Antakaa sen vaikuttaa.
perjantaina, marraskuuta 30, 2007
Hamina- punk rules!
Markon raporttia odotellessa voitte tyydyttää tiedonnälkäänne listoilla. Kesällä HeSarin järjestämän Rakkaimmat rockit äänestyksen voiton nappasi Hurriganesin nenän edestä Pelle. Tänä vuonna Härmän punk-scene täyttää 30 vuotta. Yle on pistänyt ihan kohtuullisella informaatiolla ladatun punkpaketin sivustoilleen. Painelkaa karttaa ja lukekaa hienoja punk muisteloita, joita eri ikäiset ihmiset ovat sinne pistäneet, tuttujakin voitte bongata. Mutta. Kukas se taas nappasikaan Punklandian biisiäänestyksen ykkösen.
Itse diggasin aina punk-rockista enempi kuin tiedostavasta hc-kaahauksesta. Rock on kuitenkin hauskanpitoa ja rock- etu/taka -liitettä varsin huolimattomasti viljellään. Kyllähän omat juurenikin ovat tuhdisti tuossa punk-rockissa. Ei tarvinnut mennä opistoon opiskelemaan kitaransoittoa tai tekstien tekemistä. Sähkis käteen, särkijä päälle ja rämpyttämään. Ei musta hyvää soittajaa ole vieläkään tullut mutta aivan loistava rock-rämpyttäjä.
Suomalainen punk-rock elää ja hengittää nykypäivinäkin varsin hyvin ja Pelle näyttää nynnyille esimerkkiä vaihtoehtoisesta elämäntavasta. Ei o pakko laittaa toppahousuja jalkaan ja alkaa kuunnella Eppuja.
Kannattaa kuunnella Pellen uusin tuotos ; Pelle Miljoona Unabomber. Ihan täyttä tavaraa, joka lasauttaa nuoremille punkkareille savet lahkeeseen.
torstaina, marraskuuta 29, 2007
Vero % ja peruspalvelut.
Puhuin tuossa vk.loppuna kaverin kanssa että voitais kaivella hokkarit ja staga esiin kun kentätkin on jo jäässä. Pelattais vähän lätkää, koottais pikkanen jätkälössi ja alettais sohimaan. No siintä sitten pohtimaan Lapinaukean kentän tilaa, taitaa olla viimeinen talvi kun se siinnä enää on, kaavoitettu uudelleen. Lämpimät kopit, hyvät valot, helppo tulla ja mennä ja ennenkaikkea ei m a k s a mitään, luksusta. Kaiffarini kysäisi minulta ; arvaas paljonko maksaa c-junnujen kuukausi Lappi Areenalla, siis yhdeltä äitinpikku jantsanterilta? Meikä kääntelee rubiikinkuutiota päänsisällä ja nykäisee luvun .... öööö, oisko pari kymppiä? Ei, vaan 300, kaverini sanoo. Jumalauta, purkka pysähtyy suussani.
Oisko muista Musavisajoukkueista innokkaita lätkänpelaajia?
Mikko, Kalle, Marko???
Lakutoukalle tossa ryyppykaverilaskuri, helvetin hauska muuten.
Oisko muista Musavisajoukkueista innokkaita lätkänpelaajia?
Mikko, Kalle, Marko???
Lakutoukalle tossa ryyppykaverilaskuri, helvetin hauska muuten.
Poikakuorolle syyskauden musavisamestaruus
Runkosarja voitettiin yhdeksännen kerran peräkkäin, mestaruus on käsittääkseni neljäs, ellei peräti viides, mutta kukapa niitä laskee. Kiitos joukkueelle, kanssakilpailijoille, tuomareille ja ennen kaikkea Kauppayhtiölle.
keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007
Rovaniemen vero % ja minne se menee.
Vittu perkele!! Yritin tilata aikaa lääkärille kun silmä on oireillut jo viikon ; Ei meillä ole tälle viikolle aikoja, yritä ens viikolla uudestaan. No saiskos aikaa lääkärintarkastukseen kun on viimeisestä tarkastuksesta kulunut aikaa? ; No se menee ensvuoden Tammikuuhun. Onko teillä mitään nettivarausjärjestelmää käytössä? ; No ei meillä semmosta zörzön-zöötä(ammattijargonia, en saanut selvää)ole käytössä.
Mitäs mä tän silmän kanssa nyt sit teen? ; No kokeile mennä päivystykseen, se on siellä LKS:n tiloissa nykyisin.
Ei jumalauta mene mulla jakeluun.... veroja maksetaan jotta peruspalvelut toimisi. Vai onko peruspalveluihin nykyisin luettava jo matkailun edistäminen, kauppakeskuksien ja muiden rakennusprojektien tukeminen.
tiistaina, marraskuuta 27, 2007
TV-ohjelmia
Talent Suomi, aika järkyttävää katsottavaa, eikö? Suosikkini on Suoralähetys, joka valitettavasti ei päässyt enää viimeksi jatkoon. En aluksi löytänyt sitä You Tubesta, mutta sen sijaan löysin jotain muuta: suoran lähetyksen suolia.
Suoralähetyksen loistava semifinaalisuoritus nähtävissä ohjelman kotisivuilta.
Suoralähetyksen loistava semifinaalisuoritus nähtävissä ohjelman kotisivuilta.
Es gibt kein Bier auf Hawaii
Es gibt kein Bier auf Hawaii,
Es gibt kein Bier.
Drum fahr ich nicht nach Hawaii,
Drum bleib' ich hier.
Es ist so heiß auf Hawaii,
Kein kühler Fleck,
Und nur vom Hula Hula
Geht der Durst nicht weg.
Meine Braut, sie heißt Marianne.
Wir sind seit zwölf Jahren verlobt.
Sie hätt mich so gern zum Manne
Und hat schon mit Klage gedroht.
Die Hochzeit wär längst schon gewesen,
Wenn die Hochzeitsreise nicht wär,
Denn sie will nach Hawaii,
Denn sie will nach Hawaii,
Und das fällt mir so unsagbar schwer.
Es gibt kein Bier auf Hawaii,
Es gibt kein Bier...
Wenn sie mit nach Pilsen führe,
Dann wären wir längst schon ein Paar.
Doch all meine Bitten und Schwüre
Verschmähte sie Jahr um Jahr.
Sie singt Tag und Nacht neue Lieder
Von den Palmen am blauen Meer,
Denn sie will nach Hawaii,
Ja, sie will nach Hawaii,
Und das fällt mir so unsagbar schwer.
Es gibt kein Bier auf Hawaii,
Es gibt kein Bier...
jättäkää Tanja RAUHAAN!!!!!!!!!!!!!
HEI SEMPPIÄ VOIMIA JA ENKELI PÖYLÄ sulle TANJA!!!!!!:)ei kyllä kannatakaan pyytää enään anteeksi vaan katsoa aina eteen-päin asioita me ollaan tosi ylpeitä!!!inhottavaa kun kaikki haukkuu ja nauraa ja arvostaa.ajatelkaa vähän itsekki.Kamaan, avio erossa ei ole mitään hauskaa be there dane that!!!:)!!!
maanantaina, marraskuuta 26, 2007
Pete "räkä" Malmi r.i.p.
Pete Malmi siirtyi siis ilmavoimiin. Rauhaa.
Kuvassa Pete ylimmäisenä, vielä elossa olevan ystävän kanssa.
perjantaina, marraskuuta 23, 2007
Periksi ei anneta
Hän on lannistumaton, huolehtii myös puhtaudestaan, eikä häpeä olla vähän muita tukevampi. Mutta mikä tärkeintä, hän puhuu jazzia ja hallitsee rytmit.
torstaina, marraskuuta 22, 2007
Hanget oli heikommat kuin koskaan
Nii-in, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Poikakuoron eilisiltainen menestys oli huikea suoritus! Itsensä likoon laittaneet jäsenet olivat eilen illalla Inksu, Marjo, Jonze ja Satu. Arvoisa Mackan suoritti velvollisuuksiaan jälleen jossain muualla, Mr. Intia-Rokken-Rolloh poti matkatuliaisiaan. Pääkallopaikalla olleista kuorolaisista käsittääkseni kaksi toimi vajaakykyisenä: Inksulla alkava flunssa ja allekirjoittaneella lievää flunssaista kuumetta. Selittelyn makua ehkäpä? No jaa, siideri kyllä maistui hyvälle.
Illan tuomarit olivat laatineet hauskan ja jälleen uudistavan visan. Ensimmäisellä kierroksella uusia makusäväreitä antoi teema "syötävät ja juotavat". Lisäksi saimme pelata Jepardia, eli jokaisen biisin kohdalla saimme itse keksiä yhden kysymyksen annettuun vastaukseen. Visa lähti käyntiin tyttöjenmusalla eli Röyksoppaa kyseltiin. Ei muuten tiedetty. Kuten ei tiedetty I was a teenage Satan worshipperiäkään. Jepariaiheinen Blackie Loveless -vastaus aiheutti päänvaivaa: Oliko tuomarit tehneet kirjoitusvirheen? Ei kai sentään, emme sortuneet kirjoittamaan kysymykseksi "Kuka on Waspin laulaja?" Veikattiin kuultavan bändin laulajaa, mutta kyseinen kaveri olikin kosketinsoittaja. Marjo hallitsi onneksi sanahirviöt Limp Bizkitin kohdalla. American Pie oli jotenkuten hallussa, mutta haa! Osasimme jälleen tehdä saman ikuisuusvirheen, eli unohdimme vastata kysymykseen "mihin tapahtumaan viitataan kyseisen biisin lauseella the day the music died. Niinpä. Tästä lähtien luemme jokaisen kysymyksen huolella, emmekä luota kenenkään vastaukseen. Kun vain tuonkin muistaisi. Sitten. Kotiteollisuus-kyssä. En aio tunnustaa, että olen itse kysynyt joskus samaa eli bändin jäsenten nimiä. En myöskään aio tunnustaa, että en ikinä muista sen kolmannen tyypin nimeä. En tunnusta. Kierroksen viimeinen kyssä sen sijaan oli varmaa kaurapuuroa Laman kanssa.
Ekan kierroksen lopputulos oli jaettu 8. sija pisteillä 8+.
Toisella kierroksella saatiin puuhapaperikin täytettäväksi, jossa kyseltiin kenelle keppi kuuluu? Eli kitaroita oli paperi täynnänsä, joille piti löytää omistaja. Saatiin 3 oikein 8:sta, Brian May, Billy Gibbons & Dusty Hill sekä Alexi Laiho, johon ensin veikkasin James Hetfieldiä, mutta Jonze oli tarkkana ja ehdotti CoB:n Laihoa. Hyvä että uskoin. Varsinainen kakkoskierros oli tasaista eilisen tasoista perussuoritustamme. Spearsin Britneyn tiesimme. Samoin jotain South Parkista, Rootsista ja Nancy Sinatrasta. Osa oli puhdasta tietoa, suurin osa arvausta, jotka menivät sitten harakoille. Paras oli ehkä viimeinen biisi, jossa herra Steven Seagul kajautteli kivikasvoisella äänellään biisiä Talk to my Ass. Tosin ei me tiedetty tätäkään.
Kakkoskierroksen yhteispisteet olivat 7- ja sija 19837483. Emme päässeet finaaliin. Jäätiin ½ pisteen päähän finaalipaikasta.
Muut Poika/Tyttökuorolaiset lähtivät kotiinsa mököttämään, minä jäin urheasti pelaamaan. Liityin finaalissa Toistaiseksi -joukkueeseen, jossa ajattelin kalastavani voittojuomaa. Ystävällisesti joukkue otti yksinäisen kuorolaisen seuraansa. Ehkä toin pahan karman mukanani, koska voitto jäi kauas. Joitakin pisteitä joukkue keräsi, mutta kuorolainen sen sijaan tyytyi ryystämään siideriänsä, koska ei tiennyt yhtään mitään mistään. Mitähän siellä finaalissa kyseltiinkään.. Chicago-musikaalista, Topi Sorsakoskea kuultiin, jotain bändiä jostain, turkulaista musiikin tallentajaa ja Basement Jaxxia, jonka Pekka tiesi!
Kiva oli pelata toisessa joukkueessa, nähdä vähän millainen on toisenlainen ryhmädynamiikka jne. Joukkueiden sekoituspelejä voisi pelata oikeestaan joskus ihan oikeestikin. Mutta joo, uusi voittajajoukkue sentään saatiin, Den Kungliga Familjen sen sai, ja ansaitusti. Olenkin odotellut että milloin tämä uusi osaava joukkue kiilaa kärkeen ja se tapahtui eilen! Onnea heille!
Tämmöistä eilen. Ei tiietty eikä osattu eikä siitä sen enempää. Over and out.
Punainen lanka
Luin jostain, että suomalaisen suurkaunokirjallisuuden suuri kertomus olisi toistuvat taistelut tappioineen, jotka kuitenkin tulkitaan voitoiksi. Tämä on tietenkin klisee, mutta jonkinlaista mentaalista alkukuvaa ajatus tukee suomalaisuutta määriteltäessä. Eilen: Aina kun Suomi riisti taistellen pallon, baari antoi aplodit. Sääli, ettei baarissa ollut naisia kannustamassa.Satu kirjoittaa raportin eilisestä visasta. Poikakuoron oli tarkoitus pelata myös täällä "toisella paikkakunnalla", mutta oli ehkä parempi täyttää vatsa lihalla ennen peliä.
keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007
Asana: Delhi Belly.
Joopati joo. Löysin Intiasta uuden jooga-asanan jonka nimi on Delhi Belly. Asanasta pois pääseminen vaatii oman aikansa ja sen ajan aion käyttää katsomalla Bollywood action/trash leffoja joita tarttui muutama mukaani. Viikset väpättää, paukkuraudat heiluu, mantelisilmäiset viettelijättäret heiluttelevat värikkäitä Sarejaan ja musiikin äänitysten taso on jotain mihin länsimaalaiset teknikot eivät pysty (eivätkä välttämättä edes halua). Tästä ei trash parane.
Skippaan siis tämän illan kisan mutta ensi viikolla voitte jo odotella hyvin ruskettunutta pohjoiseurooppalaista valkoistamiestä kisajoukkueeseen. Voi olla että innokkaimmille vilautan jopa rusketusraitojani, enkä nyt tarkoi Delhi Bellyn aiheuttamista sivuvaikutuksista.
Ja jotta teemassa ja musiikki-aihessa vielä pysyttäisiin niin heitän pienen loppukevennyskikkareen teille illan kisailijoille.
Jos Dire Straits ja Chris Rea tekisivät yhdessä jotain, olisi projektin nimi loogisestiki Diarrea. Musa olisi siis taatusti pelkkää paskaa.
Onnea kisaan.
Poikakuoro, bumaye!
Poikakuoro visaa tänään kahdessa kaupungissa ja kahdella joukkueella. Itse en pääse kumpaankaan, mutta olkoon tämä kannustukseksi:
So give me hope
Don't give in
Make a stand
We're gonna win
We can do it
We can do it
And if they wanna they can try
But they'll never get near
And they can get out of here
tiistaina, marraskuuta 20, 2007
Keep it greasy!
Jälleen kerran joudun jättämään keskiviikon musavisan väliin. Byhyää! Onneksi on hyviä tuuraajia - ja onhan itse Geronimo jo laskeutunut maahan. Osallistumisesta en mene takuuseen, siitä neuvotelkoon muut. Joka tapauksessa: käykää kunnon työtaistelu ja tuokaa pisteisiin kunnon korotukset![Karmea kirjaus. Anteeksi]
maanantaina, marraskuuta 19, 2007
Kasari-extravaganza, osa 2
Jossain kommentissa sanottiin, että tämä kappale on kokaiinin ylistyslaulu. Jos näin on, ehkä sen käyttöä pitäisi mieluummin kannustaa kuin estää.
Laulajan ääni on välillä vähän jotenkin vieraannuttava, mutta Olivia saa kaiken anteeksi suunnilleen kohdassa 2:30 jossa hän hymyilee kuin Chandra Crawford ikään.
Sitäpaitsi Olivia on suuren kvanttifyysikon Max Bornin tyttärentytär.
Gene 4ever!
Hö, eivätkö jotkut usko että, Gene elää ikuisesti? Mieshän on demoni, vampyyri ja miljonääri.
sunnuntai, marraskuuta 18, 2007
lauantaina, marraskuuta 17, 2007
Musavisa 14.11.2007
Niin saapui jälleen keskiviikko perinteisine harrasterientoineen. Hyvin menneiden treenien ja lyhyen tauon jälkeen suunnistin aina yhtä viihtyisään Kauppayhtiöön istahtaen kaakaokupin kanssa pöytään odottelemaan illan päätapahtuman alkua. Iltaa tuomaroisi dynaaminen duo The Jasmin Mäntylöistä, joten edessä olisi varmasti mielenkiintoinen ilta. Pöytämme olisi jälleen täysi, koskapa Jahin vielä reissatessa liittyi joukkueeseen jälleen myös punatukkainen rokkisoturitar.
Illan ensimmäinen yksilökysymys meni allekirjoittaneelta autuaasti ohi. Näin kävi myös toisella kerralla ja aina yhtä hyödylliset biohajoavat roskapussit päätyivät tietävämpiin käsiin. Pian pöytään jaettiin varsinainen vastauspaperi ja illan visa alkoi. Ensimmäinen kysymys tuotti Jean Sibeliuksesta yhden pisteen, mutta Leif Lindgrenin laulelut tiedettiin jo paremmin.
Kentin ruotsinsuomalaisia soittajia muistimme tasa yhden, emmekä tienneet kuka keksi bändin nimen, montako henkilöä tarvittiin pystyttämään bändin keikkatelttaa. Siviiliammattikysymykseen tarjottu aina takuuvarma opettajakin osui harhaan. Piste tästä nyt kuitenkin.
Neloskysymyksessä tunnistimme Manu Chaon ja allekirjoittaneen intuitio kertoi hemmon tehneen musiikkia fudisvirtuoosi Diego Maradonasta kertovaan dokkariin.
Kierrokseen kuului myös anagrammipuuhis, jonka saimme kiireestä ja vaikeudesta huolimatta loppujen lopuksi kohtuudella täytettyä. Ensimmäisen kierroksen voitimme, muistaakseni.
Kakkoskierrosta hallitsivat itäisen Euroopan sävelet. Soundtrack-kysymysten kohdalla sain jälleen huomata katsovani ainakin väärissä maanosissa väärinä vuosikymmeninä tehtyjä elokuvia, joissa väärät artistit laulelevat vääriä lauluja...
No, yleisesti ottaen kohtuudella tästä kuitenkin uutteralla yhteispohdinnalla selvittiin, vaikka pietarilainen underground-ska ja venäläiset klassikkokirjailijat eivät aivan omiin aktiiviharrasteisiini kuulukaan. Suuri Kapteeni tykitti jatsipuuhapaperin soittimet oikeille soittajille ja se paransikin kakkoskierroksen pistemääräämme luultavasti ratkaiseviin lukemiin. Kapteeni iloitsi lisäksi Cannonball Adderleyn ja Herbie Hancockin soidessa väliaikamusiikkina.
Alkukierrosten voitto toi hilpeää mieltä finaalin odotteluun. Kierros alkoi komealla Laatokka-laululla. Hetki miettimistä ja kirjasimme säveltäjäksi Oskar Merikannon ja miehen työksi kanttorin tehtävät. Laulaja Jaakko Ryhästä emme tunnistaneet, mutta Ruotsin ja Novgorodin välinen rauhansopimus sentään muistettiin.
Kakkoskysymyksessä soitellut Riitta Paakki osoittautui joukkueelle tuntemattomaksi. Sibelius-Akatemia sentään osui oikeaan. Myös veikkaamalla voi voittaa, heh.
Kolmannessa kysymyksessä soi yhteiskunnallisesti tiedostava saksalaislaulu. Musavisojen kantatekstittäjä Bertolt Brech jäi tällä kertaa tunnistamatta allekirjoittaneen hämäännyttyä tekstin voimakkaista kannanotoista, jonka seurauksena paperiin tuli raapustettua siinä vaiheessa komealta kalskahtanut Karl Marx. Onneksi laulajan puoluekanta ja yhtyeen suomeksi esittänyt Agit Prop tiedettiin tai arvattiin.
Viimeinen kysymys toi pyöreät nollat. Kantaaottavalta kuulostanut laulaja ei tullutkaan Chilestä vaan Nicaraguasta. Itse luin kyllä myös kysytystä tukikonsertista, mutta muistiin ei vaan rekisteröitynyt konsertin kohde eli Felix-myrskyn uhrit. Laulussa mainitun runoilijan kuolintapakaan ei meille auennut, kuten ei Grammy-palkittu rintasyöpäaktivistikaan. Olosuhteisiin nähden finaali meni kuitenkin hyvin. Toistaiseksi voitti täpärällä, mutta kuitenkin tarpeeksi suurella 1+ pisteen erolla. Itse olimme yhdessä naapuripöydän Parroots-poppoon kanssa kakkosina. Ei huono, toteaisin.
Niinpä kului jälleen yksi ilta musavisassa ja jälleen oli hyvä poistua talviseen iltaan. Kiitän jälleen tuomaristoa sekä muuta joukkuetta. Kiitos, kumarrus ja kuittaus täältä lännestä.
Illan ensimmäinen yksilökysymys meni allekirjoittaneelta autuaasti ohi. Näin kävi myös toisella kerralla ja aina yhtä hyödylliset biohajoavat roskapussit päätyivät tietävämpiin käsiin. Pian pöytään jaettiin varsinainen vastauspaperi ja illan visa alkoi. Ensimmäinen kysymys tuotti Jean Sibeliuksesta yhden pisteen, mutta Leif Lindgrenin laulelut tiedettiin jo paremmin.
Kentin ruotsinsuomalaisia soittajia muistimme tasa yhden, emmekä tienneet kuka keksi bändin nimen, montako henkilöä tarvittiin pystyttämään bändin keikkatelttaa. Siviiliammattikysymykseen tarjottu aina takuuvarma opettajakin osui harhaan. Piste tästä nyt kuitenkin.
Neloskysymyksessä tunnistimme Manu Chaon ja allekirjoittaneen intuitio kertoi hemmon tehneen musiikkia fudisvirtuoosi Diego Maradonasta kertovaan dokkariin.
Kierrokseen kuului myös anagrammipuuhis, jonka saimme kiireestä ja vaikeudesta huolimatta loppujen lopuksi kohtuudella täytettyä. Ensimmäisen kierroksen voitimme, muistaakseni.
Kakkoskierrosta hallitsivat itäisen Euroopan sävelet. Soundtrack-kysymysten kohdalla sain jälleen huomata katsovani ainakin väärissä maanosissa väärinä vuosikymmeninä tehtyjä elokuvia, joissa väärät artistit laulelevat vääriä lauluja...
No, yleisesti ottaen kohtuudella tästä kuitenkin uutteralla yhteispohdinnalla selvittiin, vaikka pietarilainen underground-ska ja venäläiset klassikkokirjailijat eivät aivan omiin aktiiviharrasteisiini kuulukaan. Suuri Kapteeni tykitti jatsipuuhapaperin soittimet oikeille soittajille ja se paransikin kakkoskierroksen pistemääräämme luultavasti ratkaiseviin lukemiin. Kapteeni iloitsi lisäksi Cannonball Adderleyn ja Herbie Hancockin soidessa väliaikamusiikkina.
Alkukierrosten voitto toi hilpeää mieltä finaalin odotteluun. Kierros alkoi komealla Laatokka-laululla. Hetki miettimistä ja kirjasimme säveltäjäksi Oskar Merikannon ja miehen työksi kanttorin tehtävät. Laulaja Jaakko Ryhästä emme tunnistaneet, mutta Ruotsin ja Novgorodin välinen rauhansopimus sentään muistettiin.
Kakkoskysymyksessä soitellut Riitta Paakki osoittautui joukkueelle tuntemattomaksi. Sibelius-Akatemia sentään osui oikeaan. Myös veikkaamalla voi voittaa, heh.
Kolmannessa kysymyksessä soi yhteiskunnallisesti tiedostava saksalaislaulu. Musavisojen kantatekstittäjä Bertolt Brech jäi tällä kertaa tunnistamatta allekirjoittaneen hämäännyttyä tekstin voimakkaista kannanotoista, jonka seurauksena paperiin tuli raapustettua siinä vaiheessa komealta kalskahtanut Karl Marx. Onneksi laulajan puoluekanta ja yhtyeen suomeksi esittänyt Agit Prop tiedettiin tai arvattiin.
Viimeinen kysymys toi pyöreät nollat. Kantaaottavalta kuulostanut laulaja ei tullutkaan Chilestä vaan Nicaraguasta. Itse luin kyllä myös kysytystä tukikonsertista, mutta muistiin ei vaan rekisteröitynyt konsertin kohde eli Felix-myrskyn uhrit. Laulussa mainitun runoilijan kuolintapakaan ei meille auennut, kuten ei Grammy-palkittu rintasyöpäaktivistikaan. Olosuhteisiin nähden finaali meni kuitenkin hyvin. Toistaiseksi voitti täpärällä, mutta kuitenkin tarpeeksi suurella 1+ pisteen erolla. Itse olimme yhdessä naapuripöydän Parroots-poppoon kanssa kakkosina. Ei huono, toteaisin.
Niinpä kului jälleen yksi ilta musavisassa ja jälleen oli hyvä poistua talviseen iltaan. Kiitän jälleen tuomaristoa sekä muuta joukkuetta. Kiitos, kumarrus ja kuittaus täältä lännestä.
Edit klo 19.22: pikku lisäyksenä vielä illan muistilappuun muotoiltu perinteinen iskulause.
perjantaina, marraskuuta 16, 2007
Wushu II
Zui Quan (醉拳) on eräs lukuisista wushutyyleistä. Toisinaan saattaisi luulla tyylin taitajia vaeltavan viikonloppuisin kuppiloista koteihinsa, mutta todellisuudessa Zui Quan ei ole mitenkään helpoimmasta päästä, kuten esimerkki osoittaa. Parhaat elokuvalliset esimerkit löytyvät vuoden 1978 megahittileffasta Drunken Master sekä sen jatko-osasta, jossa Jackie Chan demonstroi tyyliä komediallisissa tunnelmissa.
Sinistä viikonloppua
Näissä herkissä tunnelmissa sopii tunnustaa maailmalle, että oheinen kappale oli mielestäni hieno kappale vuonna 1982, mikä on vähintäänkin riittävä syy sille, että se saa kelvata myös teille.
Voimakuva unohtui, siispä fiiliskuva!
Perinteinen voimakuva unohtui keskiviikkona, mutta pystytänpä näin raporttia odotellessa kumarrukseksi ja kiitokseksi lisää Cannonballia, The Groove Masteria.
torstaina, marraskuuta 15, 2007
Toivoton torstai
Tänä iltana ei sitten menty musavisaan. Kiireet painoivat päälle ja muuta tylsää.
Ei ole enää viskiäkään kotona. Alkossa on kuulemma lakko. Miten voi kohtalo ihmistä kolhia.
Huomenna menen Lidliin ostamaan olutta. Toivottavasti Grafenwalder on vielä tarjouksessa.
Ei ole enää viskiäkään kotona. Alkossa on kuulemma lakko. Miten voi kohtalo ihmistä kolhia.
Huomenna menen Lidliin ostamaan olutta. Toivottavasti Grafenwalder on vielä tarjouksessa.
tiistaina, marraskuuta 13, 2007
lauantaina, marraskuuta 10, 2007
perjantaina, marraskuuta 09, 2007
Täpärää jälleen kerran
Poikakuoro joutui pelaamaan vajaalla, kun päällikkö Geronimo etsii parasta aikaa Intiassa sopivaa asanaa, ja joukkueen naisjäsenet toimivat illan tuomareina. Onneksi saimme tärkeäksi täydennykseksi punatukkaisen rokkisoturittaren. Niin ne ajat muuttuvat: Poikakuoron tyrmäävät naiset tuomaroimassa, mutta siitä huolimatta hameväkeä pöydässä.
Sirkus tuli kaupunkiin eli ensimmäinen kierros: 9/23, kolmas sija.
Tiesimme järjestyksessä ainakin posetiivin, muutaman Pelle Miljoonan jäsenen, Cirque Du Soleilin, Montrealin, Rock And Roll Circuksen (puoleksi) ja Sabbath-laulajista neljä. Sellaistakin tapahtui, että väitimme Cranberriesia Fairport Conventioniksi ja Kornia Soundgardeniksi. Onneksi Jonze tunnisti yksilöosuudella salamanterin nopeudella Beatlesin jäsenet Magical Mystery Tourin soidessa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olimme jaetulla kolmannella sijalla.
Omituiset otukset seuraa perässä eli toinen kierros: 13- / 21
Tällä kertaa saimme sentään yli puolet pisteistä! Jo kierroksen aikana tuli sellainen tunne, että nyt ropisee. Running with the devil napattiin, mutta miten ihmeessä voi "muistaa", että kappale soi elokuvassa Little Nicky (2000)? Ja mikä helevetin raina se "Little Nicky" edes on? Tietääkö kukaan? En jaksa googlata, epäilemättä jokin tärkeä millenniumkulttiklassikko. Kakkoskysymys oli meille helppo, Love Song for a Vampire, Bram Stoker's Dracula ja Bela Lugosi (1931) kuuluivat meidän musiikilliselokuvalliseen yleissivistykseen. Mutta eipä muistettu Annie-tädin viimeisintä albumia. Lisää pisteitä saimme Rob Zombiesta ja White Zombiesta, vieraskielisestä täydennystehtävästä puolikkaita. Buddy Holly, lento-onnettomuus ja lykantropia olivat myös hanskassa, mutta Bad Jackia (Wolfman Jack) emme muistaneet, vaikka sen olisi pitänyt kyllä osata päätellä. Vieraileva tähtemme pääsi loistamaan tunnistaessaan J.P. Leppäluodon ja Charonin, ja Savukoskellahan se Joulupukin kotitunturi sijaitsee. Näillä tiedoilla kiilasimme alkukierrosten kärkipaikalle.
Finaali
Thin Lizzy, Yeah! Hyvä aloitus, mutta olipa jännä huomata, että fanituksesta huolimatta emme tienneet, miltä levyltä biisi on. Meidän olisi ehdottomasti kannattanut vastata Live & Dangerous, sillä sehän ei ole kokoelmalevy. Tyhmyyttä. Seuraavasta, Meluavasta, keräsimme kokonaisen plussan. Kolmantena kappaleena tuomarit soittivat Sub Urban Tribea, jota veikkasimme (kun muutakaan ei keksitty) Metallicaksi. Kurjaa, sillä taisin kuunnella ko. biisin sisältävää levyä pari vuotta sitten. Fork-kokonaisuudesta tuli täydet pisteet, ja lopuksi vielä pojo Nina Simonesta - jonka oikeaa nimeä en muista vieläkään. Hauskaa, että niin epäeroottinen laulaja on tullut kaveroiduksi sen hutsulaulaj... äh, samapa tuo.
Tulosten julistaminen oli jännittävää kuten aina. Muistaakseni finaaliin pääsi seitsemän joukkuetta, ja kun muutama joukkue oli lueteltu, heräsi hatara toivo.
Mutta ei! Tulimme tasapisteissä toiseksi (muistanko oikein?) Dead Parrootsin kanssa kouluarvosanaa muistuttavalla pistemäärällä 7-. Voittajajoukkue (en muista sitäkään..) juhli kovaäänisesti ja tietenkin ansaitusti - saivathan he pisteitä kerättyä tasan kahdeksan. Visan jälkeen ilta jatkui kosteasti ja päättyi Tivolin nuorekkaisiin tunnelmiin. Kiitos Satu ja Inkeri, kelpo visa!
Sirkus tuli kaupunkiin eli ensimmäinen kierros: 9/23, kolmas sija.
Tiesimme järjestyksessä ainakin posetiivin, muutaman Pelle Miljoonan jäsenen, Cirque Du Soleilin, Montrealin, Rock And Roll Circuksen (puoleksi) ja Sabbath-laulajista neljä. Sellaistakin tapahtui, että väitimme Cranberriesia Fairport Conventioniksi ja Kornia Soundgardeniksi. Onneksi Jonze tunnisti yksilöosuudella salamanterin nopeudella Beatlesin jäsenet Magical Mystery Tourin soidessa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olimme jaetulla kolmannella sijalla.
Omituiset otukset seuraa perässä eli toinen kierros: 13- / 21
Tällä kertaa saimme sentään yli puolet pisteistä! Jo kierroksen aikana tuli sellainen tunne, että nyt ropisee. Running with the devil napattiin, mutta miten ihmeessä voi "muistaa", että kappale soi elokuvassa Little Nicky (2000)? Ja mikä helevetin raina se "Little Nicky" edes on? Tietääkö kukaan? En jaksa googlata, epäilemättä jokin tärkeä millenniumkulttiklassikko. Kakkoskysymys oli meille helppo, Love Song for a Vampire, Bram Stoker's Dracula ja Bela Lugosi (1931) kuuluivat meidän musiikilliselokuvalliseen yleissivistykseen. Mutta eipä muistettu Annie-tädin viimeisintä albumia. Lisää pisteitä saimme Rob Zombiesta ja White Zombiesta, vieraskielisestä täydennystehtävästä puolikkaita. Buddy Holly, lento-onnettomuus ja lykantropia olivat myös hanskassa, mutta Bad Jackia (Wolfman Jack) emme muistaneet, vaikka sen olisi pitänyt kyllä osata päätellä. Vieraileva tähtemme pääsi loistamaan tunnistaessaan J.P. Leppäluodon ja Charonin, ja Savukoskellahan se Joulupukin kotitunturi sijaitsee. Näillä tiedoilla kiilasimme alkukierrosten kärkipaikalle.
Finaali
Thin Lizzy, Yeah! Hyvä aloitus, mutta olipa jännä huomata, että fanituksesta huolimatta emme tienneet, miltä levyltä biisi on. Meidän olisi ehdottomasti kannattanut vastata Live & Dangerous, sillä sehän ei ole kokoelmalevy. Tyhmyyttä. Seuraavasta, Meluavasta, keräsimme kokonaisen plussan. Kolmantena kappaleena tuomarit soittivat Sub Urban Tribea, jota veikkasimme (kun muutakaan ei keksitty) Metallicaksi. Kurjaa, sillä taisin kuunnella ko. biisin sisältävää levyä pari vuotta sitten. Fork-kokonaisuudesta tuli täydet pisteet, ja lopuksi vielä pojo Nina Simonesta - jonka oikeaa nimeä en muista vieläkään. Hauskaa, että niin epäeroottinen laulaja on tullut kaveroiduksi sen hutsulaulaj... äh, samapa tuo.
Tulosten julistaminen oli jännittävää kuten aina. Muistaakseni finaaliin pääsi seitsemän joukkuetta, ja kun muutama joukkue oli lueteltu, heräsi hatara toivo.
Mutta ei! Tulimme tasapisteissä toiseksi (muistanko oikein?) Dead Parrootsin kanssa kouluarvosanaa muistuttavalla pistemäärällä 7-. Voittajajoukkue (en muista sitäkään..) juhli kovaäänisesti ja tietenkin ansaitusti - saivathan he pisteitä kerättyä tasan kahdeksan. Visan jälkeen ilta jatkui kosteasti ja päättyi Tivolin nuorekkaisiin tunnelmiin. Kiitos Satu ja Inkeri, kelpo visa!
Musavisa Semaforissa 8.11.
Saavuin taas paikalle McDonaldsin ja El Maco jr:n kautta. Vaihdeltiin pöytiä. Tällä viikolla kuuluvuus oli jotenkin huono, eikä johtunut pelkästään siksi, että olin kuunnellut kantosoittimella niin paljon erästä hyvää kappaletta.
Lopultakin visa suvaitsi alkaa, hieman myöhässä. Palasin hakemasta tuoppeja, ja pöytäämme oli tunkenut jotain ihmeen minihametyttöjä. Istahdin tyhjään pöytään, haittaisivat vain visailuamme. Onneksi Arska ja Jore ymmärsivät, missä Poikakuoro pelaa tänään.
Visan teema oli sitten näemmä tai kuulemma 90-luku. Tajusin minäkin, ettei hyvä heilu kun sain oppia, että Taikapeili ja ... mikäs se nyt olikaan unohdin jo, siinä oli Fredin tytär kai... olivat eri yhtye. Kysyttiin jotain hittilevyä ja vihjattiin, ettei Neiti groove ole sillä. Mietin että samalla yhtyeellä olisi kappale Jos sulla on toinen ja yritin paikantaa vuotta sillä, että se on selvästi ollut ennen kuin M.A. Numminen teki siitä tech-no -version. Tämäkin vihje johti harhaan, ja paperille pantu 1993 oli kaksi vuotta turhan aikainen. (Itse asiassa tässä googlaillessani tajusin, että se yhtye tosiaan oli Taikapeili ja sekoitin sen taas johonkin toiseen tai kolmanteen (mikä ei ollut kai Movetron mutta jotain vastaavaa), johonkin turhaan joka tapauksessa. Sitäpaitsi wikipedian mukaan tarkoittamani levy tuli 1994 ja sitä myytiin wikipedian mukaan 97 700 kappaletta kun 1995 levyä vain 38 000 kappaletta, eli kukahan siinä oli loppujen lopuksi oikeassa hittilevystä?)
Yritettiin saada pisteitä kaikenmaailman Zen Cafeista ja muista tyttöjen musiikeista.
Visailu alkoi vaipua hälinään ja sen tyyppisiin valitteluihin, että oliko joku 90-luvulla joskus tarpeeksi selvä kuunnellakseen uusia hittejä. Pistelasku kertoi, että olimme kymmenellä pisteellämme vaivaisesti neljänsiä. Joukkueita kyllä oli varmaan parikymmentä, mutta silti. Itse asiassa ne, joiden pöytään en suostunut menemään, pesivät meidät pisteellä.
Voittajan pisteet olivat häkellyttävät 14,5 pojoa 15 mahdollisesta. Sinne menivät 1,5 litraa olutta ja kannustuskaulaliinat. Varmaan tulivat tarpeeseen jos olivat viitsineet kuunnella moista moskaa visan voittoon vaadittavan ajan.
Visa siis meni aivan ok, ja sitten ajoissa nukkumaan! Joukkue kaipaili kuultavakseen Supertrampia, mutta kun sitä ei soitettu, ei sitten.
Lopultakin visa suvaitsi alkaa, hieman myöhässä. Palasin hakemasta tuoppeja, ja pöytäämme oli tunkenut jotain ihmeen minihametyttöjä. Istahdin tyhjään pöytään, haittaisivat vain visailuamme. Onneksi Arska ja Jore ymmärsivät, missä Poikakuoro pelaa tänään.
Visan teema oli sitten näemmä tai kuulemma 90-luku. Tajusin minäkin, ettei hyvä heilu kun sain oppia, että Taikapeili ja ... mikäs se nyt olikaan unohdin jo, siinä oli Fredin tytär kai... olivat eri yhtye. Kysyttiin jotain hittilevyä ja vihjattiin, ettei Neiti groove ole sillä. Mietin että samalla yhtyeellä olisi kappale Jos sulla on toinen ja yritin paikantaa vuotta sillä, että se on selvästi ollut ennen kuin M.A. Numminen teki siitä tech-no -version. Tämäkin vihje johti harhaan, ja paperille pantu 1993 oli kaksi vuotta turhan aikainen. (Itse asiassa tässä googlaillessani tajusin, että se yhtye tosiaan oli Taikapeili ja sekoitin sen taas johonkin toiseen tai kolmanteen (mikä ei ollut kai Movetron mutta jotain vastaavaa), johonkin turhaan joka tapauksessa. Sitäpaitsi wikipedian mukaan tarkoittamani levy tuli 1994 ja sitä myytiin wikipedian mukaan 97 700 kappaletta kun 1995 levyä vain 38 000 kappaletta, eli kukahan siinä oli loppujen lopuksi oikeassa hittilevystä?)
Yritettiin saada pisteitä kaikenmaailman Zen Cafeista ja muista tyttöjen musiikeista.
Visailu alkoi vaipua hälinään ja sen tyyppisiin valitteluihin, että oliko joku 90-luvulla joskus tarpeeksi selvä kuunnellakseen uusia hittejä. Pistelasku kertoi, että olimme kymmenellä pisteellämme vaivaisesti neljänsiä. Joukkueita kyllä oli varmaan parikymmentä, mutta silti. Itse asiassa ne, joiden pöytään en suostunut menemään, pesivät meidät pisteellä.
Voittajan pisteet olivat häkellyttävät 14,5 pojoa 15 mahdollisesta. Sinne menivät 1,5 litraa olutta ja kannustuskaulaliinat. Varmaan tulivat tarpeeseen jos olivat viitsineet kuunnella moista moskaa visan voittoon vaadittavan ajan.
Visa siis meni aivan ok, ja sitten ajoissa nukkumaan! Joukkue kaipaili kuultavakseen Supertrampia, mutta kun sitä ei soitettu, ei sitten.
keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007
maanantaina, marraskuuta 05, 2007
Plant & Krauss
Kappas vain, Robert Plant ja Alison Krauss ovat levyttäneet yhdessä: Raising Sand on albumin nimi. Tässäpä taustatietoa. Hemmetin hyvin kyllä soivat äänet yhteen. Meni välittömästi tilaukseen. Vuoden levy?
Somewhere Back In Time!
Kaleva tänään:"Heavyrockin legenda Iron Maiden konsertoi Helsingin Olympiastadionilla ensi kesänä. Brittikonkarit esiintyvät stadionilla 18. heinäkuuta.
Yhtyeen tuleva Somewhere Back In Time -- World Tour 08 on kaikkien aikojen suurin Pohjoismaissa nähty rock-kiertue.
Yleisö saa jo ennen Suomen-vierailua esimakua Maidenin keikkakunnosta. Yhtye julkaisee helmikuussa tupla-dvd:n Live After Death, jonka myötä starttaa poppoon maailmankiertue.
Kiertueella on määrä matkata ajassa taaksepäin Iron Maidenin historiaan. Konsertit keskittyvät lähes kokonaan yhtyeen 1980-lukuun niin biisivalintojen kuin lavarakennelmienkin osalta.
-- Viime kiertueella aloitimme konsertin esittelemällä uuden albumimme A Matter of Life and Death kokonaisuudessaan. Faneillemme saattaa kuitenkin olla raskasta soittaessamme niin paljon uutta materiaalia, Iron Maidenin Steve Harris perusteli sukellusta bändin 1980-luvun säveliin.
Kiertueen ajan yhtye, kiertuehenkilökunta ja 12 tonnia varusteita matkaavat kaupungista toiseen Iron Maidenille räätälöidyllä Boeing 757 -lentokoneella. Lentokapteenina toimii Iron Maidenin solisti, Astraeus Airlinen kapteeni Bruce Dickinson."
sunnuntai, marraskuuta 04, 2007
Visavoitto 3.11.
Siinä minä olin, residenssini länsisiivessä siemailemassa pullon suusta Bellin viskiä. Päivän olin viettänyt lapioimalla perintösaareni muhevaa multaa. Sain siitä tanakan nälän, jonka taltutin fonduella. Onneksi oli sellaista, eihän fondueta kerta kaikkiaan voi tehdä kuin suoraan Sveitsistä tuodusta juustosta, sanoi mamàn.
Siinä minä olin edelleen. Tähän asti tapahtuminen on siis ollut pelkästään sisäistä. Soitin eräälle menestyneelle tuttavalleni, jonka kanssa olin luvannut tehdä retken paikalliseen yöelämään. Olin hieman helpottunut kun hänellä oli kiireitä. Istuin hetkeksi miettimään netin ääreen, ja sitten se selvisi.
Leijona musavisailee tänä yönä!
Soitin Parkumatille että mennään kymmeneksi Stag's Headiin. Minusta katsoen vainen naapurikortteliin! Istuimme pöytään, kysyin tädiltä ja kyllä kuulemma visa oli tulossa.
Visassa oli kymmenen kysymystä. Selvitimme niistä kahdeksan. Väärin menivät Elviksen ainoa levytetty tangokappale ja Daruden Sandstormin julkaisuvuosi. Tosin jälkimmäisessä tuomarin ääntäminen oli hieman epäselvää, joten jouduin kysymään Matilta minkä niminen kappale oli kyseessä.
Olimme selvinneet kärkikaksikkoon toisen joukkueen kanssa. Muut olivat jääneet pisteissään neljään tai viiteen. Tuomari käski kummastakin joukkueesta tulemaan yhden jäsenen ratkaisemaan voiton. Haluaisin sanoa että taktikoimme, mutta oikeastaan lähdin vainumpijurr intuitiivisesti kävelemään kohti tiskiä, joten löysin itseni ratkaisupisteeltä.
Toinen joukkue oli nimeltään The South's gonna rise again. Tuomari esitti meille kysymyksen. Minä vuonna Marion Rung on syntynyt. Vastasin nopeasti, että 1946. Tuomari kysyi toisen joukkueen edustajan vastausta, ja hän vastasi 1947. Olin lähempänä, koska oikea vastaus oli 1945.
Voitto oli siis fakta. Jokaiselle olut. Ja kuin tilattuna, ovesta saapui kaipaamamme sohelluskonsultti Markku. Sanoin tädille, että hänkin kuuluu joukkueeseemme, ja järjestimme siis pöytäämme kolmannen oluen. Otin siitä tietenkin symbolisesti pienen lorauksen tuoppiini, kuten sopivaa on.
Ilta tästä eteenpäin sujui normaaliin malliin. Naapuripöydässä käytiin kiintoisa psykodraama. Päätimme kannattaa riitelevää blondia. Hänen vastustajansa heitettiin pihalle, joten olimme moraalisesti oikeassa. Muutenkin loppuillan keskustelu edusti intellektuaalisesti ja kvaliteetiltaan ehdottomasti korkeinta tasoa.
Voittomme kunniaksi panen tähän loppuun DDR:n kansallislaulun. Jostain syystä se on ollut tämän viikonlopun hittikappale monissa muissakin paikoissa, joihin kohtalo on minut johdattanut.
Siinä minä olin edelleen. Tähän asti tapahtuminen on siis ollut pelkästään sisäistä. Soitin eräälle menestyneelle tuttavalleni, jonka kanssa olin luvannut tehdä retken paikalliseen yöelämään. Olin hieman helpottunut kun hänellä oli kiireitä. Istuin hetkeksi miettimään netin ääreen, ja sitten se selvisi.
Leijona musavisailee tänä yönä!
Soitin Parkumatille että mennään kymmeneksi Stag's Headiin. Minusta katsoen vainen naapurikortteliin! Istuimme pöytään, kysyin tädiltä ja kyllä kuulemma visa oli tulossa.
Visassa oli kymmenen kysymystä. Selvitimme niistä kahdeksan. Väärin menivät Elviksen ainoa levytetty tangokappale ja Daruden Sandstormin julkaisuvuosi. Tosin jälkimmäisessä tuomarin ääntäminen oli hieman epäselvää, joten jouduin kysymään Matilta minkä niminen kappale oli kyseessä.
Olimme selvinneet kärkikaksikkoon toisen joukkueen kanssa. Muut olivat jääneet pisteissään neljään tai viiteen. Tuomari käski kummastakin joukkueesta tulemaan yhden jäsenen ratkaisemaan voiton. Haluaisin sanoa että taktikoimme, mutta oikeastaan lähdin vain
Toinen joukkue oli nimeltään The South's gonna rise again. Tuomari esitti meille kysymyksen. Minä vuonna Marion Rung on syntynyt. Vastasin nopeasti, että 1946. Tuomari kysyi toisen joukkueen edustajan vastausta, ja hän vastasi 1947. Olin lähempänä, koska oikea vastaus oli 1945.
Voitto oli siis fakta. Jokaiselle olut. Ja kuin tilattuna, ovesta saapui kaipaamamme sohelluskonsultti Markku. Sanoin tädille, että hänkin kuuluu joukkueeseemme, ja järjestimme siis pöytäämme kolmannen oluen. Otin siitä tietenkin symbolisesti pienen lorauksen tuoppiini, kuten sopivaa on.
Ilta tästä eteenpäin sujui normaaliin malliin. Naapuripöydässä käytiin kiintoisa psykodraama. Päätimme kannattaa riitelevää blondia. Hänen vastustajansa heitettiin pihalle, joten olimme moraalisesti oikeassa. Muutenkin loppuillan keskustelu edusti intellektuaalisesti ja kvaliteetiltaan ehdottomasti korkeinta tasoa.
Voittomme kunniaksi panen tähän loppuun DDR:n kansallislaulun. Jostain syystä se on ollut tämän viikonlopun hittikappale monissa muissakin paikoissa, joihin kohtalo on minut johdattanut.
lauantaina, marraskuuta 03, 2007
Jos kerran oikein levykin tehdään (kommentti seksikkyydelle)
Me kuuntelimme tutka-asemien lähettämät uutiset ja lähdimme sitten oleskeluhyttiin. Syötyämme illallisen Arsenjev käytti puheenvuoron: "Rakkaat ystävät, meillä on edessämme 34 päivää kestävä lento. Tämän ajan kuluessa meillä ei valitettavasti ole paljoakaan puuhattavaa. Siitä huolimatta emme aio heittäytyä toimettomiksi, vaan lyhennämme matkaamme järjestämällä keskustelutilaisuuksia. Minä teen aloitteen ja haastan virkaveljeni Lao Tsun kaksinkamppailuun aiheesta "materian aaltoliike". Mehän emme tosin ole täällä missään laboratoriossa, vaan aluksessa joka jatkuvasti etääntyy maasta (...)."Stanislaw Lem, Kuoleman planeetta.
Oltiin heikoilla hangilla
Se oli sitten taas keskiviikko viime keskiviikkona. Ja sehän on yhtä kuin Musavisa. Poikakuoron nimen olisi kyllä voinut ehkä ensimmäisen kerran voinut muuttaa Tyttökuoroksi, koska illan naisitus oli seuraavanlainen: Inksu, Marjo, Satu, Jonze ja Tuomo. Arvoisa Mackan hoiti velvollisuuksiaan jossain kaukana kaukana, ja Mr. Rokken Rolloh vielä kauempana. Eniwei, ryhmädynamiikka kyllä toimi todella hyvin, jokainen toi pisteitä pöytään.
Illan tuomaripariskunta edusti Dead Parrootseja; Gangsta Crapper ja Kalle the Konkari vetivät tiukan ja e r i t t ä i n vaikean visan. Erityisesti eka kierroksella rikottiin jopa ennätyksiä: monta joukkuetta jäi puhtaille nollapisteille! Pienet oli piste-erot muutenkin, toiseksi tulleet Dead Parrootsit ja Väkisinmakuupussi saivat 3 pistettä. Me voitettiin 6 pisteellä. Mutta millainen oli sitten tämä surullisen kuuluisa ensimmäinen kierros? Se oli kuulemma monipuolinen, mutta me harjaantumattomilla korvillamme emme kuulleet kauheasti eroja. Nooh, eipä tuo haittaa, hienosti oikeaan osuneet arvaukset osuivat tarpeeksi kohdalleen. Tiesimme mm. että joku räppäri on esiintynyt tv-sarjassa Kylmä rinki, jonkun afrikkalaisen duon aviosäätykin oli paperilla, Public Enemy ja BodyCount löysivät tiensä vastauspaperille. Hienoin arvaus tuli Jonzelta, kun kysyttiin monesko BodyCountin levy oli kyseessä. Sanoin Jonzelle että laita sinne vaikka joku numero ja Jonze varmoin lottoajan ottein veikkasi numeroa 5. Siitä tuli piste.
Kakkoskierros alkoi rytinällä. Kyseessä oli Cradle of Filth, jonka Tuomon kanssa saimme yhteistoimin oikein. Vierailevan laulajan tunnistaminen sen sijaan aiheutti harmaita hiuksia. Molemmat veikkasi jotain, ja oikea heebo olis ollu ihan ite Valon Ville. No joo, eipä tuokaan haitannu, en minä siitä edes tykkää. Gloria Estefanit Miami Sound Machineineen Santanan kera olivat peruskauraa, kun taas joku yhtye Tanskasta B-52:lla höystettynä vei meidät ihan kuutamolle. Futishörhöilystä saatiin arvauksella puoli pistettä. Ja kierroksen viimeinen kyssä... voi meitä.. tehtiin taas se ikuisuusvirhe, että kysymyksen syvälukeminen jäi tekemättä. Totta hemmetissä me oltais tiedetty että se on Pauli ANTERO Mustajärvi. Tuosta ei kyllä voi syyttää kuin koko joukkuetta. Hyi meitä. Eipä tuo tieto olis kyllä muuttanut tilannetta suuntaan tai toiseen Poikakuoro voitti toisenkin kierroksen kahden kierroksen yhteispisteillä 13,5.
Finaaliin siis päästiin. Ja ihanaa, pääsimme jälleen vastaamaan peli-soundtrack kysymykseen! Kerrankin saatiin moisesta ainakin tuo plussa. Seuraavat kolme kysymystä menivät pöydän alle ja alemmaskin. Kolmen biisin yhteensä yhdeksästä kysymyksestä saimme pisteen vain yhdestä. Ja vastaus oli Beatles. Emme tienneet Bloodhound Gangia, Jay-Z:tä (Tuomo tosin ehdotti tätä, mutta emme uskoneet) emmekä New Model Armya. Viimeinen biisi Sundqvistin Mikan Moottoripyörä -lässytys tiedettiin mennen tullen. Finaalikiekalta saimme pisteitä yhteensä 4+ joka toi meille lopullisen sijan 4. Voittoputki ei mennyt niin sanotusti putkeen.
Illan voittajat Seksipistoolit ja Dead Parroots saivat molemmat 6,5 pistettä ja saivat vielä jatkaa taistelua kaljapalkinnosta. Kaljahanat aukesivat Seksipistooleille, Onnea heille!
Haluan antaa kaksi erityismainintaa illan visasta.
Erityismaininta 1. Eka kierroksen tuomari oli aivan oikeassa siinä, kun sanoi "tuomarilla taitaa olla paska musiikkimaku".
Erityismaininta 2. Cradle of Filth! Me saimme kuulla Cradle of Filthiä!
Kiitos kuitenkin tuomareille, saatiin jälleen uusi voittajajoukkue! Ensi viikolla tuomareina häärääkin sitten Inksu ja minä.
Illan tuomaripariskunta edusti Dead Parrootseja; Gangsta Crapper ja Kalle the Konkari vetivät tiukan ja e r i t t ä i n vaikean visan. Erityisesti eka kierroksella rikottiin jopa ennätyksiä: monta joukkuetta jäi puhtaille nollapisteille! Pienet oli piste-erot muutenkin, toiseksi tulleet Dead Parrootsit ja Väkisinmakuupussi saivat 3 pistettä. Me voitettiin 6 pisteellä. Mutta millainen oli sitten tämä surullisen kuuluisa ensimmäinen kierros? Se oli kuulemma monipuolinen, mutta me harjaantumattomilla korvillamme emme kuulleet kauheasti eroja. Nooh, eipä tuo haittaa, hienosti oikeaan osuneet arvaukset osuivat tarpeeksi kohdalleen. Tiesimme mm. että joku räppäri on esiintynyt tv-sarjassa Kylmä rinki, jonkun afrikkalaisen duon aviosäätykin oli paperilla, Public Enemy ja BodyCount löysivät tiensä vastauspaperille. Hienoin arvaus tuli Jonzelta, kun kysyttiin monesko BodyCountin levy oli kyseessä. Sanoin Jonzelle että laita sinne vaikka joku numero ja Jonze varmoin lottoajan ottein veikkasi numeroa 5. Siitä tuli piste.
Kakkoskierros alkoi rytinällä. Kyseessä oli Cradle of Filth, jonka Tuomon kanssa saimme yhteistoimin oikein. Vierailevan laulajan tunnistaminen sen sijaan aiheutti harmaita hiuksia. Molemmat veikkasi jotain, ja oikea heebo olis ollu ihan ite Valon Ville. No joo, eipä tuokaan haitannu, en minä siitä edes tykkää. Gloria Estefanit Miami Sound Machineineen Santanan kera olivat peruskauraa, kun taas joku yhtye Tanskasta B-52:lla höystettynä vei meidät ihan kuutamolle. Futishörhöilystä saatiin arvauksella puoli pistettä. Ja kierroksen viimeinen kyssä... voi meitä.. tehtiin taas se ikuisuusvirhe, että kysymyksen syvälukeminen jäi tekemättä. Totta hemmetissä me oltais tiedetty että se on Pauli ANTERO Mustajärvi. Tuosta ei kyllä voi syyttää kuin koko joukkuetta. Hyi meitä. Eipä tuo tieto olis kyllä muuttanut tilannetta suuntaan tai toiseen Poikakuoro voitti toisenkin kierroksen kahden kierroksen yhteispisteillä 13,5.
Finaaliin siis päästiin. Ja ihanaa, pääsimme jälleen vastaamaan peli-soundtrack kysymykseen! Kerrankin saatiin moisesta ainakin tuo plussa. Seuraavat kolme kysymystä menivät pöydän alle ja alemmaskin. Kolmen biisin yhteensä yhdeksästä kysymyksestä saimme pisteen vain yhdestä. Ja vastaus oli Beatles. Emme tienneet Bloodhound Gangia, Jay-Z:tä (Tuomo tosin ehdotti tätä, mutta emme uskoneet) emmekä New Model Armya. Viimeinen biisi Sundqvistin Mikan Moottoripyörä -lässytys tiedettiin mennen tullen. Finaalikiekalta saimme pisteitä yhteensä 4+ joka toi meille lopullisen sijan 4. Voittoputki ei mennyt niin sanotusti putkeen.
Illan voittajat Seksipistoolit ja Dead Parroots saivat molemmat 6,5 pistettä ja saivat vielä jatkaa taistelua kaljapalkinnosta. Kaljahanat aukesivat Seksipistooleille, Onnea heille!
Haluan antaa kaksi erityismainintaa illan visasta.
Erityismaininta 1. Eka kierroksen tuomari oli aivan oikeassa siinä, kun sanoi "tuomarilla taitaa olla paska musiikkimaku".
Erityismaininta 2. Cradle of Filth! Me saimme kuulla Cradle of Filthiä!
Kiitos kuitenkin tuomareille, saatiin jälleen uusi voittajajoukkue! Ensi viikolla tuomareina häärääkin sitten Inksu ja minä.
perjantaina, marraskuuta 02, 2007
Musavisa 1.11.2007
Olin ensimmäisenä Semaforissa. Vahvistin itseäni matkalla kahden euron El Maco juniorilla. McDonalds on paras.
Visaa piti joku nainen. Normaalista poiketen dj-paikka oli järjestetty keskelle ravintolaa tavalliseen loosiin. Pöydällä näkyi mikseri ja kamalasti johtoja.
Visan teema näytti olevan 80-luku. Kappaleentunnistuksista tiesimme Herreysin, mutta kysytyn kappaleen nimeksi arvasimme Hey sucker. Se oli selvä, että George Michael ähkii ja yhtye on Wham, mutta sellaisesta ei pisteitä luvattu. Tämän jälkimmäisen kunniaksi voi sanoa, että kasaribasso kuulosti hauskalta kun sen kuuli kunnon laitteiden läpi pitkästä aikaa.
Tulimme kolmansiksi 15 pisteellä. Voittaja sai 17 ja kakkonen 16. Jälkeenpäin tietenkin mietittiin vääriä vastauksia. The house of the rising Sunin 1964 esittäjäksi tuli päähäni Kinks. Mietittiin että ei kai mutta emme keksineet mitään sopivampaakaan. Tuloksia kuunnellessa sitten totesimme, että monikkomuotoiset nimet tekivät aivostoillemme temput.
Dingon soittajat tuntui helpolta kysymykseltä: Neumann, Eve, Jonttu (jörö joulutonttu), Pepe ja Pete Q. Sitten aloimme raapia päätä, että tässä on nyt kaksi basistia joten yksi puuttuu. Eikös siellä ollut toinenkin Pete? Olihan siellä, ja tämä rumpali oli tietenkin Keijo Q. Ajattelin hetken kirjoittaa paperiin rumpalin nimen muinoisella teinityylillä Quuppa, ja kun kaikki oli ohi, otsiamme spedemäisesti läiskytellessämme totesin, että sillä olisi saanut vitaaleja pisteitä.
Tosin onnikin pääsi potkaisemaan. Vannon joukkueen ja Jumalani edessä, etten tiedä mistä keksin että Coco Jambon esitti Mr. President. En voinut tietää, en ainakaan tunnusta.
Satuimme myös keksimään metodin. Kysyttiin minä vuonna Kikan Mä haluun viihdyttää ilmestyi. Vuodet 1987 ja 1988 kilpailivat. Lopulta tehtiin niin, että kukin panee toisen kätensä pöyden alle. Kun lasken kolmeen, kädet lyödään pöytään. Jos pystyssä on yksi sormi, äänestää vuotta 1987 ja jos kaksi, vuotta 1988. Näin voimme luottaa intuitioon ilman toisten häiriötä. Oikea vastaus oli tietenkin 1989, joten se siitä.
Loppuilta meni rattoisasti itse ostettuja oluita juotaessa. Keskustelut koskivat perussettiä: työasioita, alkoholia ja sen myötäsaattamia ilon hetkiä elämässä sekä syöpään kuolemista.
Joukkueemme oli kolmemiehinen: nöyrimmän palvelijanne lisäksi Ari ja Jorma.
Visaa piti joku nainen. Normaalista poiketen dj-paikka oli järjestetty keskelle ravintolaa tavalliseen loosiin. Pöydällä näkyi mikseri ja kamalasti johtoja.
Visan teema näytti olevan 80-luku. Kappaleentunnistuksista tiesimme Herreysin, mutta kysytyn kappaleen nimeksi arvasimme Hey sucker. Se oli selvä, että George Michael ähkii ja yhtye on Wham, mutta sellaisesta ei pisteitä luvattu. Tämän jälkimmäisen kunniaksi voi sanoa, että kasaribasso kuulosti hauskalta kun sen kuuli kunnon laitteiden läpi pitkästä aikaa.
Tulimme kolmansiksi 15 pisteellä. Voittaja sai 17 ja kakkonen 16. Jälkeenpäin tietenkin mietittiin vääriä vastauksia. The house of the rising Sunin 1964 esittäjäksi tuli päähäni Kinks. Mietittiin että ei kai mutta emme keksineet mitään sopivampaakaan. Tuloksia kuunnellessa sitten totesimme, että monikkomuotoiset nimet tekivät aivostoillemme temput.
Dingon soittajat tuntui helpolta kysymykseltä: Neumann, Eve, Jonttu (jörö joulutonttu), Pepe ja Pete Q. Sitten aloimme raapia päätä, että tässä on nyt kaksi basistia joten yksi puuttuu. Eikös siellä ollut toinenkin Pete? Olihan siellä, ja tämä rumpali oli tietenkin Keijo Q. Ajattelin hetken kirjoittaa paperiin rumpalin nimen muinoisella teinityylillä Quuppa, ja kun kaikki oli ohi, otsiamme spedemäisesti läiskytellessämme totesin, että sillä olisi saanut vitaaleja pisteitä.
Tosin onnikin pääsi potkaisemaan. Vannon joukkueen ja Jumalani edessä, etten tiedä mistä keksin että Coco Jambon esitti Mr. President. En voinut tietää, en ainakaan tunnusta.
Satuimme myös keksimään metodin. Kysyttiin minä vuonna Kikan Mä haluun viihdyttää ilmestyi. Vuodet 1987 ja 1988 kilpailivat. Lopulta tehtiin niin, että kukin panee toisen kätensä pöyden alle. Kun lasken kolmeen, kädet lyödään pöytään. Jos pystyssä on yksi sormi, äänestää vuotta 1987 ja jos kaksi, vuotta 1988. Näin voimme luottaa intuitioon ilman toisten häiriötä. Oikea vastaus oli tietenkin 1989, joten se siitä.
Loppuilta meni rattoisasti itse ostettuja oluita juotaessa. Keskustelut koskivat perussettiä: työasioita, alkoholia ja sen myötäsaattamia ilon hetkiä elämässä sekä syöpään kuolemista.
Joukkueemme oli kolmemiehinen: nöyrimmän palvelijanne lisäksi Ari ja Jorma.
torstaina, marraskuuta 01, 2007
Far beyond the Sun
Poikakuoro on näköjään voittanut kun kukaan ei pääse kirjoittamaan. Vai mikä päivä tänään olikaan, oliko jo torstai?
Asiaan. Linkkasin teille kappaleen, joka on pyörinyt päässäni niin monta tuntia, etten osaa laskeakaan. Tällä kertaa sitä ei soita itsensä Ynkka vaan joku Kreikan poika, joka sopisi aistikkaine shortseineen habitukseltaan suoraan Poikakuoron kesäkiertueelle.
Musikologi voisi tutkia mikä tuossa melodiassa on sellaista, että se jää päähän pyörimään ja muistuu mieleen syvästä tuntemattomuudesta hämmästyttämään inehmon, että mistä tuokin voi olla peräisin.
Tai toisaalta kukaan ei ole tainnut enää puhua Poikakuorosta epäseksikkäänä joukkueena, tuota, aika tarkkaan vuoteen. Itse asiassa juurikin jokseenkin vuoteen. Mistähän sekin johtuu?
keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007
tiistaina, lokakuuta 30, 2007
Jumbo voitti viime viikolla
Viime viikon voittaja musavisassa oli siis uusi nimi Jumbo, mikä jäi kertomatta raportissani. Ja mainitaan vielä, että varjofinalisti Pupuliima pärjäsi hyvin, saivat kai saman pistemäärän kuin voittajajoukkue. Visassa kaikki osallistujat pääsivät karkin makuun, kun talo tarjosi isot kulholliset karamellejä joka pöytään!
maanantaina, lokakuuta 29, 2007
Brahestad, talot meren rannalla.
Kaikki raahelaiset tietävät ainakin yhden salaisuuden. Kävin viime viikolla siellä, missä muutuin sisäisesti, lopullisesti...En pääse keskiviikkona musavisailemaan. Matkustan Tuusulanjärven maisemiin. Järnefelt, Halonen, Erkko, Aho, Sibelius ja Mackan.
lauantaina, lokakuuta 27, 2007
Mr. Rocken Rolloh suosittelee.
Helou everybody.Meitsi häipyy kohtsilleen toiselle puollelle tätä rakasta maapalloa. Tuumailemaan ja zuumailemaan, tekemään löytöjä ja hautaamaan menneitä, unelmoimaan tulevia.
Mutta ennenkuin poistun suosittelen kaikille tutustumista Tinariwen orkesterin Aman Iman: Water is Life albumiin. Aivan mielettömän hyvää blueskitarointia afrikan aavikolta. Kyllä, toimii ja hienosti. Jos vasta vuodenpäästä "löydätte" tuon bändin voi joku irvileuka tokaista " sehän on jo vanha juttu". Eli hop hop, kirjastosta tämä löytyy. Tammikuussa olisi Festival in the Desert, jonne voitaisiin tehdä Poikakuoro retki. Liput ovat aika suolaiset mutta jospa niillä rahoilla sitten jotain hyödyllistä tehtäisiin natiiveille.
Voikaa paksusti ja olkaa hyviä häviäjiä (voittoonhan te ette pysty ilman minua) ja lempeitä itseänne kohtaan.
Terve ja kiitos kaloista.
Mutta ennenkuin poistun suosittelen kaikille tutustumista Tinariwen orkesterin Aman Iman: Water is Life albumiin. Aivan mielettömän hyvää blueskitarointia afrikan aavikolta. Kyllä, toimii ja hienosti. Jos vasta vuodenpäästä "löydätte" tuon bändin voi joku irvileuka tokaista " sehän on jo vanha juttu". Eli hop hop, kirjastosta tämä löytyy. Tammikuussa olisi Festival in the Desert, jonne voitaisiin tehdä Poikakuoro retki. Liput ovat aika suolaiset mutta jospa niillä rahoilla sitten jotain hyödyllistä tehtäisiin natiiveille.
Voikaa paksusti ja olkaa hyviä häviäjiä (voittoonhan te ette pysty ilman minua) ja lempeitä itseänne kohtaan.
Terve ja kiitos kaloista.
Paul Di’Anno Tivoli 25.10.2007
Tunnustan: olen äärimmäisen laiska keikoille lähtijä. Tarvitaan erityisen painava syy vetämään minut lämpöisestä lännen lukaalistani pimeään ja tuiverteiseen syysiltaan. Nyt sellainen syy löytyi, kun ex-Maiden laulusolisti Paul Di’Anno yhtyeineen saapui pohjoiseen kaupunkiimme.
Tunnustan edelleen: odotellessani keikkaa syyskuun alusta saakka minulla ei ollut oikein minkäänlaista käsitystä äijän nykykunnosta. Tiesin kyllä miehen edelleen kiertelevän esittämässä sekä soolotuotantoaan että Iron Maidenin kahden ensimmäisen levyn materiaalia. Muistan myös elävästi, kuinka kerran vuosia sitten tallustellessani Oulussa huomioni kiinnittyi keikkajulisteeseen, johon oli Maiden-fontilla painettu Paul Di’Annon nimi. Tuolloin mieleeni tuli, että kappas, tämäkin herra se vielä kiertelee…
Muutama vuosi ajassa eteenpäin. Café Tivoli perjantaina 25.10.2007 kello 23.47. Vähälukuinen, mutta sitäkin innostuneempi yleisö on jo hyvän tovin huudellut Paul Di’Annon nimeä. Valot on himmennetty ja bändi astelee lavalle aloittaen The Ides of Marchin. Kappale vaihtuu lennossa,
Wratchildiksi ja yleisö kuohahtaa herra Di’Annon astellessa lavalle. Ulkomuoto on vuosien saatossa pyöristynyt, pää on kalju, mutta kunto on kova ja energiaa piisaa heti alkutahdeista koko noin puolitoistatuntisen ajan. Hämmästelen: hemmo laulaa loistavasti, jopa paremmin kuin levyillä. Hyväntuulinen Di’Anno vitsailee yleisölle ja on selvästi otettu syystäkin innokkaasta vastaanotosta. Bändi mättää tuhdisti tahtia myös Phantom of the Operan kaltaisissa mutkikkaammissa biiseissä ja Di’Anno toteaakin yhtyeen soittavan myös hänen seuraavalla levyllään. Ennen keikkaa paremmin tietävä kaveri valisti minua bändin koostuvan ainakin Altarian ja Sonata Arctican jäsenistöstä, joten pohjoinen ulottuvuuskin sai edustuksensa.
Maiden-hittien väliin on siroteltu sopivin annoksin myös Di’Annon omaa soolomateriaalia. Ihan ok punkmetallia, jos nyt ei niin kauhean tarttuvaa, niin ei se kuitenkaan pahoinvointiakaan aiheuta. Maiden-rallejahan tänne on tultu kuulemaan, senhän nyt kaikki paikallaolijat tunnustavat.
Virallisen ohjelman päätyttyä yleisö jää mylvimään lavan eteen. Eihän näitä nyt niin vähällä päästetä ja iltakin on vielä nuori. Jälleen mölinä palkitaan ja ensimmäisenä saapuu lavalle bändi aloittaen Transylvanian. Paras on kuitenkin säästetty loppuun: viimeinkin jysähtävät ilmoille Running Freen alkutahdit ja niin saa väki huutaa kurkku suorana I’m running free yeh, I’m running free.. Illan päättää vimmaisena tykityksenä vedetty Blitzkrieg Bop, jonka spiikissä Di’Anno toteaa punkin kuuluvan briteille Ramonesin ollessa ainoa todellinen amerikkalainen punkbändi.
Poistuessani yöhön totean nähneeni loistavan keikan. Täällä, pohjoisessa, keskellä pimeää syksyä. Tivolin eteisen mainosjulisteessa yrittää joku pitkätukkainen television karaokeidolikilpailija esittää hevi-irvistystä.
Sori vaan, kyllä oikea rokkenroll lähtee hiestä, kyyneleistä ja vuosien sitkeästä
työstä. Sen on kulunut ilta osoittanut. Toivottavasti tilaisuus toistuu jäähyväissanojen mukaisesti: see you next year!
Illan biisit. Laitan tähän vain ne tutut Maiden-biisit. Lista on toivottavasti mahdollisimman täydellinen ja järjestys suuntaa antava.
The Ides of March
Wrathchild
Murders in the Rue Morgue
Prowler
Remember Tomorrow
Killers
Transylvania
Sanctuary
Phantom of the Opera
Running Free
Tunnustan edelleen: odotellessani keikkaa syyskuun alusta saakka minulla ei ollut oikein minkäänlaista käsitystä äijän nykykunnosta. Tiesin kyllä miehen edelleen kiertelevän esittämässä sekä soolotuotantoaan että Iron Maidenin kahden ensimmäisen levyn materiaalia. Muistan myös elävästi, kuinka kerran vuosia sitten tallustellessani Oulussa huomioni kiinnittyi keikkajulisteeseen, johon oli Maiden-fontilla painettu Paul Di’Annon nimi. Tuolloin mieleeni tuli, että kappas, tämäkin herra se vielä kiertelee…
Muutama vuosi ajassa eteenpäin. Café Tivoli perjantaina 25.10.2007 kello 23.47. Vähälukuinen, mutta sitäkin innostuneempi yleisö on jo hyvän tovin huudellut Paul Di’Annon nimeä. Valot on himmennetty ja bändi astelee lavalle aloittaen The Ides of Marchin. Kappale vaihtuu lennossa,
Wratchildiksi ja yleisö kuohahtaa herra Di’Annon astellessa lavalle. Ulkomuoto on vuosien saatossa pyöristynyt, pää on kalju, mutta kunto on kova ja energiaa piisaa heti alkutahdeista koko noin puolitoistatuntisen ajan. Hämmästelen: hemmo laulaa loistavasti, jopa paremmin kuin levyillä. Hyväntuulinen Di’Anno vitsailee yleisölle ja on selvästi otettu syystäkin innokkaasta vastaanotosta. Bändi mättää tuhdisti tahtia myös Phantom of the Operan kaltaisissa mutkikkaammissa biiseissä ja Di’Anno toteaakin yhtyeen soittavan myös hänen seuraavalla levyllään. Ennen keikkaa paremmin tietävä kaveri valisti minua bändin koostuvan ainakin Altarian ja Sonata Arctican jäsenistöstä, joten pohjoinen ulottuvuuskin sai edustuksensa.
Maiden-hittien väliin on siroteltu sopivin annoksin myös Di’Annon omaa soolomateriaalia. Ihan ok punkmetallia, jos nyt ei niin kauhean tarttuvaa, niin ei se kuitenkaan pahoinvointiakaan aiheuta. Maiden-rallejahan tänne on tultu kuulemaan, senhän nyt kaikki paikallaolijat tunnustavat.
Virallisen ohjelman päätyttyä yleisö jää mylvimään lavan eteen. Eihän näitä nyt niin vähällä päästetä ja iltakin on vielä nuori. Jälleen mölinä palkitaan ja ensimmäisenä saapuu lavalle bändi aloittaen Transylvanian. Paras on kuitenkin säästetty loppuun: viimeinkin jysähtävät ilmoille Running Freen alkutahdit ja niin saa väki huutaa kurkku suorana I’m running free yeh, I’m running free.. Illan päättää vimmaisena tykityksenä vedetty Blitzkrieg Bop, jonka spiikissä Di’Anno toteaa punkin kuuluvan briteille Ramonesin ollessa ainoa todellinen amerikkalainen punkbändi.
Poistuessani yöhön totean nähneeni loistavan keikan. Täällä, pohjoisessa, keskellä pimeää syksyä. Tivolin eteisen mainosjulisteessa yrittää joku pitkätukkainen television karaokeidolikilpailija esittää hevi-irvistystä.
Sori vaan, kyllä oikea rokkenroll lähtee hiestä, kyyneleistä ja vuosien sitkeästä
työstä. Sen on kulunut ilta osoittanut. Toivottavasti tilaisuus toistuu jäähyväissanojen mukaisesti: see you next year!
Illan biisit. Laitan tähän vain ne tutut Maiden-biisit. Lista on toivottavasti mahdollisimman täydellinen ja järjestys suuntaa antava.
The Ides of March
Wrathchild
Murders in the Rue Morgue
Prowler
Remember Tomorrow
Killers
Transylvania
Sanctuary
Phantom of the Opera
Running Free
perjantaina, lokakuuta 26, 2007
Parhaat kitaravideot (shreads)
Ei jum........ heh heh , aivan uskomattomia pätkiä. Angus Young, Eddie VanHalen, Slash....
mielettömän hauskoja.
Joku suomalainen jantsanteri soittanu ite kitarakuviot (ja osittain muutkin musat) uudestaan, leikannu hauskasti.
Klassikko matskua.
Tässä siis tekijä.
mielettömän hauskoja.
Joku suomalainen jantsanteri soittanu ite kitarakuviot (ja osittain muutkin musat) uudestaan, leikannu hauskasti.
Klassikko matskua.
Tässä siis tekijä.
Tähtiä Kauppayhtiöllä
Viime viikkosen yleisömenestyksen jälkeen tuntui kuin väkeä olisi ollut vähemmän, mutta oli joukkueita silti jotain kakskymmentä, minun laskelmien mukaan. Sehän se vaikutti tähän virhearvioon kun Mackan oli pois, ja me pelattiin vajaalla miehityksellä. Mackan, vi längtade efter dig!
Kohdattiin sitten tilanne itse kukin, pyyhittiin kyyneleet ja ruvettiin kirjottelemaan vastauksia kysymyspaperiin. Olipa vain hyvän visan laatineet tuomarit! Sitä me siinä kans päiviteltiin. Teemana oli tähdet ja avaruus.
Eka kierros ” Planetaario” meni meillä lämmitellessä, saatiin tasan puolet oikein. ”Onko lasi puolet tyhjä vai puolet tännä?”, voipi tietenkin kysyä. Ekaksi soi sellaisen bändin musiikki kuin Mercury Rev. Sitä ei tiedetty, mutta yhteys Flaming Lipsiin löyty meidänkin papereissa. Sitten, Mars Voltan taustat oli Jahilla hallussa. Hän tiesi jopa basistin, Flean. Vähän harmittaa, kun Gustav Holstia ei tajuttu. Olishan sen voinu päätellä tuosta kierroksen otsikosta, jos ois ollu yritystä, että häiskän The Planets siellä soi. Neptunes oli puolestaan miksannut Stevie Wonderin laulaman pätkän, sen jota sämplätty Kanye Westin Strongerissa. Viimesessä kysymysosiossa kaikki vissiin tunnisti laulajaksi Kikan ja sanottajaksi Juha Vainion. Kikka kuoli vuonna 2005. Sitä me arvottiin, ja hetken paperissa luki juuri tuo vuosi, mutta ei tarpeeksi kauaa.
Toinen kierros ”Tähtikaaren taa” meni hyvin. Tunnistettiin Star Trek, Jamiroquai, Waltari ja Prodigy. Satu päätteli aika virtuoottisesti viimesen kysymyksen, että sen täytyy olla Linnunradan käsikirja liftareille –elokuvasta, kun kerran aihepiiri on tämä. Musiikkina soi siis Air. Meinas kyllä mennä niin sanotusti tyhyjän värkkäykseksi, kun ruvettiin pingottamaan, että mitä levyjä ne nyt on julkassu ja mikä se on se uusin. Jontze hoksas, että ei tässä sellasia ees kysytä. Riittää ku laittaa, että Air on kyseessä. Ja niin oli kolme pistettä siitä kysymyksestä plakkarissa. Imaginaarisen henkilökohtaisen plussan otan kuiten siitä, että lopulta muistin, että Airin uusin levy on Pocket Symphony. Tähän toiseen kierrokseen kuului myös sellanen täyttötehtävä, jossa piti tietää puuttuvia tähtiä. Nyt harmittaa –kategoriaan jäi tästä paperista ainoastaan yks kirjotusasu, Nirvanan Kris[t].
Kohdattiin sitten tilanne itse kukin, pyyhittiin kyyneleet ja ruvettiin kirjottelemaan vastauksia kysymyspaperiin. Olipa vain hyvän visan laatineet tuomarit! Sitä me siinä kans päiviteltiin. Teemana oli tähdet ja avaruus.
Eka kierros ” Planetaario” meni meillä lämmitellessä, saatiin tasan puolet oikein. ”Onko lasi puolet tyhjä vai puolet tännä?”, voipi tietenkin kysyä. Ekaksi soi sellaisen bändin musiikki kuin Mercury Rev. Sitä ei tiedetty, mutta yhteys Flaming Lipsiin löyty meidänkin papereissa. Sitten, Mars Voltan taustat oli Jahilla hallussa. Hän tiesi jopa basistin, Flean. Vähän harmittaa, kun Gustav Holstia ei tajuttu. Olishan sen voinu päätellä tuosta kierroksen otsikosta, jos ois ollu yritystä, että häiskän The Planets siellä soi. Neptunes oli puolestaan miksannut Stevie Wonderin laulaman pätkän, sen jota sämplätty Kanye Westin Strongerissa. Viimesessä kysymysosiossa kaikki vissiin tunnisti laulajaksi Kikan ja sanottajaksi Juha Vainion. Kikka kuoli vuonna 2005. Sitä me arvottiin, ja hetken paperissa luki juuri tuo vuosi, mutta ei tarpeeksi kauaa.
Toinen kierros ”Tähtikaaren taa” meni hyvin. Tunnistettiin Star Trek, Jamiroquai, Waltari ja Prodigy. Satu päätteli aika virtuoottisesti viimesen kysymyksen, että sen täytyy olla Linnunradan käsikirja liftareille –elokuvasta, kun kerran aihepiiri on tämä. Musiikkina soi siis Air. Meinas kyllä mennä niin sanotusti tyhyjän värkkäykseksi, kun ruvettiin pingottamaan, että mitä levyjä ne nyt on julkassu ja mikä se on se uusin. Jontze hoksas, että ei tässä sellasia ees kysytä. Riittää ku laittaa, että Air on kyseessä. Ja niin oli kolme pistettä siitä kysymyksestä plakkarissa. Imaginaarisen henkilökohtaisen plussan otan kuiten siitä, että lopulta muistin, että Airin uusin levy on Pocket Symphony. Tähän toiseen kierrokseen kuului myös sellanen täyttötehtävä, jossa piti tietää puuttuvia tähtiä. Nyt harmittaa –kategoriaan jäi tästä paperista ainoastaan yks kirjotusasu, Nirvanan Kris[t].
Finaali oli vaikia. Radioheadin jäsenistä ei muistunu mieleen ku Thom Yorke. Levyjä niillä on seitsemän, ja tässä Jah osukin oikeaan. Matti Johannes Koivu tunnistettiin, mutta ei sitten oikein muuta. No, tuli sieltä jotain hajapisteitä, mutta en jaksa nyt enää skrivata. Ei siis voitettu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)