Visavoitto 3.11.

Siinä minä olin, residenssini länsisiivessä siemailemassa pullon suusta Bellin viskiä. Päivän olin viettänyt lapioimalla perintösaareni muhevaa multaa. Sain siitä tanakan nälän, jonka taltutin fonduella. Onneksi oli sellaista, eihän fondueta kerta kaikkiaan voi tehdä kuin suoraan Sveitsistä tuodusta juustosta, sanoi mamàn.

Siinä minä olin edelleen. Tähän asti tapahtuminen on siis ollut pelkästään sisäistä. Soitin eräälle menestyneelle tuttavalleni, jonka kanssa olin luvannut tehdä retken paikalliseen yöelämään. Olin hieman helpottunut kun hänellä oli kiireitä. Istuin hetkeksi miettimään netin ääreen, ja sitten se selvisi.

Leijona musavisailee tänä yönä!

Soitin Parkumatille että mennään kymmeneksi Stag's Headiin. Minusta katsoen vainen naapurikortteliin! Istuimme pöytään, kysyin tädiltä ja kyllä kuulemma visa oli tulossa.

Visassa oli kymmenen kysymystä. Selvitimme niistä kahdeksan. Väärin menivät Elviksen ainoa levytetty tangokappale ja Daruden Sandstormin julkaisuvuosi. Tosin jälkimmäisessä tuomarin ääntäminen oli hieman epäselvää, joten jouduin kysymään Matilta minkä niminen kappale oli kyseessä.

Olimme selvinneet kärkikaksikkoon toisen joukkueen kanssa. Muut olivat jääneet pisteissään neljään tai viiteen. Tuomari käski kummastakin joukkueesta tulemaan yhden jäsenen ratkaisemaan voiton. Haluaisin sanoa että taktikoimme, mutta oikeastaan lähdin vain umpijurr intuitiivisesti kävelemään kohti tiskiä, joten löysin itseni ratkaisupisteeltä.

Toinen joukkue oli nimeltään The South's gonna rise again. Tuomari esitti meille kysymyksen. Minä vuonna Marion Rung on syntynyt. Vastasin nopeasti, että 1946. Tuomari kysyi toisen joukkueen edustajan vastausta, ja hän vastasi 1947. Olin lähempänä, koska oikea vastaus oli 1945.

Voitto oli siis fakta. Jokaiselle olut. Ja kuin tilattuna, ovesta saapui kaipaamamme sohelluskonsultti Markku. Sanoin tädille, että hänkin kuuluu joukkueeseemme, ja järjestimme siis pöytäämme kolmannen oluen. Otin siitä tietenkin symbolisesti pienen lorauksen tuoppiini, kuten sopivaa on.

Ilta tästä eteenpäin sujui normaaliin malliin. Naapuripöydässä käytiin kiintoisa psykodraama. Päätimme kannattaa riitelevää blondia. Hänen vastustajansa heitettiin pihalle, joten olimme moraalisesti oikeassa. Muutenkin loppuillan keskustelu edusti intellektuaalisesti ja kvaliteetiltaan ehdottomasti korkeinta tasoa.

Voittomme kunniaksi panen tähän loppuun DDR:n kansallislaulun. Jostain syystä se on ollut tämän viikonlopun hittikappale monissa muissakin paikoissa, joihin kohtalo on minut johdattanut.