Markon raporttia odotellessa voitte tyydyttää tiedonnälkäänne listoilla. Kesällä HeSarin järjestämän Rakkaimmat rockit äänestyksen voiton nappasi Hurriganesin nenän edestä Pelle. Tänä vuonna Härmän punk-scene täyttää 30 vuotta. Yle on pistänyt ihan kohtuullisella informaatiolla ladatun punkpaketin sivustoilleen. Painelkaa karttaa ja lukekaa hienoja punk muisteloita, joita eri ikäiset ihmiset ovat sinne pistäneet, tuttujakin voitte bongata. Mutta. Kukas se taas nappasikaan Punklandian biisiäänestyksen ykkösen.
Itse diggasin aina punk-rockista enempi kuin tiedostavasta hc-kaahauksesta. Rock on kuitenkin hauskanpitoa ja rock- etu/taka -liitettä varsin huolimattomasti viljellään. Kyllähän omat juurenikin ovat tuhdisti tuossa punk-rockissa. Ei tarvinnut mennä opistoon opiskelemaan kitaransoittoa tai tekstien tekemistä. Sähkis käteen, särkijä päälle ja rämpyttämään. Ei musta hyvää soittajaa ole vieläkään tullut mutta aivan loistava rock-rämpyttäjä.
Suomalainen punk-rock elää ja hengittää nykypäivinäkin varsin hyvin ja Pelle näyttää nynnyille esimerkkiä vaihtoehtoisesta elämäntavasta. Ei o pakko laittaa toppahousuja jalkaan ja alkaa kuunnella Eppuja.
Kannattaa kuunnella Pellen uusin tuotos ; Pelle Miljoona Unabomber. Ihan täyttä tavaraa, joka lasauttaa nuoremille punkkareille savet lahkeeseen.
9 kommenttia:
"Nöyränä ja rispektillä mä otan tän vastaan."
Eix Pelle sit oo tiedostava? Hä? Rattus on rautaa!
On, tietenkin, ja nimenomaan rokkia, ei mitään hc:tä.
Onhan DK myös tiedostava ja rokkia kanssa.
DK,
Donkey Konga? Derveet Kädet? Depeche Kode? Danskan Kruunu?
Minä näin ensimmäisen punkkarin, kun muutin Suomeen. Luulin sitä aluksi jotenkin raahelaiseksi ilmiöksi. Kummatin punkkaria taidettiin jopa vähän pelätä.
Kauan sitten Lontoossa toivoin näkeväni aitoja Lontoon punkkareita. Ei näkynyt muualla kuin postikorteissa.
Suomipunkin onkelma onkin juuri siinä, että se oli aika pitkälle... rokkia. HC sitten vasta on punkkia tai lähinnähän se oli seuraus punkin lässähtämisestä. Tuli juuri käytyä katsomassa kaverin luona American Hard Core-dokkari. Osattiin sitä muuallakin.
Täällä oli yksi pesunkestävä punkkari. Heilui aina keikoilla tukevassa humalassa ja samassa kunnossa arkena kaupungilla, keesi pystyssä ja nahkarotsista olisi riittänyt lukemista pariksiskin illaksi. Mihinkä lie kadonnut...
Vielä eläviä punkkareita löytyy tätä nykyä parhaiten Berliinistä. Nelikymppisiä nuoria, jotka usein kulkevat kiljutonkkien ja suurten, vapaina juoksevien koirien kanssa pitkin kaupungin itäisiä lähiöitä.
Kauniina kesäpäivinä tulevat jopa turistien iloksi vanhan DDR:n kovaan ytimeen Alexanderplatzin ja TV-tornin väliselle nurtsille muistelemaan menneitä.
Talvella nuoriso pysyy vallatuissa taloissa lämmittelemässä ja tekemässä kiljua varastoon.
Minä en tiedä punkista mitään, mutta serkkupoika julkaisi 80-luvulla Rovaniemellä Rabbi -punklehteä. Sitä lehteä arvostaisivat aidot derkkupunkitkin.
Aijaa, vai niin.
Lähetä kommentti