Musavisa 14.11.2007

Niin saapui jälleen keskiviikko perinteisine harrasterientoineen. Hyvin menneiden treenien ja lyhyen tauon jälkeen suunnistin aina yhtä viihtyisään Kauppayhtiöön istahtaen kaakaokupin kanssa pöytään odottelemaan illan päätapahtuman alkua. Iltaa tuomaroisi dynaaminen duo The Jasmin Mäntylöistä, joten edessä olisi varmasti mielenkiintoinen ilta. Pöytämme olisi jälleen täysi, koskapa Jahin vielä reissatessa liittyi joukkueeseen jälleen myös punatukkainen rokkisoturitar.

Illan ensimmäinen yksilökysymys meni allekirjoittaneelta autuaasti ohi. Näin kävi myös toisella kerralla ja aina yhtä hyödylliset biohajoavat roskapussit päätyivät tietävämpiin käsiin. Pian pöytään jaettiin varsinainen vastauspaperi ja illan visa alkoi. Ensimmäinen kysymys tuotti Jean Sibeliuksesta yhden pisteen, mutta Leif Lindgrenin laulelut tiedettiin jo paremmin.

Kentin ruotsinsuomalaisia soittajia muistimme tasa yhden, emmekä tienneet kuka keksi bändin nimen, montako henkilöä tarvittiin pystyttämään bändin keikkatelttaa. Siviiliammattikysymykseen tarjottu aina takuuvarma opettajakin osui harhaan. Piste tästä nyt kuitenkin.

Neloskysymyksessä tunnistimme Manu Chaon ja allekirjoittaneen intuitio kertoi hemmon tehneen musiikkia fudisvirtuoosi Diego Maradonasta kertovaan dokkariin.

Kierrokseen kuului myös anagrammipuuhis, jonka saimme kiireestä ja vaikeudesta huolimatta loppujen lopuksi kohtuudella täytettyä. Ensimmäisen kierroksen voitimme, muistaakseni.

Kakkoskierrosta hallitsivat itäisen Euroopan sävelet. Soundtrack-kysymysten kohdalla sain jälleen huomata katsovani ainakin väärissä maanosissa väärinä vuosikymmeninä tehtyjä elokuvia, joissa väärät artistit laulelevat vääriä lauluja...
No, yleisesti ottaen kohtuudella tästä kuitenkin uutteralla yhteispohdinnalla selvittiin, vaikka pietarilainen underground-ska ja venäläiset klassikkokirjailijat eivät aivan omiin aktiiviharrasteisiini kuulukaan. Suuri Kapteeni tykitti jatsipuuhapaperin soittimet oikeille soittajille ja se paransikin kakkoskierroksen pistemääräämme luultavasti ratkaiseviin lukemiin. Kapteeni iloitsi lisäksi Cannonball Adderleyn ja Herbie Hancockin soidessa väliaikamusiikkina.

Alkukierrosten voitto toi hilpeää mieltä finaalin odotteluun. Kierros alkoi komealla Laatokka-laululla. Hetki miettimistä ja kirjasimme säveltäjäksi Oskar Merikannon ja miehen työksi kanttorin tehtävät. Laulaja Jaakko Ryhästä emme tunnistaneet, mutta Ruotsin ja Novgorodin välinen rauhansopimus sentään muistettiin.

Kakkoskysymyksessä soitellut Riitta Paakki osoittautui joukkueelle tuntemattomaksi. Sibelius-Akatemia sentään osui oikeaan. Myös veikkaamalla voi voittaa, heh.

Kolmannessa kysymyksessä soi yhteiskunnallisesti tiedostava saksalaislaulu. Musavisojen kantatekstittäjä Bertolt Brech jäi tällä kertaa tunnistamatta allekirjoittaneen hämäännyttyä tekstin voimakkaista kannanotoista, jonka seurauksena paperiin tuli raapustettua siinä vaiheessa komealta kalskahtanut Karl Marx. Onneksi laulajan puoluekanta ja yhtyeen suomeksi esittänyt Agit Prop tiedettiin tai arvattiin.

Viimeinen kysymys toi pyöreät nollat. Kantaaottavalta kuulostanut laulaja ei tullutkaan Chilestä vaan Nicaraguasta. Itse luin kyllä myös kysytystä tukikonsertista, mutta muistiin ei vaan rekisteröitynyt konsertin kohde eli Felix-myrskyn uhrit. Laulussa mainitun runoilijan kuolintapakaan ei meille auennut, kuten ei Grammy-palkittu rintasyöpäaktivistikaan. Olosuhteisiin nähden finaali meni kuitenkin hyvin. Toistaiseksi voitti täpärällä, mutta kuitenkin tarpeeksi suurella 1+ pisteen erolla. Itse olimme yhdessä naapuripöydän Parroots-poppoon kanssa kakkosina. Ei huono, toteaisin.

Niinpä kului jälleen yksi ilta musavisassa ja jälleen oli hyvä poistua talviseen iltaan. Kiitän jälleen tuomaristoa sekä muuta joukkuetta. Kiitos, kumarrus ja kuittaus täältä lännestä.

Edit klo 19.22: pikku lisäyksenä vielä illan muistilappuun muotoiltu perinteinen iskulause.