lauantaina, marraskuuta 03, 2007

Oltiin heikoilla hangilla

Se oli sitten taas keskiviikko viime keskiviikkona. Ja sehän on yhtä kuin Musavisa. Poikakuoron nimen olisi kyllä voinut ehkä ensimmäisen kerran voinut muuttaa Tyttökuoroksi, koska illan naisitus oli seuraavanlainen: Inksu, Marjo, Satu, Jonze ja Tuomo. Arvoisa Mackan hoiti velvollisuuksiaan jossain kaukana kaukana, ja Mr. Rokken Rolloh vielä kauempana. Eniwei, ryhmädynamiikka kyllä toimi todella hyvin, jokainen toi pisteitä pöytään.

Illan tuomaripariskunta edusti Dead Parrootseja; Gangsta Crapper ja Kalle the Konkari vetivät tiukan ja e r i t t ä i n vaikean visan. Erityisesti eka kierroksella rikottiin jopa ennätyksiä: monta joukkuetta jäi puhtaille nollapisteille! Pienet oli piste-erot muutenkin, toiseksi tulleet Dead Parrootsit ja Väkisinmakuupussi saivat 3 pistettä. Me voitettiin 6 pisteellä. Mutta millainen oli sitten tämä surullisen kuuluisa ensimmäinen kierros? Se oli kuulemma monipuolinen, mutta me harjaantumattomilla korvillamme emme kuulleet kauheasti eroja. Nooh, eipä tuo haittaa, hienosti oikeaan osuneet arvaukset osuivat tarpeeksi kohdalleen. Tiesimme mm. että joku räppäri on esiintynyt tv-sarjassa Kylmä rinki, jonkun afrikkalaisen duon aviosäätykin oli paperilla, Public Enemy ja BodyCount löysivät tiensä vastauspaperille. Hienoin arvaus tuli Jonzelta, kun kysyttiin monesko BodyCountin levy oli kyseessä. Sanoin Jonzelle että laita sinne vaikka joku numero ja Jonze varmoin lottoajan ottein veikkasi numeroa 5. Siitä tuli piste.


Kakkoskierros alkoi rytinällä. Kyseessä oli Cradle of Filth, jonka Tuomon kanssa saimme yhteistoimin oikein. Vierailevan laulajan tunnistaminen sen sijaan aiheutti harmaita hiuksia. Molemmat veikkasi jotain, ja oikea heebo olis ollu ihan ite Valon Ville. No joo, eipä tuokaan haitannu, en minä siitä edes tykkää. Gloria Estefanit Miami Sound Machineineen Santanan kera olivat peruskauraa, kun taas joku yhtye Tanskasta B-52:lla höystettynä vei meidät ihan kuutamolle. Futishörhöilystä saatiin arvauksella puoli pistettä. Ja kierroksen viimeinen kyssä... voi meitä.. tehtiin taas se ikuisuusvirhe, että kysymyksen syvälukeminen jäi tekemättä. Totta hemmetissä me oltais tiedetty että se on Pauli ANTERO Mustajärvi. Tuosta ei kyllä voi syyttää kuin koko joukkuetta. Hyi meitä. Eipä tuo tieto olis kyllä muuttanut tilannetta suuntaan tai toiseen Poikakuoro voitti toisenkin kierroksen kahden kierroksen yhteispisteillä 13,5.

Finaaliin siis päästiin. Ja ihanaa, pääsimme jälleen vastaamaan peli-soundtrack kysymykseen! Kerrankin saatiin moisesta ainakin tuo plussa. Seuraavat kolme kysymystä menivät pöydän alle ja alemmaskin. Kolmen biisin yhteensä yhdeksästä kysymyksestä saimme pisteen vain yhdestä. Ja vastaus oli Beatles. Emme tienneet Bloodhound Gangia, Jay-Z:tä (Tuomo tosin ehdotti tätä, mutta emme uskoneet) emmekä New Model Armya. Viimeinen biisi Sundqvistin Mikan Moottoripyörä -lässytys tiedettiin mennen tullen. Finaalikiekalta saimme pisteitä yhteensä 4+ joka toi meille lopullisen sijan 4. Voittoputki ei mennyt niin sanotusti putkeen.

Illan voittajat Seksipistoolit ja Dead Parroots saivat molemmat 6,5 pistettä ja saivat vielä jatkaa taistelua kaljapalkinnosta. Kaljahanat aukesivat Seksipistooleille, Onnea heille!

Haluan antaa kaksi erityismainintaa illan visasta.
Erityismaininta 1. Eka kierroksen tuomari oli aivan oikeassa siinä, kun sanoi "tuomarilla taitaa olla paska musiikkimaku".
Erityismaininta 2. Cradle of Filth! Me saimme kuulla Cradle of Filthiä!

Kiitos kuitenkin tuomareille, saatiin jälleen uusi voittajajoukkue! Ensi viikolla tuomareina häärääkin sitten Inksu ja minä.

1 kommentti:

Mackan kirjoitti...

Harmi nuo nollapisteet! Olen jo pitkään suunnitellut soittavai Musavisassa suosikkiyhtyettäni Popedaa. Siinäpä kunnon bändi, OIKEAA HIKISTÄ ROCK AND ROLLIA SATTANA!!

Top-5

1. Mustikat ja vaniljakastike 2. Discografioiden kuuntelu 3. Tampere 4. Kevät 5. Alut Pitkästä aikaa. Innostuin kirjoittamaan, kun kaverini ...