Paul Di’Anno Tivoli 25.10.2007

Tunnustan: olen äärimmäisen laiska keikoille lähtijä. Tarvitaan erityisen painava syy vetämään minut lämpöisestä lännen lukaalistani pimeään ja tuiverteiseen syysiltaan. Nyt sellainen syy löytyi, kun ex-Maiden laulusolisti Paul Di’Anno yhtyeineen saapui pohjoiseen kaupunkiimme.

Tunnustan edelleen: odotellessani keikkaa syyskuun alusta saakka minulla ei ollut oikein minkäänlaista käsitystä äijän nykykunnosta. Tiesin kyllä miehen edelleen kiertelevän esittämässä sekä soolotuotantoaan että Iron Maidenin kahden ensimmäisen levyn materiaalia. Muistan myös elävästi, kuinka kerran vuosia sitten tallustellessani Oulussa huomioni kiinnittyi keikkajulisteeseen, johon oli Maiden-fontilla painettu Paul Di’Annon nimi. Tuolloin mieleeni tuli, että kappas, tämäkin herra se vielä kiertelee…

Muutama vuosi ajassa eteenpäin. Café Tivoli perjantaina 25.10.2007 kello 23.47. Vähälukuinen, mutta sitäkin innostuneempi yleisö on jo hyvän tovin huudellut Paul Di’Annon nimeä. Valot on himmennetty ja bändi astelee lavalle aloittaen The Ides of Marchin. Kappale vaihtuu lennossa,
Wratchildiksi ja yleisö kuohahtaa herra Di’Annon astellessa lavalle. Ulkomuoto on vuosien saatossa pyöristynyt, pää on kalju, mutta kunto on kova ja energiaa piisaa heti alkutahdeista koko noin puolitoistatuntisen ajan. Hämmästelen: hemmo laulaa loistavasti, jopa paremmin kuin levyillä. Hyväntuulinen Di’Anno vitsailee yleisölle ja on selvästi otettu syystäkin innokkaasta vastaanotosta. Bändi mättää tuhdisti tahtia myös Phantom of the Operan kaltaisissa mutkikkaammissa biiseissä ja Di’Anno toteaakin yhtyeen soittavan myös hänen seuraavalla levyllään. Ennen keikkaa paremmin tietävä kaveri valisti minua bändin koostuvan ainakin Altarian ja Sonata Arctican jäsenistöstä, joten pohjoinen ulottuvuuskin sai edustuksensa.

Maiden-hittien väliin on siroteltu sopivin annoksin myös Di’Annon omaa soolomateriaalia. Ihan ok punkmetallia, jos nyt ei niin kauhean tarttuvaa, niin ei se kuitenkaan pahoinvointiakaan aiheuta. Maiden-rallejahan tänne on tultu kuulemaan, senhän nyt kaikki paikallaolijat tunnustavat.

Virallisen ohjelman päätyttyä yleisö jää mylvimään lavan eteen. Eihän näitä nyt niin vähällä päästetä ja iltakin on vielä nuori. Jälleen mölinä palkitaan ja ensimmäisenä saapuu lavalle bändi aloittaen Transylvanian. Paras on kuitenkin säästetty loppuun: viimeinkin jysähtävät ilmoille Running Freen alkutahdit ja niin saa väki huutaa kurkku suorana I’m running free yeh, I’m running free.. Illan päättää vimmaisena tykityksenä vedetty Blitzkrieg Bop, jonka spiikissä Di’Anno toteaa punkin kuuluvan briteille Ramonesin ollessa ainoa todellinen amerikkalainen punkbändi.

Poistuessani yöhön totean nähneeni loistavan keikan. Täällä, pohjoisessa, keskellä pimeää syksyä. Tivolin eteisen mainosjulisteessa  yrittää joku pitkätukkainen television karaokeidolikilpailija esittää hevi-irvistystä. 
Sori vaan, kyllä oikea rokkenroll lähtee hiestä, kyyneleistä ja vuosien sitkeästä 
työstä. Sen on kulunut ilta osoittanut. Toivottavasti tilaisuus toistuu jäähyväissanojen mukaisesti: see you next year!

Illan biisit. Laitan tähän vain ne tutut Maiden-biisit. Lista on toivottavasti mahdollisimman täydellinen ja järjestys suuntaa antava.

The Ides of March
Wrathchild
Murders in the Rue Morgue
Prowler
Remember Tomorrow
Killers
Transylvania
Sanctuary
Phantom of the Opera
Running Free