Ollessani päivällä kaupungilla, käveli minua vastaan tyttö, joka plaraili cd:n kansivihkosta ja samalla hyräili aika tutunkuuloista laulua. Visoissa teräväksi virittäytynyt mieleni tunnisti kappaleen silmänräpäyksessä. Minun oli hillittävä itseäni, etten olisi keskellä vilkasta kävelykatua ilmaisen kaljan toivossa nostanut kättäni ylös ja karjaissut The Smiths: There is a light that never goes out! Tyttönen siis hyräili The Smithsiä, ja vaikka kyseessä ei mikään minun ykkössuosikkibändini olekaan, piristi se kummasti harmaata syysiltapäivää, koska onhan The Smithsiä hyräilevässä tytössä jotain älyttömän söpöä.
Lisäksi kirjaston poistomyynnistä löytyi kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimuksen klassikko, mitä pimenevinä iltoina tullee tutkittua suurennuslasin kanssa, jotta oppisi tulkitsemaan ympäristöään vapaana väärästä tietoisuudesta.
Nyt kuuntelemaan kiikkutuolin narinaa.
1 kommentti:
Tämä biisi on kyllä parhautta!
Lähetä kommentti