Nina Simone
Duran Duran
Ann-Margret
600 kilon sirkkeli ja kiroileva museomestari
Partisan
torstaina, joulukuuta 15, 2011
keskiviikkona, joulukuuta 14, 2011
Räppäribingo
Olen pidättäytynyt jakamasta tätä videota tänne, ettei tulisi liikaa räppiä, mutta ei pysty. Suomiräpin pelastajat Ruger Hauer ja skene, joka elää ja voi paksusti. Bongaa videolta myös räppäri(t). Montako saat oikein? Ja onko mennyt vielä totaalisesti ohi? Miten voi olla? Et ole kartalla. Varsinkaan, jos et bongaa yhtäkään. Räppäriä.
perjantaina, joulukuuta 02, 2011
torstaina, joulukuuta 01, 2011
Formaattikeskustelua
"Ginger Terror wrote: cd:eitä
Musta Gestapo wrote: (sormea heilutteleva hymiö)
Ginger Terror wrote: Mitäs?
Musta Gestapo wrote: Epätrendikäs formaatti.
Jokke wrote: Ja kaiken lisäksi se kirjoitetaan cd:itä.
Gugge Sandström wrote: Nyt ollaan oltu oikeinkirjoituskurssilla tarkkana"
Ja toisesta yhteydestä irrotettu:
"Coolest Retard wrote: Alhaista kastia noi muiluttajat jotka myy ulkomaille levyt suuremman rahan toivossa. Kaikenlaisia tahmanäppi kauppamiehiä tunkee väliin meidän keräilytouhuihin."
Keskustelut käytiin täällä
Musta Gestapo wrote: (sormea heilutteleva hymiö)
Ginger Terror wrote: Mitäs?
Musta Gestapo wrote: Epätrendikäs formaatti.
Jokke wrote: Ja kaiken lisäksi se kirjoitetaan cd:itä.
Gugge Sandström wrote: Nyt ollaan oltu oikeinkirjoituskurssilla tarkkana"
Ja toisesta yhteydestä irrotettu:
"Coolest Retard wrote: Alhaista kastia noi muiluttajat jotka myy ulkomaille levyt suuremman rahan toivossa. Kaikenlaisia tahmanäppi kauppamiehiä tunkee väliin meidän keräilytouhuihin."
Keskustelut käytiin täällä
tiistaina, marraskuuta 29, 2011
maanantaina, marraskuuta 28, 2011
Musavisa ja movember
Edelliskierroksen nöyryytyksen jälkeen keräsimme rivimme uskomattoman nopeasti ja olimme valmiit Kream Teamin visaan. Tai siis minä olin. Hain paperit ja olin eka että "vau mikä puuhis", sitten olin että "uittu ku on vaikia tunnistaa joitain näitä fledoja" Jonze tuli ilmoitetun mukaisesti vähän myöhässä. Lintuhenkinen coverikierros alkoi jollain hiton Leatherfacella, josta en saanut mitään kiinni, Ramones Surfing Bird ja leffa, missä se biisi soi, menivät jo rutiinilla yleistietoon kuuluen. Samoin Nelly Furtadon nakuttelin, vaikka en Moammar-setää muistanutkaan. Sitten Jonze nakutteli itsevarmasti Arja Havakka-tietoutta paperiin, Anthony and the Johnsons vaan meni taas ohi. Ei meillä silti huonosti mennyt kierros.
Tuomareilla oli yksilökysymyksiin taas uutta twistiä, lukivat vapaasti suomennettuna kappaleen sanoja ja tunnistin Talking Headsin. Kannatti pitää sitä MTV:tä auki teini-ikäisenä omassa huoneessa aina. Nytkin sillä voitti. Ekan kierroksen alkuun kysytty Spaissarit meni ohi, samoin finaalin alkuun kysytty whatever.
Kakkoskierroksella oli taas covereita ja ensiksi Nirvanaa, joku Gasvegas se kuulemma oli, sanottiin jossain röökipaikalla tai tuomarikopissa myöhemmin ja muitakin oikeita vastauksia. Amy Winehouse tunnistettiin äänestä ja sen kysytty kuolinsyy. Robert Johnsonin blyys tunnnistettiin ja kaikkea, mutta hifisteltiin liikaa sen kotiosavaltiota, että ois ollut ihan sieltä deltalta, mutta olis isttenkin ylempää jokivartta. Eläkeläisiä luultiin Turo's Hevi Geeksi ja sitä rataa, Janis tiedettiin alkuperäiseksi. Viimeisenä soi räkäinen Sonic Youth ja taas jotain kotia päin. Puuhiksestakin tiedettiin osa, osaa ei kuitenkaan tunnistettu ja vieläkin kyrsii se, etten uskonut itseäni ja nimennyt Arethan fledaa Arethan fledaksi.
Finaaliin menimme kirkkaasti ja se alkoikin silleen jies, että Stone Rosesin mansesteriletkeilyt tiedettiin, mutta sitten se lähti alamäkeen. Ei niinku Stone tunnistettu, vaikka ennakoiden piirrettiinki sen logo paperiin edellisviikolla! Hajapiste sitten You are the one that I wantista ja oli se oikea esittäjäkin sutun alla piilossa, mutta eihän ne tuomarit sitä nähneet. Räppikysymyksenkin tiesin, mutta aina menee nuo ysäriräppilevyt sekaisin, niin nytkin. Viimeisenä soinutta Sur-ruriakaan emme tunnistaneet, tupakkipaikalla isot pojat isompine movembereineen sitten kertoivat oikeat vastaukset. Voitti ne tämän visankin. Elskut siis.
Tuomareilla oli yksilökysymyksiin taas uutta twistiä, lukivat vapaasti suomennettuna kappaleen sanoja ja tunnistin Talking Headsin. Kannatti pitää sitä MTV:tä auki teini-ikäisenä omassa huoneessa aina. Nytkin sillä voitti. Ekan kierroksen alkuun kysytty Spaissarit meni ohi, samoin finaalin alkuun kysytty whatever.
Kakkoskierroksella oli taas covereita ja ensiksi Nirvanaa, joku Gasvegas se kuulemma oli, sanottiin jossain röökipaikalla tai tuomarikopissa myöhemmin ja muitakin oikeita vastauksia. Amy Winehouse tunnistettiin äänestä ja sen kysytty kuolinsyy. Robert Johnsonin blyys tunnnistettiin ja kaikkea, mutta hifisteltiin liikaa sen kotiosavaltiota, että ois ollut ihan sieltä deltalta, mutta olis isttenkin ylempää jokivartta. Eläkeläisiä luultiin Turo's Hevi Geeksi ja sitä rataa, Janis tiedettiin alkuperäiseksi. Viimeisenä soi räkäinen Sonic Youth ja taas jotain kotia päin. Puuhiksestakin tiedettiin osa, osaa ei kuitenkaan tunnistettu ja vieläkin kyrsii se, etten uskonut itseäni ja nimennyt Arethan fledaa Arethan fledaksi.
Finaaliin menimme kirkkaasti ja se alkoikin silleen jies, että Stone Rosesin mansesteriletkeilyt tiedettiin, mutta sitten se lähti alamäkeen. Ei niinku Stone tunnistettu, vaikka ennakoiden piirrettiinki sen logo paperiin edellisviikolla! Hajapiste sitten You are the one that I wantista ja oli se oikea esittäjäkin sutun alla piilossa, mutta eihän ne tuomarit sitä nähneet. Räppikysymyksenkin tiesin, mutta aina menee nuo ysäriräppilevyt sekaisin, niin nytkin. Viimeisenä soinutta Sur-ruriakaan emme tunnistaneet, tupakkipaikalla isot pojat isompine movembereineen sitten kertoivat oikeat vastaukset. Voitti ne tämän visankin. Elskut siis.
torstaina, marraskuuta 24, 2011
keskiviikkona, marraskuuta 23, 2011
tiistaina, marraskuuta 22, 2011
On se kova
Tätä miestä ei turhaan pidetä nyt hiphopin pelastajana, uusi levy todistaa sitä kyllä. Aitopäille. Jos Cheek ja Rähinä on sun juttus, don't bother, ei mekään tultas teille.
Uutta Peter Gabrielia
Tässä on siis musana uutta Peter Gabrielia, mikä onkin pirun hyvä tekosyy linkittää tämä musa-aiheisena tännekin tämä video. Kandee klikata fullscreeniksi HET.
Time Lapse From Space - Literally. The Journey Home. from Fragile Oasis on Vimeo.
maanantaina, marraskuuta 21, 2011
Musavisa 17.11.2011
Tervehdys jälleen toverit!
Viime torstaina visailtiin ja siitä kerron teille mä nyt. Tuomaristossa tuomitsi Ysisatasen Saapin kaksikko ja Poikakuoron pöydässä istui myös kaksikko eli Jonze ja Mikko.
Kovan päivän ilta alkoi Mogwailla. Sitä emme tunteneet, kuten emme paljoa muutakaan alkaneena iltana. Festariveikkauskin meni pieleen. Bändi tuntui sen verran raskaalta, että ainoa oikea vastaus tuntui olleen Tuska. Eipä ollutkaan, vaan aina yhtä hip Flow. Siis sen ainoan kerran, kun emme sitä paperiin raapustaneet.
Seuraavan Gorillazin tunsimme ja siitä saimme illan ensimmäisen ja tämän kierroksen ainoan pisteemme. Kappaleen alussa kuului tutun oloista huutelua, kovasti pähkäilimme, emme tunnistaneet, vaikka sehän oli elokuvasta Day of the Dead.
Allekirjoittaneen pitää kyllä vanhana George A. Romero-fanina rientää laiskanläksyille, hop hop...
Seuraavaksi soi Nine Inch Nails. Kuulosti niin progelta, että veikkasimme Emerson, Lake & Palmeria. Leffa, josta bändin nokkamies sai Oscarin oli Social Network.
Epäsosiaalisesti verkostoitumattomana se jäi tietty itselleni hämäräksi.
Viimeiseksi soi Cannibal Corpse leffasta Ace Ventura. En ole nähnyt leffaa enkä harrasta kuolometallia, joten saahan näitä sitten arvailla. Bändin originaali vokalisti on laulanut myös suomalaisessa Torture Killer-orkesterissa, ettäs nyt tiedämme. Yksi piste tältä kierrokselta siis.
Toiselta kierrokselta tunnistimme ensimmäisenä soineen Peer Gyntin. Siitä ainoa piste. Seuraavana hämäräksi jäi Spiritual Beggars. Bändin perustaja on musisoinut myös yhtyeissä Arch Enemy ja Carcass, ettäs nyt tiedämme.
Kolmas esiintyjä meni raportoijaltanne ohi. Muissa kohdissa taidettiin mainita ainakin Turbonegro. Viimeisenä soi Devin Townsend, joka on esiintynyt myös Steve Vain levyllä, näin kerrottiin.
Kahdella pisteellä finaalipaikka jäi haaveeksi, mutta jäimme varjoilemaan.
Kierroksen aloitti Five Finger Death Punch. Paremman tiedon puutteessa tuhersimme paperiin Dream Theaterin... Kaupunkiarvauksemme (Los Angeles) toi kuitenkin puolet kierroksen pistesaaliistamme. Emme tunnistaneet myöskään seuraavana soinutta Killing Jokea emmekä kolmoskysymyksen Blakea.
Seuraavassa kappaleessa hoettiin Born to raise hell sen verran monta kertaa, että saimme siitä pisteen. Bändi oli puolestaan meille umpituntematon Church Of Misery Japanista...
Kaksi pistettä riitti varjofinaalin voittoon. Varsinainen kierroksen top-3 oli, sikäli kun tulin oikein muistiin kirjanneeksi: Ysisatanen Saappi (11 p.), E. Bathory (6 p.) ja Kream Team (5 p.).
Onnea, kiitos, ensi torstaihin ja hyvää yötä!
Viime torstaina visailtiin ja siitä kerron teille mä nyt. Tuomaristossa tuomitsi Ysisatasen Saapin kaksikko ja Poikakuoron pöydässä istui myös kaksikko eli Jonze ja Mikko.
Kovan päivän ilta alkoi Mogwailla. Sitä emme tunteneet, kuten emme paljoa muutakaan alkaneena iltana. Festariveikkauskin meni pieleen. Bändi tuntui sen verran raskaalta, että ainoa oikea vastaus tuntui olleen Tuska. Eipä ollutkaan, vaan aina yhtä hip Flow. Siis sen ainoan kerran, kun emme sitä paperiin raapustaneet.
Seuraavan Gorillazin tunsimme ja siitä saimme illan ensimmäisen ja tämän kierroksen ainoan pisteemme. Kappaleen alussa kuului tutun oloista huutelua, kovasti pähkäilimme, emme tunnistaneet, vaikka sehän oli elokuvasta Day of the Dead.
Allekirjoittaneen pitää kyllä vanhana George A. Romero-fanina rientää laiskanläksyille, hop hop...
Seuraavaksi soi Nine Inch Nails. Kuulosti niin progelta, että veikkasimme Emerson, Lake & Palmeria. Leffa, josta bändin nokkamies sai Oscarin oli Social Network.
Epäsosiaalisesti verkostoitumattomana se jäi tietty itselleni hämäräksi.
Viimeiseksi soi Cannibal Corpse leffasta Ace Ventura. En ole nähnyt leffaa enkä harrasta kuolometallia, joten saahan näitä sitten arvailla. Bändin originaali vokalisti on laulanut myös suomalaisessa Torture Killer-orkesterissa, ettäs nyt tiedämme. Yksi piste tältä kierrokselta siis.
Toiselta kierrokselta tunnistimme ensimmäisenä soineen Peer Gyntin. Siitä ainoa piste. Seuraavana hämäräksi jäi Spiritual Beggars. Bändin perustaja on musisoinut myös yhtyeissä Arch Enemy ja Carcass, ettäs nyt tiedämme.
Kolmas esiintyjä meni raportoijaltanne ohi. Muissa kohdissa taidettiin mainita ainakin Turbonegro. Viimeisenä soi Devin Townsend, joka on esiintynyt myös Steve Vain levyllä, näin kerrottiin.
Kahdella pisteellä finaalipaikka jäi haaveeksi, mutta jäimme varjoilemaan.
Kierroksen aloitti Five Finger Death Punch. Paremman tiedon puutteessa tuhersimme paperiin Dream Theaterin... Kaupunkiarvauksemme (Los Angeles) toi kuitenkin puolet kierroksen pistesaaliistamme. Emme tunnistaneet myöskään seuraavana soinutta Killing Jokea emmekä kolmoskysymyksen Blakea.
Seuraavassa kappaleessa hoettiin Born to raise hell sen verran monta kertaa, että saimme siitä pisteen. Bändi oli puolestaan meille umpituntematon Church Of Misery Japanista...
Kaksi pistettä riitti varjofinaalin voittoon. Varsinainen kierroksen top-3 oli, sikäli kun tulin oikein muistiin kirjanneeksi: Ysisatanen Saappi (11 p.), E. Bathory (6 p.) ja Kream Team (5 p.).
Onnea, kiitos, ensi torstaihin ja hyvää yötä!
sunnuntai, marraskuuta 20, 2011
Fuuuuuuu Spotifyyy...
Niin hieno juttu, kuin Spotifyy monen mielestä onkin, niin silti sieltä lähti just vetään parisataa indie-levy-yhtiötä, kertoo mm. Wired-lehti.
maanantaina, marraskuuta 07, 2011
tiistaina, marraskuuta 01, 2011
Musavisa 27.10.2011
Iltaa viikkoraportin parista!
Musavisaväki kokoontui jälleen pimenevässä syysillassa ja tuomarina toimi Bathoryiden Elina. Myöhästyin hieman aloituksesta, mutta en mitenkään pahasti.
Ensimmäinen biisi oli juuri soimassa ja kryptoniitin täyteinen ilta oli nuori.
Ensimmäisellä kierroksella käsiteltiin grunge-indie-alternative-osastoa ja Poikakuoro oli genren puitteissa raskaissa vaikeuksissa. Ensin soi Stone Temple Pilots eikä Soundgarden. Seuraava Incubus jäi totaalisesti pimentoon, mutta Marilyn Manson tuotti kierroksen ainoan pisteen. Enkä edelleenkään ole katsonut herran morsion tähdittämää True Bloodia. Nick Cave mumisi myös täysin tunnistamattomasti eikä Chris Cornell ollut sen selvempi. Kierrokselta siis yksi piste ja hännimmäinen sija. Kolmen kärki oli tässä vaiheessa Bathoryt, Elskut ja ykkösenä Kream Team.
Toinen, debyyttialbumeja käsitellyt kierros ei juurikaan ollut sen helpompi. Aluksi soi chill-henkinen Nicholas Jaar ja Ray CharlesiIta vipattu I got a woman. Ei se ollut siis Rinneradio. Piste tuli sentään biisin nimestä.
Sitten soi Wax Taylor (eikä veikkaamamme DJ Shadow). Kappale oli sentään tuttu Doris Dayn alunperin levyttämä Que se ra. Kolmosen tunnisti Mikko eli Tribe Called Quest ja Can I kick it, jossa lainailtiin Lou Reediä.
Nelosen esittäjä meni ohi korvien sekä varsinaisella kierroksella että vastauksia lueteltaessa. Paremman puutteessa arvuuttelemamme Duffy se ei kuitenkaan ollut, mutta Elviksen biisiä hän coveroi. Festarikysymyksessä aina yhtä pätevä, hip ja cool Flow ei ollutkaan pätevä vaan tapahtuma olikin perinteinen Ruisrock. No, seitsemän pistettä kierroksesta kumminkin ja kakkostila ennen Elskuja ja ykköstilan jakaneiden Bathoryjen ja Kream Teamin jälkeen.Yhteispisteemme eivät kakkoskierroksen noususta
huolimatta riittäneet finaalipaikkaan, joten jouduimme tyytymään varjoiluun.
Väliajalla keskustelimme henkevästi Donnie Yenin elokuvista ja Andy Laun musiikista ja elokuvista.
Finaalin aloitti Apocalyptica. Vieraileva herra oli Slipknotin Corey Taylor. Kieltämättä Poisonblack ja Charon näyttivät hienoilta paperilla, mutta Slipknotista yms. olisi saanut pisteitä. Seuraavaksi runoili CMX syksyistä sävelmää. Orkesterin tunsimme, muuta emme. Hajapiste tuli myös Neljän Ruusun tunnistamisesta, mutta neloskohdassa menimme jälleen kiville, kun Saara Aalto jäi hämäräksi. Talentistahan (ei siis Idolsista) hän on tuttu (en ole katsonut kumpaakaan). Kun emme lopuksi tunnistaneet Firealia emmekä Harjunpäätä, niin varjopistekertymämme oli pyöreä kolme. Finaalissa juhlivat jaetulla kolmossijalla Elizabeth Bathoryt ja Nüpulla, hopealla Kream Team ja ykkösinä Elsku Mäy Mäy. Näin siis tämä kerta ennen ensi torstaita. Sitä ja viikonloppua odoteltaessa kiitos, onnea ja olkaa mukavia toisillenne!
Musavisaväki kokoontui jälleen pimenevässä syysillassa ja tuomarina toimi Bathoryiden Elina. Myöhästyin hieman aloituksesta, mutta en mitenkään pahasti.
Ensimmäinen biisi oli juuri soimassa ja kryptoniitin täyteinen ilta oli nuori.
Ensimmäisellä kierroksella käsiteltiin grunge-indie-alternative-osastoa ja Poikakuoro oli genren puitteissa raskaissa vaikeuksissa. Ensin soi Stone Temple Pilots eikä Soundgarden. Seuraava Incubus jäi totaalisesti pimentoon, mutta Marilyn Manson tuotti kierroksen ainoan pisteen. Enkä edelleenkään ole katsonut herran morsion tähdittämää True Bloodia. Nick Cave mumisi myös täysin tunnistamattomasti eikä Chris Cornell ollut sen selvempi. Kierrokselta siis yksi piste ja hännimmäinen sija. Kolmen kärki oli tässä vaiheessa Bathoryt, Elskut ja ykkösenä Kream Team.
Toinen, debyyttialbumeja käsitellyt kierros ei juurikaan ollut sen helpompi. Aluksi soi chill-henkinen Nicholas Jaar ja Ray CharlesiIta vipattu I got a woman. Ei se ollut siis Rinneradio. Piste tuli sentään biisin nimestä.
Sitten soi Wax Taylor (eikä veikkaamamme DJ Shadow). Kappale oli sentään tuttu Doris Dayn alunperin levyttämä Que se ra. Kolmosen tunnisti Mikko eli Tribe Called Quest ja Can I kick it, jossa lainailtiin Lou Reediä.
Nelosen esittäjä meni ohi korvien sekä varsinaisella kierroksella että vastauksia lueteltaessa. Paremman puutteessa arvuuttelemamme Duffy se ei kuitenkaan ollut, mutta Elviksen biisiä hän coveroi. Festarikysymyksessä aina yhtä pätevä, hip ja cool Flow ei ollutkaan pätevä vaan tapahtuma olikin perinteinen Ruisrock. No, seitsemän pistettä kierroksesta kumminkin ja kakkostila ennen Elskuja ja ykköstilan jakaneiden Bathoryjen ja Kream Teamin jälkeen.Yhteispisteemme eivät kakkoskierroksen noususta
huolimatta riittäneet finaalipaikkaan, joten jouduimme tyytymään varjoiluun.
Väliajalla keskustelimme henkevästi Donnie Yenin elokuvista ja Andy Laun musiikista ja elokuvista.
Finaalin aloitti Apocalyptica. Vieraileva herra oli Slipknotin Corey Taylor. Kieltämättä Poisonblack ja Charon näyttivät hienoilta paperilla, mutta Slipknotista yms. olisi saanut pisteitä. Seuraavaksi runoili CMX syksyistä sävelmää. Orkesterin tunsimme, muuta emme. Hajapiste tuli myös Neljän Ruusun tunnistamisesta, mutta neloskohdassa menimme jälleen kiville, kun Saara Aalto jäi hämäräksi. Talentistahan (ei siis Idolsista) hän on tuttu (en ole katsonut kumpaakaan). Kun emme lopuksi tunnistaneet Firealia emmekä Harjunpäätä, niin varjopistekertymämme oli pyöreä kolme. Finaalissa juhlivat jaetulla kolmossijalla Elizabeth Bathoryt ja Nüpulla, hopealla Kream Team ja ykkösinä Elsku Mäy Mäy. Näin siis tämä kerta ennen ensi torstaita. Sitä ja viikonloppua odoteltaessa kiitos, onnea ja olkaa mukavia toisillenne!
tiistaina, lokakuuta 25, 2011
5-6-6
Ei, otsikko ei ole numeroyhdistelmä kassakaappiini, enkä nyt viittaa sillä myöskään viestintävälineisiin. Ne ovat kierroksittaiset pisteemme.
Jonze oli jo tapansa mukaan mestoilla, kun saavuin itsekin Kauppayhtiölle. Ennen kierroksen alkua keskustelimme ja join poikkeuksellisesti kokista, enkä edes krapulaan. Tuomarina hääräsi ensikertalainen Wikipedia-joukkueesta ja pienen alkukankeuden jälkeen hän suoriutui urakastaan ihan jees. Eka läpsy meni johonkin naapuripöytään ja kierroksen teemana oli Artistit. Emme tunnistaneet biisiä, mutta se kuulosti Fatboy Slimiltä, joten laitoimme sen paperiin. Syntymänimi meni ketuille, mutta levymäärä arvalla oikein. Sitten ulisikin Kate Bush efektin läpi ja luulimme biisiä tuoreemmaksikin viritelmäksi, vaikkei ollutkaan. Eikä ollut Wuthering Heights. Se olisi tiedetty, neidon syntymävuotta ei. Kolmas biisi oli kuulemma Costi, mutta ei semmoisia kuunnella, Röyhkä kuitenkin valistuneena veikkauksena tukijaksi/yhteistyökumppaniksi paperiin. Neljäs biisi oli taas jotain mystistä, johon vastasimme Jimi Tenor, vaikka se vähän David Bowielta kuulostikin. Viimeisenä kuitenkin tunnistimme Suzanne Vegan, mutta that's it. Meni siellä monella paljon huonomminkin, emme masentuneet.
Toisen kierroksen läpsy meni taas johonkin muualle ja join toista kokista. Teemana bändit Luulimme Big Country'a Crowded House'ksi, koska se kitarasaundi kuulosti siltä. Kertsin perusteella sentään arvasimme biisin nimen oikein. Samoin toisessa biisissä kertsiharava tuotti tulosta, esittäjää luulimme U2:ksi, no, on se Simple Minds'kin niinku irkkubändi, hä. Sitten soinutta Chemical Brothersia eme tunnistaneet ja veikkasimme Pet Shop Boysia, jonka myötä muukin tästä v*tuixmän. Nejännen biisin kohdalla Jonzen silmät alkoivat loistaa pelottavasti ja se rusi kirjoittelemaan Saxonia ja Ride Like A Wind'iä ja kaikkea paperiin, mutta levyn nimen se laittoi väärin. Viimeisenä pitkästä aikaa ikuisuuspunninta 'Wigut vai Pressa' - päädyimme Wigwamiin. Muistimme eli emme muistaneet, että opetusministeri Gustafsson ei siis ollut Wiguissa, mutta kansanedustaja Gustavsson on ollut. Emme siis vain muistaneet, että se wigujen Gustavsson on kans eduskunnassa.
Ei pelottanut. Pääsimme kuitenkin finaaliin, niinkuin viisi muutakin yhdeksästä joukkueesta, taisi joku uljas varjoillakin. Teemana basistit. Kokis alkoi kyllästyttämään, niin join vissyä. Stana. Basisteista tunnistimme Stingin ja Phil Lynottin, emme kolmea muuta kysyttyä. Lynott muuten oli noista se kinkkisempi tunnistettava, herran soolomatsku oli näytteen perusteella nimittäin...no...öhhh...poikkeavaa ja erilaista. Pisteitä kuusi ja toinen sija. Minä olin muuten kuskina, siksi en juonut kaljaa.
Jonze oli jo tapansa mukaan mestoilla, kun saavuin itsekin Kauppayhtiölle. Ennen kierroksen alkua keskustelimme ja join poikkeuksellisesti kokista, enkä edes krapulaan. Tuomarina hääräsi ensikertalainen Wikipedia-joukkueesta ja pienen alkukankeuden jälkeen hän suoriutui urakastaan ihan jees. Eka läpsy meni johonkin naapuripöytään ja kierroksen teemana oli Artistit. Emme tunnistaneet biisiä, mutta se kuulosti Fatboy Slimiltä, joten laitoimme sen paperiin. Syntymänimi meni ketuille, mutta levymäärä arvalla oikein. Sitten ulisikin Kate Bush efektin läpi ja luulimme biisiä tuoreemmaksikin viritelmäksi, vaikkei ollutkaan. Eikä ollut Wuthering Heights. Se olisi tiedetty, neidon syntymävuotta ei. Kolmas biisi oli kuulemma Costi, mutta ei semmoisia kuunnella, Röyhkä kuitenkin valistuneena veikkauksena tukijaksi/yhteistyökumppaniksi paperiin. Neljäs biisi oli taas jotain mystistä, johon vastasimme Jimi Tenor, vaikka se vähän David Bowielta kuulostikin. Viimeisenä kuitenkin tunnistimme Suzanne Vegan, mutta that's it. Meni siellä monella paljon huonomminkin, emme masentuneet.
Toisen kierroksen läpsy meni taas johonkin muualle ja join toista kokista. Teemana bändit Luulimme Big Country'a Crowded House'ksi, koska se kitarasaundi kuulosti siltä. Kertsin perusteella sentään arvasimme biisin nimen oikein. Samoin toisessa biisissä kertsiharava tuotti tulosta, esittäjää luulimme U2:ksi, no, on se Simple Minds'kin niinku irkkubändi, hä. Sitten soinutta Chemical Brothersia eme tunnistaneet ja veikkasimme Pet Shop Boysia, jonka myötä muukin tästä v*tuixmän. Nejännen biisin kohdalla Jonzen silmät alkoivat loistaa pelottavasti ja se rusi kirjoittelemaan Saxonia ja Ride Like A Wind'iä ja kaikkea paperiin, mutta levyn nimen se laittoi väärin. Viimeisenä pitkästä aikaa ikuisuuspunninta 'Wigut vai Pressa' - päädyimme Wigwamiin. Muistimme eli emme muistaneet, että opetusministeri Gustafsson ei siis ollut Wiguissa, mutta kansanedustaja Gustavsson on ollut. Emme siis vain muistaneet, että se wigujen Gustavsson on kans eduskunnassa.
Ei pelottanut. Pääsimme kuitenkin finaaliin, niinkuin viisi muutakin yhdeksästä joukkueesta, taisi joku uljas varjoillakin. Teemana basistit. Kokis alkoi kyllästyttämään, niin join vissyä. Stana. Basisteista tunnistimme Stingin ja Phil Lynottin, emme kolmea muuta kysyttyä. Lynott muuten oli noista se kinkkisempi tunnistettava, herran soolomatsku oli näytteen perusteella nimittäin...no...öhhh...poikkeavaa ja erilaista. Pisteitä kuusi ja toinen sija. Minä olin muuten kuskina, siksi en juonut kaljaa.
keskiviikkona, lokakuuta 19, 2011
Musavisa 2011-13-10
Helou ja haloo!
Katkaistaanpa tämä oma kirjoitustauko raportoimalla viime viikon musavisasta. Siispä Gdradio.netistä 1985-03-22 Hampton Coliseum soimaan ja kirjailemaan... (hyvin svengaa Scarlet begonias ja yleisökin hoilaa mukana).
No niin, illan tuomarina oli siis Elskujen Ari ja Poikakuoron pöydässä allekirjoittanut ja Mikkovee. Aloituskierroksen teemana oli taivas ja helvetti. Tunnistukset alkoivat Belinda Carlislella ja jatkuivat Genesiksellä. Barathrumia coveerannut Timo Rautiainen jäi nolosti pimentoon, tosin pari irtopistettä tarttui liitännäiskysymyksistä mukaan. Tenacious D. löytyi kumminkin jostakin alitajunnan pohjukasta ja kierros saatiin kohtuullisella kunnialla läpi pistein 11+.
Sitten tanssittiin tähtien kanssa aloittaen Leonard Cohenilla ja jatkuen Sir Elwoodin Hiljaisilla Väreillä joista kummastakin irtosi jälleen pisteitä. Seuraavaksi soi Thin Lizzy tutulla Dancing in the moonlight-hytkyttelyllä. Muistimme Phil Lynottin patsaan sijaitsevan Dublinissa, mutta emme soineen rallin suomeksi levyttänyttä artistia. Kierroksen päätteeksi oli sijoitettu todellinen kompastuskompa. Billy Idol lauloi Dancing with myself mutta ei soolopersoonassaan vaan Generation X-yhtyeen solistina. Aika hyvä veto tuomarilta ja aika identtinen versio kylläkin. (1985-03-22 jatkuu Hell in a bucket-biisillä - aika tiukka versio).
Kakkoskierros jatkoi tasaista sarjaamme eli pisteitä kertyi 10. Mainittakoon myös puuhis, jossa piti tunnistaa artistit levykansien perusteella. Se meni hyvin, vain Deftones ja Aphex Twin (muistaakseni) jäivät tunnistamatta. Pääsimme kuitenkin finaaliin, josta muutama sananen seuraavaksi, kunhan 1985-03-22 Ship of fools pääsee soimaan.
Finaali olikin sitten rellestyshenkinen. Aluksi Pogues valutti viskiä. Nolosti en muistanut bändin olleen perustettu Lontoossa ja Joe Strummerin tuuranneen aikanaan keikkakuntonsa tärviölle lätrännyttä Shanea. Sitten epäonnea julisti YUP ja heidän jälkeensä nuorena diileriuransa aloittanut 50 Cent gangstaili oman esityksensä. Pöminöistään on tunnettu myös Aerosmith. Bändin johtokaksikkoa kutsuttiin aikoinaan muuten Toxic Twinsiksi. Osuva nimi varmaan, mutta sitä emme kuitenkaan tienneet. Liv Tylerin tähdittämiä elokuviahan kuitenkin piisaa, tosin kaksi riitti vastaukseksi seuraavaan kohtaan. Lopuksi Monty Python's Flying Circus mumisi läpi leegion filosofeja, joista emme kuitenkaan saaneet juuri mitään selvää. Pisteitä kierrokselta kuitenkin irtosi 10+. Se riitti illan kolmossijaan. Toiselle sijalle nousi Kream Team ja illan voiton nappasivat E. Bathoryt. Onnea voittajille ja kiitos Arille visasta. Raportoijanne vetäytyy rentoutumaan 1985-03-22 Terrapin stationin pariin. Iltasta ja ensi kertaan!
Katkaistaanpa tämä oma kirjoitustauko raportoimalla viime viikon musavisasta. Siispä Gdradio.netistä 1985-03-22 Hampton Coliseum soimaan ja kirjailemaan... (hyvin svengaa Scarlet begonias ja yleisökin hoilaa mukana).
No niin, illan tuomarina oli siis Elskujen Ari ja Poikakuoron pöydässä allekirjoittanut ja Mikkovee. Aloituskierroksen teemana oli taivas ja helvetti. Tunnistukset alkoivat Belinda Carlislella ja jatkuivat Genesiksellä. Barathrumia coveerannut Timo Rautiainen jäi nolosti pimentoon, tosin pari irtopistettä tarttui liitännäiskysymyksistä mukaan. Tenacious D. löytyi kumminkin jostakin alitajunnan pohjukasta ja kierros saatiin kohtuullisella kunnialla läpi pistein 11+.
Sitten tanssittiin tähtien kanssa aloittaen Leonard Cohenilla ja jatkuen Sir Elwoodin Hiljaisilla Väreillä joista kummastakin irtosi jälleen pisteitä. Seuraavaksi soi Thin Lizzy tutulla Dancing in the moonlight-hytkyttelyllä. Muistimme Phil Lynottin patsaan sijaitsevan Dublinissa, mutta emme soineen rallin suomeksi levyttänyttä artistia. Kierroksen päätteeksi oli sijoitettu todellinen kompastuskompa. Billy Idol lauloi Dancing with myself mutta ei soolopersoonassaan vaan Generation X-yhtyeen solistina. Aika hyvä veto tuomarilta ja aika identtinen versio kylläkin. (1985-03-22 jatkuu Hell in a bucket-biisillä - aika tiukka versio).
Kakkoskierros jatkoi tasaista sarjaamme eli pisteitä kertyi 10. Mainittakoon myös puuhis, jossa piti tunnistaa artistit levykansien perusteella. Se meni hyvin, vain Deftones ja Aphex Twin (muistaakseni) jäivät tunnistamatta. Pääsimme kuitenkin finaaliin, josta muutama sananen seuraavaksi, kunhan 1985-03-22 Ship of fools pääsee soimaan.
Finaali olikin sitten rellestyshenkinen. Aluksi Pogues valutti viskiä. Nolosti en muistanut bändin olleen perustettu Lontoossa ja Joe Strummerin tuuranneen aikanaan keikkakuntonsa tärviölle lätrännyttä Shanea. Sitten epäonnea julisti YUP ja heidän jälkeensä nuorena diileriuransa aloittanut 50 Cent gangstaili oman esityksensä. Pöminöistään on tunnettu myös Aerosmith. Bändin johtokaksikkoa kutsuttiin aikoinaan muuten Toxic Twinsiksi. Osuva nimi varmaan, mutta sitä emme kuitenkaan tienneet. Liv Tylerin tähdittämiä elokuviahan kuitenkin piisaa, tosin kaksi riitti vastaukseksi seuraavaan kohtaan. Lopuksi Monty Python's Flying Circus mumisi läpi leegion filosofeja, joista emme kuitenkaan saaneet juuri mitään selvää. Pisteitä kierrokselta kuitenkin irtosi 10+. Se riitti illan kolmossijaan. Toiselle sijalle nousi Kream Team ja illan voiton nappasivat E. Bathoryt. Onnea voittajille ja kiitos Arille visasta. Raportoijanne vetäytyy rentoutumaan 1985-03-22 Terrapin stationin pariin. Iltasta ja ensi kertaan!
lauantaina, lokakuuta 08, 2011
perjantaina, syyskuuta 23, 2011
Elämän suuria kysymyksiä
Elämän suuria kysymyksiä: Miksi Rancid on kova? Tai miksi sen postpunk-juttu on yhtä aikaa punk, postpunk ja kova? Vai onko tämä vain oluen paljoutta tai vähyyttä perjantai-iltana? Ja onko Rancid oikeasti vain paska ja minä mitään (punkista) ymmärtämätön hiphoppari?
lauantaina, syyskuuta 10, 2011
Lady Dottie & the Diamonds - "I Ain't mad at Ya" - SXSW 2010 Showcasing ...
Ota haltuun, mustan musan ystävä.
maanantaina, elokuuta 29, 2011
The Adventures of Rain Dance Maggie
Hyvä levy, parempi ku edellinen. Nerokkaat skebat ja kertsit pölähtää niinku pitääkin.
keskiviikkona, elokuuta 24, 2011
Tiukkaa räppii.
Timmii settii, niin hauskaa et meinaa murot tärähtää housuihin. Ihan posketonta menoo :O
tiistaina, elokuuta 16, 2011
sunnuntai, elokuuta 14, 2011
torstaina, elokuuta 11, 2011
Hart und schnell!
"Was für eine Überraschung?!! VIVISEKTIO existierten in den 80ern, genauer gesagt zwischen 1983 und 1986. Sie lebten mitten im Nichts, im Dorf Äkäslompolo, knapp 200 Kilometer nördlich (!) vom Polarkreis. Gute Aufnahmen gab es von ihnen nie, und die Band blieb auch recht unbekannt. Jetzt haben sie erstmals ihre alten Songs vernünftig aufgenommen und... was soll ich sagen.... diese Songs hauen alles gnadenlos in Grund und Boden !!! Das ist bester finnischer Hardcore/Anarchopunk, ungemein hart und schnell. In einem super Soundgewand, das perfekt zur Musik passt. Zudem gibt die raue finnische Sprache den Stücken noch eine Extraportion Härte. Es entsteht nie das Gefühl, dass hier ein paar alte Männer nochmal ihre Jugend zurückholen und ihre alten Songs spielen. Das Ganze ist unheimlich lebendig und authentisch. Ich bin völlig begeistert, weil VIVISEKTIO sowas von abgehen !!! Alle Songs sind übrigens in Finnisch, so wie das bei finnischen Bands immer üblich war. Killer ! Micha.- (www.hoehnierecords.de / Roku Records: moguli@rokurecords.comDiese E-Mail-Adresse ist gegen Spambots geschützt! JavaScript muss aktiviert werden, damit sie angezeigt werden kann. / im Plastic Bomb Shop: www.mailorders.de)" (Täältä)
tiistaina, elokuuta 09, 2011
Brixtonin pyssyt ja muuta ajattoman ajankohtaista
Kaivoin tämän biisin eka juutuubasta, sitten itunesini soittolistalta, jossa se oli livenä ja albumiversiona ja fiilistelin niitäkin. Sitten tajusin, että minullahan on viime euroopanreissulta vielä marketin alelaarista löytynyt The Clash Live: Revolution Rock vielä muoveissaan. Vaikka eräs vanha ystäväni pitääkin Clashia maailmaan parhaana pändinä, olen eri mieltä hänen kanssaan. Kyseessä on nimittäin todennäköisesti maailman toiseksi paras bändi, parhaan olenkin joskus maininnut.
torstaina, elokuuta 04, 2011
Huomio tipu
Boksien boksi. Hulppeasti sälää ja rompetta. Päihittäis jopa Kari Tapio boksin vaikka ois Kossupullo siinnä ekstrana.
keskiviikkona, elokuuta 03, 2011
maanantaina, elokuuta 01, 2011
Top Femma
1. Ranskalaiset ja Portugalilaiset viinit.2. Kesähelteet ja siihen sopiva kuositus (siis päälle pantavat releet).
3. Pressokeitin.
4. Dexter.
5. Pimenevät illat.
Bubbling under.
- uusien kaiuttimien seulominen
- tuleva duuni
torstaina, heinäkuuta 21, 2011
Teh mostest Gheyest eighties bands: Survivor
Sarjassamme 'Sitä korneinta kasaripaskaa' on tänään vuorossa Survivorin Eye of the Tiger. Ihanko tämä oikeasti oli kova? Olihan tämä. Ala-asteikäisenä. Jösses.
perjantaina, heinäkuuta 15, 2011
Ei räppi olekaan kuollut
Aina kun luulen nykyräpin kuolleen, jostain nousee joku, joka nostaakin ruumiin pystyyn, puhaltaa siihen henkeä ja poistaa jopa hajut. Action Bronson on sinisilmäinen punapartainen valkoinen mies Bronxista, vähän niinkuin PJ aikoinaan. Paitsi PJ teki graffiteja ja sillä oli viikset, enkä nyt muista oliko se mistä borough'sta, mutta you get the point - or you don't*. Ai niin ja Action Bronsonkin sanoo olevansa Flushingista, joka on Queensin borough'ssa, eikä Bronxissa. Action Bronson räppää stydisti ja edustaa ja kantaa kunniakkaasti oman borough'nsa lippua ja räppiperinteitä. Tämä on juuri sitä, jota luonnehditaan sanalla 'kova'. Potkaisee heti lujaa, mutta lempeästi. "...when it hits you, you feel all right..."
*Hiphopin historiasta luennoidaan ihan muualla. Sitä tuntevat tietänevät PJ:n. ;) Muut voivat kaivaa kirjan Subway Art, niin voivat halutessaan oppia enemmän. Myös siitä, mikä minutkin turmeli.
keskiviikkona, heinäkuuta 06, 2011
tiistaina, heinäkuuta 05, 2011
The Fighter Trailer
Christian Bale:n muuntautumis kyky on kyllä huikea. Hienoa kuvaelmaa 90-luvusta, white trashia, toivottomuutta ja toivoa. Saatanan hyvät musat.
ps. tunnaria on tällä blogilla joutoube videon muodossa soitettu joskus loppu talvesta-keväällä
tiistaina, kesäkuuta 14, 2011
perjantaina, kesäkuuta 03, 2011
Pienlehtikatsaus
Laaman numerosta 7:
”10.9. Lepakossa oli. Oli Lama oli. Terveet Kädet. Punk oli. TK yllätti. (…) Lama soitti kans. punkkii. Lujaa. Monet kai siitä piti? (…)
Mut mitä tarkoitti 16 mk? Häh! Lama + TK = 16,- Mitä? Mikä on Lepakko. Neurovisio + 000 + Lama oli joskus 10 mk. Mitä nyt. Suomalaisii pikkubändei 16 mk! Kuka huijaa? Kuka vie punkkien rahat? Lepakon kommarihämyt?”
”10.9. Lepakossa oli. Oli Lama oli. Terveet Kädet. Punk oli. TK yllätti. (…) Lama soitti kans. punkkii. Lujaa. Monet kai siitä piti? (…)
Mut mitä tarkoitti 16 mk? Häh! Lama + TK = 16,- Mitä? Mikä on Lepakko. Neurovisio + 000 + Lama oli joskus 10 mk. Mitä nyt. Suomalaisii pikkubändei 16 mk! Kuka huijaa? Kuka vie punkkien rahat? Lepakon kommarihämyt?”
keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2011
Kahvipaussi
Huh mikä mimmi, Janelle Monae. Ottakaa haltuun. Hyvä staili ja groove, eikä kuitenkaan oo pelkkää höttöö ja hattaraa. Cold War biisi on meitsin suosikki.
tiistaina, toukokuuta 31, 2011
"Punk on viesti"
Uusinta huhtikuulta 2009, koska aihe on taas ollut ajankohtainen.
Suosikista 9/1982:
”Nimimerkki Mafi. Sä kirjoitit Suosikki 6/82, että uusimmissa punk-bändeissä ei oo muka mitään sanomaa. Ja kyllä muuten on. Ja sit muka ei saa sanoista selvää. Ekaks, jos sä et saa selvää esim. LAMA:n sanoista, niin se johtuu siitä, että sä et ite osaa ottaa sitä Sanomaa irti siitä biisistä. Tokaksi. Sanoja pitää osata kuunnella. Ja tosta sun turpaanveto-jutusta. Ei punkit yleensä vetele turpaan tosta vaan. Jos kuule tulee soitteleen poskea, ei kuule pidä tulla valittaan, että poskeen alkaa koskea.
Lama-fani Hyvinkäältä”
maanantaina, toukokuuta 23, 2011
torstaina, toukokuuta 05, 2011
Raphael Saadiq - Stone Rollin'
Mitähän tästä oikein sanois, siis uudesta levystä. Edellinen levy oli aika sliipattua silkkimuna bluesia/soulia/mitä lie ja näin ollen ei päätynyt kyseinen läpyskä levykokoelmiini. Aikani tyypittelin youtube/spotify säädöillä tän uuden albumin biisejä ja vaikutti senvarta hyvältä että eikun hankintaan.
Muutaman kerran kuunnelu ton läpyskän ja arvioni on, tautisen hyvä levy. Klassikko ainesta.
lauantaina, huhtikuuta 30, 2011
maanantaina, huhtikuuta 25, 2011
Bachia pääsiäisenä V
Konsertto kahdelle viululle d-molli BWV 1043 "kaksoiskonsertto".
1. Vivace
2. Largo ma non tanto
3. Allegro
Yehudi Menuhin ja David Oistrah.
1. Vivace
2. Largo ma non tanto
3. Allegro
Yehudi Menuhin ja David Oistrah.
sunnuntai, huhtikuuta 24, 2011
lauantaina, huhtikuuta 23, 2011
Bachia pääsiäisenä III
Sinfonia kantaatista "Ich steh' mit einem Fuß im Grabe" BWV 156. Heinz Holliger, oboe.
perjantaina, huhtikuuta 22, 2011
torstaina, huhtikuuta 21, 2011
Bachia pääsiäisenä I
Johannes-passio BWV 245: Ich folge dir gleichfalls mit freudigen schritten. Midori Suzuki.
torstaina, huhtikuuta 14, 2011
tiistaina, huhtikuuta 12, 2011
Musavisa 7.4.2011
Pelaajapula iski Poikakuoroon viime viikon Musavisassa. Pöydässämme oli kuitenkin allekirjoittanut sekä alkukierrosten ajan kaksi guest staria, joten ei kun menoksi.
Sotahistorialla aloitettiin. Rautavaaran Tapio lauloi aluksi Oolannin sodasta, joka toi täydet pisteet, kun sain tarkennettua kyseisen selkkauksen kuuluneen Krimin sotaan. Siitähän se Iron Maidenkin Trooperissa laulaa ja sen innoittamana on tullut kuluneena talvena aiheesta lueskeltua. Pisteitä tuli myös Waterloon sijoittamisesta oikeaan karttapaikkaan sekä Black Sabbathin War pigs-klassikosta. R&B:t yms. jäivät luonnollisesti pimentoon, eli jatketaanpa seuraavalle kierrokselle.
Rauhanasiaa. Depeche Modea ei ollut vaikea tunnistaa, mutta vuosiluvut menivät jälleen hieman pieleen. Vanha kunnon Aquarius-hippeily oli jotenkin hallinnassa, mutta Thom Yorke ei. Kaikki nämä kuulostavat sitten niin samoilta... Megadeth sentään jytää komeasti ja onneksi oli tullut luettua Hesaria, kun bändi vieraili viime kuussa Suomessa ja Dave Mustaine promoili siinä ohessa kirjaansa.
Finaalikierroksella oli tarjolla erinäisiä herkkuja. Aluksi Jon Spencer yhtyeineen serveerasi hapanimelää. Tätä seurasivat tutut varpaisiintuijottelijat The Jesus & Mary Chain. Melkein muistin kummankin Reidin veljeksen nimetkin ja se levyhän oli klassinen Psychocandy. Seuraavaksi soi 1950-luvun karkkihitti Lollipop ja siinä hoettujen tikkareiden määrä meni kolmella huti. Madonna on puolestaan muuten tuttu, paitsi se iänikuinen syntymävuosi ja Sticky & Sweet Tour, joita ei sitten millään tahdo muistaa... Viimeisenä soinutta Warrantia en sitten tuntenut. Veikkasin Cinderellaa, kun hiuslakkansa tuoksahti niin samalta. Tulihan kappaleen nimestä kuitenkin puolikas piste...
Siihen päättyi oma finaalini ja jäin kausipiste taskussa odottelemaan, kuinka tasapisteisiin päätyneet Elskut ja Bathoryt selvittäisivät tuomareiden laatimat ylimääräiset tehtävät.
Kiitokset Satu ja Marjo Bathorylle illan tuomaroinnista, onnea Jouni Bathorylle iltavoitosta ja tsemppiä kaikille pian koittavaan kausifinaaliin!
Sotahistorialla aloitettiin. Rautavaaran Tapio lauloi aluksi Oolannin sodasta, joka toi täydet pisteet, kun sain tarkennettua kyseisen selkkauksen kuuluneen Krimin sotaan. Siitähän se Iron Maidenkin Trooperissa laulaa ja sen innoittamana on tullut kuluneena talvena aiheesta lueskeltua. Pisteitä tuli myös Waterloon sijoittamisesta oikeaan karttapaikkaan sekä Black Sabbathin War pigs-klassikosta. R&B:t yms. jäivät luonnollisesti pimentoon, eli jatketaanpa seuraavalle kierrokselle.
Rauhanasiaa. Depeche Modea ei ollut vaikea tunnistaa, mutta vuosiluvut menivät jälleen hieman pieleen. Vanha kunnon Aquarius-hippeily oli jotenkin hallinnassa, mutta Thom Yorke ei. Kaikki nämä kuulostavat sitten niin samoilta... Megadeth sentään jytää komeasti ja onneksi oli tullut luettua Hesaria, kun bändi vieraili viime kuussa Suomessa ja Dave Mustaine promoili siinä ohessa kirjaansa.
Finaalikierroksella oli tarjolla erinäisiä herkkuja. Aluksi Jon Spencer yhtyeineen serveerasi hapanimelää. Tätä seurasivat tutut varpaisiintuijottelijat The Jesus & Mary Chain. Melkein muistin kummankin Reidin veljeksen nimetkin ja se levyhän oli klassinen Psychocandy. Seuraavaksi soi 1950-luvun karkkihitti Lollipop ja siinä hoettujen tikkareiden määrä meni kolmella huti. Madonna on puolestaan muuten tuttu, paitsi se iänikuinen syntymävuosi ja Sticky & Sweet Tour, joita ei sitten millään tahdo muistaa... Viimeisenä soinutta Warrantia en sitten tuntenut. Veikkasin Cinderellaa, kun hiuslakkansa tuoksahti niin samalta. Tulihan kappaleen nimestä kuitenkin puolikas piste...
Siihen päättyi oma finaalini ja jäin kausipiste taskussa odottelemaan, kuinka tasapisteisiin päätyneet Elskut ja Bathoryt selvittäisivät tuomareiden laatimat ylimääräiset tehtävät.
Kiitokset Satu ja Marjo Bathorylle illan tuomaroinnista, onnea Jouni Bathorylle iltavoitosta ja tsemppiä kaikille pian koittavaan kausifinaaliin!
lauantaina, huhtikuuta 09, 2011
Onko tässä yksi elämän suurista kysymyksistä?
Kuuntelin äskettäin pitkästä aikaa Pet Shop Boysin kappaleen West End Girls - tai siis oikeammin kuulin sen radio Säteilystä. Mieleeni tuli taas vanha kysymys, joka on minua askarruttanut jo vuosikaudet.
In every city, in every nationMitä ihmettä tuo Finland station tuossa tekee? Mitä ihmettä Neil Tennant on sanoja kirjoittaessaan aikanaan vetänyt? Pulkkaa? Puhuuko se Suomen Espoon Westendistä? Saadaanko tähän koskaan selkeää vastausta?
from Lake Geneva to the Finland station
(How far have you been?)
perjantaina, huhtikuuta 08, 2011
Coming soon!
Beastie Boyssilta on tulossa uutta matskua pian, ja kun sellaiset nimet, kuten the Rootsin ?uestlove hehkuttavat jo videon traileria Twitterissä, voi sanoa, että kyseessä on todella huomionarvoinen mediatapahtuma. Nyt on jotain, jota todella kannattaa odottaa. Hot Sauce!
Kovan määrittelystä
Toisaalla inttervepsin sosiaalisen median kanavilla kirvoittui keskustelu kovuuden määrittelystä tai sen käytöstä musiikin arviointimääreenä. Mainittakoon, että keskustelussa oli mukana myös JahRelainen, jolle antaisin keskustelun katalyytin arvonimen. Minä en voinut olla osallistumatta allaolevalla kommentillani (typot korjattu):
Tämän jälkeen minua luonnehdittiin kielipoliisiksi, johon nopeasti vastasin:
Ja mikä parasta, mitä minulle sanottiin:
Kova on niinku semmonen, että se lyö turpaan ja potkii päähän vähän joka kuuntelulla. Sen ongelma vain 99% tapauksista on, että se ei koksaan varsinaisesti avaudu kontekstissaan muille, kuin saman genren medrunkkareille.
Niille muille voi sitten sanoa, että ihan vitun paskaa, tai vitun hyvää, tai ihan perseestä. "ihan paska" on muuten parempi kuin "ihan hyvä" - palautteena siis, koska eihän 'ihan hyvä' oikeasti kerro yhtään mitään. Palautteena 'ihan hyvä' on siis ihan perseestä.
Sitten on myös ilmaisu 'hyvää shittiä', 'shittiä' ja 'the shit'. Noistakin jokainen tarkoittaa vähän eriä.
Tämän jälkeen minua luonnehdittiin kielipoliisiksi, johon nopeasti vastasin:
Kieli??!! Vitun rokkipoliisi mä olen.Sitten sain kuulla minua luullun hoppipoliisiksi tjsp. Toki olen myös sitä. Sehän on minun erikoisalani. Ugh.
Ja mikä parasta, mitä minulle sanottiin:
mikä v***n rokkipoliisi? tyypillä on huppari ja hölttäpöksyt ja lankit naamassa!Ilmeisesti se osa keskustelua päättyi toistaiseksi siihen, kun sanoin:
Katos plainclothes.Chuuurch!!!
torstaina, huhtikuuta 07, 2011
maanantaina, huhtikuuta 04, 2011
sunnuntai, huhtikuuta 03, 2011
Loistava bändi.
Suomen ekan keikan näiltä näin vuonna Koivu&Tähti. Tältä bändiltä kertsit pölähtää niin että iho menee kananlihalle, edelleenkin ja se kuulkaas merkkaa jotain. WAUUUU!!
Ois kyllä pikkasen kiva nähdä livenä.
lauantaina, huhtikuuta 02, 2011
Klargfa'ithh Cthulhu
Ennen visaa kovasti pohdin, pitäisikö laittaa corpsepaintit naamaan tai kokeilla suonensisäisiä huumeita, itsensä viiltelyä, kirkonpolttoa ja juoda 4 senttilitraa Jack Danielsiä edes kerran elämässään. Tuumasin, ettei se ehkä sittenkään kannattaisi, vaikka vaimoni Noitakuorosta olikin pitämässä visaa pikahälytyksellä. Siihen puolen oktaavin ördäilyn maailmaan en pääsisi sisälle tuota(kaan) kautta, enkä ole varsinaisesti masokisti. Päätin siis jättää oluetkin juomatta poikkeuksellisesti.
Visa ei alkanutkaan bläkyllä, vaan No Doubtilla, vaikka laulajan sooloksi esittäjän vastasimme. Misandrisen feministivideon emansipaatiokeinoistakin tiesimme 2/3. Slayerin veikkasimme Tooliksi ja muutenkin perseelleen. 3 Doors Downin kryptoniittimarinasta saimme pari hajapistettä, vaikka Alice in Chainsiksi luulimmekin. Anthraxin sentään tunnistimme ja jotain kohtuudella tiesimmekin, vaikka ei ollutkaan niitä kivavitunbiisejä, joita minullakin on levyllinen bändiltä. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki saldona, olimme kolmannella sijalla. 3/4-synkkyydestä huolimatta kierroksen teemana oli muuten elämä. Hämmentävää. Voin sanoa ymmärtäväni sitä Jack Daniel'sin juontia nyt edes jotenkin.
Jonze vetäisi pöytäämme yhden pikavoiton, ennenkuin intron toinen tahti oli vaihtunut kolmanteen Perjantai 13. -elokuvan Jason Vorheesin tietäessään. Repesimme. Toisen kierroksen teema oli duaalisesti kuolema. Vähänniinku jin ja jang. Tai niinku Majakka ja Perävaunu. Whatever. "Tapan kaikki" oli minunkin asenteeni aina Unreal Tournamenttia pelatessa. Allmanin veljekset meni suht putkeen meillä, samoin Slipknot ja the Sounds, vaikka kukaan ei myöntänyt pitävänsä niistä. Viimeisenä soinutta Meshuggahia emme tienneet, joten piirsin paperiin 'Gorgoroth' esittäjän kohdalle ja 'Klargfa'ithh Cthulhu' kappaleen nimen kohdalle. Jostain syystä ei tärpännyt, eikä sitä levyäkään sitten oltukaan laulettu kokonaan klingoninkielellä, vaikka olisimme voineet vannoa näin olevan. Hämmentävää. Finaaliin päädyimme toisella sijalla Kream Teamin porskuttaessa kärjessä.
Finaali alkoi jollain Peter Greenaway'n audiovisuaalisten teosten musiikillisella vastineella, joka myöhemmin paljastuikin Sixx AMiksi ja Nikki Sixxiksi. Ohihan tuo meiltä meni suonensisäisine huumeineen. Seuraavaksi meitä kiusattiin ylipatetiaan taipuvaisella Evanescencella, jota kuunnellessa alkoi itsensä viiltelyn houkuttelevuus hiipiä mieleen. Teemana finaalissa oli ikuisuus, ja tämän biisin kohdalla se tuntui sangen osuvalta.Iron Maidenista Jonze tiesi kaiken ja studiolevyjen määränkin, vaikka korjasikin sen vääräksi. Mainittakoon, että ensimmäisen kierroksen misandrisien tehokeinojen lisäksi en koko visassa tiennyt juuri mitään mistään, vaan olin koko ajan lievässä hämmennyksen tilassa. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Hämmentävää. Viimeisenä soikin sitten minua brittien Tampereelta kotoisin olevan aina ärsyttävän Oasiksen aina ärsyttävä renkutus.
Hämmennys jatkui tulosten julkistuksessa. Noitakuorohan oli tippunut varjoon, mutta oli tiennyt miltei yhtä paljon, kuin meilläkin oli paperissa, jääden vain puolen pisteen päähän. Luulimme finaalin olleen tiukka, mutta siinä vaiheessa, kun jaetulla kakkossijalla olijat olivat meistä neljän pistettä jäljessä, yllätyimme. Oikeudenmukaisuus oli voittanut, meille ei tämänviikkoinen visa nimittäin ollut mitään erityisen nautinnollista, eikä edes helpon tuntuista, vaikka musiikillisesta annista kuulemma muissa pöydissä pidettiinkin.
Ainiin, voittihan se Kekekin yhden osakilpailun 1982, emme ole vieläkään jinxanneet mitään.
Visa ei alkanutkaan bläkyllä, vaan No Doubtilla, vaikka laulajan sooloksi esittäjän vastasimme. Misandrisen feministivideon emansipaatiokeinoistakin tiesimme 2/3. Slayerin veikkasimme Tooliksi ja muutenkin perseelleen. 3 Doors Downin kryptoniittimarinasta saimme pari hajapistettä, vaikka Alice in Chainsiksi luulimmekin. Anthraxin sentään tunnistimme ja jotain kohtuudella tiesimmekin, vaikka ei ollutkaan niitä kivavitunbiisejä, joita minullakin on levyllinen bändiltä. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki saldona, olimme kolmannella sijalla. 3/4-synkkyydestä huolimatta kierroksen teemana oli muuten elämä. Hämmentävää. Voin sanoa ymmärtäväni sitä Jack Daniel'sin juontia nyt edes jotenkin.
Jonze vetäisi pöytäämme yhden pikavoiton, ennenkuin intron toinen tahti oli vaihtunut kolmanteen Perjantai 13. -elokuvan Jason Vorheesin tietäessään. Repesimme. Toisen kierroksen teema oli duaalisesti kuolema. Vähänniinku jin ja jang. Tai niinku Majakka ja Perävaunu. Whatever. "Tapan kaikki" oli minunkin asenteeni aina Unreal Tournamenttia pelatessa. Allmanin veljekset meni suht putkeen meillä, samoin Slipknot ja the Sounds, vaikka kukaan ei myöntänyt pitävänsä niistä. Viimeisenä soinutta Meshuggahia emme tienneet, joten piirsin paperiin 'Gorgoroth' esittäjän kohdalle ja 'Klargfa'ithh Cthulhu' kappaleen nimen kohdalle. Jostain syystä ei tärpännyt, eikä sitä levyäkään sitten oltukaan laulettu kokonaan klingoninkielellä, vaikka olisimme voineet vannoa näin olevan. Hämmentävää. Finaaliin päädyimme toisella sijalla Kream Teamin porskuttaessa kärjessä.
Finaali alkoi jollain Peter Greenaway'n audiovisuaalisten teosten musiikillisella vastineella, joka myöhemmin paljastuikin Sixx AMiksi ja Nikki Sixxiksi. Ohihan tuo meiltä meni suonensisäisine huumeineen. Seuraavaksi meitä kiusattiin ylipatetiaan taipuvaisella Evanescencella, jota kuunnellessa alkoi itsensä viiltelyn houkuttelevuus hiipiä mieleen. Teemana finaalissa oli ikuisuus, ja tämän biisin kohdalla se tuntui sangen osuvalta.Iron Maidenista Jonze tiesi kaiken ja studiolevyjen määränkin, vaikka korjasikin sen vääräksi. Mainittakoon, että ensimmäisen kierroksen misandrisien tehokeinojen lisäksi en koko visassa tiennyt juuri mitään mistään, vaan olin koko ajan lievässä hämmennyksen tilassa. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Hämmentävää. Viimeisenä soikin sitten minua brittien Tampereelta kotoisin olevan aina ärsyttävän Oasiksen aina ärsyttävä renkutus.
Hämmennys jatkui tulosten julkistuksessa. Noitakuorohan oli tippunut varjoon, mutta oli tiennyt miltei yhtä paljon, kuin meilläkin oli paperissa, jääden vain puolen pisteen päähän. Luulimme finaalin olleen tiukka, mutta siinä vaiheessa, kun jaetulla kakkossijalla olijat olivat meistä neljän pistettä jäljessä, yllätyimme. Oikeudenmukaisuus oli voittanut, meille ei tämänviikkoinen visa nimittäin ollut mitään erityisen nautinnollista, eikä edes helpon tuntuista, vaikka musiikillisesta annista kuulemma muissa pöydissä pidettiinkin.
Ainiin, voittihan se Kekekin yhden osakilpailun 1982, emme ole vieläkään jinxanneet mitään.
Säännöistä ja niiden puuttumisesta
Pohdinnoissani insinöörin ja taiteilijan välisissä eroissa mielessäni kiteytyi juuri seuraava asia: insinöörityyppi tarvitsee kaikkeen selkeät strukturaliset rajat ja rajoitukset - säännöt. Rajojen ja sääntöjen puuttuminen kauhistuttaa ja ne luovat kaaosta, jossa luoviminenkin pelottaa, joten jos niitä ei ole, ne täytyy luoda ja määrittää, vaikka luonnonvastaisestikin.
Taiteilijaluonnehan taas ajattelee päinvastoin ja näkee kaaoksen mahdollisuutena, hakee ja löytää siitä järjestystä, poimii virrasta rakennuspalikoita. Yleensäkin improvisoi tekemällä uutta ja miettimällä, miten voisi tehdä asian jotenkin toisin, kuin se on aiemmin tehty.
Jos ihmettelette, miksi minä tämmöisiäkin asioita pohdin, niin syy on varmaan se, että äitini suvussa on paljon insinöörejä ja muita teknisorientuneita tyyppejä ja monta virkamiestä. Äitinikin on insinööri, hänen isänsä ihan diplomi-insinööri, ei ole muusikoita eikä muuten humanisteja sillä puolen ihan lähisuvussa. Ne tulevat isäni puolelta ne muusikot ja humanistit. Eikä minulla kiinnostanut insinöörikoulu nuorena, vaan taidekoulu, jossa pääsi toteuttamaan teknistä lahjakkuutta luovilla tavoilla.
Arvatkaapa huviksenne muuten, kummassa suvussa ne hauskemmat ja vapaamuotoisemmat bileet pidetään ja kummassa mennään kaavamaisemmin ja sääntöjen mukaan? Jep. Touché teekkarit.
perjantaina, huhtikuuta 01, 2011
Dead End 5
1. Palkkapäivä
2. Mitä palkalla saa
a) laskut maksettua
b) ruokaa
c) säästöjä
d) huonoja levyjä, huonoilla soundeilla.
3. Päivän ruokalista
4. Aprillipilat
5. Päivävuorossa
Public Enemy number one
Huh. Papat vaan osaa. BPM* ei ehkä ole alkuvuosien tasoa, mutta osaa se Chuck Dangerous vaan saarnata. Melkein tuli paskat housuun.
keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2011
Musavisa 23.3.2011
Ja niin kohta seuraava musavisa joutuu, mutta raportoidaan nyt viime torstainen iltapuhde, jota tuomaroi Elskujen Ari.
Saavuin visaan myöhässä, mutta kaksi Mikkoa olivat ahkeroineet jo hyvän aikaa ja saaneet paperiin nipun vastauksia.Osmondsin he jo olivat tunnistaneet ja Cyndi Lauperkin oli kirjoitettu oikein. Kolmannessa kysymyksessä soitteli Deftones, jota ei tunnistettu, samoin kuin Pride & Glorya. Ja tulihan se Panterakin taas meille kummittelemaan, kun Deftones on omistanut In this river-biisinsä Dimeback Darrellille...
Pääsimme kuitenkin ensimmäisen kierroksen jälkeen kärkeen yhdessä Nova Groupin kanssa.
Toisen kierroksen aloitti Beatles ja siitä tiesimme levy-yhtiökuvioita lukuun ottamatta olennaiset seikat. Hyvin menivät myös kaksi seuraavaa kysymystä eli John Mayer ja Shocking Blue. Lady Gaga sen sijaan oli hieman epäselvä, mutta ei hätää tässä vaiheessa, kun finaalipaikka aukesi alkukierrosten kakkossijalta. Mainitakoon vielä hauska puuhis, jossa piti tunnistella tekstinpätkien perusteella artisteja biiseineen.
Kolmas kierros alkoi Strapping Young Ladilla, joka jäi yleisen hälinän alle. Kakkosen Cardigans ja Lovefool oli sen sijaan tuttua tavaraa ja Mikko muisti myös bändin ekan albumin nimen. Sitten soi Juliet Jonesin Sydämen riipivä tilitys Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin. Jostakin muistini sopukoista löytyi biisin sisältävän Jänis-albumin nimikin ja itse yhtyeen nimihän on peräisin sarjakuvasta.
Lopuksi sitten Kanye West miksaili ja Maroon 5 soitti. Kymmenen pistettä tuntui lupaavalta, mutta vielä paremmin pärjäsi Nova Group saaden pisteitä 11. Iltahopeaa siis tuli ja Nova pääsi kokoamaan täydet viikkopisteet kauden kokonaistilanteen jatkuessa jännittävän tasaisena. Hauskaa kuitenkin oli ja siitä kiitokset jälleen tuomarille ja kaikille muillekin!
Saavuin visaan myöhässä, mutta kaksi Mikkoa olivat ahkeroineet jo hyvän aikaa ja saaneet paperiin nipun vastauksia.Osmondsin he jo olivat tunnistaneet ja Cyndi Lauperkin oli kirjoitettu oikein. Kolmannessa kysymyksessä soitteli Deftones, jota ei tunnistettu, samoin kuin Pride & Glorya. Ja tulihan se Panterakin taas meille kummittelemaan, kun Deftones on omistanut In this river-biisinsä Dimeback Darrellille...
Pääsimme kuitenkin ensimmäisen kierroksen jälkeen kärkeen yhdessä Nova Groupin kanssa.
Toisen kierroksen aloitti Beatles ja siitä tiesimme levy-yhtiökuvioita lukuun ottamatta olennaiset seikat. Hyvin menivät myös kaksi seuraavaa kysymystä eli John Mayer ja Shocking Blue. Lady Gaga sen sijaan oli hieman epäselvä, mutta ei hätää tässä vaiheessa, kun finaalipaikka aukesi alkukierrosten kakkossijalta. Mainitakoon vielä hauska puuhis, jossa piti tunnistella tekstinpätkien perusteella artisteja biiseineen.
Kolmas kierros alkoi Strapping Young Ladilla, joka jäi yleisen hälinän alle. Kakkosen Cardigans ja Lovefool oli sen sijaan tuttua tavaraa ja Mikko muisti myös bändin ekan albumin nimen. Sitten soi Juliet Jonesin Sydämen riipivä tilitys Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin. Jostakin muistini sopukoista löytyi biisin sisältävän Jänis-albumin nimikin ja itse yhtyeen nimihän on peräisin sarjakuvasta.
Lopuksi sitten Kanye West miksaili ja Maroon 5 soitti. Kymmenen pistettä tuntui lupaavalta, mutta vielä paremmin pärjäsi Nova Group saaden pisteitä 11. Iltahopeaa siis tuli ja Nova pääsi kokoamaan täydet viikkopisteet kauden kokonaistilanteen jatkuessa jännittävän tasaisena. Hauskaa kuitenkin oli ja siitä kiitokset jälleen tuomarille ja kaikille muillekin!
Synchronized
7/64 ja säätöä tiedossa, hienoa ja karkeaa sellaista. Vanhat 32Bit VSTplugarit rykii ja pitää heittää veke. Arggghhh.. haasteellista, aika vievää puuhaa. Kaffeeta menee ja kessu palaa. Mutta miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä, hyvää kantsii vähän venata ja säätääkin.
Mutta nyt kahvitauko niinkuin edellisessäkin postauksessa mainittiin.
YEAH! Life is Good.
Merkittävä käänne
Heräsin tänään poikkeuksellisen aikaisin ja vieläpä kesäajassa: 0827. Se on 0727 oikeassa ajassa, eli ihan rietas aika. Hyi saatana. Kyrsii vieläkin kahvia ryystäessä, mutta en sano sitä sanaparia, mitä odotatte. Samalla aamumusiikki vaihtui luontevasti reggaeksi, kun olen kuunnellut räppiä nyt pitkän aikaa. Tämä on merkittävää, sillä elimistöni on ilmeisesti nyt keväässä, tai sitten se leppoisa lunkisteleva keinunta sopii jumiville aivoilleni kahvin kanssa tänä aamuna vain paremmin, kuin vielä eilen. Tai ainakin tuntuu. Sopivan. Whatever. Vaihtelu virkistää. Minä juon nyt kahvia, niinkuin Holkeri konsanaan. Se on hyvää. Yea mon, Jah bless all yardies!
tiistaina, maaliskuuta 29, 2011
Mary Weiss.
Meinas suhahtaa ohi tääkin levy. Joku amatööri vois jopa tokasta että "Ramones on tälle mimmille (ja sen kavereille) kaiken velkaa" mut ei se ihan niin ole kuitenkaan.
Törkeen hyvä levy, löytyy iTunesista ja täältä.
maanantaina, maaliskuuta 28, 2011
I Got 5 On It
Maanantain kunniaksi anti-top viisi eli ihan perseestä just nyt:
1. Kesäaikaan siirtyminen
2. Yleinen maanantaiviba
3. Tekopyhä jeesustelu eli Timo Soini vs. 15-vuotias fiksu koulutyttö
4. Sivistymättömät moukat
5. Spämmi eli roskaposti
Bubbling under: Skype 5.0:n vajakkimainen User eXperience. Tästä tweettailinkin tänään ja vaihdoin takaisin vanhempaan versioon, joten se ei enää häiritse niin pahasti.
1. Kesäaikaan siirtyminen
2. Yleinen maanantaiviba
3. Tekopyhä jeesustelu eli Timo Soini vs. 15-vuotias fiksu koulutyttö
4. Sivistymättömät moukat
5. Spämmi eli roskaposti
Bubbling under: Skype 5.0:n vajakkimainen User eXperience. Tästä tweettailinkin tänään ja vaihdoin takaisin vanhempaan versioon, joten se ei enää häiritse niin pahasti.
Top femma.
1. the BellRays: Black lightning
2. the Heavy: the house that dirt built
3. CeeLoGreen: the lady killer
4. JJU: halki ajan ja rakkauden
5. Stuju tsumppi
Bubling under: tämän blogin musiikillisten keskustelujen taso.
sunnuntai, maaliskuuta 27, 2011
Hei mammanpojat.
Muutama käsite ennenkun aletaan ojan pohjalta leukailemaan. Rennosti vaan esiin ja tasaselle tsekkaamaan kisakuosi jos on jotain sanottavaa.
perjantaina, maaliskuuta 25, 2011
Full color fidelity
Kuuntelin tuon eilen. Juuri sopivan rento levy rankan päivän päätteeksi ja Full Frequency Stereo kuulosti juuri siltä itseltään. Lowrey urkuja levyllä soittaa Dick Hyman. Eikä levy taida olla saatavilla cd:nä.
Syvää, mustaa ja valkoista värisokeille.
Yövuorossa tulee kuunneltua hirvee määrä musaa ja seulottua uutukaisia. 99% on silkkaa savee ja se 1 prossa sit jytiseekin niin että tuntuu. Jokunen viikko sitten läsähti The Heavy:n biisi päin pleksiä j eikun cd:ta tilaamaan. Melkoista crossöveriä tinkimättömällä tyylitajulla. Jotain bändin jätkiä on pyörinyt Jim Jarmuchin hommissa mut se on sivuseikka, musa putoo ku hirviporukka tupakilla junanvessassa tai jotain sinnepppäin.
torstaina, maaliskuuta 24, 2011
This is the shit/Onko alkuperäinen parempi?
Eilen tapahtui erikoinen juttu kuunnellessani mp3-kokoelmani hiphop/rap -osiota. Nimittäin alkoi soimaan kappale, joka kolahti heti, ja jota en tiennyt tai muistanut kokoelmissani olevan. Artistin toki tunnistin heti äänestä ja minun pitikin tarkistaa, mitä ihmettä on käynnissä ja panna kyseinen träkki luupille. Kyseessä oli A Tribe Called Questin keulahahmon Q-Tipin soololevyltä Renaissance vuodelta 2008 oleva biisi Won't Trade. Olen jo koukussa.
Ja miten tämä oli mahdollista, kysytte nyt? Tiedättehän Rovaniemen musiikkikirjaston, tuon universaalin musiikillisen sivistyksen kehdon? Sieltä olen joskus eli keväällä 2009 kyseisen ceedeen lainannut ja laillisesti tallentanut koneelleni monen muun levyn joukossa ja jostain syystä se on sitten jäänyt kuuntelematta ennen eilistä. Sattuuhan näitä.
Niin, se biisi. Tätä on muuten intellektuelli ja sofistikoitunut hiphoppi parhaimmillaan. Taustalla soivan sämplen biisi on nyt muuten hittilistani kärjessä myös. Näin se aina menee, olen löytänyt ja innostunut moneen muuhun genreen ja artistiin ennenkin juuri hiphopin kautta. Hiphoppia en vaihtaisi mihinkään. Tämä biisi on virallisesti the shit.
Ja miten tämä oli mahdollista, kysytte nyt? Tiedättehän Rovaniemen musiikkikirjaston, tuon universaalin musiikillisen sivistyksen kehdon? Sieltä olen joskus eli keväällä 2009 kyseisen ceedeen lainannut ja laillisesti tallentanut koneelleni monen muun levyn joukossa ja jostain syystä se on sitten jäänyt kuuntelematta ennen eilistä. Sattuuhan näitä.
Niin, se biisi. Tätä on muuten intellektuelli ja sofistikoitunut hiphoppi parhaimmillaan. Taustalla soivan sämplen biisi on nyt muuten hittilistani kärjessä myös. Näin se aina menee, olen löytänyt ja innostunut moneen muuhun genreen ja artistiin ennenkin juuri hiphopin kautta. Hiphoppia en vaihtaisi mihinkään. Tämä biisi on virallisesti the shit.
keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2011
Raskaamman metallimusiikin, eli puolenoktaavin ördäilyn anatomia
Kovana musiikinkuuntelijanahan minä pohdin musiikin ja eri musiikkilajien anatomiaa hyvinkin - ehkä liiankin - usein. Hevin ja punkin näkyvin erohan on kitaristin stänssi. Ja tietenkin se, että toisen genren miespuolisilla laulajilla puristaa aina jostain syystä munista. Käsittämättömiä jätkiä sinällään, kun niitä byysia saa sitäkin kokoa, joka on luonnonmukaisen väljä ja rento.
Hevissähän on kuitenkin myös mystinen alalaji, jossa tuo housusääntö ainakaan ei täysin päde ja se on se örinämusiikiksikin kutsuttu death/trash/doom/whatever metalli, jota olen viime aikoina pohtinut. Juuri se edellisessä postauksessani mainitsema puolen oktaavin ördäily, johon pureudun nyt vähän syvemmin.
Tyypillinen death/trash/doom/whatever metallibändihän kasataan silleen, että otetaan kitaristi tai kaksi, jotka saavat ainakin kaksi alapääsointua irti instrumentistaan, mieluiten tietenkin molempien pitäisi saada samat kaksi, mutta jos saavat yhden saman, niin sehän tuo vähän musiikillista variaatiota.
Basistillehan riittää se yks sointu, vaikka voisin vannoa joskus erottaneeni siitä puurosta toistakin sointua, kun vaimo sitä kahden markan tietokonekaiuttimistaan luukuttaa. Jep. Kertoo paljon, kun riittävään hifi-tasoiseen toistoon pääsee kahden markan tietokonekaiuttimilla.
Rumpaliksi otetaan se rumimman näköinen jätkä - huom! tämähän on universaali genreriippumaton sääntö - jota ei ilkeä eturiviin laittaa ja joka osaa paukuttaa kannuja kahdella tavalla; kovaa ja lujaa. Nopeudesta ei tingitä ja toki molempijalkaisuuskin on vaatimus, kun tuplabasarin vain täytyy jytistä. Eroahan ei kukaan kuitenkaan huomaa, joten kunhan soitto käyttää nopeasti ja kovaa, niin se riittää.
Sitten se keulakuva, eli vokalisti. Siihen otetaan joku suht siedettävän näköinen jätkä, jonka nähdessään lapset alkavat itkemään ja joka osaa öristä rykimättä sillä puolen oktaavin skaalalla jossain siellä basson alapuolella, taito se on sekin. Mikään verbaalinerouskaan ei ole vaatimus, koska eihän siitä, mitä tosidiggarit kutsuvat lauluksi, kukaan saa kuitenkaan selvää.
Lopuksi kaikkien näiden 'muusikoiden' yhteinen panos yhdistetään riitasoinnuista koostuvaksi ördäilyksi, joka onnistuu pysymään tasan puolenoktaavin skaalalla jossain siellä äänen dynaamisen spektrin alapään tuntumassa.
Lopuksi kysymys, johon vastaan: Mitä eroa on 60-luvun Rollareissa ja hiphop/rap-musiikissa? Molemmissa tärkein taajuusalue on keskitaajuusalue. Räpissähän tosin osataan ansiokkaasti hyödyntää myös ylätaajuuksia käyttämällä niin sanottua gangstavinkunaa. Räppi voittaa tämän matsin täpärästi.
tiistaina, maaliskuuta 22, 2011
Disco Oulasparty
Nova Groupin Oula piti meille discoa ja kyseli samalla mukavia kysymyksiä siinä sivussa. Okei, ei se nyt ihan italodiscoa ollut, eikä pelkkää konemusiikkia, vaan ihan viihdyttävää settiä, jonka tahdissa olut kuohui ja valui kurkusta alas leppoisasti. Mukiinmenevää shittiä oli heti ekan kierroksen M-Peoplesta jazzahtelevan ysärihiphopin ja muun ysäripörinäpuuron kautta konesäesteiseen ulvontaan. Samoin rockabilly-faneja kosiskeltiin, vaikka -- onneksi!!! -- ei mitään Bajsballsia soinutkaan, vaan vähän aidommalla viballa siitä edellisestä uudesta tulemisesta. Ja siinähän kävi niin, että Poikakuoro oli suvereenisti johdossa tauolla, mikä huvitti meitäkin suuresti. Ei ollut Poikakuoro silloin tunnettu juuri tästä tietämyksestä, kun minä vielä Dead Parrootsia edustin, ei. Ajat muuttuu Eskoseni, muutu sinäkin.
Tauolla funtsailimme, kuinka nyt pitäisi jotain tehdä, ettemme vain olisi johdossa vielä toisenkin kierroksen jälkeen, sillä se jinxaa joka perkuleen kerta voitonmahdollisuutemme. Siis ihan oikeasti se on joku kirous. Kierros alkoi hyvänkuuloisella räpätyksellä, jonka paikansin Yhdysvaltain itärannikolle ja New Yorkiin, mutta hävettää vieläkin myöntää, etten tunnistanut kyseistä artistia. Olenkin ruoskinut itseäni rangaistukseksi joka ilta, oli se sen verran hävettävä tietämättömyyden osoitus. Dolly Parton olikin ainoa, joka tunnistettiin, ei sen kanssa laulanutta Stallonea, ei Telexiä, ei Foreignerin Urgentia - joka on muuten ihan perseestä - kun ei ollut se niiden hitti, joka on muuten sekin ihan perseestä - kuten tarkkaavainen lukija nyt huomaa, soi Disco Oulasparty'ssa todistettavasti myös heavy - eikä tiedetty myöskään Astral Projectionia.
Haluatteko kuulla muuten hauskan jutun? Veikkasimme Foreigneria Survivoriksi, eikä kukaan kehdannut myöntää kuunnelleensa Survivoria enempää, kuin niitä kahta biisiä nuoruudessaan, jotka molemmat ovat - aivan oikein - ihan perseestä. Boonuksena saatte kuulla toisen hyvän jutun: trancea on vain kahta lajia, selkäänpuukotustrancea ja ranteet auki -trancea. Niin. Kelatkaapa sitä. Molemmat ovat ihan perseestä, niinkuin sodankäynti suorittavan portaan mielestä. Saimme viisi pistettä toiselta kierrokselta, mutta kun muutkin olivat yhtä paskoja, ei se meidän johtoasemaamme vaikuttanut mitenkään. Kirosimme ja tiesimme jo jäävämme ilman voittoa tänäänkin. Lohduttauduimme kuitenkin jo etukäteen sillä, että jos kerran Keke voitti 1982 Formulaykkösen maailmanmestaruuden ilman yhtäkään osakilpailuvoittoa, on meilläkin vielä toivoa voittaa kevätkauden 2011 musavisa.
Finaali alkoikin Suomen toiseksi soittotaidottomimmilla bändillä heti Hurriganesin jälkeen, paitsi että Hurriganes ei ole ihan kokonaan sieltä. Molemmat taitavat muuten olla yhden urpon kyläkauppiaan suosikkibändejä. Siitä saatiinkin luontevasti siirryttyä Testamenttiin, mutta eihän meillä sitä kuunnella Poikakuorossa - minäkin olen jättänyt suosiolla vaimolle nämä alapäähän keskittyvät puolen oktaavin genret ja bändit itseni keskittyessä korkeampitaajuisiin musiikin muotoihin - ja tämä taisi maksaa meille finaalin, mutta sovitaan, että ette vielä tiedä, miten siinä kävi. Jatketaan, niin, sen puolen oktaavin ördäilyn jälkeen Disco Oulasparty'ssa saikin kuulla aivan luontevasti sen perään osuva räppibiisi elokuvasta, joka kertoi kahden suuren kohtaamisesta Zairessa, jossa Ali veti Foremania turpaan rehellisesti. Nojoo, ei me tiedetty jotain Amon Düüliäkään, kun ei tuo krauttekno ole Kraftwerkia lukuunottamatta myöskään edes alllekirjoittaneen selektioissa, eikä ole joku ihmeen Rabbit in the Moon'kaan. Jepjep. Kahdella pisteellä hävisimme Elsku Mäy Mäylle. Homot. Siitä huolimatta olemme hyvissä asemissa, kun kahden pisteen takana kärjen Noitakuorosta, siitä voi vielä hyvinkin tehdä Keket. Jos ei kato turbot pauku, eikä kone hyydy, vaan joka kerta pääsee maaliin asti, voi se riittää vallan hyvin meillekin.
Ja se räppäri, jonka tunnistamattomuutta häpeän vieläkin on Pete Rock. Eihän tämä teille, jotka ette hopista tiedä, kuin faking Eniveissin, kerro mitään, mutta te, jotka tiedätte, ymmärrätte hyvin asian nolouden. Eikä se ole niinkuin lippalakkia omenalle ja melonille tai Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä, vaan se on se ero hyvän ja aidon paskan ja paskan ja feikin paskan välillä. Niin, vain toinen niistä on ihan perseestä.
Tauolla funtsailimme, kuinka nyt pitäisi jotain tehdä, ettemme vain olisi johdossa vielä toisenkin kierroksen jälkeen, sillä se jinxaa joka perkuleen kerta voitonmahdollisuutemme. Siis ihan oikeasti se on joku kirous. Kierros alkoi hyvänkuuloisella räpätyksellä, jonka paikansin Yhdysvaltain itärannikolle ja New Yorkiin, mutta hävettää vieläkin myöntää, etten tunnistanut kyseistä artistia. Olenkin ruoskinut itseäni rangaistukseksi joka ilta, oli se sen verran hävettävä tietämättömyyden osoitus. Dolly Parton olikin ainoa, joka tunnistettiin, ei sen kanssa laulanutta Stallonea, ei Telexiä, ei Foreignerin Urgentia - joka on muuten ihan perseestä - kun ei ollut se niiden hitti, joka on muuten sekin ihan perseestä - kuten tarkkaavainen lukija nyt huomaa, soi Disco Oulasparty'ssa todistettavasti myös heavy - eikä tiedetty myöskään Astral Projectionia.
Haluatteko kuulla muuten hauskan jutun? Veikkasimme Foreigneria Survivoriksi, eikä kukaan kehdannut myöntää kuunnelleensa Survivoria enempää, kuin niitä kahta biisiä nuoruudessaan, jotka molemmat ovat - aivan oikein - ihan perseestä. Boonuksena saatte kuulla toisen hyvän jutun: trancea on vain kahta lajia, selkäänpuukotustrancea ja ranteet auki -trancea. Niin. Kelatkaapa sitä. Molemmat ovat ihan perseestä, niinkuin sodankäynti suorittavan portaan mielestä. Saimme viisi pistettä toiselta kierrokselta, mutta kun muutkin olivat yhtä paskoja, ei se meidän johtoasemaamme vaikuttanut mitenkään. Kirosimme ja tiesimme jo jäävämme ilman voittoa tänäänkin. Lohduttauduimme kuitenkin jo etukäteen sillä, että jos kerran Keke voitti 1982 Formulaykkösen maailmanmestaruuden ilman yhtäkään osakilpailuvoittoa, on meilläkin vielä toivoa voittaa kevätkauden 2011 musavisa.
Finaali alkoikin Suomen toiseksi soittotaidottomimmilla bändillä heti Hurriganesin jälkeen, paitsi että Hurriganes ei ole ihan kokonaan sieltä. Molemmat taitavat muuten olla yhden urpon kyläkauppiaan suosikkibändejä. Siitä saatiinkin luontevasti siirryttyä Testamenttiin, mutta eihän meillä sitä kuunnella Poikakuorossa - minäkin olen jättänyt suosiolla vaimolle nämä alapäähän keskittyvät puolen oktaavin genret ja bändit itseni keskittyessä korkeampitaajuisiin musiikin muotoihin - ja tämä taisi maksaa meille finaalin, mutta sovitaan, että ette vielä tiedä, miten siinä kävi. Jatketaan, niin, sen puolen oktaavin ördäilyn jälkeen Disco Oulasparty'ssa saikin kuulla aivan luontevasti sen perään osuva räppibiisi elokuvasta, joka kertoi kahden suuren kohtaamisesta Zairessa, jossa Ali veti Foremania turpaan rehellisesti. Nojoo, ei me tiedetty jotain Amon Düüliäkään, kun ei tuo krauttekno ole Kraftwerkia lukuunottamatta myöskään edes alllekirjoittaneen selektioissa, eikä ole joku ihmeen Rabbit in the Moon'kaan. Jepjep. Kahdella pisteellä hävisimme Elsku Mäy Mäylle. Homot. Siitä huolimatta olemme hyvissä asemissa, kun kahden pisteen takana kärjen Noitakuorosta, siitä voi vielä hyvinkin tehdä Keket. Jos ei kato turbot pauku, eikä kone hyydy, vaan joka kerta pääsee maaliin asti, voi se riittää vallan hyvin meillekin.
Ja se räppäri, jonka tunnistamattomuutta häpeän vieläkin on Pete Rock. Eihän tämä teille, jotka ette hopista tiedä, kuin faking Eniveissin, kerro mitään, mutta te, jotka tiedätte, ymmärrätte hyvin asian nolouden. Eikä se ole niinkuin lippalakkia omenalle ja melonille tai Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä, vaan se on se ero hyvän ja aidon paskan ja paskan ja feikin paskan välillä. Niin, vain toinen niistä on ihan perseestä.
Musiikki formaateista.
Tässä nyt muutama vuosi tullut seurattua tuota keskustelua musiikkiformaateista tässä blogissa ja vähän muuallakin. Tämän blogin lukijoissakin on paljon musiikin kuuntelijoita jotka ovat ns. heavy usereita eikä mitään viihde käyttäjiä, ainakin vaikutelma on tuo. Joten olisi oikeasti mukava vaihtaa mielipiteitä siintä m i k s i jonkun mielestä musiikki kuulostaa p a r e m m a l t a jollakin tietyllä laitteistolla/formaatilla, hivenen analyyttisempaa käsitteistöä käyttäen. Onhan kyse makuasioista joista voi vaihtaa mielipiteitä tai jopa kiistellä.
Nyt soi
Nerokas albumi, taiten tehty ja soi muuten cd:nä varsin mehukkaasti. Tuskinpa tätä rieskaa vinyylinä löytyy, maistiaiset.
lauantaina, maaliskuuta 19, 2011
tiistaina, maaliskuuta 15, 2011
sunnuntai, maaliskuuta 13, 2011
Tupakoinnin lopettamisen tueksi
Eräs ystäväni yrittää nyt lopettaa tupakointia ja minä kun kokemuksesta tiedän, kuinka vaikeaa se on. Olen nyt ollut satunnaisia pääosin humalatilassa tapahtuneita retkahduksia lukuunottamatta ollut kuivilla Tapaninpäivästä lähtien. Niin asiaan, listasin muutaman hyvän elokuvan sellaisten päivien ratoksi, kun on oikein tiukkaa ja morkkis edellisen päivän retkahduksista. Tämä katsomisjärjestys ylhäältä alas on sitten muuten pakollinen:
3. Jim Jarmusch: Kahvia ja Tupakkaa
2. Wayne Wang, Paul Auster: Smoke
1. Jean-Luc Godard: Viimeiseen Hengenvetoon
Postmodernismista asti vallinneen tavan mukaan en selitä näitä auki, vaan annan jokaisen lukijan itse luoda omat tulkintansa. Voi nämä katsoa myös siinä tapauksessa, että yhä nauttii noista syntisen jumalaisista syöpäkääryleistä päivittäin.
3. Jim Jarmusch: Kahvia ja Tupakkaa
2. Wayne Wang, Paul Auster: Smoke
1. Jean-Luc Godard: Viimeiseen Hengenvetoon
Postmodernismista asti vallinneen tavan mukaan en selitä näitä auki, vaan annan jokaisen lukijan itse luoda omat tulkintansa. Voi nämä katsoa myös siinä tapauksessa, että yhä nauttii noista syntisen jumalaisista syöpäkääryleistä päivittäin.
keskiviikkona, maaliskuuta 09, 2011
Sound City 120 PA Mark 4 Custom Built set, very rare.
Vahvistin.
Sound City 120 pa mark 4 custom built.
Pilarikaapit.
4+12" Eminence "67 code". Type 8 ohms. Model Pa 110E.
Setti on valmistettu vuonna 1973 ja alkuperäisessä kunnossa lukuunottamatta vahvistimien putkia ja pilarikaappien johdoitusta. 120 wattia puhdasta vintagea vuodelta -73 lähtee myyntiin tarjouksien perusteella.
Jos tämän blogin lukijoissa tai ystäväpiirissänne on oikeita vintage harrastajia tai pehmeän soundin etsijöitä ( ei siis wanna be osastoa) niin ohjatkaapa Jahin luo.
Sopii skeban, basson, kiipparin tai vaikkapa laulunjollotuksien vahvitamiseen.
Lähtee Hendrixit, Whot, Bolanit ja hyvässä lykyssä bändikavereilta kuulo.
Hinta tulee olemaan neuvoteltavissa oleva ja kohtuullinen.
Levittäkää sanaa veljet ja siskot.
- MYYTY -
maanantaina, maaliskuuta 07, 2011
Towers of London Fights
Ai että tulee ihan vanhat ajat mieleen. Hyvä bändi musiikillisten avujenkin johdosta.
torstaina, maaliskuuta 03, 2011
Olkaamme tänään pyörä
Tälle herralle on Jerry Lee Lewis velkaa kaiken. Seuratkaamme herran esimerkkiä tänään visaillessamme.
tiistaina, maaliskuuta 01, 2011
Musavisa 24.2.11
Raportoidaas sitten viime viikon musavisasta. Suomi sai tänään kultaa, mutta Poikakuoro ei viime torstaina. Jamon tuomaroidessa taiten laadittua visaansa punnersi Poikakuoro hikistä taivaltaan läpi illan.
Kierros numero 1 liittyi teemaltaan hiirulaisiin. Emme tunteneet Modest Mouse-orkesteria, mutta joitakin arvauspisteitä kysymys kuitenkin tuotti. Ritarikuntakin jäi arvoitukseksi, mutta kautta rantain kolmosen Grinderman toi pisteitä, kuten myös neloskohdan Risto. Päätimme ykköskierroksen neljännellä sijalla.
Toisen kierroksen teema oli sitten katuraivo eli road rage. Offspring sekä seuraavaksi soinut Matti Pellonpää tunnettiin joten kuten. Pahennusta herättävässä GTA-pelissä soi sen sijaan Juliette Lewis eikä se Garbage, joka luki paperissamme. Soiton lisäksi Juliette ääninäyttelee pelissä DJ:n osaa. Jamo oli vaativa tuomari ja edellytti täsmällisiä tietoja, joten detaljien vaillinaisuus rokotti meiltä puolikkaita. Viimeisen kysymyksen Death Proof-ralli jäi meiltä nollille, joten yhteenlasketut pisteemme jättivät meidän juuri iltafinaalirajan alle. Mainittakoon kuitenkin vielä hauska puuhis anagrammeineen, joka meni kumminkin nappiin. Siitä huolimatta varjoon mentiin.
Finaalissa soi metsäläismetalli, idolit ja vanha blues. Korpiklaanin renkutus sentään arvattiin, mutta jo seuraava metallikysäri meni sitten jo, öh, metsään.
Anna Puun tiesimme nimeltä, mutta emme seuraavaksi tullutta Son Housea. Varjoilumme ei siis mennyt häävisti tuoden ainoastaan neljä pistettä. Kausitilanne jatkuu kuitenkin tiukkana, joten uutterasti lähdemme seuraavaan visaan.
Siihen saakka tack, adjö och god natt!
Kierros numero 1 liittyi teemaltaan hiirulaisiin. Emme tunteneet Modest Mouse-orkesteria, mutta joitakin arvauspisteitä kysymys kuitenkin tuotti. Ritarikuntakin jäi arvoitukseksi, mutta kautta rantain kolmosen Grinderman toi pisteitä, kuten myös neloskohdan Risto. Päätimme ykköskierroksen neljännellä sijalla.
Toisen kierroksen teema oli sitten katuraivo eli road rage. Offspring sekä seuraavaksi soinut Matti Pellonpää tunnettiin joten kuten. Pahennusta herättävässä GTA-pelissä soi sen sijaan Juliette Lewis eikä se Garbage, joka luki paperissamme. Soiton lisäksi Juliette ääninäyttelee pelissä DJ:n osaa. Jamo oli vaativa tuomari ja edellytti täsmällisiä tietoja, joten detaljien vaillinaisuus rokotti meiltä puolikkaita. Viimeisen kysymyksen Death Proof-ralli jäi meiltä nollille, joten yhteenlasketut pisteemme jättivät meidän juuri iltafinaalirajan alle. Mainittakoon kuitenkin vielä hauska puuhis anagrammeineen, joka meni kumminkin nappiin. Siitä huolimatta varjoon mentiin.
Finaalissa soi metsäläismetalli, idolit ja vanha blues. Korpiklaanin renkutus sentään arvattiin, mutta jo seuraava metallikysäri meni sitten jo, öh, metsään.
Anna Puun tiesimme nimeltä, mutta emme seuraavaksi tullutta Son Housea. Varjoilumme ei siis mennyt häävisti tuoden ainoastaan neljä pistettä. Kausitilanne jatkuu kuitenkin tiukkana, joten uutterasti lähdemme seuraavaan visaan.
Siihen saakka tack, adjö och god natt!
maanantaina, helmikuuta 28, 2011
lauantaina, helmikuuta 26, 2011
Unelmointia. (alternative skebakorneri)
Yövuorossa on aikaa unelmoida, eksyä ja harhailla. Maniskalla trippailija U. Srinivas on tänä yönä kuljettanut meikämandoliinon aika mielenkiintoisiin maisemiin. Ainut harmi on se että matsku on ollut ns. pakattua, eli maisemien pikku detaljit ovat vielä kätköissä. Kun tämä duunari pääsee kotiin avaa hän välittömästi sylimikron ja tilaa pari compactdiskiä tältä artistilta.
Mandollinia siis voi soittaa muutenkin kuin hevonp*skacountrya rynkyttäen.
Wauuu, life is good.
perjantaina, helmikuuta 25, 2011
Top something.
1. David Bowien 70-luvun biisit.
2. Night Shift.
3. Älppäreiden myynti.
4. Serpien Kylässä. Spotifyssa Peteliuksen&Hietasen yömyöhä kuunnelmat.
torstaina, helmikuuta 24, 2011
Vinyl Sucks
Hitto et tuli hyvä mieli kun sai myytyä muutaman älppärin HYVÄÄN KOTIIN. Siis meni lätyt ihan oikeille musadiggareille. Joimme tuhtia tsufeeta ja leppoisasti jutustellen keskustelimme bändeistä, levyistä ja eri musaformaateista noin yleensä.
Taidanpa pitää samanlaisen session uudestaan. Tosin näin vaalien alla ehkä täytyy ovella kysellä poliittinen tausta.
Visapäivä
Tänään on torstai ja kaljah...eiku musa-aivolohkoa kolottaa jo sopivasti. Pakkastakaan ei ole luvassa, kuin -18°C eli ei palijon mittään. Eihän siellä ole edes kylymä, joten ei kelpaa tekosyyksi skipata. Pankaa nössöt vaatetta ja purkaa hammasta. Äitillekään ei auta valittaa, sillä mutsis tuskin välittää. Paitsi jos se piffaa fyrkat uuteen talavirotsiin, niin sillon ehkä.
keskiviikkona, helmikuuta 23, 2011
Skebanurkkaus.
The Pedaali joka erottaa pojasta miehen tai jotain muuta yhtä typerää mut sellasta et se ois kuitenkin niinku tosi hyväjuttu. Vähän niinku et Strato on parempi ku Les Paul tai et vaikka Mäkki on parempi ku puucee tai et....
Enivei. Jokaisen kitaristin yleissivistykseen pitäisi kuulua vähintään 40 tuntia soitantaa Fuzz Facen läpi hanikat kaakossa (Vola+Fuzz) ja vasta sen jälkeen siirrytään sitten niihin Big Muffeihin ja Tyyp Skriimereihin, Tsäk Vyldeihin ja Steve Vai mikä sen nimi nyt oli. Ja jos ei tuota FF osiota suorita niin armoton siirtyminen basistiksi tai rumpaliksi tapahtuisi ikäänkuin luonnonvalintana ilman senkummempia kommervenkkejä.
Vähäkö ois uittu koleeta kun olis basisteja ja runppaleita kaupungis enempi ku nyt. Mut hei, Jou Mään, toi fuzzi saa sun skeban laulamaan niinku valkoset Hevijätkät Brooklynissa.
maanantaina, helmikuuta 21, 2011
Omat eivät purreet
Poikakuoro oli taas yhtä vajaa, kun ulkolaisakateemisvahvistuksemme oli kirjaimellisesti toisella puolen maapalloa, mutta tällä kertaa ei ollut sentään poikakuorolainen oikeutta jakamassa.
Läpsy meni jonnekkin, mutta ei ainakaan mulle, joten ei siitä sen kummempia. Itse ensimmäinen kierros alkoi niin, että otin kynän käteen, kun biisi alkoi soimaan ja kirjoitin vastauksia automaattikirjoituksella, paitsi se reality. Snooppi on kyllä vieraillut aikanaan myös Jackassissa, mut luetaanko se realityksi? Hä? Minun mielestä gyl, mutten siitä protestoinut. Sitten emme tienneet jotain kantria, emmekä oikein tunnistaneet suomihooceetämitäliekään, mutta se Saarelan poika nakutteli Distillers-kyssän kotiin. Kierroksen päättänyttä mitäänsanomatonta taidekoulupoppia arvasimme mitäänsanomattomaksi taidekoulupoppraiksi Travikseksi, kun emme siitä mitään saaneet irti. Snadisti meni penkin alle, mutta silti kakkosina. Kream Teamilla oli epäreilusti Jiippari ja Piirainen peesissä, joten siitä ne kai ne kaksi pistettä meitä enemmän sai. Niin ja kävinhän mä tarkistuttamassa meidän pisteitä puolikkaan verran jopa alaspäin. Know ya numbers like old hustler does, or lose ya game like an ex-hustler
Kakkoskierroksenkin läpsy meni taas jonnekkin muualle, kuin mulle, eli ihan sama. If I never got it, it ain't neva happen cuz Puuhiskin oltiin saatu ekalla kierroksella, ja sitäkin tehtiin väliaika. Ja kiva puuhis olikin, pähkäiltävä. Mystisesti tiesimme -- tai siis en minä, mutta pojat -- Blurristakin kohtuudella, samoin France Gallista -- ne pojat siis. Sitten soi jotain ja sitten Tricky ja sitä meditoimme hyvin kolmistaan. Jossain vaiheessa olinkin jo kerennyt täyttelemään viimeisen kyssän vastaukset ennen kappaleen alkua. Tuohon veisuun en muuten varmaan väsy ikinä. Fakta. Linnunradan lisäksi en vaan muistanut muita leffoja, kuin Dave Chappelle'n Block Partyn, joka on muuten Davenkin mielestä ihan oikea leffa, BITCH! Kuitenkin, jännien ja omituisten vaiheiden jälkeen olimme toisen kierroksen jälkeen sittenkin ykkösenä kream teamin peesatessa. Mutta ei se meille ole yleensä hyvä enne. first place before da final be a bad sign when it's us, ya heard, we neva win like dat
Niin, se kolmas läpsy say what, guess what, wasn't me who got that Sitäpaitsi, se Kauppayhtiön kaljahana otti kylmästä hittiä siihen malliin, että tursotti vaahtoa yli lain salliman määrän hidastaen jakelua, joten otinkin erikoisemman vaihtoehdon pullossa Mos Defin kotikulmilta. Brooklyn! Ya heard! Sitä ei olisi läpsypalkinnolla lunastanutkaan.
Hyvin se finaalikin meni, ei siinä. Army of Lovers-tietämys yllätti jopa itsemme. Fats Dominohan on peruskauraa ja yksi versiointi uutta tietoa, eikä se Doorsin biisikään tullut oikein. Jerry Lee Lewis'han on muuten Fatsille velkaa pianonsoitostaan öbaut kaiken. Fakta. Belovedin biisikin muistettiin vielä, lähinnä tietenkin sen loistavan videon ansiosta. Samoin Rihannaa tiedettiin -- tosin kukapa ei, ellei sitten ihan umpiossa elele -- ja iänvanha hitti ajalta, kun setä oli vielä nuori.
Noitakuoro voitti, me toisina. told ya, bad karma, it wasn't written, word, shit happens Kuunnelkaa räppiä, ei se ole paskaa, jos ei Jare Henrik Tiihosta ja kumppaneita kuuntele.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)