keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2011

Musavisa 23.3.2011

Ja niin kohta seuraava musavisa joutuu, mutta raportoidaan nyt viime torstainen iltapuhde, jota tuomaroi Elskujen Ari.

Saavuin visaan myöhässä, mutta kaksi Mikkoa olivat ahkeroineet jo hyvän aikaa ja saaneet paperiin nipun vastauksia.Osmondsin he jo olivat tunnistaneet ja Cyndi Lauperkin oli kirjoitettu oikein. Kolmannessa kysymyksessä soitteli Deftones, jota ei tunnistettu, samoin kuin Pride & Glorya. Ja tulihan se Panterakin taas meille kummittelemaan, kun Deftones on omistanut In this river-biisinsä Dimeback Darrellille...
Pääsimme kuitenkin ensimmäisen kierroksen jälkeen kärkeen yhdessä Nova Groupin kanssa.

Toisen kierroksen aloitti Beatles ja siitä tiesimme levy-yhtiökuvioita lukuun ottamatta olennaiset seikat. Hyvin menivät myös kaksi seuraavaa kysymystä eli John Mayer ja Shocking Blue. Lady Gaga sen sijaan oli hieman epäselvä, mutta ei hätää tässä vaiheessa, kun finaalipaikka aukesi alkukierrosten kakkossijalta. Mainitakoon vielä hauska puuhis, jossa piti tunnistella tekstinpätkien perusteella artisteja biiseineen.

Kolmas kierros alkoi Strapping Young Ladilla, joka jäi yleisen hälinän alle. Kakkosen Cardigans ja Lovefool oli sen sijaan tuttua tavaraa ja Mikko muisti myös bändin ekan albumin nimen. Sitten soi Juliet Jonesin Sydämen riipivä tilitys Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin. Jostakin muistini sopukoista löytyi biisin sisältävän Jänis-albumin nimikin ja itse yhtyeen nimihän on peräisin sarjakuvasta.

Lopuksi sitten Kanye West miksaili ja Maroon 5 soitti. Kymmenen pistettä tuntui lupaavalta, mutta vielä paremmin pärjäsi Nova Group saaden pisteitä 11. Iltahopeaa siis tuli ja Nova pääsi kokoamaan täydet viikkopisteet kauden kokonaistilanteen jatkuessa jännittävän tasaisena. Hauskaa kuitenkin oli ja siitä kiitokset jälleen tuomarille ja kaikille muillekin!

Ei kommentteja:

Bachia pääsiäisenä V

 Konsertto cembalolle, jousiorkesterille ja basso continuolle, sov. uruille BWV 1052 Iveta Apkalna, urut hr-Sinfonieorchester, joht. Ricca...