Klargfa'ithh Cthulhu

Ennen visaa kovasti pohdin, pitäisikö laittaa corpsepaintit naamaan tai kokeilla suonensisäisiä huumeita, itsensä viiltelyä, kirkonpolttoa ja juoda 4 senttilitraa Jack Danielsiä edes kerran elämässään. Tuumasin, ettei se ehkä sittenkään kannattaisi, vaikka vaimoni Noitakuorosta olikin pitämässä visaa pikahälytyksellä. Siihen puolen oktaavin ördäilyn maailmaan en pääsisi sisälle tuota(kaan) kautta, enkä ole varsinaisesti masokisti. Päätin siis jättää oluetkin juomatta poikkeuksellisesti.

Visa ei alkanutkaan bläkyllä, vaan No Doubtilla, vaikka laulajan sooloksi esittäjän vastasimme. Misandrisen feministivideon emansipaatiokeinoistakin tiesimme 2/3. Slayerin veikkasimme Tooliksi ja muutenkin perseelleen. 3 Doors Downin kryptoniittimarinasta saimme pari hajapistettä, vaikka Alice in Chainsiksi luulimmekin. Anthraxin sentään tunnistimme ja jotain kohtuudella tiesimmekin, vaikka ei ollutkaan niitä kivavitunbiisejä, joita minullakin on levyllinen bändiltä. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki saldona, olimme kolmannella sijalla. 3/4-synkkyydestä huolimatta kierroksen teemana oli muuten elämä. Hämmentävää. Voin sanoa ymmärtäväni sitä Jack Daniel'sin juontia nyt edes jotenkin.

Jonze vetäisi pöytäämme yhden pikavoiton, ennenkuin intron toinen tahti oli vaihtunut kolmanteen Perjantai 13. -elokuvan Jason Vorheesin tietäessään. Repesimme. Toisen kierroksen teema oli duaalisesti kuolema. Vähänniinku jin ja jang. Tai niinku Majakka ja Perävaunu. Whatever. "Tapan kaikki" oli minunkin asenteeni aina Unreal Tournamenttia pelatessa. Allmanin veljekset meni suht putkeen meillä, samoin Slipknot ja the Sounds, vaikka kukaan ei myöntänyt pitävänsä niistä. Viimeisenä soinutta Meshuggahia emme tienneet, joten piirsin paperiin 'Gorgoroth' esittäjän kohdalle ja 'Klargfa'ithh Cthulhu' kappaleen nimen kohdalle. Jostain syystä ei tärpännyt, eikä sitä levyäkään sitten oltukaan laulettu kokonaan klingoninkielellä, vaikka olisimme voineet vannoa näin olevan. Hämmentävää. Finaaliin päädyimme toisella sijalla Kream Teamin porskuttaessa kärjessä.

Finaali alkoi jollain Peter Greenaway'n audiovisuaalisten teosten musiikillisella vastineella, joka myöhemmin paljastuikin Sixx AMiksi ja Nikki Sixxiksi. Ohihan tuo meiltä meni suonensisäisine huumeineen. Seuraavaksi meitä kiusattiin ylipatetiaan taipuvaisella Evanescencella, jota kuunnellessa alkoi itsensä viiltelyn houkuttelevuus hiipiä mieleen. Teemana finaalissa oli ikuisuus, ja tämän biisin kohdalla se tuntui sangen osuvalta.Iron Maidenista Jonze tiesi kaiken ja studiolevyjen määränkin, vaikka korjasikin sen vääräksi. Mainittakoon, että ensimmäisen kierroksen misandrisien tehokeinojen lisäksi en koko visassa tiennyt juuri mitään mistään, vaan olin koko ajan lievässä hämmennyksen tilassa. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Hämmentävää. Viimeisenä soikin sitten minua brittien Tampereelta kotoisin olevan aina ärsyttävän Oasiksen aina ärsyttävä renkutus.

Hämmennys jatkui tulosten julkistuksessa. Noitakuorohan oli tippunut varjoon, mutta oli tiennyt miltei yhtä paljon, kuin meilläkin oli paperissa, jääden vain puolen pisteen päähän. Luulimme finaalin olleen tiukka, mutta siinä vaiheessa, kun jaetulla kakkossijalla olijat olivat meistä neljän pistettä jäljessä, yllätyimme. Oikeudenmukaisuus oli voittanut, meille ei tämänviikkoinen visa nimittäin ollut mitään erityisen nautinnollista, eikä edes helpon tuntuista, vaikka musiikillisesta annista kuulemma muissa pöydissä pidettiinkin.

Ainiin, voittihan se Kekekin yhden osakilpailun 1982, emme ole vieläkään jinxanneet mitään.