torstaina, helmikuuta 19, 2009

"Oisko se hyvä, jos ois päästy ennen torstaita kotia"



Oisko se hyvä jos Poikakuorolaiset olisivat olleet vahvemmalla edustuksella eilen?
Ozzy Osbourne ja Black Sabbath. Tokihan me patut näitä tiiettiin vaikka ei ihan kaikkea ja Van Halen ja Sammy Hagar. Kamoon hei, se saundi ja Sammyn ääni. Selviä juttuja kun Kauppayhtiön äänentoistokin on parantunut erinomaiselle tasolle. Japani on muuten aina hyvä harava, kun kysytään maata, jossa on joku erikoiseksklusiivijuttu julkaistu. Niin se oli nytkin. Biisejä haeskeltiin kovasti meditoimalla ja Kemopetrol meditoitiinkin LABiksi. U2 oli muuten peruskauraa, ainakin tuo Achtung Baby. Biisin nimeä ei vaan saatu ihan oikein. Viimeisessä tilutteli Joe Satriani, mutta mepä veettin siitä ihan nollat biisiä ja skebaa myöten. Kuitenkin 8,5 pistettä kahteen pekkaan avauskierrokselta. Ei turhia jätkiä, vai hä?!

Oisko se hyvä jos me katottas enempi telkkarimainoksia?
Jonze tykitti heti kiekan alkuun John Fogertyn ja CCRn paperiin ja aloimme perehtyä puuhikseen. Eihän noita suomalaisten Roskilde-esiintymisten vuosia tiiä Piru-Erkkikään, paitsi ehkä Erik Toivanen, mutta ei sekään, kun populaarikulttuuri oli aina sen kompastuskivi. Siispä otimme metodiksi päättelyharavan. Kasarisiloposki-ihkupoppari Nik Kershaw'n biisin alkaessa soimaan hymy karehti suupielissämme hyräillessämme tätä nuoruudesta tuttua rallia ja vastaillessa, mutta Euroviisuja emme olleet kuunnelleet ja vuosikin vähän heitti. Söy?! Jatkoimme puuhista päättelyharavametodilla kunnes tuli Pink Floydia. Veikattiin 80 viikkoa Billboard top 200-listalla, 741 viikkoa on muuten aika kunnioitettava saavutus. Meidän arvaus ei. Seitsemännen Sinetin yhteys ja Absot tiiettiin, mutta festaria ei, Breeders tuli viimeiseen vähän meeditoiden, mutta ei taaskaan biisiä ja kun ei noita telkkarimainoksia jaksa kukaan täyspäinen, ainakaan minun mielestäni, niin laitettiin Upcider vaikka ois ollu Fanipala. Kuitenkin 6 pistettä plus yksi piste puuhiksesta ja finaalipaikka varma yhteispistein 15,5 taijotain. Ja meitä oli vain kaksi paikalla. Ollaanko turhia, hä?! (Ollaan me, kuten jatkosta selviää)

Oisko se hyvä jos edes joskus seurattais vähän enempi nykymusiikkiakin, myös sitä keveintä höttöä?
Aivan varmasti olisi. Jos meinaan haluaa finaalissakin pärjätä. Joka kierroksella kauhulla odottamamme kryptoniitit nimittäin jysähtivät finaalissa pöytäämme. Joku bändi lauloi Tivolista. Mepä veikattiin Gogol Bordelloa ja yliopistoa ja Ranskaa ja 2007. Ilmeisesti säälistä saatiin vuodesta plussa kun ois ollu oikeasti 2005. Anna Puustjärvi raavittiin papruun, mutta biisiä ei, artistiki ois ollu joku Emilia Torrini, mutta mepä veikattiinSophie Zelmania. Goldfrapp ja Stripmachine veikattiin komeasti A Campiksi ja Real Love'ksi. Ja leffa Miami Vicen sijaan Romeoksi ja Juliaksi. Näyttelijät meni oikein. Siis Romeon ja Julian. Sama se on hei mennä isosti ja komiasti sinne mettään, kun kerta ollaan menossa. Niimpä kunniakkaasti jatkoimme päät pystyssä ja saappaat jalassa nollalinjaa viimeiset finaalikyssät. Viimeiseen bluessettiin meditoitiin jotain ja slaidisormeksi keskisormi, jos kerta nimetön ois poikki. Kuulemma oli pikkurillissä joittenki skaalojen whatever takia. Liian HiFiä, hei kamoon. Ihan oikeasti. No, saatiin me finaalista 1,25 pistettä silti. Ei ihan kasvojen menetys. Ja meitä oli vain se kaksi. Niin kerta. Ja finaalissa. Eipä jääty nollille, lällällää.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa hurjalta. Torrinin olisin ainakin tiennyt. Goldfrap-osasto on puolestaan Tommin kamaa mutta eipä se enää auta, kun toinen on Tampereella ja toinen muuten muualla.

Hyvä suoritus kuitenkin. "Kiitti, jätkät!

Inksu kirjoitti...

Hyvä raportti taas, ihan kuin oisin itsekin ollut mukana. Mutta silti on varmaan parasta, että ens viikolla tulen teijän kans pelaamaan. Ainakin olen silloin lapissa käymässä, ja jos olen sopivasti keskiviikkona kaupungissa, niin tulen mukaan!

Anonyymi kirjoitti...

Loistavaa!

JahRelainen kirjoitti...

Hyvä Mikkå&Jånde.

Jos hehkeä Ingrid saapuu paikalle saavun minäkin, se on varma.

Anonyymi kirjoitti...

Ai, se on seurasta kiinni;)

JahRelainen kirjoitti...

Ja sieltä se taas tuli, yllättäen kuin tv-lupatarkastaja. Hoplaaaa ja hyppy. Sivallus miekkailukurssin sääntöjen mukaan, tosin lainavehkeillä, osuen öpaut naulankannan ja ladonoven tietämille :)

a)On se siinnämielessä että meitsi tykkää kauneudesta ja te kolme jätkää olette toisinaan pelottavan rumia ja karkeita.

b)On se siinnämielessä että meitsi tykkää heterogeenisestä ryhmädynamiikasta tollasissa kisatilanteissa, Ingrid tuo kepeyttä.

c)On se siinnä mielessä et tapaa kaikki kerralla ja yleensä se on ollut hauskaa.

d)Ei vaiskaa. Sen takia mä käyn nykyisin noissa kisailuissa vaan pari kertaa kaudessa kun haluun päteä ja saada ilmasta kaljaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa!

Inksu kirjoitti...

Kiitti kohteliaisuuksista, Jah. Otan ne siis kohteliaisuuksina.
Ajatella jos oliski koko joukkue kasassa tällä viikolla. Siellä näkyis olevan tuomarivuorossa Blues&Dance -joukkue, ja ainakin viime syksyn B&D-visaa on kehuttu. Kaiken kaikkiaan siis hyvä visailta tiedossa. Nähdään sitten!

JahRelainen kirjoitti...

Jep :)

Bachia pääsiäisenä V

 Konsertto cembalolle, jousiorkesterille ja basso continuolle, sov. uruille BWV 1052 Iveta Apkalna, urut hr-Sinfonieorchester, joht. Ricca...