Tiistaina Ouluun.

Raporttia odotellessa.

Voimakuva (alternative version)

Otetaas vähän hillitymmin näiden voimakuvien kanssa. Tässä skandinaavinen versio :)

Voimakuva

Karnevaalitunnelmaa joka pöytään!

Linkki illan päätteeksi

The Big Picture - Carnival (Lähde: Killinki). Suosikkini: 5 ja 20.

New shit has come to light!

Tutti Frutti!

"Rivoiksi luokiteltuihin sisältöihin kuului varsinkin naista halventava ja miehet saalistajana esittävä lyriikka. Tällaisia sisältöjä on erityisesti yhdysvaltalaisessa rap-musiikissa."

Mackanin haikuja, osa 1

Aloitan uuden kirjoitussarjan: Mackanin haikuja. Eka menee vaimolleni.

Pohjoinen nainen!
jälleen vatsani alle
taivaalta sataa

Hei oonks mä muuten kertonu et...

toi Duffy:n Rockferry on aivan m i e l e t t ö m ä n hyvä levy. Ei oo aikoihin mikään jytissy näin mahtavasti. Väkisinkin suu taipuu messingille. Ehdottomasti parasta mitä voi tehdä housut jalassa on kuunnella lujaa tätä lättyä ja ottaa snadit tantsu askeleet.

Huh helvetti että tekee kuulkaa gutaa.

Top-5

1.) Oma liikuntaharrastus
2.) Alkava kevättalvi
3.) Sonata Arctica: Fullmoon
4.) Kalakeitto
5.) Zappa-elämäkerta

Toivomus: että saisi vöträtä rauhassa mielinmäärin.

Pelisilmää.

Blogillamme oli taannoin pollikysely lamasta ja enemmistö väitti et lama on "totisinta totta" ja "tsykolokiaa" tais olla tokana. Itse painoin nappulaa "paskapuhetta" väittämän kohdalla.
Tässä artikkelissa talousihmiset pohtivat asiaa.

Ilmastonmuutosta.

Parisen viikkoa sitten läväytin Duffy:n Rockferry lätyn cd soitimeeni ja eipä ole tarvinnut sitä sieltä poistaa (3 cd:ta mahtuu ineen, kätsyä vai mitä?). Skeptisesti suhtauduin Duffyyn, Amy Winehousen 2006 julkaistun, lähes täydellisen Back to Black albumin jälkeen. Back to Black on kuitenkin aivan helevetin taiten tehty valkoisen naisen soul albumi, vaikea pistää paremmaksi.
Mutta eipä mitä. Biisimateriaali Rockferrylla on kunnianhimoisempaa , sovitukset hienoja ja soundit silkkaa hunajaa (ainakin meitsin stereoissa levy soi todella 10+ soundeilla kun taaseen A.W:n Back to black jää pari-kolme pykälää alemmas). Todella hienoja Motown koukkuja sovituksissa, hyviä nostatus jippoja.
Suosittelen levyä ihan kybällä niille jotka mustanmusiikin saloihin ovat perehtyneet, takuuvarma päivitys tästä ajasta.

Mutta ei kahta ilman kolmatta. Jos Duffy potkaisi Amy:lta tuolin alta. Niin VV Brown putsaa, huhujen mukaan, piakkoin tulevalla ensialbumillaan koko pöydän. Ainakin sekoitussuhteet soulin, doowop:n ja indien kohdalla ovat mielenkiintoiset.

Onko kukaan muuten ostanut tuota Motown 50 kokoelmaa? Vaikuttais aika hyvin kootulta kokoelmalta, mikä ei itsestäänselvyys näinä päivinä ole.

Lauantai-ilta

Tarot: Ashes To The Stars

"Oisko se hyvä, jos ois päästy ennen torstaita kotia"

Oisko se hyvä jos Poikakuorolaiset olisivat olleet vahvemmalla edustuksella eilen?
Ozzy Osbourne ja Black Sabbath. Tokihan me patut näitä tiiettiin vaikka ei ihan kaikkea ja Van Halen ja Sammy Hagar. Kamoon hei, se saundi ja Sammyn ääni. Selviä juttuja kun Kauppayhtiön äänentoistokin on parantunut erinomaiselle tasolle. Japani on muuten aina hyvä harava, kun kysytään maata, jossa on joku erikoiseksklusiivijuttu julkaistu. Niin se oli nytkin. Biisejä haeskeltiin kovasti meditoimalla ja Kemopetrol meditoitiinkin LABiksi. U2 oli muuten peruskauraa, ainakin tuo Achtung Baby. Biisin nimeä ei vaan saatu ihan oikein. Viimeisessä tilutteli Joe Satriani, mutta mepä veettin siitä ihan nollat biisiä ja skebaa myöten. Kuitenkin 8,5 pistettä kahteen pekkaan avauskierrokselta. Ei turhia jätkiä, vai hä?!

Oisko se hyvä jos me katottas enempi telkkarimainoksia?
Jonze tykitti heti kiekan alkuun John Fogertyn ja CCRn paperiin ja aloimme perehtyä puuhikseen. Eihän noita suomalaisten Roskilde-esiintymisten vuosia tiiä Piru-Erkkikään, paitsi ehkä Erik Toivanen, mutta ei sekään, kun populaarikulttuuri oli aina sen kompastuskivi. Siispä otimme metodiksi päättelyharavan. Kasarisiloposki-ihkupoppari Nik Kershaw'n biisin alkaessa soimaan hymy karehti suupielissämme hyräillessämme tätä nuoruudesta tuttua rallia ja vastaillessa, mutta Euroviisuja emme olleet kuunnelleet ja vuosikin vähän heitti. Söy?! Jatkoimme puuhista päättelyharavametodilla kunnes tuli Pink Floydia. Veikattiin 80 viikkoa Billboard top 200-listalla, 741 viikkoa on muuten aika kunnioitettava saavutus. Meidän arvaus ei. Seitsemännen Sinetin yhteys ja Absot tiiettiin, mutta festaria ei, Breeders tuli viimeiseen vähän meeditoiden, mutta ei taaskaan biisiä ja kun ei noita telkkarimainoksia jaksa kukaan täyspäinen, ainakaan minun mielestäni, niin laitettiin Upcider vaikka ois ollu Fanipala. Kuitenkin 6 pistettä plus yksi piste puuhiksesta ja finaalipaikka varma yhteispistein 15,5 taijotain. Ja meitä oli vain kaksi paikalla. Ollaanko turhia, hä?! (Ollaan me, kuten jatkosta selviää)

Oisko se hyvä jos edes joskus seurattais vähän enempi nykymusiikkiakin, myös sitä keveintä höttöä?
Aivan varmasti olisi. Jos meinaan haluaa finaalissakin pärjätä. Joka kierroksella kauhulla odottamamme kryptoniitit nimittäin jysähtivät finaalissa pöytäämme. Joku bändi lauloi Tivolista. Mepä veikattiin Gogol Bordelloa ja yliopistoa ja Ranskaa ja 2007. Ilmeisesti säälistä saatiin vuodesta plussa kun ois ollu oikeasti 2005. Anna Puustjärvi raavittiin papruun, mutta biisiä ei, artistiki ois ollu joku Emilia Torrini, mutta mepä veikattiinSophie Zelmania. Goldfrapp ja Stripmachine veikattiin komeasti A Campiksi ja Real Love'ksi. Ja leffa Miami Vicen sijaan Romeoksi ja Juliaksi. Näyttelijät meni oikein. Siis Romeon ja Julian. Sama se on hei mennä isosti ja komiasti sinne mettään, kun kerta ollaan menossa. Niimpä kunniakkaasti jatkoimme päät pystyssä ja saappaat jalassa nollalinjaa viimeiset finaalikyssät. Viimeiseen bluessettiin meditoitiin jotain ja slaidisormeksi keskisormi, jos kerta nimetön ois poikki. Kuulemma oli pikkurillissä joittenki skaalojen whatever takia. Liian HiFiä, hei kamoon. Ihan oikeasti. No, saatiin me finaalista 1,25 pistettä silti. Ei ihan kasvojen menetys. Ja meitä oli vain se kaksi. Niin kerta. Ja finaalissa. Eipä jääty nollille, lällällää.

Visailijoille

Voimakuva

Ennakkotietojen mukaan Poikakuorosta olisi tänään vain kaksi jäsentä paikalla.

Yle Extrat 007

Tsekatkaas toi Tapani Kansan pätkä.

15 (jos laskin oikein) elämäämuuttanutta levyä

Levyt ovat elämäkerrallisessa aikajärjestyksessä. En välttämättä edes pidä niistä kaikista, mutta ne ovat levyjä, jotka ovat merkinneet muutosta. Olen sensuroinut klassiset levyt, koska klassinen musiikki ei ole yhtä levykeskeistä ja toisaalta ne eivät kertoisi lukijoille yhtä paljoa.

Rolling Stones: Undercover

Ensimmäinen LP-levyni. Stonesien 82 euroopankiertueesta kirjoitettiin jossain Avussa tai Seurassa ja adoptoin bändin siitä suosikkiyhtyeekseni. Niin pinnallisesti se menee. Levy oli kanneltaan yhtä aikaa kaunis ja rivo. Oli hienoa ajatella, että se oli miljonäärien tekemä. Palanen suurta maailmaa.

Moody Blues: Greatest hits

Sain tämän kasetin enoltani joululahjaksi. Sen tärkein tehtävä oli varmaan tuoda arkeeni aikuisrokkia. Me nuoret nimittäin inhosimme kaikkea lällyä, vanhempani halveksivat humppaa (tarkoitti kai heidän juntteina pitämiensä sentimentaalista makua) ja painostavan koulun takia kaikki mikä muistutti klassista oli pannassa. Tämä kasetti antoi tilaisuuden kuunnella melodista musiikkia hyvällä omallatunnolla.

Rolling Stones: Goats head soup

Ostin tämän levyn kylmänä talvipäivänä Stockmannin Melodia-osastolta. Muistan vielä, että olin pukeutunut isoisävainaalta perimääni kutittavaan kerrastoon. Levyn unenomainen tunnelma yhdistettynä sen tajuamiseen, että tämä on musiikkia varhaislapsuuteni vuosilta, oli kokemus, joka on vaikuttanut jälkielämässäni paljoon.

Bruce Springsteen: Darkness on the Edge of Town

Levy, joka opetti minulle yhdessä illassa, että on hienoa olla teini.

Venom: Black Metal

Kysyin luokkakaveriltani mikä on nopeinta heviä. Vastaus oli Venom. Ostin levyn Lundin kaupungista tietämättä ollenkaan mitä sain. En tiedä pidinkö siitä oikeasti koskaan, mutta sen kuunteleminen aukoi korviani uusille musiikillisille sävyille.

Accept: Balls to the Wall

Accept oli raskasta kuten Venom mutta lisäksi melodista. Lisäksi elätin tuohon aikaan suurta ihailua Ruhrin alueen betonia ja moottoriteitä kohtaan. Saattaa olla, että tämä on ensimmäinen luettelemani levy, josta pidin heti spontaanisti tietämättä yhtyeestä mitään ennen ensikuuntelua.

Jeff Beck: There and Back

Olin saanut radio-ohjelmasta käsityksen, että Beck olisi hevikitaristi. Lainasin tämän Kangasalan kirjastosta ja se olikin jotain aivan muuta. 

Led Zeppelin: 4

Nelonen oli kai levy, joka lopulta vei minut Zeppelinin pariin. Tuttavat tietävät, että Zeppelin on elämäni merkittävin yhtye, joten ei siitä enempää. Paitsi se, etten koskaan yhdistänyt tätä musiikkia konsertteihin tai biletykseen vaan hyvin abstrakteihin maisemiin, aikakausiin jne.

David Bowie: Ziggy Stardust

Pidin Bowieta pintapopparina. Luokkakaverini lainasi tämän kasetin. Kuuntelin ensimmäistä kappaletta Five Years pari minuuttia ja se oli siinä.

David Bowie: Aladdin Sane

Mike Garsonin jazzpiano ja 20-luvun Berliinin mieleen tuovat kabareevaikutteet avasivat aivostooni dekadentteja reittejä, joita olinkin jo pitkään tietämättäni kaivannut. Teinivuosieni suosikkibowielevy. Täyttää samaa ekologista lokeroa kuin Bowien Baal, josta mietin saisiko sen millään listalle. Se oli eräs asioista, joka vihjasi, että korkeakulttuurissa on oikeastaan enemmän vapautta kuin populaarikulttuurissa.

Yngwie Malmsteen: Rising Force

Tämä levy johti minut klassisen musiikin pariin. 

Billy Idol: Whiplash Smile

Epäsäännöllinen suosikkini ajalta kun en yleensä kuunnellut käytännössä ollenkaan popmusiikkia. Levyssä oli hieno metallivärinen kansi, joka toi mieleen jonkin lapsuuteni pikkuauton. Siinä oli sekä nuoruuden öyhöttävää voimaa että toisaalta se oli musiikillisesti kunnianhimoinen. Ennen kaikkea kuulosti hyvältä kovaa soitettuna. Sopi hengennostatukseen.

David Bowie: Space Oddity

Erään loppukesän teemalevy. Sellaisen, jolloin aloin taas kulkea kohti popmusiikkia klassiselta puolelta. Vaikken ollut omistanut sitä teininä, tämä oli alkulaukaus vuosien nostalgiaprojektille, jossa hankin takaisin klassisena kautenani hävittämäni äänitteet.

Bo Kaspers Orkester: I centrum

Kuulin tämän eräillä jatkoilla. Olin hieman kyllästynyt taiteellis-ahdistuneisiin ihmisiin. Minulle oli tarjottu kuultavaksi Pohjannaula-yhtyeen levyjä, joita inhosin niin, etten saanut yrittämälläkään kuunneltua yhtäkään kappaletta alusta loppuun. Tämä levy oli kun olisi astunut siistiin rivitaloasuntoon ystävällisten ihmisten rapujuhlaan pimeästä pakkasyöstä, jossa laskuhumalaiset kaukoröyhkäfanit riitelevät, räkivät, hokevat vittua ja itkevät kun kukaan ei välitä. Kappale, jonka kuullessa tämä tapahtui oli Undantag.

Panasonic: Vakio ja Kulma

Kuulin nämä vuonna 1999 ja ajattelin, että tässä on musiikkia, jota olen koko elämäni kaivannut. Makoilin matollani eräänä kevättalven iltana, tuijotin kattoon ja koin koneiden puhtaan rauhan, jota tunteva liha ei saavuta.

Yhteenvetoa: varsinkin nuorena suosikkien valitseminen ei perustunut mihinkään omiin mieltymyksiin vaan poseeraushaluun. Nuorisona oleminen ja nuorisokulttuuri onkin pelkkää teeskentelyä, ja siksi sitä väheksytään. Aikuiset ja lapset taas voivat tehdä mitä itse haluavat.

Normaalisti ostokset tuntuivat aluksi pettymyksiltä (poikkeukset taisinkin jo mainita) ja jouduin totuttelemaan musiikkiin. Loppujen lopuksi niistä sitten tuli suosikkeja kovalla kuuntelulla ja siksi, että kukin on nuori vain kerran.

Huomaan nyt, että levyjen kansilla oli suuri merkitys. Eikä ihme. Tuohon aikaan piti vain ostaa sokkona ja toivoa, että sisältö kuulostaisi hyvältä.

Mackanin Top 15

Järjestys: Lapsuudesta nykypäivään.

Abba: Arrival (1976)
Totta kai, kun kerran Ruotsissakin asuttiin. Tillsammans.
Elvis: Aloha From Hawaii Via Satellite (1973)
Vanhempieni ainoa rokkilevy. Myöhemmin hoksasin myös Burtonin. Also Sprach Zarathustra!
Kiss: Kiss (1974)
Edelleen ainoa uskontoni. Voisin puhua Kissistä koko illan. Ambivalenttia diggailua.
Genesis: Genesis (1983)
Olen aina tykännyt Genesiksen välivaiheesta. Toinen jalka progessa ja toinen popissa. Synasoundit. Home By The Sea eli Talo meren rannalla.
Deep Purple: Machine Head (1971)
Tätä kuunneltiin jatkuvasti kotona, kirjastossa sitten Fireballia ja Made In Japania. Hiukan myöhemmin niitäkin kotona. Perfect Strangers oli ilmestys ilmestyessään.
Israel Philharmonic Orchestra: Jupiter/Haffner (Mozart)
Ymmärsin pitäväni oikeasti myös ns. klassisesta musiikista. Jupiterin fuugaa ollaan myös riehuttu Poikakuoron etkoilla.
Rolling Stones: Let It Bleed (1969)
Aiheuttaa edelleen käsittämättömät fiilikset. Gimme Shelter! Live With Me! Ja mikä on musiikissa tärkeämpää kuin fiilis? Sisäpussin pienet valokuvat olivat pitkään ainoat kuvat, mitä näin bändistä. Jostain syystä erityisesti Brian Jones vaikutti niissä kiinnostavalta. Around And Aroundin kansikuvaa meditoin lapsena loputtomiin. Puvut näyttivät jotenkin niin viileiltä. Samoihin aikoihin aloin tutkia kirjaston blues-levyjä.
Beatles: Valkoinen tupla (1968)
Levy, jonka otan varmasti mukaan autiolle saarelle. Oli uskomatonta kuulla levy ensimmäistä kertaa niiden lälläribiisien jälkeen. Palaset loksahtelivat paikoilleen, toiset sijoiltaan. Teen edelleen pitkiä löytöretkiä levyn sisälle.
Led Zeppelin: The Song Remains The Same (1976)
Lapsuus loppui, kun pistin lankomieheni äänittämän livetuplan soimaan. Päätin samantien ruveta rokkijätkäksi. Kokeilin noihin aikoihin ensimmäistä kertaa sähkökitaraa. Sinne meni poikuus. Zeppelinin nelonen kuuluu samaan ajanjaksoon myös. Kuten vanha kaverini Riekki sanoo, Zeppelin on kenties ainoa bändi maailmassa, joka on säilyttänyt mielessä jonkinlaisen mystisyyden.
Kauko Röyhkä: Maa on voimaa (1985)
Röyhkä on kenties syypää siihen, etten oikein koskaan ole kuunnellut vakavissani mitään muuta suomenkielistä rokkia - ainakaan niin intensiivisesti teksteihin ja sointiin samastuen. Sukellan taivaalle, Joo joo joo, Talven valoa ja muut kappaleet ovat henkistä omaisuuttani, minusta lopullisesti erottamattomia.
Miles Davis: Kind Of Blue (1959)
Kun jazz kolahti, se vaikutti - valitettavasti - ihan kaikkeen. Asenteeseen, kävely- ja puhetyyliin, vaatetukseen. Nice...
Clash: London Calling (1980)
Vähän kuin valkoinen tupla, myös tämä on varsinainen runsauden sarvi, josta ammentaa loputtomiin. Elokuussa 1990 oli Oulussa aivan pirun kuumaa, ja kuuma oli tämä levykin. Edelleen kestokuuntelussa.
Red Hot Chili Peppers: Blood Sugar Sex Magic (1991)
Kovin jysäys ikinä. Oltiin bändin kanssa hakemalla haettu juuri tuollaista soundia ja tuollaisia biisejä. Oli suorastaan maagista kuulla sitä "oikean" bändin esittämänä.
Robert Johnson: The Complete Recordings (1990)
Olen kuunnellut tätä niin jumalattomasti, että myytti on muuttunut lihaksi. Johnson piti minulle kerran yksityisen soolokeikan kesällä 1999, Tampereen Peltolammin Reinolassa.
J. Karjalainen: Lännen-Jukka (2006)
Riemukas ja känninen levy, musiikillisen kotiinpaluun tai pikemminkin perillepääsyn tuntua. Väitän ymmärtäväni tismalleen, mitä Karjalainen tavoittelee näillä nykyhommilla. Uuden levyn Charley Pattonin Shake it and break it eli Natisuta hetekata on ollut jo viikkoja tehokuuntelussa. Kuten Tapani Kansan Rokkivaari Hotanen. Tutkimattomia ovat musiikkimakujen maailmat.

Melkoisen lapsuus- ja nuoruuspainotteinen listasta tuli, mutta sellaistahan se on. Kyllä klassikoita syntyy edelleenkin, esim. tuorein suurkolahdus on Robert Plantin ja Allison Kraussin loistava Raising Sand (2007).

Mutta jatketaan tästä. Listasta jäi puuttumaan Hendrixit, Beethovenit, Welchit, Townesit, Crumbit, Sabbathit, Parliamentit, Grimaudit ja kumppanit Berrysta puhumattakaan, mutta kaikki listan laatineet ymmärtävät haasteen mahdottomuuden. Eräs mahdollisuus olisi rakentaa viileän imago-listan, mutta poikakuorolaiset ovat tunnetusti rehtiä porukkaa. Ei keekoilla eikä erikoistavoitella. Mutta kieltämättä pienoista painetta laatiessa tunsi.

I alla fall: Kuten Jah meinasi, puhutaan kymmenien, ellei satojen yhtä tärkeiden ja merkittävien levyjen massasta. Keep it simple, stupid.

15 levyä

Aakkosjärjestyksessä.

Accept: Breaker tai Restless and Wild
Kasetilta kasetille kopioitiin ja taisivat olla saman kasetin eri puolilla. Onnistuminen kopioinnissa oli melkein yhtä iso juttu kuin itse musiikki. Vein Fast as a Sharkin koulun levyraatiin. Kiss voitti. Opettaja taisi kuitenkin tykätä.
Black Flag: The First Four Years
Kokoelma, joka kyllä rytisi joskus pimeimpänä talvena 18-19 vuotta sitten. Skeittaritutulta löytyi tämä ja monta muuta SST-levyä, jotka olivat aivan yhtä hyviä. Mahtui sopivasti 60 minuutin kasetin toiselle puolelle. Rytisee yhä.
Cramps: Stay Sick!
Tuli kuultua aika tuoreeltaan, hieman Ramonesmanian jälkeen. Eikä moinen levy voi olla vaikuttamatta ihmisen kasvuun ja kehitykseen. Vaikutus oli pidemmällä tähtäimellä kovempi kuin samoihin aikoihin kuunnellun Story of the Clashin. Ehdottomasti kiellettävää musiikkia. Eikä pidä unohtaa levyn kantta ja niitä videoita.
Duran Duran: 7 and the Ragged Tiger
Jostain kai on aloitettava. Videoiden vaikutus oli merkittävä. Veljen kasetti on vieläkin omassa telineessä. Myöhemmin kuunneltuna Rio ja eka ovat kuitenkin parempia. Enkä vieläkään tiedä mitä tuo levyn nimi meinaa.
Fairport Convention: Liege & Lief
Tämä nyt vaan on niin hieno ja täydellinen levy. Vuodenaika: pääsiäinen.
Grateful Dead: Live/Dead
Vitsinä ostin, kun ei ollut kallis ja biisit kestivät 23 minuutista alle minuuttiin, mikä tuntui vallan hupaisalta ajatukselta. Dark Starin kolahtamiseen meni hieman pidempään kuin nuo 23 minuuttia, mutta kolina jatkuu yhä. Ensimmäinen GD-levy tosin oli What a Long Strange Trip It’s Been-kokoelma, mutta se pääsi vähäksi ajaksi unohtumaan. Piti sekin sitten kaivaa hyllystä.
Joy Division: Closer
Tämä oli uusien juttujen hakemista hevikauden jäätyä taakse. Taisin jopa kuunnella levyä kirjastossa. Vuodenaika elo-/syyskuu.
Vieno Kekkonen: Tuliharja/Niin rakastunut sinuun 7”
Radiosta tuli kai tämäkin kuultua ekan kerran. Nisse Nordström vetää todella tiukan trumpettisoolon ja piano kilkuttelee kuin juopunut merimies. Avasi akkunan Suomi-iskelmän ihmeelliseen maailmaan.
Amanda Lear: I am a Photograph
Eurodiscojytkettä ja dekadenssia koko rahan edestä. Ekoja discolevyjä, mitä hankin - halvalla divarista tietenkin. Toimi erinomaisesti gradunteon taustalla.
Julie London: The Best of the Liberty Years
Miettinen soitti Julie Londonia aika usein Yölätissä. Vuorokaudenaika ja Cry Me a River olivat ja ovat täydellinen yhdistelmä.
Mudhoney: Touch Me I’m Sick/Sweet Young Thing Ain’t Sweet No More 7”
Hetken ajan tuli oltua ajan hermolla kun osteli levyjä. DJ soitti tämän vasta yhdellä keikalla ja on se niin ajatonta asennetta, surinaa, pörinää ja narinaa. Oli kanssa ekalla ostamallani cd:llä.
New Order: Low-Life
Tämä oli myös uusien juttujen hakemista hevikauden jäätyä taakse. Rytmi ja melankoliset melodiat vaikuttivat ja vaikuttavat yhä. Vuodenaika: syys-/lokakuu.
Quicksilver Messenger Service: Eka
Spykedelian aineopintojen peruskamaa ja hunajaa korville. Muuttaa pysyvästi aivojen rakennetta. Ei kannata kuunnella autoillessa tai pyöräillessä. Gold and Silver soi tahtilajissa, joka tekee aina vaikutuksen. Vuodenaika: sateinen kesäpäivä tai juhannus.
Radiopuhelimet: Pian Pian tai Jäämeri
Pian Pian oli eka Radiopuhelimet levy, minkä kokonaan kuulin. Eka keikka tuli nähtyä Jäämeren aikoihin. Kumpi sitten vaikutti enemmän, vaikea sanoa.
Ramones: Ramonesmania
tuli kuultua melko tuoreeltaan kirjastosta lainattuna ja kasetille äänitettyä. Levy kuului sarjaan uuden hakemista hevin jälkeen ja se uusi juttu oli sitten siinä. Musiikki ja sanoitukset koskettivat, liikuttivat, aiheuttivat housujen repeytymisen, hiustenkasvua… Kasettia kuuntelin viimeksi viime kesänä. Ramonesia on sitten kyllä tullut muutenkin kuunneltua. Eikä Ramones mikään huumoribändi ole.

15,1 Karkkiautomaatti/Arseslaughter: Split-ep
Henk.koht. muistoja paljon. Levyn hankkimisen aikoihin tapahtui kaikenlaista – samoin jälkeenpäin.

Ne 15 lättyä

Eikä sitten isommin missään järjestyksessä, paitsi numero uno. Ja kakkonen.

1. The Police - Ghost in the Machine
Tämä oli SE levy. Vasta lukemaan oppineena noin 6-vuotiaana bongasin tämän setäni vinyyleistä ja kelasin 'police, tää on varmaan siistiä'. Levy lautaselle, luurit korville ja olin myyty.
2. Public Enemy - Fear of a Black Planet
Chuck Dn saarnaava tiedostavuus, Flavor Flavin sekoilut ja Terminator Xn taustat räjähtivät noin kolmetoistakesäisen orastavan tietoisuudentäyteiseen tajuntaan lähtemättömät jäljet jättäen.
3. N.W.A - Efil4zaggin
Liekä ollut ensimmäinen itse ostamani räppiceedee, vaikkakin luonnollisesti entuudestaan oli jo läjä itseäänitettyjä ja kopionkopionkopioina olleita kämäisen laadun c-kasetteja täynnä rappia. Tämä levy on vitun kova vieläkin. Piste.
4. Rolling Stones - joku Greatest Hits
Originaali C-kasetti, jonka löysin jostain mummolasta hieman Policen jälkeen ja diggasin tajuttomasti. Tässä oli ne alkupään hitit.
5. Mike Oldfield - Tubular Bells
Taas kalautettiin äänimaisemalla finninaamaisen tajuntaa. Vajaa puolituntinen instrumentalisointia per c-kasetin puoli. Ihan oikeasti en kyllästynyt tähänkään, mutta kadonnut on.
6. GangStarr - Moment of Truth
Levyn ilmestymisvuonna 1998 [meinstriim]räppi oli taas kerran totaalisen kuollut, paska ja puhkikulutettu genre, jota ylipaisuneilla egoilla varustetut pellet vetivät lokaan. Tosin, niinhän ne tekevät nykyäänkin. Hyväkkäät.
7. NAS - Illmatic
Jos jäbä on Yo! MTV Rapsissa vieraana ja heittää semmoisen perustotuuden, että lyriikoiden ja biitin täytyy tukea toisiaan ja pamauttaa tämmöisen esikoisekseen en voi muuta sanoa, kuin että ainakin tämän kohdalla teki mitä sanoi.
8. Beastie Boys - Paul's Boutique
Jätkät soittivat ite levylle ja ne äänimaisemat. Sama se niille rappitaidoille, ihan etabloituneet ja arvostetutkin MCt ovat sanoneet että ei se räppäys, mutta se asenne.
9. Bodycount - Bodycount
Gangsta rapin gurgoin edustaja ever, Ice-T pani oman hevipumpun kasaan, sanoi '...fuck you, I got my own hardcore band...' tjsp kaikenmaailman genrerunkkareille ja teki kunnon mättöä asenteella.
10. Pennywise - Pennywise
Punk! PRKL! Joku toinen punk-puristi voi sanoa, ettei Pennywise ole kunnon punkkia, vaan huumoripunkkia. Aivan sama. Kuunnelkaa 'Bro Hymn' ja juokaa kaljaa wankkerit niin ymmärrätte. Ehkä. Ihan sama.
11. Pet Shop Boys - Discography
No ihan häpeilemättä sanon. Hyvää, hienostunutta kasaripoppia. Jatkakaa sen kaljan juontia, jos aiotte haukkua. Tämä oli ensimmäisiä itse ostamiani CD-levyjä myös.
12. EPMD - Back in Business
Katso kohta 6. Tämä oli vuoden 1997 levy, joka palautti uskoni rappiin. Samalla kertaa vain molemmat tuli hommattua ja soivat vuorotellen miltei tauotta soittimessa pitkän tovin.
13. Red Hot Chili Peppers - BloodSugarSexMagik
Diggaan. Kova. Levy. Asennetta, fiilistelyä ja kaunistakin.
14. NOFX - S&M Airlines
Tämä nyt tuli ensimmäisenä (taas) mieleen NOFXlta. Räkäistä surffipunkkia ei-liian-vakavalla asenteella. On niillä muitakin levyjä. Juokaa sitä kaljaa ja kuunnelkaa surffipunkkia. Ihan sama.
15. Dr Dre - The Chronic
Levy joka loi alagenren. Vai oliko se ala-alagenren? G-Funkin äiti ja isä. Clintonin George on se isoisä. En vieläkään omista tätä CDnä, mitä pidettäköön hieman häpeällisenä. Tämän levyn biisit ovat kuin räätälöityjä autossa kuunneltavaksi. Kokeilkaa vaikka itse, mutta varokaa tekemästä itseänne naurunalaiseksi.

Jonain toisena päivänä listan koostumus saattaisi aavistuksen muuttua, mutta nyt tulivat nuo. Toisaalta on myös artisteja/bändejä, joiden kokonaistuotanto on kovaa tasoa, mutta yksikään yksittäinen levy ei ehkä sillä tavalla nouse esiin.

15 albums that truly changed your life

Perkele.... vuorokauden pohdintojen jälkeen päädyin tämäntapaiseen listaan. Yllättävän vaikeaa muuten poimia nuo viisitoista. Epämääräisessä järjestyksessä.

1. the Beatles: Sgt.peppers lonely hearts club band. Toimi porttina psykedeelisen musan syövereihin.
2. Sleepy Sleepers: Holiday in new york. Albert Järvinen&Dave Lindholm kitaroissa. Posketonta rock'n' rollia ja omalaatuisia esteettisiä valintoja.
3. Pelle Oy :Moottoritie on kuuma. On kuuma edelleen. Hieno lähtölaukaus Samin&Andyn uralle.
4. Hurriganes:16 golgen greats.. C-kasetti version soitin puhki yhen kesän aikana. Hieno oppitunti rock'n'rollin historiasta, Chuck Berry lainoja.
5. Hanoi Rocks: bangok shocks, saigon shakes. Asennetta. Katurokin aatelia. Ois hyvin voinnu laittaa myös Smack:n ekan levyn tähän rinnalle.
6. Clash: London calling. Punkista poispäin, avaraa.
7. Marc Bolan and the T-rex: electric warrior. Näinkin voi soittaa kitaraa. Putkien hehkua ja rutinaa, häpeilemätöntä poppia.
8. the Stooges: funhouse/raw power. En osaa päättää. Funhousella bändi t ö r k e i m m i l l ä ä n ja Raw Powerilla taasen äänekkäimmillään. Raw Powerhan oli jossain vaiheessa äänilevyhisrotian lujiten soiva albumi. Mittarit punasella itsekin yhden vinyyliversion soitin puhki, hommasin cd:n.
9. the MC5:kick out the jams. Kaljat esiin, luonnon helmaan ja ghettoblaster täysille.
10. the Flaming Sideburns: Hallelujah Rocken Rollah. Palautti 90-luvulla katurockin taas arvokkaalle paikalle.
11. RedHotChiliPeppers.blood sugar sex magic.
12. Jan Garbareg: ragas and sagas.
13. Bill Laswell: city of light.
14. the Hellacopters: supershitty to the max.
15. Link Wray: Early Recordings. Tähän rinnelle vielä Johnny Thunders:n So Alone levy niin johan soi sähkökitara komeesti.

Heitän haasteen muille Poikakuorolaisille. Pohdiskelkaapa oma listanne, pienten perustelujen kera niin saadaan vähän materiaalia keskusteluihin.

Sana viikonvaihteeksi

"Mossaus on mun bisnestä!"

Visaraportti 11.2.2009

Illan tuomarijoukkue: Avohylly
Illan teema: elokuvamusiikki
Poikakuoron kokoonpano:
Conan Barbaari, Grandmaster Flash & Clint Eastwood.

Ensimmäinen läpsy: Poikakuoron Mackan tunnisti Conan Barbaarin, vaikkei itsekään sitä heti uskonut.

Ensimmäinen kierros eli "Sillisalaatti" meni kohtalaisesti pistein 5/12. Gunnarit, Serget, Cannabikset, Maccat ja kumppanit olivat joukkueelle helppoja. Kryptoniittia olivat tällä kertaa Air, Sophia Coppola ja mikälie kotanprojekti ym. pikkulikkojen jutut.

Toka läpsy: Poikakuoron Miihkali tunnisti sekunnin tuhannesosassa Grandmaster Flashin. Itse tykkään enemmän Flash Gordonista. Elokuvassa on kiva pahis, joka muuttuu hyvikseksi.

Toinen kierros eli "Black Magic". Kierros oli meille afroamerikkalaisen musiikin suurkuluttajille aika mukavaa kuuloajanvietettä. Siellä oli tiukkaa blaxploitaatiota, Shaftia ja Marvin Gayta. Ihan kaikkea ei kuitenkaan tiedetty, mutta pisteitä tuli pienen tarkistuksen jälkeen hienosti 9/12.

Kolmas läpsy: Poikakuoron Jonze tunnisti Kourallisen dollareita. Eikä ihme!

Finaalikierros eli "Kaukaasia kappaleita". Ei saatana, tipuimme heti kun Englantilaisen potilas pärähti. Onneksi sieltä sen lisäksi tuli Morriconea ja Vangelista. Pisteitä myös Broken Flowersista ja Mulatusta ja parista muuta. Eddie Vedder kuulosti muuten ihan Chris Cornellilta, emmekä onnistuneet tunnistamaan Zandarin valtakunnan musiikkikulttuuria, vaan paikansimme etnisen musiikkivirran karnaattisiin yhteyksiin. Pisteitä vaatimattomat 5/12.

Tulimme joka tapauksessa toiseksi. Illan voittajajoukkueeksi selvisi Toistaiseksi. Poikakuoro oli kuitenkin onnellinen kolmesta läpsyvoitosta ja kakkossijasta, joka takasi meille mukavat kaksi pistettä plakkariin ja jaetun johtoaseman Toistaiseksin kanssa. Kiitos illan tuomareille, oli hyvä visa!

Nyt kuuntelen Little Featia ja juon kahvia. Seuraavaksi menen rautakauppaan. Illalla syntymäpäiville eli matka jatkuu.

Ennen raporttia

Juttelin veteraanin kanssa G. Malmstenista. Muuten kyllä kelpaa, mutta sotalaulut eivät maistu. Koko sodasta jäi ikävä maku. Pommituksista tuli sirpaleita, epäili niitä tarttuneen myös päähän.

Lips lips lips..

Micheal Monroella on tosi isot huulet. Mut kelaas nyt jos Angelina Jolie ja Mick Jagger muhinois keskenään ja siintä sit syntyis lapsi, sillä ois varmaan kumiveneen kokoset huulet.
No joo, toi nyt olis yhtä varmaa kun se et Elvis elää.

Voimakuva

Ennakkohuhujen mukaan viimekertainen voittajajoukkue on tänään vajaanaisituksella. Poikakuoron kolme muskettisoturia ja mahdollisesti se neljäs lienevät kuitenkin tänäänkin paikalla valmiina kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.

Terveisiä

Jah usutti ihmisiä kirjoittelemaan. Mikä on oikein. Kirjoituslakko on vähän noloa. Kiukuttelua, jossa on itsesäälin vahva aromi. "Kyllä ne kohta huomaa, etten ole kirjoittanut." Vähän samalla tavalla lapsellista kuin lohduttelisi itseään kuvittelemalla omia hautajaisiaan. Kyllähän te tiedätte. Uskon, että useat meistä omastakin kokemuksesta. Ainakin minä.

Asiaan siis. Täälläpäin ei ole musavisa- eikä visarintamalla muutenkaan tapahtunut oikein mitään. Maanantaina sain melkein kutsun Telakan visaan, mutta jätin väliin että olisin viikon tehokkaampi. No, eilen sitten erehdyin samaan paikkaan Perfoklubiin, joten tässä sitä taas nyt ollaan.

Ai miksikö? Kaverini kutsui. En varmaan ole kaikkein vastaanottavaisinta performanssitaiteen yleisöä, mutta pidän siinä yhdestä asiasta: ennakoimattomuudesta. Mitä tahansa voi tapahtua, esitys voi sisältää tai olla sisältämättä mitä vain ja loppua hetkellä minä hyvänsä.

Yhtyeenä oli tällä kertaa neuvostotyylinen Punch & Pravda, jonka myspase-sivua en löytänyt. Ehkä se on osa taiteellista vaikutelmaa. Ok esitys joka tapauksessa. Lisäys 12.2. löytyi sentään yksi livevideo.

Yhteydet Rovaniemelle ovat tyrehtyneet jokseenkin kokonaan. Mitäpä sitä tekohengittämään. Siksi näitä blogijuttujakin tulee luettua aika harvakseltaan.

Sitäpaitsi jos tulen käymään Roviksessa, on hauska jos ei ole pitänyt yhteyttä ja on enemmän uutta asiaa kuultavana. Tosin en ole vielä miettinyt reissun järjestämistä. Sen sijaan pohdin aina listaa paikoista, mitä siellä pitäisi nähdä.

Minulla on bon voyage -tunne, että olen listannut tämän aikaisemmin, mutta pannaan uudestaan. Kertokaa jos on toistoa.

• Kaikki vanhat asuinpaikat. Nostalgiaa ehkä, mutta ne ovat suosikkilistallani laskevassa järjestyksessä, vaikka viimeinen niistä oli tyylikkäin ja kuuluu elämäni kahteen tyylikkäimpään kämppään. Toisin sanoen niihin, jotka sain sisustaa aivan vapaasti ja oman pääni mukaan.
• Lillin pubi. Tämä ehkä yliopistolaisten kanssa, jos heitä on siellä vielä tavoitettavissa.
• Rinnemarket, josta ostin salamipakastepizzan ensi töikseni ensimmäisellä matkallani Rovaniemelle kesällä 2001.
• Citymarket, josta ostin kaikki kenkäni. Matkalla saatan poiketa Koivusaaren luontopolulla jos sää sallii.
• Vakiokauppani Prisma ja Lidl. Jälkimmäisestä pitää ostaa patteri lääkepullokaljaa vanhojen aikojen kunniaksi (ja juoda se Satanic Majesties Requestin b-puolen tahdissa)
• Jonzen etkot, joihin mennään Onnen päivien etkoetkoilta.
• Maakuntakirjasto ja Ounasvaara.

Tähän hätään en nyt keksi muuta, mutta lisään jos tulee mieleen.

Tosin silloin muuttaessani takaisin Tampereelle ajattelin, että pitäisin blogissa mahdollisimman pitkään identiteettiä, että kaikki uskoisivat minun edelleen asuvan Rovaniemellä. Olisin ikään kuin immateriaaliasukas siellä. No, se ei toteutunut. Aika on rajallinen resurssi. Se on kai yleisin syy melkein kaikkeen.

Postcard baby

Voe velejet missä lienetkin vai mikä se nyt oli.
Kyllä sitä kotikulmillammekin osataan varsin mallikkaasti vedellä.

Älä usko paskapuheisiin.

Kevätkauden aloitus

Näinpä alkoi taas uusi musavisakausi. Keskiviikkoilta hämärtyi ankaran lumituiverruksen merkeissä kerääntyessämme triona Mackan – Mikko – allekirjoittanut Kauppayhtiön lämpöön. Aloitusiltaa tuomaroi Voi Pytty.

Ensimmäinen kierros jyrähti käyntiin Danzigin Killer wolfilla. Ukon tunsimme, biisiä emme. Misfitsin muistimme, mutta D:n ensimmäisen sooloalbumin julkaisuvuosi meni vuodella huti. Luonnollisesti.

Toisen kysymyksen Kills jäi tunnistamatta. Itse veikkasin urheasti Do-orkesteria, mutta väärin siis. Kaikkinensa tästä kysymyksestä tyylikkään pyöreä nolla. Kolmonen meni onneksi paremmin, kun Dylan tunnistettiin. Tuottaja Mark Knopflerin kädenjälkikin oli tunnistettavissa.

Viimeisessä kysymyksessä emme tunnistaneet Impaled Nazarenea. Ehkä se olisi arvattu, jos suomeksi vokalisoitu laulu olisi kuulunut paremmin. Kappalekin jäi pimentoon, eikä levyttämistä viivästyttänyt tragedia ollut tarpeeksi tarkkaan selostettu.

Ykköskierros meni siis kompuroiden, mutta iltahan oli vasta nuori.

Toisen kierroksen aluksi Richard Cheese (ei siis Mike Flowers Pops) loungeversioi Snoop Doggy Doggia. Mikko tunnisti Snoopin, mutta alkuperäisjulkaisun vuosi meni jälleen huti. Dr Dren tuotanto kuitenkin oli tiedossa.

Tunsimme kierroksen jatkuessa Johnny Winterin, mutta sitten humppahevikysymys meni jälleen väärille veikkauksille Korpiklaanin päätyessä väärään kohtaan. Egotripin Nurmio-coverin sentään tunnistimme ja onnistuimme haalimaan kakkoskierrokselta jo hieman paremmat pisteet. Ne yhdistettynä piilosanapuuhiksen pisteisiin riittivät nostamaan meidät finaaliin.

Finaalissa venyimmekin jo hieman toiseen malliin. Alun pelimusa- ja Kummelit toivat täydet pisteet. Olimme Mikon johdolla myös jyvällä John Legendistä ja Commonista, mutta tyypit päätyivät väärään järjestykseen, kun kysyttiin esiintyjää ja vierailevaa tähteä.

Viimeisessä kysymyksessä tulikin sitten GPS-täsmäosumana kryptoniittia pöytään. Ei se ollutkaan Kanadan Avril Lavigne laulamassa Twilight-leffan musaa, vaan ruotsalainen poptähtitehtaan artisti Spider-Man 2:n soundtrackilla. Tyrmäävästä lopetuksesta huolimatta kausi alkoi oivallisesti kakkossijalla. Onnittelemme voiton ansaitusti ottaneita bathoryttaria ja kiitämme myös tuomareita monipuolisesta visaillasta. Ensi keskiviikkoon, hei ja moi!

The Cramps - Bikini Girls with Machine Guns

Lux Interior:n loiste sammui, eilen.

FUCK! Stay Sick!!!!!!

Tilannetiedotusta

Siirryn täksi kaudeksi syrjään syrjäisään paikkaan toiselle puolelle maatamme. Mietin vähän asioita ja palaan sitten entistä hehkeämpänä syksyllä Rovaniemelle. Onnea uuteen kauteen kaikille joukkueille mutta erityisesti Poikakuorolle! Olette hienoja miehiä!

Tänään pärähtää!

Onnea kaikille vanhoille ja uusille joukkueille. James Brownin henki vieraili Lapin kuninkaalisessa musiikkikirjastossa ja halusi välittää tsempit erityisesti Poikakuoron jäsenille. Otin tästä liikuttavasta tilanteesta myös valokuvan: kauden ensimmäinen voimakuva.

Mr. Brown pitelee kuvassa tulevan Lapin kuningattaren lahjoittamaa pystiä "tiukin fankkiukko ikinä".

Keystone Cops

En tiedä sanooko teille mitään, mutta mulla on kyllä jäänyt tämmönen bändi huomaamatta, voin myöntää. Viimeisin levy on vuodelta 2006.

Vitsit mitkä sovitukset! Kuunnelkaapa vaikka vaan tuo eka biisi "The House In A Bad Shape". Ville Leppänen on Keystone Cops -bändin kantava voima, mutta on hän saanut mukaan vaikka ketä kovan tason muusikoita, kuten Johanna Juholan. Kirjastoista löytyy varmastikin lisää Leppäsen musiikkia!

Trailer BBC's Planet Earth

Tuli tällainen tuosta Nattilasta hankittua, ale laarista. 10 tuntia D.Attenpurin jorinaa, todella häikäisevää kuvakerrontaa ja ne äänet. Huh huh!!!
Paras luontodoku mitä olen nähnyt.

Päivetystä.

Morjens joikkuetoverit. Siintä onkin vierähtänyt jokunen tovi kun viimeiksi tänne jotain raapustelin. Kiireitä on pitänyt, päivätyöni lohkaisee ison loven vapaa-ajastani joten ymmärrätte varmaan mistä on kyse. Mutta koska ruokakuntamme rahavirta on kasvanut huuomattavasti on työssäkäynnistä ollut hyötyäkin vapaa-ajan suhteen. Nimittäin pop/rock -kulttuuria sisältäviä teoksia on tupsahdellut kotiimme varsin kiitettävään tahtiin ja hyllytila on tiukilla.

No tulihan sitä piipahdettua Venezuelassakin. Karibianmeren tuuli, aurinko, lämpö, rommi ja kiireettömyys teki gutaa ja siinä sivussa vähän päivettyikin. Gaso oli halpaa, tiet hyvässä kuosissa ja autokanta oli varsin hämmentävää. Kahvi ja sokeri oli säännöstelyjen takia siirtynyt mustanpörssin kamaksi. Miss Venezuelaa en nähnyt mutta varsin paljon samanlaista häikäisevää kauneutta kylläkin. Uudet tsimmarit jouduin ostamaan (kuvassa) koska "unohdin" vanhat ripa-uikkarit himaan. Väkijoukossa pujahti sievän neitokaisen handu olkaväskyyni hamuten lonpsaani, reaktionopeuttani ei ollut vielä rommi/aurinko vienyt ja misu jäi nuolemaan näppejään. Levyjä tarttui tarttui muutama mukaan, ei kuitenkaan rokkia. Musiikillisesti reissu oli hieno pelinavaus tuolla mantereella.

Tulevasta musavisakaudesta en uskalla luvata yhtikäs mitään, sori. Syksyllähän kävin parissa visassa ja luulenpa että aikalailla samaa lukemaa näyttää myös kevään kisasaldo osaltani.

Koittakaas hei kirjotella tänne blogille, vähän ummehtunutta.

Hehkeä Ingrid on rekrytoinut itsensä mainioon pääkaupunkiimme. Iso kiitos Ingridille menneistä kausista, toivottavasti syksyllä taas nähdään.

Talk about the blues

Onko se Winona Rider vai Jon Spencer joka videolla laulajan tontilla häärää.

i play rock'n'roll