Miksi Beatles voitti äänestyksen? Veikkaan, että se sai enemmän ääniä. En ole varma, en tajua logiikkaa, statistiikkaa enkä varsinkaan oopperajuhlien valtiontukea.
Kuten tiedetään ja yleisesti tunnustetaan, Beatles on kulttuurinen kannatinpilari, jonka ympärille on ryhmitelty ohuempia poppeja. Omana aikanaan mm. John Yoko Lennonia pidettiin suurimpana brittiläisenä filosofina. Hänen opetustensa maine kärsi Paul McCartneyn ja professori Veikko Lavin hyökättyä "Working Class Guitar Hero - koulukuntaa” kohtaan. Beatles - eli suomeksi musta metsä - hajosi kuuluisan vankila-asteroidin (Studio 54) katolla. Rolling Stones yritti parhaansa, mutta tämä esisokraattisen filosofian haara ei kerännyt enää 2000-luvun musavisailijoiden parissa enää pojoja. Rollarit tietysti uskovat omaan stonesiinsa, se (id) tämä on tietysti heille vain soundi, joka ei vaikuta enää tässä maailmassa, jonka kaikenmaailmat epäorgaaniset yhdisteet ovat ilmastomuutoksen johdosta pilanneet.
12 kommenttia:
Itse uskon, että rollarifanius on olennaisesti sama asia kuin japanilainen "käsittelemättömän pinnan/puun" estetiikka, missä ihaillaan rosoa, epäsäännöllisyyttä, spontaaniutta ja ennakoimattomuutta.
Juttelin joskus tästä innokkaan stones-harrastajan kanssa. Kappaleita ei kuulemma jaksaisi kuunnella jos ne olisi soitettu liian tarkasti. Se kuulostaisi nynnyltä. Tosin tämäkään ei ole mitään satunnaisgeneraattorista tuotettua löysyyttä vaan tarkkaan annosteltua, joka voi johtaa esimerkiksi 70-luvun alun live-esityksissä yllättävään tiukkuuteenkin.
Valitettavasti en saanut tähän sopivaa linkkiä, mutta käsittääkseni myös japanilaisessa estetiikassa katsotaan, että sattumalla on orgaaniset syynsä ja on vastaanottajan velvollisuus hahmottaa ne.
Tätä yhteyttä tietenkin hämärtää sellainen pintatason juttu, että zen-estetiikka on ilmiasultaan meditatiivista kun taas stonesien musiikki pikemminkin päinvastoin.
Biittels saa minulta respektiäänen (vaikka en äänestänyt, enkä äänestä), koska he pysyivät hajonneena, eivätkä koskaan tehneet kumbackiä Las Vegasissa. Samassa mielessa Abba on kanssa Rollareita kovempi kivi. Sirit Mick ja Keef, voisivat joskus tajuta pistää hanskat naulaan. Kiitos ja kuulemiin.
Miksi ihmeessä? Millä tavalla se on sinulta pois jos he jatkavat keikkailua?
Einsteen: "Sirit Mick ja Keef, voisivat joskus tajuta pistää hanskat naulaan."
Kieltämättä minullekin sama ajatus hiipii joskus mieleeni. Toisaalta Stones pystyy vielä halutessaan soittamaan oikeasti kovia keikkoja. Sitä paitsi massikin virtaa kassiin ihan mukavasti;)
Tommi: "zen-estetiikka on ilmiasultaan meditatiivista kun taas stonesien musiikki pikemminkin päinvastoin."
70-luvun alun stones-soundi, se kuumien putkien hurina ja rohina avoimella Geellä on sukua samaanijollotuksen suggestiiviselle vaikutukselle. Se voi tyhjentää, puhdistaa ja epä-älyllistää, mutta myös kiihottaa.
Kyllä Sir Paul MacOmenakin osaa vieläkin kääriä tuohta, vanhoilla tuotteillaan. Edelleenkin tuon banjosilmän ex-bändin levyjä myydään ihan täysillä listahinnoilla. Kun taasen vanhaa & uutta Stonesia saa tarjoushintoina.
Beatlesit soittivat tosiaankin virheettömästi(kiitos George Martinin ja huikeiden Brian Epsteinin studiobudjettien jotka mahdollistivat hinkkaamisen) jos Stonesiin vertaa joilla oli aikalailla enempi bluesmainen ote.
All you need is cash, niinku Rutles lauloi.
Ano N. Yymille, M. Ackanille ja Jah R. Elaiselle, tarkoitin lähinnä sitä, että on kunnioitusta herättävää, kun bändi uskaltaa (ja joskus ymmärtää) lopettaa (ajoissa). Ja myös pitää päätöksestään kiinni, eikä enää tehdä nimissään mitään "uutta" (ottamatta lukuun kokoelmia, vanhojen levyjen myyntiä uusissa kansissa, dokumentteja, DVDitä, roinaa, krääsää ja rompetta...), vaikka kysyntää kuinka olisikin.
Joskus lopettaminen tapahtuu liian myöhään (vrt. vaikka Ramones), joskus kuitenkin hyvissä ajoin ennen puolivillaisia tuotoksia, lukuisia miehistönvaihdoksia, jäsenten kuolemia yms...
Siksi Beatles (ja Abba) saa minun respektiäänen, koska he pistivät pillit kerralla pussiin. Ja ovat ne siellä myös pitäneet (ottamatta lukuun kokoelmia, vanhojen levyjen myyntiä uusissa kansissa, dokumentteja, DVDitä, roinaa, krääsää ja rompetta...)
Eikä Rollareitten jatkuminen ole minulta pois, koska he eivät minulta saa punaista puupenniäkään. Enkä suinkaan tarkoita sitä, etteikö köyhä poppari saa työllään ansaita tai bändi tehdä joka toinen vuosi jäähyväis- ja joka toinen vuosi paluukiertueen, tai muuten vaan jatkaa loputtomiin, mutta jos joku tekee päätöksen ja pitää sen, ansaitsee se hitusen kunnioitusta. Ja tämä kaikki on tarkoitettu ymmärrettäväksi myös hieman laajemmassa kuin pelkässä Rollari- ja Beatles-kontekstissa.
Viimeksi näin bändin keikalla 2003, ja ainakin vielä silloin koko bändi (avustajineen) esitti aivan mahtavan rock and roll -keikan.
Kaiken lisäksi viimeisin studiolevy Bigger Bang (2005) on aivan loistava. Mutta ei minua haittaa, jos ilmoitus lopettamista tulisi vaikka samantien.
Onneksi Beatles ja Abba ei tehnyt paluuta, vaikka lähellä on ollut monta kertaa. Eräs läheltä piti -tilanne oli 70-luvulla Eric Craptonin synttäreillä, jossa Ringo, George ja Paul soittivat yhdessä Johnin ollessa muistaakseni myöhässä.
Björn ja Benny puolestaan pitävät Abbaa elossa sillä kammottavalla musikaalilla, joka on jo tuottanut nyt enemmän rahaa kuin Abban levymyynti 70-luvulla (jolloin bändin liikevaihto oli juttujen mukaan suurempi kuin Saabilla ja osuus bruttokansantuotteesta "huomattava"). Frida ja Agnetha tuskin myöskään kuolevat nälkään, mutta vähän katkeria ovat kai silti.
Jos Lennon olis elänyt, vuonna 1995 oltais nähty miljardiluokan Mersun sponssaama Beatles-Stones yhteiskiertue.
Tulihan Beatlesilta niitä uusia juttuja parin biisin verran vuosituhannen vaihteessa. Huuu, Lennonin viesti tuonpuoleisesta.
Einsteenilta kysyisin kuitenkin kuka voi määrittää ja millä perusteella sen, milloin joku yksilön mieltymyksiin liittyvä asia tai ilmiö on aika kuopata?
"Jos Lennon olis elänyt, vuonna 1995 oltais nähty miljardiluokan Mersun sponssaama Beatles-Stones yhteiskiertue."
Jep!
... ja jos Garcia ei olisi samana vuonna kuollut, GD toimisi lämppärinä. Jerry olisi luvannut fanien äänittää jo soundcheckin aikana. Puolen tunnin mittaisesta banjonviritys-bootlegista tulisi vuoden 1995 ("High over banjo Bootleg Series Volume 431")- kohutuin tapaus deadheadien joukossa.
Stonesin - joka soittaisi tokana - kohokohta oli varttitunnin mittainen Satisfaction, jonka aikana Keef vaihtaisi sävellajia neljään kertaan. Setti kestäisi yli neljä tuntia.
Beatles soittaisi kahdenkymmenen minuutin keikkansa epävireisesti toisiaan mulkoillen. George saisi esittää yhden ainoan oman laulun, mutta päättääkin pitää pitkän esittelypuheen uudesta mantrastaan.
Lehdistö ylistäisi kaikkia kolmea. Kiertue tuottaisi muutaman miljardin. Yoko Ono saisi puolet.
Satu et al. en puhunut ihmisten mieltymyksistä, enkä Beatlesista tai Rolling Stonesista sinänsä. Ihmiset saavat pitää Rolling Stonesista, myöhempien aikojen Rolling Stonesista, Beatlesista, Abbasta, jopa kesän -95 kiertueen aikaisesta Grateful Deadista. Eikä esim. myöhempien aikojen Rolling Stonesista pitävän tarvitse ottaa tätä henkilökohtaisesti, koska suuri osa on kuitenkin tarkoitettu ymmärrettäväksi yleisemmällä tasolla, Rolling Stonesin ja Beatlesin (ja Abban) toimiessa vaan hyvinä esimerkkeinä. Lähinnä pyrin tarkoittamaan sitä, että joskus on hyvä, kun asioille laitetaan piste, osataan lopettaa, jatkaa elämää, päästää irti. Vai onko rockissakin ensisijaisesti kyse pysyvistä arvoista, paikalleen jämähtämisestä ja ihmisten miellyttämisestä? Siis tietysti on, ja rahasta, busineksesta, viihteestä myös, mutta kuitenkin. Pointti kuitenkin oli, että lopettamispäätös on joskus hyvä ja ansaitsee kunnioituksen. Mutta jos Mick ja Keef haluavat ansaita eläkerahoja, niin se heille suotakoon.
Joillakin (bändeillä) on syitä lopettaa toisilla jatkaa. Esimerkkinä edellä mainitusta toimi vaikkapa Beatles (tai Abba). Se, että Mick Ja Keef saisivat pistää hanskat naulaan on allekirjoittaneen henk. koht. mielipide. Olisivat saaneet tehdä sen jo kun Brian Jones kuoli (on taas allekirjoittaneen sarkastinen kommentti). Jos joku on toista mieltä, ja saa heistä jotain iloa irti tai he itsestään, niin hienoa, eikä siinä mitään. Grateful Dead kuoli ja olisi ollut monen mielestä syytä kuopata jo 1973 Pigpenin mukana, tai viimeistään lokakuussa -74, ja hekin ovat useassa suhteessa oikeassa. Olisi jäänyt muutama levyllinen kuraa julkaisematta, paljon huonoja keikkoja tekemättä ja Jerry Garcia olisi ehkä vielä elossa.
Aika monessa tapauksessa juttua kuitenkin pidetään elossa muodossa tai toisessa - Ramonesistakin on kai tehty musikaali, Grateful Dead julkaisee levyjä enemmän kuin koskaan, mutta Grateful Dead-niminen yhtye ei tietääkseni enää keikkaile, ainakaan ennen Jerry Garcian ylösnousemusta. Kaverin kanssa on kyllä veikkailtu, että Ramonesin comeback saattaa olla lähempänä kuin koskaan, mutta aika näyttää.
Perusteltuja mielipiteitä, hyvä homma! Tähän on kunniakasta lopettaa ja jostain muusta jatkaa.
Lähetä kommentti