Visiteeraan tänään paikassa, jossa on ja esiintyy rock-ihmisiä. Siis sellaisia, joilla on bändejä ja kotistudioita ja jotka todennäköisesti puhuvat Soundissa opetettua virallista rock-kieltä tyyliin siis kun kelaa näit juttui ja että studiossa oli hyvä meininki ja toivovat, että se välittyy levylläkin.
En ole aivan varma miten siellä käyttäydytään. Taidan olla vain oma ujo itseni niin jättävät minut sivuun tarkkailemaan eivätkä kiusaa lyttyyn. Jos olisi puvusto käytettävissä, panisin päälleni raidallisen T-paidan, päähän huivin ja pyöreät aurinkolasit ja kaulaan fritsuliinan. Sitten antaisin bändeille respectiä.
Oikeasti ne ovat kyllä mukavia ihmisiä, eli taidan yrittää olla ihmisiksi minäkin. Kerrankin.
4 kommenttia:
Oli oikein hauskaa ja lämminhenkistä. Kamalasti lapsia. Ihmisten pukeutuminen oli ajanmukaisempaa kuin itselläni (se ei paljoa vaadi).
Lapset tekevät juhlan.
Näin unta vai oliko se sittenkin painajaista että pukivat pelleksi ja piti kertoa lapsille vitsejä.
Ei tullut rsepectiä.
No katos katos Tampereen rehuperseellä snadisti ennakkoluuloja rockareita kohtaan. Sori vaan akateeminen lokki mut siint Soundista ei kyl paljoo rokujen kieltä opi. Se lehtihän ostaa parhaimmat juttunsa Mojosta tai jostain muusta ulkomaan rocklehdistä. Hienoo kuitenkin et ihmiset laajentaa käsitystä ihmisistä ja uskaltaa lähtee omalat kotioksalta tziigailee miten maailma makaa.
Tuolla ulkona asuu totuus, ollaan varovaisia sitten siellä ulkona :D
Jep, 80-luvun loppupuolella rock aitouksineen kaikkineen oli niin out kuin saattoi olla. Eikä mikään ihme, syytän suoraan ajan rock-journalisteja, heidän kliseisyyttään, ahdaskatseisuuttaan ja lapsellista kiintymystään omiin suosikkeihinsa. Aina Hendrix oli kuitenkin paras.
Oma ohimennyt hevi-innostus tietenkin nolotti meitä kaikkia sekin. Samoin kuin se, että teininä piti päättää suosikkibändit suunnilleen musiikkia kuulematta näiden kahden perusteella: 1. Soundin toimittaja oli kehunut 2. liian moni muu ei kuunnellut samaa.
Nykyään asiat ovat tietenkin toisin koska medioita on enemmän. Ei tarvitse enää ärtyä kun voi mennä muualle.
Tuosta retkestä ja omien ennakkoluulojeni konfliktista todellisuuden kanssa kirjoittaisin mielelläni enemmänkin, mutten oikeastaan halua että kohteet tunnistaisivat itsensä. Luulen, että he ottavat soittamisensa aika vakavasti. Soitto ja sävellykset olivat varsin taitavia, mutteivät vain mitään mikä olisi osunut omiin mieltymyksiini.
Lähetä kommentti