maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Sähkökitaroita Part.1 (DeArmond Jet Star)




Sähkökitaroissa yksi viehättävä ominaisuus soitettavuuden lisäksi on kauneus. Kun kauneuteen ja soitettavuuteen lisätään vielä ergonomia, on silloin kyseessä täydellinen kitara. Itselleni löytyi De Armond Jet Star:sta täydellinen skeba. 1998 ostin ensimmäisen näistä kolmesta kitarasta, jotka ovat kopioita Guild Thunderbirdistä. Menihän tämän sinisen kaunokin sisäänajamiseen muutama vuosi, strato/tele -miehenä oli totuttelua kaulaan. Pikkuhiljaa sitten sain hankittua myös mustan ja marjapuuron värisen Jet Starin. Nämä Koreassa duunatut kaunokit kuitenkin vaihtelevat soitettavuudeltaan aikalailla, tosin voi olla että sitä ei kukaan muu kuin minä huomaa.

Myöskin näiden kitaroiden kohtuuhinta on ollut myös painava seikka kun hankintapäätös on tehty. Jos "made in korean" sijaan lukisi "made in usa" niin voitte arvata että hinta olisi paljon korkeampi. Eikä välttämättä "usa" leima takaa laatua, niinkuin monesti kitaroissa kuvitellaan.
Tämän skitan muotoilu on aina jakanut jengiä kahteen leiriin ja hyvä niin. Jos joskus samanlaisia kaunokkeja näette etsivän hyvää kotia, niin ohjatkaa ne luokseni. Uuuh! Beibi redhead pitäisi vielä löytää.

Lisää mukavannäköisiä kitaroita sitten ensikerralla, ellei poikakuorolaiset pahasti suutu offtopikistani. Onhan sitä toki terveempiäkin harrastuksia kun kitarointi, mutta.... niin, valinnathan eivät aina ihan kädenkäänteessä tapahdu, ellei sitten vain ole kyse pikavoiton tavoittelusta ja sehän onkin ihan erijuttu.

-gonzonimo-

Ei kommentteja:

Top-5

1. Mustikat ja vaniljakastike 2. Discografioiden kuuntelu 3. Tampere 4. Kevät 5. Alut Pitkästä aikaa. Innostuin kirjoittamaan, kun kaverini ...