Katsoin vk.loppuna Bullit:n. Miehet olivat miehiä, naiset naisia, gaso oli halpaa ja maailma oli muutenkin yksinkertaisempi. San Fransisco vuonna 68 näyttää hienolta, ainakin se osa mitä leffaan nyt on upotettu kaupungin ajankuvasta. Muutenkin raina hiveli sitäpuolta minusta jota kutsuisin esteetikoksi. Kamera-ajot ja leikkaukset olivat hitaita, nyky mittapuun mukaan. Takaa-ajokohtaus kohtaus kestää vain murto-osan leffasta, eikä se turhaan ole kaikkien takaa-ajokohtauksien vertauskohde numero yksi. Steve McCool näyttelee näyttelee hienosti ja jotenkin habitus muistuttaa uutta Bondia. Myöskin leffan musat ovat tyylikkäästi taustalle upotettu.
Rööki ei tainnut kärytä leffassa kertaakaan ja muutenkin pahikset tuntuivat saavan teoistansa palkkansa. Dvd sisälsi myös ekstrat jotka olivat ihan leffan tasoista kiihoketta, jota silmämunat kovina tuli ahmittua.
Katsoin myös the WHO: Kids are allright.
Loistavia livevetoja koko Who:n kehityskaarelta valikoidusti napattuna. Jotenkin se Keith Moon nousi nelikosta eloisuudellaan muiden yli. Aina yhtä hämmentävää katsoa Moonin rumpalointia, se on akrobatiaa, ilotulitusta, komiikka ja Townshendin takamuksille potkimista (lisää hämmentäviä metaforia).
Jep.
-gonzonimo-
2 kommenttia:
Kun joskus hankin videosoittimen, täytyy panna tämä katsottavien listaan.
Minusta parhaat elokuvat tehtiin juuri 60-luvun lopussa. En tiedä miksi, näyttävät vain paremmilta. Vanhemmat ovat häiritsevän kömpelöitä ja uudemmat suttuisia.
Ajatellaan vaikka näitä neljää elokuvaa:
Miehuuskoe
Bonnie ja Clyde
Auringonlaskun ratsastajat
Pieni suuri mies
Ennen olivat suuren yleisön suosikkielokuvatkin parempia. Nyt on vain jotain kuppaisia merirosvoja ja tonttuseikkailuita.
no ku ne kuppaiset merirosvot on sexyjä.
Lähetä kommentti