lauantaina, huhtikuuta 02, 2005

On Line

Making Movies voitti aamupalamusan valinnassa, mutta erään keskustelun siivittämänä kuuntelen aamupäivän siivousmusana Kinks-yhtyettä. Kiinnostavaa, eikö totta?

Olen nähtävästi täysin riippuvainen tästä blogista. Eräs harrastukseni onkin erilaiset pakkomielteet. En paljasta kuitenkaan niistä tämän enempää, sillä eräät seuraavat kirjoitteluani. Yritän vääntää kontribuutiotani toiseen suntaan ja kirjoittaa enemmän musavisailuun liittyviä asioita.

Musavisa-tuomaroinnissa ollaan selvästi siinä pisteessä, että hyviä ja tuoreita kysymyksiä on enää vaikea keksiä. Kaikkien kannattaa siis pohtia jo seuraavaa kautta, miten musavisaa voitaisiin edelleen kehittää. Ehkäpä puuhapapereissa on tulevaisuus. Viisi biisiä kullekin kierrokselle ja muutamia hauskoja, helpohkoja (mutta kierros kierrokselta vaikenevia) lisätehtäviä on takuulla ihan toimiva konsepti. Ensimmäisen kierroksen kannattaa mielestäni tehdä aina tosi helpoksi, jotta joukkueiden kilpailumotivaatio ja Sinikan oluenmyyynti pysyvät korkealla. Vaikka tuomari tekisi kuinka helppoja kysymyksiä tahansa, aina saadaan joukkueille eri pisteet, jyvät erottuvat akanoista ja kilpailu huippujoukkueiden kesken jatkuu tasaisena.

3 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Puuhikset on kyllä oikein jees juttu. Tai sitten jokainen ottaa Rootsista mallia ja esittää itse piisinsä. Jooo! Sitten voitaisiin jo alkaa vaikka myydä lippuja Karhuun. The Musavisa Orchestra! Plus bändärit ;-)

Voi voi, menipä taas...

Mackan kirjoitti...

Niin meni. Mutta ei se mitään.

Mackan kirjoitti...

Miksiköhän aiempi kommenttini ei näy? Näkyyköhän tämä? Kummallista.

Top-5

1. Mustikat ja vaniljakastike 2. Discografioiden kuuntelu 3. Tampere 4. Kevät 5. Alut Pitkästä aikaa. Innostuin kirjoittamaan, kun kaverini ...