keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2005

Kevätkauden viimeinen vakiovisa

Kisasimme ilman joukkueen virkavuosikkaimpia jäseniä eli kapteenia ja ylimatruusi-Pekkaa. Otimme korvikkeiksi suulaan mainosmiehen ja Ässien SatuSHn.

Kisa sujui reippain mielin. Voitimme ensimmäisen kierroksen. Toisella kierroksella Roots sai meidät kiinni, mutta tasapisteissä päästiin finaaliin. Itse pidin erityisesti levynkansikysymyksistä. Petri Nygård-kysymyksen neljänkymmenenseitsemän bändinnimen kohtaa onkin jo kommentoitu donkeykongalassa. Megapommipläjäykset menivät toisille.

Finaali oli sitten vähän eri linjaa, eli tajuttoman hankala. Saimme pisteitä 5-, eli alle pojon per kysymys. Voiton kerännyt Roots sai finaalikierroksesta muistaakseni kokonaista kuusi pistettä. Jostain syystä tappiomieliala ei päässyt iskemään koko visassa, ja taputimme lopuksi innokkaasti paremmalle joukkueelle, ja saatiinhan tästäkin kisasta kaksi pojoa kotiin, eli mitenkään penkin alle ei menty.

Muualla SatuSH kirjoittaa miltä tuntuu visata Poikakuoron matkassa. Henki oli poikkeuksellisen hyvä tällä kertaa, eli oli ilo edustaa. Tästä voi nyt sitten spekuloida kausifinaalia odottaessa, onko kuntohuippumme nyt oikein vai väärin ajoitettu.

Ei kommentteja:

Bachia pääsiäisenä I

Matteus-passio BWV 244: Wir setzen uns mit Tränen nieder Chor und Symphonieorchester des Bayerischen Rundfunks joht. Sir Simon Rattle