Pelin henki 2005

Euroviisut ovat kovaa peliä. Tämän vuoden pelin henki ilmenee seuraavasta:

Greece - Helena Paparizou - "My Number One"
Russia - Natalia Podolskaya - "Nobody hurt no one"
Switzerland - Vanilla Ninja - "Cool Vibes"
Albania - Ledina Celo - "Neser shkoj"

jne.

Viitoittiko viime vuoden voittaja Ruslana tietä? Tai no, ainahan viisut ovat olleet…hmm…myös visuaalisuuden juhlaa. Suomihan voisi erottuakseen kokeilla pitkästä aikaa Veskua huilun kera. Se olisi kunnon karnevalisimia ja oiva viite maamme kunniakkaaseen viisu-historiaan.

[Esikatselut tänään TV2 klo 20.10]

Lehti minun makuuni

Luin Kalevan verkkosivuilta, että

Musiikkilehdet Rumba, Inferno ja Rytmi yhdistävät voimansa perustamalla yhteisen kustannusyhtiön.

Uutisen mukaan Rumban Mikko Aaltosesta tulee myös Rytmin päätoimittaja. Tuosta jo hieman huolestuin, kunnes luin seuraavaa:

Rytmi-lehdelle uusi yhtiö merkitsee syksyllä myös uutta linjausta. Lehden painopiste tulee olemaan klassisessa rockissa, bluesissa, soulissa ja rock'n'rollin historiassa.

Vaikuttaa minun lehdeltä. Setämeininkiä, eikä toivottavasti sanaakaan sigurrosseista. Täytynee kuitenkin jatkaa myös Rumban lukemista, ammatillisista ja kilpailullisista syistä.

Tivoliin

Sapattivuosi vierähtää illalla Tivolin lavalle. Sinne!

Kesämusavisa

Poikakuoro voisi ottaa vastuulleen ensimmäisen kesämusavisan järjestämisen. Ajattelin paikaksi Konttisen kesäteatteria. Mukaan voisi näin liittää pussikaljoittelua ja muuta urheilua.

Trilogian viimeinen osa

Voitimme musavisan kevätkauden finaalin ylivoimaisesti. Palkintopokaaliin kaiverretaan Poikakuoron nimi kolmannen kerran peräkkäin. Kiitos muille joukkueille! Ilman kunnon vastustusta voittaminen ei tunnu miltään.

Tänään

Poikakuoro toivoittaa onnea kaikille finaali-joukkueille. Break a leg!

Huomenna

Muutama asia.

Tommi ei osallistu huomenna kausifinaaliin. Menetyksemme on tietenkin suunnaton ja se tulee takuulla vähentämään mahdollisuuksiamme. Sijaisena toimii Olli the Toolbox, nuoren Pentti Saarikosken näköinen hurjapää.

Olen valmistellut kaksi puhetta. Jos voitamme, puheeni on myötätuntoinen ja empaattinen. Jos häviämme, puheeni on silti myötätuntoinen ja empaattinen. Jos voitamme, korostan puheessani kausifinaalin voittamisen autuutta. Jos häviämme, korostan runkosarjan voittamisen autuutta.

Mitään puheita en aio tietenkään pitää. Tilitän tänne. Huomenna olen kaikissa tapauksissa juhlatuulella, sillä onhan Poikakuoro helvetti soikoon kiistatta kaikkien aikojen paras musavisajoukkue.

Miten kävi vuosi sitten? Minulla on dokumentti:

Vaikka finaalivastustajamme oli joukkueista kenties kaikkein pelätyin, nujersimme heidät silti lähes ylimaallisella synenergialla. Jostain syvältä deklaratiivisen muistin syövereistä onnistuimme noin vain kuivertamaan käypää musiikkiaiheista nippeli- ja nappelitietoa vastauspaperin riveille. Eikä siinä kaikki, sillä kaiken lisäksi voitimme myös runkosarjan. Kiitokset kuuluu tietenkin koko joukkueelle. Jokaista tarvittiin, jokaisella oli tietoa. Syksyllä jatketaan.

Mitä muuta? Päivän levy on Paul Simonin Still crazy after all these years (1975). Siinä on sellainen laulu kuin 50 ways to leave your lover. Kertosäkeistö kuulostaa Stevie Wonderilta ja muista osista mieleen tulee Sting. On tainnut Gordon Sumner kipaletta muutamaan kertaan kuunnella.

Survivor

Mielenkiintoinen tuo All Stars Survivor. Kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen olen pannut merkille, kuinka tällä kertaa johtajuutta varotaan; kukaan ei halua olla erityisen näkyvässä asemassa. Matalan profiilin pitäminen sen sijaan on selvästi monen osanottajan strategiana. En tiedä kuka voittaa, mutta suosikkini on tietenkin Richard Hatch, tuo ylipainoinen ja alati nakuna kuljaileva, ylimielisen laiska gay. Kaikkein värikkäimmät tyypit ovat koko sarjan suola. Mieleeni ovat Richin lisäksi jääneet ainakin Afrikka-episodin mahtaileva Frank Garrison, limanuljaskat Rob Mariano & Sean Rector (Marquesas) ja luisevat, ilkeät ja aivottomat Heidi & Jenna (Amazon) sekä tietenkin kaikkien aikojen kelmi Jon Dalton (Pearl Island). Kaikkien aikojen lempparini on kuitenkin (täysin toisenlaisessa merkityksessä) Colleen Haskell, american sweet heart, jonka silmät saivat minut ylipäätään seuraamaan koko hemmetin ohjelmaa.

Ässä ilmassa

Kas! Discovery Channel näkyy esittävän sarjaa Flying Heavy Metal, jossa ilmojen ässä Bruce Dickinson lentää erilaisilla lentokoneilla ja kertoilee ilmailun maailmasta. Tänään esitetyssä jaksossa putkuteltiin mm. vanhalla kaksitasolla, kokeiltiin nousuja ja laskuja Boeing 747:lla ja muisteltiin museoon rullannutta Concordea. Ensi viikolla Bruce pääseekin sitten ainakin modernin Airbusin puikkoihin.

20 vuotta myöhemmin

Peruskouluikäisenä ja raahelaisena olin tietenkin luonteeltani kateellinen. Vuonna 1985 kateuden pistoja aiheutti kaverini Lauri kahdesta painavasta syystä: ensimmäinen oli Heaven and Hell (1980) ja toinen Mob Rules (1981). Molemmat levyt kuuluivat Laurin kokoelmaan.

Ilouutinen: Kaksikymmentä vuotta davemustaine-henkistä piinaa on ohi, sillä omistan nyt vihdoin kummatkin Sabbath-klassikot 180 gramman näköisvinyylipainoksina. Tampereella vertasimme Tehan kanssa ensiksi mainitun sointia ohuempaan prässäykseen. Soinnin kirkkaudessa ei ollut huomattavaa eroa, mutta alakerta jytisi ja kunnolla.

Olisi muuten hienoa, jos voittaisimme kausifinaalin Ronnie James Dio-aikakauden Black Sabbath-tietoudella.

Laura Mars

Istuessamme Telakalla kaikkein valoisimmalla paikalla, vaihdoimme innokkaasti kuulumisia. Juttelimme myös elokuvista. Kerroin juuri ostaneeni Hämeenpuiston pohjoispäässä sijaitsevasta antikvariaatista mielenkiintoisen soundtrackin. Sain kuulla hauskan tarinan, kuinka olit nähnyt elokuvan Amerikassa vuonna 1978, aivan liian pienenä. Faye Dunawayn silmät eivät olleet jättäneet meitä kumpaakaan rauhaan. Nauroimme sille.

Kevätkauden viimeinen vakiovisa

Kisasimme ilman joukkueen virkavuosikkaimpia jäseniä eli kapteenia ja ylimatruusi-Pekkaa. Otimme korvikkeiksi suulaan mainosmiehen ja Ässien SatuSHn.

Kisa sujui reippain mielin. Voitimme ensimmäisen kierroksen. Toisella kierroksella Roots sai meidät kiinni, mutta tasapisteissä päästiin finaaliin. Itse pidin erityisesti levynkansikysymyksistä. Petri Nygård-kysymyksen neljänkymmenenseitsemän bändinnimen kohtaa onkin jo kommentoitu donkeykongalassa. Megapommipläjäykset menivät toisille.

Finaali oli sitten vähän eri linjaa, eli tajuttoman hankala. Saimme pisteitä 5-, eli alle pojon per kysymys. Voiton kerännyt Roots sai finaalikierroksesta muistaakseni kokonaista kuusi pistettä. Jostain syystä tappiomieliala ei päässyt iskemään koko visassa, ja taputimme lopuksi innokkaasti paremmalle joukkueelle, ja saatiinhan tästäkin kisasta kaksi pojoa kotiin, eli mitenkään penkin alle ei menty.

Muualla SatuSH kirjoittaa miltä tuntuu visata Poikakuoron matkassa. Henki oli poikkeuksellisen hyvä tällä kertaa, eli oli ilo edustaa. Tästä voi nyt sitten spekuloida kausifinaalia odottaessa, onko kuntohuippumme nyt oikein vai väärin ajoitettu.

Lisää...

Salamana levylautaselle laskeutui:

Sahara Hotnights, Donnas, Sounds ja Sheryl Crow.

Kiitos yllytyksestä, vieraani.

Casting

Jos elokuvataan Joan Jett, rooliin ehdottomasti Katherine Moenning. Yes yes yes!

Top-5

Woody Allen:

1.) Husbands and wives
2.) Hannah and her sisters
3.) Deconstructing Harry
4.) Annie Hall
5.) Manhattan

Purjehdusseuran esimiehet

Eilisen Rovala-bändikatselmuksen (seitsemän kokoonpanoa!) eräs kohokohta oli vanha suosikkini Brick House. Kun heräsin aamulla virkeänä ilman krapulaa - ylistäkää Herraa - kaivoin Commodores-kokoelmani esiin. Lionel Richien "johtama" yhtye levytti vuosina 1974-1979 kahdeksan discofunkin klassikkoalbumia. Squeeze the Fruit!

Menovinkki

Tänään kannattaa mennä Tivoliin, siellä on mm. pupuliimalaisia soittamassa pikkuisen niin kuin silleen piukeaa disco-musaa.

Do you remember the 21st night of september? Love was changing the minds of pretendersWhile chasing the clouds away...

Kun lapsettaa

Jackie + Kelso = Jackie Kelso

Roots omassa luokassaan

Rootsit, nuo viileät kundit, voittivat ylivoimaisesti viikkofinaalin. Poikakuoron toinen sija ei kuitenkaan ollut joukkueelle mikään varsinainen pettymys. Erityisesti Pekka oli skarppina ja pelasti meille tukun pisteitä finaalissa. Itse visa oli ok, tosin lähdekritiikissä olisi jälleen ollut parantamisen varaa.

A) Rakkauden haudalla on Suomen Äänitearkiston mukaan ensimmäisenä levyttänyt Sakari Kuomanen jo vuonna 1984.

B) Tapio Rautavaara näytteli Pekka Puupää elokuvassa (1953). Joukkueemme juniori tämän tiesi, tuomarit eivät. Ei pisteitä.

No, onneksi tämä ei ole niin vakavaa. Leppoisasta ajanvietteestähän tässä on kysymys. R & S oli iloinen tuomarivaljakko, jonka mesuamista oli hauska seurata. Viihtyisä ilta.

Basistivitsi

Eläintarhan gorillanaaras oli ollut jo pitkään kiukkuinen. Hoitajat arvelivat että kyse oli silkasta munan puutteesta eli että naaras tarvitsisi vain kunnon panoa. Mutta mistä apu? Lähimmät gorillaurokset olivat Göteborgissa asti. Silloin joku hoitajattarista esitti, että kysytään erästä hänen tuntemaansa suurimunaista basistia hoitamaan hommaa. Hänen tietääkseen basistia vaivasi sitäpaitsi krooninen rahapula, mikä tekisi houkuttelusta helpompaa. Eläintarhan johto katsoi, että jos gorilla tulee 100:lla eurolla vähänkin helpommin käsiteltäväksi, niin keino oli kokeilemisen arvoinen. Basistille soitettiin ja häntä pyydettiin tulemaan eläintarhaan. Gorillahäkin luona hänelle tehtiin selvä tarjous: 100 euroa oikein kunnon panosta. Basisti katseli gorillaa pitkään. Sanoi lopulta suostuvansa. Kolme ehtoa hänellä kuitenkin oli: 1.Katselijoita ei saanut olla 2. Hän saisi käyttää kondomia 3. Hän voisi maksaa kahdessa erässä.

Lähde (e-mail)

Kiikun kaakun

Saattaa olla, että joukkueemme on jälleen alimiehitetty illalla. Varmaa se ei vielä ole. Mutta sataprosenttisen varmaa on se, että Poikakuoron missiona on voittaa molemmat jäljellä olevat viikkovisat. Ei siksi, että tarvitsisimme kipeästi pisteitä, vaan

a) jotta jännitys säilyisi viimeiseen visaan, kun kakkoset saavat kaksi ja loput yhden pisteen.
b) jotta saisimme lisää ilmaista olutta aiemmin saadun kolmenkymmenen tuopin jatkoksi.

Saapa nähdä, sortuvatko Susanna ja Reetta vedätykseen. Tuskin kuitenkaan. DK saalistaa tänään yhden pisteen, kuten myös Roots ja Noone. Ässät tulevat toiseksi, mikäli Mr. Ace suvaitsee lopultakin tulla uudellelleen visailemaan. Jos ei, niin silloin kaksi pistettä nappaa Huskvarnan Ompelukerho.

Denzel on bad

Taidanpa mainita täälläkin, että toosasta tulee tänään klo 21:15 Antoine Fuquan ohjaama Oscar-palkittu modernia poliisipedagogiikkaa tutkiskeleva Training Day. Kerrankin Mr. W. näyttelee pahista moraalisaarnaajien sijaan - kelpo rooleja nekin, mutta vaihtelun virkeys toi heti palkinnon. Kuulin muuten jostain, että myös Washington ja Spike Lee ovat jälleen kuvaamassa yhdessä. En jaksa kuitenkaan googlata. Odottelen rauhassa.

Quadrophenia

Muutaman kuukauden tauon jälkeen oli aika katsoa jälleen Quadrophenia. Tällä kertaa tieteellisistä syistä, sillä vieraani väsää tutkielmaa ilmailusta mod-kulttuuriin pesiytyneestä ja Keith Moonin tunnetuksi tekemästä tunnuksesta. Itse elokuvassa sitä ei kuitenkaan näkynyt. DVD:n kansikotelosta sitä ei voi olla huomaamatta.

Quadrophenia teki minuun lapsena suuren vaikutuksen. Ihailin elokuvan kapinallista päähenkilöä James Jimmy Michael Cooperia (Phil Daniels), enkä tunnistanut lainkaan hahmoa riivaavaa puperteettista identiteettikriisiä. Pidän elokuvasta edelleen; se on kauniisti kuvattu, nuoret näyttelijät tekevät työnsä sydämellä ja The Whon musiikki on tietenkin aivan mahtavaa. Suosikkikohtaukseni on kuvattu meren äärellä. Brightonin viileät merenrannat ja Beachy Headin fossiiliset rantakalliot tuovat elokuvaan tarvittavan jyhkeää vertauskuvallisuutta.

1990-luku

Tänään olen kuunnellut muutamia sellaisia levyjä, joita hankin kokoelmaani kymmenen vuotta sitten. Tuli outo olo. Sellainen, että tässä on aikaakin jonkin verran päässyt kulumaan. Osaa levyistä en ollut käyttänyt soittimessa vuosikausiin. Esimerkkejä:

Annie Lennox: Medusa (1995)
Robbie Robertson: Music for the native americans (1994)
John Hiatt: Walk on (1995)

Hassua, että pidän levyjä edelleen jotenkin uusina, koska ostin ne tuoreeltaan niiden ilmestyessä levykauppojen hyllyille. Ensimmäinen ostamani cd-levy on tämä. Kuuntelin sitä jo vuonna 1989, mutta itselleni hankin sen vasta 1993 kun sain vihdoin cd-soittimen. Koska jutusteluni on niin kiinnostavaa, kerron vielä yhden asian ennen kuin menen puhdistamaan tekohampaitani ja silittämään pyjamaani iltaa varten: minä kuuntelen juuri nyt David Bowien Tonight-levyä, ensimmäistä Bowie-äänitettäni (kasettina, seuraava oli Diamond Dogs vinyylinä - ja vuosi taisi olla 1984). Ei, mutta nyt minun täytyy jo rientää.

Gaala, finaali ja teatteri

Palasin juuri erikoisesta gaalasta ehtiäkseni pakkomielteeni pariin. Gaalassa jaettiin palkintoja ja kunniamainintoja. Erikoinen siksi, koska paikalla oli myös musavisailijoita: yleisön joukossa, lipunmyyjänä, tuomaristossa, palkittuina kilpailijoina, epäonnisena tekniikkavastaavana - jopa serbialaista mustalaismusiikkia ohjelmanumerona laulanut Jaakko on musavisalainen; hän kuului Poikakuoroa edeltäneeseen legendaariseen Skoptilaiset-joukkueeseen ja on usein toiminut tuomarina.

Jouduin lähtemään kesken kaiken pois, koska:

Minä, televisioni herra ja isäntä, katson tänään klo 21:00 alkaen Survivor-ohjelman finaalijaksot. Niistä saan johdatusta kolmeen viimeiseen musavisa-koitokseen. Teatteriin en aio mennä, koska olen heikkokuuloinen, enkä saa koskaan selvää mitä lavalla sanotaan. En, vaikka siellä kuinka karjuisi Tiina Lymi. Sitäpaitsi Karhu-baarissa on tiistaisin taatusti enemmän draamaa tarjolla kuin leipääntyneen laitosteatterin näyttämöllä.

Senkin julkku

Verkkohesarista löytyy peli, jossa pitää tunnistaa julkisuuden henkilöitä.
Tulos: Olet tasoltasi ummikko (en tunnistanut jotain aerobic-tähteä).

R.I.P.

Tällä paikalla oli idea, joka ei olisi onnistunut.

Laulu

Roots-Antin vihje oli hyvä, ellei jopa merkittävä. Josh Rousea kannattaa kuunnella. Albumilta 1972 löytyy eräs hienoimmista 2000-luvulla levytetyistä lauluista: James.

--------

Mietin pitkään, mutta en keksi laulusta muuta sanottavaa kuin: kuunnelkaa.

Kirjallisuutta

Rock-henkistä menoa ja meininkiä:

Voiko yhtä maailman kuuluisimmista levymerkeistä johtaa vodkan ja huumeiden suurkuluttaja, joka aloittaa aamunsa karjumalla krapulantuskaa asuntonsa parvekkeelta, hajottaa raivonpuuskassa vaimonsa sängyn ja jatkaa päiväänsä vetämällä parturintuolissa sieraimet täyteen kokaiinia?

Kysymyksessä on CBS-moguli Walter Yetnikoffin räväkät muistelmat.

Hyvä olo

Synnytimme hirviön. Ajattelimme, että itsesääli olisi hauska juttu, mutta nyt se alkaa levitä muihinkin joukkueisiin. Onneksi löytyi kokoelma motivoivia kuvia.

Tuntuuko pahalta? Nämä kuvat tuovat lohdun: 1, 2, 3, 4.

Rootsilaisten vakiomielipide tuomareista.

Ja sitten vielä silmänruokaa naisillekin. Näkemiin, kiitos ja anteeksi. Sitten löytyi vielä minullekin ikioma.

Rovalan puput

Voittotuopit kannettiin Poikakuoron pöytään muutaman viikon tauon jälkeen. Alright!

Kieltämättä pop & jazz-linjan pupupoikien sisällöllinen painopiste oli tanakasti heidän omassa musiikkimaussaan. Se teki visasta hivenen yksipuolisen, kuten SatuäSHä analyysissään totesi - ja Jaska omassaan. Totuuden nimessä on kuitenkin myös muistettava, että Karhu-baarissa kuultiin eilen englanninkielisen rockin lisäksi bluesia, jazzia, poppia, heavya ja jotain ihmepulputusta. Sitä paitsi tuomarit onnistuivat tekemään visasta erittäin tiukan, niin pienet olivat piste-erot kolmen kärkijoukkueen välillä. Tätä kirjoittaessa uunot ja rootsit eivät ole kommenoineet eillistä visaa lainkaan. Visaväsymystä?

Hyvää huomenta!

Olipa leppoista kävellä töihin aamulla auringonpaisteessa; linnut lauloivat ja vastaantulijat näyttivät hauskoilta ja hyväntuulisilta. Jopa liikenne vaikutti levolliselta. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiirettä. Jostain kaukaa olin kuulevinani kiurujen ja uuttukyyhkyjen kevätkujerrusta.

Loppukiri

Illalla on koko joukkue mukana. Koska olemme jättäneet taaksemme nillittämisen, haemme nyt tiukasti uutta ilmettä. Vaikeuksia voi silti tulla, sillä emme voittaneet viimeksikään pupuliimojen tuomaroidessa. Jos oikein muistan, silloin joukkueestamme puuttui Pekka, pupuliimamusiikin ekspertti. Itse otan tärpiksi tällä kertaa brasilialaisen naislaulajien musiikin. Tälläkin hetkellä kuuntelen Jussara Silveiraa. Hänen äänensä pehmeä keinunta tuo mieleeni viettelevän parfyymin. Se saa miehen sekaisin.

Töks

Edellisen postauksen linkit toimivat epävarmasti. Korvikkeena maantietotikkakisa. Minä sain tulokseksi 1700 km, melkolailla miinusta tuli kun mielisairauskohtauksessa sekoitin Kiovan ja Minskin keskenään. Nyt hävettää, mutta kuuluukin hävettää.

Poikakuoron epäseksikkyys

Voi olla korjattavissa, tilataan netistä stailit kamppeet. Aika menevä kuva, vai mitä? Neanderthalilaiset elivät näköjään vielä 70-luvulla. Toisaalta keväisen värikäs tyyli näyttäisi houkuttelevan myös tyttöjä, kuten menestys yleensäkin.

Tukka hyvin, kello näkyviin ja baanalle!

Tyttökuvia

Siis kokoelma niitä eikä tällä kertaa mitään anorektikkoja. Ja onhan siellä silmänruokaa naisillekin. Sopii printattavaksi jääkaapin oveen. Jos alkoi kiinnostaa, selaa myös kontakti-ilmoitukset.

Vähän maistiaisia.

Muuten kuin supersize-osastolta: sivulla Finnsleaze esitellään suomalaisia miestenlehtien kansia menneiltä vuosikymmeniltä. Tiesittekö, että 70-luvulla todellakin ilmestyi lehti nimeltä Nyrkkiposti?

Finnsleazen löytymäblogi on Phinnweb, jota pitää tamperelaisen sähkömusiikkialakulttuurin suuri nimi. Huomaa blogin aistikas ulkoasu eli leiska.

Tsägä

Noonen Juhalla on käynyt muuttopuuhissa hyvä tuuri. Itselleni on kerran käynyt lähes samalla tavalla. Varusmiesaikanani soittokunnassa (1994) silloinen musiikkikapteeni päätti yllättäen lahjoittaa minulle nipun vanhoja Love Records -vinyylejä. Kelpasivat. Kannatti opetella ampumaan saksofonilla.

Val-casting

Minulla raukalla ei ollut mahdollisuutta mennä kuuntelemaan Jukkaa, siispä käytän loppuillan mietiskelyyn. Koska olen jo toisaalla mietiskellyt Val Kilmerin urotöitä, voin keksiä niitä täällä lisää. Siispä ehdotan Kilmeriä seuraaviin rooleihin:

a) Robert E. Lee
b) Captain America
c) Dolly Parton
d) George W. Bush
e) Abe

Jos Abe ei suostu, niin sitten Johnny Cash.

On Line

Making Movies voitti aamupalamusan valinnassa, mutta erään keskustelun siivittämänä kuuntelen aamupäivän siivousmusana Kinks-yhtyettä. Kiinnostavaa, eikö totta?

Olen nähtävästi täysin riippuvainen tästä blogista. Eräs harrastukseni onkin erilaiset pakkomielteet. En paljasta kuitenkaan niistä tämän enempää, sillä eräät seuraavat kirjoitteluani. Yritän vääntää kontribuutiotani toiseen suntaan ja kirjoittaa enemmän musavisailuun liittyviä asioita.

Musavisa-tuomaroinnissa ollaan selvästi siinä pisteessä, että hyviä ja tuoreita kysymyksiä on enää vaikea keksiä. Kaikkien kannattaa siis pohtia jo seuraavaa kautta, miten musavisaa voitaisiin edelleen kehittää. Ehkäpä puuhapapereissa on tulevaisuus. Viisi biisiä kullekin kierrokselle ja muutamia hauskoja, helpohkoja (mutta kierros kierrokselta vaikenevia) lisätehtäviä on takuulla ihan toimiva konsepti. Ensimmäisen kierroksen kannattaa mielestäni tehdä aina tosi helpoksi, jotta joukkueiden kilpailumotivaatio ja Sinikan oluenmyyynti pysyvät korkealla. Vaikka tuomari tekisi kuinka helppoja kysymyksiä tahansa, aina saadaan joukkueille eri pisteet, jyvät erottuvat akanoista ja kilpailu huippujoukkueiden kesken jatkuu tasaisena.

Höpinää

Pölynmakuista asiaa. Ei mitään Musavisaan liittyvää, joten voitte lopettaa lukemisen tähän.

Vähän arkailen kuitenkin kysyn, saako Dire Straits -yhtyeestä tykätä? Tänään raskaan työpäivän (ei naureta siellä!) viritin levysoittimeeni wanhan suosikkilevyni (1979) ja nukahdin Jörn Donner - tyyppisille päiväunille. Siinä unten mailla tunsin syyllisyyttä kahdella tasolla: a) kuuntelemalla otsahikipantamusaa b) laiskottelemalla sohvalla kuin mursu.

Hetken pohdittuani olin samaa mieltä itseni kanssa ja päädyin seuraavaan: a) Dire Straits oli ennen Love Over Goldia (1982) hyvä ja kiinnostava yhtye, b) jos Jörkka nukkuu, minäkin nukun; päiväunet ovat ruokatunnin ohella arkisen työpäivän kohokohta.

Nyt menen katsomaan alkuillasta huonosta syystä keskeytyneen klassikkodokumentin loppuun. Huomenna aloitan aamuni joko tällä tai tuolla. Lisäksi menen uimaan ja syömään sekä soittelemaan. On vapaapäivä.

Euroviisut 2005

Minulle alkaa valjeta, mikä on meininki tänä vuonna:

Sveitsi: Vanilla Ninja
Venäjä: Natalia Podolskaya
Kreikka: Helena Paparizou
Albania: Ledina Celo

jne.

Viitoittiko viime vuoden voittaja Ruslana tietä? Äh, tuollaistahan se on aina ollut. Mikäpä siinä. Suomi voisi lähettää ensi vuonna pitkästä aikaa Veskun vastaiskuksi - ja totta kai Huilun kanssa.

Päivän ratoksi

Kuulin huhun, että The Rolling Stones esiintyisi tänään Karhu-baarissa. Lämmittelijänä toimii suomalainen Sillä silmällä-viisikko, joka esittää kivoja hääleikkejä. Hieno homma, taidankin peruuttaa viikonlopuksi suunnittelemani automatkan Vatikaaniin. Siellä olisi ollut lauantaina mukavat rukousiltamat Paavi Johannes Paavali II:n ja Michael Jacksonin puolesta. En kuitenkaan ota riskiä, vaan menen kuuntelemaan Mick Jagger Bandia yhdessä ystäväni kanssa.

Meta4 tyhjensi pajatson

Eilinen kamarisinfoniakonsertti (III) huipentui heti alussa, kun loistokkaan Brittenin Sinfoniettan jälkeen Meta4-jousikvartetti päästi Sostakovitsin seitsemännen jousikvarteton ilmoille. Aivan mahtava sävellys ja esitys! Huomio kiinnittyi erityisesti viulisti Minna Pensolan eläytymiseen ja vartalonkieleen. Juuri tämän takia klassisen musiikin konserteissa on kiva käydä; jotta näkisi taitavien, ankaran institutionaalisen koulutuksen saaneiden soittajien kamppailevan vaativien sävellysten kimpussa. Kvarteton jälkeen kuultu Taneli Kuusiston pikkusievä Andante (In memoriam) meni aivan ohi, eikä sen jälkeen edes Kari Kriikun klarinetti koskettanut juuri lainkaan. Astor Piazzollan Café 1930 oli puolestaan orkestroitu selvästi tukkoon. Jossain välissä kuultiin myös kamariorkesterin puhallinkvintettiä. Esityksen aikana mietiskelin käyrätorven isäntämäistä positiota hentojen puuhapuhaltimien keskellä. Karl Amadeus Hartmannin pysähtelevän mietteliäs kamarikonsertto oli hieno päätös illalle. Konsertti kuullaan ykkösradiossa sunnuntaina klo 19.00. Virittäkää radionne.